"TUNNEN OLEVANI VANHEMPI" : Tapaajavanhempien kokemuksia vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapseen valvotuissa tapaamisissa Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilla

"TUNNEN OLEVANI VANHEMPI" Tapaajavanhempien kokemuksia vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapseen valvotuissa tapaamisissa Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilla. Hanna Pant Opinnäytetyö, syksy 2011 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Itä Pieksämäki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) + lastentarhanopettajan virkakelpoisuus.

TIIVISTELMÄ. Pant, Hanna "Tunnen olevani vanhempi." Valvotusti lapsiaan tapaavien vanhempien kokemuksia vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapseen Keski-Suomen Ensija turvakodilla. Pieksämäki, syksy 2011, 49 s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Itä Pieksämäki. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK)+ Lastentarhanopettajan virkakelpoisuus. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilla valvotusti lapsiaan tapaavien vanhempien kokemuksia omasta vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapsen kanssa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, millaista tukea tapaajavanhemmat kokevat tarvitsevansa työntekijöiltä vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa valvottujen tapaamisten aikana. Lisätavoitteena opinnäytetyölle oli selvittää myös työntekijänäkökulmasta tapaajavanhempien vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvät tukemisen menetelmät ja kehittämistarpeet. Opinnäytetyön teoriaosuudessa tarkasteltiin perhettä, vanhemmuutta ja sen tukemista, vuorovaikutusta, vuorovaikutuksen kehittymistä ja sen tukemista sekä tapaamispaikkatoimintaa. Tutkimusaineisto koostui yhdeksän tapaajavanhemman täyttämästä kyselylomakkeesta sekä yhdestä tapaamispaikkatyöntekijän haastattelusta. Tutkimus toteutettiin pääasiallisesti kvantitatiivisella tutkimusmenetelmällä, mutta aineiston tarkastelussa käytettiin myös kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kyselylomakkeen strukturoidut kysymykset käsiteltiin kvantitatiivisesti. Avoimien kysymysten ja teemahaastattelun analysoinnissa käytettiin kvalitatiivista menetelmää. Tapaajavanhemmat kokivat, että vuorovaikutus heidän ja heidän lastensa välillä toimi valvotuissa tapaamisissa melko hyvin. Kaikki tapaajavanhemmat kokivat myös luottamussuhteen heidän ja heidän lapsensa välillä olevan erittäin hyvä tai melko hyvä. Yli puolet tapaajavanhemmista oli sitä mieltä, että valvotut tapaamiset olivat parantaneet heidän ja heidän lastensa välistä luottamusta. Kaikki kyselyyn vastanneet kokivat valvottujen tapaamisten vaikuttavan myönteisesti vanhemmuuteen; tapaamiset toivat varmuutta ja säännöllisyyttä elämään ja suhde lapsen kanssa läheni. Kolme neljäsosaa tapaajavanhemmista koki tapaamispaikkatyöntekijöiden tuen olevan riittävää valvotuissa tapaamisissa. Yksi neljäsosa kyselyyn vastanneista koki tarvitsevansa tapaamispaikkatyöntekijältä hieman enemmän tukea vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen. Tapaamispaikkatyöntekijänäkökulmasta tapaajavanhempien tuen tarve vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa oli suurempaa tapaamisten alkuvaiheessa. Tuen tarve oli kuitenkin hyvin eritasoista tapaamisesta riippuen. Pääasiallisin työmenetelmä tapaamispaikkatyössä oli keskustelu. Työntekijän näkökulmasta vanhemmuutta ja vuorovaikutusta tukevia keskusteluja tulisi olla enemmän. Lisäksi tapaamispaikkatyöntekijä kertoi tapaajavanhempia tuettavan havainnoimalla ja antamalla palautetta. Positiivisen palautteen antaminen tapaajavanhemmalle oli tapaamispaikkatyöntekijän näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen tukemisessa. Asiasanat: Valvotut tapaamiset, tapaajavanhemmuus, vanhemmuus, vuorovaikutus, varhainen vuorovaikutus, tapaamispakkatoiminta.

ABSTRACT. Pant, Hanna ”I feel like a parent”. Parenthood experiences of parents who meet their children under supervision at the Central Finland Mother and Child Home. 49p., 3 appendices. Language: Finnish. Pieksämäki, autumn 2011. Diaconia University of Applied Sciences, Diak East, Pieksämäki. Degree: Bachelor of Social Services (UAS) + Kindergarten Teacher qualifications. The aim of the study was to explore the experiences of parents who met their children under supervision at the Central Finland Mother and Child Home. Their feelings regarding their parenthood and interaction with their children were examined. In addition, the goal was to find out if the parents needed additional support from the employees for their parenthood and interaction in the monitored meetings. Also, methods and developmental needs for supporting parents meeting their children were examined from the employees’ viewpoint. Research data consisted of questionnaires filled out by nine parents as well as one interview of an employee at the Mother and Child Home. The research was carried out mainly by using quantitative research methods, but also qualitative methods were used. The structured questions of the questionnaires were analyzed quantitatively and the open questions and the theme interview were analyzed by using qualitative methods. Parents meeting their children through appointments felt that the interaction between themselves and the children was fairly good. All the parents also felt that there was a strong or rather strong feeling of trust toward the children in these meetings. Over half of the parents felt that the trust (between parent and child) was strengthened in the supervised meetings. In all the answers it became apparent that the appointments had a positive influence on their experience as a parent, as the appointments gave them confidence and routine in their lives and made them feel closer to their child/children. Three out of four parents felt the support from the personnel was adequate in the meetings. Only one fourth of the parents felt that a bit more support for their parenthood and interaction experiences was needed. The personnel in the Children’s Home expressed the view that parenthood and interaction support was mostly needed at the beginning of the appointed meetings. However, the need for support differed greatly depending on the type of meeting in question. Discussion was the main method used in rendezvous work. The personnel felt that there was a clear necessity to have more of this type of consultation to promote the positive experience of parenthood and interaction. Moreover, the employees mentioned that observations and feedback from the meetings between parents and children were used to promote the positive aspects of the parents’ visits. From the employer’s viewpoint this positive feedback was crucial to the parent. Key words: supervised meetings, parenthood through appointed meetings, parenthood, interaction, early interaction, rendezvous activity.

SISÄLTÖ. 1 JOHDANTO .................................................................................................................. 6 2 VANHEMMUUS........................................................................................................... 7 2.1 Perheen ja vanhemmuuden muutoksista ................................................................. 7 2.2 Perhe käsitteenä ....................................................................................................... 7 2.3 Vanhemmuuden määrittelyä ................................................................................... 8 2.4 Erilaisia perhetyyppejä ............................................................................................ 9 2.5 Huoltajuudesta ja avioerosta ................................................................................... 9 2.6 Vanhemmuuden haasteita ..................................................................................... 11 3 VANHEMMAN JA LAPSEN VÄLINEN VUOROVAIKUTUS ............................... 12 3.1 Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys .................................................................. 12 3.2 Mentalisaatiokyky ja sen vahvistaminen............................................................... 14 4 TAPAAMISPAIKKATOIMINTA .............................................................................. 17 4.1 Mitä tapaamispaikkatoiminta on? ......................................................................... 17 4.2 Tapaamisten muodot ............................................................................................. 18 4.3 Lapsen etu ............................................................................................................. 19 4.4 Tapaamispaikkatyöntekijän rooli tapaamisissa ..................................................... 21 5 KESKI-SUOMEN ENSI- JA TURVAKODIN TAPAAMISPAIKKATOIMINTA ... 23 6 AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA TAPAAJAVANHEMMUUDESTA .................... 26 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ...................................................................... 28 7.1 Tutkimusongelmat ................................................................................................. 28 7.2 Kohderyhmän valinta ............................................................................................ 28 7.3 Aineiston keruu ..................................................................................................... 29 7.4 Aineiston analysointi ............................................................................................ 30 8 TUTKIMUSTULOKSET ............................................................................................ 32 8.1 Taustatietoja kyselyyn vastanneista tapaajavanhemmista ..................................... 32 8.2 Tapaajavanhempien kokemuksia vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapseen ......................................................................................................................... 33 8.3 Tapaajavanhempien kokemuksia tuen tarpeesta ................................................... 35 8.4 Tapaamispaikkatyöntekijän näkökulmat ............................................................... 36.

9 JOHTOPÄÄTÖKSET .................................................................................................. 39 10 POHDINTA ............................................................................................................... 42 LÄHTEET ....................................................................................................................... 45 LIITTEET ....................................................................................................................... 48 LIITE 1: Saatekirje ...................................................................................................... 48 LIITE 2: Kyselylomake tapaajavanhemmille.............................................................. 49 LIITE 3: Haastattelurunko........................................................................................... 56.

