Mikko Eronen 249880
Karjalainen identiteetti ja kokemuksia Karjalan kotiseutumatkailusta –
Tutkimus sukuni kolmannen polven karjalaisista
Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen Yliopisto Perinteentutkimus Marraskuu 2018
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Filosofinen tiedekunta Osasto Humanistinen osasto Tekijä
Mikko Anteri Eronen Työn nimi
Karjalainen identiteetti ja kokemuksia Karjalan kotiseutumatkailusta – Tutkimus sukuni kolmannen polven karjalaisista Pääaine
Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Perinteentutkimus
Pro gradu -tutkielma x
Marraskuu 2018 78 Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Tutkimukseni Karjalainen identiteetti ja kokemuksia Karjalan kotiseutumatkailusta – Tutkimus sukuni kolmannen polven karjalaisista käsittelee nimensä mukaisesti oman sukuni kolmannen polven karjalaista identiteettiä ja kotiseutumatkailua. Halusin selvittää mistä meidän, siirtokarjalaisten jälkeläisten, karjalainen identiteetti nykypäivänä rakentuu ja mitä kaikkea siihen liitetään. Identiteettikysymyksen lisäksi lähestyn myös kotiseudun ongelmaa. Kotiseutu voi olla yksinkertaisesti määriteltävissä alueeksi, jolla elää tai on elänyt. Oman sukuni kohdalla, kuten varmasti monien muidenkin karjalaistaustaisten sukujen tapauksessa, kotiseudun määritteleminen ei välttämättä olekaan kovin yksinkertaista. Eihän Karjalan matkailua voisi kotiseutumatkailuksi kutsua, mikäli rajantakaista esi-isien Karjalaa ei koettaisi kotiseuduksi. Tutkimuksen keskeisimmät kysymykset siis ovat: Mitä karjalaisuus merkitsee sukuni nuoremman polven karjalaisille ja miten he itse sen kokevat? sekä Miten siirtokarjalaisten nuorempi polvi kokee kotiseutumatkailun ja valtioiden rajan kohtaamisen ja mitä teemoja he siihen yhdistävät?
Tutkittavani ovat kolmannen polven karjalaisia ja tavalla tai toisella minulle jotain sukua. Haastattelumetodina käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua ja haastateltavat on tutkimuksessa anonymisoitu. Vaikka tutkimus ensisijaisesti onkin identiteetin tutkimusta, se on myös selkeästi kotiseutututkimusta, sillä haastattelukysymykset ovat voimakkaasti sidoksissa sukumme tekemiin Karjalan kotiseutumatkoihin. Diskurssianalyyttinen lähestymistapa on tutkimukselleni tärkeä, sillä haastateltavani määrittelevät itse mitä esimerkiksi Karjala, karjalaisuus tai kotiseutu tarkoittaa. Kotiseutumatkailun toimiessa tutkielmaani kuljettavana runkona olen jakanut ensimmäisen osion tutkielmastani osiin käyttäen apunani Sallinen-Gimplen (1989) karjalaiseen identiteettiin samaistumisen kriteereitä. Tässä ensimmäisessä osassa tutkimustani tarkastelen haastateltavieni identiteettiä karjalaisina, mutta osittain suomalaisina. Tämän lisäksi keskiössä on myös se, mitä he karjalaisuuteen yhdistävät ja miten he tuovat karjalaisuuttaan esille. Toisessa osiossa käsittelen itse Karjalaan liittyviä seikkoja, kuten Karjalan matkailua ja tunnetta kotiseudusta.
Siirtokarjalaisia on yleisesti tutkittu runsaasti, mutta heidän jälkeläisensä ovat jääneet tutkimuksissa vähemmälle huomiolle. Toivon tutkimukseni tuottavan karjalaisuuden tutkimuskentälle jotain uutta. Karjala koetaan ainakin sukuni kolmannen polven karjalaisten keskuudessa edelleen kotiseuduksi ja sinne tehtävä matkailu on siten kotiseutumatkailua. Tutkittavillani tunne karjalaisuudesta on voimakkaasti kytköksissä omiin sukujuuriin ja oman suvun menneisyyteen. Siteet oman suvun menneisyyteen ei kuitenkaan ole ainoa karjalaisuutta esille tuova tekijä. Karjalaisuus nähdään positiivisena identiteettinä, jota myös tietoisesti tuetaan esimerkiksi keskustelemalla aiheesta muiden karjalaistaustaisten kanssa, lukemalla Karjala aiheista kirjallisuutta tai yksinkertaisesti noudattamalla ortodoksisia traditioita.
Avainsanat
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty Philosophical Faculty School School of Humanities Author
Mikko Anteri Eronen Title
Karelian identity and experiences about homeland tourism – Reseach about the third generation Karelians within my family Main subject Level Date Number of pages
Folklore Studies
Pro gradu -tutkielma x
November 2018 78 Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Abstract
My research Karelian identity and experiences about homeland tourism – Research about the third generation Karelians within my family addresses the identity of third generation Karelians within my family and homeland tourism. I wanted to find out how our, third generation Karelians, identity is built today and what elements are connected with being a Karelian. The dilemma of identity isn’t the only issue this research is addressing. I am also addressing the issue of home or homeland tourism. Home can be easily defined as a region where one is currently living or has lived before. However, with my family, and within many families that have Karelian background, this isn’t so simple. Tourism to Russian Karelia wouldn’t be homeland tourism if cross-border Karelia, home of our ancestors, wasn’t still seen as home or didn’t have a feeling of home. The main questions of this research are: What means being a Karelian to the younger generation Karelians within my family and how they experience it?and How does the younger generation Karelians experience homeland tourism and encountering the national borders, and what themes they connect to it? The people I interviewed are third generation Karelians and they are also relatives of mine. As a method of interview I used half-structured theme interview and I anonymized my interviewees. Although this research is primarily research of identity, this is also research of homeland tourism, because the questions I used in my interviews are heavily linked to homeland tourism in Karelia. Discourse analytic approach is important to this research, because my interviewees defines themselves what different things and topics mean in this research. Like for example what Karelia means, or what it means to be Karelian and what actually is the definition home. Homeland tourism works as supporting element throughout the whole research. I separated the first section of my analysis into five pieces using the criterions of identification by Sallinen-Gimpl (1989) as my loose guideline. In the first part of my analysis I inspect my interviewees identity as Karelians, but also partly as Finnish. In addition to this I inspect what themes they associate in being a Karelian and how they bring it out. In the second part I concentrate on themes that evolve around Karelia itself, like for example tourism in Karelia and feeling about home.
Karelian evacuees are a group of people that have been researched a lot, but their younger generations are less researched topic. My goal is to add something new to the field of research about Karelians. At least within my family Karelia is still our home and tourism to Karelia can be seen as homeland tourism. Amongst my interviewees the feeling of being Karelian is strongly connected to our ancestry and to the past of our lineage. The bonds to the history of our family isn’t the only factor that brings out the karelianess. Being a Karelian is seen as a positive identity that is supported in different ways, like for example by having a discussions with other people with Karelian background, or by reading literature about Karelia or through following orthodox traditions.
Keywords
Sisällysluettelo 1 Tutkimuksen taustat 1 1.1Johdanto 1 1.2Aikaisempi tutkimus 2 1.3Tutkimusaineisto 4 1.4Eettisyys 4 1.5Tutkimuskysymykset ja tutkimusongelma 5 1.6Terminologia 6 2 Metodologia 8 2.1 Tutkimuksen menetelmät 8
2.2 Karjalaan samaistumisen kriteerit 9
2.3 Identiteetti 10
2.4 Karjala, karjalaiset ja raja 13
2.5 Kotiseutumatkailu 14 2.6 Karjalan pyhyys 16 3 Monenlaiset identiteetit 18 3.1 Mitä on karjalaisuus 18 3.2 Ajallinen kriteeri 20 3.3 Alueellinen kriteeri 26 3.4 Yhteisöllinen kriteeri 30 3.5 Psykologinen kriteeri 35 3.6 Käytännön karjalaisuutta 41 3.6.1 Karjalan kieli 41 3.6.2 Uskonto 44 3.6.3 Karjalaisuuden ylläpitäminen 47 4 Karjalan kotiseutu 52 4.1 Raja 52
4.2 Turismi ja matkustuksen motiivit 58
4.3 Muistojen karjala 61
5 Yhteenveto 72
Tutkimuskirjallisuus 75
1
1 Tutkimuksen taustat 1.1 Johdanto
Karjalasta evakuoitiin Suomeen yli 400 000 henkilöä sotien takia (Kirkinen 1998, 51). Mihin tämä suuri väkijoukko on kadonnut? Samalla kysymyksellä aloitin myös kandidaatintutkielmani muutama vuosi sitten. Voi olla, että he ovat omaksuneet suomalaisuuden karjalaisuutensa rinnalle ja sulautuneet muuhun väestöön. Näiden siirtokarjalaisten lapset, lastenlapset ja jopa lastenlastenlapset elävät suomalaisina muiden suomalaisten keskuudessa, mutta ovatko kaikki heistä sittenkään niin suomalaisia kuin voisi luulla? Tutkimukseni tarkoitus on selvittää siirtokarjalaisten kolmannen polven tuntemuksia juuriensa kotimaasta ja identiteetistään kotiseutumatkailun kautta. Kuka oikein enää on karjalainen ja miten nämä karjalaiset karjalaisuutensa kokevat, ja mitä merkityksiä he sille antavat? Kotiseutumatkailu on ilmiönä monille tuttu. Jollekin kotiseutumatkailua voi olla pyöräretki kotikuntansa maisemissa, joku puolestaan käy kotiseutunsa museoissa, kun taas joku voi pitää jo pelkästään isovanhempiensa luona vierailua kotiseutumatkailuna. Aina kuitenkin kotiseutumatkailu yhdistetään käsitteeseen tai tunteeseen kodista. Tämä tekee Karjalan kotiseutumatkailusta mielenkiintoisen aiheen. Miten sellaiset ihmiset, joilla ei itsellään ole niinkään omakohtaisia kosketuksia karjalaan, kokevat rajan takaisen karjalan omaksi kotiseudukseen? Ja mitä mahdollisia identiteettiin liittyviä tekijöitä siihen liittyy? Siirtokarjalaisten lastenlapset eivät kohtaa päivittäin kysymystä ”kuka minä olen”, mutta tämä kysymys nousee helposti pinnalle matkalla Karjalaan, matkalla kotiseudulle.
