TUPLATIIMIN TAIKAA - Menetelmäanalyysi NLP-viitekehyksessä

TUPLATIIMIN TAIKAA Menetelmäanalyysi NLP – viitekehyksessä. Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden laitos Aikuiskasvatuksen Pro gradu – tutkielma Toukokuu 2008 Jouko Luomi.

2 Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden laitos LUOMI, JOUKO: Tuplatiimin taikaa. Menetelmäanalyysi NLP–viitekehyksessä. Pro gradu – tutkielma, 103 s., 2 liitesivua. Aikuiskasvatus Toukokuu 2008. TIIVISTELMÄ. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Tuplatiimi-menetelmän toimivuuden ehtoja tullilaisen seurakehittämisen kontekstissa ja NLP -ajattelun valossa. Tutkimuskysymykseksi muodostui tutkimusprosessin kuluessa se, miten NLP:n perusolettamusten avulla voidaan perustella menetelmän toimivuutta seuratyön kehittämisen viitekehyksessä. Tavoitteena oli myös selvittää mahdollisia vaikuttavia oppimisteoreettisia perusteita Tuplatiimi-menetelmän taustalla.. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen, pohjautuen hermeneuttis-fenomenologiseen tieteen. perinteeseen.. Tutkimusmetodina. käytettiin. heuristista. metodia.. Tutkimusaineiston osalta keskityttiin yhteen menetelmään tutkimusaineiston ollessa pääosin kirjallista mutta myös tutkijan omat kokemukset menetelmän käyttäjänä, seurakouluttajana ja koulutettuna NLP Master Practitioner –tason osaajana ovat olleet osa tutkimusmetodin mukaisesti käytettyä aineistoa. Viiteaineistona käytettiin vuonna 2001 tehtyä TUL:n seurakoulutuksien arviointitutkimusta.. Tutkimusaineistoa käytiin analyyttisesti ja järjestelmällisesti läpi hyödyntäen heuristisen tutkimusmenetelmän suomia mahdollisuuksia. Metodissa on keskeisessä roolissa tutkijan oma reflektiivinen toiminta. Valittu analyysikehikko l. NLP:n perusolettamukset asettuivat reflektiivisen toiminnan viitekehykseksi, jonka avulla päästiin laadullisen tutkimuksen ja tutkimusasetelman mukaisiin tutkimustuloksiin.. Tuplatiimi-menetelmä osoittautui tutkimuksessa NLP–perusolettamuksien kautta selitettäväksi ja ymmärrettäväksi ilmiöksi. Sen toimivuuden ehtoja seurakoulutuksen kontekstissa selittävät ennen kaikkea eri todellisuuskäsitysten huomioiminen,.

3 aistikanavien ja miellejärjestelmä-ajattelun kautta erilaisten henkilökohtaisten oppimistyylien ja tiedon prosessointikanavien käytön aktivoiminen ja mahdollistaminen, tietoisen ja tiedostamattoman toiminnan huomioiminen sekä toiminnan ekologia perusolettamus. Mallittaminen-, viestin merkitys-, positiivinen tarkoitussekä voimavara ja resurssi-olettamusten kohdalla todennettiin niiden laadullisesti erilainen selittävä vaikutus tutkimustyön kontekstissa. Tuplatiimi-menetelmän oppimisteoreettisessa tarkastelussa ei havaittu selkeästi artikuloitua menetelmän oppimisteoreettista perustelua.. Tutkimuksen myötä nousi esille ohjaajan roolin merkitys ja vaikutus menetelmän NLP:n viitekehyksen mukaisten toimivuuden ehtojen todellistamisessa seuratyön kehittämisessä. Tuplatiimi näyttäytyi käsillä olevan tutkimustyön kehyksessä monitahoisena,. seuratyön. kehittämiseen. hyvin. soveltuvana. koulutus-. ja. kehitystyökaluna, jonka toimivuuden perustelut voidaan pääosin johtaa NLP:n perusolettamuksien kautta. Tehdyn tutkimuksen valossa sen toimivuutta voidaan parantaa kiinnittämällä huomiota ohjaajan NLP:n periaatteiden mukaiseen vuorovaikutusosaamiseen.. Avainsanat: Tuplatiimi, NLP, seurakoulutus, järjestötoiminnan kehittäminen, heuristinen metodi..

4 SISÄLLYS. 1 JOHDANTO. 6. 2 TUTKIMUKSELLISEN ASENTEEN ASEMOINTIA. 9. 2.1 Laadullisen tutkimuksen perusteista. 10. 2.2 Hermeneutiikan perusteista. 12. 2.3 Tutkimuksellisesta lähestymistavasta ja tutkimusmetodista. 13. 2.4 Heuristinen metodi. 15. 2.5 Heuristinen metodi menetelmäanalyysin viitekehyksessä. 20. 3 TUTKIMUSKOHTEEN JA –TEHTÄVÄN ASEMOINTIA. 22. 3.1 Tutkimuskohteen valinnan taustoittamista. 22. 3.1.1 Katsaus suomalaisen seuratoiminnan nykytilaan. 24. 3.1.2 Suomalaisen järjestö- ja seuratoiminnan kehitysnäkymiä. 26. 3.1.3 Yhteenvetoa muuttuneesta seuratoiminnan ympäristöstä ja. 29. kehitystrendeistä 3.2 Seuratoiminnan tulevaisuuden haasteiden merkitys seurakehittämiselle. 35. 3.3 TUL:n seurojen kehittämiskoulutus. 36. 3.3.1 TUL:n seurakoulutus tänään – tupailloista strategiseen seuratoimintaan 3.4 Tutkimustehtävän asemointia ja tarkennettujen tutkimuskysymysten asettamista 4 TUPLATIIMI 4.1 Tuplatiimi-menetelmän perusrakenne. 39 40 41 42. 4.1.1 AIR – vaiheet. 43. 4.1.2 OPERA-vaiheet. 44. 4.2 Yhteenvetoa Tuplatiimi-menetelmän perusrakenteesta. 5 NLP:n LYHYT OPPIMÄÄRÄ. 48. 50. 5.1 NLP:n kehityshistoriaa. 50. 5.2 NLP ja inhimillisen toiminnan tutkimus. 52. 5.3 NLP kritiikin kourissa. 54. 5.4 NLP:n perusolettamukset. 57.

5 5.4.1 Kartta on eri asia kuin maasto – olettamus. 57. 5.4.2 Positiivinen tarkoitus – olettamus. 59. 5.4.3 Aistijärjestelmä – olettamus. 60. 5.4.4 Tietoinen ja tiedostamaton toiminta – olettamus. 61. 5.4.5 Huipputaidon mallittaminen – olettamus. 62. 5.4.6 Viestin merkitys – olettamus. 63. 5.4.7 Voimavara ja resurssi – olettamus. 64. 5.4.8 Toiminnan ekologia – olettamus. 65. 5.5 Miellejärjestelmät eli VAKOG. 66. 5.6 Miellejärjestelmät ja vuorovaikutus. 70. 5.7 NLP tässä tutkimuksessa. 72. 6 TUPLATIIMI-MENETELMÄN ANALYYSIA NLP:N VALOSSA. 73. 6.1 Kartta on eri asia kuin maasto – analyysi. 73. 6.2 Positiivinen tarkoitus – analyysi. 75. 6.3 Aistijärjestelmä – analyysi. 77. 6.4 Tietoinen ja tiedostamaton toiminta – analyysi. 79. 6.5 Huipputaidon mallittaminen – analyysi. 80. 6.6 Viestin merkitys – analyysi. 81. 6.7 Voimavara ja resurssi – analyysi. 83. 6.8 Toiminnan ekologia – analyysi. 84. 7 DISKUSSIO. 86. 8 TUTKIMUKSEN ARVIOINTIA JA PROSESSIN POHDINTAA. 92. LÄHTEET. 97. LIITTEET. 104.

6. 1 JOHDANTO Suomalaisen työväen urheiluliikkeen veteraanin Timo Roosin1 toteamus, että vaikka elämme jo pitkällä 2000-lukua, ovat urheilun ja järjestöelämän rakenteet yli sadan vuoden takaa, kiteyttää osuvasti ristiriidan suomalaisen liikunta- ja urheiluseuran todellisuuskäsityksen ja ympäröivän muutoksen maailman välillä. Muuttuva maailma on tavoittanut myös suomalaisen liikunta- ja urheilujärjestökentän, on tullut muutoksen aika. Yhä voimistuvat paineet valtiollisen toiminnan hajauttamisesta lähemmäksi yksittäistä kansalaista ja niiden vaikutukset toimintojen uudelleen organisointiin ja rahoitukseen, näkyvät ja tuntuvat suomalaisissa liikunta- ja urheiluseuroissa. Kaiken vallanneen globalisaation myötä, on valtiotasolla sekä myös valtioliittotasolla herätty huoleen kansallisen tason kansalaistoiminnan, jos ei suoranaisesti hyvinvoinnista, niin kuitenkin elossa pysymisestä ja jatkuvuudesta. Kansalaisyhteiskunnan ajatuksen toteutuminen tarvitsee toiminnan toteuttajia mutta niiden on osoitettava kilpailukykyisyytensä uudenlaisessa kansainvälistyvässä toimintaympäristössä. Varmistaakseen elinvoimaisuuteensa ja toiminnan jatkuvuutensa, on suomalaisten järjestöjen kyettävä omanlaiseen muutosprosessiin.. Käsillä oleva tutkimus syntyi oikeastaan kahden eri kehitysprosessin myötä. Ensimmäinen liittyy omaan henkilökohtaiseen kehitysprojektiin, toinen yhteiskunnalliseen muutokseen. Jossain vaiheessa ne kohtasivat ja tämä tutkimustyö sai alkunsa. Ensimmäisen kimmoke työn sisällölliseen hahmottumiseen tuli harrastusluonteisten NLP-opintojeni ja vapaaehtoisen toimintani Suomen työväen urheiluliitto ry:n (TUL) seurakouluttajana kohdatessa toisensa samassa persoonassa. Oma suhteeni NLP-nimiseen ilmiöön oli alun perin hyvin kriittinen ja kielteinen. Erään työnantajani aloitteesta osallistuin, osin velvollisuudesta, vuonna 1998 Pertti Tanhuan pitämään työpaikkakoulutustilaisuuteen, jossa käsiteltiin NLP:tä. Tästä hetkestä lukien kasvoi kiinnostukseni aiheeseen. Myöhempinä vuosina opiskelin aihetta lisää ja tähän mennessä olen suorittanut Suomen NLP-Yhdistys ry:n mukaiset NLP Master Practitioner-opinnot. Suunnilleen samoihin aikoihin minulle avautui mahdollisuus kouluttautua TUL:n seurakouluttajaksi, joita tuohon aikaan kutsuttiin. 1. Timo Roosin esitelmä TUL:n Tampereen piiri ry:n toimintaseminaarissa marraskuussa 2001..