6 1 JOHDANTO. Opintojeni puolivälissä sain mahdollisuuden päästä työssäoppimisjaksolle lastensuojelun kentälle Jyväskylässä sijaitsevaan Keski-Suomen Ensi- ja turvakotiin. Samaan aikaan pohdin tutkimukseni yhteistyökumppania ja aihetta. Käydessäni tutustumassa Ensi- ja turvakodilla keskustelimme yhteistyöstä, joka mahdollistuikin tutkimusluvan saatuani. Ensi- ja turvakodin puolelta tuli toive, että opinnäytetyöni voisi liittyä tapaamispaikkatoimintaan ja nimenomaan tapaajavanhempiin. Pohdittuamme yhdessä henkilökunnan kanssa tarkempaa näkökulmaa aiheeseen päädyimme ideaan lapsen ja vanhemman välisestä vuorovaikutuksesta ja vanhemmuudesta. Tulevaan sosionomin tutkintooni sisältyy myös lastentarhanopettajan virkakelpoisuus, joten opinnäytetyön aiheen tuli liittyä lapsiin ja perheisiin. Tutkimusongelmiksi muotoutuivat, miten tapaajavanhemmat kokevat oman vanhemmuutensa ja vuorovaikutuksensa lasten kanssa valvotuissa ja tuetuissa tapaamisissa ja millaista tukea tapaajavanhemmat kokevat tarvitsevansa vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa. Lisäksi haastattelin tutkimukseeni tapaamispaikkatoiminnan työntekijää. Hänen haastattelunsa pääasiallisena tarkoituksena oli selvittää, miten työntekijät tukevat tapaajavanhempia vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa valvotuissa tapaamisissa. Lähestyn tutkimusta teoreettisesti vanhemmuuden sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta.. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset ovat järjestäneet tapaamispaikkatoimintaa 1980-luvulta lähtien. Tapaamispaikkatoiminta mahdollistaa lapsen oikeuden tavata molempia vanhempiaan lapsen edun mukaisesti. Suurimpia syitä tapaamispaikkatoimintaan on vuonna 2003 tehdyn Ensi- ja turvakotien liiton tutkimuksen mukaan tapaajavanhemman päihdeongelma, lähivanhempaan kohdistuva väkivallan uhka sekä mielenterveysongelmat. (Ensi- ja turvakotien liitto Ry, 2006.). Aihe on mielenkiintoinen, koska valvotut tapaamiset näyttävät lisääntyvän jatkuvasti lisääntyneiden lastensuojelullisten toimenpiteiden seurauksena. Aihe on ajankohtainen ja on hyvä saada uutta näkökulmaa myös tapaajavanhempien kokemuksista. Toivon, että tutkimuksestani on hyötyä Keski-Suomen Ensi- ja turvakodin henkilökunnalle ja valvottujen tapaamisten tapaajavanhemmille..

7 2 VANHEMMUUS. 2.1 Perheen ja vanhemmuuden muutoksista. Yhteiskunnalliset muutokset viime vuosisadalta lähtien muokkasivat länsimaissa suuresti käsitystä vanhemmuudesta. Naiset siirtyivät yhä enemmän kodin ulkopuoliseen työhön ja perheen lapset aloittivat päivähoidon. Monissa perheissä piti neuvotella uudestaan vanhemmuuden rooleista ja kodin hoidosta. Perheiden hajoaminen on lisääntynyt Suomessa huomattavasti. Runsaiden avio- ja avoerojen määrä näkyy yksinhuoltajien ja uusperheiden lisääntymisenä. Perheen hajoaminen vaikuttaa lasten ja vanhempien välisiin suhteisiin ja asettaa haasteellisuutta kasvatukselle hyvän vuorovaikutuksen ja luottamuksen näkökulmasta. (Silven 2010, 14.). Vanhemmuudessa on joitakin maailmanlaajuisesti samanlaisia piirteitä, mutta myös kulttuurisia ja yksilöllisiä eroja. (Schmitt 2003, 298). Jokaisessa kulttuurissa on erilaisia näkemyksiä perheestä, vanhemmuudesta ja lasten kasvatuksesta. Eri kulttuureissa on myös eroavaisuuksia lainsäädännöissä, arvoissa ja normeissa. (Schmitt 2003, 301.) Suomessa vanhemmuuden edellytykset ovat muuttuneet 1990-luvun yhteiskunnallisen murroksen myötä. Etenkin työelämän muutokset, kiireen ja stressin lisääntyminen heijastuvat vanhemmuuteen ja perhe-elämään ja saattavat näkyä negatiivisessa sävyssä vanhemman ja lapsen välisissä suhteissa. (Rönkä & Kinnunen 2002, 4.). 2.2 Perhe käsitteenä. Suomalaisessa kulttuurissa perheeksi katsotaan yleensä vanhemmat ja lapset, kun taas monissa kulttuureissa käsitteellä perhe voidaan tarkoittaa paljon laajempaakin sukua. Perheitä on kuitenkin monenlaisia, ja jokainen perhe voi itse määrittää käsityksensä siitä, keitä perheeseen kuuluu. (Vilen, Seppänen, Tapio & Toivanen 2010, 10.) Perheen toimivuutta voidaan tarkastella erilaisilla tavoilla. Yksiselitteistä määritelmää terveelle ja hyvinvoivalle perheelle ei ole olemassa. Jokaisen perheenjäsenen hyvinvointi vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin. Teoksessa Kohtaamisia lapsiperheissä pohditaan perheiden hyvinvointia familistista ja individualistista perhekäsitystä hyödyntäen. Familis-.

8 tinen perhekäsitys korostaa perheen koossa pysymisen tärkeyttä eli perheenjäsenten uhrautumista koko perheen edun hyväksi, jos heidän omat yksilölliset tarpeensa ovat perheen edun vastaisia. Individualistisessa perhekäsityksessä perheenjäsenten yksilölliset tarpeet ovat tärkeitä ja voivat mennä myös koko perheen edun edelle. Vilen ym. tarkastelee perheen hyvinvointia yhdistämällä molempien edellä mainittujen perhekäsitysten ominaisuuksia. Jokaisen perheenjäsenen hyvinvointi vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin. Toimivassa perheessä jokainen ottaa huomioon muut perheenjäsenet unohtamatta kuitenkaan omaa hyvinvointiaan. Suurin päätösvalta ja vastuu on oltava aina perheen aikuisilla. Hyvinvoivalle perheelle voi myös tulla vastaan erilaisia kriisejä ja tilanteita, jolloin perhe tarvitsee tukea. Jos perheeltä puuttuvat läheiset tukiverkostot, tukemisessa korostuvat viranomaisverkostot. (Vilen ym. 2010, 12.). 2.3 Vanhemmuuden määrittelyä. Jokainen yksilö tuo omaan vanhemmuuteensa omia kokemuksiaan suvustaan, aikaisemmasta elämästään, arvoistaan ja perinteistään. Etenkin länsi- ja pohjoismaisissa kulttuureissa edellytetään nopeaa itsenäistymistä ja selviytymistä yksilöllisesti, kun toisaalla suvut ja perheet huolehtivat hyvin pitkälti toisistaan. Pohjoismainen perhekulttuuri saattaa jättää monet nuoret perheet hyvinkin yksin. (Schmitt 2003, 307-308.). Vanhemmuus voidaan jaotella sosiaaliseksi, psykologiseksi ja biologiseksi vanhemmuudeksi. Sosiaalisella vanhemmuudella tarkoitetaan laillistettua vanhemmuutta eli oikeudellista suhdetta lapseen. Psykologisella vanhemmuudella tarkoitetaan sitä vanhemmuutta, jolloin lapsi mieltää kasvattajansa vanhemmaksi. Usein saman henkilön vanhemmuuteen liittyvät kaikki edellä mainitut kolme puolta, mutta sosiaalinen, psykologinen ja biologinen vanhempi voivat olla myös eri henkilöitä, esimerkiksi adoptiovanhemmat voivat olla sosiaalisia ja psykologisia vanhempia, mutta eivät biologisia. Vanhemman oikeudellisiin asioihin liittyen käytetään myös paljon juridisen vanhemmuuden termiä, esimerkiksi isyyden tunnustamiseen liittyvissä huoltajuus- ja elatusvelvollisuuskysymyksissä. (Määttä & Rantala 2010, 74.).

9 2.4 Erilaisia perhetyyppejä. Ydinperhe on perhe, jossa elää korkeintaan kaksi peräkkäistä sukupolvea, eli avo- tai avioliitossa asuvat henkilöt ja heidän kanssaan asuvat yhteiset tai toisen puolison naimattomat lapset tai ottolapset. Yksinhuoltajaperheeseen kuuluu useimmiten äiti ja lapsi. Suomessa lähes viidesosa on perheitä, joissa on yksinhuoltajaäiti, kun taas yksinhuoltajaisien perheet ovat vielä melko harvinaisia. Uusperheissä toisella tai molemmilla aviotai avopuolisoilla on alaikäisiä lapsia tai lapsia aikaisemmasta liitosta ja vähintään toisen puolison lapsi tai lapset asuvat ainakin suurimman osan ajasta kyseisessä taloudessa. Puhekielessä uusperhe käsitteenä on yhä laajempi ja sitä käytetään monesti myös perheistä, joissa lapset eivät virallisesti asu. Adoptioperheessä vanhemmat eivät ole lapsen biologisia vanhempia, mutta lapsi saa oikeudellisesti saman aseman kuin biologinen lapsi. Myös adoptioperheen lapsella on oikeus vanhempien sukunimeen, huoltajuuteen, elatukseen ja perintöön. Sateenkaariperheet ovat jonkin muun kuin heteroseksuaalisen parisuhteen ympärille muodostuneita perheitä, esimerkiksi miespareista tai naispareista muodostuneita perheitä. Sateenkaariperheessä voi olla myös enemmän kuin kaksi vanhempaa. Monikulttuurisiksi perheiksi kutsutaan perheitä, joissa ainakin toinen vanhemmista on maahanmuuttaja. Monikulttuurisia perheitä yhdistää joko yhden tai molempien puolisoiden toiseen maahan muutto, kotoutuminen uuteen kulttuuriin ja ympäristöön, ja sopeutuminen perhe-elämään siellä. Sijaisperhe tarjoaa kodin lapselle, joka ei voi asua entisessä kodissaan lastensuojelullisista syistä. Sijoituksessa lapsen aikaisemmat vanhemmat voivat kuitenkin säilyttää ainakin osittain vanhemman juridiset oikeudet sekä usein myös osia huoltajuudesta. Sijaisperheeseen sijoitetut lapset ovat lähes aina huostaan otettuja. (Vilen ym. 2010, 13-22.). 2.5 Huoltajuudesta ja avioerosta. Lapsen huoltajia ovat molemmat vanhemmat, jos he ovat lapsen syntyessä avioliitossa keskenään. Jos vanhemmat ovat avoliitossa, lapsen huoltajuus on automaattisesti lapsen äidillä. Vanhempien avioituessa huoltajuus siirtyy molemmille vanhemmille. Lapsen huoltajuus voidaan antaa myös muulle henkilölle kuin lapsen vanhemmille (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 1983/361). Lastensuojelulaki määrittää (2007/417 4§), että lapselle on oltava sijaishuolto, jos lapsen huolenpidossa ja kasvuolosuhteissa on.

