Paikallisten julkishyödykkeiden kapitalisoituminen asuntojen hintoihin

(1)

Paikallisten julkishyödykkeiden kapitalisoituminen

asuntojen hintoihin

Kansantaloustiede

Maisterin tutkinnon tutkielma Janne Jaalivaara

2015

Taloustieteen laitos Aalto-yliopisto

(2)

Paikallisten julkishyödykkeiden

kapitalisoituminen asuntojen

hintoihin

Pro gradu -tutkielma

Janne Jaalivaara

27.5.2015

Taloustiede

Hyväksytty taloustieteen laitoksella xx.xx.2015 arvosanalla

_______________________________________________________

1. tarkastajan nimi 2.tarkastajan nimi

(3)

Tiivistelmä

Tämän pro gradu –tutkielman tarkoitus on perehtyä paikallisten julkishyödykkeiden kapitalisoitumiseen asuntojen hintoihin. Tutkielman ensimmäisessä osassa esitellään kapitalisoitumiseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Keskeisenä menetelmänä on hedonisten hintojen malli ja maantieteelliseen rajaan liittyvä epäjatkuva regressiomalli, joita on sovellettu arvioimaan kotitalouksien maksuhalukkuutta paikallisille julkisille palveluille. Lisäksi esitellään muita menetelmien sovelluskohteita, kuten politiikkatoimenpiteiden arviointi ja kuluttajien rationaalisuuden tutkiminen. Tutkielman toisessa osassa arvioidaan empiirisesti Helsingin ja Vantaan välisen kuntarajan vaikutusta asuntojen hintoihin yhdistämällä asuntokauppa-‐aineistoon sijaintitietoja. Tulosten mukaan kunnan vaikutus vaihtelee suuresti eri asuinalueilla, mutta empiirisen analyysin vaatimukset täyttäviä alueita on vain yksi. Tällä alueella asunnot Helsingissä ovat noin 12-‐29 % Vantaata kalliimpia. Tulosten suuruusluokka on sama kuin erot kunnallisveroissa ja joukkoliikenteen kustannuksissa kuntien välillä.

(4)

Sisällysluettelo

1. Johdanto ... 4

2. Kapitalisoitumiseen liittyvä tutkimuskirjallisuus ... 5

2.1 Asunto hyödykkeenä ... 5

2.3 Kapitalisoituminen ... 6

2.4 Hedonisten hintojen malli ... 7

2.5 Hallintoalueisiin liittyvien julkishyödykkeiden kapitalisoituminen ... 9

2.6 Koulutukseen liittyvät tutkimukset ... 12

2.7 Politiikkatoimenpiteiden arviointi ... 17

2.8 Kapitalisoitumisen aste ... 20

2.9 Kapitalisoituminen ja kotitalouksien rationaalisuus ... 22

2.10 Yhteenveto ... 27 2.11 Johtopäätökset tutkimuskirjallisuudesta ... 29 3. Empiirinen analyysi ... 31 3.1 Johdanto ... 31 3.2 Empiirinen strategia ... 32 3.3 Aineisto ... 36 3.4 Regressiotulokset ... 40 3.5 Etäisyyden vaikutus ... 45 3.6 Johtopäätökset tuloksista ... 47 3.7 Yhteenveto ... 49 4. Lähdeluettelo ... 50

Luettelo taulukoista

Taulukko 1: Laskelmia kuntakohtaisista kustannuseroista 53

Taulukko 2: Kuvailevat tilastot, läntinen alue 37

Taulukko 3: Kuvailevat tilastot, keskialue 38

Taulukko 4: Kuvailevat tilastot, itäinen alue 39

Taulukko 5: Regressiotulokset, läntinen alue 42

Taulukko 6: Regressiotulokset, keskialue 43

Taulukko 7: Regressiotulokset, itäinen alue 44

Taulukko 8: Etäisyys kuntarajasta, läntinen alue 46

Taulukko 9: Etäisyys kuntarajasta, keskialue 46

Taulukko 10: Etäisyys kuntarjasta, itäinen alue

46

(5)

