Onko journalismi muuttunut entistä tulkitsevammaksi? Mitä toimittajat nykyään ajattelevat objektiivisuudesta? Pitääkö toimittajan kertoa myös omat poliittiset mielipiteensä? Kuinka vapaasti toimittaja saa ideoida ja toteuttaa juttuja?
Journalismin kehitys näyttää kaksijakoiselta. Yhtäältä on
painetta aiempaa tulkitsevampaan, vuorovaikutteisempaan ja
persoonallisempaan journalismiin. Toisaalta työ on muuttumassa keskusjohtoisemmaksi ja
konseptoidummaksi. Millä tavoin nämä kehityskulut vaikuttavat journalistien ihanteisiin ja arkeen? Toimittajan sanansijat luotaa
toimittajien käsityksiä omasta yhteiskunnallisesta roolistaan ja toimintaedellytyksistään. Tutkimus perustuu suurissa suomalaisissa viestimissä työskentelevien toimittajien ja päätoimittajien teemahaastatteluihin sekä seitsenpäiväisten sanomalehtien toimittajille tehtyyn kyselyyn.
Toimittajan
sijat
Esa Reunanen &
Kari Koljonen
Toimitta
jan sanansi
jat
Esa Reunanen & Kari Koljonen
Kansi Mikko Reinikka | Albert Hall
E
E
s
sa
a
a
R
Re
e
u
u
n
n
a
n
e
e
n
n
&
&
&
K
Esa Reunanen
&
Kari Koljonen
Toimittajan
sanansijat
Copyright © 2014 Tampere University Press ja tekijät Kustantaja Myynti: [email protected] http://granum.uta.fi Kansi Mikko Reinikka
Graafinen suunnittelu ja taitto Marita Alanko
ISBN 978-951-44-9680-6 ISBN 978-951-44-9681-3 (pdf)
Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print Tampere 2014
Sisällys
1 Johdanto 7 2 Tulkitsevuus journalismissa 15 2.1 Sanomalehtien tulkitsevissa jutuissa ei näy selvää trendiä
2000-luvulla 20 2.2 Toimittajien mukaan journalismi on muuttumassa
tulkitsevammaksi 26 2.3 Tulkitsevat jutut ovat toimittajille pikemminkin
mahdollisuus kuin pakko 33 2.4 Monitekemisen ohella on taas halua panostaa
asiantuntemukseen 39 2.5 Yhteenvetoa 44 3 Objektiivisuus kriittisenä tulkintana 47 3.1 Mekanistisesta tasapuolisuudesta tulkinnan kriittisyyteen 49 3.2 Toimittaja on työssään yhteiskunnallinen osallistuja 55 3.3 Toimittajan omat näkemykset vaikuttavat, mutta
objektiivisuutta tavoitellaan 75 3.4 Yhteenvetoa 90 4 Avoimuus on uusi objektiivisuus? 93 4.1 Pitääkö toimittajan ilmaista myös oma kantansa? 96 4.2 Leimautumista vältetään, mutta perusteltuja kantoja
voidaan ottaa 108 4.3 Persoonallisia halutaan olla, mutta tunnettuus ei houkuta 115 4.4 Yhteenvetoa 122
5 Autonomia toimitustyössä 125 5.1 Toimittajan ideoilla on kysyntää myös päällikkövetoisessa toimituksessa 129 5.2 Pomot ovat tulleet iholle, mutta toimittajille jää
yhä sananvaltaa 136 5.3 Juttuja hyllytetään ja stilisoidaan, mutta harvoin
”väärien” mielipiteiden takia 146 5.4 Valtaosa toimittajista luottaa mahdollisuuksiinsa
ylläpitää toimintavapautta 154 5.5 Yhteenvetoa 159 6 Päätelmät 162 Lähteet 171 Liitteet 181 Liite 1: Haastattelurungot 181 Liite 2: Haastattelujen luokitusrunko 188 Liite 3: Kyselylomake 190 Liite 4: Vastaajajoukon edustavuus 197 Liite 5: Tulkitsevien juttutyyppien luokittelu 199 English Summary 202
1
Johdanto
”Keitä ovat ne vakavailmeiset nuoret ihmiset, jotka käyttävät tiedo-tusvälineen koko voimaa kirjoittaessaan tuomiokolumnin ministerin typeryydestä tai keski-ikäisten mieskansanedustajien kategorisesta nau-rettavuudesta? Keitä ovat nämä poliittisen raadollisuuden yläpuolelle asettuneet puujumalat?” (Apunen 2010)
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja ja Aamulehden entinen päätoimit-taja Matti Apunen ehdotti syksyllä 2010, että viestimet julkistaisivat toimi-tustensa puoluekannatusjakauman. Hän perusteli tätä sillä, että näin yleisö voisi paremmin arvioida valtamedioiden raportointia. Samoihin aikoihin Helsingin Sanomat antoi toimittajilleen ohjeet toimimisesta sosiaalisessa mediassa. Niiden mukaan ”toimittajien on syytä olla hyvin pidättyväisiä sosiaalisessa mediassa oleviin tuki- ja kannatusryhmiin liittymisessä, koska niiden voidaan kokea vaarantavan lehden ja sen toimittajien riippumatto-muutta ja puolueettoriippumatto-muutta” (Pentikäinen 2010).
Molemmat tapaukset liittyvät kysymykseen toimittajien yhteiskunnal-lisesta ja poliittisesta roolista. Millä tavalla toimittajan on sopivaa osallistua yhteiskunnallisesti, ja tekeekö journalismista luotettavaa sen avoin näkökul-maisuus vai huolella varjeltu neutraalius ja riippumattomuus? Matti Apusta tuntui ärsyttävän toimittajien tapa esittää arvioita ikään kuin neutraalisti, vaikka hän kuitenkin oli tunnistavinaan niissä asenteellisuutta. Helsingin Sanomien some-ohjeet puolestaan vaikuttivat varsin varauksellisilta toi-mittajien yhteiskunnallista aktiivisuutta ja avoimuutta kohtaan. Molemmat tapaukset herättivät runsaasti keskustelua toimittajien keskuudessa. Tämä ei ollut yllätys, koska kysymykset toimittajan poliittisesta roolista,
avoimuu-desta ja riippumattomuuavoimuu-desta osuvat journalismin ytimeen ja ovat keskeisiä myös sille, mitä toimittajat työltään odottavat ja millainen on heidän am-matillinen identiteettinsä.
Journalismi on viime vuosina ollut myllerryksen kohteena mediaympä-ristön muutosten vuoksi. Painetut sanomalehdet olivat aiemmin valtavirran journalismin vakavarainen tukikohta, mutta viime vuosina niiden kannat-tavuus on heikentynyt. Toimitusten resursseja on supistettu, ja samalla on etsitty keinoja menestyä kilpailussa internetin monimuotoisen tarjonnan kanssa. Journalismi luotettavan asiatiedon tarjoajana on saanut rinnalleen vuorovaikutteisempia ja yleisön kanssa keskustelevampia viestinnän muoto-ja (Heinonen 2008; Beckett 2010). On myös esitetty, että journalismi voi menestyä kilpailussa tarjoamalla aiempaa taustoittavampia, tulkitsevampia ja persoonallisempia juttuja. Niiden uskotaan tuovan lisäarvoa lukijoil-le, jotka ovat jo saaneet lyhyet ajankohtaisuutiset ilmaiseksi internetistä (Vehkoo 2011). Myös toimitusten työtavat ovat muuttuneet. Kun ennen toimittaja itse vastasi jutustaan ideoinnista viimeistelyyn, tekee toimittaja nyt aiempaa useammin työnsä valmiiden suunnitelmien mukaan ja tiiviissä vuorovaikutuksessa työnjohdon kanssa (Helle 2010; Koljonen 2013a).
Kehitys näyttää siis kaksijakoiselta. Yhtäältä on painetta aiempaa tul-kitsevampaan, vuorovaikutteisempaan ja persoonallisempaan journalis-miin. Toisaalta työ on muuttumassa keskusjohtoisemmaksi ja konseptoi-dummaksi, ja samalla toimitusten taloudelliset resurssit ovat pikemminkin heikkenemässä kuin vahvistumassa. Kysymystä toimittajan yhteiskunnal-lisesta ja poliittisesta roolista on tarkasteltava näitä kehityssuuntia vasten. Toiseksi kysymystä on arvioitava toimittajan ammatillisen perinteen ja itseymmärryksen näkökulmasta. Miten toimittajat itse haluavat osallistua yhteiskunnallisesti, ja millä tavoin he katsovat omien arvojensa ja näkemys-tensä vaikuttavan juttuihinsa? Kolmanneksi kysymys on toimituksen sisäi-sistä valtasuhteista. Millaista osallistumista toimituksen johto toimittajilta edellyttää, ja millaista osallistumista taas ei pidetä toivottavana?
Tässä kirjassa kysymyksiä journalismin tulkitsevuudesta ja yhteiskun-nallisesta roolista sekä toimittajan suhteesta viestimensä arvosisällön muo-toutumiseen tarkastellaan suomalaistoimittajien haastattelujen ja heille suunnatun kyselytutkimuksen avulla. Tarkastelu kytketään myös aiempaan tutkimukseen. Siinä journalismin on arvioitu muuttuneen aiempaa
tulkit-sevammaksi (Djerf-Pierre & Weibull 2008), minkä on katsottu vaikuttavan journalismin ja politiikan väliseen valtasuhteeseen sekä olevan osoitus yh-teiskunnan medioitumisesta (esim. Strömbäck & Dimitrova 2011; Salgado & Strömbäck 2012). Journalismin tulkitsevuus ja yhteiskunnallinen aktii-visuus liittyvät myös kysymyksiin objektiivisuudesta ja avoimuudesta (esim. Lichtenberg 1996; Weinberger 2009; Phillips 2010; Mäenpää 2012; Vai-nikka ym. 2013). Kirjassa pohditaan, millä tavoin toimittajien aktiivisuus yhteiskunnallisten ongelmien osoittajina ja tulkintojen tekijöinä on sovi-tettavissa yhteen journalismissa edelleen tärkeänä pidetyn objektiivisuuden ihanteen kanssa. Olisiko objektiivisuuden sijaan parempi pyrkiä avoimuu-teen niin journalismin työprosessien kuin toimittajien taustojen ja arvo-jenkin suhteen? Kirjan teemat liittyvät edelleen kysymyksiin toimitustyön muutosten vaikutuksista journalismin autonomiaan ja professionaaliin ajatteluun (esim. Kantola 2011, 2012; Koljonen 2013a, 2013b; Reich & Hanitzsch 2013; Sjøvaag 2013; Waisbord 2013; Luostarinen 2014). Miten toimitustyön muutos päällikkövetoisemmaksi on vaikuttanut yksittäisen toimittajien liikkumavaraan ammattiinsa kuuluvien velvollisuuksien hoi-tamisessa, ja kuinka vapaasti toimittajat kokevat voivansa kirjoittaa juttuja haluamistaan aiheista ja näkökulmista?