10 puutteita tai terveys- sekä kehitysriskejä tai jos lapsi itse on vaaraksi itselleen sen hetkisissä kasvuolosuhteissa. (Määttä & Rantala 2010, 75.). Eroaminen tänä päivänä on yleistä eikä herätä enää niin suurta häpeää ja paheksuntaa kuin aikaisemmin. Avioero vaikuttaa kuitenkin suuresti lapsiin ja koko perheeseen. Niin vanhempien kuin lastenkin roolit muodostuvat uudestaan. Vanhemmat ovat vastuussa siitä, miten lapset eron jälkeen voivat ja miten suhde toiseen muualla asuvaan vanhempaan säilyy. Vanhempien sopeutumisella eron jälkeen on myös huomattava merkitys lapsen sopeutumiselle. (Hokkanen 2002, 119.). Lapsen hyvinvoinnin kannalta on hyvin merkittävää, että vanhemmat sopivat asumis- ja elatusjärjestelyt eron yhteydessä lapsen yksilölliset tarpeet huomioiden. (Kääriäinen, Hämäläinen & Pölkki 2009, 55). Eron jälkeen on erittäin tärkeää lapsen ja vanhempien välisten suhteiden kannalta, että vanhemmat tekevät yhteistyötä ja erilläänkin asuva vanhempi tapaa säännöllisesti lastaan. Yhteistyötä hankaloittaa usein se, että vanhemmat ovat alttiita riitelemään vielä eron jälkeenkin. Yhteistyöhön kykenemättömyys aiheuttaa aina eniten harmia lapselle, esimerkiksi käyttäytymisongelmia ja sopeutumattomuutta eron jälkeiseen elämään. (Kääriäinen, Hämäläinen & Pölkki 2009, 127-128.). ”Ovatko lähivanhemmat lasten kanssa läheisiä ja etävanhemmat etäisiä?”, kysyy Hokkanen tutkimuksessaan. Vanhemmat tasapainottelevat eron jälkeen läheisyyden ja etäisyyden välillä suhteessaan lapsiin. Tunteet ovat ristiriitaisia niin vanhemmilla kuin lapsillakin ja aiheuttavat hämmennystä. Hokkasen mukaan myös etävanhemmat voivat olla läheisiä. Esimerkkinä Hokkanen kirjoitti haastattelusta, jossa eräs etävanhempana oleva isä kertoi lähentyneensä lapseen eron myötä, koska on lapsen kanssa mahdollisimman paljon läsnä niin fyysisesti kun psyykkisestikin silloin kun lasta tapaa. Jos lapsi on koko ajan fyysisesti läsnä kotona, saattaa psyykkinen läsnäolo vanhemmalta unohtua, mutta jos lapsen näkeminen onnistuu vain sovittuina aikoina, on läsnä olemiseen paljon enemmän voimia ja motivaatiota. (Hokkanen 2002, 127.) Tämä tukee Andersenin & Stawrebergin käsitystä siitä, että vanhempien tulee pyrkiä tietoiseen vanhemmuuteen harjoittelemalla tietoista läsnäoloa lasten kanssa ollessaan. Tietoinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että kiinnittää tietoisesti huomiota juuri elettävään hetkeen. (Andersen & Stawreberg 2010, 15.) Tutkijat soveltavat tätä tietoista läsnäoloa vanhemmuuteen, se on tapa elää ja erinomainen tilaisuus olla lähempänä lasta. (Andersen & Stawreberg 2010, 18)..

11 Ainoastaan lapsen tapaamisten määrä ei vaikuta lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen, vaan määrän lisäksi keskeistä on myös tapaamisten kesto ja tapaamisten merkityksellisyys niin vanhemmalle kuin lapsellekin. (Kääriäinen, Hämäläinen & Pölkki 2009, 139).. 2.6 Vanhemmuuden haasteita. Vanhemmaksi tuleminen on aina suuri muutos, johon vaikuttavat elämäntilanne ja omat aikaisemmat kokemukset lapsena olemisesta ja lapsuudesta. Jokaisella vanhemmalla on omalta lapsuusajaltaan mielikuvia omista tunteistaan ja tarpeistaan. Sitä kautta vanhemmalle syntyy mielikuvia myös oman lapsensa tarpeista ja siitä millainen lapsi on. Kun vanhempi muistaa omia lapsena koettuja tarpeitaan, on hänen helpompi ymmärtää ja huomata lapsensa tarpeet ja tunteet. (Vilen ym. 2010, 129). Oma kokemus lapsuudesta on tärkeä pyrittäessä hyvään vanhemmuuteen. Oma kokemus lapsuudesta voi johtaa vanhempaa toimimaan myös väärin. Jos lapsena rangaistiin paljon, voi aikuisena helposti jatkaa samaa käyttäytymismallia. Jos taas sai kaikessa periksi, on ehkä vaikea noudattaa vanhemmuudessa selkeitä sääntöjä. Arkielämän sääntöjen opettaminen on tärkeää, jotta lapset oppivat tulemaan toimeen muiden lasten ja aikuisten kanssa. (The Royal College of Psychiatrist i.a, 1). Lapselle on asetettava rajat ja keskusteltava hänen kanssaan perheen arvoista ja asenteista. Vanhemmuuteen liittyy vahvasti kyky saada lapsi tuntemaan olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Vanhemmuus on merkityksellistä ja arvokasta ja luo mielekkyyttä elämään. Vanhemman on kuitenkin myös osattava pitää huolta itsestään. (Vilen ym. 2010, 129-130). Perheenjäsenten terveys vaikuttaa paljolti siihen, kuinka selviytyä vanhemmuudesta. Jos lapsi syntyy sairaana, on vanhemmuus paljon tavallista vaativampaa ja vanhemmat saattavat tarvita ulkopuolista tukea lapsen tarpeiden täyttämiseen ja tulkitsemiseen. Vanhemmuudessa selviytymiseen voivat vaikuttaa myös esimerkiksi vanhempien mielenterveysongelmat, jotka voivat häiritä kykyä tunnistaa lapsen tarpeita tai kehitysvaiheita. (Schmitt 2003, 310.).

12 3 VANHEMMAN JA LAPSEN VÄLINEN VUOROVAIKUTUS. Tässä tutkimuksessa lähestytään käsitettä vuorovaikutus lähinnä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen merkitystä ja sen vaikutusta kehitykseen. Teoriaosuudessa pyritään tuomaan esille, miten vanhemman omat vuorovaikutustaidot, kokemukset ja tunteet vaikuttavat lapsen vuorovaikutusosaamisen kehitykseen.. 3.1 Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys. Vuorovaikutus on tilannesidonnainen tulkintaprosessi, jonka aikana viestitetään asioita toisille, luodaan yhteyttä ja vaikutetaan heihin, ja lisäksi saadaan palautetta omasta toiminnasta. Selviytyäkseen vuorovaikutustilanteista ihminen tarvitsee emotionaalista ja sosiaalista kompetenssia. Emotionaalisella kompetenssilla tarkoitetaan kykyä tarkastella ja tutkia niin omiaan kuin muidenkin ihmisten tunteita vuorovaikutuksessa. Yksilöltä vaaditaan kykyä säädellä omia tunnereaktioitaan, jotta hän pystyy erottelemaan sisäiset tunteensa niiden ulkoisesta ilmaisemisesta. Sosiaalisella kompetenssilla tarkoitetaan yksilön kykyä ylläpitää myönteistä suhdetta muihin vuorovaikutustilanteessa oleviin ja samanaikaisesti edistää omia päämääriään. Emotionaalinen ja sosiaalinen kompetenssi liittyvät läheisesti toisiinsa ja luovat pohjaa toisilleen vuorovaikutuksen tapahtuessa. (Järvinen, Lankinen, Taajamo, Veistilä & Virolainen 2007, 103-104.). Varhaiseen vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteeseen liittyviä tutkimuksia on tehty paljon ja tulokset vahvistavat niiden merkityksen. Varhainen vuorovaikutus alkaa jo raskausaikana. Mielikuvat vanhempien omasta vanhemmuudesta alkavat muokkaantua ja heidän omat kokemuksensa vaikuttavat mielikuvien muokkaantumiseen. Varhaisessa vuorovaikutuksessa vanhempi antaa lapselleen ravintoa, hoivaa ja turvaa, johon vauva vastaa. Vuorovaikutuksen peruselementtejä ovat katsekontaktit, ilmeet, eleet, liikkeet ja kieli. (Järvinen ym. 2007, 109-110.). Kiintymyssuhteella tarkoitetaan vauvan ja vanhemman välistä erityistä tunnesidettä, joka alkaa kehittyä vauvalle hänen varhaisten kokemustensa pohjalta. Kiintymyssuhde.

