Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena : Päiväkodin henkilöstön kokemuksia

PÄIVÄHOITO LASTENSUOJELUN AVOHUOLLON TUKITOIMENA Päiväkodin henkilöstön kokemuksia. Aino Uitto ja Miia Vuolasmaa Opinnäytetyö, kevät 2011 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) + lastentarhanopettajan kelpoisuus.

TIIVISTELMÄ. Uitto, Aino & Vuolasmaa, Miia. Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena: päiväkodin henkilöstön kokemuksia. Diak Etelä, Helsinki, kevät 2011, 74 s., 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) + lastentarhanopettajan kelpoisuus.. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, minkälaisia kokemuksia päiväkodin henkilöstöllä oli päivähoidosta lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Tutkimuskysymykseen haettiin vastauksia neljän sisällöllisen teeman avulla. Teemat olivat päiväkodin arki, kasvatuskumppanuus, yhteistyö lastensuojelun kanssa ja toiminnan kehittäminen, sillä näiden teemojen nähtiin liittyvän läheisesti päiväkodin toimintaan. Aiheen valintaan ja rajaukseen vaikutti se, että lastentarhanopettajan kelpoisuuteen vaadittiin varhaiskasvatusikäisiin liittyvä aihe. Opinnäytetyö oli luonteeltaan laadullinen tutkimus ja sen aineisto kerättiin kyselylomakkeiden avulla. Vastaajina toimivat lastenhoitajat, lastentarhanopettajat, erityislastentarhanopettajat ja päiväkodin johtajat yhdeksästä itähelsinkiläisestä päiväkodista. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla. Päiväkotien työntekijät kokivat, että päiväkodeissa otetaan huomioon lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettujen lasten ja heidän vanhempiensa erityistarpeet. Resurssit koettiin vähäisiksi, mikä esti työntekijöitä toteuttamasta kaikkea haluamaansa. Yhteistyö lastensuojelun kanssa koettiin tärkeäksi, mutta sen toimivuutta kritisoitiin. Syynä pidettiin muun muassa lastensuojelun vaitiolovelvollisuutta. Päiväkodin henkilökunta koki, että toiminnan kehittämiseksi olisi hyvä saada päiväkotiin lisää henkilökuntaa sekä lisätä yhteistyöpalavereita päivähoidon, lastensuojelun ja vanhempien välillä. Johtopäätöksenä todetaan, että päivähoidon perhetyötä voitaisiin kehittää niin, että päiväkodin henkilökunnan osaamista perheiden kanssa työskentelyyn lisättäisiin ja päiväkodissa olisi erityislastentarhanopettajan tavoin myös perhetyöhön perehtynyt työntekijä. Toisena mahdollisuutena olisi muuttaa päiväkotiryhmien kasvatushenkilökuntarakenteita niin, että ryhmässä olisi pedagogisen vastuun kantavan lastentarhanopettajan lisäksi perheiden kanssa tehtävästä työstä vastaava sosionomi.. Asiasanat: päivähoito, kasvatuskumppanuus, lastensuojelu, avohuolto, moniammatillisuus, kvalitatiivinen tutkimus.

ABSTRACT. Uitto, Aino and Vuolasmaa, Miia Day-care center as a measure of support in child welfare: employees’ experiences 74 p., 2 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Spring 2011. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services.. The purpose of this study was to define employees’ experiences of day-care centers as a measure of support in child welfare. This study was qualitative. Questionnaires were sent to nine day-care centers in January 2011. The information on employees’ experiences was collected by thematic questions. We had 26 respondents from the day-care centers who had previous experience of working with child welfare clients. The contents of the questionnaires were analyzed using content analysis. This thesis revealed today’s situation in day-care centers when a family with children is a client of child welfare: The employees felt that the special needs of the child welfare clients were taken well into consideration. However they felt that there were not enough resources to support the families in a way they would have wanted. Collaboration with child welfare institutions were considered important but confidentiality issues hindered the collaboration. Employees felt that in order to develop the operations it would be good to have more staff in the day-care center and increase the number of meetings between day-care, child welfare and parents. In conclusion, employees specialized in child welfare clients should be hired to day-care centers. Another solution could be to change the structure of the staff in day-care center groups so that in every group there would be a person who is responsible for pedagogic issues and another person in charge of working with the families.. Keywords: day-care center, child welfare, collaboration, experiences.

SISÄLLYS. 1 JOHDANTO ..................................................................................................... 6 2 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA .................................. 8 2.1 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelulaissa ................... 8 2.2 Kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmat ja Tuke-hanke ............. 8 2.3 Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma .................. 9 2.3.1 Päivähoito Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa.... 11 2.3.2 Lastensuojelun avohuolto Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa ......................................................................... 11 3 PÄIVÄHOITO ................................................................................................. 13 3.1 Lasten päivähoito osana sosiaalihuollon palvelujärjestelmää.................. 13 3.2 Varhaiskasvatussuunnitelma ................................................................... 14 3.3 Varhaiskasvatus päiväkodin arjessa........................................................ 16 3.4 Kasvatuskumppanuus päiväkodissa........................................................ 18 4 LASTENSUOJELU ........................................................................................ 20 4.1 Lastensuojelun lähtökohdat ..................................................................... 20 4.2 Lastensuojeluprosessi ............................................................................. 21 4.3 Lastensuojelun avohuolto ........................................................................ 22 4.3.1 Lastensuojelun avohuollon tukitoimet ............................................... 23 4.4 Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena .................................. 25 4.4.1 Salassapitovelvollisuus ..................................................................... 26 5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTTAMINEN ......................................................... 29 5.1 Opinnäytetyön aloittaminen ..................................................................... 29 5.2 Opinnäytetyön tavoite ja tutkimuskysymys .............................................. 29 5.3 Laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. .................................................... 30 5.4 Aineiston keruu........................................................................................ 32 5.4.1 Tutkimusympäristön valinta .............................................................. 32 5.4.2 Kyselylomake aineistonkeruumenetelmänä ...................................... 34 5.5 Aineiston analysointi ................................................................................ 36.

6 TULOKSET .................................................................................................... 39 6.1 Vastaajien taustatiedot ............................................................................ 39 6.2 Päiväkodin arki ........................................................................................ 40 6.2.1 Lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettujen lasten erityistarpeet .............................................................................................. 41 6.2.2 Päiväkodin resurssit .......................................................................... 42 6.3 Kasvatuskumppanuus ............................................................................. 44 6.3.1 Vanhempien avun tarve .................................................................... 45 6.3.2 Vanhemmuuden tukeminen päiväkodissa ........................................ 46 6.4 Yhteistyö lastensuojelun kanssa ............................................................. 48 6.4.1 Yhteistyön muodot ja niiden toteutuminen ........................................ 48 6.4.2 Vaitiolovelvollisuus moniammatillisessa yhteistyössä ....................... 50 6.5 Toiminnan kehittäminen .......................................................................... 51 7 POHDINTA .................................................................................................... 53 7.1 Tulosten pohdinta .................................................................................... 53 7.2 Johtopäätökset ........................................................................................ 57 7.3 Opinnäytetyön luotettavuus ..................................................................... 58 7.4 Opinnäytetyön eettisyys .......................................................................... 59 7.5 Opinnäytetyöprosessi .............................................................................. 61 LÄHTEET .......................................................................................................... 64 LIITE 1 Kyselylomake päivähoidon henkilöstölle .............................................. 69 LIITE 2 Saatekirje ............................................................................................. 74.

1 JOHDANTO. Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli vuonna 2009 yhteensä 70 753 lasta ja nuorta, mikä tarkoittaa 5,1 prosentin kasvua vuoteen 2008 verrattuna. Vuonna 2008 voimaan tulleessa lastensuojelulaissa määritellään selkeästi lastensuojelun avohuollon asiakkuuden alkaminen, mikä selittää osin asiakasmäärien yhä jatkuvan kasvun. (Kuoppala & Säkkinen 2010, 7.). Vuonna 2008 voimaan tulleen uudistetun lastensuojelulain velvoittamana kunnat on määrätty laatimaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä sekä lastensuojelun järjestämistä ja kehittämistä koskevat suunnitelmat. Opinnäytetyömme taustalla on Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Perheiden ongelmien moninaistuessa ja lastensuojelun asiakasmäärien kasvaessa on lasten ja perheiden parissa työskentelevien, kuten päivähoidon työntekijöiden, osattava vastata entistä paremmin asiakkaiden lisääntyviin tarpeisiin.. Tutkimusalueeksemme valikoitui Itä-Helsinki, sillä tutustuttuamme päivähoitoa ja lastensuojelua koskeviin tilastoihin huomioimme, että Itäisessä suurpiirissä on eniten lapsia sekä päivähoidossa että lastensuojelulain perusteella avohuollossa ja sijoitettuna. Opinnäytetyömme on laadullinen tutkimus siitä, minkälaisia kokemuksia päiväkotien hoito- ja kasvatushenkilökunnalla on päivähoidosta lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Aineiston keräsimme toimittamalla kyselylomakkeet yhdeksään yhteistyöpäiväkotiin.. Tutkimuskysymykseemme, millaisia kokemuksia päiväkodin henkilöstöllä on päivähoidosta lastensuojelun avohuollon tukitoimena, haemme vastauksia neljän sisällöllisen teeman avulla. Nämä neljä teemaa ovat päiväkodin arki, kasvatuskumppanuus, yhteistyö lastensuojelun toimijoiden kanssa sekä toiminnan kehittäminen. Päädyimme näihin teemoihin, koska ne nivoutuvat toisiinsa päiväkodin arjessa, kun kyseessä on sekä päivähoidon että lastensuojelun asiakkuus..