Tutkimuksen aineistot ja menetelmät
Tutkimuksen tavoitteena oli saada kuva siitä, miten suomalaiset toimittajat mieltävät oman yhteiskunnallisen roolinsa, kuinka he suhtautuvat journa-lismin tulkitsevuuteen ja mielipiteellisyyteen ja millaiseksi he kokevat oman sanomisen vapautensa viestimessään. Halusimme siis saada tietoa toimitta-jien ammatillisista näkemyksistä ja kokemuksista. Tähän parhaiksi mene-telmiksi katsoimme toimittajien teemahaastattelut ja toimittajille suunna-tun kyselyn. Teemahaastatteluissa toimittajat voivat kertoa näkemyksistään konkreettisesti ja käytännönläheisesti, ja tutkija voi haastattelun kuluessa tehdä tarkentavia kysymyksiä. Kyselytutkimuksen avulla taas teemahaastat-telujen tulosten yleistettävyyttä voidaan testata laajemmalla vastaajajoukol-la.
Teimme tutkimuksen teemahaastattelut keväällä 2012. Haastatteluun valitut toimittajat työskentelivät suhteellisen suurissa toimituksissa ja
edus-tavat näin suomalaisen journalismin valtavirtaa.1 Suurin osa haastatelluista oli kotimaan yleistoimittajia, mutta joukossa oli myös kunnallistoimittajia, politiikan toimittajia sekä toimittajia, joilla yleistoimittajuuden ohella oli jokin seuranta-alue. Päätoimittajia haastateltiin, koska uskoimme heidät parhaiksi kertomaan, millaisin periaattein kussakin viestimessä toimitaan.
Haastattelut olivat noin tunnin mittaisia, ja niissä noudatettiin väljäs-ti ennalta laadittua haastattelurunkoa.2 Haastatelluille luvattiin, että haas-tattelut raportoidaan niin, että haastateltavaa ei tunnista sitaateista. Tällä pyrittiin siihen, että haasteltavat voivat puhua vapaasti, konkreettisesti ja omakohtaisesti sekä esittää tarvittaessa myös omaan toimitukseensa tai esi-miehiinsä kohdistuvaa kritiikkiä. Samasta syystä luvattiin, että tuloksia ra-portoitaessa ei yksittäisiä toimituksia tuoda esiin tai vertailla toisiinsa.
Haastattelut tuntuivatkin varsin avoimilta, eivätkä haastateltavat vai-kuttaneet erityisen varautuneilta. Teemahaastattelujen alustavan analyysin tuloksia testattiin kyselyllä, joka lähetettiin suomalaisten seitsenpäiväisten sanomalehtien uutis- ja artikkelitoimittajille sekä näiden lehtien yhteistoi-mitusten toimittajille maalis–huhtikuussa 2013. Vastauspyyntöä ei lähetet-ty päällikkötoimittajille, kuvaajille eikä taittajille.3
1 Kymmenestä toimituksesta valitsimme haastateltaviksi kaksi uutistoimittajaa ja
päätoimit-tajan. Uutistoimittajista toinen oli aina nainen ja toinen mies. Yhtä poikkeusta lukuun ot-tamatta toinen uutistoimittajista oli alle 40-vuotias ja toinen yli 40-vuotias. Kaikkiaan haas-tattelimme 20 uutistoimittajaa ja 10 päätoimittajaa, joista 21 työskenteli sanomalehdessä (Aamulehti, Etelä-Suomen Sanomat, Helsingin Sanomat, Ilkka, Kaleva, Keskisuomalainen, Turun Sanomat) ja 9 sähköisen median uutistoimituksessa (MTV3, Nelonen, Yleisradio).
2 Haastattelujen teemarunko esitetään liitteessä 1. Haastattelut analysoitiin luokittelemalla ne
Atlas.ti-ohjelman avulla tutkimuksen kysymyksenasettelua vastaaviin teemoihin. Luokitus-runko esitetään liitteessä 2. Analyysissä kutakin teemaa koskevat jaksot tulostettiin erikseen, ja teemaa analysoitiin näin syntyneen kohdennetun aineiston perusteella. Kunkin teema-aineiston rinnalla analyysissä käytettiin myös aineistoa kokonaisuudessaan. Analyysissä py-rittiin hahmottamaan, millaisia erilaisia näkemyksiä haastatellut esittivät teemoihin liittyen. Kussakin kirjan luvussa käsitellään yhtä tai useampaa luokitelluista teemoista. Raportissa esi-tettävät sitaatit on stilisoitu yleiskielisiksi. Kesken jäänet sanat on täydennetty kokonaisiksi, ja täytesanat sekä sanojen toistot on poistettu. Muut sitaateista tehdyt poistot on merkitty näkyviin.
3 Pyyntö lähetettiin sähköpostilla, ja vastaajat täyttivät nettilomakkeen. Sähköpostiosoitteet
poimittiin lehtien verkkosivuilta tai kysyttiin lehdistä. Osoitteet saatiin kaikista muista leh-distä paitsi Vasabladetista. Poimituista sähköpostiosoitteista osa osoittautui toimimattomik-si, ja niiden haltijat poistettiin kohderyhmästä. Kyselylomake esitetään liitteessä 3. Kaikkiaan
Uskomme tutkimuksen tulosten kuvaavan pätevästi suurissa suoma-laisissa tiedotusvälineissä työskentelevien toimittajien käsityksiä työstään. Samalla tulokset kertovat myös toimitusten käytännöistä, olosuhteista ja niiden muutoksesta. Tutkimuksesta piirtyy kuva melko yhdenmukaisesta journalistisesta kulttuurista ja käytännöstä, jossa painottuvat perinteiset journalistiset hyveet, kuten kriittisyys ja pyrkimys totuuteen. Voi kuitenkin olla, että jos analyysissä olisi enemmän etsitty poikkeamia ja eroja, niitä olisi myös jonkin verran enemmän löytynyt. Nyt emme esimerkiksi erottaneet erilaisia toimittajasukupolvia (vrt. Kantola 2011; Koljonen 2014), vaan py-rimme pikemminkin luomaan kuvan nykyisen toimittaja-ammatillisuuden valtavirrasta. Joihinkin aiempiin tutkimuksiin verrattuna (esim. Jyrkiäinen 2008; Väliverronen 2009; Nikunen 2011) tuloksemme piirtävät myös toimittajien ammatillisista olosuhteista ja ammatillisesta asemasta varsin myönteisen kuvan. Vaikka työtä on tehostettu ja toimituksia supistettu, toimittajat tuntuivat pitävän omia toimintaedellytyksiään ja toimintava-pauksiaan melko hyvinä. Voi olla, että haastattelutilanne ja kysymysten pai-nottuminen ammatillisiin ihanteisiin jättivät taka-alalle työtä käytännössä hiertäviä ongelmia. Voi myös olla, että tulokset olisivat olleet toisenlaisia, jos kohteiksi olisi valittu suurten viestinten pääasiassa kuukausipalkkaisten toimittajien sijaan pienten aluelehtien toimittajia, freelancereita tai tarvit-taessa töihin tulevia keikkatyöläisiä.
Kyselyn osalta tuloksiin vaikuttaa myös se, että pyysimme vastaajia ar-vioimaan esittämiämme väitteitä nimenomaan omalta kohdaltaan ja omaan kokemukseensa perustuen. Uskomme, että tällä tavoin saimme konkreetti-sempaa ja kohdallikonkreetti-sempaa tietoa kuin jos olisimme kysyneet journalismin tilasta ja kehityksestä yleisellä tasolla. Journalismia yleisesti koskeviin arvi-oihin vaikuttaa paljon se, miten journalismia on kuvattu julkisuudessa ja erilaisissa asiantuntijapuheenvuoroissa. Tällaiset kuvaukset vakiinnuttavat journalismin tilasta erilaisia ”totuuksia” ja ”tarinoita”, jotka helposti tois-tuvat kyselyvastauksissa, vaikkei niiden kytkentä todelliseen tilanteeseen
964:stä pyynnön saaneesta 330 vastasi, joten vastausprosentiksi tuli 34. Vastanneet edustavat perusjoukkoa varsin hyvin, vaikkakin naiset ovat vastaajien joukossa hieman yliedustettuja samoin kuin suurehkojen lehtien toimittajat (levikki 50 000–100 000). Näiden taustamuut-tujien jakaumat kohderyhmässä ja vastaajien keskuudessa esitetään liitteessä 4.
toimituksissa ole kovinkaan selvä. Tätä tutkimusta varten tekemässämme, omakohtaisia kokemuksia kartoittavassa kyselyssä tällaisten yleisten tari-noiden vaikutus ei ole yhtä vahva. Sen sijaan vastauksissa on yhteisten jour-nalististen arvojen ohella myös hajontaa, koska vastaajat ovat eri-ikäisiä ja työskentelevät hieman erilaisissa tehtävissä. Uskomme kuitenkin, että saa-mamme vastaukset kaikkiaan muodostavat varsin kattavan kuvan siitä, mil-laiseksi suomalaisten seitsenpäiväisten sanomalehtien toimittajat nykyisin mieltävät toimintatilansa ja ammatilliset periaatteensa.
Haastatteluja ja kyselyvastauksia tulkitessa on muistettava, että toimit-tajat kommentoivat niissä omia kokemuksiaan ja käsityksiään ja kommentit ovat siten ammatilliseen asemaan sitoutuneita, osittaisia ja näkökulmaisia. On mahdollista, että toimittajat kommenteissaan rationalisoivat tekemisi-ään eli selittävät niitä ”parhain päin”. Tällöin erityisesti ihanteiden ylevyyden ja arkisten käytäntöjen raadollisuuden välinen juopa saattaa jossain määrin hävitä näkyvistä. Tästä huolimatta haastattelupuhe ja kyselyvastaukset ovat asiantuntevia, koska toimittajat ja päätoimittajat kuitenkin parhaiten tie-tävät, miten he journalismia tekevät ja millaisia muutoksia siinä on viime vuosina tapahtunut.
Esitämme kyselyn tuloksia ja haastattelusitaatteja lomittain kunkin tutkimusteeman käsittelyn yhteydessä. Pyrimme suhtautumaan haastatelta-viemme kertomaan samanaikaisesti sekä kunnioittavasti että tulkitsevasti. Tämä tarkoittaa, että tunnustamme lähteidemme asiantuntemuksen ja luo-tamme heidän rehellisyyteensä, mutta samalla teemme heidän puheestaan yleistyksiä ja tyypittelyjä sekä kommentoimme sitä oman kokemuksemme ja aiemman tutkimuksen nojalla.
Kirjan rakenne
Kukin kirjan luvuista tarkastelee omasta näkökulmastaan kysymyksiä jour-nalismin tulkitsevuudesta ja toimittajan yhteiskunnallisesta roolista. Kirjan toinen luku kytkeytyy keskusteluun journalismin mahdollisesta muutok-sesta entistä tulkitsevammaksi ja mielipiteellisemmäksi. Luvussa esitellään aiemman tutkimuksen tuloksia, tehdään pieni määrällinen sisällönanalyysi tulkitsevien juttutyyppien osuuksien kehityksestä Helsingin Sanomissa ja Keskisuomalaisessa 2000-luvulla sekä kuvataan haastattelujemme ja
kyse-lymme nojalla, ovatko toimittajat havainneet tällaista muutosta ja miten he siihen suhtautuvat.
Kolmannessa luvussa kuvataan, miten toimittajat osallistuvat julkiseen keskusteluun ja tulkitsevat raportoimiaan asioita. Luvussa pohditaan täl-laisen journalistisen tulkinnan ja aloitteellisuuden suhdetta journalismin objektiivisuuteen. Tätä varten luonnostellaan kaksi erilaista objektiivisuus-käsitystä, joita vasten analysoidaan toimittajien näkemyksiä objektiivisuu-desta.