7 seurakehittäjiksi. Toiminta seurakouluttajana avasi minulle uuden maailman ja kouluttajakoulutuksen yhteydessä tutustuin minulle vain kirjallisuudesta tuttuun koulutus- ja kehittämistyökaluun Tuplatiimiin. Pitämieni koulutustapahtumien myötä vahvistui innostukseni menetelmästä ja siitä tuli koulutuksellinen kumppani tulevien vuosien käyttöön.. Toinen kehitysprosessi liittyy samanaikaisesti kasvaneeseen liikehdintään suomalaisessa liikunta- ja urheiluseurakentässä. Sen taustalla vaikuttivat laajat yhteiskunnalliset muutokset, jotka näyttivät merkitsevän perustavanlaatuisia muutospaineita seurojen toimintaan. TUL:n piirissä aloitettu Seurakehittämis-ohjelma oli osoittautunut tarpeelliseksi mutta se ei saanut jatkorahoitusta. Sinänsä kummallista, koska laajenevassa määrin myös valtiotoimijan taholta kiinnitettiin huomiota niin sanotun kolmannen sektorin kehittämiseen sekä niiden toimijoiden toimintaedellytysten varmistamiseen tulevaisuudessa. Seurakentällä esiintyi kasvava tarve muun muassa toiminnan kehittämiselle ja uusien toimintakulttuurien luomiselle mutta kovinkaan suurta vastakaikua ei tarve herättänyt poliittisen päätöksentekijäin tasolla.. Ryhtyessäni miettimään aihetta opinnäytetyölleni, oli ensimmäinen ajatus se, että se voisi liittyä seurakoulutuksen kenttään. Vapaaehtoistoimintaan perustuva seuratyön merkitys näyttää säilyttäneen paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa vaikka sen toiminnan luonne ja toimintaympäristö vaikuttaisi muuttuneen. Eräs keskeinen teema kolmannen sektorin toiminnan elinvoimaisuuden varmistamisessa on tarjota toimijoille riittävästi työkaluja ajan hermolla pysymiseen. Yksi työkalu on järjestösektorin tarpeisiin ja ympäristöön sopiva koulutus- ja kehittämistoiminta. Tein sen havainnon, että Tuplatiimi-menetelmän myötä koulutusten onnistumisen kokemus kasvoi sekä kouluttajien että osallistujien kokemana mutta samalla kouluttajat kokivat menetelmäpuolen kurssien heikommaksi osa-alueeksi (Vatanen 2001) 2 . Mielenkiintoni heräsi ja halusin tarkastella lähemmin Tuplatiimin toimivuuden ehtoja. Tutkimustehtäväni on tarkastella TUL:n seurojen kehittämiskoulutuksessa laajasti käytössä olleen Tuplatiimi-menetelmän toimivuuden ehtoja NLP:n tutkimus-. 2. Tutkimuksen liitteenä tietoa Vatasen selvityksen tuloksista, liitteet 1 ja 2..

8 suunnan periaatteiden kautta. Tämän kautta tavoitteena on hakea laajempaa ja syvällisempää ymmärrystä myös tullilaisen seuratyön jatkokehitystä varten.. Tutkimustyö etenee siten, että luvussa 2 käydään läpi tutkimusmenetelmään liittyvää aihepiiriä. Ratkaisu on poikkeava perinteisestä tutkimustyön raportoinnista mutta tämän työn osalta tehty ratkaisu on kuitenkin selkeä ja perusteltu ja auttaa lukijaa paremmin hahmottamaan tehtyä tutkimustyötä ja sen kontekstia. Tutkimuksellisen lähestymistavan ja metodin esittelyn jälkeen lukijalle avataan luvussa 3, laajahkon järjestö- ja seuratoiminnan tilan ja tulevaisuussuuntautuneen kuvauksen kautta, tilaisuus muodostaa kuva seuratoiminnan todellisuudesta ja sen vaikutuksesta tutkimuksen toteuttamiseen. Luvuissa 4 ja 5 paneudutaan tarkemmin tutkimuskohteen, Tuplatiimin, ja analyysiapparaatin, NLP, kuvaukseen ja tarjotaan lukijalle mahdollisuus perehtyä ilmiöiden luonteeseen tämän tutkimuksen valossa. Luvun 6 myötä käydään läpi tutkimuksen analyysivaihe ja sen kautta saatu lisävalaistus tutkimusteemaan. Luvussa 7 käydään tarkempi diskussio löydöksistä ja niiden merkityksestä tutkimuksen kannalta sekä lopuksi luvussa 8 tehdään arviointia tutkimuksen kulusta, sen luotettavuudesta ja onnistumisesta.. Tässä tutkimuksessa tallataan kapea mutta kenties syvälle tutkittavan ilmiön maailmaan kurottava polku, jota kulkiessaan tavoitetaan yksi mahdollinen tarina, sen ei ole tarkoitus olla koko totuus..

9 2 TUTKIMUKSELLISEN ASENTEEN ASEMOINTIA. Käsillä oleva työ on pitkäkestoisten opiskelujeni eräs etappi. Antti Eskolan (2003, 314-315) armollinen kuvaus tieteellisen kirjoittamisen ja tutkimustyön ankaruudesta ja ilosta on antanut voimia ja valanut uskoa siihen, että tekemäni tutkimukselliset valinnat ovat oikeutettuja. Näkemys siitä, että tieteellinen työ on verrattavissa evankeliseen työhön on työotteeni kantava juonne. Tutkiminen voi olla iloisuuden ja ilosanoman värittämää, joka sisältää myös armollisuuden juonteen. On siis mahdollista, että tieteellinen työ ei sittenkään olisi pelkästään ryppyotsaista totuuden pauhantaa vaan pikemminkin inhimillisen todellisuuden tulkintaa jostakin näkökulmasta käsin, jonka avulla valittua ilmiötä valaistaan sillä kirkkaudella mikä valaisijan kyvyistä heijastuu. Ja jos tutkija jotain virheellistä väittää, niin lukijoiden armollisuus ne virheet anteeksi antakoot. 3. Weckroth (1992, 47-72) tuo Eskolan armon -ajatusta lähemmäksi konkreettista tutkimustyötä kirjoittaessaan tieteellisen tutkimuksen teosta fiktiona. Tärkeämpää inhimillistä toimintaa ymmärtämään pyrkivälle tutkijalle on heittäytyä paikoin ehkä vimmaisenkin tutkimuksellisen mielikuvituksen virran vietäväksi, kuin pukea ensimmäisenä päällensä tieteen perinteen jäykistävä metodinen haarniska. Jälkimmäisessä tapauksessa on nimittäin vaarana se, että metodinen varustus käy liian raskaaksi ja sen sijaan, että virran mukana saapuisi tiedon lähteelle, vajoaakin sen tummiin ja tunkkaisiin syövereihin. Tutkimuksellinen mielikuvitus ei suinkaan tarkoita päämäärätöntä ja anarkistisista toimintaa, jossa kaikki on luvallista. Tutkimuksellisena asenteena se antaa mahdollisuuden löytää ulospääsy liian ahdistavasta syy-seuraus-ajattelusta ja avaa väylää tutkittavan ilmiön laadullisen luonteen ymmärtämiselle. (1992, 51-52.) Tutkimukselliseen mielikuvitukseen perustuvassa tutkimustyössä kysymys on enemmän elokuvan tekemisestä kuin valokuvan ottamisesta, se on tarinan kertomista, tarinan, joka on tekijänsä näköinen.. 3. Antti Eskola kirjoittaa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä: ”miten tärkeää on, että tutkimusmenetelmien ja tieteellisen kirjoittamisen opettamista eivät hallitse niinkään laki ja tuo hyytävä sana ”kurinalaisuus”, vaan pikemminkin evankeliumi: tutkimisen ilo ja myös ”virheisiin” lopulta ulottuva armo” (Eskola 2003, 314-315)..

10 2.1 Laadullisen tutkimuksen perusteista. Käsillä oleva tutkimus pohjautuu suurelta osin hermeneuttis-fenomenologiseen tieteen perinteeseen. Siten se on perusluonteeltaan laadullista tutkimusta sen kaikkine puolineen. Tutkimuksen metodiksi valitsin heuristisen metodin, joka on tämän työn luonteeseen hyvin soveltuva. Refleksiivisyys kuvastaa kattavasti työssä vallitsevaa asennetta tietoon. Tarkoitan refleksiivisyydellä ensinnäkin sitä, että samalla kun tutkimuksen keinoin pyrin ymmärtämään tutkimuksen kohdetta, rakennan myös tutkimuksen kautta todellisuutta, siis yhtä mahdollista tapaa ymmärtää kyseessä olevaa ilmiötä. Toiseksi refleksiivisyys viittaa tutkijaan itseensä, tekoihini ja toimintaani tutkijana sekä niiden vaikutukseen tutkimuksen teossa.. Tielläni ymmärtää paremmin Tuplatiimi-menetelmän toimivuutta sekä etsiessäni sen mahdollisia oppimisteoreettisia, perusteita, merkittävään rooliin asettautuu valitsemani tutkimusmenetelmä. Yleisellä tasolla tämän tutkimuksen toteutustapa löytää syntyjuurensa laadullisen tutkimuksen kentästä. Laadullinen tutkimus on vakiinnuttanut paikkansa tieteen maailmassa validina tutkimussuuntauksena. Erityisesti inhimillistä toimintaa tutkivissa tieteenaloissa ja tutkimuspyrkimyksissä, on syytä ottaa käyttöön sen kaltaiset menetelmät, jotka parhaiten tavoittavat tutkimuskohteensa perusluonteen ja –olemuksen. Juha Varto (1992a, 14) kirjoittaa, että tieteissä, jotka keskittyvät ihmisen tutkimiseen on ”käytettävä laadullisia menetelmiä, koska tutkittavat merkitykset ja merkityksiin kietoutuneisuus ilmenevät laatuina, joita ihmisillä, ihmisten toimilla ja kulttuurin ilmiöillä on”. Pyrittäessä näiden laatujen ymmärtämiseen, on tarkoituksenmukaista siis valita sellaiset metodit, jotka parhaiten tavoittavat nämä laadut (vrt. Eskola & Suoranta 1998, 32).. Kuvattu laadullisen tutkimuksen lähestymistapa tutkittaviin ilmiöihin on hyvin lähellä metsurin tapaa lähestyä metsää erotuksena metsäkoneenkuljettajan tavalle. Hänen tarkoituksenaan ei ole ottaa koko metsää haltuun vaan etsiä sieltä kaadettavat puut osin vankan metodin l. kriteeristön ohjaamana mutta metodiaan kohteeseensa sovittaen. Hänen työskentelytapaansa sisältyy kokonaisuuden ymmärtäminen, mikä mahdollistaa yksittäistapausten - siis kaadettavien puiden - oikean valinnan siten, että metsän luonne säilyy. Metsuri työskentelee työnsä kohteen maailmassa toimensa ja valintansa siten mitoittaen, että työn päätyttyä on kenties vaikea.

