t u t k i m u s a r t i k k e l i
Metsätieteen
aikakauskirja
Timo Saksa Jari Miina
Jari Miina ja Timo Saksa
Perkauksen vaikutus männyn kylvö-
ja luontaisen taimikon kehitykseen ja
taimikonhoidon ajanmenekkiin
Miina, J. & Saksa, T. 2013. Perkauksen vaikutus männyn kylvö- ja luontaisen taimikon kehitykseen ja taimikonhoidon ajanmenekkiin. Metsätieteen aikakauskirja 1/2013: 33–44.
Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysper-kaus, täysperkaus + mäntyjen harvennus) vaikutuksia männyn taimikon kehitykseen ja malleilla laskettuun työajanmenekkiin. Kokeet perustettiin kuivahkon kankaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankaan luontaiseen taimikkoon. Perkauskäsittelyt toteutettiin 10-vuotiaissa taimikoissa (mäntyjen keskipituus 1–2 m) ja viivästettynä kolme vuotta myöhemmin. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta myöhemmin taimikoiden lähestyessä harvennusvaihetta.
Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatettavien mäntyjen runkolukua, mutta lehtipuuston piis-kauksen vaurioittamien mäntyjen osuus (8–18 %) oli korkeampi. Luontaisessa taimikossa myös hirvituhojen osuus oli korkeampi perkaamattomilla ruuduilla kuin peratuilla ruuduilla. Täysperka-uksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha heikensi mäntyjen laatukehitystä pelkkään täysperkaukseen verrattuna: läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemista ja kylvötaimikossa lisäsi paksuimman oksan paksuutta täysperkaukseen verrattuna.
Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi ajanmenekkiä poistettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi 30–100 %. Luontaisessa taimikossa viiveen vaikutus ei ollut merkitsevä. Taimikon harven-nuksen ajanmenekki oli perkaamattomilla ja täysperkausaloilla 2–5-kertainen reikäperattuihin ja täysperkauksen yhteydessä harvennettuihin aloihin verrattuna. Taimikonhoidon kokonaisajan-menekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta; kylvötaimikossa kokonaisajanmenekki oli pienin, kun männyt harvennettiin varhaisessa vaiheessa täysperkauksen yhteydessä. Mäntyjä ei kuitenkaan tulisi harventaa vielä perkauksen yhteydessä 2000 runkoon/ha, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran tuottaminen.
Asiasanat: metsänhoidon suunnittelu, Pinus sylvestris, taimikonhoito, perkaus, harvennus, hirvituhot Yhteystiedot: Metla Joensuu ja Metla Suonenjoki
Sähköposti jari.miina@metla.fi, timo.saksa@metla.fi Hyväksytty 20.12.2012
1 Johdanto
Hyvälaatuisen männyn ainespuun kasvattaminen onnistuu varmimmin kuivahkoilla ja kuivilla kan-kailla ja niitä vastaavilla kasvupaikoilla (Vuokila 1982). Myös taimikon kasvatustiheydellä voidaan vaikuttaa oksien paksuuskasvuun, kuolemiseen ja luontaiseen karsiutumiseen. Nuorten viljelymänni-köiden kehitystä ja laatua käsittelevien tutkimuksi-en mukaan männyn kylvötaimikon tiheydtutkimuksi-en tulisi olla 3000–4000 runkoa/ha, että metsiköstä saadaan hyvälaatuista sahatavaraa (Varmola 1996). Kun perkauksesta on huolehdittu ja männikköä kasvate-taan tiheänä 5–8 metrin valtapituusvaiheeseen asti, oksien paksuuskasvu hidastuu ja alaoksat kuolevat ja karsiutuvat nopeasti (Kellomäki ym. 1992). Kun oksat ovat kuolleet tyvitukin pituudelta, varttunut taimikko harvennetaan ainespuun kasvatukseen täh-täävässä käsittelyohjelmassa 2000–2500 runkoon/ ha (mm. Vestjordet 1977, Varmola 1996, Varmola ja Salminen 2004, Fahlvik ym. 2005).
Energiapuun korjuun ja kasvatuksen suositusten mukaan männiköissä yhdistetty aines- ja energia-puun kasvatus sopii tuoreille ja kuivahkoja kankaita vastaaville kasvupaikoille (Äijälä ym. 2010). Kun perkauksesta on huolehdittu, männyt harvennetaan 3–5 metrin pituusvaiheessa 3000–4000 runkoon/ ha ja energiapuuharvennus tehdään 10–12 metrin valtapituusvaiheessa. Karummilla kasvupaikoilla suositellaan vain ainespuun kasvatusta.
Kuivahkoja ja sitä karumpia kankaita vastaavilla kasvupaikoilla onnistunut männyn kylvö ja luontai-nen uudistamiluontai-nen tuottaa riittävän tiheän taimikon hyvälaatuisen männyn kasvattamiseksi (Saksa ja Kankaanhuhta 2007). Tällöin luontaisesti synty-neitä koivuja ei tarvita lisäämään taimikon tiheyttä. Männyn kylvö- ja luontaisen uudistamisen aloilla koivua ei yleensä tavoitella sekapuuksi, koska ko. kasvupaikat ovat liian karuja koivulle. Koivua jäte-tään kasvamaan vain kosteisiin painanteisiin, joihin mäntyä ei ole uudistunut riittävästi. Jos taimikkoon ei ole syntynyt riittävästi männyn taimia, myös karuilla kasvupaikoilla luontaista koivua voidaan käyttää lisäämään taimikon tiheyttä ja siten hidas-tamaan männyn taimien oksien paksuuskasvua ja parantamaan männyn laatua. Koivujen tuoma lisäti-heys on eduksi männyn laatukehitykselle, jos koivut
eivät aiheuta piiskauksellaan mekaanisia vaurioita männyille (Valkonen ja Ruuska 2003). Koivujen kasvattaminen sekapuuna voi kuitenkin lisätä hir-vituhoriskiä, sillä hirvien männyille aiheuttamat latvavauriot on todettu lisääntyvän, kun lehtipuita on runsaasti ja ne varjostavat mäntyjä (mm. Heikkilä ja Härkönen 1993).
Männyn uudistamisalalle syntyy lähes poikkeuk-setta tiheä koivun vesakko, ellei uudistamisala ole aivan karu mäntykangas (Miina ja Saksa 2008). Koivun vesat ovat osin kantovesoja, joiden alku-kehitys on huomattavasti nopeampaa kuin männyn taimien. Muokkausjälkeen syntyy yleensä luontais-ta siemensyntyistä koivua, jonka alkukehitys on myöskin nopeampaa kuin männyn. Vesoittuvilla männyn kylvö- ja luontaisen uudistamisen aloilla on päätettävä, milloin ja miten lehtipuusto perataan pois ja voidaanko männyt harventaa jo perkauk-sen yhteydessä ilman, että mäntyjen laatukehitys vaarantuu. Täysperkauksessa poistetaan kaikki lehtipuusto ja vain etukasvuiset männyt, jolloin männyt harvennetaan vasta myöhemmin toisen tai-mikonhoitokerran yhteydessä. Reikäperkauksessa poistetaan kasvatettavien mäntyjen ympäriltä noin metrin säteeltä kaikki lehtipuut ja männyn taimet. Välialueilta poistetaan vain selvästi etukasvuiset lehtipuut.
Valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) aineistojen perusteella Etelä-Suomessa männyn kyl-vö- ja luontaisen uudistamisen aloista 67 % (502 000 ha) ja Pohjois-Suomessa yhteensä 36 % (352 000 ha) on taimikonhoidon tarpeessa seuraavan kymmenen vuoden aikana (Korhonen ym. 2010). Inventointia edeltäneellä 10-vuotiskaudella taimikonhoitoja on tehty Suomessa kaikkiaan 1,64 milj. ha eli keski-määrin 164 000 ha vuodessa. Seuraavan 10-vuotis-kauden taimikonhoitotarve on kuitenkin yli 200 000 hehtaaria vuodessa eli 1,3-kertainen tehtyyn taimi-konhoitoon verrattuna. Taimikonhoidon laiminlyön-nit heikensivät taimikon laatua 11 %:lla koko maan taimikoista. Taimikonhoitoa tulisi siis tuntuvasti li-sätä nykyisestään. Taimikonhoito ja erityisesti sen ajoitus tulisi suunnitella niin, että taimikonhoidon kustannukset alenisivat tai eivät ainakaan enää kas-vaisi kuten on tapahtunut viimeisten vuosien aikana (Metsätilastollinen vuosikirja 2011).
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin perkauskäsit-telyiden vaikutuksia männyn kylvö- ja luontaisen
taimikon kehitykseen ja laatuun sekä miestyönä toteutetun taimikonhoidon ajanmenekkiin. Per-kauskäsittelyt tehtiin vuonna 2003 ja kolme vuotta viivästettynä. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta kokeen perustamisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko männyn kylvö- ja luontaisen taimikon perkaus metsänhoidollisesti tarpeellinen, sekä voidaanko perkauskäsittelyllä ja sen ajoituksella tai tekemättä jättämisellä vaikuttaa taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin. Työssä tar-kasteltiin erityisesti täysperkauksen ja sen yhteydes-sä tehdyn mäntyjen harvennuksen (2000 runkoon/ ha) sekä reikäperkauksen vaikutuksia kasvatettavien mäntyjen laatukehitykseen, kun vertailukohtana on täysperkaus.
2 Aineistot ja menetelmät
2.1 KenttäkokeetTutkimus toteutettiin kahdessa 10-vuotiaassa taimi-kossa: männyn kylvö- ja luontaisessa taimikossa, jotka sijaitsevat UPM-Kymmenen mailla Kouvolas-sa. Kuivahkon kankaan kylvötaimikko oli perustet-tu keväällä 1993 äestyksen yhteydessä suoriteperustet-tulla konekylvöllä. Myös kuivan kankaan männyn sie-menpuuala oli äestetty keväällä 1993 ja siemenpuut oli poistettu ennen vuotta 2000. Kokeen päättymis-ajankohdan valtapituuden (taulukko 1) ja iän (16 vuotta) perusteella määritetyt valtapituusboniteetit olivat kylvömännikölle 24 m ja luontaiselle männi-kölle 18 m (Varmola 1993). Valtapituusboniteetit vastasivat pintakasvillisuuden perusteella määritet-tyjä metsätyyppejä (Vuokila ja Väliaho 1980).
Taulukko 1. Kasvatettavien mäntyjen puustotunnukset (ka ± sd) käsittelyruuduilla kylvötaimikossa kokeen lopussa syksyllä 2008 ja luontaisessa taimikossa keväällä 2009.
Perkaus- Ei perkausta Täysperkaus Reikä- Käsittely 2) Ajoitus
Tunnus 1) vuosi ei harv. + harv. perkaus F-arvo P-arvo F-arvo P-arvo
Kylvötaimikko N, kpl/ha 2003 1822 ± 38 1878 ± 192 1789 ± 201 1889 ± 84 1,22 0,372 – – 2006 1833 ± 267 1967 ± 88 1778 ± 168 1811 ± 212 0,71 0,563 0,00 0,972 D, mm 2003 42 ± 7a 50 ± 6ab 61 ± 11c 55 ± 1bc 8,57 0,015 – – 2006 48 ± 5 50 ± 5 48 ± 4 55 ± 9 3,08 0,058 0,34 0,570 Ddom, mm 2003 55 ± 12a 61 ± 5a 77 ± 8b 71 ± 9c 13,16 0,005 – – 2006 65 ± 8 63 ± 9 63 ± 5 69 ± 12 2,46 0,113 0,04 0,852 H, cm 2003 440 ± 42 447 ± 65 425 ± 58 433 ± 13 0,59 0,648 – – 2006 445 ± 21 460 ± 35 411 ± 10 461 ± 35 0,94 0,452 0,23 0,658 Hdom, cm 2003 529 ± 58 524 ± 58 518 ± 52 525 ± 39 2,07 0,192 – – 2006 544 ± 22 546 ± 49 507 ± 15 558 ± 33 0,58 0,637 0,52 0,551 Luontainen taimikko N, kpl/ha 2003 2133 ± 318 2111 ± 337 1978 ± 369 1922 ± 241 2,08 0,191 – – 2006 1867 ± 33 2100 ± 376 2089 ± 366 1822 ± 77 2,69 0,086 3,17 0,097 D, mm 2003 24 ± 2a 30 ± 4ab 33 ± 2c 29 ± 3b 10,40 0,017 – – 2006 22 ± 4a 23 ± 2a 33 ± 3c 28 ± 2b 17,61 <0,001 1,35 0,265 Ddom, mm 2003 36 ± 5a 45 ± 7ab 50 ± 5c 44 ± 6b 20,37 0,003 – – 2006 33 ± 10a 33 ± 4b 47 ± 4c 41 ± 4b 28,39 <0,001 0,36 0,561 H, cm 2003 259 ± 16 270 ± 20 261 ± 9 254 ± 11 0,94 0,488 – – 2006 238 ± 23 229 ± 17 272 ± 16 258 ± 10 1,55 0,257 3,54 0,085 Hdom, cm 2003 336 ± 31 355 ± 39 337 ± 24 325 ± 29 0,58 0,656 – – 2006 310 ± 54 298 ± 34 357 ± 18 346 ± 22 0,74 0,544 0,02 0,881
1) N, D ja H= runkoluku, keskiläpimitta ja -pituus; Ddom ja Hdom = kymmenen pisimmän (kokeen lopussa) männyn keskimääräinen läpimitta ja pituus. 2) Ylemmällä rivillä on testattu vuonna 2003 tehtyjen käsittelyiden välisiä eroja; alemmalla rivillä on koko aineistolla lasketut testisuureet sekä käsittelyn
että käsittelyn ajoituksen vaikutuksille. Vastaavaa tunnusta kokeen alussa on käytetty varianssikomponenttimallin kovariaattina. Arvot, joita ei ole merkitty samalla kirjaimella, eroavat tilastollisesti toisistaan (P < 0,05).
Kohteiksi valittiin taimikot, jossa oli perkaustarve, ts. ainakin osa luontaisista koivuista oli jo haitaksi männyn taimille ja mekaanisia vaurioita oli odo-tettavissa tulevina vuosina. Syksyllä 2002 tehdyn linjoittaisen koealainventoinnin mukaan luontaisesti syntyneet koivut olivat noin metrin pidempiä kuin männyt. Molemmissa taimikoissa oli keskimäärin noin 7000 mäntyä/ha. Kylvötaimikossa oli keski-määrin 5100 koivua/ha ja luontaisessa taimikossa 2100 koivua/ha. Tutkimuskohteet edustivat keski-määräistä paremmin onnistuneita männyn kylvö- ja luontaisen uudistamisen taimikoita Etelä-Suomessa (vrt. Saksa ja Kankaanhuhta 2007).