13 voi kehittyä turvalliseksi tai turvattomaksi sen pohjalta, miten hyvin vanhemmalla on kykyä havainnoida lapsen viestejä, tulkita niitä oikein ja vastata lapsen tarpeisiin. Kun lapsi tuntee kiintymyssuhteessa olonsa turvalliseksi, hän oppii tunnistamaan omiaan ja myös muiden tunteita ja saa hyvän pohjan terveen itsetunnon kehittymiselle. Vanhemman kosketus on erittäin tärkeä asia vauvalle vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen kehittymisessä ja aivojen kehittymisen kannalta. Turvallisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen ansiosta lapsi oppii ymmärtämään itseään ja säätelemään käyttäytymistään. Hän uskaltaa ja oppii olemaan oma itsensä, saa luottamusta itseensä ja muihin. Varhaiset vuorovaikutuskokemukset muokkaavat kuvan lapselle siitä, millainen hän on, millaisia muut ihmiset ovat ja miten ihmiset toimivat vuorovaikutussuhteissa. (Järvinen ym. 2007, 110-112.). Kun kiintymyssuhde ei ole kehittynyt turvalliseksi, lapsi ei voi olla oma itsensä, vaan hän muokkaa käyttäytymistään sen mukaan, miten saa vanhemmalta huomiota. (Järvinen ym. 2007, 149). Sinkkonen & Kalland kirjoittavat teoksessaan vahingollisten kokemusten vaikutuksesta aivojen kehitykseen ja sitä kautta vuorovaikutukseen. Tutkimusten mukaan lapsen kokema puutteellinen vuorovaikutus ja traumaattiset kokemukset (esimerkiksi jatkuva väkivalta ja kaltoinkohtelu) voivat johtaa erilaisiin vaikeisiinkin aivotoiminnan häiriöihin, jotka vaikuttavat muun muassa tunteiden säätelyyn. Varhaisilla vuorovaikutuskokemuksilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia, minkä vuoksi on tärkeää tunnistaa tilanne, jossa vanhemman ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus on vaikeutunut, jotta he saisivat apua tilanteeseensa. (Sinkkonen & Kalland 2011, 26-27.). Vanhemmuudessa on kyse laajasta tunteiden kirjosta. Vanhemmuuteen vaikuttavat vahvasti vanhemman omat vuorovaikutukselliset elämänkokemukset varhaislapsuudesta aikuisuuteen saakka (Niemelä, Siltala & Tamminen 2003, 16.) Toimiva vuorovaikutus vanhemman ja pienen lapsen välillä on enimmäkseen sanatonta viestintää. Vanhemman välittäminen, turvallisuus ja läheisyys välittyvät lapseen etenkin katseen ja kosketuksen kautta. Myönteinen vuorovaikutus vanhemman ja lapsen välillä saa lapsen tuntemaan itsensä rakastetuksi ja tärkeäksi juuri sellaisena kuin hän on. (Korhonen, i.a.). Kun vuorovaikutus toimii hyvin, vanhempi ja lapsi pystyvät nauttimaan toistensa seurasta ja heidän väliseensä kanssakäymiseen yhdistyy myös emotionaalisuus. Kun vuorovaikutuksessa yhdistyvät tunteet ja vastavuoroisuus, vanhemman ja lapsen välinen.

14 luottamus kasvaa ja vanhempi oppii tunnistamaan lapsen tarpeet. Kun lapsi oppii viestittämään vanhemmalle tarpeistaan ja lopputulos on myönteinen, oppii lapsi sitä kautta myös itse tunnistamaan omat tarpeensa ja tunnetilansa. Tällainen vuorovaikutus on tärkeää lapsen emotionaalisen kehityksen sekä itsetunnon kehittymisen kannalta. (Hermanson 2008.). Sinkkonen & Kalland kirjoittavat perheenjäsenten välisestä emotionaalisesta läheisyydestä ja sen vaikutuksesta lapsen vuorovaikutustaitojen kehitykselle teoksessa Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden häiriintyminen. He luokittelevat perhetyypit neljään ryhmään: Tasapainoiset perheet, etäiset perheet, ristiriitaiset ja kriisiytyvät perheet sekä yhteenkietoutuvat ja riippuvat perheet. Tasapainoisissa perheissä voidaan käsitellä tunnekokemuksia avoimesti ja rakentavasti, perheenjäsenet ovat keskenään tiiviissä vuorovaikutuksessa, mutta osaavat säädellä onnistuneesti riippuvuuden ja erillisyyden tarpeitaan. Tasapainoisen perhe-elämän seurauksena lapsi oppii ilmaisemaan niin myönteisiä kuin kielteisiäkin tunteitaan. Etäisissä perheissä perheenjäsenten emotionaalinen läheisyys on puutteellista ja puolisoiden väliset suhteet ovat etäisiä. Vanhempien vaikeus ilmaista tunteitaan vaikuttaa myös lapsen emotionaaliseen kehitykseen myöhemmässä elämässä. Ristiriitaisissa ja kriisiytyvissä perheissä vanhempien tunneilmaisutavat ovat erilaiset ja tunnesuhteet myös lapseen erilaiset ja ristiriitaiset. Lapsen on vaikea oppia tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan ja hän voi kokea kuormitusta vanhempien liioittelevista tunneilmauksista. Yhteenkietoutuneissa perheissä vanhempien välillä on vahva emotionaalinen riippuvuus ja vuorovaikutuksen rajat ovat epäselvät. Toinen vanhemmista voi esimerkiksi liittoutua lasten kanssa, jolloin toinen vanhemmista suljetaan perheen ulkopuolelle ja hän etääntyy muista. Tällaisen perhetyypin lapsen on vaikea säädellä ja nimetä omia tunteitaan, koska perheen tunneilmaisut ovat liian vaativia ja aikuismaisia lapselle. (Sinkkonen & Kalland 2011, 109-111.). 3.2 Mentalisaatiokyky ja sen vahvistaminen. Mentalisaatiokyvyllä tarkoitetaan vanhemman kykyä ymmärtää ja pohtia lapsensa tarpeita ja tunteita erilaisissa arkipäivän rutiineissa. Se tarkoittaa, että vanhempi osaa tunnistaa omat tunteensa ja ajatuksensa ja erottaa ne lapsen tunteista ja tarpeista. Toimiva mentalisaatio edellyttää kognitiivisia ja tunne-elämään liittyviä kykyjä, joiden myötä.

15 toisen ihmisen tunnetiloihin samaistuminen ja tunteiden ja kokemuksen tietoinen pohdiskelu ja säätely mahdollistuu. Toimiva mentalisaatiokyky tuo ymmärrystä suhteessa toisiin ja lisää ymmärretyksi tulemisen todennäköisyyttä. (Pajulo & Pyykkönen 2011, 71-73).. Jo syntymästä lähtien lapsella on valmius alkaa kehittää mentalisaatiokykyään. Sen kehittymiseen vaikuttavat oleellisesti varhaiset vuorovaikutussuhteet ja hoivaympäristö. Mentalisaatiokyvyn kehittymisen edellytyksinä lapselle on, että lapsen mielentilaa ja kokemuksia ymmärretään ja huomioidaan riittävästi. Lapsen mentalisaatiokyvyn kehittymiseen liittyy myös kyky alkaa erotella sisäistä ja ulkoista maailmaa ja sitä, että niiden välillä on yhteys, mutta ne eivät kuitenkaan ole täysin yhtä. Lapselle hahmottuu siis taito huomata, etteivät asiat ole välttämättä sitä, miltä ne näyttävät ja että toinen ihminen voi kokea saman asian eri tavoin kuin itse kokee. Näin lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät, ja hänelle alkaa muodostua käsitys omasta identiteetistään. Lapsen mentalisaatiokyky siis riippuu siitä, miten vanhemman mentalisaatiokyky on kehittynyt. Vuorovaikutuksessa traumatisoituneen lapsen kyky mentalisaatioon voi olla heikko. Lapsen oma kokemus sisäisestä maailmastaan ja omasta itsestään jää hajanaiseksi, mikä johtaa kyvyttömyyteen pitää yllä läheisiä suhteita toisiin ihmisiin. (Pajulo & Pyykkönen 2011, 73-74.). Käsitettä reflektiivinen funktio käytetään tieteellisissä tutkimuksissa mentalisaation synonyyminä. (Pajulo & Pyykkönen 2011, 72). Vanhemman reflektiivisellä funktiolla tarkoitetaan siis meneillään olevaa tai koko ajan kehittyvää suhdetta lapsen kanssa. (Pajulo & Pyykkönen 2011, 80). Vanhemman reflektiivisen funktion vahvistamiseksi on alettu viime vuosina kehittää erilaisia hoidollisia toimenpiteitä. Ensi- ja turvakotien liitto alkoi ensimmäisenä Suomessa kehittää reflektiivisen funktion hoitomallia Pidä kiinni projektin kautta (Pajulo & Pyykkönen 2011, 86-88.) Hoitomallia on alettu kehittää vuodesta 1990 lähtien. Projekti on tarkoitettu pääasiallisesti päihdeäideille. Äiti voi mennä jo odotusaikana asumaan ympärivuorokautisesti ensikotiin. Hoidon tavoitteena on vahvistaa päihdeäitien mentalisaatiokykyä pyrkimällä luomaan äidille positiivisia mielikuvia itsestään äitinä ja vauvasta. Vauvan syntymän jälkeen tuetaan äitiä huomioimaan ja tarkastelemaan vauvan tarpeita ja pohditaan äidin ja vauvan tilanteeseen liittyviä kokemuksia ja tunteita. Äidin ja vauvan vuorovaikutustilanteissa käytetään paljon apuna myös videointia, koska niitä tarkastellessa tilanne voidaan ottaa esille uudestaan.

16 ja pohtia, mitä olisi voitu tehdä toisin, tai missä onnistuttiin hyvin. Tutkimuksia mentalisaatiokyvyn vahvistumisesta on tehty vielä vähän, mutta tähän asti tehdyt tutkimustulokset viittaavat siihen, että äidin mentalisaatiokyvyllä on äidin ja vauvan yhteisen tulevaisuuden kannalta oleellinen merkitys ja mentalisaatiokyvyn kehittäminen vaikuttaa aiheelliselta. (Pajulo & Pyykkönen 2011, 89-90.).

