Jakamistalous – sosiaalista taloutta vai bisnestä?

Jakamistalous – sosiaalista taloutta vai bisnestä?

BRIITTA KOSKIAHO

Jakamistaloudesta puhutaan, kun ihmisten arki-elämää tarkastellaan vaihtoon liittyvänä kehykse-nä. Vaihdon välineinä ovat erityisesti aikapankki ja paikallisraha. Jakamistalous koskee modernin tai jälkimodernin ajan arkielämän taloutta, ydin-taloutta. Joissakin maissa se on kehittynyt mark-kinatalouden sopukoissa vapaaehtoistoiminnasta ja oman yhteisön kiinteyden ja toimintamahdolli-suuksien korostamisesta, toisissa taas hyvinvointi-valtiollisen puitetalouden rinnalla täyttämään naa-puriapuun rinnastettavia tarpeita.

Jakamistalouden moderneja muotoja on toteu-tettu viime vuosikymmeninä ympäri maailmaa. Euroopassa jakamistalous on otettu viime aikoina avuksi hyvinvointivaltion purku- ja säästötalkoi-siin. Uudet digitaaliset keinot ovat muuttaneet ja-kamistalouden luonnetta uuden vuosisadan alus-sa. Samalla alkuperäiset sosiaaliset, kulttuuriset ja ympäristölliset tavoitteet ovat saaneet astua loi-tommalle bisnestavoitteiden tieltä.

Miten aikapankkitoiminnan, paikallisrahan ja laajemmin koko ns. ydintalouden tulee tulevai-suudessa käymään? Sulautuuko se globaaliin ta-loudelliseen doktriiniin, uusliberalismiin, vai pys-tyykö se uudistumaan itsenäisenä ja kehittymään sosiaalisena toimintana? Onko toiminta luonteel-taan vielä sosiaalitalouteen kuuluvaa, kuten alku-jaan, vai onko siitä jo tullut puhdasta liiketoimin-taa?

Puitetaloudesta markkinatalouden kautta jakamistalouteen

Perinteisessä puitetaloudessa paino oli työllä, ihan-teena täystyöllisyys kuten Pohjoismaissa. Työnte-kijät maksoivat palkastaan veroa ja kustansivat si-ten osaltaan koko ajan laajenevan julkisen talou-den. Tulon uudelleenjaon avulla tuloja siirrettiin verovähennyksin, sosiaalisin tuin ja palveluin ta-kaisin työntekijöille ja heidän perheilleen. Muita

huollettavia (mm. sairaita, vammaisia ja ikäänty-neitä) oli kohtuullinen määrä, joten työntekijöiltä ja myös työnantajilta kerättävillä verotuloilla pys-tyttiin kustantamaan näiden ryhmien aiheuttamat menot, kuten tilapäiset työstä poissaolot, äitiys-menot ja lasten turva. Kolmannen sektorin asema muotoutui vähitellen julkisen sektorin sosiaalisen tehtävän hoitamisen avustajatehtäväksi, jota ra-hoitettiin – ja rahoitetaan yhä – julkisen sektorin keräämin varoin. Taloudellisen vaihdon kulmaki-viä olivat teollinen tuotanto ja teollinen pääoma. Tämä oli toisen maailmansodan jälkeinen keyne-siläiseen talousoppiin perustuva kuva puitetalou-desta, joka sitten ajan myötä kompleksisoitui.

Jos puitetaloudessa julkisella sektorilla on vas-tuullaan yhteiskunnan sosiaalinen tehtävä, niin markkinataloudessa sen vastuulla on vain hei-koimmista kansalaisista huolehtiminen. Työnan-tajat ja työntekijät huolehtivat keskenään lähin-nä työntekijöiden terveyteen liittyvistä ongelmis-ta – loput jäävät kansalaisten omalle vastuulle. Tä-hän tarpeeseen on markkinatalousmaissa (esim. USA:ssa, Britanniassa, Australiassa ja Uudes-sa SeelannisUudes-sa) syntynyt hyväntekeväisyys ja sen rinnalle laaja kolmas sektori. Teollisen tuotannon siirtyessä taka-alalle ja palveluyhteiskunnan nous-tessa markkinatalous siirtyi teollisuuspääoman do-minoivuudesta finanssipääoman laajentamiseen. Monetaarinen vaihto valloitti maailmaa ja finans-sipääoman verkostot laajenivat yli maapallon; sa-malla osa kehitysmaista alkoi piristyä taloudelli-sesti. Siirryttiin markkinoiden globaaliseen talou-teen, jossa omistusta vaihdettiin jatkuvasti ja jossa omistajat eivät enää olleet sidoksissa käyttämänsä pääoman kohteisiin kuten teollisuuspääoman do-minoidessa. Pörssi oli vaihdon keskus.