Keväällä 2003 taimikoihin rajattiin kolme maape-rältään ja puustoltaan mahdollisimman yhtenäistä lohkoa. Kunkin lohkon sisälle perustettiin 8 käsit-telyruutua, joiden koko oli 30 m × 30 m. Perkauskä-sittelyt arvottiin käsittelyruuduille ja toteutettiin seu-raavasti: Ei perkausta; Täysperkaus – kaikki lehti-puut ja etukasvuiset männyt poistettiin; Täysperkaus ja mäntyjen harvennus – kaikki paitsi kasvatettavat männyt poistettiin (noin 2000 mäntyä/ha); Reikäper-kaus – kasvatettavien mäntyjen (noin 2000 mäntyä/ ha) ympäriltä poistettiin 1 metrin etäisyydeltä kaikki lehtipuut ja männyt. Puolet ruuduista mitattiin ja kä-siteltiin vuonna 2003, jolloin mäntyjen keskipituus kylvötaimikossa oli 2,0 m ja luontaisessa taimikossa 1,2 m. Loput ruuduista mitattiin ja käsiteltiin vuonna 2006, jolloin mäntyjen keskipituus kylvötaimikossa oli 3,1 m ja luontaisessa taimikossa 1,9 m.
Kokeessa seurattiin kasvatettavien mäntyjen ja nii-den lähiympäristön taimien kehitystä. Kasvatettavat männyt valittiin käsittelyruudun keskelle rajatulta
300 m2:n ympyräkoealalta (säde 9,77 m).
Jokaisel-ta ympyräkoealalJokaisel-ta valittiin noin 60 kasvatetJokaisel-tavaa mäntyä (noin 2000 mäntyä/ha), jotka merkittiin muovisäleellä. Puiden valinta perustui kokoon, laa-tuun ja tilajärjestykseen.
Kasvatettavista männyistä mitattiin kokeen pe-rustamisvaiheessa pituus (cm), rinnankorkeusläpi-mitta (mm), etäisyys (dm) ja suunta koealan keski-pisteeseen, kolmen edellisen vuoden pituuskasvut (cm), paksuimman oksan läpimitta (mm) ja korkeus (cm) sekä elävän latvuksen alaraja (cm). Lehtipui-den kilpailun (piiskauksen) aiheuttamat mekaani-set latvavauriot kirjattiin kasvatettavista männyistä seuraavasti: 0 – Ei kosketusta latvuksen yläosaan; 1 – Heikko kosketus oksiin latvuksen yläosassa;
2 – Vahva kosketus oksiin latvuksen yläosassa; 3 – Kosketus runkoon latvuksen yläosassa; 4 – Ai-heutunut ranganvaihto. Kasvatettavista männyistä kirjattiin myös puiden välisen kilpailun, hirven ja lumen aiheuttamat tuhot.
Kasvatettavista männystä mitattiin kokeen päätyt-tyä (syksyllä 2008 tai keväällä 2009), kun mäntyjen keskipituus oli kylvötaimikossa 4,4 m ja luontaises-sa taimikosluontaises-sa 2,6 m, luontaises-samat tunnukset kuin kokeen perustamisvaiheessa. Kaikilta koealoilta valittiin tai-mikon harvennuksessa kasvamaan jäävät puut (noin 2000 runkoa/ha). Kaikki kasvamaan jäävät puut olivat mäntyjä. Osa kokeen alussa kasvatettaviksi valituista männyistä ei ollut enää kasvatettavia. Uu-sista kasvatettaviksi valituista männyistä määritettiin rinnankorkeusläpimitta (mm), pituus (dm), lehtipui-den aiheuttama piiskaus, kunto ja tuhot.
Perkauksessa poistetun puuston runkoluku määritettiin kokeen päätyttyä (syksyllä 2008 tai
keväällä 2009) 50 m2:n ympyräkoealalta luettujen
kantojen avulla. Koealan keskipiste oli sama kuin
300 m2:n koealan. Ko. kantojen läpimittoja ei
mitat-tu, vaan perkauskantojen keskimääräinen läpimitta laskettiin kokeen perustamisvaiheessa mitattujen poistettavien puiden kantoläpimitoista. Kokeen pe-rustamisvaiheessa luettiin jokaisen kasvatettavan männyn lähiympäristön (alle 2 m) poistettavat ja kasvamaan jäävät taimet, joista mitattiin mm. kan-toläpimitta joka 10. taimesta.
Taimikon harvennuksessa vuonna 2009 pois-tettavaksi tulevan puuston runkoluku ja
keski-määräinen kantoläpimitta määritettiin 100 m2:n
ympyräkoe alalta, jonka keskipiste oli sama kuin
300 m2:n koealan. Poistettavat puut luettiin
rinnan-korkeusläpimitta luokittain (1 cm:n luokissa) niin, että perkauksessa jätetyt lehtipuut, perkauksen jäl-keen syntyneet kantovesat ja taimikon harvennuk-sessa poistettavat männyt luettiin erikseen. Kustakin läpimittaluokasta valittiin koepuu, josta mitattiin pi-tuus (dm), rinnankorkeusläpimitta (mm) ja kanto-läpimitta (mm).
2.2 Aineiston käsittely
Taimikon perkaus- ja harvennustyön ajanmenekit laskettiin Metsätehon malleilla jokaiselle käsittely-ruudulle erikseen poistuman runkoluvun ja
keski-määräisen kantoläpimitan avulla. Ajanmenekkimal-lit on laadittu raivaussahatyön kustannuksien laske-miseksi, jotka on esitetty muun muassa Metsäalan työehtosopimuksessa (Metsäalan työehtosopimus 1.6.2010–31.8.2012). Mallit perustuvat Hämäläisen ja Kailan (1983) työajanmenekkitutkimuksiin ja mallien matemaattinen muoto on esitetty Kailan ym. (2006) tutkimuksessa.
Perkauskäsittelyn ja sen ajoituksen vaikutusta kasvatettavien mäntyjen elossa oloon, kasvuun ja lehtipuuston aiheuttamiin latvavaurioihin, taimikon-hoidon ajanmenekkiin sekä taimikon harvennuksen jälkeisiin puustotunnuksiin testattiin varianssiana-lyysillä, joka tehtiin SPSS Univarite GLM -alioh-jelmalla (IBM SPSS Statistics 20.0). Kasvatettavien mäntyjen keskitunnuksien lisäksi tarkasteltiin myös valtapuista laskettuja keskitunnuksia. Valtapuiksi määritettiin käsittelyruudun kymmenen pisintä kas-vatettavaa mäntyä (333 mäntyä/ha). Taimikonhoi-don ajanmenekit on laskettu malleilla perkauksessa ja taimikon harvennuksessa poistettavien puiden tunnuksien avulla, joten havainnot ajanmenekeistä eivät täytä tilastollisen analyysin kriteerejä. Tästä huolimatta myös työajanmenekkien väliset erot tes-tattiin varianssianalyysillä, jotta perkauskäsittelyn ja sen ajoituksen vaikutuksesta työajanmenekkiin saataisiin suuntaa-antavia tuloksia.
Varianssianalyysissä käytettiin seuraavaa lineaa-rista mallia:
Yij k = β0 + β × TRYEARi × Y*ij k +
TRYEARi + TRk + TRYEARi × TRk + bij + eij k (1)
missä Y on vastemuuttujan arvo kokeen päätyttyä;
β0 on vakio; β on kerroin kovariaatille Y* eli
vaste-muuttujan arvolle käsittelyvuonna; TRYEAR on kiinteä käsittelyvuosivaikutus; TR on kiinteä käsit-telyvaikutus; b on satunnainen lohkovaikutus; e on satunnainen virhetermi; ja alaindeksit viittaavat käsittelyvuoteen i (= 2003, 2006), lohkoon j (= 1, 2, 3) ja käsittelyruutuun k (= 1, 2, …, 8). Kokeen perustamismittaukset tehtiin käsittelyvuosina, joten käsittelyvuoden vaikutus kovariaattiin on otettu huo-mioon mallissa. Myös käsittelyvuoden ja käsittelyn yhdysvaikutus on mallissa kiinteänä tekijänä.
