Tyttöjä pelastamassa : mistä ja miksi?

Opiskelijakirjaston verkkojulkaisu 2008

Tyttöjä pelastamassa. Mistä ja miksi?

Jaana Lähteenmaa

Tulkintoja tytöistä

Toimittaneet Sanna Aaltonen ja Päivi Honkatukia

Tietolipas 187

Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002

s. 271-286

Tämä aineisto on julkaistu verkossa oikeudenhaltijoiden luvalla. Aineistoa ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Aineiston verkko-osoitteeseen saa viitata vapaasti. Aineistoa saa opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten tulostaa omaan käyttöön muutamia kappaleita.

www.helsinki.fi/opiskelijakirjasto opiskelijakirjasto-info@helsinki.fi

Mistä ja miksi?

Jaana Lähteenmaa

[O]len Diiva, kaikki mitä kerron, on totta. Sulje silmäsi, uneksi kauneim-masta mitä olla saattaa. Avaa silmäsi uudestaan. Katso minua. Tyttönainen. Diiva-Lucia. Kolmetoista vuotta, kohta neljätoista. Baby Wonder. Hän jota ei uskottu olevan. Monika Fagerholm: "Diiva" (1999,1)

Feministisen tyttötutkimuksen tehtävä on auttaa tyttöjä, niin ainakin joskus ajateltiin. Pelastaa heitä, valtaistaa1 heitä. Mutta pelastaa mistä, valtaistaa mihin? Miksi? Onko pelastusoperaation jälkeen luvassa jo-tain parempaa? Vai oliko joskus, vaan ei enää? Tarvitseeko Diiva-Lucia feministipelastajaa?

Millaisia ovat ne osin piilossa olevat lähtökohtaolettamukset, joita tyttötutkimuksen taustalla on sen lyhyehkön historian kuluessa esiin-tynyt? Näillä lähtökohtaolettamuksilla tarkoitan sen kaltaisia oletta-muksia, joita tieteenfilosofiassa kutsutaan pragmaattisiksi presuppo-sitioiksi. Pragmaattiset presuppositiot ovat olettamuksia, jotka on tehty ennen tutkimuksen aloittamista ja jotka rajaavat ja määrittelevät tutkimuskysymyksiä, tutkittavien asioiden joukkoa ja myös tehtäviä tulkintoja.2 Lisäksi kehittelen ja koettelen oletustani "emotionaalisista presuppositioista", joilla tarkoitan vastaavalla tavalla toimivia, mutta nimenomaan osin tiedostettuihin, osin tiedostamattomiin tunteisiin kietoutuvia ennakko-olettamuksia. Pohdin, millaisia emotionaalisia presuppositioita tyttötutkijoilla, itseni mukaan lukien, on ollut.3 Feminismin eri vaiheissa tyttötutkimuksen pragmaattiset presup-positiot on kääritty milloin mitenkin nimettyihin paketteihin, joissa on ollut vaihteleviakin vivahteita: milloin marxilaiseen feminismiin, milloin tasa-arvofeminismiin, milloin olemusfeminismiin. 4 Esittelen

JAANA LÄHTEENMAA

tässä artikkelissa tyttötutkimuksen kietoutumista näihin feminismin virtauksiin ja tarkastelen toisaalta sitä, miten tutkimuksen tietty ydin oletus tyttötutkimuksen mahdollisuudesta auttaa tyttöjä, on koko ajan kuitenkin säilynyt suunnilleen samana.

Esittelen aluksi tyttötutkimuksen nousua 1970-luvun Britanniassa ja sen kietoutumista tasa-arvofeminismiin ja marxilaisuuteen. Kerron omasta ensimmäisestä tyttökulttuuritutkimuksestani, joka syntyi tä-män suuntauksen helmoista. Brittiläinen marxilais-feministinen tyt-tökulttuurin tulkitsemistapa ei kuitenkaan toiminut tutkimuksessani, eikä Suomessa muutenkaan.5 1980-luvulla Pohjoismaissa olikin nou-semassa uudenlainen, naisten arvottamisen kannalta suorastaan vas-takkainen olemusfeministinen tapa tarkastella tyttöjä ja naisia. Sillä oli merkitystä suomalaisellekin tyttötutkimukselle eräänlaisena tyttöjä kritisoivan tasa-arvofeminismin antiteesinä.

Näiden kahden perinteen kohtaamisesta ja toisiaan vasten hioutu-misesta nousi suomalainen tyttötutkimus, jossa oli omaleimaisia ja uusia elementtejä molempiin "esiäiteihinsä" verrattuna. Mitä sitten tapahtui? Käytän läpi artikkelin esimerkkitapauksena omaa tyttö-tutkijan historiaani siihen asti, kunnes se katkeaa uudenlaiseen tilan-teeseen, jossa vaadittaisiin ehkä neljättä, aivan uudenlaista lähestymis-tapaa tyttökulttuureihin.

Sinun täytyy astua johtoon!

Kansainvälisessä tyttötutkimuskonferenssissa Lontoossa marraskuus-sa 2001 sinne kokoontuneet tutkijat toistelivat tai kuulivat muiden kertovan, että "tyttötutkimuksen ensisijainen tehtävä on valtaistaa tyttöjä". Teoreettisesti, metodologisesti ja edustettujen feminististen suuntausten osalta hajanaisessa konferenssissa tämä valtaosin täysin kyseenalaistamattomasti esitetty olettamus yhdisti lähes kaikkia esitel-miä.6

1970-luvun tyttötutkimuksessa puhuttiin tyttöjen emansipoimi-sesta, 1980-luvulla tyttöjen arvon nostamiemansipoimi-sesta, 1990-luvulla erityi-sesti Suomessa tyttöjen kompetenssien esiin nostamisesta ja nyt, 2000-luvulla, tyttöjen valtaistamisesta. Kaikissa näissä korostuksissa on eroistaan huolimatta pitkälti sama ydin: pyrkimys siihen, että

tyt-272

Tyttöjä pelastamassa

tötutkijat jotenkin auttavat tyttöjä. Tämän ajatellaan tapahtuvan joko osoittamalla tyttöjä sortavia rakenteita tai pyrkimällä lisäämään tyttö-jen arvostusta joko yhteiskunnassa, heidän omissa silmissään tai mo-lemmissa. Tarkoituksena on lisätä tyttöjen tietoisuutta omasta ase-niastaan, heidän valtaansa päättää omasta elämästään, heidän mah-dollisuuksiaan saada äänensä kuuluville heille itselleen tärkeissä asioissa.7