Karjalainen identiteetti kiinnostaa itseäni, sillä minun oma sukuni on äitini puolelta Karjalasta. Innoitukseni tähän tutkimukseen kumpuaakin juuri siitä omasta halusta etsiä ja määritellä uudelleen omaa identiteettiäni suomalaisena, mutta ehkä hieman karjalaisena. Vaikka tämä tutkimus onkin tavallaan suoraan minulle itselleni, niin uskon silti tämän tutkimuksen tuottavan muillekin hyödyllistä tietoa. Tutkimus on tarpeellinen sillä aiempaa tutkimusta nimenomaan siirtolaisten lapsenlapsien identiteetistä tai heidän harjoittamasta karjalanmatkailusta vielä ei kovin paljoa ole, vaikka itse siirtolaisia onkin tutkittu paljon. Tutkimukseni sijoittuu pääosin identiteetin tutkimuksen kentälle, mutta se sivuaa myös niin etnisyyden- kuin matkailuntutkimustakin.
2
1.2 Aikaisempi tutkimus
Aikaisempaa tutkimusta siirtokarjalaisten identiteetistä löytyy jonkin verran. Karjalan kotiseutumatkailua on myös tutkittu, mutta kuten jo aiemmin sanoin siirtokarjalaisten lastenlapset ovat vähemmän tutkittu aihe. Minun tutkimukseni on hyvin lähellä Kaisu Sallasmaan tutkimusta Siirtokarjalaisten jälkipolven karjalainen identiteetti kotiseutumatkakertomuksissa, jossa Sallasmaa tarkasteli siirtokarjalaisten jälkeläisten identiteettiä kotiseutumatkailun kautta. Tutkimuksensa aineistona hän käytti itse keräämiänsä kotiseutumatkakertomuksia. Hänen kohderyhmäänsä tosin kuuluivat lastenlasten lisäksi myös siirtokarjalaisten lapset ja tutkimuksessa lastenlasten osuus oli 10 henkilöä tutkimukseen osallistuneista 67:stä henkilöstä (Sallasmaa 2005, 11–12). Sallasmaa on tästä huolimatta tutkimuksessaan tehnyt sukupolvijaottelun syntymävuoden mukaan eikä tapauskohtaisesti. Kaikki 60-luvun jälkeen syntyneet kuuluvat hänen tutkimuksessaan kolmanteen sukupolveen. Tämän hän perusteli sillä, että kolmanteen sukupolveen kuuluvilla sota-ajan ja Karjalasta lähdön tapahtumat ovat etäisempiä kuin toiseen polveen kuuluville. (Sallasmaa 2005, 23–24). Tämän jaottelun perusteella esimerkiksi minun äitini, joka on syntynyt vuonna 1961 kuuluisi kolmanteen polveen. Omassa tutkimuksessani samanlainen sukupolvi jaottelu ei toimisi, joten määrittelen kolmannen sukupolven perinteisen isovanhemmat–vanhemmat–lapset käsitteen mukaan. Tämän määrittelyn mukaan isovanhemmat, jotka ovat eläneet Karjalassa ja ovat myös muodostaneet identiteettinsä ensisijaisesti karjalaisina edustavat ensimmäistä polvea, heidän lapsensa edustavat siis toista polvea ja kolmannen sukupolven muodostaa toisen polven lapset eli Karjalassa eläneiden ja siellä identiteettinsä muodostaneiden lastenlapset. Tutkimuksessani haastateltavat saavat itse päättää mihin polveen kokevat kuuluvansa vapaasti soveltamalla edellä mainittua määritelmää.
Tutkimuksia joissa käsitellään siirtokarjalaisten identiteettiä erilaisista näkökulmista, on ymmärrettävästi enemmän kuin heidän jälkeläisiään käsitteleviä tutkimuksia. Kaija Heikkisen tutkimus Karjalaisuus ja etninen itsetajunta, Salmin siirtokarjalaisia koskeva tutkimus on tästä hyvä esimerkki. Hänen tutkimuksensa keskeinen teema on rajakarjalaisten näkemys ja tietoisuus itsestään ryhmänä. Tarkemmin Heikkinen on tutkimuksessaan tutkinut siirtokarjalaisten identiteettiä Salmin karjalaisten osalta. (Heikkinen 1989, 12). Heikkinen tutkimuksessaan on tarkastellut haastatteluaineistonsa siirtokarjalaisten etnistä itsetajuntaa muistitietona (Heikkinen 1989, 96), mikä poikkeaa
3
hieman omasta työstäni, jossa muistitietotutkimus jää taka-alalle diskursiivisen lähestymistavan ollessa etusijalla. Toinen esimerkki siirtokarjalaisiin liittyvistä tutkimuksista on Pirkko Sallinen-Gimplen tutkimus Elävä karjalaisuus, jossa hän tutkii siirtokarjalaisten muuton jälkeistä elämää. Tutkimuksessaan hän on käyttänyt museoviraston keräämää aineistoa, joka käsittelee asutustoimintaa ja siirtokarjalaisia. (Sallinen-Gimpl, 1987). Sallinen-Gimpl on myös vuonna 1989 tekemässään artikkelissa tarkastellut siirtokarjalaisten kulttuuri-identiteettiä karjalaisuuteen samaistumisen kriteereiden avulla (Sallinen-Gimpl, 1989). Avaan karjalaisuuteen samaistumisen kriteerejä myöhemmin tutkimuksessani. Nämä karjalaisuuteen samaistumisen kriteerit ovat omassa tutkimuksessani tärkeässä asemassa. Kolmantena esimerkkinä mainitsen Tarja Raninen-Siiskosen tekemän tutkimuksen Vieraana omalla maalla, jossa hän tutkii karjalaista siirtoväkeä heidän muistelukerrontansa kautta. Raninen-Siiskonen kuvaa tutkimuksessaan karjalaisen siirtoväen elämää muuton jälkeen, sekä sitä millaisia merkityksiä he antavat sekä karjalaisuudelle että karjalaisuuteen liittyville teemoille (Raninen-Siiskonen, 1999).
Karjalantutkimus ei ole unohdettu aihe vaan jatkuvasti tehdään uutta karjalaan liittyvää tutkimusta, kuten esimerkiksi Kristiina Korjonen-Kuusipuron ja Anna-Kaisa Kuusisto-Arposen Eloressa ilmestynyt artikkeli ”Muistelun monet muodot – kertomus, kehollisuus ja hiljaisuus paikan tietämisen tapoina”. Artikkelissa on tutkittu Karjalan muistelua ja sen kehollisia ja materiaalisia ulottuvuuksia kotiseutumatkalla. Kotiseutumatkaan osallistunut Korjonen-Kuusipuro on käyttänyt havainnoivaa etnografista tutkimusotetta (Korjonen-Kuusipuro & Kuusisto-Arponen 2017), joka poikkeaa käyttämästäni enemmän diskursiivisesta lähestymistavasta. Artikkelissa tutkimukseeni yhdistävänä tekijänä on kotiseutumatkailu ja oman suvun historian kohtaaminen, joten siksi halusin tämän artikkelin nostaa esille. 2000-luvun puolelta toiseksi esimerkiksi Karjalan tutkimuksesta valitsin Outi Fingerroossin monografian Karjala utopiana, sillä Karjala totisesti nähdään utopiana. Sanatarkasti utopia tarkoittaa paikkaa, jota ei ole, (Fingerroos 2010, 23) mutta Karjala on siinäkin mielessä erikoinen, että Karjalasta puhuessa on vaikea puhua vain yhdestä Karjalasta, sillä Karjaloita on useita. Meistä kaikille Karjala voi esiintyä hieman eritavoin. Oli etsimämme Karjalat olemassa tai eivät, niin tästä huolimatta voimme kuvitella menneisyyden Karjalan haavekuvin.
4
1.3 Tutkimusaineisto
Tutkimukseni kohderyhmäksi valitsin siirtokarjalaisten nuoremman polven jälkeläiset, eli kolmannessa polvessa karjalaiset. Kuten jo aiemmin mainitsin, haastateltavani saivat itse määritellä kuuluvatko he kolmanteen polveen. Eli heidän isovanhempansa ovat olleet karjalaisia. Tutkimuksessani riittää, jos haastateltavan suku on edes osittain karjalainen, jotta karjalan kotiseutumatkailua voisi nimenomaan kotiseutumatkailuksi kutsua. Huomioitavaa on, että kotiseutumatkan tekevä kolmannen polven karjalainen on todennäköisesti jo prosessoinut omaa karjalaista identiteettiään ainakin hieman ja on jossain määrin aktiivinen, sillä kotiseutumatka jo luonteeltaan viittaa Karjalaan kotiseutuna ja henkilön mahdolliseen karjalaiseen identiteettiin. Tutkimuksessani pyrin fokusoimaan omaan sukuuni. Tämän ratkaisun tein siksi, että resurssini eivät riitä satojen haastatteluiden laatimiseen, jotta voisin tehdä karjalaisten jälkipolvea yleistäviä johtopäätöksiä. Siispä haastateltavikseni valitsin kotiseutumatkan tehneitä sukulaisiani, jotka kokevat kuuluvansa kolmanteen polveen. Olin myös itse yksi haastateltavista, joten minulla oli haastateltavia kokonaisuudessaan kuusi. On huomattava, että kaikki sukuni kolmannen polven karjalaiset eivät ole käyneet Karjalan kotiseutumatkalla ja tutkimukseni koskee siis vain niitä, jotka ovat Karjalassa käyneet. Aivan jokaista Karjalassa käynyttä en kuitenkaan saanut haastateltua. Tutkittavani tiesivät karkeasti haastattelun liittyvän karjalaisuuteen, mutta he eivät tienneet etukäteen haastattelun kysymyksiä eli he eivät pystyneet etukäteen valmistautumaan haastatteluun. Järjestin myös oman haastatteluni siten, että en etukäteen valmistautunut haastatteluuni, jotta vastaukset olisivat mahdollisimman ”suodattamattomia”.
1.4 Eettisyys
Tutkimuksessani on mietittävä myös tutkimuksen eettisyyttä. Kaikki tutkimuksessani käytettävä aineisto on itse kerättyä, joten minun on muistettava tutkijan vastuu aineistoa analysoidessani ja sitä muutoinkin käsitellessäni. Tutkittavani ovat kaikki sukulaisiani, joten minun on huomioitava tämä tutkimuksessani. En ole serkkujeni tai pikkuserkkujeni kanssa mitenkään erityisen läheisiä eli en usko heidän kertovan minulle mitään mitä he eivät ennalta tuntemattomalle tutkijalle kertoisi. Sukulaisuussuhteemme ja samankaltainen taustamme kuitenkin luultavasti auttoi haastattelujen laatimisessa, joten
5
sukulaisuus on kuitenkin hyvä pitää mielessä ainakin ajatuksen tasolla aineistoa käsitellessäni.