Neljännessä luvussa tutkitaan, millaisissa yhteyksissä ja millaisista ai-heista toimittajat ovat valmiita ottamaan kantaa ja miten he näkevät tällai-sen avoimuuden vaikuttavan työhönsä. Luvun aluksi käydään läpi toimitta-jien perusteluja sille, miksi he tuovat tai jättävät tuomatta omia kantojaan esiin. Sen jälkeen selvitetään niiden kysymysten luonnetta, jotka toimittajat kokevat oman kannan paljastamisen kannalta erityisen riskialttiiksi. Samoin kuvataan, miten toimittajat tasapainoilevat tulkitsevissa kirjoituksissaan analyysin ja varsinaisten kannanottojen välillä. Luvun lopuksi kuvataan, mi-ten toimittajat suhtautuvat oman persoonansa esiintuontiin ja toimittajien ”brändäämiseen”.
Viidennessä luvussa kuvataan, millaiseksi toimittajat kokevat sananva-pautensa ja autonomiansa omassa viestimessään. Näitä kysymyksiä suhteute-taan journalistin työn muutokseen kohti ryhmätyötä, ennakkosuunnittelua ja suurempaa keskusjohtoisuutta. Lisäksi analysoidaan, millaisia jännitteitä toimituksissa syntyy viestimen valtalinjasta poikkeavien näkemysten takia ja miten näitä jännitteitä toimitushierarkiassa ratkotaan. Luvussa pohditaan myös toimittajan itsesensuuria erityisesti suhteessa toimituksen johtoon mutta myös toimituksen ulkopuolisiin ryhmiin.
Kirjan päätösluvussa kootaan yhteen aiempien lukujen havaintoja ja luonnehditaan journalismin tulkitsevuuden merkitystä sekä journalismin yhteiskunnallisen roolin että yksittäisen journalistin työn ja ammattieetok-sen näkökulmista.
* * *
Tutkimus tehtiin Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksessa (COMET), ja sen rahoitti Helsingin Sanomain
Sää-tiö. Esa Reunanen osallistui tutkimuksen suunnitteluun, teki tutkimushaas-tatteluja, toteutti kyselyn sekä kirjoitti kirjan luvut 1–4. Kari Koljonen teki tutkimushaastatteluja ja kirjoitti luvun 5. Kirjan päätösluvun Reunanen ja Koljonen kirjoittivat yhdessä. Heikki Luostarinen osallistui tutkimuksen suunnitteluun ja kommentoi käsikirjoitusta. Paula Haara osallistui kyse-lyn osoitteiston kokoamiseen. Veera Nuutinen suoritti tiedotusopin opin-tojaan lukemalla tutkimuksen luonnostekstejä ja kommentoimalla niitä. Jenni Mäenpää antoi arvokkaita kommentteja kirjan objektiivisuutta käsit-televästä luvusta. Lisäksi saimme hyviä kommentteja Pentti Raittilalta sekä Tampere University Pressin anonyymeilta arvioijilta. Tärkeän panoksensa tutkimukselle antoivat myös haastattelemamme ja kyselyymme vastanneet toimittajat.
Tutkimus tehtiin COMET-tutkimuskeskuksen Uljas-tutkimusryhmäs-sä, ja tämä on viides ryhmän julkaisema journalismia ja toimittajan ammat-tikäytäntöjä luotaava kirja. Aiemmin on julkaistu Pauliina Lehtosen Itsensä markkinoijat. Nuorten journalistien urapolut ja yksilöllistyvä työelämä (Tam-pere University Press, 2013), Kari Koljosen Seuraa johtajaa! Väliportaan päällikkötoimittajien muuttuvat roolit (Tampere University Press, 2013), Eliisa Vainikan ja kumppanien Twiiteryhmiä ja uutispäivittelyä – Toimitta-jana sosiaalisessa mediassa (Tampereen yliopisto, 2013) sekä Heikki Luosta-risen ja Pentti Raittilan toimittama Journalistin vapaus (Vastapaino, 2014).
2
Tulkitsevuus journalismissa
Journalismin yhteiskunnallista asemaa koskevassa tutkimuksessa ollaan melko yksimielisiä siitä, että viime vuosikymmenten aikana journalismi on lisännyt riippumattomuuttaan muista yhteiskunnallisista instituutioista ja alkanut entistä voimakkaammin tulkita ja kommentoida niiden toimintaa (Salgado & Strömbäck 2012; Strömbäck 2008a). Sanomalehtien siteet po-liittisiin puolueisiin ovat heikentyneet, ja journalistit ovat yhä enemmän alkaneet mieltää itsensä yleisönsä edustajiksi ja vallanpitäjien – usein sa-lattujen – tarkoitusperien tulkitsijoiksi ja paljastajiksi (Aula 1992; Djerf-Pierre & Weibull 2008).
Tulkitsevuuden kasvu näkyy yhtäältä toimittajien ammatillisessa ee-toksessa ja toisaalta juttujen sisällöissä. Anu Kantola (2011) erottaa kolme toimittajasukupolvea, joilla kullakin ammatillinen eetos on hieman erilai-nen: korkean modernin journalistit tulivat työikään 1960-luvun lopulla, notkistuvan modernin journalistit 1980-luvulla ja notkean modernin journa-listit 1990-luvulla. Journalismin kriittisyys ja riippumattomuus ovat kaikil-le yhteisiä ammatillisia perusteita. Kuitenkin tarinan rakentamisen tärkeys ja dramatisointi korostuvat jo notkistuvan modernin journalisteilla (mt., 130), ja nuorimman ryhmän eetoksessa ”journalistien pitää lähteä mukaan yhteiskunnan muutokseen sekä tuottaa kiinnostavia ja räväköitä näkökul-mia ja mielipiteitä” (mt., 140).
Journalismin sisältöjenkin osalta on saatu ainakin jonkinlaista näyttöä tulkitsevuuden kasvusta. Esimerkiksi Thomas Patterson (1994, 81) luo-kitteli New York Timesin etusivun vaalijutut kuvaileviin ja tulkitseviin ja havaitsi tulkitsevien juttujen osuuden kasvaneen vuoden 1960 kahdeksasta
prosentista kahdeksaankymmeneen prosenttiin vuonna 1992. Samalla po-liitikkojen puheiden lainaukset ovat lyhentyneet ja jutuissa on alettu pai-nottaa yhteiskunnallisten kysymysten sijaan enemmän poliittista peliä ja strategiaa (Patterson 1994, 73–76). Catherine Fink ja Michael Schudson (2014) saivat samantapaisia tuloksia analysoituaan kolmen yhdysvaltalaisen sanomalehden etusivuja vuodesta 1955 vuoteen 2003: aihettaan konteks-tualisoivien juttujen osuus lisääntyi 8:sta 45 prosenttiin samalla kun perin-teisten kovien uutisten osuus väheni 85:stä 47 prosenttiin. Tutkimukset jakautuvat karkeasti sen mukaan, onko mitattu mielipiteellisten juttutyyp-pien osuutta vai tarkemmin tekstien tulkitsevuutta. Joissakin on elementte-jä molemmista lähestymistavoista, ja usein tutkimukset ovat kohdistuneet vaalijournalismiin. (Salgado & Strömbäck 2012.)
Rodney Benson ja Daniel Hallin (2007) vertasivat New York Timesin kotimaan politiikan juttuja Figaron ja Le Monden vastaaviin juttuihin luo-kittelemalla tekstikappaleet joko raportoiviksi, taustoittaviksi, tulkitseviksi tai mielipiteen ilmauksiksi. Ideana oli, että journalismin oma ”poliittinen ääni” on vaimeinta raportoivassa tekstissä ja voimistuu taustoituksen ja tulkinnan kautta varsinaisiksi mielipiteen ilmauksiksi.4 Yhdysvaltalaisen ja ranskalaisen journalismin vertailun lisäksi tarkasteltavana oli myös muutos 1960-luvulta 1990-luvulle. Ajallisesti muutokset olivat pieniä: tulkitsevuus väheni ranskalaislehdissä ja lisääntyi yhdysvaltalaislehdissä. Esseemäisem-män tyylin takia taustoittavien ja tulkitsevien kappaleiden osuus oli ranska-laisissa lehdissä hieman yhdysvaltalaisia suurempi niin 1960- kuin 1990-lu-vullakin.
Jari Väliverronen ja Risto Kunelius (2009) sovelsivat Bensonin ja Hal-linin tutkimusta Helsingin Sanomien politiikan juttuihin ja luokittelivat 1960- ja 1990-luvun juttujen lisäksi jutut myös vuodelta 2005. Suomessa-kaan muutokset eivät olleet suuria: taustoituksen osuus lisääntyi
1960-lu-4 Taustoitus erotettiin luokituksessa lähinnä tapahtuma-ajan perusteella: raportoinniksi
kat-sottiin päiväkohtaisista tapahtumista raportointi, kun taas taustoitukseksi katkat-sottiin kappa-leet, joissa kerrottiin aiemmin tapahtuneesta. Tulkinnaksi katsottiin jaksot, joissa poliittisten asetelmien tai historiallisten taustojen perusteella spekuloitiin tapahtumien merkityksestä, seurauksista tai motiiveista. Mielipiteen esittämiseksi luokiteltiin arvostelmien esittäminen: onko jokin väite totta tai valhetta tai onko jokin asia tai mielipide hyvä tai huono. (Benson & Hallin 2007, 32.)
vun 7 prosentista 11 prosenttiin vuonna 2005 ja mielipiteiden osuus kasvoi puolesta prosentista neljään. Kuitenkin tulkinnan osuus yllättäen hiukan pieneni kuudesta prosentista viiteen. Raportoivan tekstin osuus vastaavasti väheni 86 prosentista 79:ään.5 Vaikka muutokset ovat pieniä, ne kuitenkin ovat pääosin tulkitsevampaan suuntaan. Väliverrosen ja Kuneliuksen mu-kaan tulokset selittyvät ennen muuta uusilla juttutyypeillä. Vuonna 2005 uutissivuilla julkaistiin toimittajien kirjoittamia kommentti- ja mielipide-juttuja, mikä ei ollut tapana vielä 1960-luvulla. Määrällisiä tuloksia selvem-min tulkitsevuuden kasvu tulee esiin lehden tavassa asemoida uutistekstissä lähteiden sanomisia. Lähteiden sitaatit sijoitetaan entistä vahvemmin toi-mittajan rakentamaan kerronnalliseen kehykseen. Kirjoittajat katsovatkin, että ”poliitikot eivät ole enää 1990-luvulla voineet olettaa pääsevänsä julki-suuteen, ellei heillä ole ollut jotain journalistisesti houkuttelevaa, toimitta-jan luomaan ja hallitsemaan juttuun sopivaa sanottavaa” (ma., 240).