Perkauskäsittelyn vaikutus testattiin erikseen kylvö- ja luontaisessa taimikossa. Käsittelyiden keskiarvojen pareittaiset vertailut tehtiin Least
Sig-nificant Difference (LSD) -testillä, jos F-testi osoitti käsittelyvaikutuksen olevan tilastollisesti merkitsevä 5 %:n riskitasolla. Analyyseissä käytettiin havain-toina käsittelyruutukohtaisia arvoja. Taimikossa oli kolme käsittelyruutua per perkauskäsittely, jolloin havaintojen lukumäärä on 3.
Taimikon harvennuksessa kasvamaan jäävien pui-den kehitystä tarkasteltiin ensiharvennukseen saak-ka Motti-ohjelmistolla (Hynynen ym. 2002, 2005). Simuloinneissa käytettiin lähtöpuuston kuvauspuina käsittelyruuduille taimikonharvennuksen jälkeen jääviä puita. Kuvauspuille annettiin seuraavat tun-nukset: puulaji, ikä, läpimitta, pituus ja latvussuh-de. Kuvauspuiden ikänä käytettiin taimikon ikää (16 vuotta). Kylvömännikköä kasvatettiin 20 vuotta ja luontaisesti syntynyttä männikköä 25 vuotta, jonka jälkeen puustot alaharvennettiin 1000 runkoon/ha. Ensiharvennus simuloitiin Hyvän metsänhoidon suositusten (2006) mukaisesti niin, että tavoitteena oli ainespuun tuotanto.
3 Tulokset
3.1 Taimikoiden kehitys perkauksen jälkeen
Perkauskäsittelyllä ja sen ajoituksella ei ollut vaiku-tusta kasvatettavien mäntyjen runkolukuun kokeen päättyessä, sillä kuolleiden ja kasvatuskelvottomien tilalle voitiin valita uusia, paremmin kasvatuskel-poisuuden kriteerit täyttäviä mäntyjä (taulukko 1). Kylvötaimikossa perkaamattomilla ruuduilla kes-kimäärin 18 % ja luontaisessa taimikossa 28 %, ja vastaavasti peratuilla ruuduilla keskimäärin 5 % ja 11 %, kokeen alussa kasvatettaviksi valituista män-nyistä ei ollut enää kasvatettavia kokeen päättyessä. Kylvötaimikossa mäntyjen ja lehtipuiden aiheuttama kilpailu oli syynä kasvatuskelpoisuuden muutok-seen 41 %:ssa vaihdoista, ja luontaisessa taimikossa 10 %:ssa vaihdoista.
Kun kylvötaimikossa ei tehty perkausta, niin ko-keen lopussa lehtipuiden kilpailussa pahoin vauri-oituneiden (kosketus runkoon latvuksen yläosassa tai ranganvaihto) mäntyjen osuus oli 10–18 %, ja vastaavasti luontaisessa taimikossa 8–11 %. Per-kauskäsittelyllä ja sen ajoituksella ei ollut vaikutusta piiskausvaurioihin. Luontaisen taimikon peratuilla
ruuduilla ei ollut lehtipuiden aiheuttamia latvavauri-oita ja kylvötaimikossakin vain täysperatuilla ja har-vennetuilla ruuduilla kantovesat olivat aiheuttaneet vähäisiä vaurioita kasvatettaville männyille (1–3 % pahoin vaurioituneita). Ilman toista taimikonhoi-toa kantovesojen aiheuttamat latvavauriot tulevat mahdollisesti lisääntymään kylvötaimikon 2 met-rin pituusvaiheessa täysperatuilla ja harvennetuilla ruuduilla (pisimmät kantovesat 4–5 m).
Luontaisessa taimikossa yleisin tuhon aiheuttaja oli hirvet, joiden murtama pääranka tai latvuksen voimakas syönti oli syynä kasvatuskelpoisuuden muutokseen 52 %:ssa vaihdoista. Kylvötaimikossa hirvituhoja oli vain 2 %:lla kasvatettavista männyistä eikä perkauskäsittelyllä ollut vaikutusta tuhon esiin-tymiseen. Luontaisen taimikon perkaamattomilla ruuduilla hirvituho esiintyi keskimäärin 25 %:lla kasvatettavista männyistä, mikä oli merkitsevästi (F = 17,32; P < 0,001) korkeampi kuin peratuilla ruuduilla (6–14 % käsittelystä riippuen). Jos perkaus oli tehty, perkauskäsittelyllä ja sen ajoituksella ei ollut vaikutusta hirvituhoihin. Tutkimustaimikoiden kasvatettavissa männyissä ei esiintynyt merkittävästi lumituhoja.
Perkauskäsittelyllä oli vaikutusta kasvatettavien mäntyjen läpimitan kehitykseen, mutta ei pituus-kehitykseen (taulukko 1). Perkauskäsittelyn ajoi-tuksella ei ollut vaikutusta läpimitan eikä pituuden kehitykseen. Kylvötaimikossa vain vuonna 2003 tehty reikäperkaus ja täysperkauksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus lisäsivät valtaläpimitan kehitystä perkaamattomaan verrattuna. Myös luon-taisessa taimikossa reikäperkaus ja täysperkauk-sen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus lisäsivät kasvatettavien mäntyjen keskiläpimitan kehitystä; pelkkä täysperkaus lisäsi vain valtapuiden keskilä-pimitan kehitystä. Molemmissa taimikoissa täysper-kaus ja mäntyjen harvennus lisäsi valtaläpimittaa täysperkaukseen verrattuna, mutta reikäperkaus ei.
Molemmissa taimikoissa perkauskäsittelyllä oli vaikutusta sekä kaikkien kasvatettavien mäntyjen et-tä valtapuiden keskimääräiseen paksuimman oksan paksuuteen ja elävän latvusrajan korkeuteen (kuva 1). Perkaamattomien ja täysperattujen alojen välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja vain luontaisessa taimikossa paksuimman oksan paksuudessa. Kylvö-taimikossa paksuimmat oksat ja alin latvusraja oli reikäperatuilla (17 mm; 116 cm) ja täysperatuilla +
harvennetuilla ruuduilla (19 mm; 102 cm), ja luon-taisessa taimikossa täysperatuilla + harvennetuilla ruuduilla (14 mm; 65 cm).
Myös täysperkauksen yhteydessä harvennetuilla ruuduilla paksuimmat oksat olivat pääosin alle 25 mm, mitä pidetään ylärajana paksuimmalle pysty-karsittavalle oksalle (kuva 1). Siten täysperkauksen yhteydessä harvennettujen männyn taimikoiden laatua voitaisiin parantaa pystykarsinnalla. Kokeen lopussa tutkimustaimikoiden keskipituus oli 3–5 m, joten latvukset olivat vasta sulkeutumassa ja alaok-sien kuoleminen oli alkamassa. Koska paksuimmat oksat olivat vielä eläviä ja alaoksien kuoleminen oli hidasta, niin tyvitukin lopullinen laatu ei ollut vielä määräytynyt nuorissa tutkimusmänniköissä.
3.2 Taimikonhoidon ajanmenekki
Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi merkit-sevästi perkauksen ajanmenekkiä 30–100 %:lla pois-tettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi (taulukko 2). Sen sijaan eri perkauskäsittelyiden ajanmene-keissä ei ollut merkitsevää eroa. Luontaisessa tai-mikossa kolmen vuoden viiveellä ei ollut vaikutusta perkauksen ajanmenekkiin, koska karummasta kas-vupaikasta johtuen lehtipuuston kasvu oli hitaam-paa kuin kylvötaimikossa (taulukko 3). Sen sijaan luontaisessa taimikossa, jossa poistettavia lehtipuita oli vähemmän, täysperkauksen ja reikäperkauksen ajanmenekki oli pienempi kuin täysperkauksen ja sen yhteydessä tehdyn mäntyjen harvennuksen ajan-menekki.