17 4 TAPAAMISPAIKKATOIMINTA. Tässä osuudessa tavoitteena on tuoda esille tapaamispaikkatoiminnan lähtökohtia ja tarkastella tapaamispaikkatyöntekijän merkitystä tapaajavanhemman vanhemmuuden ja vuorovaikutuksen tukemisessa lapsen kanssa.. 4.1 Mitä tapaamispaikkatoiminta on?. Tapaamispaikkatoiminta aloitettiin Porin ensikotiyhdistyksessä v. 1982. Alkuaikoina tapaamispaikkojen käytön suurin syy oli vanhempien asuminen eri paikkakunnilla, laitoksissa tai asuntoloissa. Myös vanhempien välinen epäluottamus, alkoholismi tai mielenterveysongelmat olivat syynä tapaamispaikkatoiminnan tarpeellisuuteen. Kun v. 1984 laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta astui voimaan, alkoi sen myötä tapaamispaikkatoiminta laajentua. Jäsenyhdistysten tapaamispaikkoja oli v. 1986 jo kymmenellä eri paikkakunnalla. (Kalavainen 2004, 14-15.). Tapaamispaikkatoiminnan pääperiaatteena on turvallisesti mahdollistaa lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa. Tavoitteena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä vuorovaikutussuhteen syntymistä ja kehittymistä tapaajavanhempaan. (Kalavainen 2006, 86). Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) oikeuttaa lapsen pitämään yhteyttä ja tapaamaan vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Tapaamispaikkatoiminta mahdollistaa lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman turvallisen tapaamisen lapsen edun mukaisesti. Tapaamispaikkoja ylläpitävät Ensi- ja turvakotiliiton jäsenyhdistykset, jotka ovat suurin tapaamispaikkapalvelujen järjestäjä kuntien lisäksi. Tapaamiset järjestetään ja sovitaan yhdessä lapsen, perheen ja yhteistyöverkoston kanssa ja tilannetta tarkastellaan erityisesti lapsen näkökulmasta (Ensi- ja turvakotien liitto i.a). Tapaamispaikkatoiminnassa on tarjolla kolmea erilaista palvelua: valvottuja tapaamisia, tuettuja tapaamisia sekä valvottuja vaihtoja. Jokaisen palvelun kohdalla työntekijä on lapsen edusta huolta pitävä turvallinen aikuinen. Koska tapaamispaikkatoiminta on laajentunut ja muuttunut yhä enemmän ammattimaiseksi lastensuojelutyöksi, ovat myös työntekijät sosiaalialan ammattilaisia. (Kalavainen 2006, 84-85.) Tapaamispaikka mahdollistaa hy-.

18 vät puitteet ja turvallisen ympäristön lapsen ja vanhemman tapaamisille sekä tukee heitä luomaan paremman suhteen. (Kalavainen 2006, 118).. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) turvaa lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Lapsen huollon pitää turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapselle täytyy varmistaa hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikätasoonsa nähden riittävä valvonta ja huolenpito. Lapsen kasvuympäristön tulee olla turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö. Laki kieltää ruumiillisen kurittamisen, alistamisen ja muun loukkaavan kohtelun. Kasvattajien tulee edistää ja tukea lapsen itsenäistymistä ja kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen. (Laki lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta 361/1983, §1). Tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti lapsen oikeus tavata ja olla yhteydessä vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Lapsen vanhempien on ennen kaikkea huolehdittava lapsen edun toteutumisesta tapaamisten järjestämisessä. (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 361/1983, §2).. Lastensuojelulain (417/2007, §1) tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelulain (417/2007, §4) keskeiset periaatteet korostavat lapsen suotuisan kehityksen ja hyvinvoinnin edistämistä. Lastensuojelulain mukaan lastensuojelun tehtävä on tukea vanhempia, huoltajia ja muita lapsen kasvatuksesta ja huolenpidosta vastaavia henkilöitä. Varhainen puuttuminen ongelmiin sekä lapsen edun huomioon ottaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä lastensuojelutyössä. (Lastensuojelulaki 2007/417,§1;§4).. 4.2 Tapaamisten muodot. Lapsen ja vanhemman väliset valvotut tapaamiset on tarkoitettu sellaisiin tilanteisiin, joissa lapsen ja vanhemman väliseen tapaamiseen kohdistuu uhkaa tai erityistä huolta. Valvottuja tapaamisia voidaan järjestää myös sellaisissa tilanteissa, joissa lapsen psyykkinen turvallisuus vaarantuu. Perusteina valvottujen tapaamisten järjestämiselle voi olla esimerkiksi vanhempien välinen väkivaltaisuus, päihteiden käyttö, mielenterveysongelmat tai lapsi on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Tapaamiset voivat.

19 olla valvottuja myös silloin, kun tapaamisiin ei liity varsinaista huolta ja uhkaa lapsen kannalta, vaan lapsi ei esimerkiksi ole tavannut vanhempaansa aikaisemmin tai heidän välisensä yhteydenpito on ollut vähäistä. (Sosiaaliportti i.a.) Valvottuja tapaamisia voidaan toteuttaa eri tavoin, kuten vanhempien yhteissopimuksesta, jossa molemmat vanhemmat sitoutuvat maksamaan tapaamisista aiheutuneet kustannukset tai vanhempien tekemällä keskinäisellä sopimuksella, joka laaditaan sosiaalitoimessa jonkin lastensuojelullisen syyn perusteella. Niitä voidaan toteuttaa myös oikeuden päätöksellä tai oikeuden väliaikaispäätöksellä esimerkiksi olosuhdeselvityksen ajan (Sosiaaliportti i.a.) Valvotussa tapaamisessa on koko ajan työntekijä läsnä jatkuvassa kuulo- ja näköyhteydessä lapseen ja vanhempaan. (Kalavainen 2006, 85). Tuettu tapaaminen voidaan järjestää, jos vanhempi kokee tarvitsevansa tukea vanhemmuuteen, tai jos lapsen huolto- ja tapaamisselvitykset ovat keskeneräiset. Tuettu tapaaminen voidaan järjestää myös, jos vanhempien välillä on luottamuspulaa. Tuetun tapaamisen tarve voi perustua joko viranomaisen määrittelyyn tai vanhempien omaan toiveeseen. Tuetuissa tapaamisissa työntekijä on läsnä tapaamisen alku- ja loppuvaiheessa ja käy välillä seuraamassa tapaamista. Työntekijä on saatavilla koko ajan, jos vanhempi tarvitsee apua lapsen kanssa. (Kalavainen 2006, 85.). Valvottu vaihto järjestetään, jos vanhemmat eivät jostakin syystä voi tavata toisiaan, esimerkiksi lähestymiskiellon tai eroristiriitojen vuoksi. Työntekijän tehtävä on huolehtia lapsen turvallinen siirtyminen vanhemmalta toiselle. Tarvittaessa vaihto hoidetaan siten, että vanhemmat eivät tapaa ollenkaan. Tarkoituksena on kuitenkin oppia rauhalliseen vuorovaikutukseen ja parantaa vanhempien välistä yhteistyötä, jotta vaihdot onnistuisivat jatkossa ilman ulkopuolista tukea. (Kalavainen 2006, 85.). 4.3 Lapsen etu. Vuonna 2002 käynnistettiin tapaamispaikkaprojekti, johon osallistui kahdeksastatoista Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksestä kuusitoista jäsenyhdistystä ympäri Suomea. Projekti kesti kaksi vuotta ja päämääränä oli tarkastella lapsen edun näkökulmaa tapaamispaikkatoiminnassa ja kehittää toimintaa turvalliseksi ja lapsen kehitystä tukevaksi. (Kalavainen 2004, 17-18.) Teoksessa Valvotut tapaamiset lapsen turvana on liit-.

20 teenä edellä mainitun projektin muun muassa aikaansaamat Vanhemmuuden tukemisen erityisvaatimukset tapaamispaikkatoiminnassa, johon on kirjattu lapsen etua korostavat seikat. Liitteessä korostetaan turvallisuutta lapsen tapaamisissa. Tapaamisen on oltava lapselle turvallinen kokemus kodinomaisessa ympäristössä. Valvojan tehtävänä on huolehtia, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja lapsen tarpeet ja tunteet huomioidaan tapaamisissa. Valvoja ohjaa tapaajavanhempaa ottamaan yhä enemmän vastuuta tapaamisista. Lapsen edun mukaista on myös, että tapaajavanhempi tietää saavansa tavata lastaan puolueettomassa ympäristössä. (Kalavainen 2004, Liite 2.). Vanhemmuuden tukemisen erityisvaatimuksiin on kirjattu käytäntö tapaamisten keskeyttämisestä. Valvoja voi keskeyttää tapaamisen esimerkiksi, jos lapsi on sairas tai liian väsynyt, tapaaja on käyttäytynyt niin, ettei tapaamista voida jatkaa tai lapsi jännittää ja vierastaa tapaajaa todella paljon. Tällaisissa tapauksissa kaikkien osapuolten kanssa keskustellaan siitä, miksi tapaaminen keskeytyi. Vanhemmuuden tukemisen erityisvaatimuksiin on kirjattu myös tapaamisten säännöllisyyden tärkeys lapselle. Lapsen luottamus tapaamisia peruuttavaan osapuoleen horjuu, eikä edistä tapaajavanhemman ja lapsen välisen suhteen kehittymistä. Lapsen etua huomioitaessa korostetaan myös, että on lapsen edun mukaista jättää tapaamiset järjestämättä, jos lapsi toistuvasti kieltäytyy tapaamisista. Tällöin ohjataan lapsi ja muu perhe saamaan tarvittavaa tukea muualta, koska tapaamisista kieltäytymisen taustalla voi olla lapsen traumatisoituminen esimerkiksi väkivallasta johtuen. (Kalavainen 2004, Liite 2.). Tapaamistilan viihtyisyys on tärkeää valvotuissa tapaamisissa. Kodinomainen ympäristö luo turvallisuutta ja miellyttävyyttä tapaamisiin. Tapaamispaikassa tulisi olla lapsen kehitystasoa vastaavia leluja ja pelejä ja mahdollisuus erilaiseen toimintaan vanhemman kanssa, jotta vanhemman ja lapsen välisen suhteen muodostuminen mahdollistuisi. (Sosiaaliportti i.a.) Valvotut tapaamiset kestävät yleensä 1- 4 tuntia (Kalavainen 2004, 16). Jokaisen tapauksen kohdalla arvioidaan kuitenkin aina erikseen sitä, miten pitkä tapaaminen olisi lapsen kannalta sopiva. Jokaisen lapsen ja perheen kohdalla arvioidaan siis tapaamisen kesto jokaisen erityistarpeiden mukaisesti. On otettava huomioon niin lapsen kuin vanhemmankin jaksaminen. (Sosiaaliportti i.a.).