Aion pitää tutkittavani anonyymeinä, sillä jotkin kysymyksistä voivat tuntua hieman henkilökohtaisilta, sillä tutkimushan tutkii nimenomaan haastateltavieni omia kokemuksia kotiseutumatkailusta ja siihen liitettävistä tuntemuksista, ja myös siksi, että tutkimukseni käsittelee heidän identiteettiään ja sen merkityksiä heille itselleen. En käytä peitenimiä vaan nimeän haastateltavani numeroin, kuten esimerkiksi haastateltava 1, haastateltava 2 ja niin edelleen. Haastateltavien numerointi järjestys on satunnainen eikä se siis pohjaudu esimerkiksi haastattelujen laatimisjärjestykseen tai pituuteen. Haastatteluissa käytetty murre ei ole tutkimuksessani keskeisessä asemassa, joten häivytän suuren osan eri murrepiirteistä. Tämän teen siksi, ettei haastateltavien mahdollisesti omalaatuinen puheenparsi paljastaisi sitä kuka esimerkiksi haastateltava 2 oikein on. Käytännön syistä litteroidessani haastatteluita vähensin ylimääräisiä täytesanoja, toistoa ja hymähdyksiä, mikäli ne eivät olleet tutkimuksen kannalta merkittäviä. En näe, että tutkimuksessani haastateltavieni sukupuolella olisi tutkimustuloksen kannalta merkitystä, joten haastateltavien määrän vuoksi käsittelen kaikkia haastateltaviani vain haastateltavina henkilöinä. Jos haastateltavani ovat puhuneet esimerkiksi saaneen joitain karjalaisia vaikutteita äidiltään tai isältään, niin litteroidessani haastatteluita häivytin myös haastateltavieni vanhempien sukupuolet suojellakseni tutkittavieni anonymiteettiä. Päätin anonymisoida itseni lisätäkseni anonyymien vastaajien määrää täten vaikeuttaen vastaajien tunnistamista.
1.5 Tutkimuskysymykset ja tutkimusongelma
Tutkimuksessani pyrin selvittämään karjalaisuuden ja kotiseutumatkailun olemusta oman sukuni nuoremman polven suomenkarjalaisissa, ja toisena suurena lähestyttävänä ongelmana on se, miten kotiseutumatka ja rajanylitys vaikuttavat näiden nuoremman polven karjalaisten identiteettiin. Tässä vaiheessa mieluummin käytän termiä ”nuoremman polven karjalainen”, sillä se on selkeämpää kuin termin ”kolmannen polven suomalainen, joka on siirtokarjalaisten jälkeläinen” käyttäminen. Pelkkä sana ”jälkeläinen” puolestaan viittaa kaikkiin jälkeläisiin eli myös toiseen ja neljänteen polveen, jotka jäävät tutkimukseni ulkopuolelle, joten pyrin tätä sanaa välttämään. Tässä
6
olennaiseksi aiheeksi nousee todennäköisesti heidän identiteettinsä osittain suomalaisena, mutta hivenen karjalaisena. Onko aiheellista puhua heistä karjalaisina vai ei?
Tutkimukseni ydinkysymys onkin: Mitä karjalaisuus merkitsee sukuni nuoremman polven karjalaisille ja miten he itse sen kokevat? Muut pienemmät kysymykset rakentuvat tuon kysymyksen ympärille lähtiessäni kartoittamaan kohderyhmäni identiteetin muodostumista. Yksi pienemmistä kysymyksistä on: Miten siirtokarjalaisten nuorempi polvi kokee kotiseutumatkailun ja valtioiden rajan kohtaamisen ja mitä teemoja he siihen yhdistävät? Tärkeää tutkimukselleni on, että annan haastateltavani itse määritellä mitä karjalaisuus ja siihen liittyvät ilmiöt ovat. Kandidaatintutkielmassani tutkittavani olivat Rasimäkeläisiä kolmannen polven karjalaisia. He liittivät osaksi rasimäkeläisyyttä juurettomuuden tunteen (Eronen 2016, 10). Tämä juurettomuuden tunne on yhdistettävissä samalla tavalla myös yleisesti karjalaisuuteen ja se onkin yksi suurimmista syistä, miksi halusin juuri tätä aihetta tutkia. On mielenkiintoista nähdä valottaako tutkimukseni keskittyminen kotiseutumatkailuun tätä juurettomuuden tunteen ongelmaa, sillä epäilisin Karjalan matkailun olevan jonkinlainen keino toimia tätä juurettomuuden tunnetta vastaan.
1.6 Terminologia
Tutkimuksessani en aio käyttää termiä evakko, vaan käytän termiä siirtokarjalainen. Sanassa evakko on voimakkaampia mielikuvia menetettyyn karjalaan ja se on tunnelatautuneempi kuin termi siirtokarjalainen. Siirtoväestä puhekieleen vakiintunut termi siirtolainen ei myöskään tutkimukseeni sovellu, sillä se nimitys viittaa ennemmin henkilöihin, jotka ovat vapaaehtoisesti lähteneet kotimaastaan, ja joilla on mahdollisuus vielä palata kotiseuduilleen (Raninen-Siiskonen 1999, 23). Raninen-Siiskosen mukaan termi pakolainen on myöskin huono termi puhuttaessa karjalaisista, sillä pakolainen viittaa henkilöön, joka tarvitsee suojelua kotimaassaan tapahtuvien poliittisten, uskonnollisten tai rodullisten vainojen takia (Raninen-Siiskonen 1999, 24). Outi Fingerroos kirjoittaa Karjalan Liiton 75-vuotisjuhlajulkaisussa ilmestyneessä artikkelissa ”Nykytulkintojen Karjala” Karjalan evakkojen kokeneen vihapuhetta ja syrjintää uusilla asuinseuduillaan. Saman ilmiön ovat kohdanneet myös 2000-luvulla Suomeen tulleet maahanmuuttajat ja pakolaiset, joten Karjalan evakoissa on selkeitä
7
yhtymäkohtia myös nykypäivän maahanmuuttaja keskusteluun. (Fingerroos 2015, 29) Käytän tutkittavieni evakkoon joutuneista sukulaisista kaikesta huolimatta mieluummin termiä siirtokarjalainen. Esimerkiksi Kaija Heikkinen ja Heikki Kirkinen ovat myös käyttäneet termiä siirtokarjalainen omissa tutkimuksissaan (Heikkinen 1989, Kirkinen 1998). Tutkimuksessani en voi käyttää termiä siirtoväki, sillä se pitää sisällään myös ne henkilöt jotka ovat joutuneet siirtymään muilta Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta kuin Karjalasta, kuten esimerkiksi Petsamosta tai Sallasta (Raninen-Siiskonen 1999, 23). Siirtoväkeen luetaan myös ne suomalaiset, jotka ovat muuttaneet Karjalaan esimerkiksi vain töihin, ja joutuneet sittemmin lähtemään sieltä evakkoon (Sallinen-Gimpl 1987, 9). Järjestöistä ainakin esimerkiksi Karjalan Liitto käyttää myös pääsääntöisesti termiä siirtokarjalainen internetsivustollaan. Kaikki tutkimukseeni osallistuneet ovat nimenomaan näiden siirtokarjalaisten jälkeläisiä.
8
2 Metodologia
2.1 Tutkimuksen menetelmät
Haastattelut joita tein, olivat puoli-strukturoituja teemahaastatteluita. Tämä haastattelumalli pitää asian aiheessa, mutta kuitenkin antaa haastateltavalle tilaa kertoa vapaasti aiheesta (Tiittula & Ruusuvuori 2009, 11). Kysymyksilläni siis pyrin vain ohjaamaan keskustelua. Päätin tehdä kaikki haastattelut yksilöhaastatteluina, vaikka ryhmähaastattelu olisikin ollut myös pätevä vaihtoehto. Ryhmähaastattelusta olisi saanut todennäköisesti hieman vapaampaa ja rennompaa keskustelua, mutta tekemällä vain yksilöhaastatteluja halusin varmistaa, että haastattelu pysyy tiukemmin aiheessa ja tällä tavalla myös kaikki haastateltavat tulevat paremmin kuulluiksi. Haastatteluilla kuitenkin pyrin ensisijaisesti tuomaan esille haastateltavien itse keskusteltaville aiheille antamia merkityksiä. Minä olin myös itse yksi haastateltavistani, mutta tutkimukseni ei keskity autoetnografiaan, vaan vastasin kysymyksiin omasta näkökulmastani kolmannen polven karjalaisena, en tutkijana. Siis olin vain vastaaja muiden joukossa. Haastatteluista osan tein talvella 2018 ja osan loppukeväästä, kun itse kävin Karjalan kotiseutumatkalla ja osan haastatteluista jätin vielä kesälle. En tehnyt haastatteluita kentällä, Karjalan kotiseutumatkalla, vaan erikseen niin puhelinhaastatteluina kuin kasvotusten.
Lähestyn haastateltavieni haastattelupuhetta hyvin informatiiviselta kannalta eli tutkimuksessani on keskeistä se, miten haastateltavani ovat haastatteluissaan erinäisistä asioista puhuneet. Diskurssianalyysi on siis luonnollinen metodi valinta avatessani laatimiani haastatteluita. Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen mukaan kielen käyttöä on mahdollista analysoida kahdella tavalla. Kielen käyttö toimii joko todellisuuden kuvana tai sen rakentamisena. Heidän mukaansa jälkimmäisessä tavassa kielen käyttöä ei tarkastella siltana todellisuuteen, vaan osana itse todellisuutta. Tätä tapaa tarkastella kielen käyttöä kutsutaan usein sosiaaliseksi konstruktionismiksi ja tähän tapaan myös diskurssianalyyttinen tutkimus tukeutuu. (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 9) Konstruktionistinen näkökulma on joustava ja sovellan sitä aineistoani analysoidessa. Diskurssianalyysissä analysoidaan sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 10). Haastateltavani määrittelevät itse mitä kotiseutu tarkoittaa tai mitä on karjalaisuus ja mitä asioita he karjalaisuuteen yleisesti yhdistävät, joten heidän kielenkäyttönsä muodostaa
9
tutkimuksessani sen mitä meidän, kolmannen polven karjalaisten, karjalainen identiteetti lopulta on ja miten me sen kohtaamme. Sosiaalisessa konstruktionismissä ihmisten välisellä kanssakäymisellä on suuri rooli. Erinäiset asiat saavat merkityksensä erontekojen kautta. Esimerkiksi suru saa merkityksensä suhteessa iloon. (Jokinen 1999, 39) Tutkittavillani karjalaisuus saa merkityksensä suhteessa suomalaisuuteen tai venäläisyyteen. Samalla tavalla kotiseutu saa merkityksensä suhteessa muihin paikkoihin ja nykypäivän tapahtumat saa merkityksensä suhteessa menneisyyteen.