Tyttöjen valtaistamisen hahmottuminen tyttötutkimuksen ykkös-tehtäväksi ei sinänsä ollut yllätys Lontoon konferenssissa. Konferens-sin otsikkoA New Girl Order: the Future of Feminist Inquirykertoi jo sen selkeän feministisistä lähtökohdista. Silti on kiintoisaa pohtia, mi-ten tämä valtaistaminen tai emansipominen on voinut sinnitellä lähes kyseenalaistamattomassa asemassa feministiseksi itsensä hahmot-tavan tyttötutkimuksen ytimessä vuosikymmenestä toiseen. Maailma ja tyttöjen asema länsimaissa on muuttunut paljon viimeisen lähes kolmenkymmenen vuoden aikana, joina tyttötutkimusta on tehty.8 Sen voisi olettaa herättävän ainakin kysymyksiä valtaistamisen luon-nostaan lankeavasta roolista tyttötutkimuksessa.

Feministisen naistutkimuksen piirissä on viime aikoina käyty kriittistäkin keskustelua naisten valtaistamisen mahdollisuuksista, oi-keutuksesta ja etiikasta naistutkimuksen avulla.9 Kriittinen keskustelu ylhäältäpäin tapahtuvan, sanellun "emansipomisen" ongelmista on nostanut päätään tyttötutkimuksessa siellä täällä, eri puolilla maapal-loa. "Emansipaation etujoukkoasemista" näyttävät pitävän tiukimmin kiinni osa ikätovereistani ja itseänikin (s. 1961) vanhemmista feminis-tikonkareista, varsinkin Britanniassa. Tyttötutkimuksen grand old lady Angela McRobbie puhui Lontoon konferenssissa kateederilta lä-hes katkerasti menestyjätytöistä, joita on yhä enemmän, eikä ihme, koska nämä horjuttavat jo omalla olemassaolollaan "feministivapaut-tajan" asemaa. Oman vapauttajan roolin kyseenalaistuminen ei ole mukavaa. Itse jouduin tuohon ikävään tilanteeseen jo aiemmin, heti tehdessäni ensimmäistä tyttötutkimustani.

Minä ja minä liikennevaloissa, minä ja minä emansipoimassa

Omaa tyttötutkijan aktiiviuraani 1980-luvun alkupuolella leimasi halu jotenkin auttaa tyttöjä - sitä voisi kutsua nykyterminologialla yhtä lailla pyrkimykseksi valtaistaa tyttöjä. Tämän paatoksen olin omaksunut ennen kaikkea tuolloin, opiskelijana, ihailemiltani Bir-minghamin koulukunnan tyttötutkijoilta: juuri edellä mainitulta An-gela McRobbielta ja kumppaneilta. Nuorisokulttuuritutkimuksen aal-lon Pohjoismaissa saakka nostattanut, aikoinaan uudenlaisia tulkinta-malleja kehittänyt Birminghamin koulukunta tutki nuorten ala-kulttuureja, mutta käytännössä alunperin pelkästään poikia kutsuen heitä nuoriksi.10 Koulukunnan harvat naispuoliset tutkijat kiinnittivät aiheellista ja perusteltua huomiota siihen, että nuorisokulttuurista puhuttaessa puhuttiin tyypillisesti vain pojista, ja tyttöjen kulttuuriset käytännöt olivat siihen saakka jääneet tutkijoilta kokonaan huomioi-matta. He yrittivät tutkia niitä, mutta kontaktin saaminen tutkittaviin työväenluokkaisiin tyttöihin ei ollut helppoa, ja syntyneet tulkinnat olivat varsin epäsensitiivisiä. 11

Birminghamin koulukunnan tyttötutkijoilla oli myös ideologinen paatos ja tavoite. He olivat avoimesti marxilaisia feministejä ja heidän tavoitteenaan oli tyttökulttuurin tulkitsemisen yhteydessä paljastaa "tyttöjä alistavia patriarkaatin ja kapitalismin sortorakenteita". Hie-man myöhemmissä teksteissään McRobbie kertoi eksplisiittisesti, mil-laista hänen mielestään tyttökulttuurin pitäisi olla, jotta tytöt osoittai-sivat yhtä suurta "vapautuneisuutta" (sorrosta) kuin pojat: tyttöjen tulisi lopettaa tyttökamareissaan nuokkuminen ja uneksiminen ja tulla näkyviksi katujen kulttuurissa.12

Olin parikymppinen juuri feminismiin herännyt sosiologian opis-kelija ja tietenkin aivan innoissani sekä ajatuksesta tutkia tyttökult-tuuria että vielä saman tien emansipoida tyttöjä. Kun lisäksi olin suu-rilla maailmanparannusfantasioilla höystetty vasemmistolainen, niin totta kai halusin auttaa sorrettuja tyttöparkoja. Aloin miettiä tavoit-teeseeni sopivaa pro gradu -työn aihetta.

Brittiläinen Birminghamin koulukunnan feministien aloittama tyttötutkimus kietoutui feminismiin ja marxilaisuuteen, ja sen pyrki-mys hahmottui selkeästi emansipatoriseksi. Birminghamilaisten

femi-nismi pyrki tyttökulttuurin näkyväksi tekemiseen, mutta siinä oli vie-lä tasa-arvofeministisiäkin piirteitä, mikä ilmeni erityisesti tyttöjen vertaamisessa poikiin. Tyttötutkimuksen avulla ja tuella etenkin työ-väenluokkaisia tyttöjä pyrittiin emansipoimaan jos ei vapaiksi, niin ainakin tietoisiksi patriarkaatin ja kapitalistisen hegemonian heille syöttämistä valheista. Hurskaana toiveena oli, että tämä parhaimmil-laan helpottaisi tyttöjen vapautumista näiden valheiden tukemista ja osin tuottamista kahleista.