11 hahmottaa, mitä oikeastaan on tehty. Metsurin kiinnostus kohdistuu metsässä sen laatuihin, yksittäisiin puihin ottaen kuitenkin huomioon kontekstin, jossa yksittäiset toteutuvat.. Käsillä olevan työn tutkimuksellista lähestymistapaa voidaan kuvata metsurin lähestymistavaksi erotuksena positivistisen tieteen perinteen metsäkoneenkuljettajan lähestymistavalle. Metsäkoneenkuljettajan tapa nähdä metsä ja sen puut on hyvin erilainen metsurin tavasta nähdä sama kohde. Eräällä tavalla metsäkoneenkuljettajan tapa tuottaa tukkipuuta on kohteen väkivaltaista pakottamista metsäkoneen metodiin. Kiinnostavaa ei tässä lähestymistavassa ole kohde itsessään ja sen ymmärtäminen vaan paremminkin standardinmittaiset tukit, siis lopputulos. Ihannetila saavutetaan tässä lähestymistavassa silloin, kun metodi toimii ongelmitta ja. syytää. tehokkaasti. standardinmittaisia. lopputuotteita.. Koneen. metsässä. myllertämisen jäljiltä ei ole enää metsää vaan koruton hakkuuaukea, joka on otettu tuotannollisten voimien käyttöön. Oman toiminnan logiikkansa mukaisesti metodi on toiminut mutta voidaan kysyä, lisääntyikö ymmärryksemme kohteesta? Ehkä on niin, että monellakin tapaa metsurimainen tutkimus inhimillisen elämän eri aloilla, tuottaa kohdallisempaa tietoa ja ymmärrystä tutkimuskohteestaan jo siksi, että siinä edellytetään avointa ja kohdetta sellaisenaan lähestyvää tutkimisen tapaa. Tarkoitan tällä. sellaista. tutkimuksellista. otetta,. jossa. tutkimuskohdetta. lähestytään. mahdollisimman luonnonmukaisesti, tavoitteena jostakin näkökulmasta luoda katse kohteeseen ja tuoda julki se, mitä näkee ja miten näkemäänsä ymmärtää. Ja aina voi matkan aikana kaiken touhuamisen väsyttäessä, istahtaa hetkeksi kannonnokkaan ja ihmetellä kaiken kummallisuutta höyryävän kahvimukin ja maistuvan pullan kera.. Lähdettäessä laadullisen tutkimuksen tielle on kuitenkin syytä pitää mielessä matkan haasteellisuus. Kuten Eskola ja Suoranta (1998, 144) toteavat, laadulliset tutkimusmenetelmät tarjoavat laajan ja monipuolisen väylästön inhimillisen toiminnan tutkimiselle. Ne eivät sinällään ole se ainoa ja oikea inhimillisen toiminnan tutkimuksen tapa, yhtä hyvin tutkija voi käyttää kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Keskeistä on, että tutkimusta tehdään niillä menetelmillä ja käytänteillä, jotka parhaalla mahdollisilla tavalla sopivat tutkimuksen kohteena olevan ongelman ja ilmiön tutkimiseen (1998, 14-15, vrt. Varto 1992, 65)..

12 2.2 Hermeneutiikan perusteista. Hermeneutiikan juuret ovat jäljitettävissä antikin kreikan sanaan `hermeeneúoo´. Sanalla on kolme merkitystä 1) ilmaista, sanoa, puhua, 2) esittää, selittää, tulkita sanottua ja 3) kääntää, tulkita toiselle kielelle. (ks. Seiffert 1992, 17; Kaikkonen 1995, 22). Käsitteenä hermeneutiikalla tarkoitettiin tuolloin lähinnä kielen filosofiaan ja semantiikkaan liittyviä ilmiöitä. Nykypäivänä hermeneutiikalla viitataan. laajemmin. oppiin. ymmärtämisestä.. Nykypäivän. hermeneutiikan. kehityksen uranuurtajia olivat Schleirmacher ja Wilhem Dilthey, joiden työn kautta hermeneutiikka-käsite ymmärtämiseen. laajeni. tämän. kattamaan. pyrkimyksen. kontekstuaalisuuden,. toisin. tutkittavan muotoiltuna. kohteen tämän. elämäntilanteen ymmärtämisen, kautta. Hermeneuttisen menetelmän tavoitteena on ymmärtää ihmistä ja inhimillistä toimintaa sen kaikessa muodoissaan. (Kaikkonen & Kohonen 1996, 152). Diltheyn (1979, 208-210) mukaan, ymmärtämisessä on tällöin kyse siitä, että toisen ihmisen esille tuoma ajatus tai ymmärrys pyritään ymmärtämään sen koko merkityksessään. Tällöin ei jäädä pelkästään näkyvän merkityksen. varaan. vaan. pyritään. aukipurkamaan. ajatuksen. mahdollisia. tiedostamattomia ja piilomerkityksiä.. Ymmärtämisen perusmuoto on arkiymmärtäminen. Se rakentuu kunkin yksilön oman kasvuhistorian ja elinympäristön varaan. (Dilthey 1979, 210.) Näiden kautta yksilölle rakentuu ymmärryksen perustyökalut, joita hän käyttää ympäröivän maailmansa ymmärtämiseen ja selittämiseen. Voitaneen sanoa, että tällä arkiymmärryksen tasolla tapahtuva hermeneuttinen prosessi, on lähinnä automaattista toimintaa, jolloin tietoinen toiminnan analysointi, esimerkiksi valitun tutkimuksellisen metodin avulla, loistaa poissaolollaan. (Kaikkonen & Kohonen 1996, 157). Tieteellisen toiminnan kannalta tämän kaltainen ymmärtävä pyrkimys ei ole riittävää. Pyrittäessä inhimillisen toiminnan syvempään ymmärtämiseen, on tarpeen tukeutua systemaattisempaan lähestymistapaan, on siis turvauduttava metodiin.. Metodin merkitystä ja roolia hermeneuttisessa tutkimusperinteessä voidaan kuvata tien metaforalla (Kupiainen 1994, 152). Sen sijaan, että tutkija körröttelisi hyvin hoidettua ja suuri nopeuksisista elämän moottoritietä pitkin tutkimuksellista päämääräänsä kohden, hän lähtee tallustamaan tutkimuskohteensa kanssa joskus.

13 tiheältä näyttävään tutkimukselliseen maisemaan tavoitteenaan päätyä jonnekin. Matkan aikana syntyy se, mikä on syntyäkseen, pakottamatta. Kulkemisen asenne luo mahdollisuuden ilmiön luonteen paljastumiseen tutkijalle omana itsenään (vrt. Lehtovaara 1994, 4) sitä mukaan kuin yhteinen taival etenee.. Hermeneuttisen tutkimusperinteen mukaan, tutkijan rooli ja toiminta vaikuttavat koko tutkimusprosessiin alusta loppuun. Tutkijan toiminta vaikuttaa osaltaan myös tutkimustuloksiin ja hedelmällisempää, kuin koettaa pyyhkiä pois tutkija työstään, on pyrkimys ymmärtää mikä tämä vaikutus tutkimustyöhön ja -tuloksiin on. (Lehtovaara 1994, 27; Rauhala 1974, 108). Hermeneutiikassa on perusteltua lähestyä inhimillisen toiminnan tutkimista niin, että tutkija asemoi itsensä selkeästi näkyväksi toimijaksi ja tuo nähtäväksi oman roolinsa tutkimuksen eri vaiheissa. Pyrkimys objektiivisuuteen subjektiivisuudessa luo toiminnallisen tilan, jossa ei ole mielekästä. pyrkiä. keinotekoisesti. liian. jyrkästi. erottelemaan. tukijaa. tutkimuskohteestaan (ks. Kaikkonen 1995, 20). Oesch (1994, 43) kirjoittaa samasta vaikutuksesta kuvaamalla sekä Diltheyn että Schleiermacherin näkemyksiä yleisen ja yksityisen yhteenkietoutumisesta. Niiden erottaminen toisistaan ei ole hedelmällistä jo siitä syystä, että tällöin molemmat tulevat mahdottomiksi ymmärtää.. 2.3 Tutkimuksellisesta lähestymistavasta ja tutkimusmetodista. Deleuzen ja Guattarin (1976) kuvaama rihmaston käsite tutkimuksellisena lähestymistapana on toinen perustelu valitsemalleni tutkimusmatkalle. Sen mukaan ajattelua ei ole mielekästä irrottaa materiaalisesta maailmasta vaan tutkimuksessa, etenkin. inhimillisen. toiminnan. laadullisessa. tutkimuksessa,. on. kysymys. pragmaattisesta toiminnasta (Colombat 2000, 16), jossa tutkittavan ilmiön monitasoinen ja –tahoinen luonne tunnustetaan olemassa olevaksi asiaksi. Tässä pragmaattisessa toiminnassa tutkijan tehtävänä on tarkastella tutkittavaa kohdetta, olkoon tämä teksti, todellisuus tai muu inhimillisen toiminnan tuote, suhteessa subjekteihin, ympäröiviin poliittisiin vaikutuksiin ja ennen kaikkea suhteessa tutkijaan. itseensä. (vrt.. Holland. 2000,. 260-261;. Surin. 2000,. 172-174).. Rihmastollisessa tutkimusotteessa tutkija paljastaa alusta alkaen itsensä ja tekonsa sen sijaan, että pyrkisi piiloutumaan valitun metodin taakse ja täten ajaisi uupuen.