7 Aiheen valintaan vaikutti kiinnostuksemme päiväkotityöhön, sillä suoritamme sosionomi AMK -tutkinnon lisäksi lastentarhanopettajakelpoisuuteen vaadittavat opinnot. Olemme työskennelleet päiväkodeissa sekä harjoittelijoina että työntekijöinä ja kohdanneet asiakasperheitä, jotka ovat olleet lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä muun muassa päivähoidon kautta. Näiden perheiden kohtaaminen sai meidät kiinnostumaan päivähoidon keinoista tukea lastensuojelun asiakasperheitä sekä päivähoidon ja lastensuojelun välisestä yhteistyöstä lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisessä.. Opinnäytetyömme tulee antamaan tietoa siitä, millaisina päiväkodin henkilökunta kokee mahdollisuutensa tukea lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitettuja lapsia ja heidän perheitään. Työmme antaa tietoa myös siitä, miten Helsingin kaupungin päivähoidon ja lastensuojelun välinen yhteistyö toteutuu käytännön tasolla päiväkodin työntekijöiden näkökulmasta..

8 2 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA. 2.1 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelulaissa. Lastensuojelulain (417/2007) mukaan kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava suunnitelma, jolla edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia sekä järjestetään ja kehitetään lastensuojelua. Tämä suunnitelma hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa, ja se tulee tarkistaa vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelman sisältö ja kehittämistoimet, samoin kuin voimavarojen suuntautuminen, on otettava huomioon laadittaessa kunnan vuosittaista talousarviota ja -suunnitelmaa (Rousu 2008, 5).. Lastensuojelulain mukaan suunnitelman tulee sisältää suunnittelukaudelta tiedot lasten ja nuorten kasvuoloista sekä hyvinvoinnin tilasta, hyvinvointia edistävistä ja ongelmia ehkäisevistä toimista ja palveluista. Suunnitelmasta täytyy selvitä myös tieto lastensuojelun tarpeesta kunnassa, lastensuojeluun varattavista voimavaroista ja lastensuojelulain mukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevista lastensuojelun palvelujärjestelmistä. Tämän lisäksi suunnitelman täytyy sisältää tiedot siitä, miten yhteistyö on järjestetty eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä. Suunnitelmasta täytyy käydä ilmi myös se, miten suunnitelma on aiottu toteuttaa ja miten sitä toteutumista tullaan seuraamaan. (Lastensuojelulaki 417/2007.) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma laaditaan yhteistyössä kunnan eri toimialojen ja toimijoiden kesken, jolloin suunnitelma kattaa laajasti lasten ja nuorten kasvuoloihin ja heidän hyvinvointiinsa liittyvät eri toimialojen tarjoamat toiminnot ja palvelut (Rousu 2008, 5).. 2.2 Kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmat ja Tuke-hanke. Kuntaliiton, Diakonia-ammattikorkeakoulun ja muiden yhteistyötahojen yhteisen Tutkimus- ja kehittämishankkeen eli Tuke-hankkeen lähtökohtana on, että uuden lastensuojelulain velvoittamana jokainen kunta tekee joko yksin tai yhdessä.

9 muiden kuntien kanssa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman. Tuke-hanke tulee kokoamaan kuntien hyvinvointisuunnitelmat sekä pyrkii selvittämään, miten kunnissa toteutetaan lasten ja nuorten hyvinvointia edesauttavaa työtä. (Diakonia-ammattikorkeakoulu 2010.). Tuke-hankkeen tutkimusaineistot tullaan keräämään kolmea eri väylää pitkin. Aineistoa saadaan kuntien täyttämän sähköisen perustietolomakkeen, tilannekuvaraportin perusteella valittujen case-aineistojen sekä opinnäytetöiden kautta. (Rousu 2010.) Keväällä 2010 Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden aihevälityksessä esiteltiin Kuntaliiton aloittamaa Tuke-hanketta, johon haettiin opinnäytetöiden tekijöitä sekä sosiaali- että terveysalan opiskelijoiden keskuudesta. Tuke-hanke toimi tämän opinnäytetyön alkuunpanevana voimana.. 2.3 Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluiden käytön tavoitteena on, että ne jakaantuisivat alla olevan kuvion (KUVIO 1) osoittamalla tavalla vähentyen peruspalveluista kohti korjaavia palveluja (Helsingin kaupunki 2009, 9).. KUVIO 1. Lasten ja nuorten palvelujen kokonaisuus Helsingissä (Helsingin kaupunki 2009, 23)..

10 Peruspalvelut, joihin muun muassa päivähoito lukeutuu, ovat lasten ja nuorten hyvinvoinnin perusta, sillä ne kuuluvat kaikille. Peruspalveluiden lisäksi tarpeen vaatiessa on mahdollisuus saada ehkäiseviä palveluja sekä varhaista tukea. Näiden tukimuotojen ollessa riittämättömiä saatavilla on korjaavia palveluja, kuten lastensuojelun avohuollon tukitoimia. (Helsingin kaupunki 2009, 9, 23.). Nykyisen lastensuojelulain (417/2007) mukaisesti myös Helsingin kaupunki on laatinut suunnitelman, joka koskee lastensuojelun järjestämistä ja kehittämistä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suunnitelma on nimeltään Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2009–2012, ja se sisältää lasten ja nuorten hyvinvointiselonteon sekä kuvauksia lasten ja nuorten palveluista ja niiden toimivuuden arviointia. Lisäksi suunnitelmassa on tarkasteltu lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun palveluresursseja. Näiden sisältöjen pohjalta on laadittu lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tavoitteet. (Helsingin kaupunki 2009, 4.). Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tavoitteet jakautuvat hyvinvointitavoitteisiin, prosessi- ja resurssitavoitteisiin sekä henkilöstöä koskeviin tavoitteisiin. Lasten, nuorten ja vanhempien hyvinvointitavoitteet liittyvät lasten ja nuorten terveelliseen ja turvalliseen kasvuun, vanhemmuuden ja vanhempien osallisuuden vahvistumiseen, lasten ja nuorten osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistumiseen sekä lasten ja nuorten turvattuun koulutus- ja työllistymispolkuun. Toiminnan prosessi- ja resurssitavoitteet liittyvät hyvän yhteistyön ja johtamisen toteutumiseen palveluissa, asiakkaiden tasa-arvoisiin hyvinvointimahdollisuuksiin asuinalueesta riippumatta, monikulttuuristen ja maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden tukemisen toteutumiseen sekä Internetin mahdollisuuksien tehokkaampaan hyödyntämiseen palveluissa. Henkilöstöä koskevilla tavoitteilla tarkoitetaan työhyvinvoinnin ja osaamisen paranemista yhteisen tietopohjan ja yhteistyömuotojen avulla. (Helsingin kaupunki 2009, 15.).

11 2.3.1 Päivähoito Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa. Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa kerrotaan, että 2000luvulla kunnallisessa päivähoidossa olevien lasten määrä on vähentynyt, vaikka päivähoitoikäisten lasten määrä on kasvanut. Ikäryhmissä on kuitenkin vaihtelua: alle 3-vuotiaiden lasten osuus päivähoidossa on lisääntynyt, kun taas 3-6vuotiaiden vähentynyt. Vuonna 2007 Helsingin 271 päiväkodissa oli hoidossa 17 234 lasta. (Helsingin kaupunki 2009, 66–67). Vuonna 2009 lasten määrä kunnallisessa päivähoidossa oli jälleen kasvanut; päivähoidossa oli 20 158 lasta (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2010, 26).. Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman mukaan varhaiskasvatus Helsingissä on laadukasta ja päivähoidon henkilöstön ja lasten vanhempien välinen kasvatuskumppanuus nähdään toimivana. Hyvinvointisuunnitelman hyvinvointitavoitteena on moniammatillisuuden lisääminen sekä yhteistyö- ja johtamisrakenteiden kehittäminen alle kouluikäisten lasten ja perheiden palveluissa. Varhaiskasvatuksessa tämä näkyy muun muassa varhaisen tuen tehostamisena, esimerkiksi päivähoidossa toteutettavana perheiden sosiaaliohjauksena sekä päivähoidon ja terveyskeskuksen yhteistyön aloittamisena koskien lasten 4-vuotistarkastuksia. Prosessi- ja resurssitavoitteena on sektorirajoja ylittävä lapsilähtöisyys, palvelujen tarjoaminen lapsen omassa toimintaympäristössä, kuten päivähoidossa sekä moniammatillisen tuen ja avun tarjoaminen varhaisessa vaiheessa, jotta korjaavien palvelujen tarve ei kasvaisi. Henkilöstötavoitteena on osaamisen ja työhyvinvoinnin parantaminen koko kaupungin henkilöstön osalta. (Helsingin kaupunki 2009, 10, 17, 20–21.). 2.3.2 Lastensuojelun avohuolto Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa. Lastensuojelun asiakkaiden määrä on yksi mittari sille, kuinka lapset ja nuoret voivat. Madaltunut kynnys avun hakemiseen ja moniammatillisen asiakasohjauksen tehostuminen ovat vaikuttaneet lastensuojelun tarpeen ja asiakasmääri-.