Keksin pro graduni aiheen: aloin tehdä ensimmäistä sosiologista tutkimustani tyttöjen suhteesta rockiin. Teoreettiseksi lähtökohdaksi olin valinnut Birminghamin koulukunnan feministien tyttötutki-musteoretisoinnit; muita tyttötutkimusteoretisointeja ei tosin ollut tuolloin tarjollakaan. Kun sain idean pro gradu -työni aiheesta, soitin itse feministis-vasemmistolaisessa tyttöbändissä, Tavaramarkkinoissa. Oli vuosi 1982, bändi eli vielä ensionnistumisten huumaa. Tajuttuani kuinka vähän naisrokkareita Suomessa ja muualla oli, keksin graduni pääkysymykseksi sen, mitkä kaikki patriarkaatin rakenteet estävät tyt-töjä soittamasta rokkia. Hieno feministinen aihe! Minä olisin työni avulla emansipoimassa Suomen muitakin tyttöjä seuraamaan etu-joukkoa, siis muun muassa itseäni, soittamaan rokkia.

Kun vihdoin aloin tehdä graduani aktiivisesti vuonna 1985 - soitta-minen oli estänyt työn aloittamisen aiemmin - bändimme oli jo ha-jonnut kyllästymisiin, erimielisyyksiin ja opintotukilautakunnan lä-hettämiin kyselyihin. Olin huomannut, että rockin soitto keikoilla kiertelevässä bändissä ei tee nuoren naisen elämää enempää kuin ehkä miehenkään autuaaksi. Jopa päinvastoin: opinnot jäävät kesken tai vii-västyvät, rahat loppuvat, parisuhteet hajoavat, normaalielämää viettä-vät opiskelukaverit luulevat leuhkaksi, painavien soitto- ja äänentois-tolaitteiden raahaamisesta eli roudaamisesta tulevat kädet ja selkä ki-peiksi. Aloittaessani aineiston keräämisen tutkimukseeni "Tytöt ja rock" en enää oikein tiennyt, pitäisikö tyttöjä emansipoida pikemmin-kin olemaan soittamatta rockia kuin soittamaan sitä. Mutta pro gradu -aiheestani, joka oli saanut kannatusta laudatur-seminaarissa arvostamaltani professori Erik Allardtilta, en kehdannut enkä toisaalta halunnutkaan luopua. Sekavin mielin lähdin keräämään aineistoa.

Tarkka hypoteesini "patriarkaatin rakenteet estävät tyttöjä toteutta-jasta itseään rockia soittamalla" ja siihen kietoutuva oletukseni,

jon-JAANA LÄHTEENMAA

ka mukaan tämä on tärkeä yhteiskunnallinen epäkohta, olivat pahasti horjuneet jo tutkimusta aloittaessani. Siksi keräsin ja haalin empiiristä aineistoa mahdollisimman paljon ja laajalta alueelta. Selvitin asiaa isolla koululaiskyselyllä, kvalitatiivisilla haastatteluilla, tiedoilla Ou-lunkylän pop-jazz-opistoon sisään pyrkineiden sukupuolijakaumasta ja vielä muutamista muistakin lähteistä keräämilläni tiedoilla. Kuun-telin Dingoa, pohdin ja tutkailin sen sanoituksia ja sävelkulkuja, tein kvalitatiivisia pitkiä haastatteluja niin Dingo-faneista kuin rockia soit-tavista tytöistäkin. Lisäksi tutkin kaikkia mahdollisia saatavilla olevia dokumentteja bändiharrastuksesta ja etenkin harrastuksen sukupuo-littuneisuudesta.

Olin luisunut pois emansipatorisista tavoitteista. Yritin lopulta vain ymmärtää, mistä kaikesta tyttöjen ja rockin suhteessa on kyse. Mitä merkityksiä rockista saavat toisaalta fanit, toisaalta soittajat, ja miten tämä on kytköksissä rockin miehiseen historiaan? Yritin yhä jossain määrin vastata kysymykseen "miksi niin harvat tytöt soittavat rockia?" mutta minulla ei enää ollut etukäteiskäsitystä siitä, että tyttö-jen jotenkin välttämättäpitäisi soittaa enemmän rockia. En siis ollut valtaistamassa tai emansipoimassa tyttöjä, koska en enää tiennyt, mi-hin suuntaan heitä pitäisi yrittää sysätä suhteessaan rockiin. Kun pro graduni valmistui, se sisälsi paljon informaatiota ja joitain järkeen-käypiä tulkintojakin, mutta ei poliittista ohjelmallisuutta.13

Mutta miten käy tytöiltä rock and roll?

Tutkimukseni empiirisestä aineistosta, varsinkin peilattuna birming-hamilaisten tyttötutkijoiden niin sanottuihin feministisiin teorioihin, nousi esiin seikkoja, jotka saivat minut yhä enemmän pohtimaan muutamia emansipoimisen solmukohtia. Millä oikeudellakaan voisin seistä alkuperäisen, vuonna 1982 kehittelemäni valtaistamispyrki-myksen "minä emansipoin tytöt soittamaan rockia" takana? Voisinko toimia ainakaan tutkijana minkään autoritaarisesti etukäteen sanel-lun tai itse sanelemani emansipatoriseksi tarkoitetun tavoitteen taka-na? Lukuisat kvalitatiivisesti haastattelemani Dingo-fanit sanoivat, että he eivät kertakaikkiaan halua soittaa rockia, että heillä on

"parem-Tyttöjä pelastamassa

paakin tekemistä". Menepä siihen nyt sitten sanomaan, että "eikä ole, te olette vain väärän tietoisuuden vallassa".14

Ajatukset, joita minulle jäi "Tytöt ja rock" -tutkimukseni vihdoin valmistuttua vuonna 1988, olivat tyttöjen rockin suhteen emansipoi-misen kannalta sekavia. Pitäisikö niitä tekijöitä, jotka ehkä ovat estä-mässä joitain tyttöjä soittamasta rockia, purkaa - olkoonkin, että moni tyttö ei tosiaanhalunnutsoittaa rockia?15 Sikäli kun joidenkin tyttöjen orastavaa halua soittaa rockia tukahduttavia esteitä ilmeni, niiden purkaminen tai ainakin aukireflektointi olisi ollut mielekästä. Näin tuumailin ajatellen kuitenkin samalla, että fanitoimintoihin tai klassisen pianon soittoon keskittyviä tyttöjä ei tosiaankaan ole syytä syyllistää tai birminghamilaisten tyttötutkijoiden tapaan vähätellä. Ajatukseni tyttöjen rockinsoittoharrastusta estävien käsityskimppu-jen purkamisen mielekkyydestä perustui siihen, että nähdäkseni ke-nenkään ihmisten ilmaisuvapautta rajoittavat rakenteet, olivatpa ne sitten materiaalisia, juridisia tai asenteellisia, eivät ole kannatettava asia. Taustalla ei enää ideologisesti ollut niinkään feminismi kuin dif-fuusi yleishumanismi.