14 takaa jotain universaalia totuutta ilmiöstä, joka on luonteeltaan aivan jotain muuta (Oksanen 2002, 12-14).. Rihmastollisessa tutkimusotteessa tutkijan tehtävänä ei ole yrittää vangita todellisuutta vaan tavoitteena on piirtää tutkittavasta ilmiöstä luonnos, yksi mahdollinen tapa nähdä ja ymmärtää tutkittavaa ilmiötä. Valitsemallaan metodilla ja asettamillaan kysymyksillä tutkija haastaa tutkimuskohteensa dialogiin, tavoitteenaan sen ymmärtäminen asetetuista ja annetuista lähtökohdista käsin. Tarkoituksena ei ole ottaa tutkittavaa ilmiötä salpaavaan metodiseen syleilyyn eikä väärentää siitä uutta kopiota vaan tavoitteena on löytää ja poimia havaintoja, linkkejä ja sidoksia, jotka eivät sellaisinaan palaudu suoraan tutkijan subjektiivisiin kokemuksiin tai objektivoituun todellisuuteen (Oksanen 2004, 12-15). Näiden löydösten avulla on mahdollista, ainakin parhaimmassa tapauksessa, räpsäistä kohdetta uudella tavalla valottava otos, saavuttaa tutkimuksen alulle uutta todellisuutta luova lopputulos 4 .. Oksanen (2002, 12-14) jalostaa Deleuzen ja Guattarin ajatusten kulkua, jonka mukaan tutkija voidaan nähdä tällöin eräänlaisena karttojen tekijänä. Piirtäessään näkemästään maastosta karttaa, kuvaelmaa siitä todellisuudesta jonka näkee, siten kuin näkee, hänen tulisi tiedostaa ja tuoda julki näkökulmansa ja se, millä tavoin ne vaikuttavat piirrettävään karttaan. On todennäköistä, että maasto näyttää erilaiselta riippuen siitä, katsotaanko sitä korkealta mäen harjalta vai matala laakson pohjalta. Siten myös lopputuloksena syntyvä kartta on erinäköinen. Rihmastollinen tutkimusote ja hermeneuttinen tutkimusperinne näyttäisivät olevan samoilla linjoilla tutkijan roolin merkityksestä ja vaikutuksesta tutkimuksen tekemiseen, molemmat elävät vuorovaikutuksellisessa suhteessa toisiinsa ja niiden teennäinen erottaminen toisistaan luo pahimmissa tapauksessa vääristymää tutkimusprosessille. Tälläisen tutkimuksellisen lähestymistavan eräs haaste on se, kuinka tutkija voi toimia sellaisen tutkittavan ilmiön kanssa, joka on perusluonteeltaan kuin rihmasto, alati muuttuva, vastauksien löytymisen myötä uusia kysymyksiä synnyttävä? Onko 4. Jarkko Peränen (1998) kirjoittaa samansuuntaisesta ajatuksesta inhimillisen toiminnan tutkimisessa, tuodessaan esiin ajatuksen totuuksien, identiteettien, subjektiviteettien ja toimijoiden asemoinnin jatkuvasta muutostilasta ja niiden pysähtymättömästä uudelleen artikuloinnista. Tutkimuksellinen katse tulisi suunnata niihin diskurssiivisiin prosesseihin, joilla edellä mainittu jatkuva muutos ja artikulointi tapahtuu ja pyrkiä niiden logiikoiden ymmärtämiseen..

15 mahdollista ylipäätään piirtää sellaista karttaa, joka ei jäisi liian ylimalkaiseksi tai sitten takertuisi liian pieniin ja merkityksettömiin yksityiskohtiin?. Toimiva ja mahdollinen tutkimuksellinen lähestymistapa löytynee siitä lohduttavasta ajatuksesta, jota mm. Donna Haraway (1997, 37) loihtii esiin kirjoittamalla tietämisestä ja tiedosta rajallisina, sosiaalisesti paikallistuvina ja tuotettuina ilmiöinä. Tällöin tutkija on ennen kaikkea itsekin sosiaalinen toimija, jonka perustehtäviin tutkimustyössä kuuluu oman suhteensa puntarointi suhteessa käsillä olevaan tutkimukseen, tutkimuskieleen, valittuihin tutkimusmetodeihin ja käytettäviin käsitteisiin (Oksanen 2001a, 2001b). Tässä sosiaalisessa toiminnassaan tutkija tekee lukuisan joukon erilaisia valintoja, joilla kaikilla on suurempi tai pienempi vaikutus tutkimustyöhön. Merkittävä valinta on näkökulman valinta, mistä ja miten tutkija lähestyy tutkittavaa kohdettaan. Toisin sanoen on perusteltava käytettävän tutkimusmetodin valinta ja mitä se merkitsee tulevalle tutkimustyölle. Lienee perusteltua olettaa, että tutkimusmetodin avulla tutkija tuottaa tietynlaista tietoa tutkittavasta ilmiöstä, ei koko totuutta vaan metodin mahdollistaman näkemyksen.. Kysymys on osaltaan sosiaalisen toiminnan tutkimuksen eräästä keskeisimmästä vaiheesta eli tutkimuskohteen rajaamisesta ja mahdollisimman kohdallisen lähestymistavan eli metodin valitsemisesta siten, että tutkimusta voi perustellusti nimittää tieteelliseksi työksi. Tavoittaakseen tieteellisen työn laadulliset kriteerit on tutkijan turvauduttava omaan luovuuteensa ja avattava ajattelumaailmaansa, ei pelkästään itselleen vaan lukijakunnalleen ja tieteelliselle yhteisölle. Tehdyt tutkimukselliset ratkaisut, luovatkin sellaiset, on kirjoitettava auki, tutkimusmatkan tapahtumat on tuotava julki ja annettava siten työn lukijoille mahdollisuus tutkimuksen oikeudenmukaiseen arviointiin. (Eskola & Suoranta 1998, 217-218.). 2.4 Heuristinen metodi ”Mä en koskaan ajattele, että teenpä nyt rasismin vastaisen laulun tai jotain”. Kauko Röyhkä. On sanottu, että ihmisen eläminen on valintojen tekemistä. Se, minkä valinnan tekee tai jättää tekemättä, vaikuttaa tulevaan. Sama periaate pätee myös tutkimuksen tekemiseen. Tutkimusmetodin valinta jo sinällään rajaa tutkimuskohdetta, sitä mitä.

16 siitä tullaan sanomaan, minkälaisia tutkimustuloksia on mahdollista tuottaa. Vastavuoroisesti laadullisen tutkimuksen periaatteiden mukaisesti, tutkimuksen kohde määrittää valittavaa metodia. Työni lähtökohtien mukaisesti olen pyrkinyt metodivalinnassani välttämään sellaista valintaa, että tutkimustehtäväksi asettaisin oikean ja väärän, totuuden ja epätoden etsimisen. Halusin tutkia seurakehittämisessä käytettyjen NLP:n ja Tuplatiimi-menetelmän teemoja siten, että voisin paremmin ymmärtää niiden oletettua toimivuutta sekä tämän kasvaneen ymmärryksen kautta, analysoida erityisesti Tuplatiimimenetelmän toimivuuden ehtoja tullilaisen seuratoiminnan kehittämiskontekstissa. Toisin sanoen tavoitteena oli konstruoida menetelmien toimivuuden ymmärtämistä menetelmien soveltamiskontekstista käsin.. Metodivalinnassa vaikuttaa myös valitsemani tutkimussuuntauksen periaatteet. Omien kohtaamisieni kautta minulle oli muodostunut jonkin asteinen ymmärrys siitä, minkä laatuisista ilmiöistä on kysymys. Osittain tutkimuskohteessa on kyseessä tekstinä todellistuva ilmiö mutta tämä aineisto ei ole riittävä tavoittamaan ilmiön. kokonaisuutta.. Sekä. NLP:n. että. Tuplatiimi-menetelmän. kohdalla. merkityksellinen tekijä on toiminta, molempien ilmiöiden kirjoitetut periaatteet todellistuvat vasta toiminnan ja siitä saatavien kokemusten kautta. Täten suljin pois sisällön analyysin tutkimuksen metodina. Mainittua metodia on käytetty erittäin ansiokkaasti ja laajasti inhimillisen toiminnan tutkimisen saralla (ks. Kantola 1994) mutta sen soveltuvuus tutkimusteemaani jäi vähäiseksi johtuen tutkittavien ilmiöiden luonteesta ja käytettävissä olevasta tutkimusmateriaalista. Työni tavoitteena ei myöskään ollut tietyn metodin soveltaminen, joten jatkoin etsintää. Mielenkiintoista toki olisi tutkia esimerkiksi NLP-kirjallisuudessa käytettävää kieltä suhteessa vallitsevaan tieteen traditioon mutta se jääköön toisen työn aiheeksi.. Hermeneuttisen tutkimustradition kirjallisuudessa eräällä tavalla törmäsin Clark Moustakasin (1990) esittelemään ja kehittelemään heuristiseen tutkimusmetodiin. Sitä on sovellettu mm. haastattelututkimuksissa ja on osoittanut toimivuutensa hermeneuttisen tutkimusperinteen käytännön sovelluksissa. Suomalaisen kasvatustieteellisen tutkimuksen kentällä menetelmää on soveltanut mm. Leena Kurki (1995, 119-132; 2002). Heuristinen metodia kuvaa hyvin elastisuuden käsite. Metodin lähtökohtana on jatkuva dialogi tutkijan ja tutkimusaineiston välillä ilman, että pyritään ennakolta jäsentämään tutkimuskohdetta metodiin sopivaksi. Vuoropuhelu.