Markkinatalous ei rakasta julkista taloutta, ku-ten puitetalous tekee. Jo 1980-luvulla alkoivat markkinaideat myös Pohjoismaissa tunkeutua eri aloille, myös julkisen ja kolmannen sektorin si-sälle. Argumenttina käytettiin toiminnan

tehok-kuusvaatimusta markkinayritysten tavoin. Hy-vinvointipoliittiset toimet markkinoistuivat. En-sin tämä tapahtui terveydenhuollossa, sitten so-siaalipalveluissa 2000-luvun ensimmäisellä vuosi-kymmenellä. Joissakin maissa markkinoistui myös koulutuspolitiikka, kuten osittain Ruotsissa. Suo-messakin yliopistot on osittain markkinoistettu. Oppia otettiin sieltä, missä tässä oltiin pitemmäl-lä eli markkinatalousmaista. Niissä korostettiin myös itsenäisten paikallisyhteisöjen voimaa. So-siaalisen pääoman turvin sosiaaliset ongelmat rat-kaistaan paikallisella tasolla ilman virallista puut-tumista. Tässä kontekstissa syntyi 1980-luvulla myös idea jakamistaloudesta.

Jakamistalouden idea

Jakamistalouden organisoituminen on alkanut joko aikapankin tai paikallisrahan avulla. Nämä kaksi menevät käytännössä päällekkäin. Aikapan-kissa vaihdetaan henkilöiden välillä aikasuorituk-sia, ei rahaa. Taustalla ovat vihreän liikkeen aatteet paikallisten yhteisöjen voimistamisesta ja omais-varaistaloudesta sekä asukkaalta asukkaalle tapah-tuvasta vaihdosta (Seyjang & Longhurst 2016). Ydintalouden (core economy) perustekijät ovat ih-misten voimavarojen käyttö, työn käsitteen uu-si määritys, vastavuoroisuuden idea ja souu-siaalisen pääoman käsite (Cahn & Rowe 1992).

Keskinäisestä avun antamisesta syntyy työtä, josta ei varsinaisesti makseta palkkaa. Oletetaan, että itseä tai omaa perhettä myös autettaisiin, jos siihen tulee tarvetta. Auttamisesta voi saada kor-vausta, jota voidaan maksaa myös yhteisen hyvän parantamiseksi yhteisössä. Vaihdon välinettä, ai-kaa, arvotetaan tunteina tai aikayksikölle muo-dostetaan rahallinen arvo, paikallisraha ( commu-nity currency). Sitä voidaan käyttää maksuvälinee-nä oman alueen palveluita tai tavaroita ostettaessa. Omat markkinat poikkeavat varsinaisista mark-kinoista. Paikallisraha ei alussa ole vaihdettavis-sa normaaliin rahaan eikä paikallisrahoihin muil-la paikkakunnilmuil-la. Vähitellen nämäkin rajat pois-tuvat ja oma paikallisraha suhteutetaan normaa-liin rahaan. Tämä taas vie pohjaa alkuperäiseltä ajatukselta jakamistaloudesta ja lähentää toimin-taa monetoimin-taariseen vaihtoon maissa, joissa oli alun perin käytetty aikarahaa.

Jakamistalous (sharing economy) määritetään taloudelliseksi järjestelmäksi, joka perustuu ali-käytettyjen varojen (assets) jakamiseen suoraan

yksilölle ilmaiseksi tai maksua vastaan. Sharing economy lähtee alun perin painottamaan ei-mo-netaarista taloutta. Lähellä olevat käsitteet taas painottavat yhteistoimintamuotoja myös ei-mo-netaarisen ja moei-mo-netaarisen vaihdon välillä (ks. Sto-kes & al. 2014).

Eräs lähellä olevista käsitteistä on yhteistoimin-tatalous (collaborative economy): paikalliset tai alu-eelliset verkostot ja markkinapaikat toimivat ali-käytettyjen varojen suhteen niin, että tarpeet ja tarjonta kohtaavat uudella tavalla. Kysynnän mu-kaan orientoituneet palvelut (on-demand services) ovat alustoja, joilla tuottajat voivat jakaa tavaroita ja palveluja suoraan kuluttajan tarpeisiin. Yhteis-toiminnallinen kulutus (collaborative consumpti-on) taas ymmärretään perinteisen markkinakäyt-täytymisen uudelleeninventoinniksi. Teknologi-aa käytetään tavoilla, jotka eivät olleet mahdolli-sia ennen internetiä: vuokrataan, jaetaan, lahjoi-tetaan, lainataan, kierrätetään vaihtamalla ( swap-ping), tehdään vaihtokauppaa (bartering) hyödyk-keistä tai palveluista.

Sharing economy -käsitettä näkee käytettävän myös digitaalisia alustoja hyödyntävästä vaihdos-ta välittämättä siitä, minkälaisvaihdos-ta sosiaalisvaihdos-ta arvo-pohjaa vaihto edustaa (Hamari & al. 2015). Tä-mä on uusi ilmiö. Digitaalisia alustoja pidetään ta-loudellis-teknisinä uudistuksina, jotka tuovat uu-sia käyttömahdollisuukuu-sia kuluttaa, ostaa ja vaih-taa. Alustat mahdollistavat uusien liiketoiminto-jen kehittämisen.