12 en kasvuun 2000-luvun Helsingissä. Lastensuojelun asiakkaista noin 90 % on avohuollon asiakkaana. (Helsingin kaupunki 2009, 37–38.). Lastensuojelulain (417/2007) mukaisesti Helsingissä lastensuojelun painopiste on ennaltaehkäisevässä työssä, varhaisessa tuessa ja avohuollossa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa tavoitteeksi on asetettu huostaanottojen väheneminen. Tavoitteena on lisätä lastensuojelun avohuollon henkilöstön määrää 147 henkilöllä vuoteen 2012 mennessä. Hyvinvointisuunnitelman mukaan myös monikulttuurisen taustan omaavien työntekijöiden rekrytointiin on panostettava, jotta monikulttuuristen ja maahanmuuttajataustaisten perheiden hyvä tukeminen mahdollistuisi. (Helsingin kaupunki 2009, 4, 110, 114–115.). Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa lastensuojelun avohuollon osalta hyvinvointitavoitteena on tarjota entistä enemmän erityispalveluiden tukea lasten ja nuorten peruspalveluihin ja toimintaympäristöihin niin, että sijaishuollon tarve vähenisi. Prosessi- ja resurssitavoitteina sekä henkilöstötavoitteina on päivähoidon tapaan lisätä moniammatillista yhteistyötä ja tarjota apua sitä tarvitseville lapsille ja nuorille jo varhaisessa vaiheessa heidän omissa toimintaympäristöissään sekä henkilöstön moniammatillisen yhteistyön ja menetelmäosaamisen lisääminen. (Helsingin kaupunki 2009, 17, 20–21)..

13 3 PÄIVÄHOITO. 3.1 Lasten päivähoito osana sosiaalihuollon palvelujärjestelmää. Lasten päivähoito on osa yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamaa sosiaali- ja terveydenhuollon tuki- ja palvelujärjestelmää. Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on lasten päivähoidosta annetun lain mukaan ollut vuodesta 1996 saakka oikeus niin sanottuun subjektiiviseen päivähoitoon, eli he ovat oikeutettuja kunnalliseen päivähoitopaikkaan. Kunnat ovat velvoitettuja järjestämään lasten päivähoitoa itse tai valvomaan päivähoitoa sellaisissa toimintamuodoissa ja siinä laajuudessa kuin kunnassa esiintyvä tarve vaatii. Käytännössä tämä tarkoittaa päivähoidon järjestämistä päiväkotihoitona, perhepäivähoitona, leikkitoimintana tai muuna päivähoitotoimintona. (Ikola-Norrbacka 2004, 23.). Lain mukaan päivähoidon tehtävä on päivähoidossa olevien lasten vanhempien tukeminen näiden kasvatustehtävässä ja lapsen persoonallisuuden tasapainoisen kehityksen edistäminen yhdessä perheiden kanssa. Päivähoitopaikan tulee tarjota lapselle jatkuvat, turvalliset ja lämpimät ihmissuhteet sekä suotuisa kasvuympäristö, jossa on lapsen kehitystä monipuolisesti tukevaa toimintaa. Toimintaa järjestäessään päivähoitopaikan on otettava huomioon lapsen ikä ja yksilölliset tarpeet sekä yleinen kulttuuriperinne. Päiväkotitoiminnan tavoitteena on edistää lapsen fyysistä, sosiaalista ja tunne-elämän kehitystä sekä tukea lapsen esteettistä, älyllistä, eettistä ja uskonnollista kasvatusta. (Laki lasten päivähoidosta 36/1973.). Päivähoidon ydintehtäviä ovat lasten hoito, kasvatus ja opetus. Laajemmin tulkittuna päivähoidon tehtäviin kuuluu myös lasten vanhempien tai huoltajien sekä erilaisten ammatillisten tahojen, kuten neuvolan, puheterapian, toimintaterapian, sairaalan, koulun ja lastensuojelun kanssa tehtävä yhteistyö. (Koivunen 2009, 11.). Päivähoidossa olevien lasten määrä suhteessa hoito- ja kasvatushenkikunnan määrään määritellään asetuksessa lasten päivähoidosta. Päiväkodissa tulee.

14 olla hoito- ja kasvatustehtävissä vähintään yksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdot täyttävä henkilö enintään seitsemää kokopäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Tätä nuoremmilla lapsilla suhde on yksi ammatillisen kelpoisuuden omaava henkilö neljää lasta kohden. Osapäivähoidossa suhdeluku on yksi kasvatushenkilö 13 kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. (Asetus lasten päivähoidosta 239/1973.). Asetuksessa lasten päivähoidosta (239/1973) mainitaan myös se, että päiväkodissa on huomioitava hoito- ja kasvatustehtäviin osallistuvien henkilöiden määrä suhteessa lasten määrään, kun hoidossa on yksi tai useampia erityisen hoidon ja kasvatuksen tarpeessa olevaa lasta, jollei päiväkodilla ole tällaisia lapsia varten erityistä avustajaa. Suhdeluvuista voidaan poiketa, mikäli lasten keskimääräiset hoitopäivät ovat huomattavasti vähäisemmät kuin toimintapäivät. Poikkeaminen on sallittua lyhytaikaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että hoidossa on vain tilapäisesti samaan aikaa enemmän lapsia kun kokonaissuhdeluku edellyttää. (Asetus lasten päivähoidosta 239/1973.). 3.2 Varhaiskasvatussuunnitelma. Varhaiskasvatusta ohjataan valtakunnallisilla ja kunnallisilla asiakirjoilla. Valtakunnallista ohjausta ovat lasten päivähoitoa ja esiopetusta koskevat lait ja asetukset sekä valtionneuvoston 28.2.2002 hyväksymät varhaiskasvatuksen valtakunnalliset linjaukset. Nämä varhaiskasvatuksen perusteet sisältävät yhteiskunnan valvomia ja toteuttamia varhaiskasvatuksen keskeisiä periaatteita ja kehittämisen ydinkohtia. Varhaiskasvatussuunnitelman (Vasu) perusteiden tavoitteena on ohjata valtakunnallisesti varhaiskasvatuksen sisältöä, laatua ja kehittämistä sekä turvata varhaiskasvatuksen yhdenvertaista toteuttamista. Keinoina tähän ovat muun muassa varhaiskasvatushenkilöstön ammatillisen tietoisuuden ja vanhempien osallisuuden lisääminen sekä moniammatillinen yhteistyö eri palveluntarjoajien kanssa. Lisäksi valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma toimii apuna kuntien varhaiskasvatussuunnitelmien laatimisessa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009, 7–9.).

15 Kuntien erilaisuuden takia on tärkeää, että kunta itse tai yhdessä toisten kuntien kanssa laatii omien lapsipoliittisten ohjelmiensa perusteella kunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman. Suunnitelman laadinnassa on otettava huomioon kunnan omat linjaukset, strategiat ja tavoitteet niin, että kunta pystyy järjestämään varhaiskasvatuspalvelut perheitä parhaiten tukevalla tavalla. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2009, 7, 9.). Helsingin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman kolme päälinjausta ovat lapsen hyvä hoito, kasvatus sekä opetus, päivähoidon henkilöstön ja vanhempien välinen kasvatuskumppanuus sekä varhaiskasvatuksen laatu, jota edistetään kehittämällä päivähoidon arviointia ja osaamista (Helsingin kaupunki 2009, 66). Hallituksen esityksessä sosiaalihuollon täydennyskoulutukseksi vuodelta 2004 mainitaan, että kuntatyönantajien on huolehdittava siitä, että sosiaalihuollon henkilöstö osallistuu riittävästi (3–10 pv/vuosi/henkilö) heille peruskoulutuksen pituuden, työn vaativuuden ja toimenkuvan mukaan järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Työntekijöiden vastuulla on oman lisäkoulutustarpeen arviointi ja koulutukseen osallistuminen, esimiesten vastuulla on seurata alaisten osallistumista koulutuksiin. (Nikkilä & Paasivaara 2008, 89.). Kunnan varhaiskasvatussuunnitelman lisäksi kaikissa päivähoitoyksiköissä tehdään omat varhaiskasvatussuunnitelmat, joihin tarkennetaan hoidon, kasvatuksen ja opetuksen perusteet sekä niiden toteutuminen arjessa, samoin kuin yksikön erityispiirteet ja painotukset. Päivähoidon kasvatushenkilöstö laatii lisäksi yhdessä vanhempien kanssa lapselle henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman, joka ohjaa lapsikohtaista varhaiskasvatuksen toteuttamista. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2009, 9.). Lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan yhdessä päivähoidon, perheen ja lapsen kanssa. Päivähoitoa aloittaessa lasten vanhemmilla on tilaisuus tutustua päivähoitopaikkaan ja sen henkilöstöön sekä samalla kertoa lapsensa tavoista ja tottumuksista, jotta päivähoidon aloittaminen ja varhaiskasvatuksen toteuttaminen onnistuvat parhaalla mahdollisella tavalla. Nämä asiat sekä lapsen omat käsitykset ja toiveet, kuten myös henkilöstön ammatillinen näkökulma kirjataan varhaiskasvatussuunnitelmaan, jota päivitetään yh-.