17 tutkijan ja aineiston välillä on läpi tutkimusprosessin etenevää ja edellyttää tutkijalta tutkimuskohteen uudelleen jäsentämistä ja kyseenalaistamista. Kurki (2002, 10-11) kuvaa heuristista metodia mahdollisesti tutkijan koko elämän ajan kehittyvänä ja kestävänä prosessina mutta metodia voidaan soveltaa myös yksittäisen tutkimuksen työvälineeksi. Tällöin, luonnollisesti, ei ole syytä tinkiä metodin tutkijalle asettamista vaatimuksista mutta niiden eräänlainen vaikutusaika ja soveltamisen kohde ovat rajatumpia. Käsillä olevassa työssä heuristista metodia sovelletaan yksittäiseen tutkimusteemaan, jolloin sen käytön luonne on osittain tutkimusteknillinen mutta ennen kaikkea laadullisen tutkimuksen periaatteita kunnioittava.. Heuristista metodia on kuvattu ”erityislaatuiseksi tietämisen tavaksi”(Kurki 2002, 10). Hän kuvaa metodia tutkijan ”sisäiseksi etsinnäksi”, jossa tavoitteena on tutkimusmatkan kuluessa laventaa sekä perinteistä tietämystään tutkittavasta kohteesta että lisätä omaa itsetuntemustaan (Kurki 1995, 130; 2002, 10). Tässä kuvauksessa korostuu metodin dialoginen luonne, jossa tutkijan persoona asettuu keskeiseen asemaan pyrittäessä tutkimuskohteen parempaan ymmärtämiseen. Siten metodin voidaan perustellusti liittyvän hyvin hermeneuttisen että laadullisen tutkimuksen perinteeseen (vrt. Eskola & Suoranta 1998, 13-24, 145-152). On syytä alleviivata, että heuristisessa metodissa ei pyritä peittämään tutkijan persoonaa kielteisen objektiivisuuden alle vaan hänen persoonallisuutensa on kaikessa kokonaisuudessaan metodin ydin. Tämä ei tarkoita sitä, että hylättäisiin ajatus objektiivisuuteen pyrkimisestä vaan pikemmin kysymys on sen tosiasian tunnustamisesta, että tutkija tekee tutkimustyötään kokonaisvaltaisena omana itsenään, ainakin. laadullisessa tutkimustyössä. Tämän tunnustamisen myötä on. tutkimustyössä huolehdittava siitä, että tämä persoonallinen vire myös kirjoitetaan kattavasti auki, jotta laadullisen tutkimuksen tieteelliset kriteerit tulevat täytetyiksi ja ovat myös tiedeyhteisön arvioinnin ulottuvilla (Kurki 2002, 210-212).. Heuristinen tutkimus etenee kuuden syklin kautta. Heuristinen tutkimusmetodi sisältää monia eri vaiheita, jotka tutkimusprosessin aikana kietoutuvat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Moustakas (1990, 27-32) määrittelee heuristiselle tutkimusprosessille kuusi eri vaihetta:.

18 1) Tutkimusaiheeseen sitoutuminen 2) Tutkimusaiheeseen vajoaminen 3) Tutkimusaiheen hautominen 4) Valaistuminen 5) Kehitteleminen ja selvittäminen 6) Luovan synteesin luominen.. Ensimmäisessä vaiheessa sitoudutaan aiheeseen hankkimalla tutkimuskohteestaan tietoa ja luomalla kohteeseen mahdollisimman luja side, joka tutkimustyön tulevissa vaiheissa jaksaa kantaa työtä ja sen tekijäänsä eteenpäin. Sitoutumisvaiheen voi ymmärtää eräänlaisena esiymmärryksen rakentamisena, jossa tutkijan tehtävänä on hahmotella tutkimuskohdettaan ja niitä tutkimuskysymyksiä, joiden avulla hän suunnistaa tulevalla tutkimusmatkallaan kohti saavutettavia tuloksia. (Moustakas 1990, 27-32; Kurki 1995, 129; 2002, 10.) Tämän vaiheen yhteydessä muodostuu myös tutkimuksen konteksti, eräänlainen toiminnallinen kehys tulevan tutkimuksen toteuttamiseksi.. Toisessa vaiheessa tavoitteena on vajoaminen aiheeseen, jolloin tutkimusta johdatteleva tutkimusongelma tai –ongelmat ovat selkeästi muodostettu ja joiden avulla tutkija kietoutuu. yhä tiiviimpään tutkimukselliseen vuorovaikutukseen. tutkimuskohteensa kanssa. Tutkimuksellisen lähestymistavan perusluonteen mukaisesti muodostetut tutkimusongelmat eivät ole tutkimustyötä ahdistavasti kahlehtivia vaan ne on syytä ymmärtää enemmänkin eräänlaisina ymmärryksen ovien avaajina. Niiden avulla tutkija etenee tutkittavan ilmiön pintakerrosten lävitse syvemmälle kohti tutkimuskohteen sisäisiä rakenteita, tavoitteenaan löytää kohteen olennainen olemus. (Moustakas 1990, 27-32; Kurki 1995, 129; 2002, 10.). Metodin kolmannessa vaiheessa, siihen astisen tutkimustyön haudontavaiheessa, tutkijan persoonallinen vaikutus saa merkittävän aseman. Hän ikään kuin jättää tutkimuskohteensa ja asettamansa tutkimusongelmat lepotilaan ja pyrkii tietoisesti ottamaan etäisyyttä tutkimuskohteeseensa ja sen kautta kenties löytämään uudenlaisen tavan lähestyä kohdetta tai ainakin näkemään sen mahdollisesti uudessa ymmärryksen valossa. (Moustakas 1990, 27-32; Kurki 1995, 129; 2002, 10.) Olen ymmärtänyt tämän vaiheen niin, että sen avulla tutkijalle avautuu mahdollisuus.

19 irtaantua kenties liian sitovista ja harhaisista päättelyketjuista, jotka voivat pakottaa tutkimusta liialliseen tutkijan omien päähänpinttymien mukaiseen suuntaan. Eräällä tavalla. on. kysymys. puhdistautumisesta. epäolennaisuuksista. tutkimuksen. näkökulmasta. Oletuksena on, että vaikka tutkija ei haudonta vaiheen aikana aktiivisesti tutkimuskohdettaan tietoisella mielellään säteilytä, niin hänen tiedostamaton mielensä työstää teemaa ja mahdollisesti tuottaa oivaltavia huomioita tutkimuksen jatkoa ajatellen. Siten vaiheen näkeminen persoonakeskeisenä on nähdäkseni perusteltua.. Heuristisen metodin neljäs vaihe, valaistuminen, on sidoksissa edellisen vaiheen tuloksiin. Tutkijan ollessa virittäytynyt sopivalle taajuudelle suhteessa tutkittavaan ilmiöön, on hänen mahdollista vastaanottaa haudonta-vaiheen mahdollistamaa tietoa tutkimuskohteestaan. Metodin kannalta on tällöin merkityksellistä tutkijan mielen pysyminen avoimena ja herkkänä, jotta hän saa tavoitettua olennaisen tiedon tutkittavasta ilmiöstä. Vaiheen työskentelytapana on tutkijan aktiivinen ja metodinen reflektointi tutkimustyön etenemisestä ja löydöksistä, yhdistettynä joustavaan ja intuitiiviseen oivaltamisen metodiin. (Moustakas 1990, 27-32; Kurki 1995, 129; 2002, 11.). Viidennen vaiheen, tutkimusaiheen kehittelyn ja selvittelyn, aikana tutkija keskittyy muodostamansa ja löytämänsä tiedon järjestelmälliseen käsittelyyn ja sen saattamiseen käsiteltävään muotoon (Moustakas 1990, 27-32). Käsitykseni mukaan tämä vaihe vastaa pitkälti tutkimusaineiston analyysivaihetta. Tavoitteena on saattaa kaikki se tieto, mikä tutkijan mielen avulla on tutkittavasta ilmiöstä tutkimusprosessin aikana tuotettu, käsiteltävään muotoon, analysoida aineistoa luotujen ja jatkokehiteltyjen tutkimuskysymysten kautta ja edelleen pyrkiä kohti laajempaa ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Kehittely ja selvittely-vaiheen myötä, tutkijan on mahdollista järjestelmällisemmin perehtyä luotuun aineistoon ja siten myös luoda tutkimuksellisesti tarkempia katseita tutkittavaan ilmiöön. Parhaassa tapauksessa tutkijalle avautuu tutkimustyötä eteenpäin vauhdittava heurekamainen näkymä tutkittavan ilmiön mysteeriin, joka tapauksessa se tarjoaa tien kohti ilmiön yhtä mahdollista ymmärtämisen mallia. (vrt. Kurki 1995,129-130; 2002,10-12.).

20 Heuristisen metodin kuudennen ja viimeisen vaiheen tavoitteena on nimensä mukaisesti luoda synteesi tapahtuneesta tutkimustyöstä. Synteesin muoto tieteellisessä viitekehyksessä saa tyypillisemmin tutkimusraportin muodon mutta se voi olla myös jotain aivan muuta, kuten esimerkiksi maalaus tai muu taiteellinen tuotos. Minkä muodon tutkija työlleen valitseekin, on sen keskeisempänä tavoitteena viestittää yleisölleen läpikäyty heuristinen prosessi. Kyseessä on eräänlainen näkymättömän näkyväksi tekeminen sillä tavoin, että muutkin tahot kuin tutkija itse pystyvät seuramaan ja arvioimaan tehtyä työtä. Tieteellisessä kontekstissa tämä vaihe on erityisen merkityksellinen jo pelkästään siksi, että sen avulla tutkija konkreettisella tavalla tuo julki ja aukikirjoittaa tieteellisen yhteisön arvioitavaksi löydöksensä ja löytömatkansa eri vaiheet. (Moustakas 1990, 27-32.) Kurjen (1995, 130; 2002,10) mukaan tutkija tulee tämän vaiheen myötä haastetuksi kokoamaan tutkimuksellinen palapelinsä ymmärrettävään asuun ja asettamaan työnsä kriittisen arvioinnin kohteeksi.. 2.5 Heuristinen metodi menetelmäanalyysin viitekehyksessä. Tutkimusasetelmassa käyn dialogista keskustelua kahden ilmiön, NLP:n ja Tuplatiimin välillä tullilaisen seurakehittämisen kontekstissa. Tutkimuksessani ei ole kysymys läpiselittää NLP:tä tai Tuplatiimiä vaan paremminkin tutkimusmetodin kautta rakentaa ymmärryksen siltaa näiden kahden ilmiön välille ja pyrkiä löydösten kautta paremmin ymmärtämään oletettua koulutusmetodin toimivuutta sen sovelluskontekstissa. Lähestymistapa ja työskentelyotetta voi kuvata Weckrothia (1992, 73-75) mukaellen, yhtenä mahdollisena tienä rakentaa ymmärryksen siltaa oman äänen kautta tutkittavien ilmiöiden välille. Tällöin lähtökohtana on lähestyä tutkittavia ilmiöitä niiden omista lähtökohdista käsin ja niiden omien ehtojen mukaisesti. Tässä tutkimuksessa se tarkoittaa sitä, että en pyri itsepäisesti todistamaan tutkimuskohdetta tietyn teoreettisen viitekehyksen läpi jonkinlaiseksi vaan paremminkin koetan metodin avulla. luoda tasaveroisen ja avoimen,. dialogisuuteen perustuvan keskusteluyhteyden tutkimuskohteiden, analyysikehikon ja tutkijan välille. Se, mitä tämän dialogin kautta saadaan näkyväksi, nousee tarkemman tutkiskelun kohteeksi. Heuristisen metodin ja dialogin mielekkyyden edellytyksenä on myös sitoutuminen valittuun tutkimusteemaan ja keskustelukumppaniin. Samalla hyväksytään ajatus siitä, että metodin myötä, siis heuristisen ja.