Myöhemmän tyttötutkimukseni teon kannalta paljon hedelmälli-sempi löytö "Tytöt ja rock" -tutkimuksessani oli empiirisestä aineis-tostani esiin noussut fanityttöjen kulttuurin luovuus. Tutkimani fani-tytöt vitsailivat, kehittelivät uskomattoman hauskoja tarinoita, pohti-vat väliin karnevalisoiden, väliin vakavoituen suhdettaan vastakkai-seen sukupuoleen ja laajemmin koko sukupuolijärjestelmäämme käyttäen Dingo-yhtyettä ikään kuin peilipintana. Fanikulttuuri näyt-täytyi kaikkena muuna kuin "romanssi-ideologian täyttämänä, ää-rimmäisen ulkoapäin ohjattuna turvapaikkana poikien brutaalilta seksismiltä", jollaiseksi birminghamilaiset Angela McRobbie ja Jenny Garber olivat sen hahmottaneet.

Ymmärsin pala palalta, että jos fanitytöille ylipäätään haluaisi tehdä tutkijana jonkin palveluksen, sen voisi tehdä nostamalla heidän kult-tuurinsa luovia puolia esiin ja julkiseen keskusteluun. Tämä olisi, jos ei nyt suurempi palvelus, niin ainakin pienempi karhunpalvelus kuin heidän syyllistämisensä brittifeministien tapaan ja patistamisensa pois faniudesta mieluummin katujen jengeihin tai rockia soittamaan.

Älä itke, Iines, älä itke, Iines

1980-luvun mittaan Pohjoismaihin syntyneessä tyttötutkimuksessa lähdettiin tulkitsemaan tyttökulttuuria kovin erilaisella asenteella kuin mitä brittiläisessä tyttötutkimuksessa tehtiin. Tyttöjen kulttuuri-sia käytäntöjä ei tasa-arvofeminismin hengessä verrattu saati arvotettu suhteessa poikien kulttuuriin, vaan tyttökulttuurissa pyrittiin nä-kemään sen oma sisäinen mieli ja logiikka.16 Paikoin pohjoismaisessa tyttötutkimuksessa tyttökulttuuria myös juhlittiin niin sanotun ole-musfeminismin hengessä: naiseus on sinänsä arvokasta ja niin on myös tyttöys. Etenkin naisten reproduktio-kompetensseja ja hoivara-tionaliteettia ihasteltiin. Valtaistamisesta ei puhuttu, eikä emansi-patiokaan juuri vilahdellut tuon ajan pohjoismaisten feministi-tyttö-tutkijoiden puheissa. Tyttöyden juhlinta nivoutui olemusfeminismiin niin, että tyttöjä ja naisia ei pyritty emansipoimaan miesten kaltaisiksi vaan julistettiin pikemminkin, että tytöt ja naiset ovat arvokkaita olentoja niine hyvineen ja heidän on syytä pitää itsestään.17

Olemusfeminismilläkin oli yhteys valtaistamistavoitteisiin, vaikka kovin eri tavalla kuin tasa-arvofeminismillä, jonka elementtejä oli 1970-luvun naisliikkeessä laajemminkin kuin vain brittiläisten vasemmistofeministien ajattelussa. Ajatus kulki jotakuinkin niin, että ylistäminen vahvistaa naisia ja vahvistuminen valtaistaa. Tätä ei tenkaan eksplikoitu kovin selkeästi. Osin olemusfeminismissä oli kui-tenkin kyse yksinkertaisesti vastaiskusta tasa-arvofeministisiä ajatuk-sia vastaan, jotka syyllistivät naiajatuk-sia ja tyttöjä siitä, etteivät he ole tar-peeksi miesten tai poikien tai kaltaisia.

Tässäkin suuntauksessa oli sudenkuoppansa: tyttökulttuurissa ke-hittyvien hoiva- ja ihmissuhdekykyjen ylenpalttinen ylistäminen näytti implisiittisesti osoittavan tyttöjen ja naisten luontaisimmaksi paikaksi kodin ja sen lieden vaalinnan. Kun suuntaus nosti päätään vielä nimenomaan Pohjoismaissa, jossa naisten rooli on perinteisesti tai ainakin pitkään ollut muutakin kuin kotilieden vaalijana toimimi-nen, lopputulos tai johtopäätös tuntui ontuvalta. Näin oli varsinkin Suomessa, jossa pohjoismaiseen tasa-arvoihanteeseen vielä yhdistyy itäinen vahvan naisen perinne18.

Pohjoismaisessa 1980-1990-lukujen vaihteen tyttötutkimuksessa kehkeytyi toinenkin juonne, joka oli vähemmän ideologisen

feminis-min läpäisemä. Analyyttisyydessään se nostatti kiintoisia ja kiihkotto-mia tarkasteluja tyttöjen asemasta. Muun muassa Sabine Cwejman ja Kirsten Drotner19 avasivat näkökulmaa tytöksi kasvamisen reunaeh-toihin eli niihin ristiriitaisiin paineisiin, joiden puristuksessa etenkin pohjoismainen tyttö varttuu naiseksi: äiti-uranainen, seksikäs mutta pidättyvä, älypää muttei liian uhkaava pojille. Nämä pohjoismaiset tyttötutkijat eivät surkutelleet tyttöjä ristiriitaisten vaatimusten puris-tuksessa elämisestä, vaan huomauttivat, että ehkä tällaisessa ruuvi-penkissä voi myös oppia jotakin, ainakin sosiaalista joustavuutta. Mitä kaikkea muuta - sen he jättivät avoimeksi. Näillä pohdinnoilla oli suu-ri merkitys suomalaiselle 1990-luvun tyttötutkimukselle.