Aikapankin ja paikallisrahan pioneerit

Toiminnan historia alkaa tiettävästi USA:sta, Ka-nadasta ja Japanista. Samankaltaista toimintaa on kuitenkin harjoitettu jo aiemmin nykyisissä kehi-tysmaissa. USA:ssa presidentti Ronald Reaganin sosiaaliohjelmien säästökampanja sai Edgar Cah-nin heräämään ja rakentamaan uudenlaista pai-kallista auttamisohjelmaa (services credits) St Loui-siin vuonna 1980. Seuraavana vuonna Grace Hill Settlement House otti toiminnan haltuunsa ja ke-hitti siitä varsinaisen aikapankin. Ohjelman ni-mi oli Member Organization Resource Exchan-ge (MORE). Episkopaalisen kirkon yhteyteen oli vuonna 1903 perustettu erillinen organisaatio ko-touttamaan maahanmuuttajia setlementtiliikkeen periaattein (ks. http://gracehillsettlement.org). Näitä periaatteita noudatettiin Grace Hill Settle-ment Housessa. Myöhemmin toiminnasta syntyi

maailmanlaajuinen aikapankkijärjestelmä. Aika-pankissa vaihdettiin alun perin aikavaluuttaa ( ti-me dollars), joka ei ollut muunnettavissa normaa-liin rahaan. Työsuorituksen saattoi vaihtaa toiseen tai sitten johonkin muuhun vaihtokohteeseen, jo-ka oli hyväksytty aijo-kapankin piiriin.

Samaan aikaan vuonna 1983 Kanadassa perus-tettiin paikallista kaupankäyntiä varten paikallis-rahajärjestelmä, Local Exchange Trading System (LETS) (Perry 2000). Perustaja oli Michael Lin-ton Comox Valley nimisellä paikkakunnalla Brit-tiläisessä Columbiassa. Tarkoituksena oli lisätä oman paikkakunnan omavaraisuutta sekä sisäistä hyödykkeiden ja palvelujen vaihtoa käyttäen omaa rahaa, joka ei ollut vaihdettavissa normaaliin va-luuttaan. Kun USA:n esimerkissä painotus oli so-siaalisen kysymyksen hoitamisessa paikallisella ta-solla, niin Kanadassa painopiste oli sosiaalisessa koheesiossa. Paikkakunnalla asui suhteellisen vä-hävaraista väkeä.

Amerikan mantereella ei kuitenkaan oltu en-simmäisinä liikkeellä jakamistalouden kehittämi-sessä. Japanissa, jossa on eletty hyvin yhteisökes-keistä elämää, syntyi ensimmäinen vapaaehtois-työn vaihtojärjestelmä jo vuonna 1973. Järjes-telmän perustajan Teruko Mizushiman sekä toi-minnan tueksi myöhemmin rakennetun säätiön (Sawayaka Welfare Foundation) johtajan Tsutomu Hottan mukaan tarkoitus oli tarttua oman paik-kakunnan ikääntyneiden hoivan tarpeisiin vapaa-ehtoistyön avulla käyttäen aikapankkia (Hirota 2011, 22–26). Säätiön myötä idea levisi muille paikkakunnille.

Nykyinen amerikkalaisten aikapankkien kes-kusjärjestö TimeBanking USA sanoo edistävänsä ”tasa-arvoa ja rakentavansa huolenpitoon keskit-tyvää yhteisötaloutta ajan ja kykyjen keskinäisen vaihdon turvin” (ks. timebanks.org). Samassa hen-gessä syntynyt aikapankkien verkosto edustaa al-kuperäistä jakamistalouden ideaa, joka sittemmin on muuntunut eri olosuhteissa moneen suuntaan. Se voi hyvin olosuhteissa, missä sillä on oma paik-kansa markkinatalouden katveessa oloissa, joissa julkinen hyvinvointipolitiikka, sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikka, ei ole kehittynyt laajaksi jul-kiseksi järjestelmäksi.

Euroopassa Britannia on ollut amerikkalaisen ja kanadalaisen jakamistalouden perinteen var-haisomaksuja. Se lähti Margaret Thatcherin halli-tuskaudella 1980-luvulla ottamaan oppia USA:n senhetkisistä radikaaleista markkinatalouden vir-tauksista, kuten uusliberalismista. Britanniassa

kiinnostuttiin myös Cahnin ideoista ja aikapan-keissa käytetystä vaihdon välineistä, aikadollareis-ta. Myöhemmin New Labourin hallituskaudella eli vuodesta 1997 eteenpäin kiinnostus lisääntyi, kun hallitus korosti asuinalueiden elvyttämistä ja teollisen kauden rakentamisessa syntyneiden sosi-aalisesti ongelmaisten yhteisöjen saamista jaloil-leen. Konkreettisiin järjestelmiin päästiin kuiten-kin vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Konser-vatiivivetoinen uusi hallitus julisti jatkavansa Big Society -ohjelmallaan paikallisuuden ja kansalais-valtaisuuden suosimista. Samalla kuitenkin perin-teisten kolmannen sektorin toimijoiden, järjestö-jen, tukemisesta alettiin säästää. Järjestöt joutuivat etsimään itseään (Koskiaho 2014).