Myös Ruotsissa uutisanalyyseiksi nimetyt taustoittavat ja tulkitsevat juttutyypit ovat melko yleisiä. Vaaliuutisoinnin yhteydessä niiden osuus on vaihdellut vuodesta 1998 vuoteen 2006 viiden ja yhdeksän prosentin välillä (Strömbäck 2008b; Strömbäck & Nord 2006). Ruotsissa on selvitetty myös yleisemmin vaaleja koskevan uutisoinnin tulkitsevuutta erottelemalla pää-asiassa vain kuvailevat jutut jutuista, joissa toimittaja myös analysoi, arvioi tai selittää jutun kuvaamaa tilannetta.6 Tulkitsevien juttujen osuus suurissa päivä- ja iltapäivälehdissä oli vuosina 1998, 2002 ja 2006 noin kolmannes kaikista vaaleja käsitelleistä jutuista (Strömbäck 2008b, 170). Tulkitsevuu-dessa ei tällä jaksolla näyttänyt olevan selvää trendiä suuntaan eikä toiseen. Tulkitsevuuteen ei vaikuttanut myöskään se, oliko juttu merkitty uutisana-lyysiksi. Sen sijaan tulkitsevuus oli keskimääräistä yleisempää jutuissa, jois-sa politiikkaa tarkasteltiin pelinä. Ruotsisjois-sa tehtyjen sisällönanalyysien ja haastattelututkimusten perusteella Strömbäck päättelee, että poliitikot
voi-5 Artikkelissa esitetyssä taulukossa Suomelle esitetään virheellisesti 1960- ja 1990- luvuilta
Yh-dysvaltain tiedot. Tässä käytetään kirjoittajilta saatuja oikeita tietoja.
6 Sisällönanalyysi perustui Pattersonin (2000, 250) erotteluun kuvailevan ja tulkitsevan
jour-nalistisen tyylin kesken. Kuvaileva journalismi rakentuu faktoille, ja toimittaja asettuu jutussa havainnoijan asemaan. Tulkitsevassa tyylissä juttu taas perustuu toimittajan valitsemaan tee-maan, ja faktoista tulee teemaa havainnollistavaa materiaalia. Tulkitseva juttu asettaa toimit-tajan myös analysoijan rooliin.
vat toimittajia enemmän vaikuttaa uutisagendaan eli siihen, mitä aiheita ju-tuissa käsitellään. Toimittajilla taas on suurempi valta vaikuttaa siihen, millä tavalla aiheita jutuissa kehystetään. Kaikkiaan Strömbäck kuitenkin arvioi, että enimmäkseen toimittajat hallitsevat poliitikkoja vahvemmin vaalijour-nalismin rakentumista (ks. myös Strömbäck & Nord 2006).
Journalismin tulkitsevuuden kasvu liitetään usein kehityskertomuk-siin, joissa journalismi joko rappeutuu markkinoiden ja kilpailun paineessa sensaatiohakuiseksi ja todellisuutta vääristeleväksi viihteeksi tai sitten kehit-tyy itsenäiseksi ja kriittiseksi vallanpitäjien arvioijaksi. Tutkittuaan Ruot-sin julkisen palvelun radiota ja televisiota Monika Djerf-Pierre ja Lennart Weibull (2008) kyseenalaistavat tällaisen lineaarisen kehityksen ja erottavat vuodesta 1925 vuoteen 2005 neljä suhteellisen erilaista vaihetta, joissa jour-nalismin suhde yleisöön ja poliittisiin instituutioihin on ollut erilainen.7 He paikantavat viimeisimmän taitekohdan vuoteen 1985, jolloin yleisöstä riippumaton ja poliittisiin instituutioihin kriittisesti suhtautuva journalismi alkoi omaksua yleisölähtöisyyden ajatuksia. Muutoksen taustalla oli erityi-sesti uusien kaupallisten radio- ja televisiokanavien tuoma kilpailu. Samalla kun kriittisyys vallanpitäjiä kohtaan säilyi, alettiin objektiivisuutta tulkita uudella tavalla: julkisen palvelun journalismi alkoi mieltää itsensä tulkinto-jen tarjoajaksi yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa (ma., 206).
Djerf-Pierre ja Weibull pitävät tulkitsevuuden kasvua merkittävimpänä muutoksena Ruotsin julkisen palvelun journalismissa viime vuosikymmeni-nä. Journalismi on muuttunut poliittisia instituutioita ja poliitikkoja koh-taan epäluuloisemmaksi, ja siinä missä ennen tukeuduttiin ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioihin, toimittajat yhä useammin itse ottavat asiantun-tijan roolin. Sen lisäksi että tulkitaan poliittisten tapahtumien syitä ja seu-rauksia, spekuloidaan myös poliitikkojen ajatuksilla ja tunteilla ja pyritään paljastamaan heidän salattuja motiivejaan ja pohdintojaan. (Djerf-Pierre & Weibull 2008, 209.)
Toimitukset näyttävät ottaneen aiempaa itsenäisemmän roolin myös kampanjoidessaan erilaisten hyvinä pitämiensä asioiden puolesta.
Esimerk-7 Djerf-Pierre ja Weibull nimeävät vaiheet seuraavasti: 1) kasvatus ja valistus (1925–1945),
2) heijastava objektivismi (1946–1965), 3) kriittinen valvonta (1965–1985) ja 4) tulkinta (1985–).
kejä tällaisesta ovat Iltalehden kampanja sairaanhoitajien palkkojen puolesta vuonna 2007 sekä Helsingin Sanomien Läskikapina ja Kaisaniemi-projektit (Kunelius & Reunanen 2008; Järvi 2008). Kuten Helsingin Sanomien tuol-loinen päätoimittaja Reetta Meriläinen ja toimituspäällikkö Antero Mukka Läskikapina-kampanjaansa kommentoidessaan totesivat, ”sanomalehtikin uskaltaa 2000-luvulla heittää ’objektiivisen tarkkailijan’ viitan harteiltaan, antaa asioille merkityksiä ja tehdä omaehtoisia valintoja”. Heidän mukaansa ”ilmastonmuutos, kansanterveys, liikenneturvallisuus, ihmisten elinympä-ristö ja kansalaisaktiivisuuden edistäminen ovat esimerkkejä aihealueista, joissa viestimillä on varaa olla suunnannäyttäjinä”. (Meriläinen & Mukka 2008, 77.)
Aiemman tutkimuksen perusteella journalismi näyttäisi siis omaksu-neen yhteiskunnallisia kysymyksiä itsenäisesti kehystävän ja arvioivan roo-lin. Määrällisiin analyyseihin nojaavien tutkimusten perusteella käänne on kuitenkin tapahtunut viimeistään 1980-luvulla eikä selvää muutosta enää 1990-luvulta 2000-luvulle ole voitu osoittaa. Toisaalta 2000-luvun aikana-kin journalismi on etsinyt uusia ilmaisukeinoja ja uudenlaisia tapoja toimia yhdessä yleisönsä kanssa. Sosiaalisen median ja muun verkkomedian merki-tyksen kasvu ja siihen liittyvä painettuihin lehtiin perustuvan liiketoiminta-mallin rapautuminen ovat keskeisiä 2000-luvun trendejä, joiden voi olettaa heijastuneen myös journalismiin ja sen tulkitsevuuteen.
Seuraavassa tarkennamme katseen 2000-luvulle, ja analysoimme jour-nalismin tulkitsevuutta ja sen muutosta 13 vuoden aikana. Luomme ensin aiemman tutkimuksen ja pienen sisällönanalyysin avulla katsauksen tulkit-sevien juttutyyppien osuuksiin suomalaisissa sanomalehdissä 2000-luvulla. Seuraavaksi analysoimme toimittajien käsityksiä siitä, milloin ja millä ta-voin journalismi mahdollisesti on muuttunut tulkitsevammaksi. Tämän jälkeen käsittelemme toimittajien suhdetta tulkitsevaan journalismiin ja erityisesti tulkitsevien ja mielipiteellisten juttujen kirjoittamiseen: kuinka vapaasti uutistoimittajat saavat tehdä näitä juttuja ja onko niistä tullut heil-le uusi pakko uutistyön lisäksi? Lopuksi pohdimme journalismin tulkitse-vuuden toimittajan ammattitaidolle asettamia vaatimuksia ja sitä, millaisia edellytyksiä toimituksissa nykyisin on tulkitsevuuden edellyttämälle asian-tuntijuudelle.
2.1 Sanomalehtien tulkitsevissa jutuissa ei näy
selvää trendiä 2000-luvulla
Yksi viime vuosikymmenten kehitystrendeistä on ollut mielipiteellisten jut-tutyyppien monipuolistuminen ja niiden sijoittuminen pääkirjoitussivun ja yleisönosaston lisäksi myös uutissivuille. Uutissivut ovat muutenkin muut-tuneet monimuotoisemmiksi: jutut ovat lyhentyneet ja niitä on ”palasteltu” erillisiksi kainalojutuiksi, kommenteiksi, taustajutuiksi ja graafisiksi esityk-siksi (Pulkkinen 2008, 181–198; Kivioja 2008, 54–56).
Vaikka mielipiteellisten juttutyyppien lisääntyminen suomalaislehtien uutissivuilla todetaan useidenkin tutkimusten yhteydessä, tarkkaa tietoa siitä ei kuitenkaan juuri ole. Ehkä havainnollisin kuvaus on Pasi Kiviojan (2008) tutkimuksessa iltapäivälehtien kehityksestä 1980-luvulta 2000-lu-vulle. Kivioja kutsuu mielipiteellisiä tekstejä kommentaareiksi ja sisällyttää niihin kolumnit, pakinat, kommentit, kantaa ottavat analyysit, kulttuuriar-vostelut sekä muut toimittajan kannanotot. Ilta-Sanomissa kommentaarit otettiin ensin varovasti käyttöön 1990-luvun puolivälissä, ja noin kymme-nen vuoden omaksumisjakson jälkeen niitä Kiviojan mukaan ”ryhdyttiin toden teolla tuottamaan” (mt., 50). Kivioja liittää kommentaarien yleisty-misen paitsi juttujen palasteluun myös ”näkökulmajournalismin” nousuun ja toimittajien tekemiseen tunnetuksi. Hänen mukaansa vuosien 2005 ja 2006 aineistossa näkyy jo vahvana se ajattelutapa, että ”iltapäivälehden pitää kyetä tarjoamaan lukijoilleen kuivakan raportoinnin sijaan persoonallisia ja asiantuntevia analyysejä uutis- ja urheilutapahtumista” (mt., 50).
Kiviojan (2008, 53) mukaan 2000-luvun puolivälissä alkoi yleistyä näkökulma-juttutyyppi, eli tavallista laajempi ja analyyttisempi kolumni, jossa kirjoittajan asiantuntijarooli korostuu ja kirjoittajan kolumnikuva on näyttävästi esillä. Näkökulmajournalismin toisena ilmenemismuotona voi pitää niin sanottuja kommenttijuttuja, joita toimittajat nykyään kirjoittavat uutisten yhteyteen. Keltto (2010, 5) luonnehtii kommenttia juttutyyppinä suhteellisen tuoreeksi ja katsoo sen vallanneen 2000-luvulla nopeasti sekä iltapäivälehdet että päivälehdet. Täsmällistä tietoa kommenttien yleisty-misestä ei kuitenkaan ole. Myös uutisanalyysi vaikuttaa merkittävältä tu-lokkaalta. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa uutisanalyysi-vinjetti otettiin
käyttöön keväällä 2005.8 Uutisanalyyseissä kirjoittaja on korostetummin esillä myös kuvansa kera kuin Tausta-vinjetillä varustetuissa jutuissa. Lisäksi Tausta-jutut julkaistaan tyypillisesti uutisjutun yhteydessä, kun taas uutis-analyysit viittaavat tyypillisemmin edellisten päivien uutistarjontaan.