Koejärjestely antaa mahdollisuuden tarkastel-la myös yksivaiheisen taimikonhoidon ajoituksen vaikutusta taimikonhoidon ajanmenekkiin (ts. täysperkauksen yhteydessä harvennetaan myös männyt, kun taimikon ikä on 10, 13 tai 16 vuot-ta). Kylvötaimikossa yksivaiheisen taimikonhoidon viivästyttäminen kolmella vuodella 3,1 m pituus-vaiheeseen kaksinkertaisti ajanmenekin verrattuna siihen, että taimikonhoito olisi tehty 2 m pituus-vaiheessa. Kun taimikonhoito tehtiin kuusi vuotta viivästettynä mäntyjen ollessa keskipituudeltaan 4,4 m, taimikonhoidon ajanmenekki oli 2,5-kertainen. Luontaisessa taimikossa lehtipuita oli vähemmän ja taimikon kehitys oli hitaampaa, joten yksivaiheisen taimikonhoidon ajoituksella ei ollut yhtä selvää
vai-kutusta taimikonhoidon ajanmenekkiin kuin kylvö-taimikossa.
Kuten odotettua, toisen vaiheen taimikonhoidon (ts. taimikon harvennuksen) ajanmenekit erosivat toisistaan eri tavoin peratuilla ruuduilla; erityisesti poistuman runkoluvut vaihtelivat voimakkaasti kä-sittelyiden välillä (taulukot 2 ja 3). Perkaamattomien ja vuonna 2003 täysperattujen mutta harventamat-tomien alojen taimikon harvennuksen ajanmenekit eivät eronneet toisistaan merkitsevästi. Täysperka-uksen yhteydessä harvennetuilla aloilla toisen vai-heen taimikonhoidossa poistetaan lähes yksinomaan kantovesoja. Kylvötaimikossa täysperkauksen yh-teydessä harvennetuille ruuduille syntyi kuudessa vuodessa lähes kaksi kertaa enemmän kantovesoja kuin reikäperatuille ruuduille samassa ajassa. Luon-taisessa taimikossa täysperkauksen yhteydessä har-vennetuilla aloilla toisen vaiheen taimikonhoidolle ei ollut vielä tarvetta vuonna 2009 erityisesti, kun
perkauskäsittely oli viivästytetty.
Kylvötaimikossa perkauskäsittelyllä oli vaiku-tusta taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin. Vuonna 2003 perustetuilla ruuduilla taimikonhoi-don kokonaisajanmenekki oli suurin täysperatuilla ruuduilla ja pienin, kun mäntyjen harvennus tehtiin täysperkauksen yhteydessä. Luontaisessa taimikos-sa taimikonhoidon kokonaitaimikos-sajanmenekeissä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja.
3.3 Simuloidut puustotunnukset ensiharvennuksessa
Taimikon harvennuksessa kasvamaan valittujen puiden kehitystä simuloitiin ensiharvennusvaihee-seen, jolloin metsiköiden keskipituus oli noin 11 m. Ensiharvennusvaiheessa keskiläpimitta, pohja-pinta-ala, tilavuus ja harvennuspoistuma vaihtelivat
Kuva 1. Kasvatettavien mäntyjen paksuimman oksan paksuus ja latvusraja 6 vuotta perkauskäsit-telyn jälkeen männyn kylvö- ja luontaisessa taimikossa. Laatikkokuva esittää mediaania, kvartiileja ja vaihteluväliä; piste on keskiarvo. Käsittelyt, joita ei ole merkitty samalla kirjaimella, eroavat tilastollisesti toisistaan (P < 0,05). Vaakaviivat kuvaavat paksuimmalle pystykarsittavalle oksalle asetettua ylärajaa (25 mm) ja mäntyjen keskipituutta.
metsiköstä ja perkauskäsittelystä riippuen 15–16
cm, 29–30 m2/ha, 165–179 m3/ha ja 45–63 m3/
ha. Kylvötaimikon ollessa ensiharvennusvaiheessa puuston keski- ja summatunnuksissa ei ollut suuria eroja perkauskäsittelyiden välillä. Luontaisessa tai-mikossa perkauskäsittelyiden väliset erot keskiläpi-mitassa, pohjapinta-alassa ja tilavuudessa selittyivät pääosin runkolukujen välisillä eroilla. Täysperkauk-sen yhteydessä harvennettujen sekä reikäperattujen käsittelyruutujen alempi runkoluku (ks. taulukko 1) johti alempaan puuston pohjapinta-alaan ja tilavuu-teen ja korkeampaan keskiläpimittaan. Luontaisessa taimikossa kolmen vuoden viive perkauskäsittelyssä pienensi ensiharvennusvaiheen puuston tilavuutta. Ensiharvennuspoistumaan perkauskäsittelyllä ja sen ajoituksella ei kuitenkaan ollut vaikutusta.
4 Tulosten tarkastelu
Männyn perkauskokeet perustettiin kuivahkon kan-kaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankan-kaan luontai-seen taimikkoon, joissa uudistaminen oli onnistunut ja taimia oli riittävästi hyvälaatuisen männyn kasva-tukseen. Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatetta-vien mäntyjen runkolukua 3–5 metrin valtapituus-vaiheeseen mennessä, kuten tuoreen kankaan istu-tusmänniköiden perkauskokeissa on havaittu (Saksa ja Miina 2007, 2010). Hyvän uudistamistuloksen vuoksi nyt tutkituissa taimikoissa oli mahdollista va-lita kuolleiden tai tuhoutuneiden taimien tilalle uusia kasvatettavia mäntyjä. Kasvatettavien mäntyjen lat-voista lehtipuusto vaurioitti pahoin 8–18 %, vaikka 73–90 % männyistä kasvoi vapaana lehtipuuston kilpailusta. Kaikilla tutkituilla perkauskäsittelyillä
Taulukko 2. Perkauksessa (2003 tai 2006) ja taimikon harvennuksessa (2009) poistetun puuston tunnukset sekä taimikonhoidon suhteelliset ajanmenekit (ka ± sd) käsittelyruuduilla kylvötaimikossa (ko. lohkon vuonna 2003 täys-peratun ruudun ajanmenekki on 100).