Samoihin aikoihin, 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, tutkin helsin-kiläisiä jengejä Nuorisosasiankeskuksen tilaustutkijana ilman erityistä naisnäkökulmaa. Tyttökysymystä ei kuitenkaan voinut, eikä ollut tar-koituskaan, sivuuttaa. Huomasin, että poikien heiluessa katujengien ja alakulttuureiden "kingeinä" tytöt eivät suinkaan nökötä "tyttökama-reissaan", kuten brittiläisten ohella myös olemusfeministiset ruotsalai-set tyttötutkijat ovat kuvanneet. Sen sijaan tytöt sukkuloivat useissa eri jengeissä, vaihtelivat sosiaalisia miljöitään ja roolejaan sekä käytti-vät kaupunkitilaa huomattavasti laajemmin ja luovemmin kuin po-jat.20 Samoihin aikoihin kollegani Sari Näre oli tulossa sosiologian lisensiaatintutkimuksessaan Nuorten sankarikäsityksiä21 tuloksiin, joiden perusteella tytöillä näytti sankaruutta pohtiessaan olevan pal-jon realistisempia ajatuksia kuin pojilla. Pojat näyttivät olevan fiktio-orientoituneita, tytöt realiteettitajuisia, pojat näyttivät vastaavan kysy-myksiin tunteen vimmalla, tytöt erittelevällä analyyttisyydellä. Esiin nousi asioita, jotka olivat kovin erilaisia kuin mitä yleinen mielipide nuorista tytöistä ja pojista oletti.

Vuonna 1990 Sarin Näreen kanssa yhteen kutsumamme suomalai-set tyttötutkijat huomasivat pohtineensa jo jonkin aikaa samoja asioi-ta. Yksi toisensa jälkeen kertoi siihen saakka epäilleensä, onko harha-teillä, vai miksi löydökset eivät sovi yhteen sen enempää brittiläisten kuin pohjoismaistenkaan alan teorioiden kanssa. Keskustelemalla al-koi löytyä kokonaan uudenalaisia yhteisiä tulkintalinjoja. Tämän ko-koontumisen ja siitä jatkuneen keskustelun ja kehittelytyön pohjalta syntyi vuonna 1992 ilmestynyt teosLetit liehumaan -tyttökulttuuri

JAANA LÄHTEENMAA

"Lettiemme" pääteesinä oli, että tyttökulttuurissa kehittyy monenlaisia kompetensseja: ei vain hoivaamiseen liittyviä vaan sellaisia, jotka antavat moninaisia laajoja valmiuksia toimia kyvykkäästi myöhäis-modernin yhteiskunnan ristiriitaisten vaateiden viidakossa. Kehittelimme yhdessä Sari Näreen kanssa terminaltruistinen individualismitarkoittamaan sitä, että tytöt voivat samaan aikaan toimia ihmis-suhdesuuntautuneesti ja hoivaavasti sekä ajatella ja kehittää myös itseään. Katsoimme tämän näkyvän ja ilmenevän monin tavoin tyttöjen monipuolisuudessa ja kyvykkyydessä.

Olimme niin riemuissamme uuden näkökulman, suorastaan tulkin-tateorian löytämisestä, että emme varmaankaan ensi huumassa kovasti pohtineet, valtaistaako se tyttöjä vai ei. Mutta kun asiaa tuli jossakin vai-heessa pohdittua, emme suinkaan panneet pahaksemme, että kirjan sa-nomalla todella näytti olevan tyttöjen yleistä arvostusta jos ei nostavaa niin ainakin potentiaalisesti nostattavaa merkitystä. Medioiden, varsin-kin naistoimittajien piirissä kirjan vastaanotto oli innostunut, ja tätä kautta kirjan tulkinnat levisivät laajemmalle kuin akateemisen yleisön piiriin.22 Tytöt ovatkin fiksuja eivätkä bimboja! Myöhemmin kuullun mukaan tämä viesti herätti ajatuksia, nostatti jopa opintopiirejä ainakin muutamien nuorisotyöntekijöiden keskuudessa.

Oliko tyttöjä valtaistavaa saada aikuisia, vaikkapa opettajia, pohti-maan sitä, että ehkä tytöt eivät olekaan niin "bimboja" ja epäsolidaa-risia toisilleen, eivät vain haaveissaan nuokkuvia ja tyhmempiä kuin pojat, kuten vielä silloin usein luultiin?23 Jos valtaistuminen on osal-taan sitä, että ihminen saa lisää liikkumatilaa itselleen eikä häntä aliar-vioida siksi, että hän kuuluu tiettyyn ihmisryhmään, niin tyttöjen kompetensseja korostava näkökulma saattoi juuri tuona ajankohtana toimia tyttöjen valtaistumista tukevasti. Tai sitten ei. Joka tapauksessa lähetimme viestimme maailmalle ja toivoimme tietenkin parasta.

Me oomme sankarittaria kaikki,

kun vain oikein katsotaan

Kului kymmenisen vuotta. Talouslama tuli ja meni - eriarvoisuus jäi, myös tyttöjen välille. Seksibaarit ja katuprostituutio tulivat - osa meni, osa jäi. Nokia-insinöörit, miehet, tulivat ja pelastivat Suomen,

Tyttöjä pelastamassa

väitetään. Toisaalta valitsimme naispresidentin. Tiedämme myös, että tytöt menestyvät yhä paremmin koulussa verrattuna poikiin, että tyttöjen humalahakuinen juominen on joissain ikäryhmissä ohittanut poikienkin humalahakuisuuden, että suurempi osa nuorista naisista kuin ehkä koskaan aiemmin kärsii vakavista syömishäiriöistä. Ja niin edelleen. Ristiriitaisia merkkejä tyttöjen tilanteesta riittää.

Nyt on entistä vaikeampaa edes kuvitella, millaista olisi kaikkia tyt-töjä samalla kertaa valtaistava tutkimus tai edes feministiset teesit, joil-la olisi relevanssia kaikille tytöille. 1970-luvuljoil-la varmaankin tarvittiin birminghamilaisten feministien nostamaa keskustelua (britti)tyttöjen alisteisesta asemasta. Ainakin silloinen sosiologinen keskustelu nuori-sosta tarvitsi tyttöjen moninkertaisesta alisteisuudesta puhumista edistyäkseen, alkaakseen ottaa huomioon asioita, joita oikeasti on ole-massa, huomioidakseen puolet nuorisosta. Tyttöjen ongelmia oli mahdollisesti jopa suurenneltava, jotta tytöt ylipäätään olisi suostuttu huomaamaan.