Britit ovat ottaneet oppia suoraan USA:sta, Ka-nadasta ja Japanista. Brittien jakamistalouden järjestelmät ovat toiseksi laajimmat maailmassa USA:n jälkeen. Valtio turvautuu säästötoimissaan kaikkiin oljenkorsiin, jotka helpottaisivat julkisen talouden paineita. Jakamistalous muodostaa yh-den tällaisen korren.

Jakamistalouden radikaalit ideat

Markkinatalouden oravanpyörässä on noussut yhä uudelleen esille kysymys vallitsevan globaalin ta-louden tarkoituksenmukaisuudesta ja kyvystä vas-tata maapallon laajuisiin ongelmiin. Myös eri mai-den ja kansainvälisten järjestöjen johtajat kokoon-tuvat maailman talouskonferenssiin aina vuoden alussa pohtimaan tilannetta ja keskustelemaan uu-den talouuu-den mahdollisuuksista (Koskiaho 2014, 32–37). Kannustimina ovat ympäristökysymyk-set, sosiaalinen eriarvoisuus ja markkinatalouden omat sisäiset ongelmat globaalina järjestelmänä. Vuodesta toiseen kokoonnutaan, mutta mitään ratkaisevia yleisiä päätöksiä ei kuitenkaan saada aikaan, vaikka ongelmat ovat maailmanlaajuiset. Globaali markkinatalous syntyi nopeasti. Sen suit-seminen näyttää olevan ylitsepääsemättömän hi-dasta. Jakamistalouden kehittämistä voidaan pi-tää myös yhtenä vallitsevan talouden vastarinta-muotona. Markkinoiden, tällä kertaa finanssipää-oman, ylivaltaa halutaan hillitä (Rifkin 2014). Ko-rostetaan kansalaisten valtaa, kansalaisyhteiskun-nan merkitystä, paikallistalouden asemaa sekä en-nen kaikkea ympäristöongelmien voittamista. Uu-den talouUu-den keinot ovat joko vähemmän radikaa-leja tai vallankumouksellisen radikaaradikaa-leja esittäjästä riippuen. Puhutaan myös korvaavista tai

täyden-tävistä keinoista. Korvaamisella pyritään suurem-piin muutoksiin ja täydentämisellä vain paranne-taan nykytilannetta.

Uuden talouden varjossa kehitellyt jakamista-louden paikalliseen toimintaan tähtäävät keinot muuttavat laajetessaan ihmisten arkielämän kul-kua (Cahn & Cray 2015). Monessa tapauksessa pyritään kansalaisten itseorganisoitumisen avulla tapahtuvaan vähittäiseen järjestelmän muuttumi-seen. Ideaalina on palkattomuus ja hyödykkeiden ja palveluiden suora vaihto; välineenä on aikava-luutta ja siirtyminen entistä enemmän yhteisomis-tuksellisten muotojen suosimiseen. Yritykset voi-vat kehittyä yhteisomistuksen ja muun kuin mo-netaarisen vaihdon varaan. Jos tämä muutos ta-pahtuu monella paikkakunnalla tai koko maas-sa, yhteiskunnan perusrakenteet alkavat muuttua. USA:n uusien ideoiden toteuttamisella 1980-lu-vulla ei kuitenkaan ollut takana vallankumouksel-lista yhteiskunnan muuttamista, vaan niillä halut-tiin täydentää yhteiskunnan sosiaalipoliittista toi-mintaa (Cahn & Rowe 1992). Kanadan LETS-järjestelmäkin kehitettiin vain täydentäväksi pai-kalliseksi vaihdoksi. Ideana ei kummassakaan ta-pauksessa ollut tehdä vallankumousta kapitalistis-ta markkinajärjestelmää vaskapitalistis-taan, vaan täydentää sitä korostamalla ihmisten omaehtoisen paikalli-sen toiminnan merkitystä. Tämä sopikin vallit-sevaan talousjärjestelmään, joka korosti ihmisten itse selviytymisen tärkeyttä.

Etelä-Afrikasta on sen sijaan kuulunut huomat-tavasti radikaalimpia vaateita talouden muuttami-seksi. Juuri siellä on kehitetty digitaalinen aika-pankkijärjestelmä CES (Jenkin 2013). Digitaali-sen vaihdon rekisteröintimuodot eivät sido vaih-tajia enää paikkaan eivätkä aikaan. Etelä-Afrikas-sa eletään kuitenkin vielä duaalitaloutta, traditio-naalisten kylien ja modernien urbaanien alueiden kaksinaisuutta, mutta digitaaliset välineet on otet-tu käyttöön, jotta voidaan poistaa köyhyyden ja rikkauden välisiä kuiluja. CES otettiin käyttöön vuonna 2003 Kapkaupungissa, ensin pienessä pii-rissä. Vuoteen 2011 mennessä se oli levinnyt Ete-lä-Afrikan lisäksi jo 34 maahan, laajimmin Austra-liaan, sitten USA:han, Espanjaan, Suomeen ja Uu-teen Seelantiin. Näissä maissa oli eniten CES-jär-jestelmää käyttäviä ryhmiä.