Tutkimukseni sivuaa myös muistitietotutkimusta. Haastateltavat toimivat muistelijoina muistellessaan kotiseutumatkojen kokemuksia. Muistitietotutkimuksessa täsmällinen tieto historian tapahtumista eivät ole keskiössä, vaan huomion arvoista on tapahtumien subjektiivinen merkitys itse kokijoille. (Portelli 2006, 55) Kotiseutumatkat ovat ajallisesti suhteellisen lähellä tutkittaviani, mutta syyt siihen, miksi entinen kotiseutu on jäänyt oman kotimaan rajojen ulkopuolelle, on jo kaukana menneisyydessä. Tästä näkökulmasta muistitietotutkimus auttaa tarkastelemaan historian tapahtumien merkityksiä nykypäivän muistelijalle, vaikka keräämissäni haastatteluissa ei pitkiä historian kuvauksia juuri olekaan.
Tutkimukseni ei ole autoetnografista tutkimusta, vaikka se sivuaakin myös sitä. Autoetnografialla tarkoitetaan tapaa tehdä tutkimusta, jossa tutkijan kokemukset ovat olennainen osa tutkimusta (Uotinen 2010, 179). Tutkimuksessani se, että olen itse yksi tutkittavistani tuo tutkimukseen autoetnografisen elementin, mutta kuitenkin käsittelen omia haastatteluvastauksiani samalla tavalla kuin muitakin. Tutkin itseäni ja muita haastateltaviani ryhmän jäseninä ja tutkimukseni ytimessä on ryhmä, eli sukuni kotiseutumatkan tehneet kolmannen polven karjalaiset, enkä pelkästään minä itse. Tutkimuksen fokusoituminen sukuuni etäännyttää tutkimusta autoetnografiasta.
2.2 Karjalaiseen identiteettiin samaistumisen kriteerit
Kotiseutumatkailuun liittyvät kokemukset ovat tutkimukseni keskiössä. Kotiseutumatkailu antaa tutkimukselleni taustan, jonka kautta voin lähemmin tarkastella myös tutkittavieni identiteettiä karjalaisina. Identiteettikysymys on yksi tutkimuksen pääteemoja. Vaikka tutkinkin haastateltavieni luomia merkityksiä karjalaisuudelle, pyrin
10
myös vertaamaan niitä karjalaisuuden teoreettisempiin määritelmiin, joissa karjalaisuuteen samaistutaan eri tavoin. Näiksi karjalaisuuden kriteereiksi olen ottanut Pirkko Sallinen-Gimplen kriteerit ajallisesta-, alueellisesta-, yhteisöllisestä- ja psykologisesta näkökulmasta. Koska tutkimuksessani on kyseessä nuoremman sukupolven karjalaiset, niin oletan, että heistä ei todennäköisesti kukaan täytä jokaista karjalaisuuden kriteeriä. Tässä tapauksessa kuitenkin jokainen näkökulma tulee varmasti edes jollain tavalla esille, sillä on todennäköistä, että Karjalan matkailusta kiinnostunut siirtokarjalaisten jälkeläinen on ainakin jollain tasolla jo prosessoinut karjalaisen identiteetin ongelmaa. Ajallisella kriteerillä tarkoitetaan yksilön omaa suhdetta juuriinsa ja sukunsa menneisyyteen. Alueellisella kriteerillä tarkoitetaan yksilön samaistumista johonkin alueeseen, kuten Pohjois-Karjalaan tai rajan taakse jääneeseen Karjalaan, mutta tässä tapauksessa myös rajatusti tutkittavieni suhdetta heidän esi-isiensä kotiseutuihin. Yhteisöllinen kriteeri käsittelee niitä tekijöitä jotka tekevät karjalaisista ryhmän. Psykologinen kriteeri noussee tärkeimmäksi karjalaisen identiteetin tukijaksi. Siinä on kyse karjalaisuuden osittain tietoisesta valinnasta omaksi identiteetiksi, ja siitä kuinka tätä identiteettiä luodaan tai pidetään yllä. (Sallinen-Gimpl 1989, 212–219)
Tarkoitukseni ei ole vertailla kuka haastateltavistani on mahdollisesti karjalaisempi kuin toinen. Käytän näitä kriteereitä lähinnä työkaluina, joiden avulla tarkastelen sitä, miten tutkittavani ovat karjalaisia enkä sitä, kuinka karjalaisia he ovat. En myöskään seuraa kriteerijaottelua orjallisesti, sillä mihin hyvänsä identiteettiin samaistuminen on subjektiivista ja aiemmin luetellut kriteerit ovat keskenään limittäisiä, joten ne toimivat tutkimuksessani hyvin joustavasti. Lisään tämän edellä mainitun kriteerijaottelun jatkeeksi vielä viidennen kriteerin, jossa käsittelen karjalaisuuteen liittyviä teemoja joita en ole vielä aiemmin kriteerijaottelun sivulla käsitellyt. Viides kriteeri sisältää nimensä mukaisesti ”käytännön karjalaisuutta”, sillä siinä on käsitelty lähinnä uskontoa, karjalan kieltä ja karjalaisuuden ylläpitämistä.
2.3 Identiteetti
Identiteetillä tarkoitetaan ihmisen minää, ja identiteetissä on monta osaa, kuten sosiaalinen identiteetti, kulttuuri-identiteetti ja sukupuoli-identiteetti. Anssi Paasin mukaan identiteetillä on siis useita lähteitä ja toiset lähteet ovat tärkeämpiä kuin toiset.
11
Yksi hieman vähemmän keskeinen identiteetti eli alueellinen identiteetti (Paasi 1996) nousee kuitenkin tutkimuksessani keskeisemmälle sijalle. Ihminen harvoin elää koko elämäänsä samassa paikassa. Asuessaan yhdessä paikassa yksilö yhdistää siihen erilaisia elementtejä, kuten paikallishistorian, murteen, kielen, luonnonolot ja sosiaalisen aseman. Näihin elementteihin yhdistetään tiettyjä mielikuvia, symboliikkaa ja odotuksia. Nämä edellä mainitut tekijät ovat osa alueen asukkaan alueellista identiteettiä, ja ne ovat myös yksilön tapoja jäsentää oman itsensä ja ympäristön suhdetta. Tietoisuus ja kertomukset jonkin alueen erityisyydestä ja ainutlaatuisuudesta voidaan Paasin mukaan ajatella ”ideologisiksi diskursseiksi, jotka nousevat tietyn ajankohdan poliittisesta ja kulttuurisesta elämästä ja jotka sisältävät aineksia menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta”. (Paasi 1996) Juuri nämä Karjalasta kerrotut kertomukset ja Karjalan kuvaukset luovat kotiseutumatkailijalle ennakko-odotuksia ja jonkinlaisen suhteen ainakin minun tutkimuksessani kaukaiseen, rajan takaiseen, kotiseutuun. En pidä Karjalan kotiseutumatkailua enää mitenkään erityisen poliittisesti latautuneena aiheena ainakaan sukuni keskuudessa, vaikka sillä yleisesti runsaasti poliittista historiaa olisikin. On kuitenkin huomioitava, että Karjalan kotiseutumatkailuun kytkeytyy voimakkaitakin ideologioita menetetystä kodista ja ainakin ajallisesti jo suhteellisen etäisestä esi-isien kulttuurista. Kotiseutumatkailu on eräänlainen tapa palata omasta nykyisestä alueellisesta identiteetistä johonkin toiseen alueelliseen identiteettiin.
Tutkimuksessani käytän sanan identiteetti kulttuurintutkimuksen merkitystä ja keskityn lähinnä kulttuuri-identiteettiin, sillä se on tutkimukselleni olennaisin identiteetin osa. Kulttuuri-identiteetillä tarkoitetaan jonkin väestöryhmän kulttuuriperintöön tukeutuvaa, ryhmää yhdistävää ja muista erottavaa yhteenkuuluvuutta, joka voi olla niin henkistä kuin aineellistakin (Sallinen-Gimpl 1989, 209). Nojaan pitkälti identiteetin määrittelyssä kulttuurintutkija Stuart Hallin identiteetin määritelmään. Hänen mukaansa identiteetti on jonkun yksilön näkemys erilaisiin ryhmiin kuulumisesta, ja keskeistä on, että yksilön identiteetti on koko ajan liikkeessä, ja täten yksilö kuuluu samanaikaisesti moneen ryhmään tilanteesta riippuen (Hall 1999, 23). Hallin mukaan kulttuurinen identiteetti on nähtävissä kahdella tavalla. Ensinnäkin identiteetti on nähtävissä kertomuksena. Tässä ajatuksessa olennaista ei ole pelkästään se kuka minä olen, vaan myös se kuka minusta on tullut. (Hall 1999, 227). Menneisyys on tulevaisuudelle ja tälle hetkelle tärkeä. Tutkimukselleni olennaisessa karjalaisessa identiteetissä nimenomaan menneisyys on hyvin näkyvissä ja se jopa korostuu. Toinen kulttuurisen identiteetin määrittely tapa on
12
vakaampi. Siinä ihmiset kokevat olevansa ”yhtä kansaa”. Tämän mukaan kulttuurinen identiteetti määritellään jonkin yhteisen kulttuurin tai yhteisen jaetun minän kautta. Ikään kuin kytkemme itsemme jonkin kulttuurin merkitysten, koodien ja historian jatkumoon. (Hall 1999, 224).