1980-luvulla oli aika ylistää tyttöjä, heidän hoivakykyjään, heidän perinaisellisiksi oletettuja piirteitään, vastapainoksi tasa-arvofeminis-tien harjoittamalle perinteisten tyttöjen ja naisten vähättelylle. 1990-luvun Suomessa oli mielekästä nostaa esiin tyttöjen monimuotoiset muuttuvassa maailmassa pärjäämistä edesauttavat kompetenssit. Oli perusteltua nostaa esiin se, että tytöt eivät ole poikiin verrattuna suin-kaan piipittäviä ja unelmoivia mitättömyyksiä, mutta eivät myöskään ennen kaikkea hoivakyvyissään tuleviksi äideiksi kehittyviä ihmissuh-de- ja tunnekimppuja, vaan myöhäismodernissa yhteiskunnassa vaa-dittaviin moninaisiin kykyihin kehittyviä olentoja. Teesi, antiteesi, synteesi - ikään kuin tyttötutkimuksen paradigmamurroksissa olisi nähtävissä lähes dialektiikan mukainen kaari.

Eikö tässä vaiheessa olisi sopiva aika pysähtyä reflektoimaan tyttö-tutkimusta monella tavalla, monilla tasoilla? Osin näin on jo alettu tehdäkin. Feministitutkijat ovat jo jonkin aikaa pohtineet sitä, että naistutkimus on pitkään tehnyt vääryyttä naisten elämäntilanteiden kirjavuuden ymmärtämiselle niputtamalla naiset yhteen.24 Tämän-tyyppinen keskustelu on tulossa tyttötutkimukseenkin, kuten Lon-oon tyttötutkimuskonferenssissa saattoi huomata. Tyttöjen elämän-tilanteiden ja itse tyttöjen niin ongelmien kuin ilojenkin kirjavuus huomataan ja huomioidaan.

Jos ja kun tyttöjen ja heidän tarpeidensa kirjavuus myönnetään ja huomioidaan tyttötutkimuksessa, miten käy tyttöjen valtaistamis-tavoitteen? Mitä kun yhdet tytöt tarvitsisivat valtaistuakseen yhtä, toi-set ehkä jopa aivan päinvastaista asiaa tai muutosta? Voiko tyttöjen valtaistaminen silti jäädä tyttötutkimuksen tavoitteeksi, niin että val-taistetaan pieniä erillisiä tyttöryhmiä kerrallaan? Kutakin tarpeelliseen suuntaan: koulunsa keskeyttäneitä teiniäitejä takaisin kirjojen ääreen, kehostaan vieraantuneita lukutoukkia ruumiillisuutensa ääreen ja niin edelleen? "For women" ja tyttöjä varten, tyttöjen hyväksi - eihän sen tarvitse murtua vaikka maailma ja tyttöjen väliset erot monimut-kaistuvatkin?

Hetkinen. Ensinnäkin naistutkimuksen sisällä on alkanut nousta keskustelua emansipoimisen ja valtaistamisen ongelmista.25 Keskus-telussa on esitetty teräviä ja vaikeita kysymyksiä, kuten miten valtais-taa feministitutkijan hyväksi katsomaan suunvaltais-taan naisia tai tyttöjä, jotka ovat kertakaikkisen eri mieltä tutkijan kanssa siitä, mihin suun-taan heidän elämänsä pitäisi mennä. Onko koskaan oikein lähteä val-taistamaan naisia tai tyttöjä ylhäältäpäin sanelluin ohjelmin? Mitä tuo valtaistaminen lopulta on?26

Aiheellisesti on myös kysytty, miksi feministisessä tutkimuksessa on vieläkin niin vähän toimintatutkimusta, kun se saattaa olla ainoa moraalisesti oikea valtaistamisen tapa pakottaessaan tutkijat ja tutkit-tavat ainakin suhteellisen tasa-arvoiseen dialogiin. On ylimielistä pyr-kiä valtaistamiseen ja emansipoimiseen ilman aitoa dialogia tutkitta-vien kanssa ja dialogiin väkisin sisältyvää valmiutta muuttaa omia läh-tökohtaolettamuksiaan.27 Amerikkalainen tyttötutkimuksen pohtija Jennifer Eisenhauer väitti Lontoon konferenssin ehkä viiltävimmän kriittisessä puheenvuorossa jopa, että valtaistamiseen pyrkivää tai ei, koko feministiseen tyttötutkimukseen on sisäänrakennettuna tyttöjen vähättely. Tyttöjen näkeminen puutteellisina naisina, puolinaisina, jotka joko tulevat joskus tajuamaan tärkeitä asioita kuten "naisten vä-lisen sisaruuden" tai sitten eivät, ja jäävät lapsinaisiksi lopun ikäänsä. Eisenhauerin mukaan tämä traditio on elänyt aina tyttöihin hyvin ylenkatsovasti suhtautuneesta Simone de Beauvoirista lähtien. Eisen-hauer halusi kuitenkin uskoa, että asialle voitaisiin tehdä jotain, mikä edellyttäisi tyttötutkijoilta kuitenkin tiukkaa itsereflektointia ja peiliin katsomista.

Edellä esiintuodut ongelmat koskevat nimenomaan feminististä ja siis määritelmänomaisesti tutkittaviensa emansipaatioon tai valtaista-miseen tähtäävää tyttötutkimusta. On huomautettava, että muun muassa Suomessa tehdään entistä enemmän sellaista tyttötutkimusta, joka on aidosti hermeneuttista, jossa pyritään ymmärtämään ja tulkit-semaan, eikä kertomaan, mitä tyttöjen pitäisi tehdä. Tutkijat luottavat siihen, että tutkimustulokset saavuttavat tytöt jos ovat saavuttaakseen ja tytöt hyödyntävät niitä jos ovat hyödyntääkseen - ja yhteiskunnalli-sessa ja muussa päätöksenteossa huomioidaan tulokset, jos päätök-sentekijät ovat tarpeeksi järkeviä.

Meille 1970-1980-luvuilla ideologiseen, marxilaisen sosiologian jälkimainingeissa vahvasti politisoituneeseen, tyttötutkimukseen varttuneille hermeneuttisen asenteen omaksuminen tyttöjä tutkit-taessa voi olla vaikea, ja vie aikansa, ennen kuin siihen pystyy. Mesta-roiva valtaistaminen, käytännössä jopa tyttöjen tahdon ja autenttisen arvon yli käveleminen voi reflektoimattomimmillaan ja pahimmillaan liittyä siihen, että tyttötutkija haluaa kynsin hampain pitää kiinni emotionaalisesta presuppositiostaan "minä olen pelastaja, ja siten kor-vaamaton".