16 dessä kasvatuskeskusteluissa koko lapsen päivähoitoajan. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2007, 16.). 3.3 Varhaiskasvatus päiväkodin arjessa. Suomalaisessa päivähoitokulttuurissa perushoidolla on keskeinen rooli. Varhaiskasvatustyön kannalta hoiva luo ja ylläpitää hyvinvointia sekä tyydyttää perustarpeita. Perushoitotilanteilla tarkoitetaan esimerkiksi ruokailua, ulkoilua, pukeutumista, päivälepoa, wc:ssä käyntejä ja peseytymistä. Nämä tekijät edesauttavat lasten terveyttä ja fyysistä kasvua sekä hyvinvointia. Myös sosiaaliset ja emotionaaliset tekijät, kuten koskettaminen ja fyysinen läheisyys, ovat merkittävässä osassa hoivatyössä. (Puroila 2003, 46, 49.). Turvallisuuden kokemus on lapsen hyvinvoinnille hyvin tärkeä. Jokapäiväisissä arjen kohtaamisissa, joissa lapsi kokee läheisyyttä ja hyväksyntää omana itsenään, hänen perusturvallisuuden tunteensa kehittyy ja vahvistuu. Päivähoidon yhtenä keinona tukea turvallisuuden tunteen kehittymistä on omahoitajuus, mikä tarkoittaa yhden aikuisen nimeämistä erityisesti vastaamaan kyseessä olevan lapsen tarpeisiin. (Mikkola & Nivalainen 2009, 20.) Hyvin tärkeä tekijä välittävien aikuisten ohella, etenkin alle kolmevuotiaiden lasten kohdalla, on säännöllinen päivärytmi. Päivästä toiseen samankaltaisena toistuva päivärytmi mahdollistaa lapselle tulevien tapahtumien ennakoimisen ja luo näin turvallisuuden tunnetta. (Siren-Tiusanen & Tiusanen 2002, 67.). Varhaiskasvatuksen keskeisimmät sisältöalueet muodostuvat matemaattisen, luonnontieteellisen, historiallis-yhteiskunnallisen, esteettisen, eettisen ja uskonnollis-katsomuksellisen orientaation varaan. Ne kattavat hyvin laajalti inhimillisen ymmärryksen, tiedon ja kokemukset perusmuodot. Oppiaineiden sisältöjen opiskelun sijaan orientaatioiden tarkoituksena on antaa lapselle välineitä ja valmiuksia, joiden avulla tämä pystyy vähitellen ymmärtämään ja kokemaan ympäröivän maailman ilmiöitä. Lasten havaintojen tekemistä ja omien käsitysten muodostamista helpotetaan liittämällä eri orientaatioiden aiheet, ilmiöt ja sisällöt lasten lähiympäristöön, arkeen ja kokemuksiin. Lasten omilla kiinnostuksen koh-.

17 teilla ja tarpeilla sekä olosuhteilla on myös tärkeä merkitys siinä, miten asioita omaksutaan. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009, 26–27.). Päiväkodissa lapsi huomioidaan sekä yksilönä, että osana lapsiryhmää. Alle kouluikäiselle lapselle tärkeitä opittavia taitoja ovat esimerkiksi omien halujen ja tarpeiden säätelyn oppiminen, muiden lasten ja aikuisten huomioon ottaminen ja yhteisön jäsenenä oleminen. Näiden taitojen oppimiselle päiväkoti on oivallinen ympäristö, sillä siellä voidaan jatkaa jo kotona vanhemmilta opittujen vuorovaikutustaitojen kartuttamista. Rajojen ja normien sisäistäminen vaatii useita toistoja sekä aikuisen tukea ja mallia. Tällä tavoin lapsi oppii säätelemään omia tarpeitaan ja yllykkeitään sekä aggressioitaan. Päivähoidon työntekijän asettaessa lapselle selkeät rajat, lapsi voi kokeilla rajojaan turvallisessa, välittävässä kasvuympäristössä. (Mikkola & Nivalainen 2009, 19–20.). Päiväkodissa leikki on lasten tärkein tapa olla keskinäisessä vuorovaikutuksessa (Ikonen 2006, 159). Leikillä on tärkeä merkitys lapsen minuuden muodostumisessa, sillä lapsen tutustuessa ympäröivään maailmaan leikki on aina läsnä (Mikkola & Nivalainen 2009,53). Leikkiessä esimerkiksi lapsen itsetunto vahvistuu hänen jakaessaan yhteiset leikkikokemukset toisten lapsien kanssa (Helenius & Mäntynen 2002, 133). Päivähoidon työntekijän rooli on antaa lasten leikille puitteet sekä tukea leikin vapaaehtoisuutta vahvistaen samalla lasten ystävyyssuhteita. Työntekijän on myös taattava lasten turvallisuus leikin aikana. (Kalliala 2008, 50.). Lapset oppivat jatkuvasti vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja ympäristön kanssa, ja jo olemassa olevan tiedon avulla he käsittelevät ja jäsentävät uutta tietoa. Kasvattajan rooli on myös hyvin merkittävä tiedon välittäjänä, sillä omilla arvovalinnoillaan hän vaikuttaa varhaiskasvatusympäristön rakentamiseen. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009, 26.).

18 3.4 Kasvatuskumppanuus päiväkodissa. Päivähoidossa olevien lasten vanhempien ja päivähoidon henkilöstön tietoista sitoutumista ja toimimista yhdessä tasa-arvoisesti lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi kutsutaan kasvatuskumppanuudeksi. Kasvatuskumppanuus edellyttää keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välillä. (Kaskela & Kekkonen 2008, 11, 15.). Päivähoidon tavoitteena on lain mukaan tukea lasten koteja heidän kasvatustehtävässään. Päivähoidon ja kotien yhteisenä päämääränä on edistää lapsen persoonallisuuden tasapainoista kehitystä. (Laki lasten päivähoidosta 36/1973.) Vanhemmilla on lapsensa ensisijainen kasvatusvastuu ja -oikeus, ja päivähoidon henkilöstöllä koulutuksen ja kokemuksen myötä tullut tieto ja osaaminen. Henkilöstöllä on myös vastuu luoda tasa-arvoisen kasvatuskumppanuuden syntymiselle suotuisat edellytykset. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009, 31.). Päiväkodin ja lasten vanhempien välinen vuorovaikutus yhdistää lapsen kahta kasvuympäristöä ja onnistuessaan edesauttaa ehyen kasvuympäristön muotoutumista (Karila 2006, 91). Lapsen tarpeet ovat kasvatuskumppanuuden lähtökohtana. Vanhempien ja kasvatushenkilöstön jakaessa tietoja ja kokemuksia lapsen tavoista ja tottumuksista saavutetaan parhaat edellytykset turvata lapsen hyvinvointi sekä hänen etujensa ja oikeuksiensa toteutuminen. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2009, 31.). Kasvatuskumppanuuden rakentuminen alkaa tutustumisesta. Jotkut päiväkodit ovat ottaneet toimintasuunnitelmaansa tutustumiskäynnin lapsen kotona ennen hoidon aloittamista. Tutustumiskäynnin tavoitteena on keskustella päivähoidon aloitukseen sekä perheen odotuksiin ja toiveisiin liittyvistä asioista. Aloituskeskustelun pitämisen ajankohta on ennen päivähoidon aloittamista. (Kaskela & Kekkonen 2008, 41.) Kotiin tehtävä tutustumiskäynti on yksi muoto pitää niin sanottu aloituskeskustelu, mutta kotikäynnit ovat yleensä harvinaisia ja aloituskeskustelut järjestetään päiväkodissa..