Osittain identiteetti on jotain mikä opitaan (Hall 1999, 13). Karjala on ollut pitkään valtakuntien rajojen kiistelty alue ja sen vuoksi karjalassa käydyt sodat, poliittinen kädenvääntö, evakkouden trauma ja näkemykseni mukaan lopulta assimiloituminen suomalaisuuteen ovat osa tämän päivän karjalaista identiteettiä. Ajatus karjalaisuudesta osana omaa identiteettiäni ei ole yllättäen syntynyt oivallus, vaan pikemminkin hiljalleen kuulluista kertomuksista ja eletyistä kokemuksista opittu asia, joka on kehittynyt päässäni jo yli kymmenen vuotta tai todennäköisesti jopa paljon kauemmin. Vaikka identiteetti onkin osittain opittua, niin Hall korostaa identiteetistä puhuessaan, että identiteetti muodostuu tiedostamattomana prosessina, eikä identiteetistä myöskään tulisi puhua jonain valmiina lopullisena oliona, vaan jatkuvana prosessina (Hall 1999, 39).
Hallin mukaan identiteetti ei siis ole jotakin joka on itsessään olemassa, vaan kaikki kulttuuriset identiteetit saavat alkunsa jossain menneisyydessä. Identiteetin ”löytyessä” se ei ole kuitenkaan pysy loputtomasti siinä samassa tilassa, vaan Hallin mukaan identiteetti on jatkuvasti historian, kulttuurin ja vallan tarkastelun kohteena ja se muuttuu uusien tulkintojen myötä. Identiteetit ovat lopulta vain tapoja joilla historia asemoi meidät ja tapoja joihin me asemoimme itsemme. (Hall 1999, 227) Yksilön identiteetin muodostuminen on siis aina suhteessa erilaisiin tarinoihin, enemmän tai vähemmän fiktiivisiin kertomuksiin. Kun nämä tarinat kohtaavat historian ja kulttuurin kertomukset ne tulevat osaksi meitä ja jälleen muokkaavat identiteettiämme. (Hall 1999, 11) Ihmiset muuttuvat iän myötä. Tämä on tärkeä muistaa kulttuurintutkimuksessa. Suhde elettyyn muuttuu ja sitä myötä esimerkiksi karjalaisten kohdalla suhde kotiseutuun muuttuu. Karjalaisen identiteetti Karjalassa on eri asia kuin karjalaisen identiteetti Länsi-Suomessa puhumattakaan siirtokarjalaisten lastenlasten identiteetistä. (Sallinen-Gimpl 1989, 211) Karjalaisen identiteetin monimuotoisuuden ja subjektiivisuuden takia en tutkimuksessani aio tehdä varsinaista vertailua jonkin ”yleisen karjalaisuuden” ja tutkittavieni karjalaisuuden välillä.
13
2.4 Karjala, karjalaiset ja raja
Karjala alueena ei ole yksinkertainen käsite. Karjala on käsite, joka sijaitsee vain ajatusmaailmassa tai mielikuvituksessa. Se on myös käsin kosketeltava todellinen alue, joka sijaitsee jossain Suomen ja Venäjän välissä. Jotta Karjalasta voitaisiin puhua, on hyvä täsmentää mistä Karjalassa on kyse. (Knapas 2015, 9) Arkisesti monelle suomalaiselle Karjala on henkinen alue, joka on erilaisten Karjala-kuvien muokkaama. Näihin Karjala-kuviin voi kuulua muun muassa Nurmeksen Bomban talo ja runon ja rajan tie, mutta Karjalan alueellisen määrittelyn tekee lopulta haastavaksi se, että karjalaisten alueellinen muotoutuminen ei koskaan edennyt pisteeseen, jolta edettäisiin valtion tasolle. (Hämynen 1994, 17) Historioitsija ja tutkija Rainer Knapas on sanonut, että Karjalasta on tullut aatekokonaisuus. Tämä aatekokonaisuus on kirjallisuuden, taiteen ja tieteen luomus, jonka pohjaa lujittavat niin muistojen valikoima kuin historiallinen esitystapa. (Knapas 2015, 9)
Karjaloita on siis useita. Pohjois-Karjala, Vienan Karjala, Etelä-Karjala, Venäjän Karjala tai Suomen Karjala ovat Karjaloita muiden joukossa, mutta tutkimuksessani Karjalalla tarkoitan luovutettua Karjalaa. Eli Suomen sotien 1939-1944 seurauksena Neuvostoliitolle luovutettua osaa Karjalasta. Tutkimuksessani läheinen karjala-käsite on myös Karjala, sillä tutkittavieni sukujuuret ovat nimenomaan tarkemmin Raja-Karjalasta, Impilahdelta. Aion tarkastella nimenomaan tähän kotiseutumatkailuun liittyviä kokemuksia ja identiteettikysymystä, joten Karjalan historiaan en tarkemmin kajoa, mutta en voi sitä täysin sivuttaakaan. Kaija Heikkisen mukaan Karjala, erityisesti Raja-Karjala, on ollut Novgorodin ja Ruotsin, sittemmin Venäjän ja Ruotsin, myöhemmin Venäjän ja Suomen tai Neuvostoliiton ja Suomen, ja jälleen Venäjän ja Suomen välisenä alueena monien muutosten alla. Valtakuntien raja on liikkunut vuoroin länteen vuoroin itään halkoen Karjalan kahtia ja tuoden alueelle vaikutteita, lakeja ja veromuutoksia vuoroin lännestä ja vuoroin idästä. Tämä mutkikas historia on vaikuttanut Karjalaisten omalaatuisuuteen ja etnisyyteen. (Heikkinen 1989, 11–12)
Tutkimuksessani on huomioitava karjalaiset etnisenä ryhmänä. Karjala ei ole ollut, eikä ole vieläkään etnisesti yhtenäistä seutua, vaan paikalliset tavat ja murteet ovat vaihdelleet runsaasti pitäjittäin. Karjalan kielen murteiden pohjalta on karjalaisista kuitenkin jaettavissa kaksi pääryhmää: varsinaiskarjalaa ja aunuksenkarjalaa eli livvinkarjalaa
14
puhuvat (Hämynen 1994, 26). Raja-Karjalassa, josta tutkittavieni sukujuuret ovat kotoisin, on ollut kumpaankin ryhmään kuulunutta väestöä. Tämän jaon lisäksi uskonto, joka ei ole itsessään etninen piirre, jakoi alueen karjalaisia. Ortodoksinen uskonto yhdisti Raja-Karjalan karjalaisia toisiinsa. Ortodoksinen usko myös loi kytköksiä venäläiseen väestöön ja ennen vuotta 1917 autonomisen Suomen rajan takaiseen karjalaan ja siellä asuviin karjalaisiin. Suomen itsenäistyttyä Raja-Karjalan pohjoispuolelle jääneet vienankarjalaiset ja itäpuolelle jäänet livvinkarjalaiset jatkoivat puolestaan omaa kehitystään ja raja-karjalaisten kontaktit muihin karjalaisiin väheni. Heikkisen mukaan oleellista on, että vaikka 1800-luvun loppupuolelta alkaen voimistuva suomalainen etnos alkoi vaikuttaa raja-karjalaisten etniseen identiteettiin, niin raja-karjalaisia on tarkasteltava omana suomalaisista erillisenä etnoksena. (Heikkinen 1989, 60-61). Tutkimuksessani käytän Julian Bromleyn määritelmää etnoksesta, jonka myös Heikkinen on omassa tutkimuksessaan esitellyt. Tämän mukaan etnos on ihmisryhmä, jolla on suhteellisen pysyvät kulttuurilliset ja henkiset erityispiirteet ja se on historiallisesti muotoutunut erilaiseksi ryhmäksi muista. Määritelmälle on olennaista se, että sen mukaan ryhmän jäsenet myös tiedostavat oman yhteenkuuluvuutensa ja eroavaisuutensa muista. (Heikkinen 1989, 69–70)
2.5 Kotiseutumatkailu
Karjalan kotiseutumatkailussa on ylitettävä Suomen ja Venäjän valtakunnallinen raja. Tämä rajanylitys ei vain ole alueellinen fyysinen harppaus, vaan matkustaessa rajanylitys on muutakin. Matkalla rajoja ylittäessä on mahdollista ylittää myös henkiset rajat (Petrisalo 2006, 101). Erityisesti tutkimuksessani henkisen rajan ylittäminen tapahtuu syvemmällä identiteetin tasolla. Kun henkisiä rajoja ylitetään, niin muutos ei ole vain hillitystä vilkkaaseen -tyylinen luonteen muutos, mikä voi tapahtua esimerkiksi Ruotsin aluevesirajaa ylittäessä, vaan suomalaisesta karjalaiseksi muutos, jossa korostuu etninen identiteetti ja karjalaisen kansan historian konkreettinen kohtaaminen. Tietenkin on huomioitava, että nämäkin muutokset ovat yksilöllisiä. Kotiseutumatkailussa on otettava huomioon itse matkailun luonne. Matka tarjoaa mahdollisuuden ylittää aiemmin mainittujen fyysisten ja henkisten rajojen lisäksi myös arjen rajan. Matka antaa mahdollisuuden vapauteen arjesta ja sen rajoitteista tai hieman runollisesti ilmaistuna, kahleista. Usein matkailu koetaankin eräänlaisena pyhiinvaelluksena ja matkailua
15
voidaan tarkastella siirtymäriittinä. (Petrisalo 2006, 102) Kotiseutumatkalla kotipaikka ei hallitse identiteettiä, vaan matkan kohde on identiteetin lähteenä. Tutkittavieni kotiseutumatkailua tarkastelen pääsääntöisesti vasta viimeisen analyysiluvun osassa 4.4 Kotiseutu, mutta kotiseutumatkailua kuitenkin sivutaan lähes koko tutkimuksen ajan, sillä keräämäni aineisto on voimakkaasti sidoksissa kotiseutumatkailuun.