Sen sijaan, että puhkuisi vihaisena "diiva-tyttöjen" roolia vasten-mielisessä myöhäismodernissa kapitalismissa neoliberalismin man-nekiineina, surkutellen ohessa vähän teiniäitien kovaa kohtaloa (ku-ten Angela McRobbie Lontoon konferenssin pääesitelmässään teki), pitänee nöyrtyä myöntämään, että kaikki tytöt eivät feministitutkijan neuvoja ja apua kaipaa. Nyt ei ole aika astua johtoon. Tyttötutkimusta voi ja on ehkä joskus myös aika tehdä ymmärtävästi, hermeneuttisesti, itsekin ihmetellen, eikä jatkuva oikeassa olijan ja vapautustaistelijan kiilto silmissään.

Toisaalta on varmaan niitäkin tyttöjä, joilla on sellaisia ongelmia, että he hyötyisivät aidon dialogisessa hengessä toteutetusta feministi-sestä toimintatutkimuksesta: tutkimuksesta, jossa kysytään ja myös maltetaan kuunnella, mitä tytöt itse kokevat sellaisiksi ongelmiksi, joi-den ratkomisessa tutkija voisi auttaa.28 Silloin ei asetuta oikeassa ole-vana sankarifeministinä tyttöjen johtoon vaan rinnalle, sivuun, ehkä hetkeksi jopa taakse ihmettelemään maailman muuttumista ja moni-mutkaisuutta, pohtimaan omia motiivejaankin. Koville se voi kyllä aluksi ottaa. Puhun kokemuksesta.

JAANA LÄHTEENMAA

Vi it t e et

1. Englanniksi termi "to empower". 2. Ks. Sintonen 1984.

3. Kiitos Pirkko Heikkiselle ja Anne Puuroselle paneutuvasta kommentoin nista.

4. Ks. feminismin vaiheista esim. Jallinoja 1983; Jallinoja 1987; Delamot 2001. 5. Ks. Topo 1988.

6. Ks. Lähteenmaa & Tolonen 2002.

7. Siitä, mitä kaikkea valtaistaminen on, on käyty laajaa keskustelua mm. so siaalipolitiikan, hoitotieteen ja vähitellen feministisenkin tutkimuksen pii rissä.

8. Suomen osalta Näre & Lähteenmaa 1992; uusimmista muutoksista tämän kirjan johdanto; Britannian osalta esim. McRobbie 2000, 198-214; Delamot 2001; Walkerdine, Lucey & Melody 2001.

9. Esim. Kelly, Burton & Regan 1994.

10. Koulukunnan keskeisin teos onResistance through Rituals(Clarcke ym. 1976), ks. koulukunnan suomalaisanalyyseista Ehrnrooth 1988; Hoikkala 1989; Lähteenmaa 1989; Lähteenmaa 1996.

11. McRobbi e & Garber 1976; ks. T op o 1988; Lähteenm aa 198 9 sekä McRobbien itsereflektiota aiheesta McRobbie 2000, 1-11.

12. McRobbie & Garber 1976; McRobbie 1978; McRobbie 1980. 13. Lähteenmaa 1989 (julkaisematon pro gradu-työ alunperin 1988).

14. Musiikkitieteilijä Helmi Järviluoma (2002) on joutunut pohtimaan hyvin sa mantyyppisiä kysymyksiä tutkiessaan naisten asemaa ja lähinnä kahvin-keittäjäroolia tutkimassaan pelimanniryhmässä.

15. Tällaisia estäviä rakenteita edustivat ainakin muutamat nuorten tyttöjen rockin soittoa koskevat asenteet: pojista noin 20 % oli sitä mieltä, että rockin soitto ei sovi tytöille, tytöistä pienempi osa. Rumpujen soiton sopi-vuutta kysyttäessä luvut olivat vielä suuremmat.

16. Esim. Sörensen 1991.

17. Ks. Jallinoja 1987; Topo 1988; Lähteenmaa ja Näre 1992. 18. Ks. Apo 1995.

19. Ks. Cwejman 1991; Drotner 1991. 20. Lähteenmaa 1991; Lähteenmaa 1992. 21. Näre 1992.

22. Tiedeyhteisössä vastaanotto oli vaihteleva: suomalaiset naistutkijat hyväk-syivät, jopa innostuivat, muutamat miestutkijat vastustivat tulkintojam-me, mutta vastustusta ja torjuntaa löytyi huomattavasti myös ulkomaisten feministi-tyttötutkijoiden taholta, joille esittelimme tulkintaamme kan-sainvälisissä ja pohjoismaisissa konferensseissa.

23. Ks. Tarmo 1992. Marjatta Tarmon opettajien tyttö- ja poikakäsityksiä kos-kevan tutkimuksen mukaan opettajat todellakin pitivät tyttöjä paljon tyy-pillisemmin tyhminä kuin poikia: huonosti menestyvää poikaa pidettiin laiskana, tyttöä tyhmänä; hyvin koulussa menestyvää poikaa pidettiin älykkäänä, tyttöä pelkästään ahkerana.

24. Esim. Delamot 2001.

25. Esim. Kelly, Burton & Regan 1994; Järviluoma 2002; tässä kirjassa Anne Puuronen.

26. Suomessa naishistorioitsija Irma Sulkunen (1991, 108-109) esitti kriittisiä kysymyksiä feministitutkijoiden emansipaatio-ohjelmista jo yli 10 vuotta sitten. Hän sanoi tämän emansipaation olevan kuin arvausleikki, jonka ole-musta ei paljasteta kuin tipoittain, sillä "tasa-arvoa se ei ole, itsensä to-teuttamista kyllä, kilpailua miesten kanssa se ei ole [...]". Hän kysyi, kuka sanoisi selkeästi, miten itseä toteutetaan ja mikä tuon toteuttamisen lop-putulos on. Kukaan ei tainnut sanoa, sillä Sulkusen kriittisistä kysymyksistä ei syntynyt suomalaisissa feministipiireissä kovin innostunutta keskustelua. 27. Kelly, Burton & Regan 1994, 36-37.

28. Tällaista tutkimusta voisi tehdä vaikka freirelaisen, alunperin vapautuksen teologian helmoista syntyneen pedagogiikan hengessä, jossa tutkittava ja tuettava yhteisö nimenomaan itse määrittelee, missä se tarvitsee apua (ks. Kurki 2000).