21 4.4 Tapaamispaikkatyöntekijän rooli tapaamisissa. Tapaamispaikkavalvojan tehtävänä on huolehtia siitä, että tapaaminen onnistuu lapsen edun mukaisesti ja lapsi tuntee olonsa viihtyisäksi ja turvalliseksi. Tapaamisten valvojan tehtävä on olla syrjässä, mutta puuttua kuitenkin tarvittaessa tilanteeseen ja olla koko ajan lähellä lasta ja vanhempaa. Tietyissä tapauksissa valvoja voi ohjata ja opastaa vanhempaa vuorovaikutukseen lapsensa kanssa, avustaa leikeissä ja saada tapaamistilanne avoimemmaksi vanhemmalle ja lapselle. Yleensä ohjaaminen valvotuissa tapaamisissa on aluksi tiiviimpää, mutta vähenee sitten tapaamiskertojen myötä vähitellen. Valvojan on oltava valmis myös keskeyttämään tapaaminen, jos lapsen etu sitä vaatii. (Sosiaaliportti i.a.). Tapaamispaikkatyöntekijän tulee huolehtia siitä, että vanhemmuudessa esiintyvät ongelmat tulevat esille ja ne selvitetään. On yleistä, että isät tai äidit kokevat epävarmuutta vanhemmuudessaan, jolloin tukea tarvitaan. Tärkeää vanhemmuuden tukemisessa on keskustella ja tukea vanhempaa aina lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta. Vanhemman omat ongelmat saattavat olla paljon aikaa ja tilaa vieviä, jolloin työntekijän on tietoisesti pidettävä huoli lapsilähtöisyydestä ja tuettava vanhempaa lapsen tarpeista käsin. (Järvinen ym. 2007, 93-94.) Karhun ym. tutkimuksen mukaan Keski-Suomen Ensi- ja turvakodin työntekijät pitivät erityisen tärkeinä asioina valvotuissa tapaamisissa muun muassa sitä, että tapaamisissa olisi aina sama valvoja. Haastatellut uskoivat tämän edistävän luottamuksellisen suhteen kehittymistä vanhemman ja valvojan välille ja tuovan samalla luontevuutta tapaamisiin myös lapsen kannalta. Lisäksi tapaamispaikkatyöntekijän on tärkeä perehtyä tapaamista koskeviin tietoihin ja huomioida lähtökohdat ja olosuhteet, joista tapaajavanhempi on tapaamisiin tullut. Tuen tarve tapaamisissa voi olla hyvin yksilöllistä, koska lapsen tilanne ja tapaamisen syyt ovat niin erilaisia. (Karhu, Louvesniemi & Soinvirta 2008, 43-44.). Vuorovaikutusosaaminen on keskeinen tekijä sosiaalialan ammatillisessa yhteistyössä. Tapaamispaikkatyöntekijä vastaa vuorovaikutuksen kulusta yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Työntekijän on tiedostettava, millaiset vuorovaikutustekijät vuorovaikutustilanteissa vievät vuorovaikutusta haluttuun suuntaan ja millaiset seikat voivat olla esteinä vuorovaikutuksen etenemiselle. Työntekijän on pohdittava jatkuvasti omia ennakkoluulojaan, arvojaan, ihmiskäsitystään ja päämääriään, jotta voi kehittää omaa ja asiak-.

22 kaansa vuorovaikutusta. Omien arvojen tunnistaminen antaa varmuutta omalle toiminnalle ja rohkeutta kohdata myös omista arvoista poikkeavia tilanteita. Työntekijä ja asiakas pyrkivät yhdessä löytämään vuorovaikutuksen avulla ratkaisuja asiakasta koskeviin ongelmiin. (Järvinen ym. 2007, 104-107.) Karhun ym. tutkimustulosten mukaan tapaamispaikkatyöntekijän tärkeä ominaisuus on saada tapaajavanhempi tuntemaan itsensä hyväksytyksi, koska usein vaikeista olosuhteista tulevilla tapaajavanhemmilla voi olla ennakkoluuloja viranomaisia kohtaan. Tällöin on tehtävä työtä sen eteen, että luottamuksellinen suhde tapaajavanhemman ja tapaamispaikkavalvojan välille syntyy. (Karhu ym. 2008, 43.) Luodon tutkimuksesta selviää, että yleisesti tapaajavanhempien kokemus sosiaalityöntekijöistä oli negatiivinen ja tapaajavanhemmat olivat tyytymättömiä nykyiseen valvottuun tapaamissysteemiin, koska tunsivat epäoikeudenmukaisuutta tapaamisiin liittyvistä päätöksistä. (Luoto 2005, 50-51). Luodon tutkimustulokset kuvastavat haasteellisuutta luottamuksellisen suhteen syntymiselle tapaajavanhemman ja tapaamispaikkatyöntekijän välillä, riippuen lähtötilanteesta ja tapaajavanhempien asenteista.. Vuorovaikutus on työnä antoisaa, mutta samalla myös erittäin kuluttavaa. Kyetäkseen toimivaan vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa työntekijän on pidettävä huolta omasta jaksamisestaan. Oman työyhteisön tuki on erityisen tärkeää. Ammattilaisten välinen vuorovaikutus on tärkeää yksittäisen työntekijän jaksamisen kannalta. Työntekijän jaksamista helpottaa se, että voi jakaa asiakkaan vaikeuksia ja omia tuntemuksiaan muiden työntekijöiden kanssa. (Vilen, Leppämäki & Ekström 2008, 20.).

23 5 KESKI-SUOMEN ENSI- JA TURVAKODIN TAPAAMISPAIKKATOIMINTA. Esittelen tässä luvussa lyhyesti Keski-Suomen Ensi- ja turvakotityön, koska se liittyy yhteistyökumppanini kautta tutkimusaiheeseeni. Myös keskustelut Keski-Suomen Ensija turvakodin henkilökunnan kanssa ovat osoittaneet, että välillä tapaamispaikkaan vanhempaansa tapaamaan tulevat lapset tulevat Ensi- ja turvakodin puolelta.. Ensikotityöllä tuetaan perheitä vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa. Työskentelymuoto on pääasiallisesti arjessa eläminen vauvan kanssa ohjatusti. Henkilökunta tukee vanhempia vuorovaikutukseen vauvan kanssa, opastaa perushoitotilanteissa ja on ympäri vuorokauden saatavilla asiakkaalle. Asiakkaiden kanssa käydään säännöllisin väliajoin yksilökeskusteluja liittyen mm. vanhemmuuteen ja parisuhteeseen. (KeskiSuomen Ensi- ja turvakoti ry. Toimintakertomus 2009, 10.). Turvakoti on tarkoitettu turvapaikaksi henkilöille, jotka ovat lähisuhteissaan kohdanneet tai ovat vaarassa kohdata väkivaltaa. Henkilökunnan tehtävänä on antaa asiakkaalle tukea vaikean elämäntilanteen ratkaisemiseksi. Turvakotijaksolla keskustellaan asiakkaan kanssa väkivaltaisista kokemuksista ja annetaan tietoa ja apua selviytyä niistä. Turvakotityössä huomioidaan erityisesti lastensuojelullinen näkökulma. Turvakoti voi tarjota apua myös väkivallan tekijälle yksilökeskustelujen avulla. (Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti ry. Toimintakertomus 2009, 11.). Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti ry on yksi valtakunnallisen Ensi- ja turvakotien liiton yhdistyksestä, joita on yhteensä 28. Yhdistys toteuttaa toimintaansa vapaaehtois- ja ammatillisen työn menetelmin lasten ja lapsiperheiden kanssa sekä kansalaisjärjestönä antamalla tietoa ja vaikuttamalla etenkin heikoimmassa asemassa olevien lasten ja heidän perheidensä asemaan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kansalaislähtöisen vapaaehtoistoiminnan ohella järjestöt tuottavat muun muassa lastensuojelupalveluita joita kehitetään yhteistyössä kuntien kanssa, täydentämään kunnallisia palveluita. (KeskiSuomen Ensi- ja turvakoti ry. Toimintasuunnitelma 2010, 1.). Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti ry:n tarkoituksena on turvata lapsen oikeus suotuisiin kasvuolosuhteisiin, tukea vanhemmuutta sekä perheenjäsenten keskinäistä vuorovaiku-.