Kotiseutumatkailu kulkee voimakkaasti mukana tutkimuksessani edellä mainitusta syystä. Tässä kappaleessa kuvaan suvullemme ominaisen esimerkkimatkan Karjalan kotiseuduille. Matkan tyypillinen kesto on noin kolme päivää, ja matkaan lähdetään joko omalla autolla tai linja-autolla. Joensuusta Sortavalaan tullissa pysähtymisineen kuluu aikaa noin neljä tuntia. Saavumme Sortavalaan illalla ja siellä myös majoitumme matkan ajan. Seuraavana päivänä aamupäivällä ehtii tutustumaan itse Sortavalan kaupunkiinkin, kunnes tilaamallamme pikkubussilla tai tilataksilla siirrymme kotiseutumatkallamme lähemmäs kotiseutua, vaikka Sortavalakin osittain on jo aluetta jolla sukulaisemme ovat liikkuneet. Tyypilliseen päiväretkeen kuuluu vierailu läheisen taajaman, Läskelän, hautausmaalla, paikallisen nähtävyyden Läskelän kosken ihailu ja kaupassa käynti ennen kuin matkaamme kotiseudun sydämeen. Impilahden puolella Läskelästä noin kahdeksan kilometrin päässä sijainnut Purovaaran kylä on nykyisin vain metsäinen, huonokuntoinen tie, ja matka kohti kotipihaa jatkuu jalan. Päästyämme sukulaistemme entiseen kotipihaan pidämme pihalla sijaitsevalla kalliolla eväshetken ja muistelemme menneitä. Itse talosta ja piharakennuksista on jäljellä vain kivijalat ja pellot kuroutuvat hiljalleen umpeen. Naapureitakin usein käydään katsomassa, mutta hiljaisia ovat heidänkin talojensa rauniot. Luonnon tarkkailu liittyy myös kotiseudulla liikkumiseen. Vertailemme vanhojen valokuvien maisemia edessämme avautuvaan näkymään ja samalla kiinnitämme huomiota esimerkiksi kotipihan kasveihin. Palattuamme Sortavalaan käymme ravintolassa ja rentoudumme päivän retken jälkeen jatkaen esi-isien ja menneiden muistelua. Seuraavana aamuna poistumme hotellilta ja aloitamme kotimatkan. Toisinaan Valamossa vierailu kuuluu myös sukumme kotiseutumatkaan, mikäli aika vain riittää.
16
2.6Karjalan pyhyys
”Sotilaat! Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää, pyhää maata. –” – Ote ylipäällikön päiväkäskystä 11.7.1941
Ajatus pyhästä maasta on kiehtova. Marsalkka Mannerheimin miekantuppipäiväkäskynä tunnetussa päiväkäskyssä tämä pyhän maan ajatus konkretisoituu (http://www.mannerheim.fi/pkaskyt/pk3_41.gif). Karjalan kontekstissa keskustelu pyhästä maasta on ikään kuin vahvistunut yli sukupolven mittaisen diasporan takia. Siirtokarjalaiset ovat muuttaneet omalta maaltaan ja siteet vanhaan kotiin ovat poliittisen tilanteen takia rikkoutuneet, vaikkakin osia omasta kulttuurista on säilytetty. Sota ja pyhänmaan tematiikka eivät ole tutkimukseni keskiössä, mutta jo karelianismin ajoilta Karjala on ollut erityisasemassa ja se on nähty eräänlaisena ”pyhiinvaelluskohteena” tai ”pyhänä maana”. Pyhän maan tematiikka eteni jatkosodan aikaan jopa niin keskeiseksi, että luterilainen papisto yhdisti jatkosodan ristiretkiin ja taisteluksi itse kristinuskon puolesta (Tilli 2014, 112-118).
Ajatusta pyhästä maasta voidaan lähestyä myös matkailun kautta. Matkailu on nähtävissä siirtymäriittinä. Antropologi Nelson H. H. Graburnin mukaan matkalla ihminen poistuu arkielämästään ja siirtyy liminoiditilaan (Graburn, 2001, 44–48) Avaan termin liminoiditila käyttäen apunani Tom Selänniemen artikkelia ”Moderni turisti ja klassinen rituaaliteoria. Liminaalisuuden käsite viittaa välimailla olemiseen. Tästä Selänniemi antaa esimerkiksi kahden huoneen välisen tilan. Jos joku on juuri astumassa eteisestä makuuhuoneeseen, niin häneen ei päde enää eteisen säännöt, mutta hän ei ole vielä makuuhuoneessa, joten hän on siis myös makuuhuoneen sääntöjen ulottumattomissa. (Selänniemi 1999, 277) Selänniemen mukaan turismissa edellä mainittua siirtymäriiteille ominaista liminaalisuuden kaltaista välitilaa voisi turnerilaisittain kuvata myös liminoidiksi tai kvasiliminaaliksi. Hän viittaa artikkelissaan Victor ja Edith Turneriin. Nämä ovat termejä, jotka kuvaavat nykyaikaisen yhteiskunnan vapaa-ajan alueita, joilla on liminaalisuuteen viittaavia piirteitä (kuten esimerkiksi matkailua). Liminoidi eroaa liminaalista siten, että edellinen on yksilön tuottamaa ja jälkimmäinen anonyymiä ja sen uskotaan olevan jumalallista alkuperää. (Selänniemi 1999, 277)
17
arjen sakraali, eli pyhä, vastine. Graburnin mukaan matkailu on ikään kuin pyhiinvaellus, sillä se on luonteeltaan sakraali rituaali. (Graburn 2001, 44–48). Pyhä on kokemuksena voimakas ja tunteiden intensiteetti korostuu. Petrisalon mukaan matkaaja ”pyhittyy”. Ihminen ei sitä itse välttämättä tiedosta, sillä ”pyhittyminen” ei aina ole tietoista. Matkaaja kuitenkin kokee muuttuneensa ja myös muuttaneensa ympäristöään alitajunnan päästessä valloilleen. (Petrisalo 2006, 107) Monelle karjalaistaustaiselle Karjalan kotiseutumatka ei ole vain mikä tahansa retki, vaan se on myös kauan odotettu ja hyvin tärkeä matka suvun lähtöpisteelle. Tästä syystä näkisin, että kotiseutumatkailu on etenkin tässä luovutetun karjalan kontekstissa eräällä tavalla rinnastettavissa pyhiinvaellukseen, sillä kotiseutumatkailuun liittyy paitsi loma ja matka, vaan myös etninen identiteetti, käsitys kodista ja oman suvun historiasta sekä kenties myös karjalaisen heimon historia ja sen kohtaaminen tai jopa siitä vaikeneminen. Terminä pyhiinvaellus ikään kuin korostaa matkan tärkeyttä yksilölle ja siihen liitettäviä tuntemuksia ja ajatuksia. Karjalaa tutkineista myös esimerkiksi Outi Fingerroos pitää ilmaisua pyhiinvaelluksesta varsin osuvana (Fingerroos 2010, 157–158).
18
3 Monenlaiset identiteetit 3.1 Mitä on karjalaisuus?
Aiemmin jo avasin identiteetin määrittelyä. Tässä luvussa tarkastelen tutkittavieni identiteetin rakentumista Pirkko Sallinen-Gimplen karjalaisuuteen samaistumisen kriteerien kautta. Aineistoa analysoidessani jaottelen haastatteluiden kysymykset ja vastaukset neljään lohkoon Sallinen-Gimplen kriteerijaottelun mukaisesti riippuen siitä mitä teemoja niissä ilmeni. Eli valtaosan vastauksista, jotka käsittelevät vastaajan ajallista kriteeriä jaottelin ajallisen kriteerin lohkoon, ja puolestaan yhteisölliseen kriteeriin liittyvät vastaukset yhteisöllisen kriteerin lohkoon. Psykologinen kriteeri tuli psykologiseen lohkoon ja alueellinen kriteeri omaan lohkoonsa. Tätä jaottelutapaa käyttäen on helpompi havainnoida kriteeri kerrallaan tutkittavieni suhtautumista Karjalaan ja karjalaisuuteen. Kuten aiemmin mainitsin, kriteerit ovat keskenään limittäisiä, joten ne toimivat lähinnä suuntaa antavina apuvälineinä.
Pidän näitä samaistumisen kriteereitä löyhästi myös itse karjalaisuuden kriteereinä, sillä ne nostavat esille karjalaiselle identiteetille ominaiset teemat. Tutkittavani kuitenkin määrittelevät itse sen kokevatko olevansa karjalaisia vai eivät. Nämä kriteerit toimivat siis vain tutkimukseni aineiston purkamisen apuvälineenä eivätkä ne ole ehdottomia karjalaisuuden mittareita. Ensiksi käsittelen ajallista kriteeriä, jonka jälkeen alueellista ja yhteisöllistä kriteeriä. Psykologisen kriteerin käsittelen viimeisenä. Näiden kriteerien käyttö karjalaisuutta mittaavina työkaluina sopii hyvin tutkimukseeni, sillä tutkittavani muodostavat identiteettinsä kolmannen polven karjalaisina ja kriteerit antavat identiteetin tarkastelulle hyvän rangan. He ovat kuitenkin siirtokarjalaisten jälkeläisiä eivätkä siirtolaisia. Näiden kriteereiden lisäksi luomani viidennen kriteerin käsittelen viimeisenä luvussa 3.6 Käytännön karjalaisuutta. Viidennessä kriteerissä käsiteltävät karjalaisuuden teemat ovat karjalankieli, uskonto ja karjalaisuuden ylläpito.
Ennen kuin aloitan aineiston tarkemman purkamisen, niin haluan tähän heti alkuun purkaa kysymyksen ”Koetko olevasi karjalainen?”. Tämä aihe tietysti kuuluu osittain psykologiseen kriteeriin, mutta on luontevaa aloittaa tutkittavieni identiteetin tarkasteleminen aiheelle keskeisimmästä kysymyksestä. Kaikki haastateltavani kokivat olevansa karjalaisia. Vastaus oli yksinkertainen ja suora. Kun kysyin tarkentavan
19
kysymyksen: ”Onko jotain erityistä missä tai milloin tilannetta, jolloin karjalaisuuden tunne on vahvimmillaan?”, kävi ilmi, että haastateltavani kokivat itsensä erityisen karjalaisiksi nimenomaan Karjalan matkoilla tai sukulaisten parissa.
H4
” – ehkä juhlissa, sukulaisten tapaamisissa. Ehkä tämänlaisissa.” H1
”Ainakin silloin kun menee sinne Karjalaan, niin tuntuu aivan siltä kuin olisi jossain ihan kotiseudulla.”
H2
”Kaipa se (karjalaisuus) on sellainen hiljainen tunne mikä siellä on koko ajan taustalla, että eroaa tavan pulliaisesta, tavallisesta suomalaisesta sitten. Mutta tietenkin vahvimmillaan se oma tunne karjalaisuudesta on silloin kun… Kun nimenomaan miettii näitä sukutaustoja tai vaikka silloin kun kävin karjalassa”
Toinen kysymys, jonka haluan avata ennen kuin menen syvemmälle karjalaisuuteen, on kysymys siitä mitä karjalaisuus oikein on? Tätä kysyessäni haastateltaviltani sain vaihtelevia vastauksia. Kaksi vastaajista yhdisti karjalaisuuteen luonteenpiirteitä, kuten iloisuuden ja avoimuuden. Kolme yhdisti siihen ortodoksisen uskon ja kolme haastateltavaa huomioi myös Karjalan alueellisen määrittelyn ongelman, mutta kuitenkin kun haastatteluissa puhuimme Karjalasta niin oli selvää, että me puhuimme nimenomaan siitä ”meidän Karjalastamme”. Yleisesti haastateltavat olivat sitä mieltä, että karjalaisuutta on omat sukujuuret ja niiden luomat sidokset Karjalaan.