Lähteet

Apo, Satu (1995)Naisen väki. Tutkimuksia suomalaisten kansanomaisesta kult-tuurista ja ajattelusta.Hanki ja Jää, Tampere.

Cwejman, Sabine (1991) Konstans och förändring in tonårsflickors livsvärld. Teoksessa Kön och identitet i förändring. Toimittaneet J. Förnäs, U. Boethius ja S. Cewjman. FUS-rapport nr. 3. Brutus Östlings Bokförlag Sym-posium AB, Tukholma.

Clarcke, John & Hall, Stuart & Jefferson, Tony & Roberts, Brian (1976) toim.

Resistance through Rituals.Hutchinson, Essex.

Delamot, Sara (2001) Changing women, unchanged men? Sociological perspectives on gender in a post-industrial society.Open University Press, Buckingham.

Drotner, Kirsten (1990) Kulturelt kön och modern ungdom. TeoksessaKön och identitet i förändring.Toimittaneet J. Förnäs, U. Bothius ja S. Cewjman. FUS-rapport nr. 3. Brutus Östlings Bokförlag Symposion AB, Tukholma. Ehrnrooth, Jari (1988)Hevirock ja hevarit: myytit, tyyli ja alakulttuuri.

Tapaus-tutkimus hevareista Joensuun nuorisotaloyhteisössä.Karjalan tutkimuslai-toksen julkaisuja no 83. Joensuun yliopisto, Joensuu.

Fagerholm, Monica (1999)Diiva.Otava, Helsinki.

Hoikkala, Tommi (1989) Nuorisokulttuurista kulttuuriseen nuoruuteen. Gau-deamus, Helsinki.

Jallinoja, Riitta (1983)Suomalaisen naisliikkeen taistelukaudet.WSOY, Juva. Jallinoja, Riitta (1987) Mitä on naiseus?Sosiologia1(24), s. 32-42.

Järviluoma, Helmi (2002) "Ei hän ole tyttö, hän on antropologi!" Muistiinpa-noja sukupuolitetulta kentältä.Nuorisotutkimus1(20), s. 3-16.

Kelly, Liz & Sheila Burton & Linda Regan (1994) Researching Women's Lives or Studying Women's Oppression? Reflections on What Constitutes Feminist Research. TeoksessaResearching Women's Lives from a Feminist

Perspective.Toimittaneet Mary Maynard ja June Purvis. Taylor & Francis, Lontoo.

Kurki, Leena (2000)Sosiokulttuurinen innostaminen.Vastapaino, Tampere. Lähteenmaa, Jaana (1989)Tytöt ja rock.Kansalaiskasvatuksen keskus r.y.

Tutki-muksia ja selvityksiä 2, Helsinki.

Lähteenmaa, Jaana (1991)Hiphoppareita, lähiöläisiä ja kultturelleja. Nuoriso-ryhmistä 80-luvun lopun Helsingissä. Helsingin kaupungin nuorisoasiain-keskuksen julkaisuja 1, Helsinki.

Lähteenmaa, Jaana (1992)Tytöt, pojat ja nuorisoryhmät. Ryhmien ja ryhmiin-kuulumisten ulottuvuuksia ja tulkintoja. Julkaisematon sosiologian lisen-siaattityö, yhteenvetoluku. Helsingin yliopisto, Helsinki.

Lähteenmaa, Jaana (1996) Alakulttuuriteorian nousu ja tuho? TeoksessaNäin nuoret. Näkökulmia nuoruuden kulttuureihin. Toimittaneet Leena Suur-pää ja Pia Aaltojärvi. Tietolipas 143. SKS, Helsinki.

Lähteenmaa, Jaana & Tolonen Tarja (2002) "Girl power" - kenen valtaa? Ra-portti Lontoon tyttötutkimuspäivistä.Nuorisotutkimus1(20), s. 66-70. McRobbie, Angela (1978) W orking class girls and the culture of femininity.

TeoksessaWomen take issue. Aspects of women's subordination. Toimitta-nut W omen's studies group. Hutchinson, Lontoo.

McRobbie, Angela (1980) Settling accounts with subcultures. A feminist critique.Screen Education 34.

McRobbie, Angela (2000) Feminism and Youth Culture. McMillan Press, Hamsphire.

McRobbie, Angela & Garber, Jenny (1976) Girls and subcultures. Teoksessa

Resistance through Rituals.Toimittaneet S. Hall ja T. Jefferson. Hutchinson, Essex.

Näre, Sari (1992) Tyttöjen ja poikien sankarikäsityksiä. Kansalaiskasvatuksen keskuksen tutkimuksia ja selvityksiä 1. Kansalaiskasvatuksen keskus, Helsin-ki.

Näre, Sari & Lähteenmaa, Jaana (1992) Yhteenveto. Moderni suomalainen tyttöys: altruisistista individualismia. Teoksessa Letit liehumaan. Tyttökult-turi murroksessa. Toimittaneet Sari Näre ja Jaana Lähteenmaa. SKS, Hel-sinki.

Sintonen, Matti (1984) T he Pragmatics of Scientific Explanation. Acta Philosophica Fennica,Voi. 37, The Philosophical Society of Finland, Helsinki. Sulkunen, Irma (1991)Retki naishistoriaan.Hanki ja Jää, Tampere.

Sörensen, Anne-Scott (1991) Könskulturer och könets kultur. Teoksessa Om unga kvinnor. Toimittaneet H. Ganetz ja K. Lövgren. Studentlitteratur, Lund.

Tarmo, Marjatta (1992) "Tytöt ne mutisee mekkoosa". Opettajien käsityksiä tytöistä. TeoksessaLetit liehumaan. Tyttökultturi murroksessa. Toimitta-neet Sari Näre ja Jaana Lähteenmaa. SKS, Helsinki.

Topo, Päivi (1988)Tyttöjen elämäntavat ja tulevaisuudenkuvat. Kansalaiskas-vatuksen keskuksen tutkimuksia ja selvityksiä 1. KansalaiskasKansalaiskas-vatuksen kes-kus, Helsinki.

Walkerdine, Valerie & Lucey, Helen & Melody, June (2001)Growing up Girl. Psychosocial explorations of gender and class.Palgrave, Houndmills.