Vaikka näkyvästi tulkitseva journalismi olisikin yleisesti vahvistanut asemiaan, kommentoivien juttujen osuus ei kuitenkaan ole lisääntynyt tasai-sesti ja samalla tavalla kaikissa lehdissä, vaan kehitykseen ovat vaikuttaneet kunkin lehden sisällölliset ja ulkoasulliset linjaukset ja uudistukset. Esimer-kiksi Ilta-Sanomien viihdesivuilla kommentaarien osuus väheni 1980-luvul-ta vuosituhannen vaihteen 6 prosenttiin, minkä jälkeen se lisääntyi vuosiin 2005–2006 tultaessa 14 prosenttiin. Ilta-Sanomien kotimaan sivuilla kom-mentaarin osuus juttumäärästä taas on pysynyt 1980-luvulta lähtien melko samana, noin neljässä prosentissa. Sen sijaan Iltalehdessä kommentaarijut-tujen osuus kotimaan sivujen juttumäärästä oli 1980-luvun puolivälissä 4 prosenttia, minkä jälkeen se laski vuosituhannen vaihteessa 1 prosenttiin mutta kasvoi vuosiin 2005–2006 tultaessa peräti 12 prosenttiin. (Kivioja 2008, 242.) Sanomalehtien Liiton Toimitustilaston yhteydessä yhdeksälle lehdelle9 vuonna 2006 tehdyssä syventävässä sisällönanalyysissä toimituk-sen tekemien mielipidejuttujen (pääkirjoitukset, kolumnit, kommentit) osuus oli keskimäärin 3 prosenttia juttujen lukumäärästä ja 4 prosenttia toi-mituksellisista palstasenteistä (Toimitustilasto 2007, 3–9).
Juttujen tulkitsevuus ja kantaaottavuus eivät täysin riipu juttutyypistä, mutta jonkin verran senkin perusteella voidaan päätellä. Voi ajatella, että Bensonin ja Hallinin (2007) esittämistä tulkitsevuuden asteista uutisessa painottuvat raportointi ja taustoitus, uutisanalyysissä/taustajutussa taustoi-tus ja tulkinta ja varsinaisissa mielipidekirjoituksissa tulkinta ja kannanotto (ks. taulukko 2.1). 10
8 Helsingin Sanomien sähköiseen arkistoon tehdyn sanahaun perusteella lehden ensimmäinen
uutisanalyysiksi nimetty juttu oli ulkomaan sivuilla 10.5.2005 julkaistu Kaius Niemen kirjoi-tus ”Kuoppainen tie Moskovan juhliin”.
9 Etelä-Saimaa, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Iltalehti, Kainuun Sanomat, Kaleva,
Kouvolan Sanomat, Satakunnan Kansa, Vasabladet.
10 Kyse on siitä, mitkä tulkitsevuuden asteet painottuvat kussakin juttutyypissä. Jossain määrin
kaikki juttutyypit sisältävät niin raportointia, taustoitusta, tulkintaa kuin ehkä kannanottoa-kin.
Tätä tutkimusta varten selvitettiin toimituksen mielipiteellisten ja taus-toittavien juttujen määriä vuosina 2000, 2006 ja 2012. Analyysiin valit-tiin Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen. Helsingin Sanomat on suuri valtakunnallinen lehti ja Keskisuomalainen puolestaan tyypillinen oman maakuntansa ykköslehti. Analyysissä laskettiin toimittajien mielipiteelli-set ja taustoittavat jutut sekä ”tiivistävät elementit” eli tietolaatikot ja tie-tografiikat. Analyysi tehtiin juttujen ulkoisten tunnuspiirteiden, kuten vinjettien, perusteella, eikä juttujen tulkitsevuutta arvioitu tekstin tasolla. Analyysissä keskityttiin nimenomaan toimittajien tekemiin taustoitta-viin ja mielipiteellisiin juttuihin. Analyysiin ei näin otettu niin sanottuja asiantuntija- artikkeleita, pilapiirroksia, muista lehdistä poimittuja sitaatteja eikä yleisönosastojuttuja.11 Myös tapahtumia humoristisesti kommentoivat uutispalstat, kuten Helsingin Sanomien Politiikan kulmapöytä ja Kuiskaaja, jätettiin analyysistä pois.
Mielipiteellisetjuttutyypit ovat 2000-luvulla pysyneet ainakin
ulkoisil-ta tunnusmerkeiltään melko samanlaisina. Pääkirjoitus ja uutiskommentti ovat vakiomuotoisia, kun taas toimittajien kolumneissa on enemmän vaih-telua. Niitä on julkaistu monien erilaisten vinjettien alla (ks. liite 5), joista osa on säilynyt läpi vuosikymmenen, osa taas on vaihdellut vuosien mittaan. Pääkirjoitusten määrä on molemmissa lehdissä pysynyt koko vuosikymme-nen samana. Helsingin Sanomissa mielipiteellisiä juttuja oli eniten vuonna
11 Tietotoimistojen ja free lancer -toimittajien jutut ovat mukana luvuissa. Juttujen luokittelu
kuvataan tarkemmin liitteessä 5.
Taulukko 2.1.
Tulkitsevuudeltaan erilaiset tekstilajit sanomalehden juttutyypeissä.
Raportointi Taustoitus Tulkinta Kannanotto Uutinen X X Tausta/analyysi X X Pääkirjoitus X X Kolumni X X Kommentti X X
2006, minkä jälkeen erityisesti uutiskommenttien määrä on vähentynyt. Keskisuomalaisessa uutiskommentteja on ollut kaikkina tarkasteluvuosina harvakseltaan, mutta toimittajan kolumnien määrä on tasaisesti kasvanut.
Taustoittaviksi jutuiksi luokiteltiin vain nimenomaisesti Tausta- tai
Uutisanalyysi-vinjeteillä (HS) tai Uutisen takana -vinjetillä (KSML) va-rustetut jutut. Tässä huomattavin muutos on uutisanalyysien voimakas lisääntyminen Helsingin Sanomissa vuoden 2006 jälkeen. Vuoteen 2012 mennessä Keskisuomalainen otti käyttöön Uutisen takana -juttutyypin. Aiempina tarkasteluajankohtina Keskisuomalaisessa ei ollut erikseen taus-toittaviksi merkittyjä juttutyyppejä.
Taulukko 2.2.
Toimituksen tulkitsevien juttujen lukumäärä Helsingin Sanomissa ja Keskisuomalaisessa viikolla 47 vuosina 2000, 2006 ja 2012.
Helsingin Sanomat Keskisuomalainen 2000 2006 2012 2000 2006 2012 Mielipiteelliset jutut Pääkirjoitus 20 21 18 14 14 14 Toimittajan kolumni/näkökulma 28 38 35 12 16 19 Toimittajan uutiskommentti 8 12 5 4 3 3 Pakina 2 3 2 3 1 0 Taustoittavat jutut Taustakainalo 17 22 18 0 0 0 Uutisanalyysi / Uutisen takana 0 1 20 0 0 3
Tiivistävät elementit Tietolaatikko 73 69 62 4 48 48 Tietografiikka 80 32 47 14 21 35
Muu tulkitseva juttutyyppi 5 2 7 0 0 0
Sivumäärä viikolla 47 494 462 350 232 276 248 Mielipiteellisiä juttuja / sivu 0,117 0,160 0,171 0,142 0,120 0,145 Taustoittavia juttuja / sivu 0,034 0,050 0,109 0 0 0,012 Tiivistäviä elementtejä / sivu 0,310 0,219 0,311 0,078 0,250 0,335
Taustoittaviksi merkittyjen juttujen analyysi ei sinällään kerro koko to-tuutta taustoituksen määrästä, koska myös uutisjutut sisältävät taustoitusta. Lisäksi varsinkin aiempina tarkasteluvuosina taustoittavia juttuja julkais-tiin usein ilman, että niitä olisi erityisesti nimetty taustajutuiksi. Helsingin Sanomissa tällaisissa jutuissa käytettiin usein laihaa otsikkofonttia osoitta-maan, että jutussa ei ole päiväkohtaista uutiskärkeä. Kyse oli usein repor-taasinomaisista jutuista. Nykyisiä uutisanalyysejä muistuttavat jutut eivät tuolloin siis typografisesti eronneet muista ”ajattomista” jutuista. Lisäksi taustoittavia juttuja julkaistaan myös muilla kuin tausta- tai uutisanalyysi-vinjeteillä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla julkaistiin vuoden 2006 analyysiviikolla uutistapahtumia taustoittava Sanojen takana -juttu. Tämä ja muut vastaavat tapaukset on taulukossa 2.2. luokiteltu koh-taan ”muu tulkitseva juttutyyppi”. Kaikki vuodelta 2012 tähän luokkaan koodatut jutut olivat kuitenkin Helsingin Sanomien premisivulla julkaistu-ja vinkkejä sisäsivujen uutisanalyyseistä.
Tiivistäviksi elementeiksi luokitellut jutut ovat taustoitusta, johon ei
varsinaisesti sisälly toimittajan tulkintaa. Nämä on eroteltu yhtäältä tieto-laatikoiksi (faktateksteiksi) ja toisaalta tietografiikaksi, ja myös niiden li-sääntyminen kertoo toimitusten kasvaneesta panoksesta uutistapahtumien analysoinnissa.12 Hannu Pulkkisen (2008, 187) mukaan näyttää siltä, että faktatekstit ja tietografiikat ovat olleet ensimmäisiä uusia elementtejä, kun päivälehdet ovat 2000-luvun alussa monipuolistaneet esitystapojaan. Vuon-na 2005 pienissä suomalaisissa päivälehdissä ei ollut juuri lainkaan grafiik-kaa, keskisuurissa lähes kolme ja suurissa lähes neljä grafiikkaa lehden nume-roa kohti. Eniten grafiikkaa oli Helsingin Sanomissa (10), Turun Sanomissa (7) ja Aamulehdessä (7), eikä grafiikan määrä näytä 2000-luvun alkupuolis-kolla oleellisesti muuttuneen. (Pulkkinen 2008, 190.)
Tässä tehdyn analyysin mukaan Helsingin Sanomissa oli tietografiik-kaa selvästi eniten vuonna 2000, lähes 12 grafiiktietografiik-kaa lehden numeroa koh-den, kun vuonna 2006 niitä oli alle viisi ja vuonna 2012 noin seitsemän
12 Vuoden 2012 tutkimusviikolla Helsingin Sanomat julkaisi myös 15 ”Poiminta”-vinjetillä
va-rustettua juttua. Tämä uusi juttutyyppi on oikeastaan pieni kainalojuttu. Sen uutismaisuus vaihtelee, ja vaikka se joskus voi muistuttaa joko tietolaatikkoa tai taustakainaloa, sitä ei tässä kuitenkaan laskettu mukaan kumpaankaan juttukategoriaan.
lehden numeroa kohti. Ehkä vuonna 2000 grafi ikan käytössä oli vielä uu-tuuden viehätystä, ja käyttö on sittemmin tasaantunut. Keskisuomalaisessa taas erityisesti tietolaatikoiden käyttö oli vähäistä vielä 2000, mutta lehden ulkoasu-uudistuksen jälkeen 2006 niiden määrä kaksitoistakertaistui. Gra-fi ikoidenkin määrä lisääntyi, mutta ei aivan yhtä paljon. Vuonna 2012 tie-tolaatikoiden määrä pysyi Keskisuomalaisessa samana, mutta grafi ikoiden määrä jatkoi kasvuaan.