H3
”– Sitähän voi määritellä tietty siitäkin kulmasta, että me voidaan ajatella, että me olemme karjalaisia siitä huolimatta, että me ei asuta ainakaan siellä saman Karjalan alueella missä meidän esivanhemmat ovat asuneet. Kyllä minä, jos sen takia ehkä sanoisin, että se liittyy enemmän perintöön kuin ainakaan mihinkään maantieteelliseen rajoitukseen eli tiettyjen perinteiden jatkuvuutta sukupolvien välillä. Esimerkiksi siihen, että vaikkapa ortodoksiseen uskontoon tai tiettyihin käytöstapoihin tai vaikka ruokaresepteihin tai tiettyyn tapaan puhua, kielen käyttöön, on monta eri ilmiötä, jotka siihen varmasti liittyy. Muttei ainakaan… Pikemminkin sellaisia ihan käytännönasioita jotka, periytyy sukupolvelta toiselle enemmän kuin mitkään abstraktit käsitteet.”
H5
”Karjalaisuus, no se on… Aika moninainen vastaus varmaa että, mutta lähtökohtaisesti jos maantieteellisesti ajatellaan niin varmaan jonkun näköinen synnynnäinen sukusuhde on tuonne Laatokan Karjalaan taikka Karjalan kannakseen tai Pohjois-Karjalan osiin, tai Etelä-Karjalan osiin. Tämmöinen niin kuin maantieteellinen aspekti lähtökohtaisesti. Ja sitten siihen liittyy varmaan kulttuurista toimintaa aika paljon, että minkälaisia ihmisiä siellä on sitten kasvanut ja elänyt, ja varmaa siellä semmoisena luonteenpiirteenä tulee
20 varmaan semmoinen iloisuus ja puheliaisuus, –” H6
”No minun mielestäni se on sitä, että on Karjalasta vanhempia ja isovanhempia. Minä en oikein osaa selittää sitä itse, mutta se (karjalaisuus) on sitä meidän sukujuuriamme karjalasta.”
Sukuni Karjalassa käyneille kolmannen polven edustajille karjalaisuus näyttäisi olevan hyvin kiinteästi kytköksissä sukuun, joko suoraan sukulaisiin tai itse suvun menneisyyteen. Nämä kaksi kysymystä esitin heti haastattelun alussa, koska halusin saada karjalaisuudesta ja karjalaiseksi itsensä identifioimisesta tavallaan suodattamattoman vastauksen, jota ei ole ehditty etukäteen miettiä. Tarkempi kuva haastateltavien käsityksestä karjalaisuudesta muodostui haastateltavieni vastatessa muihin haastattelun kysymyksiin, jotka avaan myöhemmin analyysiluvuissa. Huomiota herättävää oli, että karjalaisuuteen liitettävät luonteenpiirteet eivät nousseet aineistossa enää myöhemmin esille. Vain haastateltava 2 arvelee kysymyksessä ”Mikä tekee tämän päivän karjalaisen?” karjalaisten luonteenlaadussa olevan jotain erilaista, mutta hän ei kuitenkaan suoraan maininnut mitään luonteenpiirteitä. On mahdollista, että karjalaisuuteen yhdistetään näitä luonteenpiirteitä vain haastattelun alkupuolella, koska haastateltavani vastasi kysymykseen ”Mitä on karjalaisuus?” ikään kuin opitun kaavan kautta, johon on sekoittunut tiettyjä karjalaisiin liitettäviä stereotypioita. Stereotyyppien määrittely ei ole yksinkertaista, mutta yleisesti stereotyypit ovat joukko kulttuuripiirteitä, joiden avulla kollektiivisesti tyypitellään joko itsemme tai toiset. Tyypittelylle ominaista on epäkriittisyys, tiettyjen asioiden korostaminen, emotionaalisuus ja voimakas subjektiivisuus. Karjalaisuus koetaan haluttuna identiteettinä, joten siihen yhdistetään positiivisia piirteitä. Mikäli tyypittelyn kohteena ovat puolestaan ”toiset” niin silloin stereotyypeissä korostuu negatiiviset piirteet. (Tuomi-Nikula 2006, 89)
3.2 Ajallinen kriteeri
Avaan kaikki Sallinen-Gimplen karjalaisuuteen samaistumisen kriteerit samalla tavalla kuin kandidaatin tutkielmassani (Eronen 2016, 6–16). Tutkimuksessani kaksi ensimmäistä kriteeriä eli ajallinen ja alueellinen kriteeri menevät soveltamassani kriteerijaottelussa kenties voimakkaimmin limittäin. Tämä johtuu siitä, että suuri osa
21
muistelusta ja identiteetin rakentumisesta tapahtuu suvulle historiallisten paikkojen kautta. Sallinen-Gimplen mukaan ajallisessa kriteerissä on kyse yksilön tai ryhmän suhtautumisesta omaan menneisyyteensä. Siirtokarjalaisilla ongelmaksi tämän kategorian kanssa on noussut alueellisen identiteetin määrittelemisen vaikeus. Tämä tarkoittaa sitä, että siirtokarjalaisten on tuettava identiteettiään vahvemmin muilla identiteetin muodostumisen alueilla. Heidän on pitänyt suunnata identiteettinsä kehittämisessä historiaansa menetettyään ison osan alueellista identiteettiään. (Sallinen-Gimpl 1989, 216) Kolmannen polven karjalaisilla kuitenkin nämä karjalaisten identiteettiä järisyttäneet tapahtumat ovat sen verran kaukana menneisyydessä, että heille ajallinen kriteeri identiteetin muodostumisessa ei ole samalla tavalla niin tärkeässä asemassa kuin heidän vanhemmillaan ja isovanhemmillaan. Aineistostani nousi vahvasti esille ajallinen kriteeri suvun historian kautta. Sallinen-Gimpl kertoo ajallisen identiteetin tulevan esille yksilön tai ryhmän suhteessa omaan historiaansa. Hänen mukaansa tämä suhde tulee suorastaan pakottavaksi, kun luodaan käsitystä uudenlaisesta identiteetistä. (Sallinen-Gimpl 1989, 215)
Haastattelun kysymys ”Miksi Karjalassa ylipäätään käydään?” oli valaiseva, kun ajatellaan haastateltavieni suhdetta suvun historiaan. Haastateltavilleni Karjalaiset juuret on hyvin tärkeä osa omaa identiteettiä. Ei siis ole ihme, että suvun historia kiinnostaa haastateltaviani ja se onkin keskeisin syy miksi Karjalan matkoilla käydään. Karjalan matkailun motiiveja käsittelen enemmän luvussa 4. Karjalan kotiseutu. Haastateltava 6 kiteyttää vastauksessaan hyvin miksi nimenomaan meidän sukumme käy Karjalan kotiseutumatkoilla.
H6
”No ainakin minun mielestäni me käydään siellä siksi että me halutaan muistella niitä vanhoja aikoja ja sitä, niitä vanhoja muistoja. Ja varmaan muutkin käy samassa
tarkoituksessa tai sitten ne käy muuten siellä kun siellä on kaunis luonto ja tällä tavalla, niin siellä (käydään) siksi. –”
Avatessani identiteetin määritelmää luvussa 2.3 Identiteetti, mainitsen identiteetin olevan ikään kuin kertomus. Myös Kaija Heikkinen on artikkelissaan ”Suomen karjalaisten identiteetti ja sen alueellinen konteksti” sanonut suomen karjalaisten identiteetin olevan kuin jatkokertomus. Historian eri vaiheissa karjalaisten identiteetti on ilmennyt erilaisena. Yhteistä eri aikakausille on kuitenkin hänen mukaansa se, että menneisyys on identiteetin määrittelyssä aina läsnä. (Heikkinen 1996, 13) Menneisyyden läsnäolo näkyy myös
22
saamissani haastatteluvastauksissa, sillä haastateltavani sijoittavat itsensä suhteessa suvun menneisyyteen muodostaessaan identiteettiään karjalaisina. Kaikilla haastateltavilla oli saman kaltaisia vastauksia kuin edellä mainittu vastaus, mutta nostan esille vielä haastateltavien 2 ja 5 vastaukset, sillä ne tuovat selkeästi esille kaikille haastateltavilleni tärkeän asian: Oman suvun historiaan tutustumisen. Omaan sukuun ja sen historiaan tutustumisen lisäksi haastateltavani halusivat myös voimistaa omaa yhteyttä sukuun ja sen historiaan.
H2
”Minä itse käyn karjalassa sen takia että voisin tavallaan yhdistää näitä eri juttuja mitä on karjalasta kuullut tähän omaan kokemuspohjaan, ja että pääsisin näkemään näitä esi-isien elinseutuja. –”
H5
”– Kyllä se varmaan se historian selvittäminen ja se kotiseudun tunteminen ja yhteyden saaminen siihen on varmaan se tärkein asia. –”
Sallinen-Gimpl kertoo artikkelissaan Karjalainen kulttuuri-identiteetti siirtokarjalaisten keskuudessa yleistyneestä julkaisutoiminnasta. Hänen mukaansa karjalaista identiteettiä tukemaan on noussut historiankirjoitusten ohella myös muistelmat, tarinat ja kertomukset menneistä ajoista. Sallinen-Gimpl toteaa, että kertomukset oman suvun menneisyydestä ja evakkoon lähdön jälkeisestä uudisraivauksesta ovat muodostumassa siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä keskuudessa nykyaikaisiksi legendoiksi, joilla välitetään eteenpäin jälkipolville karjalaista selviytymistarinaa. (Sallinen-Gimpl 1989, 215) Pyrin selvittämään tätä kertomusten kerronnan tärkeyttä haastateltavilleni kysymällä heiltä ”Onko heille kerrottu kertomuksia Karjalasta, ja millaisia kertomuksia?”. Kävi ilmi, että osa haastateltavista muistaa vain vähän kerrotuista kertomuksista. Esimerkiksi haastateltava 4 ei muista, että kertomuksia olisi paljoa kerrottu muutoin kuin vasta mitä on kuullut näiltä toisen polven ja muiden sukulaisten kotiseutumatkoilta. Saman suuntaiset vastaukset antoivat myös haastateltavat 2 ja 3.