19 Kasvatuskumppanuuden päivähoidon kasvatushenkilöstön ja lapsen vanhempien välillä tulisi syventyä läpi koko lapsen päivähoitoajan. Yhteistyö koostuu päivittäisistä kohtaamisista lapsen tuonti- ja hakutilanteissa sekä yhteisistä erikseen sovituista kasvatuskeskusteluista. Tällaisia tavoitteellisia keskusteluja käydään vähintään kerran vuodessa, mutta tarpeen vaatiessa niiden määrää voidaan lisätä. (Kaskela & Kekkonen 2008, 44–45.). Kasvatusvastuun jakautuminen päivähoidon toimijoiden ja kotien välillä on ollut yksi pääaiheista 2000-luvun kasvatuskeskusteluissa. Keskustelijoista osa on sitä mieltä, että kasvatusvastuu on siirtymässä yhä enemmän perheiltä yhteiskunnalle. Keskusteluissa on puhuttu kasvatuskulttuurin muuttumisesta viime aikoina, mikä johtuu muun muassa sukupolvien välisestä kuilusta, työelämän vaatimusten lisääntymisestä ja sen heijastumisesta lapsiin ja tätä kautta myös päiväkodin toimintaan. (Karila & Nummenmaa 2001, 15–16.). Päivähoidossa tiedostetaan, että lapsen vanhemmat ovat oman lapsensa asiantuntijoita. Kuitenkin pyrkimykset lisätä kotien entistä suurempaa osallisuutta sekä perheiden tietoista ja tavoitteellista tukemista, on koettu päiväkodeissa työn luonnetta muuttavaksi. Kasvatuskumppanuuden syventäminen on koettu vaatimuksena ja velvoitteena, eikä ainoastaan voimavarana. Päivähoidon henkilöstön kokemuksen mukaan tämä vie painopisteen pedagogiikalta koko perhettä koskevaan perhetyöhön. (Mikkola & Nivalainen 2009, 11)..

20 4 LASTENSUOJELU. 4.1 Lastensuojelun lähtökohdat. Lastensuojelu tarkoittaa yksinkertaisimmillaan lapsen kehityksen ja terveyden turvaamista ja niitä vaarantavien tekijöiden poistamista (Bardy 2009, 41.) Hyvin toteutetut yhteiskunnan peruspalvelut, kuten terveydenhuolto, päivähoito ja peruskoulu tukevat lapsen hyvinvointia ja omalta osaltaan vähentävät lastensuojelun tarvetta. Lasten hyvinvoinnin lähtökohtana on se, että havaittaessa lasten hätää ja heihin kohdistuvaa kaltoinkohtelua, siihen reagoidaan. (Forsberg & Linnas 2004, 218.). Lasten suojelun kokonaisuus muodostuu alla olevan kuvion mukaisesti peruspalveluista, ehkäisevästä lasten suojelusta sekä lapsi- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta (KUVIO 2) (Taskinen 2010, 23).. KUVIO 2. Lasten suojelun kokonaisuus koostuu peruspalveluista, ehkäisevästä lasten suojelusta sekä lapsi- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta (Taskinen 2010, 23)..

21 Taskisen (2010, 22) mukaan lapsiperheiden tulisi saada tarvittaessa erityistä tukea lasten kasvatukseen peruspalveluiden, kuten päivähoidon kautta, jotta ongelmat eivät kasaantuisi. Tällainen toiminta on ehkäisevää lasten suojelua. Peruspalveluiden ja ehkäisevien palveluiden ollessa riittämättömiä, on ryhdyttävä lapsi- ja perhekohtaiseen lastensuojeluun. Toiminnan muotoja ovat tällöin esimerkiksi lastensuojelutarpeen selvitys, avohuollon tukitoimet, sijaishuolto ja jälkihuolto.. Laki antaa raamit lasten kaltoinkohtelun estämiseksi ja korjaamiseksi. Nykyinen lastensuojelulaki (417/2007) tuli voimaan 1.1.2008. Uudistetussa lastensuojelulaissa painotetaan viranomaisten velvollisuutta huomioida lasten etu kaikessa toiminnassaan, vaikka lain mukaan on huomioitava myös vanhempien oikeus päättää lastensa asioista. Lastensuojelulaissa korostetaan ehkäisevää lastensuojelua, millä tarkoitetaan lapsiperheiden auttamista ja tukemista peruspalveluiden piirissä. Laissa painotetaan myös avohuollon tukitoimien vaikuttavuutta järjestettäessä lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua. (Räty 2007, 5–6.) Huostaanottoon ja sijaishuoltoon nähden lastensuojelun avohuollon tukitoimet ovat lastensuojelulain mukaan ensisijaisia toimia (Lastensuojelun käsikirja 2008a).. Nykyisen lastensuojelulain myötä lakisääteiset tehtävät lastensuojelun kentällä ovat lisääntyneet, mikä on vaikuttanut muun muassa resurssien riittävyyteen. Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan, esimerkiksi vuonna 2007 Helsingin lapsiväestöstä 8,1 % oli lastensuojelun asiakkaina. Asiakkaista suurin osa on lastensuojelun avohuollon asiakkaita. (Helsingin kaupunki 2009, 12.). 4.2 Lastensuojeluprosessi. Lastensuojeluprosessin eteneminen alkaa lasta koskevan hädän tullessa lastensuojelun tietoisuuteen. Asia voi tulla vireille ulkopuolisen tekemän lastensuojeluilmoituksen kautta tai jonkun perheen jäsenen ottaessa itse yhteyttä lastensuojeluun. Tämän jälkeen lastensuojelu on velvoitettu arvioimaan, tehdäänkö lastensuojelun tarpeesta selvitys. Mikäli selvitys päätetään tehdä, johtaa se lap-.

22 sen kirjaamiseen lastensuojelun asiakkaaksi. Selvityksen tekeminen edellyttää perheen taustojen ja nykytilanteen selvitystä sekä ennakointia tulevaisuuden suhteen. Selvitys pyritään tekemään yhteistyössä lapsen ja hänen huollostaan vastaavien henkilöiden kanssa, mutta erityistapauksissa, esimerkiksi huoltajan kieltäytyessä selvityksestä on selvitys mahdollista tehdä myös sosiaalityöntekijän erillisellä päätöksellä. (Taskinen 2010, 56–57, 59.). Lastensuojelutarpeen selvityksen tekemisen jälkeen asiakkuus päättyy, mikäli syytä lastensuojelun toimenpiteisiin ei ole. Todettaessa tarve lastensuojelulle, tehdään ehdotus jatkotoimenpiteistä ja luodaan asiakkuussuunnitelma lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle. Joissakin tapauksessa lastensuojelun tarpeen selvittämisen jälkeen päädytään lapsen kiireelliseen sijoitukseen ja huostaanottoon, joissakin tapauksissa lastensuojelun avohuollon tukitoimet katsotaan riittäviksi. (Taskinen 2010, 57, 63–64.). 4.3 Lastensuojelun avohuolto. Lastensuojelun avohuollon asiakkuuden taustalla on useimmiten vanhemman tai vanhempien jaksamattomuus. Myös riittämättömäksi arvioitu vanhemmuus, vanhempien avuttomuus ja osaamattomuus, mielenterveysongelmat, päihteiden väärinkäyttö sekä perheväkivalta ovat syitä lastensuojelun asiakkuuden muodostumisessa. Myös lasten ristiriidat vanhempien kanssa voivat olla syynä avohuollon asiakkuuden syntymisessä. (Heino 2009, 65–66.). Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä on kaksinkertaistunut 2000luvulla; vuonna 2007 avohuollon tukitoimien piirissä oli yli 60000 lasta ja nuorta. Joka neljäs avohuollon tukitoimena sijoitettu lapsi on ollut alle 3-vuotias. Lapsen kehityksen ja terveyden vaarantuessa niin, ettei häntä ja hänen perhettään voida tukea riittävästi peruspalveluiden kautta, ajaudutaan siihen, että lapsi ja hänen perheensä ovat lastensuojelun sosiaalityön ja avohuollon tukitoimien tarpeessa. (Heino 2009, 53–54, 57.).

23 Sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä on velvollisuus välittömästi ryhtyä avohuollon tukitoimiin, jos lapsen kasvuolot vaarantuvat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Samoin lapsen oman käyttäytymisen seurauksena mahdollinen terveyden tai kehityksen vaarantuminen oikeuttaa avohuollon tukitoimet. (Lastensuojelulaki 417/2007.) Sosiaalityöntekijä vastaa lastensuojelun avohuollon toteuttamisesta (Taskinen 2010, 69).. Lastensuojelulain (417/2007) mukaan lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on laadittava asiakassuunnitelma yhdessä lapsen ja huoltajan tai muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavan henkilön kanssa. Poikkeuksena on tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jos tarve lastensuojeluun päättyy lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen. Asiakassuunnitelmaan kirjataan lapsi- ja perhekohtaiset yksilölliset tuen tarpeet ja niihin johtaneet olosuhteet, sekä palvelut ja muut tukitoimet, joilla asiakasta pyritään auttamaan. Asiakassuunnitelmaan kirjataan myös arvioitu toteuttamisaikataulu ja asianomaisten mahdolliset toisistaan eriävät näkemykset tuista ja niiden tarpeesta. Asiakassuunnitelma on tarkistettava vähintään kerran vuodessa. Toteutettaessa laadittua suunnitelmaa on lapsen asioista vastaavan lastensuojelun työntekijän tavattava lapsi riittävän usein henkilökohtaisesti, tilanteesta riippuen myös ilman lapsen huoltajan suostumusta. (Räty 2007, 178, 181.). 4.3.1 Lastensuojelun avohuollon tukitoimet. Lastensuojelun avohuollon tukitoimet ovat lastensuojelulain mukaan ensisijaisia toimia lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisessa (Forsberg & Linnas 2004, 219). Tukitoimien on oltava riittäviä ja lapsen tarpeet huomioonottavia toteuttaakseen lapsen edun mukaisen huolenpidon. Tukitoimia suunniteltaessa ja toteutettaessa lapsen etu tulee aina ensin. (Lastensuojelun käsikirja 2008a.). Lastensuojelun avohuollon tukitoimien tarkoituksena on edistää ja tukea lapsen myönteistä kehitystä. Tarkoituksena on myös tukea ja vahvistaa vanhempien ja huoltajien sekä lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavien henkilöiden kasvatuskykyä ja -mahdollisuuksia. Lastensuojelulain mukaan kunnan on järjestettävä.