21 dialogin, tehdään valintoja siitä, mitkä teemat ovat tutkimuksen jatkokehittelyn kannalta kiinnostavia. Pyrkimyksenä ei ole aukipuhua kaikkea kaikesta vaan seurata metodin avaamaa polkua, sinne jonnekin. (vrt. Weckroth 1992, 75.).

22 3 TUTKIMUSKOHTEEN JA -TEHTÄVÄN ASEMOINTIA. 3.1 Tutkimuskohteen valinnan taustoittamista. Viime vuosikymmenien kuluessa on kautta maailman, mutta erityisesti Euroopassa, noussut. keskusteluun. kysymys. kansalaisten. aktivoinnista. uudenlaiseen. yhteiskunnalliseen toimintaan. Ajatus kansalaisyhteiskunnasta on nostettu esiin vastauksena uuden ajan haasteille. (Oikeusministeriö 2005a, 2005b, 2007a, 2007b.) Suomalainen keskustelu teeman ympärillä on aktivoitunut EU-jäsenyyden myötä, osin uusien kansainvälisten virikkeiden myötä, osin pohjautuen omaan kansalliseen perinteeseen ja kansallisiin motiiveihin. Kansallisten valtioiden toimintaympäristön globalisoituminen, Euroopan maiden laajeneva yhdentyminen ja sen myötä poliittisen ja taloudellisen yhtenäisyyden lisääntymisen, ovat eräitä esimerkkejä muutostekijöistä, jotka vaikuttavat tänä päivänä yksittäisen kansalaisen elämään, joskus suoremmin, joskus hämärämpien vaikutussuhteiden kautta. Selkeämmin tämä muutos näkyy siinä, millä tavoin julkisen sektorin, yksityisen markkinasektorin sekä kansalaisyhteiskunnan suhteet ja vuorovaikutus rakentuvat ja muuttuvat uusissa toimintaympäristöissä ja niiden toimintojen logiikoissa (Heikkala 2004, 7-10; Oikeusministeriö 2005a, 33-38; Oikeusministeriö 2007a, 45-51).. Meneillään oleva kehitys näyttää kasvattaneen markkinaperusteisen toiminnan oikeutusta ja roolia julkisen palvelutuotannon kustannuksella. Seurauksena tästä kehityksestä voidaan pitää eräänlaista työn uudelleen jakoa julkisen-, yksityisen- ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä, johon sisältyy olennaisena osana myös vastuiden ja toiminnan rahoituksen uudelleen järjestelyt. (vrt. Heikkala 2001, 2005.) Tästä kehityksestä voidaan olla arvopohjaisesti montakin mieltä, varmalta näyttäisi kuitenkin se, että markkinapohjaisen toiminnan logiikan ulottaminen sekä julkisen sektorin että kansalaistoiminnan sektorille, asettaa jälkimmäisen sektorin toimijat kovien muutospaineiden alle. Liikunta- ja urheiluseurojen kohdalla nämä ulkoiset muutospaineet. ovat. toimintakulttuurit. tarkoittaneet. vastaamaan. lisääntynyttä. paremmin. uuden. tarvetta ajan. uudistaa. seurojen. vaatimuksia.. Yhtenä. vastauksena uusien toimintakulttuurien luomisprosessissa on ollut Suomen Työväen Urheiluliitto ry:n (jatkossa TUL) käynnistämä seurakehittämisen ohjelma, joka on.

23 toiminut vuodesta 1999 lähtien osin julkisen rahoituksen, osin omaehtoisen rahoituksen turvin (Vatanen 2001, 5-6).. Suomalaisessa yhteiskunnassa järjestötoiminnalla on ollut merkittävä asema. Järjestötoiminnan saralla liikunta- ja urheiluseurat ovat yksi merkittävimmistä toimijaryhmistä. On arvioitu, että päivittäin useampi miljoona suomalaista osallistuu liikunta- ja urheiluseuran ohjattuun toimintaan. Vuoden 2005 lukujen mukaan Suomessa toimi n. 70.000 yhdistystä, joista reilu 40 % toimii liikunta- ja kulttuuritoiminnan. kentällä.. Vapaaehtoisuuteen. perustuva. työmäärä. koko. suomalaisen järjestötoiminnan osalta kohosi viimeisimmän vuodelta 1996 käytettävissä olevan arvion mukaan 80.000:een henkilötyövuoteen ollen 4% työvoiman määrästä. (Oikeusministeriö 2005a, 21.) Suurin vapaaehtoistyön toimijasektori on liikunnan- ja urheilunsektori, jonka puitteissa toteutuu n. kolmannes kaikesta Suomessa tuotettavasta vapaaehtoistoiminnasta (esim. Helander & Laaksonen 1999, 12-15).. On todettu, että kansalais- ja järjestötoiminta on maamme kansalaisyhteiskunnan keskiössä ja sen merkitys yhteiskuntamme henkisen, sosiaalisen ja demokraattisen kehityksen turvaamiseksi on tunnustettu (ks. esim. Oikeusministeriö 2005a, 13; Oikeusministeriö 2005b, 7). 1990-luvun taloudellisen ja poliittisen laman seurauksena. suomalainen. liikuntakenttä. joutui. voimakkaiden. ja. periaatteellisesti. merkittävien muutosten kouriin (Itkonen 2001). Liikunnan ja urheilun pitkäaikainen keskusjärjestötoimintaan pohjautunut struktuuri murtui Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (Svul) kaaduttua laman pyörteissä ja valtion ohjauksella synnytettiin Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SUL) maamme liikunta- ja urheilutoiminnan kattojärjestöksi. SUL:n jäseninä ovat suomalaiset liikunnan lajiliitot sekä TUL, joka rakennemuutoksen nuorisoliikuntaa,. jälkeen kunto-. ja. edelleen. päätti. terveysliikuntaa,. jatkaa. toimintaansa. koulutusta. ja. painottaen. seurapalveluita. toimintansa peruspilareina. (Vatanen 2001, 5; Itkonen 2001; TUL:n toimintakertomus 1995).. 1990-luvun murrosvaiheen sekavien alkuvuosien jälkeen on suomalainen liikuntakenttä hahmottunut selkeämmäksi ja toimijoiden roolit ovat selkiytyneet. On kuitenkin edelleen olemassa tiettyä omien paikkojen hakemista kautta koko.

24 liikuntakentän organisaatioiden. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos on paikkansapitävä lausahdus liikunnan saralla. Globalisaation vaikutukset heijastuvat myös liikuntakentän toimijoihin joko suoraan tai epäsuoraan. Olivat syyt muutoksen tuntuun peräisin sieltä tai täältä, liikunnan toimijoiden on ne kohdattava ja etsittävä keinoja niiden kanssa elämiseen. Pysähtyneen kiven valtaa sammal, joten kiven on pyörittävä.. 3.1.1 Katsaus suomalaisen seuratoiminnan nykytilaan. Vaikka yhä vaikuttavammassa määrin yksilöllistymispuuska tuivertaa myös perinteisellä suomalaisella urheilu- ja liikuntaseurakentällä, voidaan todeta, että lukumääräisesti vapaaehtoisten toimijoiden henkilömäärä on liikuntakulttuurin sektorilla säilynyt vähintäänkin ennallaan ellei peräti hieman kasvanut. Tämän trendin rinnalla vaikuttava toimintayksiköiden, liikunta- ja urheiluseurojen, määrän lisääntyminen on tarkoittanut sitä, että vaikka vapaaehtoisten määrällinen kasvu on tuonut lisää toimijoita seurojen palvelukseen, on toimijoiden suhteellinen osuus per seura vähentynyt. (Heikkala 2004, 7.) Kehitystä voidaan selittää sillä, että viime vuosikymmenten aikana tapahtunut kehitys uusien muodikkaiden lajien myötä, kuten salibandy ja skeittailu, on asettanut perinteisen seuratoiminnan uusien haasteiden eteen, jolloin tarve luoda uuden sukupolven tarpeisiin vastaavia toiminnanmuotoja, on tuonut mukaan laajentuneen seuratoimintaverkoston ja eräällä tavalla miniseuramuodon (vrt. Haverinen, Itkonen & Rautopuro 2006).. Suomalaisessa urheilu- ja liikuntaseuramaailmassa jatkuu edelleen varsin selkeänä kehitys, jossa seura- ja järjestötoiminta eriytyy yhä voimakkaammin suunnitelmalliseen toiminnan suuntaan. Taustalla vaikuttavat mm. yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset työn ja vapaa-ajan kentässä. Samalla kun paine valikoituun panostukseen ihmisten vapaa-ajan ja työelämän välillä kasvaa, lisääntyy myös kysyntä sellaisille toimintakentille, joissa ihmiset kokevat saavansa täsmällisen vastineen uhraamalleen aikapanokselleen. Eräällä tavalla perinteinen aatteellinen ja ideologinen eetos seuratoimintaan osallistumisen primäärisenä kannustimena väistyy henkilökohtaisemman hyödyn tavoittelun tieltä. (Heikkala 2004, 7-11; Itkonen 2006, 23.) Nykyisessä seuratoiminnan kentässä muutokset ovat näyttäytyneet mm. tarpeena ryhtyä määrätietoiseen ja hallittuun seuratoiminnan kehittämistyöhön (TUL, SLU)..