H2
”No ei nyt hirveän paljoa. Minä tiedän, että lapsena olen varmasti jotakin isoisän suusta kuullut, mutta itse ei niitä sitten muista, mutta enemmän silleen toisen käden kautta on vanhemmaltani sitten kuulut näitä juttuja, ja sitten muiltakin sukulaisilta tietysti.” H3
”Aika vähän. Pelkästään ne mitä minun vanhempani on kertonut, että jotain tarinoita lähinnä isoisästäni ja minkälaista siellä on ollut elää silloin kun hän on ollut nuori mitä
23
minun vanhempani on kuullut isoisäni kautta. Minkälaista se on ollut lähteä sieltä evakkoon. Mitä sinne on jäänyt. Milloin sieltä piti lähteä. –”
Kerrotut kertomukset ovat pitkälti kertoneet lähinnä siitä, minkälaista siellä Karjalassa on ollut elää tai miten sieltä on jouduttu sittemmin lähtemään. Kylän elämä on ollut muistelun keskiössä, mikä on täysin ymmärrettävää, sillä juuri kylän ja sen asukkaiden kohtaamien historiallisten tapahtumien vuoksi siirtokarjalaisten jälkipolvet ovat puolestaan kohdanneet kulttuuri-identiteetin jakautumisen. Muistelukerronta tuntuu toimivan eräänlaisena kiinnekohtana, jolla karjalaista identiteettiä pyritään vahvistamaan. Kerrotut kertomukset ovat olleet voimakkaasti kytköksissä arkiseen elämään.
H1
”No isoisä on kertonut. Semmoista, että mitä he tekivät siellä ja minkälainen se kylä oli siellä.”
H5
”Kyllä aika paljonkin. – – Siitä elämästä ja… Muistoja sieltä, sanotaanko näin.” H6
”On niitä vähän kerrottu. Ei silleen niin kuin ihan hirveästi. Noh, eniten niitä isoisän asuinpaikan tarinoita, ei semmoisia mitään perinne hommia.”
Puolet tutkimukseeni osallistuneista oli Karjalan matkailun ensikertalaisia ja puolet oli käyneet Karjalassa kahdesti tai useammin. Näille useammin karjalassa käyneille esitin kysymyksen ”Onko mitään muuttunut matkojen välillä?”. Haastateltava 3 ei tuntenut kokevansa suurta muutosta matkojen välillä, mutta haastattelutilanteessa esitin hänelle lisäkysymyksen ”Oliko rajanylityksellä eroa?” ja tässä ilmeni eroja.
H3
”– Ensimmäisellä kerralla se oli paljon vahvempi ja väkevämpi kokemus siitä, että nyt ollaan ikään kuin palaamassa sinne mistä isoisä aikoinaan lähti. Tällä kertaa kun sinne menin niin kyllä se tunne oli ehkä samanlainen, mutta ei ollut yhtä dramaattinen. Sanoisiko näin.”
Haastateltava 5 puolestaan kertoo vastauksessaan useamman kotiseutumatkan tekemisen syventäneen hänen ymmärrystään liittyen niin siirtokarjalaisuuteen kuin luopumisen tunteeseenkin. Oletan, että mikäli jokainen haastateltava olisi tehnyt useamman matkan, niin tämän kaltainen ilmiö olisi huomattavasti yleisempi, sillä uskoisin toistuvien Karjalan matkojen tekemisen syventävän haastateltavien suhdetta rajan takaiseen
24 kotiseutuunsa.
H5
”Ehkä se ymmärrys sitten tavallaan, kun itselle tulee ikää niin se ymmärrys siitä asiasta ja ehkä myös siitä luopumisesta tulee syvemmäksi ja pystyy ehkä eläytymään enemmän siihen mistä karjalaiset ovat joutuneet luopumaan evakkomatkan ja siirtokarjalaisuuden vuoksi. Ehkä semmoinen on tullut, muuttunut. Ehkä silloin nuorempana ei pystynyt ymmärtämään niin paljon eikä tietenkään ollut tietoakaan niin paljon mitä tällä hetkellä on asiasta. Tämmöisellä niin kuin henkisellä tasolla. –”
Kun mietitään haastateltavien suhdetta heidän sukunsa menneisyyteen, niin kenties helpoiten tämä menneisyys konkretisoituu Karjalan kotiseutumatkailulle tyypillisessä suvun entisen talon etsimisessä ja sen löytämisessä. Kysyttäessä ”Onko mitään asioita tai rutiineja, joita olisi pakko tehdä tai kokea kotiseutumatkalla?” kaikki haastateltavani nimesivät oman isoisän talon raunioilla vierailemisen ja esi-isien lapsuuden maisemissa liikkumisen olevan tärkeitä kotiseutumatkailu aktiviteettejä. Tämä on ymmärrettävää, sillä kotiseutumatkailun ytimessähän on käsitys kodista.
H6
”Olisi joka kerta mennä käymään siellä isoisän syntypaikalla, siellä kotona, tiluksilla. Siellä olisi todella mukava käydä.”
H5
”Lähinnähän se on sitten vanhojen talonpaikkojen etsiminen ja löytäminen, ja Laatokan rannassa käynti. –”
Sukupolvien välinen kuilu ja suhteellisen pitkä aika Karjalan evakuoinnista kuitenkin tulee esille haastateltavan 3 vastatessa samaan kysymykseen. Muiden haastateltavien haastatteluissa ei noussut esille sukupolvien välistä erontekoa tällä tavalla. Tämä olisi kuitenkin saattanut nousta enemmän esille, jos olisin haastattelurungossani esittänyt kysymyksiä esimerkiksi siitä, miten kolmas sukupolvi arvelee omaan kotiseutumatkailuun liittyvien kokemuksien eroavan toisen polven kotiseutumatkailu kokemuksista. En halunnut kuitenkaan tehdä polvia vertailevaa tutkimusta, sillä pysyessäni kolmannen polven karjalaisissa tutkimukseni pysyy tiiviimpänä.
H3
”Kyllä se kiinnostaa käydä katsomassa niitä paikkoja mistä ne sukulaiset on lähtenyt pois. Ehkä se idea on nähdä, mennä ja tuntea ensikädellä, että tämä on se piste mikä yhdistää minut tähän matkaan ylipäätään, mikä sen funktio on. Ei niinkään, että mennään katselemaan kauniita maisemia tai tutkiskelemaan joitain sankarien muistohautoja, vaan halutaan nähdä nimenomaan se oman kodinpaikka, vaikka siitä
25
olisikin vain joku kivi jäljellä tai vaikka siellä ei olisi mitään tai vaikka ei löytyisikään ehkä mitään. Sitä, että menee vain sinne paikan päälle ja voi jotenkin sanoa, että tässä vaikkapa kilometrin sisällä se meidän talomme oli. Ja vaikkei olisi koskaan
tuntenutkaan niitä ihmisiä niin se on jotenkin se kiinnostuksen kohde siinä. Minä kyllä koen, että vaikka se minuakin kiehtoo todella paljon niin se halu minun vanhemmallani on paljon suurempi kuin mitä minulla. Kyllä se myös minua kiinnostaa paljon, mutta minun vanhemmallani on se varsinainen kaipuu ja minulla se kiinnostus alkaa olla pikku hiljaa lähinnä historiallista.”
Haastateltavan 3 vastaus kysymykseen ”Millaisia tuntemuksia talon löytäminen herätti” avaa tätä edellisen vastauksen erontekoa. Hän kokee, ettei hänellä välttämättä ole samoja henkisiä työkaluja käsittelemään tätä aihetta, kuin mitä hänen vanhemmallaan on. Kaikki vaikuttaa hyvin kaukaiselta ja oma elämäntyyli on täysin erilainen kuin mitä esi-isillä on ollut. Kun tämän yhdistää karjalaisten kiinnekohtien suhteelliseen vähyyteen, niin ymmärrettävästikin tunnelataus Karjalaa kohtaan voi ikään kuin muuttua, ei niinkään laimeta vaan muuttua taustaltaan erilaiseksi, vaikka kokisikin Karjalan omakseen. H3
”– Siitä on jo aikaa, kun siellä kävi niin vähän vaikeata sanoa. Ainakaan nyt kun minä muistelen niin ei minusta tunnu mitenkään siltä, että se olisi mitään suurta tunnetilaa minussa herättänyt. Mutta. Noh. Kyllähän totta kai sitä miettii lähinnä ehkä sitä, miten mahdottomalta se tuntuu jollainlailla ymmärtää sitä, miten minun isoisäni on vaikka elänyt siellä. Ei sen takia, että uskoisi ettei voisi elää siellä. Siis totta kai voi, vaikka elintaso olisi paljon huonompi, mutta siltä kannalta, että tämä oma elämä mitä viettää on niin täysin erilaista kaupunkilaiselämää. Varsinkin kun ei ole tuntenut niitä ihmisiä. Se tuntuu vain niin äärimmäisen kaukaiselta. Varsinkin kun ei ole mitään enää jäljellä. Niin se lähinnä ehkä mitä siitä jäi mieleen oli sellainen yritys jotenkin käsittää sitä miten omat sukulaiset ovat eläneet siellä. Minkälaista elämään he ovat eläneet siellä. Mitä he ovat tehneet vaikka vapaa-aikanaan tai mitä heidän työnteko on ollut siellä. Että ei ole oikein mitään keinoja siihen itselläni ainakaan, ehkä minun vanhemmallani on
enemmän.”
Muiden haastateltavien vastauksissa näkyy ajallinen etäisyys historian tapahtumiin hieman eri tavalla. Esimerkiksi haastateltavalle 2 talon raunioilla käyminen oli vahva kokemus, sillä siihen hetkeen konkretisoitui suvun historian kohtaaminen. Haastateltava 5 on samoilla linjoilla ja kokee samaisen historian kohtaamisen lisänneen hänen kunnioitustaan isovanhempiaan kohtaan entisestään. Haastateltava 4 puolestaan arveli, että tuntemus talon löytymisestä olisi voinut olla voimakkaampi, mikäli entinen kotitalo ei olisi ollut pelkkiä raunioina. Esi-isien vanhan talon löytäminen herätti kaikille haastateltavilleni mietteitä esi-isien menneisyydestä. Haastateltavan 6 vastauksesta saa tehtyä jonkinlaisen yleistyksen, joka pätee kaikkiin vastaajiin: ”Se herätti vähän sellaista