1. Johdanto

Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on perehtyä asuntojen hintojen hyödyntämiseen paikallisten julkishyödykkeiden hinnoittelemiseksi. Omistusasunto on usein suuri osa kuluttajien varallisuudesta ja sen ostopäätökseen liittyy asunnon ominaisuuksien lisäksi asunnon sijainti. Sijaintiin on sidottu esimerkiksi asunnon omistajan käytössä olevat julkiset palvelut ja kunnalliset verot, sekä lukuisat ulkoisvaikutukset kuten ilmanlaatu ja melu. Asuntojen hintoja tutkimalla voidaan arvioida kuluttajien maksuhalukkuutta myös niille tekijöille, joille ei ole markkinahintaa. Näin saadut tulokset ovat merkittäviä niin julkisen päätöksenteon, asuntomarkkinoiden toiminnan kuin kuluttajien käyttäytymisen tutkimisen kautta.

Tutkielma koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa esitellään kapitalisoitumiseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta ja keskeisiä menetelmiä alkaen Tiebout-‐hypoteesista (1956) ja hedonisten hintojen menetelmästä (Rosen 1974). Kirjallisuuskatsauksen painopiste on uudemmissa mikroekonometrisia menetelmiä ja asuntojen sijaintitietoja hyödyntävissä tutkimuksissa. Tutkimuskysymykset liittyvät esimerkiksi koulutuksen tai vuokrasääntelyn kapitalisoitumiseen. Lisäksi käsitellään kapitalisoitumisen asteen vaikutusta (Hilber 2011) ja kuluttajien rationaalisuutta.

Tutkielman toisessa osassa toteutetaan empiirinen tutkimus asuinkunnan vaikutuksesta asuntojen hintoihin tutkimalla Helsingin ja Vantaan välisen kuntarajan läheisyydessä sijaitsevia asuntoja. Teoriassa kysymyksenä on se, mikä olisi kahden identtisen, hyvin lähellä rajaa mutta eri puolilla sitä sijaitsevien asuntojen hintaero. Vertaamalla eri asuinalueilta saatuja tuloksia laskelmiin kunnallisverotuksen ja joukkoliikenteen kustannusten eroista kuntien välillä voidaan arvioida miten asunnonostajat ottavat asuinkunnan huomioon asunnon ostopäätöstä tehdessään.

Tutkimuksen aineistona on kattavasti asuntojen ominaisuuksia sisältävää

asuntokauppadataa Kiinteistömaailmalta. Transaktiodataan on yhdistetty Helsingin kiinteistöviraston pääkaupunkiseudun osoiteluettelosta jokaisen asunnon sijainti. Rajaamalla aineisto lähelle rajaa voidaan vähentää asuntojen ympäristötekijöiden vaikean kontrolloinnin

(6)

aiheuttamaa puuttuvan muuttujan harhaa, sillä ympäristötekijöiden voidaan olettaa olevan samankaltaiset lähekkäisille asunnoille.

Kuntarajan vaikutusta arvioidaan regressiomallilla, jossa asunnon hintaa selitetään sen ominaisuuksien lisäksi asuinkunnalla. Aineisto on rajattu kilometrin päähän rajasta ja jaettu kolmeen eri alueeseen rajan lähellä sijaitsevien asuinalueiden mukaan. Lisäksi tarkastellaan asuinkunnan estimaatin muutosta kun etäisyyttä rajaan vähennetään.

Analyysin tulokset vaihtelevat eri asuinalueilla. Kahdella tutkittavalla alueella asunnot ovat Vantaalla kalliimpia, yhdellä Helsingissä. Lähempi tarkastelu osoittaa, että vain viimeksi mainitulla alueella on riittävä määrä havaintoja kun etäisyyttä rajasta vähennetään. Kyseisellä alueella asunnot ovat kilometrin rajauksella noin 12 % ja 250 metrin rajauksella noin 29 % kalliimpia Helsingissä kuin Vantaalla. Keskimääräisen asunnon kohdalla tämä tarkoittaa noin 14 400 euroa. Kunnallisverotuksen ja joukkoliikenteen hinnan perusteella tehdyt laskelmat osoittavat Vantaalla asumisen aiheuttavan noin 10 000 – 14 000 euroa suuremmat kustannukset pitkällä aikavälillä.