Idean luoja Tim Jenkin (2013) painottaa koko finanssipääoman dominoiman järjestelmän haas-tamista. Monetaarinen talous on vaihdettava ei-rahallisen vaihdon dominoimaan talouteen. Jaka-mistaloudesta on tehtävä yhteiskunnallisen

toi-minnan perusperiaate ja paikallisuudesta sen ydin-toimintataso. Jenkin on poliittinen aktivisti Kap-kaupungista. Hän on istunut radikaalien aattei-densa vuoksi myös vankilassa. Digitaalista alustaa voidaan kuitenkin käyttää moneen tarkoitukseen, eikä Jenkinin maailmanparantajan lähtökohta välttämättä ole aina ainut motiivi.

Suomessa jakamistalouden ideat ovat synty-neet vahvan puitetaloudellisen perinteen hyvin-vointivaltion jälkimainingeissa markkinatalou-den ympäröiminä. Paikallisten vaihtopiirien kiin-nostus on kohdistunut ekologiseen maailmanym-märrykseen, tavaroiden ja palvelujen kierrättämi-seen koulutettujen nuorten ihmisten maailmassa, erityisesti pääkaupunkiseudulla (Lovio 2011). Pe-rusteena on ollut maailmanparannuslähtökohta: Ei kulutusyhteiskunnalle. Suomessa noin puolet vaihtopiirien jäsenistä on akateemisen tutkinnon suorittaneita työikäisiä (Eskelinen 2014). Liike on levinnyt eri puolille maata, vain rajoitetusti maa-seudulle. Näin on muissakin kehittyneissä maissa. Hyvinvointivaltiokehyksen ympäröiminä nuorten perheiden ei ole tarvinnut Suomessa miettiä sitä, miten lasten päivähoito järjestetään tai mistä saa-daan hoitotäti. Tilanne on erilainen vähemmän vahvan hyvinvointivaltioperinteen maissa, joissa nuorten perheiden aikapankin tai paikallisrahan käyttö keskittyy suurelta osin ydintalouden ongel-mien hoitamiseen tai radikaalien yhteiskunnallis-ten kysymysyhteiskunnallis-ten miettimiseen.

Jakamistalous tänään

Viime aikoina Yhdysvalloissa on korostettu, että ydintalous riippuu digitaalisesta maailmasta. Net-ti ja digitaaliset alustat ovat toiminnan yleinen vä-line, kun halutaan toteuttaa jakamista ja vaihta-mista (Schor 2014). Ei tarvita enää kirjanpitäjiä, kun kirjaus hoidetaan digitaalista alustaa käyttä-en. Digitaaliset keinot irtautuvat vähitellen alku-peräisestä arvoalustastaan ja niitä voidaan käyttää hyväksi mihin tahansa. Markkinatalouden domi-noidessa taloudenpitoa markkinahyödyt valtaavat alaa muilta hyödyiltä. Väline ohjaa käyttöä. CES tarkoitti alun perin Community Exchange Sys-tems -järjestelmää, yhteisöllistä järjestelmää. Nyt puhutaan Complementary Exchange Systems -kä-sitteestä, jossa vaihtoa ei enää kytketä yhteisöön (www.community-exchange.org).

Palveluja tai tavaroita tilataan ympäri maailmaa. Jakamistaloutena alkanut toiminta muuntuu

vä-hitellen yhä enemmän markkinatoiminnaksi, kun se laajenee ja yhtiöityy. Näin on käynyt alun pe-rin epäviralliselle taksitoiminnalle (Uber) ja epä-viralliselle tilapäisasuntojen vuokraustoiminnalle (Airbnb). Harvardin yliopiston tutkijat toteavat, ettei jakamistalous, jossa jokin bisnesorganisaatio on ytimenä, ole enää jakamistaloutta ollenkaan vaan normaalia liiketoimintaa (Cannon & Sum-mers 2014; Eckhardt & Bardhi 2015).