Kuvio 2.1 havainnollistaa tiivistävien, mielipiteellisten ja taustoitta-vien juttujen osuuksien kehitystä suhteuttamalla niiden määrän lehden kokonaissivumäärään. Analyysi on suuntaa antava, koska mainosten osuu-den mahdollista vaihtelua ei ole huomioitu. Kuviossa näkyy selvästi tiivis-tävien elementtien voimakas kasvu Keskisuomalaisessa ja niiden osuuden notkahdus Helsingin Sanomissa vuonna 2006. Muutokset mielipiteellisten juttujen osuuksissa ovat yllättävänkin pieniä. Sen sijaan taustoittavien juttu-tyyppien osuuden kasvu vuodesta 2006 vuoteen 2012 erottuu selvästi (eri-tyisesti Helsingin Sanomien uutisanalyysit).
Kuvio 2.1.
Tiivistävät, mielipiteelliset ja taustoittavat jutut Helsingin Sanomissa ja Keskisuomalaisessa viikolla 47 vuosina 2000, 2006 ja 2012.
Juttutyyppien osuuksilla mitaten journalismin tulkitsevuudessa ei yllä kuvatun analyysin perusteella näytä tapahtuneen kovin huomattavia muu-toksia. Sivumäärään suhteutettuna toimittajien mielipiteellisten juttujen osuus on Helsingin Sanomissa hieman kasvanut, mutta lukumääräisesti tarkastellen niiden määrä on vuoden 2006 huipun jälkeen palannut kuta-kuinkin vuoden 2000 tasolle. Ehkä huomattavin muutos on uutisanalyysi-tyyppisten, toimittajan henkilökohtaista tulkintaa korostavien taustajuttu-jen yleistyminen. On kuitenkin huomattava, että yllä esitetty analyysi kuvaa vain tiettyjen juttutyyppien määrällistä jakaumaa ja sitäkin vain kahdessa tarkasteluun valitussa lehdessä.
2.2 Toimittajien mukaan journalismi on muuttumassa
tulkitsevammaksi
Haastattelemamme toimittajat ja päätoimittajat tunnistivat journalismin tulkitsevuuden kasvun ja kytkivät sen erityisesti uusien juttutyyp pien käyttöönottoon 2000-luvulla. Taittopohjissa on paikkoja kolumneille, analyyseille ja uutiskommenteille, ja niinpä niitä myös tehdään. Televisio-uutisissa tällaisia lajityyppejä ei ole, joskin osa televisiotoimittajista tekee blogikirjoituksia verkkosivuille. Itse televisiolähetyksissäkin uutistoimitta-jilla on paikkoja tulkintojen esittämiseen. Tällaisiksi nimettiin erityisesti stand up -jaksot (ständärit). Niissä toimittaja puhuu suoraan kameralle. Lisäksi uutisaiheeseen perehtynyt toimittaja voi esiintyä ”deskissä” uutisank-kureiden haastateltavana ikään kuin asiantuntijan roolissa. Kaikkein uusin esitystapa on ”touch screen”. Se on näyttötaulu, jonka äärellä toimittaja voi esimerkiksi grafiikoiden avulla selventää katsojille uutistapahtumia ja nii-den taustoja.
Yleiskuvaa tulkitsevuuden kasvusta tarkennettiin kahdella tavalla. En-sinnäkin tulkitsevuutta on ollut jutuissa ennenkin, mutta nyt tulkitsevat osuudet entistä selvemmin paloitellaan erilleen omiksi jutuikseen. Toiseksi tulkitsevuuden kasvussa kyse ei välttämättä ole toimittajien kannanottojen voimistumisesta vaan ehkä enemmänkin taustoituksen lisääntymisestä sekä syiden ja seurausten pohdinnasta.
Tulkitsevuuden kasvu ei myöskään ole ollut tasaista, vaan kehityksestä voi erottaa erilaisia vaiheita. Eniten haastatteluissa kuvattiin tulkitsevuuden
”lyhyitä aaltoja”, eli miten joidenkin tulkitsevien juttutyyppien käyttö on 2000-luvulla välillä lisääntynyt ja sitten taas vähentynyt. Osa päätoimitta-jista puolestaan hahmotteli myös tulkitsevuuden ”pitkiä aaltoja” poliittisen lehdistön kaudelta 1980-luvulle, jolloin loputkin maakuntalehdistä alkoi-vat irrottautua puoluesidonnaisuuksista ja jolta nyt ollaan tulkitsevuuden suhteen ehkä siirtymässä jälleen uuteen vaiheeseen.
Haastatellut paikansivat tulkitsevuuden viimeisen vaiheen 2000-lu-vulle ja erityisesti kommentti- ja analyysijuttujen käyttöönottoon. Muu-tosajankohdat jäivät haastatteluissa kuitenkin epätarkoiksi, ja kuten yllä esitetty sisällönanalyysi osoittaa, esimerkiksi uutiskommentteja käytettiin kutakuinkin nykyiseen tapaan jo vuonna 2000.
Seitsenpäiväisten sanomalehtien toimittajille tekemässämme kyselyssä noin puolet vastaajista katsoi tulkitsevien sisältöjen lisääntyneen lehdessään 2000-luvulla, ja vain reilu kymmenes arvioi niiden vähentyneen (taulukko 2.3). Toimittajien omien avausten ja mielipiteiden yleistymiseen uskottiin hieman useammin kuin taustoituksen ja tulkinnan lisääntymiseen. Tämä hieman horjuttaa haastatteluissamme esiin tullutta näkemystä, että jour-nalismin muutoksessa olisi kyse nimenomaan taustoituksen ja tulkinnan
Taulukko 2.3.
Miten seuraavien sisältöjen määrä on muuttunut omassa lehdessäsi 2000-luvulla? (N=330)*
Taustoitus Tulkinta Näkökulmajournalismi (aiemmat tapahtumat, (motiivien, syiden ja (toimittajien omat kontekstointi) seurausten pohdinta) avaukset ja mielipiteet)
% % % Lisääntynyt 50 51 61 Ennallaan 27 24 19 Vähentynyt 13 15 10 En osaa sanoa 10 10 10 Yhteensä 100 100 100 * Kyselyn tulostaulukoissa ”en osaa sanoa” -luokkaan on yhdistetty kysymyksen vastaamatta jättäneet. Prosentit
lisääntymisestä, ei niinkään toimittajien mielipiteellisten juttujen lisäänty-misestä.
Reilun kymmenen vuoden aikana tapahtuneen muutoksen lisäsi vas-taajilta kysyttiin myös arvioita tulkitsevien sisältöjen kehityksestä tulevan kymmenen vuoden aikana (taulukko 2.4). Suurin osa vastaajista uskoi kehi-tyksen myös jatkuvan tulkitsevampaan suuntaan.
Haastatteluissa tärkeimpänä syynä tulkitsevuuden kasvulle pidettiin inter-netin ja sähköisen median nopeatempoista uutiskilpailua: uudessa toimin-taympäristössä on koko ajan otettava huomioon, mitä asioista on jo kerrot-tu. Tulkitseva ja taustoittava aineisto on keino erottua kiinnostavasti muista viestimistä. Toiseksi syyksi tulkitsevuuden kasvulle esitettiin internetin ja sosiaalisen median hieman kulttuurisempaa vaikutusta: kun omakohtaiseen ja kantaaottavaan ilmaisutapaan on totuttu sosiaalisessa mediassa, sitä ale-taan odottaa uutismedialtakin. Yhtäältä internetin tarjoama henkilökohtai-suuden ja kantaaottavuuden mallia pidettiin myönteisenä tai vähintäänkin neutraalina: on vain hyvä, jos sanomalehti- ja televisiojournalismikin ottaa askelen kohti ihmiskasvoisuutta ja kokemuksellisuutta. Toisaalta internet-keskusteluissa nähtiin myös kakofonisuutta, josta ammatillisen journalis-Taulukko 2.4.
Miten uskot seuraavien sisältöjen määrän muuttuvan omassa lehdessäsi tulevan kymmenen vuoden aikana? (N=330)
Taustoitus Tulkinta Näkökulmajournalismi (aiemmat tapahtumat, (motiivien, syiden ja (toimittajien omat kontekstointi) seurausten pohdinta) avaukset ja mielipiteet)
% % % Lisääntyy 56 59 56 Ennallaan 21 18 25 Vähentyy 17 15 11 En osaa sanoa 6 8 8 Yhteensä 100 100 100
min toivottiin erottautuvan perusteellisella tiedonhankinnallaan ja lähde-kritiikillään.
Tulkitsevuuden roolia oli selvästi mietitty viestinten strategiapohdin-noissa, ja sille oli annettu uudistuksissa lisää tilaa. Näkyvä esimerkki tästä on Aamulehteen syksyllä 2010 perustettu erityinen näkökulmasivu, jossa niin toimittajien kuin muidenkin kirjoittajien mielipiteellisten tekstien avulla Aamulehti on pyrkinyt vahvistamaan asemaansa yhteiskunnallisen keskus-telun areenana. Vastaavia linjauksia on tehty muissakin lehdissä ja myös te-levisiotoimituksissa.
Ajankohtaistoimituksen strategisessa sisältösuunnitelmassa on mie-lipiteellisyyden vahva rooli, keskustelun herättämisen rooli. Eli meil-läkin on journalismissa eri tehtäviä eri ohjelmissa, ja ajankohtaisjour-nalismin voimakkain tämmöinen mielikuvapiirre on keskustelun herättäminen ja keskustelun ylläpitäminen ja mielipiteellisyys sen yhtenä osana. (Päätoimittaja, sähköinen media)
Myös kyselyssämme melkein kaikki vastaajat katsoivat taustoituksen ja tul-kinnan kuuluvan olennaisena osana omaan työhönsä ja journalismiin yleen-sä. Sen sijaan keskusteluun osallistuminen omilla näkökulmilla ja mielipi-teillä jakoi vastaajia: vajaalle puolelle se ei ollut olennainen osa omaa työtä ja reilu neljännes vastaajista katsoi, ettei se ole olennaista journalismille ylei-semminkään (taulukot 2.5 ja 2.6).
Taulukko 2.5.
Kuinka olennaisina pidät seuraavia journalismin tehtäviä omassa työssäsi? (N=330) Uutistapahtumista Taustoitus ja Keskusteluun osallistumi-raportointi tulkinta nen omilla näkökulmilla ja
mielipiteillä % % % Erittäin olennaisena 67 60 18 Melko olennaisena 14 32 34 En kovin olennaisena 11 6 38 En lainkaan olennaisena 5 0 7 En osaa sanoa 3 2 2 Yhteensä 100 100 100
Tulkitsevuuden ”lyhyet ja pitkät aallot”
Tulkitsevuuden kasvusta sekä uusien ilmaisutapojen ja juttutyyppien yleis-tymisestä kysyttäessä haastateltavat yleensä sanoivat muutoksen tapahtu-neen muutaman viime vuoden tai enintään 20 vuoden aikana. Tälläkään jaksolla tulkitsevuuden kasvu ei ole ollut tasaista, vaan sitä ovat tahdittaneet viestinten uudistusprosessit ja journalistiset muoti-ilmiöt erilaisten juttu-tyyppien käytössä. Hyvin usein muutos liitettiin äskettäin tehtyyn viesti-men ulkoasun ja esitystapojen uudistukseen ja jossain määrin taittojärjes-telmiin, joissa on valmiina erilaisia kommentoivien juttutyyppien malleja.