25 Voidaan kärjistäen todeta, että perinteinen omissa nurkissa puuhastelun-paradigma seuratyön kantavana ohjelankana on muuttunut kansainvälisen toimintaympäristön huomioivaksi strategisen seurajohtamisen-paradigmaksi (vrt. Heikkala 2001; 2004, 19-24). Ammattimaisuus, projektimaisuus, lyhytjänteisyys ja vastikkeellisuus ovat eräitä keskeisiä piirteitä nykypäivän seuratoiminnassa.. Postmodernin yhteiskunnan luonteen mukaisesti myös seuratoiminnan muotoja muokkaavat toimijoiden halu ja tarve elämyksellisten kokemusten tuottamiseen ja jakamiseen. Seuratoimintaan osallistumisen ensisijaisena kriteeriksi on tässä ajassa muokkaantunut uuden kokeilun halu, liikunta- ja urheilupalveluiden kuluttamisen eetos sen sijaan, että osallistumisen kriteerinä olisi sitoutuminen seuratyöhön vaikkapa poliittisen aateperinnön ohjaamana. On todettu, että kuluttajalähtöinen seurakäyttäytyminen johtaa jatkuvaan tarpeeseen kehittää tarjontaa kysyntää vastaavaksi, mikä luo tarvetta rakentaa seuraorganisaatio sellaiseksi, joka mahdollisimman joustavasti ja nopeasti kykenee vastaamaan esille nousseeseen kysyntään. (vrt. Oikeusministeriö 2007b, 20–21.) Itkosen (2006, 23) esille nostama ajatus. liikunta-. ja. urheiluseuratoiminnan. näkemisestä. liiketoiminnallisena. hyödykkeenä näyttää saavan todellisuudessa vastakaikua. Voidaan olettaa, että liiketoiminnallisuuden ja bisneseetoksen vallatessa enemmän alaa perinteisessä seuratoiminnan kentässä, kasvavat myös tarpeet perinteisten seuratoimintamuotojen muuttamiselle ja kehittämiselle.. Heikkalaa (2004, 8) mukaellen, näyttää siltä, että edellä kuvatun toimintakentän muutoksen. myötä. seuratoiminnan. organisoitumisen. muodot. kirjavoituvat.. Suomalaisessa yhteiskuntaelämässä vahvasti elävä ja lainsäätäjän suopeasti katsoma rekisteröity yhdistys-malli on saanut rinnalleen uuden ajan löyhästi organisoituneita, sisällölliseen ja toiminnalliseen sitoutumiseen perustuvia toimintaryhmiä. Tässä mallissa merkityksellistä on liikunnallinen ja urheilullinen toiminta mitä tehdään, ei seuratoiminnan pyörittäminen sen mukaan, mitä vallitsevat lait ja asetukset edellyttävät. Perinteisille seuroille tämä merkitsee lisäntyneen ”jäsenkilpailun” myötä sitä, että on kehittävä omia toimintatapojaan ja –kenttiään, mikäli haluaa turvata seuransa olemassaolon uudenlaisessa toimintaympäristössä..

26 3.1.2 Suomalaisen järjestö- ja seuratoiminnan kehitysnäkymiä. Voidaan sanoa, että traditionaalinen seura- ja järjestötoiminta on säilyttänyt oman merkittävän asemansa tämän päivän yhteiskunnassa. Näyttää siltä, että monitahoisista muutospaineista huolimatta, suomalainen malli seuratoiminnan kohdalla on osoittanut elinvoimaisuutensa. Toimiva ja tehokas hyvinvointivaltiomalli sekä elinvoimainen kansalaisten vapaaehtoisuuteen perustuva kansalaisyhteiskunta tukevat parhaassa tapauksessa toinen toisiaan ilman näännyttävää kilpailuasetelmaa (Heikkala 2004, 8-10). Näyttää siltä, että vaikkakin muutokset tuulet tuovat uusia haasteita seuratoiminnalle, säilyttää perinteisesti organisoitu seuratoiminta kevät- ja syyskokouksineen ja ikihonkisine puheenjohtajineen oman asemansa alati muokkaantuvassa seuratoiminnan kentässä. Eräs merkittävä edellä mainitun seuratoiminnanmuodon elinvoimaisuudelle löytyy lainsäätäjän toimista. Rekisteröity yhdistys muoto tuo mukaan selkeän vastuu- ja omistusrakenteen, mikä antaa vankan rakenteellisen. toimintaraamin. myös. liikunta-. ja. urheiluseuratoiminnalle.. (Oikeusministeriö 2005b, 78-81).. Yksi kehityskulku ja siten myös haaste perinteiselle seuratoiminnan rekisteröity yhdistys-pohjaiselle organisoitumismuodolle on voimistuva teemakohtainen yhteenliittyminen. Niin sanottujen sosiaalisten liikkeiden aktiivisuuden lisääntyminen sekä määrällinen kasvu, voidaan nähdä kaipuuna sisällöllisen toiminnan äärelle, jossa toiminnan innostus saa alkusysäyksenä vaikkapa halusta pelata katukoripalloa. Tämän halun realisoidakseen tehdään tarvittava, jotta saadaan pelipaikka ja välineet sekä tarvittava määrä pelaajia mutta karsastetaan pitkäaikaisen ja resursseja sitovaan seurabyrokratiaan osallistumista. Toimintaan osallistumisen motivoivina tekijöinä on tällöin samanhenkisten ihmisten yhdessäolo oman valitun ja halutun aktiviteetin puitteissa. 5 Kysymys perinteiselle seuraorganisaatiolle kuuluu tällöin, millä 5. Kohdallinen esimerkki tämän kaltaisesta toiminnasta on Haverisen, Itkosen ja Rautopuron tutkimus Asfaltti prinssit – tutkimus skeittareista (2006). Siinä kuvataan eräällä tavalla skeittailua klassisena formaalista poikkeavana toimintakenttänä, joka on, huolimatta vuosikymmenten kestoisesta lajihistoriastaan, säilyttänyt omanlaisensa korostuneen vapauden ja nonformaalisuuden leiman. Skeittaukseen liittyy tutkimuksen mukaan voimakkaasti meikäläisyys, tietynlainen heimolaisuuden piirre, jossa sosiaalinen yhteenkuuluvuus rakentuu lajin kautta. Heimolaisuuteen kuuluu mm. ulkoisten tunnusmerkkien kantaminen (mm. tietynlainen pukeutumistyyli lökäpöksyineen) ja katu-uskottavuuden vaaliminen., joiden kautta viestitetään huolettomuutta ja rentoutta. Tutkijoiden mukaan skeittaajien yhteisöllisyydessä on piirteitä eksistentialistisesta huolettomuudesta, hedonismista, elämänilon jakamisesta, luovuuden ja muotojen leikistä. Perinteisen seuratoiminnan osalta on haaste sitouttaa nämä ”iloisuuteen vakavissaan tähtäväät” toimijat seuratoiminnan joskus kenties puuduttavaan arkeen..

27 muodoin voimme organisoida toimintamme siten, että mahdollistamme tämän kaltaisen toiminnan seuraorganisaatiossamme?. Voimistunut ulkoapäin tuleva muutospaine raamittaa perinteisten liikunta- ja urheiluseurojen toiminnallista tulevaisuutta. Perinteisesti suomalaisen liikuntakulttuurin. keskiö. on. rakentunut. seurojen. harrastaman. valmennus-. ja. kilpailutoiminnan ympärille (Itkonen, Heikkala, Ilmanen & Koski 2000; Heikkala 2004, 10). Keskiön ympärille on muodostunut mitä erilaisempia toiminnallisia reunailmiöitä mutta kaiken toiminnan tavoitteena on ollut turvata seurojen perustehtävä eli valmennus- ja kilpailutoiminnan olemassaolo. Seurojen toimintaympäristön pirstaloituminen ja sen myötä yhä kasvava kysyntä erilaisille ja eri tasoisille liikunta- ja urheilumuodoille, on aiheuttanut keskiön laajentumisen, eräällä tavalla ytimen jakaantumisen. Heikkalaa (2004, 10-11) seuraten perinteisen kilpailun tien rinnalle on noussut toisia toiminnallisia teitä. Hän nimeää kolme erilaista liikuntakulttuurista lähestymistapaa, jotka voidaan nähdä myös erilaisina toiminnallisina intresseinä:. Kuva 1 Liikunnan toiminnalliset intressit (Hoikkala 2004, 11)..