Alkuperäinen jakamistalous oli henkilöltä hen-kilölle tapahtuvaa vaihtotoimintaa. Sitten mukaan tuli bisneksen ja henkilön välinen toiminta, jota Uber ja Airbnb edustavat. Kolmantena muotona on henkilö – julkinen sektori – kolmas sektori -va-riaatio, jossa eri toimijat vaihtavat palveluja. Tässä vaihtoehdossa on kysymys kumppanuuksien ke-hittämisestä eli yhteistoiminnasta julkisen, kol-mannen sektorin ja kansalaisten tai kansalaisryh-mien välillä. Jos Uber-esimerkki johtaa markkina-käyttäytymiseen, niin kumppanuus voi johtaa sii-hen, että julkinen sektori alkaa käyttää hyväkseen vapaaehtoisia toimijoita ilman kunnon korvausta. Jakamistalouden muotojen kokonaislevinnei-syydestä ei saa tarkkoja tilastotietoja. Jokainen jär-jestelmä kertoo vain omat tietonsa, jotka vaihtele-vat koko ajan. Cahnin ja Christine Crayn (2015) mukaan USA:ssa olisi rekisteröityjä aikapankke-ja 500 aikapankke-ja jäseniä 37 000, mikä ei ole kovin suu-ri määrä suhteutettuna maan kokoon. Vastaavasti Britanniassa olisi yli 3 000 aikapankkia ja 32 000 jäsentä. Edellisessä tapauksessa aikapankit näyt-tävät keskittyneen suurempiin organisaatioihin ja jälkimmäisessä pienempiin paikallisiin järjes-telmiin. CES-järjestelmä ilmoittaa nettisivuillaan 2016, että maailmassa on yli 70 maassa 813 yhtei-söä, jotka käyttävät järjestelmää. Eniten näitä yh-teisöjä on Espanjassa (230), USA:ssa (133), Suo-messa (46), Uudessa Seelannissa (35), Australias-sa (32), KanadasAustralias-sa (27) ja BritanniasAustralias-sa (19). Sen sijaan muissa Pohjoismaissa niitä on vain muuta-ma. Suomessa aikapankki-nimellä kulkevat CES-yhteisöt ovat pääkaupunkiseudun lisäksi sijoittu-neet ympäri maata, mutta jäsenmäärä voi olla vä-häinen (ks. www.community-exchange.org).

Tämän kaltaiset yksityisistä intresseistä lähte-vistä ja hyvää tahtovista toimenpiteistä muodos-tuvat järjestelmät eivät kuitenkaan kauan tahdo pysyä aiotun kaltaisina (Gregory 2015). On hy-vin yleistä eri maissa, että aikapankeista muodos-tuu hyvin lyhytikäisiä, muutaman vuoden pitui-sia järjestelmiä, jos niitä ei aleta kehittää ja laajen-taa. Avun tarvitsijat ja avun antajat ovat yleensä

alussa paikallisissa järjestelmissä yhtä suuria jouk-koja. Jos aikapankki syntyy pienissä kaupungeis-sa tai maaseutukylissä, joiden väkiluku ei enää ny-kyään yleensä kasva, ne kuolevat vähitellen uusien jäsenien puutteeseen. Urbaaneissa oloissa taas ai-kapankki houkuttaa jäsenikseen nuoria koulutet-tuja, usein pienten lasten vanhempia, joiden elä-mäntilanne ei ole vakiintunut. Muutetaan paikas-ta paikas-tai kaupunginosaspaikas-ta toiseen työn ja palvelujen perässä. Aikapankkijäsenyys voi jäädä lyhytaikai-seksi. Toisaalta uusissa oloissa voidaan liittyä taas uusiin aikapankkeihin, jolloin aikapankkiuskolli-suus voi olla pitempiaikaista kuin uskolliaikapankkiuskolli-suus tie-tylle aikapankille.

Kohti monetaarisia markkinoita

Jakamistaloudelle on tyypillistä, että sen toimijoi-den on vaikea pysyä kovin kauan ”puhtaan” ja-kamistalouden piirissä. Jos neitseelliseen henki-löltä henkilölle tapahtuvaan vaihtoon sekaantuu organisaatioita, toiminnan alkuperäinen luonne jo muuttuu. Riippuu toimijan voimakkuudesta, usein taloudellisesta vallasta, ja sovitusta vaihdon luonteesta, minne päin käännytään: puitetalou-teen vai markkinataloupuitetalou-teen. Jakamistaloudella on tässä valtapelissä usein liian vähän valtaa, ellei sitä tueta erityisesti tai koko käsitystä taloudesta muu-teta uudeksi.

Puitetaloutta alettiin jo 1980-luvulla muova-ta markkinamuova-talouden ehdoilla. Samoin on teh-ty myös jakamistaloudelle viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suunta on juuri se, jota Jenkin (2013) kritisoi. Hän halusi digitaalisen alustan-sa tulevan palvelemaan pieni on kaunista -ideaa mutta niin, että näiden pienten välillä olisi vapaa-ta vaihtoa, jousvapaa-tavuutvapaa-ta. Puhuvapaa-taankin jousvapaa-tavas- joustavas-ta jakamisjoustavas-taloudesjoustavas-ta (resilience sharing economy). Joustavuus ja ketteryys karkaavat tällä hetkellä alkuperäisten ihanteiden käsistä. Tavoitteena on usein julkisten varojen säästäminen ja säästämisen takana oman paikkakunnan, alueen, valtion tai EU:n kilpailu markkinoilla. Vaihto palvelee usein tätä tavoitetta.

Muuntumisprosessin tuntomerkit ovat seuraa-vat:

Toiminnan laajentuminen pois paikallisesta. Henkilöiden epävirallinen keskinäinen vaihto or-ganisoituu ensin paikkakunnalla, sitten paikka-kuntien välisenä ja lopulta valtion laajuisena – tai digitaaliseen muotoon siirtyessään ilman rajoja

ta-pahtuvaksi toiminnaksi. Alkuperäinen aikapank-ki toimii usein vain muutamia vuosia, korkein-taan kymmenisen vuotta. Tämän jälkeen yhteisön tilanteet ja tarpeet muuttuvat. Aikapankki kuih-tuu, kasvaa uusiin mittoihinsa yhdistyessään mui-hin tai muuttaa kokonaan luonnettaan. Se voi-daan sulauttaa julkisen sektorin järjestelmään tai osaksi kolmannen sektorin järjestötoimintaa. Sii-tä voi tulla osa markkinataloutta.