Perkaus- Ei Täysperkaus Reikä- Käsittely 1) Ajoitus
vuosi perkausta ei harv. + harv. perkaus F-arvo P-arvo F-arvo P-arvo
Perkaus Poistuma, 100 kpl/ha 2003 0 ± 0 115 ± 45 122 ± 35 138 ± 28 0,31 0,749 – – 2006 0 ± 0 120 ± 61 196 ± 94 157 ± 41 1,00 0,411 1,32 0,313 Kantoläpimitta, mm 2003 0 ± 0 20 ± 3a 18 ± 2a 26 ± 2b 11,34 0,009 – – 2006 0 ± 0 31 ± 6ab 29 ± 0a 34 ± 5b 5,47 0,020 36,19 <0,001 Ajanmenekki, % 2003 0 ± 0 100 ± 0 102 ± 34 142 ± 39 2,99 0,161 – – 2006 0 ± 0 138 ± 18 199 ± 76 205 ± 81 2,20 0,174 10,15 0,033 Harvennus Poistuma, 100 kpl/ha 2003 200 ± 86a 175 ± 13a 81 ± 15b 78 ± 18b 7,33 0,020 – – 2006 182 ± 63a 115 ± 34a 60 ± 81b 31 ± 13b 9,81 0,001 3,20 0,093 – männyt 2003 128 ± 47 121 ± 26 6 ± 4 26 ± 13 – – – – 2006 136 ± 44 111 ± 34 0 ± 0 14 ± 10 – – – – – siemensyntyiset lehtipuut 2003 72 ± 47 0 ± 0 0 ± 0 16 ± 17 – – – – 2006 46 ± 23 0 ± 0 0 ± 0 12 ± 5 – – – – – kantovesat 2003 0 ± 0 54 ± 25 75 ± 11 36 ± 20 – – – – 2006 0 ± 0 4 ± 4 60 ± 81 5 ± 5 – – – – Kantoläpimitta, mm 2003 36 ± 4a 35 ± 5a 23 ± 1b 27 ± 8ab 4,85 0,048 – – 2006 36 ± 4ab 39 ± 3a 18 ± 0c 35 ± 6b 16,36 <0,001 0,78 0,389 Ajanmenekki, % 2003 113 ± 18a 100 ± 0a 38 ± 3c 42 ± 11c 39,63 <0,001 – – 2006 110 ± 44a 80 ± 9b 26 ± 17c 30 ± 11c 42,29 <0,001 2,31 0,203 Yhteensä Ajanmenekki, % 2003 79 ± 17a 100 ± 0b 57 ± 11c 72 ± 10ac 9,22 0,012 – – 2006 77 ± 33 97 ± 9 78 ± 29 82 ± 26 3,42 0,053 0,38 0,569
1) Ylemmällä rivillä on testattu vuonna 2003 tehtyjen käsittelyiden välisiä eroja; alemmalla rivillä on koko aineistolla lasketut testisuureet sekä käsittelyn
että käsittelyn ajoituksen vaikutuksille. Arvot, joita ei ole merkitty samalla kirjaimella, eroavat tilastollisesti toisistaan (P < 0,05). Käsittelyn vaikutus taimikonhoitotyön ajanmenekkiin on testattu absoluuttisia ajanmenekkejä käyttäen.
Taulukko 3. Perkauksessa vuosina 2003 tai 2006 ja taimikon harvennuksessa vuonna 2009 poistetun puuston tun-nukset sekä taimikonhoidon suhteelliset ajanmenekit (ka ± sd) käsittelyruuduilla luontaisessa taimikossa (ko. lohkon vuonna 2003 täysperatun ruudun ajanmenekki on 100).
Perkaus- Ei Täysperkaus Reikä- Käsittely 1) Ajoitus
vuosi perkausta ei harv. + harv. perkaus F-arvo P-arvo F-arvo P-arvo
Perkaus Poistuma, 100 kpl/ha 2003 0 ± 0 49 ± 42a 137 ± 22b 89 ± 27ab 5,66 0,042 – – 2006 0 ± 0 43 ± 36a 268 ± 102b 195 ± 52c 19,90 0,001 5,39 0,081 Kantoläpimitta, mm 2003 0 ± 0 20 ± 3 27 ± 2 23 ± 5 0,51 0,637 – – 2006 0 ± 0 28 ± 6 25 ± 4 23 ± 2 0,38 0,698 0,31 0,606 Ajanmenekki, % 2003 0 ± 0 100 ± 0 262 ± 39 176 ± 92 4,71 0,089 – – 2006 0 ± 0 110 ± 20a 403 ± 103b 301 ± 117c 21,23 0,001 2,13 0,218 Harvennus Poistuma, 100 kpl/ha 2003 131 ± 37a 107 ± 18a 5 ± 2b 25 ± 4b 26,93 0,001 – – 2006 105 ± 31a 63 ± 30b 0 ± 0c 2) 32 ± 20c 23,65 <0,001 3,54 0,081 – männyt 2003 112 ± 38 101 ± 19 2 ± 1 14 ± 5 – – – – 2006 76 ± 15 62 ± 29 0 ± 0 2) 25 ± 20 – – – – – siemensyntyiset lehtipuut 2003 20 ± 1 0 ± 0 0 ± 0 6 ± 3 – – – – 2006 29 ± 16 1 ± 1 0 ± 0 2) 6 ± 2 – – – – – kantovesat 2003 0 ± 0 6 ± 3 3 ± 2 4 ± 1 – – – – 2006 0 ± 0 0 ± 0 0 ± 0 2) 1 ± 1 – – – – Kantoläpimitta, mm 2003 31 ± 1a 32 ± 2a 22 ± 3b 33 ± 2a 17,96 0,002 – – 2006 31 ± 1a 30 ± 0a 0 ± 0b 2) 31 ± 2a 23,00 <0,001 2,86 0,113 Ajanmenekki, % 2003 114 ± 28a 100 ± 0a 22 ± 3b 40 ± 5b 34,45 <0,001 – – 2006 99 ± 39a 63 ± 16b 0 ± 0c 2) 44 ± 15c 24,64 <0,001 4,49 0,053 Yhteensä Ajanmenekki, % 2003 78 ± 18 100 ± 0 95 ± 37 75 ± 15 1,06 0,434 – – 2006 66 ± 16 77 ± 16 113 ± 19 112 ± 26 2,43 0,116 0,213 0,668
1) Ylemmällä rivillä on testattu vuonna 2003 tehtyjen käsittelyiden välisiä eroja; alemmalla rivillä on koko aineistolla lasketut testisuureet sekä käsittelyn että
käsittelyn ajoituksen vaikutuksille. Arvot, joita ei ole merkitty samalla kirjaimella, eroavat tilastollisesti toisistaan (P < 0,05). Käsittelyn vaikutus taimikon-hoitotyön ajanmenekkiin on testattu absoluuttisia ajanmenekkejä käyttäen.
2) Ei taimikonharvennustarvetta vuonna 2009.
voitiin estää lehtipuiden aiheuttamat latvavauriot; vain kylvötaimikossa 2 metrin pituusvaiheessa täysperkauksen yhteydessä harvennetuille ruuduille syntyneet kantovesat tavoittivat mäntyjen latvat ja aiheuttivat jonkin verran latvavaurioita.
Hirvituhoja esiintyi luontaisessa taimikossa, jossa syönti oli kohdistunut lehtipuihin ja niiden varjos-tamiin mäntyihin. Myös männyn istutustaimikoi-hin Etelä-Suomessa perustetuissa perkauskokeissa hirvien on todettu valikoivan syöntikohteekseen perkaamattomien käsittelyruutujen mäntyjä (Här-könen ym. 2008). Perkaamattomilla ruuduilla oli sitä enemmän hirvituhoja, mitä enemmän lehtipuita oli ja mitä pidempiä ne olivat. Myös Nikula ym. (2008) ovat esittäneet samansuuntaisia tuloksia Pohjois-Suomesta. Parhaiten hirvituhojen esiinty-mistä taimikosta mitatuilla koealoilla ennustivat
viljelymäntyjen ja mäntyjä pidempien lehtipuiden määrä koealalla.
Tulokset osoittavat, että männyn kylvö- ja luon-taisten taimikoiden perkaus on metsänhoidollisesti tarpeen. Lehtipuiden aiheuttamien latvavaurioi-den estämiseksi ja hirvituhoriskin vähentämiseksi mäntyjä pidemmät tai ne pian saavuttavat lehtipuut tulee perata pois kasvatettavien mäntyjen lähiym-päristöstä.
Tässä tutkimuksessa ei mitattu todellisia tai-mikonhoidon ajanmenekkejä, vaan ne laskettiin Metsätehon ajanmenekkimalleilla. Perkaustyölle laskettuja ajanmenekkejä on pidettävä vain suuntaa-antavina, sillä ne perustuivat kolme tai kuusi vuotta perkauksen jälkeen määritettyihin perkauspoistumaa kuvaaviin tunnuksia. Kolmen käsittelyruudun vä-linen vaihtelu taimikonhoidon ajanmenekeissä oli
suurta, mikä vaikeuttaa käsittelyiden välisten erojen analysointia.