2. Kapitalisoitumiseen liittyvä tutkimuskirjallisuus

Tässä luvussa käydään ensin lyhyesti läpi asunnon ominaispiirteet hyödykkeenä. Sen jälkeen esitellään kapitalisoituminen ja siihen liittyvät käsitteet sekä aihepiiriin liittyvän tutkimuskirjallisuuden historiallinen kehitys. Lisäksi käydään läpi hedonisten hintojen malli. Peruskäsitteiden jälkeen tutkielman ensimmäinen osa keskittyy hedonisten hintojen mallia ja asuntojen sijaintitietoja hyödyntäviin ajankohtaisiin tutkimuksiin julkishyödykkeiden kapitalisoitumisesta, politiikkatoimenpiteiden vaikutuksista ja kuluttajien rationaalisuudesta.

2.1 Asunto hyödykkeenä

Laakson ja Loikkasen (2004) mukaan asuminen on kulutuksen kohde muiden hyödykkeiden tapaan mutta siihen liittyy myös monia erityispiirteitä. Asuminen edustaa usein suurta osaa kotitalouksien kulutuksesta. Omistusasumiseen on myös sidottu suuri osa kotitalouksien varallisuudesta. Tämän tutkielman kannalta erittäin tärkeä tekijä on myös asunnon sijainnin merkitys. Ominaisuuksiltaan identtiset asunnot eivät ole samanhintaisia, vaan hintaan

(7)

vaikuttaa myös asunnon sijainti ja siihen liittyvät ympäristötekijät. Asuntojen kuluttajien käytössä olevat resurssit ja asumiseen liittyvät preferenssit ovat myös erilaisia. Valitessaan asunnon kuluttajat ottavat siis huomioon sekä asunnon ominaisuuksiin että sen sijaintiin liittyviä tekijöitä.

2.3 Kapitalisoituminen

Hilber (2011) määrittelee kapitalisoitumisen asuntojen hintojen sopeutumisena muutoksiin paikallisissa julkishyödykkeissä ja veroissa. Hänen mukaansa kapitalisoitumiseen liittyvän kirjallisuuden lähtökohta on Musgraven (1939) ja Samuelsonin (1954) esittämä ajatus siitä, että ei ole olemassa sellaista markkinamekanismia joka paljastaisi yksilöiden preferenssit julkishyödykkeitä kohtaan ja joka takaisi julkishyödykkeiden tehokkaan tarjonnan. Tieboutin (1956) mukaan tämä näkemys ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa paikallisten julkishyödykkeiden kohdalla, sillä kotitalouksien liikkuvuus ja hallintoalueiden välinen kilpailu voivat johtaa julkishyödykkeiden tehokkaaseen allokaatioon. Tämä ajatus tunnetaan Tiebout-‐hypoteesina. Oates (1969) täydentää ajatusta lisäämällä että mikäli kotitaloudet äänestävät jaloillaan paikallisista julkishyödykkeistä, tulisi hallintoalueiden erojen kapitalisoitua asuntojen hintoihin.

Hilberin mukaan Oatesin tutkimusta seurannut laaja teoreettinen kirjallisuus on hylännyt

näkemyksen jonka mukaan kapitalisoituminen vahvistaisi Tiebout-‐hypoteesin.

Kirjallisuudessa on kuitenkin saavutettu konsensus kolmen tekijän osalta: 1. Erot julkisissa palveluissa ja veroissa voivat kapitalisoitua asuntojen hintoihin 2. Kapitalisoitumisen olemassaolo liittyy niin sanottuun jaloilla äänestämiseen

3. Tämä ei kuitenkaan välttämättä implikoi paikallisten julkishyödykkeiden tehokasta tarjontaa

Oatesin julkaisua seuranneista tutkimuksista Hilber nostaa esille Bruecknerin (1979, 1982 ja 1983) artikkelisarjan. Näissä tutkimuksissa Brueckner esittelee teoreettisen mallin, jossa paikallishallinto rahoittaa paikalliset julkiset palvelut paikallisella kiinteistöverolla tavoitteenaan asuntokannan arvon maksimointi. Mallissa kotitalouksilla on homogeeniset preferenssit mutta heterogeeniset käytettävät tulot ja ne voivat liikkua vapaasti sijaintien