Jäsenyyden ohentuminen. Henkilöiden keskinäi-nen aikapankki on aluksi innostuneiden jäsenten sisäistä toimintaa. Vähitellen ulkoreunalle muo-dostuu ei-niin-innostuneiden rengas, joka ”hen-gailee” mukana. Laajenemisessa jäsenten väliset si-teet höllentyvät. Mukaan tulee myös aikapankin käyttäjiä, jotka eivät ole varsinaisia jäseniä. Suh-teet muodollistuvat. Jäsenyys alkaa muistuttaa normaalia asiakkaan ja palvelun tuottajan suhdet-ta.

Toiminnan välineellistyminen. Jakamistaloutta voidaan käyttää julkisen sektorin rahoituskriisi-en hoitamisessa. Aikapankissa työttömät saadaan tekemään jotain hyödyllistä. Työttömälle ei enää tarvitse maksaa kaikkia tukia. Työtönhän osoittau-tuu työkykyiseksi aikapankissa toimiessaan. Aika-pankin avulla hoidetaan myös sosiaalisia ongelmia esimerkiksi terveydenhuollossa. Oirehtiva asiakas vaatii selvästi muutakin kuin terveydenhoidon täs-mähoitoa. Mikäpä muu avuksi kuin terveyskes-kukseen yhdistetty aikapankki! Asiakasta tönäis-tään hoitamaan terveyttönäis-tään elämäntapojaan pa-rantaen käyttäytymisen taloustieteen opein (Kos-kiaho 2014, 61–64).

Institutionalisoituminen. Organisaatioiden toi-mintana aikapankki institutionalisoituu. Työttö-myyden hoito muuttuu osaksi yleistä työttömyys-politiikkaa tai ikääntyneiden auttaminen osaksi vanhuspalveluja. Verottaja alkaa kiinnostua toi-minnasta, eniten siellä, missä hyvinvointivaltio on pisimmälle vietyä, kuten Pohjoismaissa.

Vaihdon välineiden markkinoistuminen. Alku-peräinen tarkoitus on väistää monetaarista kau-pankäyntiä. Nopeasti mukaan tulee normaalin ra-han osittainen käyttö aikapisteiden, aikavaluutan ja paikallisrahan rinnalle. Syntyy uusi markkina-toimija.

Markkinatalousmaissa arvostetaan epävirallisen talouden roolia yleensä ja ihmisten kykyä ratkais-ta ongelmiaan ilman yhteiskunnan apua, joten ja-kamistalous mielletään osaksi tätä arvossa pidet-tyä toimintaa. Kokonaisuutena se ei kuitenkaan

ole missään suuri taloudellinen tekijä. Se toimii myös osana julkista tai kolmannen sektorin toi-mintaa, jolloin sitä on vaikea kvantifioida luvuik-si. Jakamistalouden arvo on itse ideassa, talouden monetaarisen vaihdon muuttamisessa ei-monetaa-riseksi.

Digitalisoituminen kääntää uuden lehden ja-kamistaloudessa. Vapaana henkilövaihtona toi-minta säilyy alkuperäisen jakamistalouden piiris-sä. Markkinoistuessaan se muodostaa vain uuden markkinavälineen, jakamistalous muuttuu mark-kinataloudeksi.

Lopuksi

Onko jakamistaloudessa siis kyse sosiaalisesta ta-loudesta vai bisneksestä? Vastaus on, että alkupe-räinen idea edustaa ensin mainittua. Kehityksen myötä tavoitteet hajaantuvat, ja markkinatalou-den vallatessa yhteiskunnassa alaa, myös jakamis-talouden on vaikea pidättäytyä tempautumasta mukaan toimintaan, jossa markkinat määräävät toiminnan kulun ja vaikuttavat myös sen tavoit-teisiin. Viimeisimpiä välineitä tässä ovat digitaali-set alustat. Jakamistalouden jotkut osa-alueet tul-levat tulevaisuudessakin säilymään pieninä itsenäi-sinä nurkkinaan (niche), mutta vetovoimaisimmat ydintalouden uudistukset tempautuvat mukaan yleiseen kehitykseen. Kehitysmaissa jakamistalou-den muotoja on yritetty virittää paikallistaloujakamistalou-den muodoiksi. Kokemukset osoittavat, että jonkin ai-kaa tällainen toiminta tuo virikkeitä erityisesti ky-lien naisille ja myös toimeentulomahdollisuuksia perheille. Sitten tempaudutaan yleisen talouden virtaan. Ehkä tämä kehityskulku muuttuu, jos uu-den talouuu-den muodoista joskus tulee globaalia ta-loutta järisyttäviä uusia hankkeita ja paikallistason toiminta nousee arvoonsa.