24 lastensuojelun avohuollon tukitoimena viivytyksettä toimeentulon ja asumisen turvaaminen lapselle ja hänen perheelleen. Lasten päivähoidon ja kotipalvelun sekä toimeentulotuen lisäksi kunnan on tarvittaessa järjestettävä lastensuojelun avohuollon tukitoimena tukea lapsen ja perheen ongelmatilanteen selvittämiseen. Tukitoimia ovat myös tuen antaminen muun muassa lapsen koulunkäyntiin, harrastuksiin, läheisten ihmissuhteiden ylläpitämiseen sekä muiden henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämiseen. Tukitoimen muoto voi olla esimerkiksi tukihenkilö tai -perhe, lapsen kuntoutumista tukevat hoito- ja terapiapalvelut, perhetyö, vertaisryhmätoiminta, loma- ja virkistystoiminta sekä muut lasta ja perhettä tukevat palvelut ja tukitoimet. Myös lapsen sijoitus yksin tai yhdessä perheen kanssa on eräs avohuollon tukitoimien muoto. (Lastensuojelulaki 417/2007.). Kunnilla on käytettävissään erilaisia tukitoimia taloudellisten resurssiensa mukaan. Erilaisten tukitoimien runsaus riippuu paikallisesta tarpeesta ja mahdollistaa sen, että jokaiselle lapselle ja perheelle voidaan järjestää oma yksilöllinen palveluiden kokonaisuus. Tarkoituksenmukaista ei ole siis se, että kaikki lapset tai perheet käyttäisivät kaikkia tarjolla olevia tukitoimia, vaan kunnan on räätälöivä tukitoimet asiakkaiden tarpeita vastaavaksi ottaen huomioon myös henkilökohtaiset tilanteet. Usein parhaaseen mahdolliseen palveluiden kokonaisuuteen päästään kokeilujen kautta. (Taskinen 2010, 71.). Järjestöt, seurat ja uskonnolliset yhteisöt ovat osallistuneet omalla panoksellaan lastensuojelun avohuollon tukitoimien järjestämiseen täydentäen kunnan tarjoamia palveluja. Kolmannen sektorin toimijat ovat muun muassa järjestäneet kursseja vanhemmille, kouluttaneet tukihenkilöitä ja -perheitä, ylläpitäneet lapsiperheille tarkoitettuja kahviloita sekä koonneet vertaisryhmiä. Monet perheet ovat kokeneet helpommaksi näihin vapaamuotoisiin tilaisuuksiin osallistumisen sosiaalitoimen virallisten toimintojen sijaan. (Taskinen 2010, 71.). Yhteistyö lapsen tai nuoren ja hänen vanhempiensa tai huoltajiensa kanssa on erittäin tärkeää onnistuneiden tulosten saavuttamisessa. Lastensuojelun avohuollon tukitoimet ovat vapaaehtoisia, eli ne perustuvat aina 12 vuotta täyttäneen lapsen ja tämän huoltajien suostumukseen (Räty 2007, 201)..

25 4.4 Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena on osa varhaista tukea lapselle. Subjektiivisen oikeuden ohella erityinen oikeus päivähoitoon on lapsilla, jotka tarvitsevat päivähoitoa sosiaalisista tai kasvatuksellisista syistä. Päivähoidossa käytössä olevia varhaisen tuen työskentelymalleja ovat muun muassa erityispäivähoito, erityislastentarhanopettajan tuki ja konsultaatio sekä varhaiskasvatuksen perhetyö. Tällöin lapsen ja perheen erityistarpeet otetaan huomioon ja ne kirjataan viime vuosina päivähoidossa käyttöön otettuihin lapsikohtaisiin varhaiskasvatussuunnitelmiin. Lisäksi huomioon tulisi ottaa lastensuojelun asiakassuunnitelmaan kirjatut erityiset tarpeet. (Lastensuojelun käsikirja 2010.). Päiväkoti voi saada lisäresursseja, jos siellä on hoidossa lapsi tai lapsia, jotka on määritelty esimerkiksi lääkärin lausunnolla erityisen hoidon ja tuen tarpeessa oleviksi. Tällaisia lisäresursseja ovat muun muassa lapsiryhmän pienennys, ryhmäkohtainen tai lapsen henkilökohtainen avustaja, resurssierityislastentarhanopettaja (relto), kiertävä erityislastentarhanopettaja (kelto) ja puheterapeutti. On kuitenkin huomioitava, että lastensuojelullisen kuormituksen osoittaminen ei riitä syyksi saada päiväkotiin lisäresursseja. (Onnismaa 1999, 43.). Lastensuojelun avohuollon tukitoimien kohteena olevan lapsen tullessa päiväkotiin henkilökunta ei usein tiedä mitään lapsen tai hänen perheensä tilanteesta. Tällöin päivähoidon henkilökunta ei voi omalta osaltaan auttaa parhaalla mahdollisella tavalla, kun se ei ole tietoinen siitä, mihin ongelmakohtiin pitäisi puuttua. Avohuollon tukitoimen tarpeessa olevalle lapselle tulisi suunnitella tavoitteet, joiden toteutumista seurattaisiin säännöllisesti. Tällä tavalla voitaisiin tehokkaammin havainnoida kyseessä olevien keinojen vaikuttavuutta lapsen hyvinvointiin. (Junttila 2004, 15.). Päivähoidolla on tärkeä merkitys lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkotiin sijoitetulle lapselle ja hänen perheelleen. Päivähoitopäivän aikana lapsi saa muun muassa virikkeitä täynnä olevan kasvuympäristön, terveellistä ruokaa sekä tutut ja turvalliset aikuiset. Lasten vanhemmille päivähoidon kasvatushenkilöstö toimii päivittäisenä keskustelukumppanina koskien arjen asioita. (Junttila.

26 2004, 15.) Päiväkodin tehtävä on huolehtia kasvatuksellisen tasa-arvon toteutumisesta lasten taustasta riippumatta. Lastensuojelun asiakasperheet eivät välttämättä ole kiinnostuneita tai kykene vaatimaan lapselleen korkeatasoista pedagogiikkaa, johon kuuluu esimerkiksi äidinkieli, matematiikka, ympäristökasvatus, liikunta, musiikki, kuvallinen ilmaisu, eettinen ja sosiaalinen kasvatus sekä retket ja juhlat. (Onnismaa 1999, 31.). Lapsen ja hänen perheensä tukemisen pohjana on se, että moniammatillinen yhteistyö toimisi saumattomasti niin, että päivähoito ja lastensuojelu toimisivat yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän yhteistyön lisäksi perheen tarpeen ja toiveen mukaisesti tukemiseen voi osallistua myös muita asiantuntijoita (Junttila 2004, 15–16), kuten neuvola, perheneuvola ja puheterapeutti. Päivähoidon työntekijöiden motivoituneisuus ja ammattitaito sekä eri toimijoiden selkeät roolit edesauttavat perheiden tukemista. (Onnismaa 1999, 43, 61.). Päivähoidon asema yhteistyökumppanina ehkäisevässä lastensuojelussa ei ole selkeä. Vaikka päivähoidolla on hyvät mahdollisuudet seurata lapsiperheiden arjen sujumista ja auttaa perheitä kontaktiensa kautta, kokevat päivähoidon työntekijät kuitenkin olevansa sivussa ehkäisevän lastensuojelun yhteistyössä. Yhteistyötä vaikeuttaa esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden kiireisyys ja vaitiolovelvollisuus sekä työntekijöiden vaihtuvuus. Päivähoidon työntekijät haluaisivat myös enemmän lastensuojeluun liittyvää koulutusta. (Paavola, Honkavaara, Muuronen, Mäkinen, Tolonen & Varsa 2010, 25.). 4.4.1 Salassapitovelvollisuus. Päivähoidon ja lastensuojelun välisessä yhteistyössä voi tulla esiin tilanteita, joissa olisi tarve vaihtaa asiakkaita koskevia tietoja. Eri julkisten palvelumuotojen ja niitä edustavien virkamiesten välisessä yhteistyössä nousee usein esiin kysymys salassapitovelvollisuudesta (Onnismaa 1999, 53). Laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) sanotaan, että asiakasta tai muuta yksityistä henkilöä koskevat sosiaalihuollon asiakirjat ovat salassa pidettäviä. Salassapitovelvoite muodostuu kolmesta osa-alueesta: asiakirjasalaisuu-.