28 Kunnon tien toiminnallisessa maastossa painottuvat erilaiset motiivit toimintaan osallistumiseen kuin kilpailun tiellä, puhumattakaan kuljettaessa hyvinvoinnin tietä. Kunnon tien intressityhmää edustavat mm. erilaiset suosiotaan kasvattaneet hölkkäja juoksutapahtumat alkaen Lystilän hölkästä päättyen Helsinki City Marathoniin tai vaikkapa talviliikunnan puolella paikallistason Urkin Uran laturetkestä Finlandiahiihdon massatapahtumaan. Monien selvitysten ja tutkimusten mukaan (ks. Itkonen ym., 2000) erityisesti hyvinvoinnin tiehen liittyvä liikunnallinen ja urheilullinen toiminta on lisääntynyt voimakkaasti viimeisten vuosien kuluessa ja tämä kehitys näyttäisi edelleen jatkuvan. Tällä tiellä toimii monia liiketaloudellisin periaattein toimivia organisaatioita, kuten kaupallisia liikuntakeskuksia, lääkäriasemia ja urheiluopistojen kaupallisia yksiköitä mutta myös kolmannen sektorin organisaatioita kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Setlementtiliitto. 6. Kysymyksessä on yksi myös liikunta- ja urheilun kenttää koskettava ilmiö, hyvinvoinnin markkinaistuminen. Tällä tarkoitetaan ilmiötä, jossa osa yhteiskunnan laillisesta tehtävästä, kansalaisten perushyvinvoinnista, ulkoistetaan vapaiden markkinoiden tehtäväksi 7 . On oletettavaa, että seurojen lähteminen mukaan em. mukaiseen liiketaloudellisten lakien mukaiseen toimintaan, asettaa seuratoiminnalle uusia haasteita. On esitetty (Oikeusministeriö 2005a, 9-10; Heikkala 2004, 11), että hyvinvointikentän markkinaistuminen asettaa koko liikuntakulttuurin ja -politiikan perustavanlaatuisen kysymyksen äärelle, kun on pohdittava sitä, kuuluuko liikuntaja urheiluseurojen vastuulle huolehtia omalta osaltaan kansalaisten perushyvinvoinnista? Ja jos, niin millä ehdoilla ja millä muodoin?. Luonnollisena seurauksena erilaisten toiminnallisten intressien olemassaolosta vaikuttaisi olevan lisääntynyt kysyntä muulle kuin perinteiselle kilpailukeskeiselle har-. 6. Kunnon tien ja hyvinvoinnin intressien eräänlaisessa välimaastossa voidaan katsoa olevan mm. pilkkikalastuksen harrastus. Joka talvi, oikeastaan jäätilanteesta riippumatta, sadattuhannet pilkkiharrastajat liikuttavat itseään vesistöjen jäisillä pinnoilla. Tämän ovat huomanneet myös erilaiset järjestöt ja liiketoiminnalliset organisaatiot ja heidän organisoiminaan järjestetään Suomessa vuosittain lukuisa määrä eri tasoisia pilkkikilpailuita. Kuuluisin lienee Tuurin kyläkauppiaan järjestämä Miljoonapilkki, joka houkuttelee osallistujia siinä määrin, että järjestäjien on ollut turvautuminen osanottajien rajoittamiseen. 7 Esimerkiksi kuntatasolla löytyy monia esimerkkejä siitä, millä tavoin kuntatoimija ostaa tietyn, lainsäätäjän edellyttämän kuntalaisille suunnatun laillisen tehtävän toteutuksen yksityisen tai kolmannen sektorin toimijalta. Tampereen kaupunki ostaa osan iltapäivätoiminnan palveluistaan Tampereen Koo-Vee ry:ltä, erityisryhmien liikuntapalveluita mm. Tampereen Työväen Uimarit ry:ltä.

29 rastustoiminnalle. Muutokset sisältävät aina myös mahdollisuuksia. Mahdollista on, että seurat löytävät uusia toimintakenttiä, toimijoita ja jopa taloudellisia resursseja mutta tämä edellyttää perinteisen seuratoiminnan uudelleen organisointia. Mitä kussakin yksittäisessä seurassa sitten päätetäänkin tehdä, määrittää seuran tulevaisuutta. Keskeistä on, että päätös tehtäisiin tietoisesti ja seuran toiminta organisoitaisiin tehtävien päätösten ja tavoitteiden mukaisesti. Mielenkiintoinen kysymys on seurojen autonomia. Mikäli julkisen sektorin puolelta kasvatetaan painetta sille, että seurojen tulisi ottaa oma vastuunsa mm. perushyvinvoinnin palveluista, niin merkitseekö tämä kehitys seurojen osittain sitä, että seurat muuttuvat julkisen sektorin alaorganisaatioiksi ja siten menettävät itsenäisyytensä?. 3.1.3. Yhteenvetoa muuttuneesta seuratoiminnan ympäristöstä ja kehitystrendeistä. Yhteiskunnassa vaikuttavat muutosten voimat vaikuttavat olevan voimakkaasti muuttamassa perinteisen suomalaisen seuratoiminnan ehtoja. Muutoksen syitä on monia ja samoin vaikutukset näkyvät monilla eri rintamilla. Heikkalan (2000; 2001, 57-75) mukaan muutokset voidaan ryhmitellä kolmeen luokkaan: • • •. Rakenteelliset muutokset Kulttuuriset muutokset Kansalaistoiminnan muutokset. Rakenteellisilla muutoksilla tarkoitetaan tiivistetysti niitä muutoksia ja niiden seuraamuksia, jotka liittyvät suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin muutokseen. 1990-luvun lamavuosien jälkeen oltiin tilanteessa, jossa hyvinvointiyhteiskunnan rakenteissa. oli. tapahtunut. perustavanlaatuinen. murros,. kun. keskitetystä. hallintomallista oltiin siirrytty ainakin jossain määrin hajautettuun hallintomalliin (Heikkala 2001, 62-63). Seurauksena oli valtiollisen ohjauksen jos ei lieventyminen niin ainakin muuttuminen enemmän desentralisaation suuntaan. Tapahtuneiden muutosten myötä myös yhteiskunnallista valtaa ja vastuuta jaettiin ei-valtiollisille organisaatioille, kuten liikeyrityksille ja kolmannen sektorin toimijoille. Valtion ja kuntien tuottamien palveluiden ulkoistaminen on tästä selkein esimerkki. Sen myötä ei-julkisen sektorin toimijoille avautui uusia toiminnan mahdollisuuksia mutta myös.

30. velvollisuuksia. Ulkoistamisen luomien uusien toiminnallisten kenttien myötä tarvitaan yhteiskunnan eri toimijatasoilla uudenlaisia toimintakulttuureita ja –tapoja, niin myös seuratoiminnassa.. Erityisenä muutostekijänä rakenteellisten muutosten osalta on mainittava Suomen liittyminen Euroopan unioniin (EU) vuonna 1995. Liittyminen ja sen mukanaan tuomat yhteiskunnalliset muutokset liittyvät osaltaan edellä kuvattuun valtioohjauksen muutosprosessiin mutta erityisesti järjestö- ja seuratoiminnan ehtojen kannalta on EU tuonut mukanaan viime vuosina ohittamattomia muutostekijöitä. Vuonna 2007 usean vuoden valmisteluprosessin jälkeen hyväksytty EU:n komission ns. Valkoinen kirja, sisältää ehdotuksia tuleviksi EU-tason järjestötoiminnan ja urheilu- ja liikuntapoliittisiksi linjauksiksi. Se on tarkoitus olla yksi osa hyväksyttävää EU:n uutta perussopimusta ja siten sen myötä ollaan määrittämässä EU-tasolle omaa toiminnallista raamitusta kolmannen sektorin toimijoille. EU:n liikuntapoliittisen ohjelman hyväksymisen myötä liikunta- ja urheilutoiminta saa virallisen aseman EU:n sisällä. Tämä merkitsee EU:n rahoitusohjelmien avautumista myös liikunta- ja urheilujärjestöjen käyttöön mutta myös muutoksia mm. verotus- ja liiketoiminnallisiin määrityksiin. Se, mitä nämä muutokset käytännön tasolla merkitsevät, jäävät tulevaisuuden todistettavaksi mutta jo nyt valtiotasolla on ryhdytty lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin, joiden avulla halutaan turvata järjestötoiminnan toimintaedellytykset uuden perustamissopimuksen astuessa voimaan. (Oikeusministeriö 2007a; 2007b.). Rakenteellisten muutosten myötä perinteiset eri toimijasektoreittain roolit ovat muutoksessa. Järjestö- ja seuratoiminnan kannalta merkittäväksi kysymykseksi asettuu toiminnan uudelleen asemointi ja oman roolin löytyminen muuttuneessa toimintaympäristössä (ks. taulukko 1)..

31 TOIMIJA. TEHTÄVÄ NYT. MUUTOKSET. Perhe, kotitaloudet. Päivittäinen keskinäinen emotionaalinen ja fyysinen huolenpito. Epäviralliset verkostot, suku, ystävät, naapurit. Vastavuoroinen, pääasiassa tilapäinen apu, vapaa-ajan seurustelu. Vapaaehtoistoiminta. Täydentävää auttamistoimintaa, johon varauksellinen suhtautuminen. Järjestöt, yhdistykset, seurakunnat, säätiöt. Erityisryhmien intressit ja palvelut, innovaatiot, viihteellisyys. Huolenpitokyvyn heikkeneminen, vastuun lisääntyminen Konkreettisen avun uusi merkitys, suhteiden satunnaistuminen Muuttuu keskeisemmäksi, ohjauksen ja omaehtoisuuden konflikti Paine palvelukonserneiksi, spontaanimmat liikkeet haastajina. Kunnalliset organisaatiot. Universaaliset, taatut palvelut kaikille kansalaisille. Valtio. Hyvinvoinnin yhteinen taustatakaaja, ohjaaja Marginaalinen merkitys, kulutus- ja luksuspalvelut. Markkinat, yrittäjyys. Työmarkkinat. Työllisyys toimeentulon ja ihmisarvon perustana. Vapaus lisääntyy, talous kiristyy, vetäytyminen kohdentamalla, koordinointirooli Vetäytyy ja delegoi, etsii uutta roolia Puolittaismarkkinat julkisen tuella, maksukykyisten palvelut, säästöjen kohde Toimeentulon ja palkkatyön sidos väljenee, uudet toimintamuodot ihmisarvon pohjana. Taulukko 1: Matthies (1996) Julkisen sektorin, järjestöjen ja vapaaehtoisen toiminnan roolit muutoksessa (Heikkalan 2001, 67 mukaan).. Seuratoimijat ovat muutoksessa eräänlaisessa kahden rintamalinja välisessä maastossa. Toisaalla julkinen sektori edellyttää, ja omilla ohjaustoimillaan kuten rahaavustusten jakopolitiikalla, myös seurasektorilta panostusta hyvinvointipalveluiden tuottamiseen, toisaalla kasvaa paine muuttaa seuran perinteistä toimintamallia enemmän liiketoiminnallisen organisaation suuntaan, jotta voitaisiin jollakin tavalla vastata tähän uuteen haasteeseen. Käytännön tasolla tämä voi tarkoittaa mm. palkatun henkilöstön rekrytoimista seuran palvelukseen, jolloin seuran vapaaehtoisen toiminnan ja talkootyön merkitys kapenee ja seuran tulee oppia toimimaan työnantajan roolissa. Tämä tarkoittaa omalta osaltaan lisääntyneitä ja uusia velvoitteita valtio-.