Muutamat haastatelluista katsoivat erityisesti uutiskommenttien käy-tön jo ehtineen hiipuakin hieman, koska niistä oli alkanut tulla itsetarkoi-tuksellisia, eivätkä kaikki kommentit olleet erityisen kiinnostavia. Usein esimerkiksi mainittiin Helsingin Sanomat, jossa haastatellut arvelivat kom-menttien määrää jo rajoitetun. Muutamat haastatelluista kertoivat, että kommenttijuttuja oli vähennetty heidän omassa viestimessäänkin. Lisäksi arveltiin, että nyt vuorostaan uutisanalyysit olisivat tulossa muotiin ja vaa-rana olisi niiden julkaisu liian köykäisin perustein.
Välillä innostutaan näistä kommenteista ja näkökulmista. Meillähän jossakin vaiheessa mopo karkasi käsistä niissä, että jokainen joka oli Taulukko 2.6.
Kuinka olennaisina pidät seuraavia journalismin tehtäviä journalismissa yleensä? (N=330) Uutistapahtumista Taustoitus ja Keskusteluun osallistumi-raportointi tulkinta nen omilla näkökulmilla ja
mielipiteillä % % % Erittäin olennaisena 92 88 28 Melko olennaisena 7 10 44 En kovin olennaisena 1 0 24 En lainkaan olennaisena 0 0 3 En osaa sanoa 1 1 1 Yhteensä 100 100 100
kolmatta päivää töissä rupesi kirjoittamaan syvällä rintaäänellä kom-mentteja. Minä jouduin sitten aika kovallakin kädellä harventamaan ja lopettamaan niitä palstoja ja nostamaan sitä rimaa. Ja nyt sitten tuntuu olevan, että pitäisi tehdä uutisanalyysi joka asiasta, vaikkei siinä välillä olisi uutista eikä analyysiä. (Päätoimittaja, sanomalehti) Vaikka haastatteluissa tulkitsevuuden muutos paikannettiin yleensä 2000-luvulle, muutamat päätoimittajat hahmottelivat kehityksestä myös pitempää kaarta. Journalismin tulkitsevuudesta voidaan näin erottaa ”pitkiä aaltoja”, eikä tulkitsevuus välttämättä ole nykyisin kaikkein voimakkainta.
Siis 1900-luvun alussahan se oli pelkkää mielipiteistä kirjoittelua, ja (…) sotien jälkeen oli 50-luvulla tämä poliittinen [vaihe]. (…) Ja sitten 60-luvulla, siis kun journalismi asiallistui ja ammattimaistui ja parani aivan hurjasti, niin nämä karsittiin (…). Jäi vain tiettyjä origo-ja origo-ja muita pakinoitsijoita, bisquitteorigo-ja. (…) Nyt taas on mennyt sii-hen toiseen suuntaan, ja varmaan tullaan taas takaisin päin johonkin asti, että eihän tässä uusia asioita journalismissa niin juurikaan [ole]. (Päätoimittaja, sanomalehti)
Yksi tapa avata journalismin tulkitsevuutta on viestinten sidonnaisuus eli se, mitä ja keitä viestin ajattelee edustavansa. Tutkimukseen haastateltu maa-kuntalehden päätoimittaja hahmotti tätä määrittelemällä viestimen toimi-van suhteessa markkinaansa, joka puolestaan aina rakentuu jollekin arvolle. Tällä hetkellä maakuntalehtien arvopohja tuntuisi olevan nimenomaan maakunnallisuus. Toinen nykyisin vallitseva ajattelutapa on yleisölähtöisyys (Koljonen 2013b, 72–77). Yleisön odotuksia yritetään viestimissä tulkita monin eri tavoin (Heikkilä ym. 2012, 31–57), ja samalla suhde politiikan ja talouden auktoriteetteihin on muuttunut. Journalismi ei ole auktoriteettien näkökulmasta yhtä ennakoitavaa kuin aikaisemmin, ja se tulkitsee aiempaa vahvemmin asioita talouden, hallinnon ja politiikan eliiteistä poikkeavalla tavalla (Kantola 2011).
Tutkittuaan Ruotsin julkisen palvelun politiikan journalismia Djerf-Pierre ja Weibull (2008) paikansivat viimeisimmän regiimimurroksen vuoteen 1985. Edellisellä, vuodesta 1965 alkaneella regiimillä journalis-min tulkitsevuus perustui asiantuntijatietoon, haluun aktivoida
kansalai-sia yhteiskunnallisesti ja uskoon poliittisen järjestelmän kyvystä ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia. Journalismi oli poliitikkoja kohtaan kriittistä ja korosti omaa itsenäisyyttään, mutta kuitenkin pohjimmiltaan se toimi osana poliittista järjestelmää ja asiantuntijakoneistoja. Vuoden 1985 jäl-keen journalismin suhtautuminen politiikkaan on Djerf-Pierren ja Wei-bullin mukaan muuttunut epäluuloisemmaksi ja tavoitteeksi on tullut monimutkaisen ja kansalaisista irtautuneen valtakoneiston tulkitseminen yleisölle dramaattisella ja viihdyttävällä tavalla. Journalismista on tullut it-seriittoisempaa, ja journalistit itse ovat omaksuneet asiantuntijan ja yleisön asiamiehen roolin. (ma., 209.) Vaikka journalismi siis esimerkiksi 1900-lu-vun alussa oli voimakkaastikin tulkitsevaa, tämä tulkinta oli kuitenkin po-liittisiin taustaryhmiin sitoutunutta. 1960-luvun jälkeen tulkitsevuus olisi taas perustunut poliittisen järjestelmän kriittiseen valvomiseen niin, että toimittajat kuitenkin olisivat luottaneet samaan yhteiskuntakoneistoon ja sen asiantuntijatietoon kuin heidän valvomansa päättäjätkin. Viimeisten 30 vuoden kuluessa kehitys olisi sitten kulkenut kohti viestinten ja yksittäisten toimittajien henkilökohtaisempaa ja suoremmin yleisöön vetoavaa tulkit-sevuutta.
Journalismin tulkitsevuuden tulevaa kehitystä arvioidessaan muutamat haastattelemamme toimittajat katsoivat, että jonkinlainen kulminaatiopis-te tulkitsevuudessa on ehkä jo saavukulminaatiopis-tettu. Ihmisiä kiinnostavat jatkossakin uutistapahtumat, eikä päivittäiseen mediakulutukseen mahdu rajattomasti tulkintaa. Toisaalta kyselyssämme suurin osa vastaajista uskoi journalismin tulkitsevuuden lisääntyvän jatkossakin (taulukko 2.4).
Kyselytutkimus toi esiin toimittajien keskuudessa vallitsevan jaon sii-hen enemmistöön, joka pitää keskustelujen avaamista ja mielipiteellistä osallistumista journalismin olennaisena tehtävänä ja siihen vähemmistöön, jolle tämä on toissijaista. Myönteisen suhtautumisen mielipiteellisyyteen ja keskustelevuuteen voi ajatella edustavan viime vuosikymmeninä jalansijaa saanutta ”notkean modernin” journalistista eetosta (Kantola 2011; Koljo-nen 2013b). Tätä päätelmää tukee sekin, että nuoret kyselyvastaajat hieman vanhempia yleisemmin pitivät näkökulmajournalismia journalismin olen-naisena tehtävänä. Enintään 45-vuotiaista tätä mieltä oli 77 prosenttia ja yli 45-vuotiaista 68 prosenttia.
Toimittajat tekivät eroa ammattimaisesti tuotetun journalismin ja in-ternetin kaoottisen keskustelukulttuurin välille. Jotkut maalasivat journa-lismille kaksi vaihtoehtoista kehityspolkua: joko lähdetään kilpailemaan internetissä kehkeytyvien kohukeskustelujen kanssa tai sitten tietoisesti pyritään erottautumaan niistä käsittelemällä asioita luotettavammin ja sy-vällisemmin. Jälkimmäinen vaihtoehto oli toimittajille mieluisampi. Välttä-mättä kyse ei ole internetin ja laatujournalismin vastakkainasettelusta vaan kahdesta välinerajat ylittävästä toimintamallista. Vaikka verkko on kohuil-le, kärjistyksille ja tarkastamattomille tiedoille hedelmällinen alusta, se on samalla alusta myös keskivertojournalismia monimuotoisemmalle ja syväl-lisemmällekin keskustelulle, ja tässä nykyisellä perusjournalismilla voi olla internetistä myös paljon opittavaa.
2.3 Tulkitsevat jutut ovat toimittajille pikemminkin
mahdollisuus kuin pakko
Journalismin tulkitsevuuden kasvu on luonnollisesti heijastunut myös toi-mittajien työnkuvaan ja heidän ammatilliseen rooliinsa. Konkreettisim-millaan tämä näkyy siinä, miten toimittajan työ jakautuu eri juttutyyppien kesken. Kysyimme tätä sanomalehtitoimittajille suuntaamassamme kyselys-sä. Seuraavasta kuviosta 2.2 vastaajien joukosta on poistettu artikkelitoimit-tajat sekä toimitartikkelitoimit-tajat, jotka kertoivat työnsä olevan lähinnä editointia tai taittamista. Mukana on siis yleistoimittajien lisäksi muun muassa ajankoh-tais- ja featuretoimittajia sekä eri alojen erikoistoimittajia (kulttuuri, talous, politiikka, rikos, kunta jne.). Kuvio siis kertoo, miten sanomalehtien uutis-toimittajat katsovat työnsä jakautuvan eri juttutyyppien kesken.
Kuvion perusteella voi syntyä vaikutelma, että toimittajista noin puolet kirjoittaa säännöllisesti tulkitsevia juttuja (vähintään kuukausittain) ja toi-nen puoli satunnaisemmin tai ei lainkaan. Tulkitsevien juttujen kirjoittajia on kuitenkin enemmän, koska toimittajat suosivat eri juttutyyppejä. Yhdet voivat kirjoittaa kuukausittain uutiskommentteja ja toiset uutisanalyysejä. Vähintään yhtä kuviossa luetelluista tulkitsevista juttutyypeistä kirjoittaa vähintään kuukausittain 77 prosenttia vastaajista ja ainakin muutaman
kerran vuodessa 95 prosenttia. Voi siis sanoa, että tulkitsevien juttujen kir-joittamiseen osallistuvat seitsenpäiväisissä sanomalehdissä melkein kaikki toimittajat ainakin jonkin verran.