Niinpä Jenkin (2016) ei olekaan jäänyt paikoil-leen eikä paikallistalouksien muuttamiseen. Hä-nen mukaansa keskeisin tekijä, jonka kimppuun on käytävä, on itse rahatalous. Sille on luotava vaihtoehtoja, joita tosin on yritetty rakentaa jo 1800-luvulta alkaen. Pankkilaitokselle on saatava vaihtoehtoja, samoin monetaariselle rahalle. On kehitettävä sosiaalisen talouden muotoja, yhteis-kunnallisia yrityksiä ja osuustoimintaa. Jakamista-lous lähentyy toisaalta markkinataloudellisia muo-toja ja toisaalta aiempien sosiaalitaloudellisten kei-nojen elvyttämistä ja kehittämistä.

KIRJALLISUUS

Cahn, Edgar S. & Gray, Christine: The Time Bank So-lution. Stanford Social Innovation Review Sum-mer 2015, 2015. http://ssir.org/articles/entry/the_ time_bank_solution (luettu 1.2.2016)

Cahn, Edgar & Rowe, Jonathan: Time Dollars. Emma-us. PA. New York: Rodale Press, 1992.

Cannon, Sarah & Summers, Lawrence H.: How Uber and the Sharing Economy Can Win Over Regula-tors. Harvard Business Review October 13, 2014. https://hbr.org/2014/10/how-uber-and-the-shar-ing-economy-can-win-over-regulators/ (luettu 1.2.2016)

Eckardt, Giana M. & Bardhi, Fleura: The Sharing Economy Isn´t About Sharing at All. Harvard Business Review January 28, 2015. https://hbr. org/2015/01/the-sharing-economy-isnt-about-sharing-at-all?cm_sp=Article-_-Links-_-Top%20 of%20Page%20Recirculation (luettu 1.2.2016) Eskelinen, Teppo: Aikapankkien yhteiskunnalliset

vai-kutukset ja verotus. Helsinki: Vasemmistofoorumi ry, 2014. http://www.vasemmistofoorumi.fi/vasem-mistofoorumin-julkaisut (luettu 1.12.2015) Gregory, Lee: Trading Time. Can exchange lead to

so-cial change? Bristol: Policy Press, 2015.

Hamari, Juho & Sjöklint, Mimmi & Ukkonen, Ant-ti: The Sharing Economy: Why People Participate in Collaborative Consumption. Journal of the As-sociation for Information Science and Technology. Nettiversio 2.5.2015. DOI: 10.1002/asi.23552 (lu-ettu 5.1.2016)

Hirota, Yasuki: What have Complementary Currencies in Japan really achieved? Revealing the hidden in-tentions of different initiatives. International Jour-nal of Community Currency Research 15 (2011) D, 22–26.

Jenkin, Tim: Democratic Money and Capital for the Commons. Community Exchange System 25.1.2016.https://www.community-exchange.org/ home/democratic-money-and-capital-for-the-com-mons (luettu 1.2.2016)

Jenkin, Tim: What Comes after Capitalism? That is the Wrong Question. Paper presented at the 2nd Inter-national Conference on Complementary Curren-cy Systems (CCS), 19–23, June 2013. http://www. iss.nl/research/conferences_and_seminars/previ- ous_iss_conferences_and_seminars/complementa-ry_currency_systems (luettu 5.12.2015)

Koskiaho, Briitta: Kumppanuuden sosiaalipolitiikkaa etsimässä. Setlementtijulkaisuja 32. Helsinki: Suo-men SetleSuo-menttiliitto, 2014.

Lovio, Iikka: Aikapankki. Tutkimus lahjaperustaiseen vaihtoon perustuvasta yhteisöllisyydenrakentami-sesta Helsingissä. Helsingin yliopisto, valtiotieteelli-nen tiedekunta, sosiaalipolitiikka. Pro gradu -tutki-elma. Helsinki, 2011.

Perry, Stewart E.: Local Exchange Trading System (LETS). Canadian Centre for Community Renew-al, 2000. http://communityrenewal.ca/local-ex-change-trading-system-lets (luettu 1.2.2016) Rifkin, Jeremy: The Zero Marginal Cost Society: The

Internet of Things, the Collaborative Commons, and the Eclipse of Capitalism. New York: Palgrave Macmillan, 2014.

Schor, Juliet: Debating the Sharing Economy, 2014. greattransition.org (luettu 16.1.2016)

Seyjang, Gill & Longhurst, Neel: What influences the diffusion of grassroots innovations for sustainabili-ty? Investigating community currency niches. Tech-nology Analysis & Strategic Management 28:1, L 23, 2016.

Stokes, Kathleen & Clarence, Emma & Anderson, Lau-ren & Rinne, April: Making Sense of the UK Col-laborative Economy. London: NESTA, 2014. www. nesta.org.uk (2.2.2015) Internetlähteet http://gracehillsettlement.org (2.2.2016) https://www.community-exchange.org (2.2.2016) https://www.community-exchange.org/home/select-exchange/?country=FI (2.2.2016)