Tutkimustaimikoissa kolmen vuoden viive perka-uksessa lisäsi perkaustyön ajanmenekkiä 10–100 %. Kylvötaimikossa ajanmenekin lisäys oli tilastolli-sesti merkitsevä, sillä kolmen vuoden viive merkit-si noin 1 cm:n kasvua poistuman keskimääräisessä kantoläpimitassa. Kaila ym. (2006) ovat tutkineet taimikonhoidon ajoituksen vaikutusta taimikonhoi-don ajanmenekkiin kuusen taimikoissa. He laskivat koealakohtaisesti taimikonhoidon ajanmenekit sekä mittaushetkellä että kaksi vuotta aikaisemmin puus-to- ja lustomittausten ja Metsätehon ajanmenekki-mallien perusteella. 1,5–3 metrin pituusvaiheessa kahden vuoden viive aiheutti 10–42 % suuremman ajanmenekin ja vastaavasti 4–7 metrin pituusvai-heessa 8–24 % suuremman ajanmenekin.
Toisen vaiheen taimikonhoidon (taimikon harven-nuksen) ajanmenekkiin perkauskäsittelyllä oli suuri vaikutus. Kun kasvatettavien mäntyjen lähiympäris-tö oli reikäperattu tai männyt oli harvennettu täys-perkauksen yhteydessä, taimikon harvennuksessa poistui vähemmän runkoja ja vastaavasti taimikon-hoidon ajanmenekki oli suurempi.
Kaksivaiheisen taimikonhoidon (perkaus, harven-nus) kokonaisajanmenekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta luontaisessa taimikossa. Kyl-vötaimikossa taimikonhoidon kokonaisajanmenekki pieneni, kun männyt harvennettiin varhaisessa vai-heessa tehdyn täysperkauksen yhteydessä.
Yksivaiheisen taimikonhoidon (ts. täysperkauksen
yhteydessä mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha) ajoituksella oli suuri vaikutus taimikonhoidon ajan-menekkiin. Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive kaksinkertaisti ja kuuden vuoden viive 2,5-kertaisti taimikonhoidon ajanmenekin. Karumman kasvupai-kan luontaisessa taimikossa yksivaiheisen taimikon-hoidon ajanmenekki ei kasvanut viiveen myötä yhtä selvästi kuin kylvötaimikossa.
Taulukossa 4 on esitetty yhteenveto 1–2 metrin pituusvaiheessa tehdyn mäntyjen harvennuksen sekä reikäperkauksen vaikutuksista kasvatettavien mäntyjen kehitykseen ja taimikonhoidon ajanme-nekkiin, kun vertailukohtana on täysperkaus. Mänty-jen harvennus täysperkauksen yhteydessä heikentää mäntyjen laatukehitystä sekä kylvö- että luontaisessa taimikossa; läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui pelkkään täysperkaukseen verrattuna. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemis-ta, mutta lisäsi paksuimman oksan paksuutta vain kylvötaimikossa. Valtapuiden (pisimpien mäntyjen) paksuimpien oksien ja latvusrajan kehityksessä rei-kä- ja täysperkauksen välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Ensiharvennusvaiheeseen si-muloitujen metsiköiden puustotunnuksissa ei ollut merkittäviä käsittelyiden välisiä eroja. Metsiköiden tulevaa laatukehitystä ei ennustettu simuloinneissa.
Täysperkauksen yhteydessä männyn taimikko harvennettiin noin 2000 mäntyyn/ha, mikä on aikai-sempien tutkimusten mukaan liian alhainen tiheys hyvälaatuisen sahatavaran tuottamiseen (Varmola
Taulukko 4. 10-vuotiaan männyntaimikon perkauskäsittelyiden vaikutukset kasvatettavien mäntyjen (suluissa 10 pisimmän valtapuun) kehitykseen ja taimikonhoidon ajanmenekkiin. Taulukossa on verrattu vuonna 2003 täysperkauksen yhteydessä tehtyä harvennusta ja reikäperkausta täysperkaukseen.
Kylvötaimikko (2 m) Luontainen taimikko (1 m) Täysperkaus vs. Täysperkaus Reikäperkaus Täysperkaus Reikäperkaus
+ harvennus + harvennus
Runkoluku ns ns ns ns
Lehtipuiden aiheuttamat latvavauriot ns ns ns ns
Pituuskasvu (valtapuut) ns (ns) ns (ns) ns (ns) ns (ns)
Paksuuskasvu (valtapuut) + (+) ns (+) + (+) ns (ns)
Paksuimman oksan paksuus (valtapuut) + (+) + (ns) + (+) ns (ns)
Latvusraja (valtapuut) − (−) − (ns) − (−) − (ns)
Perkauksen ajanmenekki ns ns ns ns
Taimikon harvennuksen ajanmenekki − − − −
Taimikonhoidon kokonaisajanmenekki − − ns ns
1996). Vastaavasti reikäperkauksella käsitellyillä ruuduilla männyn kasvatustiheys oli kokeen lopus-sa 3200–4500 mäntyä/ha (lisäksi 1000 koivua/ha) ja täysperatuilla mutta harventamattomilla ruuduilla 8300–14 000 mäntyä/ha. Erilaisen tilajärjestyksen vuoksi eri perkauskäsittelyissä jäävän puuston run-koluvut eivät kuitenkaan täysin vastaa toisiaan.
Aikaisempien tutkimusten mukaan männikön teknisen laadun kannalta on edullista, että männyn taimikko harvennetaan vasta latvuston sulkeutuessa eli yli 5 metrin valtapituusvaiheessa (mm. Varmola 1982, Ruha ja Varmola 1997, Varmola ja Salminen 2004). Mitä aikaisemmin taimikko harvennettiin, sitä paksummaksi paksuimmat oksat kasvoivat. On kuitenkin huomattava, että em. tutkimuksissa taimi-kon harvennukset oli yleensä tehty vasta yli 3 metrin valtapituusvaiheessa ja oksaisuuslaatua tarkasteltiin myöhemmin kuin tässä tutkimuksessa.
Fahlvik ym. (2005) ovat tutkineet Etelä-Ruotsissa männyn kylvö- ja luontaisten taimikoiden harven-nuksen ajoituksen (1–7 metrin pituusvaiheessa) ja voimakkuuden vaikutusta mäntyjen ulkoisiin laatu-tunnuksiin pääasiassa yli 8 metrin pituusvaiheessa. Mitä varhaisempi harvennus, sitä paksumpia olivat paksuimmat oksat. Kun taimikon tiheys oli yli 3000 runkoa/ha, tiheyden edelleen lisääminen ei juuri-kaan vaikuttanut oksien paksuuteen. Varhainen ja voimakas harvennus hidasti myös mäntyjen alaok-sien kuolemista. Fahlvik ym. (2005) eivät havain-neet tilastollisesti merkitsevää kasvatustiheyden ja harvennuksen ajoituksen yhdysvaikutusta, vaikka on oletettavaa, että varhaisen harvennuksen vai-kutus on sitä suurempi, mitä voimakkaampana se tehdään (vrt. Ulvcrona ym. 2007). Myös Ulvcronan ym. (2007) mukaan jäävän puuston runkoluku vai-kutti enemmän puiden kasvuun ja oksikkuuteen kuin harvennuksen ajoitus männyn kylvö- ja luontaisessa taimikossa Pohjois-Ruotsissa.