Tulkitsevat jutut edellyttävät toimittajalta erilaista osaamista ja asen-noitumista kuin uutiset. On eri asia raportoida toisten sanomisista kuin esittää puheena olevasta asiasta oma näkemyksensä. Toistaiseksi ei ole tut-kittua tietoa siitä, miten toimittajat tällaiseen näkökulmajournalismin te-kemiseen suhtautuvat ja missä määrin sitä yksittäisiltä toimittajilta edelly-tetään. Ainakin kahdenlaista suhtautumistapaa voi ounastella. Kielteisestä näkökulmasta tulkitsevuuden kasvu luo jo ennestään kiristyneeseen työelä-mään jälleen uuden vaatimuksen ja paineen. Uutisten nopean tuottamisen ja versioinnin lisäksi toimittajilta edellytetään nyt myös asioiden syvällistä omaksumista, mielipiteenmuodostusta ja henkilökohtaisten näkemysten julkista avaamista. Paitsi uutiskoneena, toimittajan pitäisi siis toimia myös jonkinlaisena mielipideautomaattina.Myönteisestä näkökulmasta tulkitse-vuus voidaan nähdä toimittajan ilmaisu- ja sananvapauden rikastuttajaksi. Kuvio 2.2.
Tällöin toimittajan kannalta kysymys olisikin lähinnä siitä, annetaanko kai-kille toimittajille mahdollisuus näiden journalististen välineiden käyttöön, vai varataanko ne vain toimituksen johdolle ja tietyille erikoistoimittajille.
Haastattelujemme perusteella vaikuttaa siltä, että useimmissa uutistoi-mituksissa kommentoivat juttutyypit ja tulkitsevat ilmaisutavat ovat pää-kirjoituksia lukuun ottamatta melko rajoituksetta toimittajien käytettävis-sä. Toimittajia pikemminkin rohkaistaan ja kannustetaan näkökulmien ja analyysien kirjoittamiseen kuin rajoitetaan niiden tekemistä.
Ei ole tarvinnut edes rivien välistä lukea. Kyllä se on minun mieles-täni sanottu, että ihmiset voisivat olla vähän rohkeampia [tekemään kommentoivia juttuja]. (…) Kun jutun viereen on halunnut jonkun näkökulma-laatikon tai muuta, niin kyllä se sitten myös tulee. Ja tääl-lä ei siltääl-lä tavalla myöskään esteitä ole. (Toimittaja, alle 40v, sanoma-lehti)
Samalla kuitenkin niin toimittajat kuin päätoimittajatkin kertoivat kanta-vansa huolta kommentoinnin ja analyysien asiantuntevuudesta ja tasosta. Kuten edellä todettiin, kommenttien ja analyysien määrää on jo hieman vähennetty niiden tason säilyttämiseksi. Muutamissa viestimissä, erityisesti televisiossa, kommentoijilta edellytetään myös jonkinlaista seniori- tai asi-antuntijatoimittajan statusta. Haastatteluista kävi myös ilmi, että kommen-tointi on aiemmin ollut rajatumpaa, ja joissakin viestimissä se on ollut vain tiettyjen toimittajien yksinoikeus.
Vaikka toimittajat lähes järjestään kertoivat, että tulkitsevien juttujen tekemiseen kannustetaan, heistä kukaan ei kuitenkaan sanonut kokevansa tätä pakoksi tai ahdistavaksi. Kaikki haastateltavat myös vakuuttivat, että uutistoimittajalle mielipiteellisten juttujen tekeminen on vapaaehtoista. Esimiehet voivat ehdottaa kommenttijutun tekemistä, mutta jos se ei itsestä tunnu hyvältä ajatukselta, siitä voi ilman huonoa omaatuntoa kieltäytyä.
Aina välillä pomot ehdottavat, että ”voitko sinä kirjoittaa tästä jonkun analyysin?” Mutta se on silleen aika ehdotustyyppinen, että ei se ole mikään, että ”sinähän kirjoitat”. Siihen voi sanoa, että ”ei, minä teen tämän mieluummin uutisena”. (Toimittaja, alle 40v, sanomalehti)
Tällainen joustavuus johtuu ensiksikin siitä kokemuksesta, että väkisin teetetystä kommentista tai kolumnista ei tule hyvää. Jos toimittajalla ei ole näkemystä asiasta tai hän ei halua sitä kertoa, kommentista tulee mitään-sanomatonta pyörittelyä, joka ei palvele ketään. Toiseksi vaikutti siltä, että toimittajista osa tekee kommentoivia juttuja mielellään, osa taas keskittyy mieluummin uutisiin, ja päällikkötoimittajat antavat ihmisten noudattaa mieltymyksiään. Koska tulkitsevia juttuja mielellään tekeviä toimittajia on riittävästi, ei painetta tarvitse kohdistaa nihkeästi suhtautuviin. Kolmas syy tulkitsevuuden paineen vähäisyyteen tuntui olevan se, että uutistoimituk-sissa kommentti- ja analyysijuttuja pidetään edelleenkin jollain tapaa tois-sijaisina. Niitä tehdään, jos on aikaa ja sanottavaa. Usein kuitenkin kaik-ki energia menee uutisten tekemiseen ja muihin pakollisiin työtehtäviin. Kommentin idea saattaa käydä mielessä, mutta siinä vaiheessa kun uutinen alkaa olla valmis, on työvuorokin jo lopussa.
Olisi siitä voinut kirjoittaa semmoisen pienen piruilevan kommen-tin, että kuinka ammattikorkeakoululainen tuli yliopistoon ja koki alemmuuskompleksia ensimmäisen lukukauden. Mutta sekin sitten jäi [tekemättä], koska minä olin iltavuoroviikossa, kun sitä [juttua] tein, niin sitten siinä aina tuli jotain, niin kuin siinä nyt aina käy, että jotain muuta [tulee], niin se sitten kommentin kirjoittaminen jäi. (Toimittaja, alle 40v, sanomalehti)
Uutistoimittajat siis yllättävänkin yksiselitteisesti kiistivät, että he joutuisi-vat väkisin tai paineen alla tuottamaan mielipiteellisiä tai tulkitsevia juttuja. Sen sijaan tällainen paine tunnistettiin päätoimittajien keskuudessa. Pää-kirjoitukset ja vakituiset kolumnipalstat on täytettävä, oli sitten tähdellistä sanottavaa tai ei. Pääkirjoitus tai viestimen muu oma kommentti saatettiin kokea myös jonkinlaiseksi uutisarvon osoitukseksi: merkittävästä uutisesta lehden on tavallaan pakko kirjoittaa myös kommentoiva juttu.
Kyselymme vahvistaa haastattelujen tuloksia. Vain 17 prosenttia vas-taajista kertoi joutuvansa tekemään tulkitsevia tai kommentoivia juttuja silloinkin, kun aiheesta ei ole mitään sanottavaa (taulukko 2.7). Vajaa puo-let vastaajista puolestaan tekisi tulkitsevia tai kommentoivia juttuja mielel-lään, mutta kaikki aika menee uutistyöhön tai muihin pakollisiin tehtäviin (taulukko 2.8). Tuloksista käy ilmi myös se, että nuoret toimittajat kokevat
Taulukko 2.7.
Joudun tekemään tulkitsevia tai kommentoivia juttuja silloinkin, kun minulla ei ole aiheesta mitään sanottavaa.*
Alle 36 36–45 46–55 Yli 55 Yhteensä % % % % % N Täysin samaa mieltä 6 3 3 1 3 10 Melko samaa mieltä 8 17 17 16 14 42 Melko eri mieltä 34 47 25 34 35 104 Täysin eri mieltä 49 33 53 40 45 134 En osaa sanoa 2 0 3 7 3 9 Yhteensä (%) 100 100 100 100 100 Yhteensä (N) 87 66 77 67 299
Taulukko 2.8.
Tekisin tulkitsevia tai kommentoivia juttuja mielelläni, mutta kaikki aika menee uutistyöhön ja muihin pakollisiin tehtäviin.*
Alle 36 36–45 46–55 Yli 55 Yhteensä % % % % % N Täysin samaa mieltä 11 5 5 4 7 20 Melko samaa mieltä 43 33 30 24 33 99 Melko eri mieltä 25 41 43 36 35 106 Täysin eri mieltä 17 18 18 28 20 61 En osaa sanoa 3 3 4 7 4 13 Yhteensä (%) 100 100 100 100 100 Yhteensä (N) 87 66 77 67 299
* Tarkastelusta on jätetty pois artikkelitoimittajat sekä ne vastaajat, jotka kertoivat tekevänsä lähinnä taitto- tai editointityötä. Mukana ovat siis lähinnä uutis-, feature- ja ajankohtaistoimittajat. Vastaajista kaksi ei kertonut ikäänsä. Tästä syystä ikäryhmiin luettujen vastaajien summa on kokonaisvastaajamäärää pienempi. Yhteensä-sarakkeissa nämä kaksi vastaajaakin ovat mukana.
vanhempia enemmän muiden pakollisten tehtävien vievän ajan tulkitsevien juttujen tekemiseltä. Alle 36-vuotiaista näin kertoo 55 prosenttia, kun yli 55-vuotiailla osuus on vain 28 prosenttia.
Selvitimme toimittajien vapautta ja painetta tulkitsevien juttujen teke-miseen myös pyytämällä heitä valitsemaan, mikä neljästä väittämästä kuvaa parhaiten heidän suhdettaan kommenttien ja kolumnien kirjoittamiseen (taulukko 2.9). Tässäkin tulokset vahvistavat haastatteluista syntynyttä vaikutelmaa, että toimittajat voivat melko vapaasti itse päättää tekevätkö mielipiteellisiä juttuja vai eivät. Vain kolme prosenttia vastaajista kertoi, että he eivät juurikaan saa tehdä kommentteja tai kolumneja, ja vain kuusi prosenttia ilmoitti, ettei kieltäytymistä kommenttien tai kolumnien teke-misestä katsottaisi hyvällä. Ne vastaajista, jotka eivät löytäneet itselleen so-pivaa vaihtoehtoa olivat oman kuvauksensa perusteella yleensä lähellä kahta suosituinta vaihtoehtoa. Joitakin esimerkiksi kyllä kannustettiin kolumnien kirjoittamiseen, mutta he eivät osanneet sanoa miten kirjoittamisesta kiel-täytymiseen suhtauduttaisiin. Muutamat kertoivat, että toimituksessa on kiertävä kolumnivuoro, joka osuu säännöllisesti myös omalle kohdalle.
Taulukko 2.9.
Mikä seuraavista kuvaa parhaiten suhdettasi kommenttien ja kolumnien kirjoittamiseen?* % N Saan tehdä kommentteja tai kolumneja vain harvoin tai en lainkaan. 3 9 Teen kommentteja tai kolumneja silloin kun haluan, eikä niiden tekemistä
rajoiteta tai niihin kannusteta. 36 108 Minua kannustetaan kommenttien tai kolumnien tekemiseen, mutta voin myös
kieltäytyä ilman että sitä paheksuttaisiin. 43 129 Kieltäytymistäni kommenttien tai kolumnien tekemisestä ei toimituksessamme
katsottaisi hyvällä. 6 17 Mikään edellisistä ei kuvaa tilannettani hyvin (tai ei vastausta) 12 36 Yhteensä 100 299 * Tarkastelusta on jätetty pois artikkelitoimittajat sekä ne vastaajat, jotka kertoivat tekevänsä lähinnä taitto- tai
2.4 Monitekemisen ohella on taas halua panostaa
asiantuntemukseen
Haastatellut olivat varsin yksimielisiä siitä, että tulkitseva journalismi edel-lyttää toimittajalta hyvää perehtymistä aiheeseen, josta hän kirjoittaa. Ei riitä, että referoi lähteiden sanomisia oikein, vaan on ymmärrettävä