27 desta, vaitiolovelvollisuudesta ja hyväksikäyttökiellosta. Asiakirjasalaisuus tarkoittaa sitä, ettei asiakasta koskevia asiakirjoja saa näyttää, luovuttaa tai antaa muulla tavoin ulkopuolisille. Vaitiolovelvollisuus koskee asiakirjojen sisältämiä tietoja ja se jatkuu myös asiakkuuden tai asiakassuhteen päättymisen jälkeen. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saa paljastaa työsuhteen päättymisenkään jälkeen. (Lastensuojelun käsikirja 2008b). Hyväksikäyttökielto tarkoittaa sitä, ettei salassa pidettäviä tietoja saa käyttää omaksi tai toisen hyödyksi tai vahingoksi (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000).. Lähtökohtana luovuttaessa asiakasta koskevaa tietoa on aina se, että asiakkaalta tai hänen lailliselta edustajaltaan saadaan tähän suostumus. Joissakin tapauksissa asiakkaan hoidon ja huollon turvaamisen takaamiseksi on tietoa mahdollista luovuttaa myös ilman asianosaisen suostumusta. Tietojen luovuttamista harkittaessa viranomaisen onkin kiinnitettävä huomiota siihen, mihin tietoja tarvitaan ja onko tiedon luovuttaminen välttämätöntä esimerkiksi lapsen edun vuoksi hänen huollon tarpeensa selvittämisen takia. Tilanteen vaatiessa tietojen luovuttamista viranomainen voi antaa asiakasta koskevia tietoja toiselle sosiaalihuollon viranomaiselle, sen toimeksiannosta sosiaalihuollon tehtäviä suorittavalle henkilölle tai yhteisölle sekä muille viranomaisille. (Lastensuojelun käsikirja 2011.). Päivähoidossa salassapitovelvollisuuteen liittyviä kysymyksiä joudutaan pohtimaan yleensä lapsen vaihtaessa päiväkotia tai siirtyessä kouluun. Muita tilanteita ovat lapsen siirtyminen jonkin muun palvelun tai tukimuodon käyttäjäksi. Tarvetta yhteydenpitoon ja tietojen vaihtoon toisten viranomaisten kanssa on etenkin silloin, kun lapsella on jo olemassa kontakti johonkin erityispalveluun. Tällöin salassapitovelvollisuus voi haitata tiedonkulkua, vaikka sen tarkoituksena olisi edesauttaa lapsen hyvinvointia tiedostamalla lapsen tarpeet. Vanhemmat voivat kieltää viranomaisia kertomasta lastaan koskevia tietoja, koska he mahdollisesti ajattelevat tietojen vaihtamisen antavan lapselle tietyn leiman. (Onnismaa 1999, 53, 55.).

28 Kysymykset salassapitovelvollisuudesta ovat aina vaikeita. Työntekijä joutuu aina viime kädessä itse päättämään tilannekohtaisesti, kumpi on tärkeämpää, lapsen suojeleminen vai salassapito. Työntekijän on pohdittava tarkkaan, joutuuko hän oikeudelliseen vastuuseen puhuessaan lapsen hyvinvoinnin puolesta. (Onnismaa 1999, 56.). Lastensuojelun luonteelle on ominaista moniammatillinen yhteistyö, samoin kuin yhteistyö lapselle läheisten ihmisten, kuten vanhempien, kanssa (Heino 2009, 73). Lähtökohtana yhteistoiminnalle on avoin vuorovaikutus, jonka taustalla on ajatus aktiivisesta asiakkuudesta ja asiakkaasta oman arkensa asiantuntijana. Sallivassa ilmapiirissä asiakkaan on helpompi jakaa vaikeitakin asioita. (Kaikko & Friis 2009, 77.) Mikäli perhe otetaan alusta pitäen osaksi avointa työskentelyä ja vanhemmat nähdään oman lapsensa asiantuntijoina, voidaan välttää tilanteita, joissa salassapitovelvollisuus saattaa estää lapsen etujen ajamista..

29 5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTTAMINEN. 5.1 Opinnäytetyön aloittaminen. Opinnäytetyön tekeminen käynnistyi keväällä 2010 parityönä Diakoniaammattikorkeakoulun Etelän yksikön Helsingin toimipaikassa. Opinnäytetyön lähtökohtana oli oma kiinnostuksemme kyseiseen aiheeseen, eli päivähoitoon lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Olimme molemmat työskennelleet lastenhoitajina päivähoidossa, kun ryhmässä oli lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettuna lapsi tai lapsia. Oma riittämättömyyden tunteemme ja tietämättömyytemme menettelytavoista päivähoidon toimijoina tällaisessa tilanteessa herätti meissä ajatuksen tutkia samaa työtä tekevien kollegoiden kokemuksia ja ajatuksia asiasta.. Opinnäytetyömme on osa Tuke-hanketta, jota Kuntaliitto hallinnoi ja toteuttaa yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Työssämme tarkastelemme päivähoitoa lastensuojelun avohuollon tukitoimena Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosille 2009–2012 kautta. Päätimme toteuttaa opinnäytetyömme laadullisin eli kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin.. 5.2 Opinnäytetyön tavoite ja tutkimuskysymys. Opinnäytetyömme tavoitteena oli tarkastella päivähoitoa lastensuojelun avohuollon tukitoimena päiväkodin henkilöstön näkökulmasta. Opinnäytetyömme tutkimuskysymys on:. - Millaisia kokemuksia päivähoidon henkilöstöllä on päiväkodista lastensuojelun avohuollon tukitoimena?. Tutkimuskysymykseen haimme vastausta neljän sisällöllisen teeman avulla. Teemat olivat päiväkodin arki, kasvatuskumppanuus, yhteistyö lastensuojelun toimijoiden kanssa ja toiminnan kehittäminen. Näiden teemojen kautta ha-.

30 lusimme selvittää minkälaisia kasvatuksellisia tai hoidollisia erityistarpeita lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitetuilla lapsilla on ja miten nämä erityistarpeet tulevat huomioiduksi päiväkodin arjessa. Halusimme selvittää myös sitä, millä tavoin päivähoidolla on mahdollisuus tukea lastensuojelun asiakkaina olevia perheitä ja millaisena päivähoidon työntekijät kokevat yhteistyön lastensuojelun kanssa.. Sisällölliset teemat muodostuivat perehdyttyämme aihetta koskevaan teoriakirjallisuuteen ja peilatessamme teoriaa omiin kokemuksiimme päivähoidon työntekijöinä, kun ryhmässä on lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettu lapsi. Keskusteltuamme ajatuksistamme opinnäytetyön ohjauksessa tulimme siihen tulokseen, että nämä teemat liittyvät läheisesti päiväkodin toimintaan, ja että näitä teemoja koskevien kysymysten avulla päivähoidon henkilöstöltä saadaan mahdollisimman monipuolisia vastauksia.. 5.3 Laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus.. Laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoitus on todellisen elämän tai tapahtuman kuvaaminen ja tutkimuksen kohteen kokonaisvaltainen ymmärtäminen (Tuomi & Sarajärvi 2009, 85). Laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen perinteet eivät noudata tieteenfilosofisia rajoja, vaan tutkimuksen kehittämiseen on otettu vaikutteita monelta suunnalta, lukuisista eri ajattelusuunnista ja tutkimusstrategioista. Tässä mielessä laadullinen tutkimus muodostaa valikoivan tutkimussuuntauksen, johon on otettu osia eri suuntauksista. Suomalaiseen tutkimusmaailmaan laadullinen tutkimus tuli tieteenalasta riippuen hieman eri aikoina, esimerkiksi sosiaalitieteissä kvalitatiivisten metodien käyttö yleistyi 1970luvulla ja kasvatustieteissä 1980-luvulla. (Eskola & Suoranta 1998, 25–26.). Tutkimusprosessi saa alkunsa aiheesta, jota halutaan tutkia. Tämän jälkeen tutkimusaiheeseen valitaan näkökulma nimeämällä tutkimusongelma, joka on tutkimuksen lähtökohta. Tutkimusongelma täsmentyy tutustumalla aikaisempiin tutkimuksiin ja teoreettiseen kirjallisuuteen. Tämän jälkeen luodaan tutkimusasetelma eli valitaan tutkimusongelman ratkaisemiseen sopivat menetelmät ja.