Tässä työssä saatujen tulosten mukaan miestyönä toteutetun taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiä voidaan pienentää, jos männyn kylvötaimikot har-vennetaan 2000 runkoon/ha jo perkauksen yhteydes-sä. Tulokset tukevat myös aikaisempia suosituksia, joiden mukaan männyn taimikoita ei tule harventaa 2000 runkoon/ha liian varhaisessa vaiheessa, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran kasvatta-minen. Tutkimustaimikot olivat kokeen päättyessä varsin nuoria, joten puuston laatu ei ollut vielä
mää-räytynyt. Taimikonhoitoa suunniteltaessa on myös huomioitava, että taimikon harvennusvaiheessa on enemmän vaihtoehtoja laadultaan parhaimpien pui-den valitsemiseksi, jos mäntyjä ei ole harvennettu perkauksen yhteydessä. Reikäperatuilla aloilla kas-voi 3200–4500 mäntyä/ha ja noin 1000 siemensyn-tyistä koivua/ha, mikä on suositusten mukaan riittä-vä tiheys hyriittä-välaatuisen sahatavaran kasvattamiseen. Reikäperattuja aloja voisi olla mahdollista kasvattaa myös ilman taimikon harvennusta, jolloin yhdistet-ty aines- ja energiapuuharvennus tehtäisiin 10–12 metrin valtapituusvaiheessa 1000–1400 runkoon/ ha (Äijälä ym. 2010). Sen sijaan täysperatut alat tulee vielä harventaa ennen ainespuu- tai energia-puuharvennusta.
Kiitokset
Perkauskokeet perustettiin yhteistyössä UPM Met-sän kanssa. Haluamme kiittää aikaisempaa metMet-sän- metsän-hoitopäällikköä Fred Kallandia, nykyistä metsänhoi-topäällikköä Jyri Schildtiä ja UPM Silvestan resurs-siasiantuntija Kari Kurua heidän mielenkiinnosta ja tuesta taimikonhoidon tutkimusta kohtaan.
Kirjallisuus
Fahlvik, N., Ekö, P.-M. & Pettersson, N. 2005. Influence of precommercial thinning grade on branch diameter and crown ratio in Pinus sylvestris in southern Sweden. Scandinavian Journal of Forest Research 20: 243–251. Heikkilä, R. & Härkönen, S. 1993. Moose (Alces alces L.)
browsing in young Scots pine stands in relation to the characteristics of their winter habitats. Silva Fennica 27: 127–143.
Hynynen, J., Ojansuu, R., Hökkä, H., Siipilehto, J., Sal-minen, H. & Haapala, P. 2002. Models for predicting stand development in MELA System. Metsäntutki-muslaitoksen tiedonantoja 835. 116 s.
— , Valkonen, S. & Rantala, S. (toim.) 2005. Tuottava metsänkasvatus. Metsäntutkimuslaitos ja Metsäkus-tannus Oy, Helsinki. 221 s. + Motti-ohjelmisto. Hyvän metsänhoidon suositukset. 2006. Metsätalouden
Hämäläinen, J. & Kaila, S. 1983. Taimikon perkauksen ja harvennuksen sekä uudistusalan raivauksen ajanme-nekkisuhteet. Metsätehon katsaus 16/1983. 4 s. Härkönen, S., Miina, J. & Saksa, T. 2008. Effect of
clean-ing methods in mixed pine-deciduous stands on moose damage to Scots pines in southern Finland. Scandina-vian Journal of Forest Research 23: 491–500. Kaila, S., Kiljunen, N., Miettinen, A. & Valkonen, S.
2006. Effect of timing of precommercial thinning on the consumption of working time in Picea abies stands in Finland. Scandinavian Journal of Forest Research 21: 496–504.
Kellomäki, S., Lämsä, P., Oker-Blom, P. & Uusvaara, O. 1992. Männyn laatukasvatus. Silva Carelica 23. 133 s. Korhonen, K.T., Ihalainen, A., Miina, J., Saksa, T. & Viiri,
H. 2010. Metsänuudistamisen tila Suomessa VMI10:n aineistojen perusteella. Metsätieteen aikakauskirja 4/2010: 425–478.
Metsäalan työehtosopimus 1.6.2010–31.8.2012. 91 s. Saatavissa: http://www.finlex.fi/data/tes/stes1542-TT51Metsa1006.pdf
Metsätilastollinen vuosikirja. 2011. SVT maa-, metsä- ja kalatalous. Metsäntutkimuslaitos. 472 s.
Miina, J. & Saksa, T. 2008. Predicting establishment of tree seedlings for evaluating methods of regeneration for Pinus sylvestris. Scandinavian Journal of Forest Research 23: 12–27.
Nikula, A., Hallikainen, V., Jalkanen, R., Hyppönen, M. & Mäkitalo, K. 2008. Modelling the factors predisposing Scots pine to moose damage in artificially regenerated sapling stands in Finnish Lapland. Silva Fennica 42: 587–603.
Ruha, T. & Varmola, M. 1997. Precommercial thinning in naturally regenerated Scots pine stands in northern Finland. Silva Fennica 31: 401–415.
Saksa, T. & Kankaanhuhta, V. 2007. Metsänuudistamisen laatu ja keskeisimmät kehittämiskohteet Etelä-Suo-messa. Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoen yksikkö. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä. 90 s. Saatavis-sa: http://www.metla.fi/metinfo/taimitieto/julkaisut/ metsanuudistaminen.htm
— & Miina, J. 2007. Cleaning methods in planted Scots pine stands in southern Finland: 4-year results on sur-vival, growth and whipping damage of pines. Silva Fennica 41: 661–670.
— & Miina, J. 2010. Perkaustavan ja -ajankohdan vai-kutus männyn istutustaimikon kehitykseen Etelä-Suo-messa. Metsätieteen aikakauskirja 2/2010: 115–127. Ulvcrona, K. A., Claesson, S., Sahlén, K. & Lundmark, T.
2007. The effects of timing of pre-commercial thinning and stand density on stem form and branch charac-teristics of Pinus sylvestris. Forestry 80(3): 323–335. Valkonen, S. & Ruuska, J. 2003. Effect of Betula pen-dula admixture on tree growth and branch diameter in young Pinus sylvestris stands in Southern Finland. Scandinavian Journal of Forest Research 18: 416–426. Varmola, M. 1982. Taimikko- ja riukuvaiheen männikön
kehitys harvennuksen jälkeen. Folia Forestalia 524. 31 s.
— 1993. Viljelymänniköiden alkukehitystä kuvaava met-sikkömalli. Folia Forestalia 813. 43 s.
— 1996. Nuorten viljelymänniköiden tuotos ja laatu. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 585. 70 s. + 6 osajulkaisua.
— & Salminen, H. 2004. Timing and intensity of precom-mercial thinning in Pinus sylvestris stands. Scandina-vian Journal of Forest Research 19: 142–151. Vestjordet, E. 1977. Avstandsregulering av unge furu-
og gran-bestand: I: Materiale, stabilitet, dimensjons-fordeling, m.v.. Meddelelser fra Norsk institutt for skogforskning 33(9): 309–436.
Vuokila, Y. 1982. Metsien teknisen laadun kehittäminen. Folia Forestalia 523. 55 s.
— & Väliaho, H. 1980. Viljeltyjen havumetsiköiden kasvu mallit. Communicationes Instituti Forestales Fenniae 99(2). 271 s.
Äijälä, O., Kuusinen, M. & Koistinen, A. (toim.) 2010. Hyvän metsänhoidon suositukset energiapuun korjuu-seen ja kasvatukkorjuu-seen. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja. 31 s. Saatavissa: http://www.tapio. fi/files/tapio/Aineistopankki/Energiapuusuositukset_ verkkoon.pdf