24 tusta, ennaltaehkäistä perheväkivaltaa ja päihdeongelmia. Lisäksi tarkoituksena on auttaa ja hoitaa väkivallasta ja päihdeongelmista kärsiviä ja kriisitilanteissa olevia perheitä. Ensi- ja turvakotityön toiminnan keskeisiä periaatteita ovat lapsen näkökulma ja lastensuojelu, perhekeskeisyys ja vanhemmuustyö. (Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti ry. Toimintakertomus 2009, 2.). Vuonna 2009 tapaamisten ja valvottujen vaihtojen määrä lisääntyi Keski-Suomen Ensija turvakodilla, minkä seurauksena tapaamisten järjestäminen asiakkaiden toivomille ajankohdille oli haasteellista. Vuonna 2009 valvottuja tapaamisia oli 355, tuettuja tapaamisia 99 ja valvottuja vaihtoja 44. Tapaajia kyseisenä vuonna oli 65, joista naisia oli 17 ja miehiä 48. Tavattavia lapsia oli 89, joista oli 48 tyttöjä ja 41 poikia. (KeskiSuomen Ensi- ja turvakoti ry. Toimintakertomus 2009, 13.) Tapaamispaikkatoiminta mahdollistaa lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman turvallisen tapaamisen ammatillisen palvelun keinoin. Tapaamisten järjestämisestä tehdään sosiaalitoimessa sopimus tai niille on oikeuden päätös. (Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti ry. Toimintasuunnitelma 2010, 5.). Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti toimii tiiviissä yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa liittyen tapaamisten järjestämiseen. Monet tapaamiset ovat jatkuneet useampien vuosien ajan valvottuina tai tuettuina. Tapaamisten kesto on 1–3 tuntia ja tapaamistiheys vaihtelee useista kerroista viikossa muutamiin kertoihin vuodessa. Valvottujen tapaamisten yleisimpinä syinä ovat olleet etävanhemman päihteiden käyttö, huoli lähivanhempaan kohdistuvasta väkivallasta, tapaajien vieraus toisilleen ja vanhempien riitaisuus. (KeskiSuomen Ensi- ja turvakoti ry. Toimintakertomus 2009, 13.). Tapaamispaikkatoiminnan vuoden 2010 toimintasuunnitelman tavoitteina on järjestää turvalliset ja lapsen edun mukaiset tapaamiset, korostaa lapsen näkökulmaa ja etua toimittaessa yhteistyössä sosiaalitoimen, oikeuslaitoksen, vanhempien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa sekä tukea lapsen tapaajavanhemman vanhemmuutta. Keinoiksi, joilla tavoitteisiin päästään, on toimintasuunnitelmaan kirjattu tiivis yhteistyö sosiaalitoimen kanssa sekä yksittäisellä että yleisemmällä tasolla. Muita keinoja ovat valtakunnallisten ja yhdistyksen omien tapaamispaikkatoiminnan laatukriteerien noudattaminen, lapsen tukeminen perheen kriisitilanteessa ja sen jälkeisessä selviytymisvaihees-.

25 sa sekä lapsen edun painottaminen vanhempien kanssa työskenneltäessä. (KeskiSuomen Ensi- ja turvakoti ry. Toimintasuunnitelma 2010, 6.) Tapaamispaikkatoimintaa varten kehitettiin yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten kanssa työtä ohjaavat laatukriteerit. Ne suunniteltiin käytännön läheisiksi, jotta niitä on helpompi käyttää tukena jokapäiväisessä työssä. Laatukriteerien pääasiallisin tarkoitus on selkeä tapa toimia tapaamispaikkatyössä ja nostaa lapsen edun näkökulma esille. Ensi- ja turvakotien liitto on järjestänyt koulutusta tapaamispaikkatyöntekijöille muun muassa laatukriteerien käyttöön ottamisesta työssä. (Kalavainen 2004, 22.) Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten toiminnan yhteiseen kehittämistyöhön perustuvat valtakunnallisten laatukriteerien teemat ovat huomioida lapsen etu tapaamisten toteuttamisessa, huolehtia tapaamisten turvallisuudesta, lapsen, vanhemman ja lähivanhemman huomioiminen tapaamisissa, työntekijän ammatillinen osaaminen ja kokemus sekä työn suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja arviointi. (Ensi- ja turvakotien liitto ry i.a.).

26 6 AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA TAPAAJAVANHEMMUUDESTA. Pohtiessani opinnäytetyöni tarkempaa aihetta löysin Pieksämäeltä Diak Itä -yksiköstä vuonna 2008 valmistuneen opinnäytetyön, jonka aiheena oli Työntekijöiden näkemyksiä vanhemmuuden sekä vanhemman ja lapsen suhteen näyttäytymisestä ja tukemisesta valvotuissa tapaamisissa. Opinnäytetyön tekivät Karhu, Louvesniemi ja Soinvirta yhteistyössä Keski-Suomen Ensi- ja turvakodin kanssa haastattelemalla työntekijöitä liittyen opinnäytetyönsä aiheeseen. Heidän tutkimuksensa oli kvalitatiivinen ja tarkoituksena oli selvittää, miten tapaajavanhemman vanhemmuus ja vanhemman ja lapsen välinen suhde näyttäytyvät ja muuttuvat valvotuissa tapaamisissa. Karhun ym. tutkimustulosten mukaan vanhemmuus sekä lapsen ja vanhemman välinen suhde näyttäytyvät erilaisina taustalla olevista ongelmista riippuen. Usein vanhemmuus vahvistui ja vanhemman ja lapsen suhde kehittyi positiiviseen suuntaan tapaamisten myötä. (Karhu, Louvesniemi & Soinvirta 2008, 3.). Myöhemmin löysin Saastamoisen v. 2010 tekemän tutkimuksen, joka käsittelee tapaajavanhemman näkemyksiä vanhemmuudestaan, suhteestaan lapseen ja lapsen edusta valvotuissa tapaamisissa. Opinnäytetyö oli toteutettu yhteistyössä Kuopion ensikotiyhdistyksen tapaamispaikassa, jossa oli haastatteluun saatu neljä tapaajavanhempaa. Tarkoituksena oli selvittää tapaajavanhemman näkemyksiä ja kokemuksia omasta vanhemmuudestaan, suhteestaan lapseen ja lapsen edusta valvotuissa tapaamisissa. Tutkimustulosten mukaan vanhempien näkemykset suhteestaan lapseen vaihtelivat. Osa vanhemmista koki suhteen etäiseksi ja osa hyväksi. Kaikki tapaajavanhemmat kokivat suhteen lapseen parantuneen valvottujen tapaamisten edetessä. (Saastamoinen 2010, 2.). Lapsiaan valvotusti tapaavien vanhempien identiteetin rakentumisesta on Tampereen yliopistossa tehty vuonna 2005 pro gradu -tutkielma, joka liittyy myös osittain omaan opinnäytetyöni aiheeseen. Tutkielma koostuu neljän isän ja kahden äidin haastatteluista, jotka ovat tavanneet lapsiaan valvotusti. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia luokituksia vanhemmat puheissaan antavat itsestään, lapsistaan, lapsen lähivanhemmasta, viranomaisista, tapaamispaikan henkilökunnasta ja muista ihmisistä. Tutkimustulokset osoittavat, että tapaajavanhempien kokemukset olivat tilannekohtaisia. Valvottu tapaaminen mahdollisti suhteen parantamisen omaan lapseen ja sen tapaajavanhemmat.

27 kokivat positiivisina. Valvottuihin tapaamisiin ei kuitenkaan suhtauduttu positiivisesti, vaan toivottiin normaaleja tapaamisia. Tapaajavanhemmat kokivat, että tilanne on jonkin ulkopuolisen tahon aiheuttama ja omia tekemisiä ei selitelty. (Luoto 2005, 1-2.) Näiden kolmen edellä mainitun tutkimuksen lukeminen on selkiyttänyt minulle oman tutkimukseni rakentumista. Niitä on ollut mielenkiintoista lukea ja saada ideoita myös omaa työtäni varten. Kaikki edellä mainitut kolme tutkimusta on toteutettu teemahaastattelun keinoin, joten oman tutkimukseni aineistonkeruumenetelmä eroaa niistä..

28 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN. 7.1 Tutkimusongelmat. 1. Tutkimusongelmat määriteltiin seuraavasti: 2. Miten tapaajavanhemmat kokevat oman vanhemmuutensa valvotuissa ja tuetuissa tapaamisissa? 3. Miten tapaajavanhemmat kokevat oman vuorovaikutuksensa lapseen valvottujen ja tuettujen tapaamisten aikana? 4. Millaista tukea tapaajavanhemmat kokevat tarvitsevansa tapaamispaikan työntekijöiltä vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa valvotuissa ja tuetuissa tapaamisissa? 5. Miten tapaamispaikkatyöntekijät tukevat tapaajavanhempia vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen valvotuissa tapaamisissa tapaamispaikkatyöntekijän näkökulmasta katsottuna?. 7.2 Kohderyhmän valinta. Kiinnostuin tapaamispaikkatoiminnasta ollessani työharjoittelujaksolla Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilla. Kyselin myös työyhteisöstä ideoita opinnäytetyölleni ja yhtenä toiveena heidän puoleltaan oli tutkia tapaajavanhempien näkemyksiä tapaamispaikkatoiminnasta. Koska olin jo tutustunut aikaisempaan tutkimukseen henkilökunnan näkemyksistä tapaajavanhemman ja lapsen suhteen näyttäytymisestä valvotuissa tapaamisissa, näin hyväksi tutkimuskohteeksi selvittää myös vanhempien omia näkemyksiä. Koska tutkimuksia tapaajavanhempien kokemuksista koskien vanhemmuutta ja vuorovaikutusta lapseen ei ole tutkittu vielä paljon, tuntuivat tapaajavanhemmat myös siksi olevan sopiva kohderyhmä tutkimukselle. Koska tutkimuksessa halusin tietoa ajatellen lähinnä alle kouluikäisiä lapsia, tapaajavanhempia pyydettiin vastaamaan kyselyyn ajatellen nuorinta lastaan, jos hän tapasi tapaamispaikkatoiminnan kautta useampaa kuin yhtä lasta. Nuorimmat lapset valittiin kohderyhmään siksi, että suoritan opinnoissani myös lastentarhanopettajan virkakelpoisuutta. Tapaamispaikkatyöntekijän haastattelu tuntui hyvältä ratkaisulta täydentää tutkimusta ja tuoda tutkimusongelmiin myös työntekijän nä-.