31 tutkimuksessa käytettävä aineisto. Seuraavana vaiheena on tutkimuksen toteutus ja arviointi eli aineistonkeruu ja analysointi tutkimusasetelman edellyttämällä tavalla. Laadullisessa tutkimuksessa aineistonkeruu, tutkittavan aiheen määrittely ja tutkimusongelmien tarkentuminen ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Viimeisenä vaiheena on johtopäätöksien teko eli tuloksien tulkinta ja suhteuttaminen teoriaan ja aiempiin tutkimuksiin, sekä ongelmien määrittely mahdollisia jatkotutkimuksia varten. (Uusitalo 2001, 50–53.) Opinnäytetyössämme kävimme nämä tutkimusprosessin vaiheet lävitse. Pohdinta-luvussa peilasimme ensin tuloksia teoriaan ja sen jälkeen teimme johtopäätöksiä eli kehittämisehdotuksia.. Opinnäytetyössämme perehdyimme päivähoitoon lastensuojelun avohuollon tukitoimena ja tarkastelimme aihetta päiväkodin työntekijöiden kokemuksien näkökulmasta. Tutkimuskysymyksen selkiinnyttyä tutustuimme aihetta koskevaan lähdemateriaaliin, joka toimi opinnäytetyöhön kerätyn aineiston teoreettisena viitekehyksenä. Aineiston keräsimme kyselylomakkeiden avulla, jonka jälkeen analysoimme sen teemoittelemalla.. Eräs laadullisen tutkimuksen kulmakivistä on havaintojen teoriapitoisuus. Havaintojen teoriapitoisuudella tarkoitetaan sitä, että saatuihin tuloksiin saattaa vaikuttaa se, millainen on tutkijan käsitys tutkittavasta ilmiöstä, millaisia merkityksiä sille annetaan ja millaisia menetelmiä tutkimuksessa käytetään. Koska tutkija päättää tutkimusasetelmasta oman ymmärryksensä varassa, on tutkimuksen avulla saatu tieto subjektiivista. Kaiken laadullisen tutkimuksen lähtökohtana on teoriapitoisuus. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 20.). Tutkimuskohteesta pyritään antamaan yksityiskohtainen ja tarkka kuva sijoittamalla se yhteiskunnallisiin yhteyksiin. Laadullisessa tutkimuksessa on tarkoitus tarkastella melko pientä määrää tapauksia analysoimalla niitä mahdollisimman perusteellisesti. Aineiston tieteellisyyden kriteeri on näin ollen laatu, ei määrä. (Eskola & Suoranta 1998, 18).. Opinnäytetyömme on luonteeltaan laadullinen, sillä tarkastelimme suhteellisen pientä määrää vastauksia perehtyen niihin tarkasti. Koimme, että laadulliset tutkimusmenetelmät ovat määrällisiä hedelmällisempiä, kun kyseessä on ihmis-.

32 ten omien kokemusten tutkiminen. Työntekijöiden kokemukset ovat luonteeltaan subjektiivisia, jolloin kvantitatiivisilla tutkimusmenetelmillä ei olisi saavutettu riittävää syvyyttä tutkimusaineistoon.. 5.4 Aineiston keruu. Haastattelu, kysely, havainnointi ja erilaisiin asiakirjoihin perustuva tieto ovat laadullisen tutkimuksen yleisimmät aineistonkeruumenetelmät. Näitä samoja menetelmiä voidaan käyttää myös määrällisissä eli kvantitatiivisissa tutkimuksissa. Eri aineistonkeruumenetelmiä voidaan käyttää vaihtoehtoisina, rinnakkaisina tai erilaisina yhdistelminä tutkittavan ongelman mukaan. Menetelmän valintaan vaikuttaa muun muassa aineiston koko: kuinka paljon aineistoa on kerättävä, jotta tutkimus olisi tieteellistä ja olisi yleistettävissä. Myös tutkimusresurssit eli aika ja raha voivat vaikuttaa menetelmän valintaan. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 71, 85.). Laadulliselle tutkimukselle on ominaista, että lähelle tutkittavaa kohdetta vievät aineistonkeruumenetelmät avaavat tutkimuskohdetta vähitellen tutkimuksen teon edetessä. Tutkijan tietoisuuden kehittyessä tutkimuksen aineiston eri elementit avautuvat ja limittyvät vähitellen toisiinsa selkeyttäen tutkimustehtävää. (Kiviniemi 2007, 70).. Aineiston keruun ja teorian vuorovaikutteisuus aiheuttaa sen, että aineistoa analysoidessa ensimmäiset saadut käsitykset eivät välttämättä ole lopullisia, mutta ne auttavat tutkijaa eteenpäin tutkimustyössään. Tutkimusresurssien puutteissa ja tarpeen vaatiessa tutkija voi palata kentälle täydentääkseen aineistoaan. (Kiviniemi 2007, 75.). 5.4.1 Tutkimusympäristön valinta. Laadullista tutkimusta tehdessä ihanteellinen henkilö, jolta tietoa kerätään, omaa mahdollisimman paljon tietoa tai kokemusta tutkittavasta ilmiöstä, sillä.

33 tilastollisten yleistysten sijaan pyritään esimerkiksi antamaan kokonaisvaltainen kuvaus jostain ilmiöstä. Tämän vuoksi haastateltavien tai kyselylomakkeeseen vastaajien valinnan tulee olla harkittua. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 85–86.) Valittuamme opinnäytetyömme aiheeksi päivähoidon lastensuojelun avohuollon tukitoimena työntekijöiden näkökulmasta, päätimme kohdistaa kyselylomakkeemme päiväkotien johtajille ja kasvatushenkilöstölle.. Valitsimme tutkimusalueemme Itä-Helsingistä, sillä Helsingin kaupungin tilastojen mukaan Itäisessä suurpiirissä on eniten lapsia päivähoidossa; vuonna 2009 alueella oli hoidossa 4155 lasta, mikä on 20,6 % koko Helsingin päivähoidossa olevien lasten määrästä. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2010, 28.) Lastensuojelua koskevat tilastot osoittavat, että Itäisessä suurpiirissä on myös eniten lastensuojelulain perusteella avohuollossa ja sijoitettuna olevia lapsia ja nuoria. Avohuollon asiakkaina alueella oli vuonna 2008 yhteensä 2144 lasta ja nuorta. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2009, 1).. Lokakuussa 2010 otimme puhelimitse yhteyttä satunnaisesti valittuihin kymmeneen päiväkotiin eräällä päivähoitoalueella Itä-Helsingissä. Päiväkodeista kaksi ei halunnut osallistua opinnäytetyömme toteuttamiseen, mutta toisesta kehotettiin ottamaan yhteyttä alueen päiväkotiin, jossa päiväkodin johtajan mukaan oli ollut paljon yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Yhteistyökumppaneiksemme opinnäytetyöhömme lupautui lopulta yhdeksän päiväkotia kyseiseltä päivähoitoalueelta. Eettisistä syistä emme mainitse opinnäytetyömme yhteistyöpäiväkoteja nimeltä.. Joulukuussa 2010 saimme tutkimusluvan Helsingin kaupungin sosiaalivirastolta; luvan myöntäminen edellyttää meiltä opinnäytetyömme yhden kappaleen toimittamista Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon tietopalveluun. Tutkimusluvan saamisen jälkeen otimme sähköpostitse uudelleen yhteyttä yhteistyöpäiväkotien johtajiin. Kerroimme heille alustavasta aikataulustamme kyselylomakkeiden toimittamisen ja noutamisen suhteen..

34 5.4.2 Kyselylomake aineistonkeruumenetelmänä. Kyselylomake on tavallinen tapa kerätä tutkimusaineistoa. Kyselylomakkeen muoto vaihtelee kohderyhmän ja tutkimuksen tarkoituksen mukaan. Kysymysten miettimiseen kannattaa käyttää paljon aikaa, sillä se vaikuttaa tutkimuksen onnistumiseen. Vastaajat voivat ymmärtää kysymykset eri tavoin kuin mitä kyselijä on tarkoittanut, mikäli kysymykset on muotoiltu huonosti. Kyselylomakkeen pituuteen tulee myös kiinnittää huomiota, sillä liian pitkä lomake saa vastaajan mielenkiinnon aihetta kohtaan herpaantumaan jo ennen vastaamisen aloitusta. (Valli 2007, 102, 104.). Muita mahdollisia heikkouksia kyselylytutkimukseen liittyen ovat muun muassa, se että ei ole mahdollisuutta selvittää sitä, ovatko vastaajat vastanneet kysymyksiin rehellisesti tai onko vastaajilla kokemusta kysytystä asiasta. Kyselylomaketutkimuksissa myös vastaamattomuus voi olla yleistä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 190). Nämä seikat voivat johtaa tutkimustulosten vääristymiseen. Toimittaessaan valmiin kyselylomakkeen vastaajalle, toisin kuin esimerkiksi haastatellessa vastaajaa kasvotusten, mahdollisiksi haasteiksi saattavat nousta vastausten niukkasanaisuus sekä se, ettei tutkija voi selventää vastausten sanamuotoa tai esittää tarkentavia lisäkysymyksiä (Tuomi & Sarajärvi 2009, 73–74).. Kyselylomakkeen liitteenä on usein taustakysymyksiä, joilla selvitetään esimerkiksi vastaajan ikää, koulutusta tai sukupuolta. Nämä yleensä kyselylomakkeen alkuun sijoitetut kysymykset toimivat myös eräänlaisina lämmittelykysymyksinä ennen varsinaisia tutkimuskysymyksiä. Nämä taustakysymykset toimivat usein niin sanottuina selittävinä muuttujina, joiden kautta tutkittavaa aihetta selitetään. (Valli 2007, 103.) Sijoitimme kyselylomakkeemme (Liite 1) alkuun taustatietokysymyksiä koskien vastaajien koulutusta ja asemaa sekä sitä, kuinka kauan vastaaja on työskennellyt päivähoidossa.. Keräsimme aineiston yhteistyöpäiväkodeilta kyselylomakkeiden avulla. Kysymysten asettelussa päädyimme käyttämään avoimia kysymyksiä, sillä katsoimme tämän menetelmän soveltuvan henkilökunnan subjektiivisten kokemusten.