29 kökulmia. Tapaamispaikkatyöntekijä valittiin tutkimukseen sillä perusteella, että hän toimi ainoastaan tapaamispaikkatoimintaa koskevien työtehtävien parissa. Lisäksi Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilta suositeltiin kyseistä henkilöä haastatteluun.. 7.3 Aineiston keruu. Sain Keski-Suomen Ensi- ja turvakodin henkilökunnalta apua pohtiessani aineistonkeruumenetelmää. Päädyimme yhdessä kyselyn tekemiseen, koska henkilökunta arvioi kyselyyn tulevan mahdollisesti monipuolisemmin vastauksia kuin haastatteluun. Lisäksi huomasin, että aiemmin mainitussa Karhun ym. tutkimuksessa oli haluttu alun perin selvittää vanhempien näkemyksiä vanhemman ja lapsen välisestä suhteesta haastattelemalla vanhempia. He päättivät kuitenkin haastatella työntekijöitä, koska tapaajavanhempia ei saatu tarpeeksi haastatteluihin. Näin ollen kyselyn tekeminen tuntui uudelta keinolta lähestyä aihetta, joka on hyvin arkaluontoinen ja käsittelee hyvin henkilökohtaisia asioita.. Kysely (Liite 2) valmistui joulukuun alussa 2010, jolloin toimitin sen saatekirjeineen (Liite 1) Keski-Suomen Ensi- ja turvakodille jaettavaksi tapaajavanhemmille tapaamisten yhteydessä. Aluksi vaikutti siltä, ettei kyselyyn tulisi ollenkaan vastauksia, mutta loppujen lopuksi vastauksia saatiin kokoon yhdeksän kappaletta. Vaikka vastaajamäärä oli yli kaksinkertainen verrattuna samasta aiheista tehtyihin haastattelututkimuksiin, en ollut tulokseen täysin tyytyväinen. Näin ollen tein lisäksi teemahaastattelun työntekijälle, mikä täydensi opinnäytetyön aineistomäärää ja toi samalla työntekijän näkökulmaa aiheeseen.. Kyselyn laatiminen aloitettiin syksyllä 2010. Aluksi tehtiin kyselyrunko, jota tarkisti Ensi- ja turvakodin henkilökunta sekä ohjaava opettajani useamman kerran. Koska varsinaista koekyselyä ei ollut mahdollista suorittaa, tarkistutettiin kyselyä lisäksi sukulaisillani ja ystävilläni, jotta olisi saatu mahdollisimman monipuolisesti palautetta ja korjausehdotuksia kyselyä varten. Kysely valmistui joulukuun alussa 2010, jolloin se toimitettiin Keski-Suomen Ensi- ja turvakodille jaettavaksi tapaajavanhemmille tapaamisten yhteydessä. Kysely sisälsi etupäässä strukturoituja kysymyksiä. Strukturoituihin kysy-.

30 myksiin päädyttiin, koska Ensi- ja turvakodin henkilökunta arveli, ettei esimerkiksi ainoastaan avoimiin kysymyksiin tulisi tarpeeksi vastauksia.. Kyselyjen jakaminen tapahtui siten, että tulostettiin valmiiksi kaksikymmentä kyselyä laatikkoon, jossa oli myös tyhjät palautuskuoret. Tapaamispaikkatyöntekijät jakoivat kyselyä tapaajavanhemmille, jotka saivat palauttaa suljetun kuoren takaisin laatikkoon täytettyään kyselyn. Koska kahden kuukauden aikana oli palautettu vain kuusi kyselylomaketta, niitä myös postitettiin yhteistyössä Ensi- ja turvakodin henkilökunnan kanssa tapaajavanhemmille, jotta vastauksia olisi saatu lisää. Kyselyä lähetettiin postitse kymmenen kappaletta. Tapaajavanhemmat, joille ne postitettiin, eivät olleet tavanneet lastaan tapaamispaikkatoiminnan kautta sinä aikana, kun kyselyä oli jaettu. Oli myös mahdollista, että tapaamispaikkatyöntekijät eivät olleet varmoja, oliko tapaajavanhemmille muistettu tarjota kyselyyn vastaamisen mahdollisuutta. Postittamisesta oli hyötyä, koska sen avulla saatiin kolme vastausta lisää tutkimukseen.. Haastattelu tapahtui maaliskuun alussa Keski-Suomen Ensi- ja turvakodilla. Olin laatinut teemahaastattelun tapaamispaikkatyöntekijälle työntekijänäkökulmaa koskevien tutkimusongelmien pohjalta. Haastattelu tapahtui rauhallisessa tilassa, joten se oli helppo nauhoittaa ja keskeytyksiä ei tullut. Haastattelu kesti noin puoli tuntia. Mielestäni haastattelutilanne onnistui hyvin, ja sain myös sen aikana uusia näkökulmia tutkimustani varten. Olin lähettänyt haastatteluteemat jo aikaisemmin sähköpostitse tapaamispaikkatyöntekijälle, joten hänellä oli ollut aikaa valmistautua haastatteluun.. 7.4 Aineiston analysointi. Kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimusmenetelmää voidaan yhdistää tutkimustuloksia analysoitaessa. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 65). Myös Hirsjärven ym. mukaan kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä voidaan käyttää yhdessä ja numerot ja merkitykset ovat toisistaan riippuvaisia. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2009, 137). Tässä tutkimuksessa tutkimusaineiston strukturoituja kysymyksiä käsiteltiin kvantitatiivisella menetelmällä. Avoimet kysymykset ja tapaamispaikkatyöntekijän teemahaastattelu analysoitiin kvalitatiivisella menetelmällä..

31 Keskeistä kvantitatiivisessa tutkimuksessa on muun muassa päätelmien teko havaintoaineiston tilastolliseen analysointiin perustuen. Tähän kuuluu myös tulosten ja jakaumien suhteellinen kuvailu. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2009, 140.) Tämän tutkimuksen aineisto koostuu yhdeksästä kyselystä ja yhdestä haastattelusta, joiden pohjalta tein analyysin. Perehdyin kyselyaineistoon aluksi käyttäen kvantitatiivista menetelmää tarkastelemalla vastausten numeerisia jakaumia.. Tuomen & Sarajärven mukaan laadullinen tutkimus on tutkimustyypiltään empiiristä ja laadullisessa tutkimuksessa on kyse empiirisen analyysin tavasta tarkastella aineistoa ja tehdä perusteluja (Tuomi & Sarajärvi 2009, 22). Jakaumien tarkastelun jälkeen tuloksia tarkasteltiin kvalitatiivisesti jaotellen kyselyä teemoihin tutkimusongelmien mukaan. Tutkimustulosten analyysia syvennettiin edeten aineistosta muodostuneiden merkitysten tarkasteluun. Tapaamispaikkatyöntekijälle suoritettu teemahaastattelu litteroitiin, minkä jälkeen kartoitettiin tutkimusongelmia koskevat aihealueet ja niiden merkitykset..

32 8 TUTKIMUSTULOKSET. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten tapaajavanhemmat kokevat oman vanhemmuutensa ja vuorovaikutuksensa lapseen valvotuissa ja tuetuissa tapaamisissa. Lisäksi haluttiin selvittää, millaista tukea tapaajavanhemmat kokevat tarvitsevansa tapaamispaikkatyöntekijöiltä vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyen. Tapaamispaikkatyöntekijän näkökulmasta katsottuna haluttiin selvittää, miten työntekijät tukevat tapaajavanhempia vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen valvotuissa tapaamisissa.. Tutkimustuloksissa esitetään rinnakkain tapaajavanhempien kokemuksia omasta vanhemmuudestaan ja vuorovaikutuksestaan lapsen kanssa. Koska käsitteet vanhemmuus ja vuorovaikutus ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa, tutkimustuloksissa tarkastellaan näitä kahta ensimmäistä tutkimusongelmaa yhdessä. Sen jälkeen tarkastellaan, millaista tukea tapaajavanhemmat kokevat tarvitsevansa tapaamispaikkatyöntekijältä tapaamisissa. Lopuksi esitetään tapaamispaikkatyöntekijän haastattelusta esiin nousseet tulokset. Tutkimustulosten tarkastelussa etenen tutkimusongelmittain. Jo kyselylomaketta laadittaessa ongelmat teemotettiin, joten tulosten tarkastelu etenee samalla lähinnä lomakkeen kysymysjärjestyksen mukaisesti.. 8.1 Taustatietoja kyselyyn vastanneista tapaajavanhemmista. Kyselyyn vastasi yhteensä yhdeksän tapaajavanhempaa. Kaikki kyselyyn vastanneet tapasivat lapsiaan valvotusti. Yksi vastaajista tapasi lapsiaan välillä myös tuetusti. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tarkastella vanhempien näkemyksiä niin tuettujen kuin valvottujenkin tapaamisten perusteella. Koska kuitenkin vastaajat olivat pääasiallisesti valvottujen tapaamisten tapaajavanhempia, tarkastelen tutkimuksessani tuloksia valvotusti tapaavien vanhempien näkökulmasta.. Vastaajista kuusi oli isiä ja kolme äitejä. Kyselyn ohjeissa oli vastata kysymyksiin ajatellen nuorinta lastaan, jos tapasi tapaamispaikkatoiminnan kautta useampaa kuin yhtä lasta. Vastaajista kahdeksalla oli alle kouluikäinen lapsi ja yhden vastaajan lapsi oli alakouluikäinen. Kyselyyn vastanneista kolme vanhempaa oli tavannut lapsiaan valvotusti.