(8)

välillä. Kotitaloudet tekevät tarjouksia (bid) asunnoista kunnes asumisesta saatu hyöty on sama kaikkialla. Tämän seurauksena sekä kotitalouksien rajamaksuhalukkuus paikallisista julkishyödykkeistä että kiinteistövero ovat täysin kapitalisoituneet asuntojen hintoihin. Paikallishallinnon tulisi asettaa julkisten menojen taso sellaiseksi että kapitalisoitunut vero julkisten menojen nostamisen rahoittamiseksi ylittäisi juuri kapitalisoituneen maksuhalukkuuden. Tämän ehdon täyttyessä julkiset palvelut ovat tehokkaalla tasolla, maksuhalukkuus palveluiden lisäämisestä on sama kuin niiden kustannus.

Bruecknerin mukaan julkisten menojen taso voi esimerkiksi kiinteistöveron ylärajan tai poliittisen prosessin takia olla matalampi kuin asuntokannan arvon maksimoiva määrä. Mikäli julkiset menot tällaisessa tilanteessa nousevat, on kapitalisoitunut maksuhalukkuus kasvaneille menoille suurempi kuin kapitalisoitunut vero sen rahoittamiseksi. Voidaan siis ajatella kasvaneiden menojen kapitalisoituvan enemmän kuin täysin. Mikäli taas julkisiin menoihin käytetään enemmän kuin optimimäärä, kapitalisoituu muutos vain osittain. Hallintoalueen asuntokannan arvo on siis graafisesti käänteisen U-‐kirjaimen muotoinen suhteessa julkisten menojen tasoon.

Hilberin mukaan Bruecknerin malli perustuu lukuisille rajoittaville oletuksille. Näistä tärkeimpiä ovat kuluton muuttaminen, makujen homogeenisyys ja eri sijaintien asuinalueiden toistensa korvaavuus. Mikäli asuinalueet ovat erilaisia, kotitaloudet arvostavat näitä eroja eri tavalla ja muuttamiseen liittyy erilaisia kustannuksia, tulee tietyssä paikassa asumisen kysyntäkäyrästä alaspäin suuntautuva.

Hilberin mukaan Oaetesin tutkimusta on seurannut laaja empiirinen kirjallisuus. Hänen mukaansa yksi tärkeimmistä menetelmien kehittymisen mahdollistamista innovaatioista on ollut niin sanottu ”boundary discontinuity approach” eli esimerkiksi hallintoalueen rajan aiheuttaman epäjatkuvuuden hyödyntäminen regressioanalyysissä. Tämä tutkielma keskittyy juuri tähän menetelmään.

2.4 Hedonisten hintojen malli

Seuraavaksi käydään lyhyesti läpi Rosenin (1974) teoria hedonisista tai toisin sanoen implisiittisistä hinnoista. Teorian mukaan asunnon yksittäisille ominaisuuksille, kuten koolle ja rakennusvuodelle, voidaan määritellä implisiittiset hinnat koko asunnon eksplisiittisen

(9)

markkinahinnan lisäksi. Teoriaa voidaan soveltaa myös esimerkiksi tietokoneisiin tai autoihin, eli hyödykkeisiin jotka voidaan nähdä useiden ominaisuuksien määritteleminä nippuina. Hedoniset hinnat voidaan määritellä regressioanalyysilla, jossa hyödykkeen eksplisiittistä hintaa selitetään sen ominaisuuksilla. Näin saadut tulokset kuvaavat kuluttajien rajamaksuhalukkuutta, eli paljastavat heidän keskimääräiset preferenssinsä kullekin hyödykkeen ominaisuudelle. Asunnon tapauksessa tulosten avulla voidaan arvioida kuinka paljon asunnon hinta nousisi mikäli vaikka sen koko kasvaisi yhdellä neliöllä, olettaen että muut ominaisuudet pysyvät samana. Hedoninen hinta on siis rajakustannus kyseisen ominaisuuden marginaaliselle parannukselle.

Rosenin mukaan kuluttaja valitsee asuntoa ostaessaan hyötynsä maksimoivan yhdistelmän asuntoon ja sen sijaintiin liittyviä ominaisuuksia ottaen huomioon preferenssinsä ja käytettävissä olevat tulonsa. Hyöty maksimoituu kun kuluttajan rajamaksuhalukkuus kullekin ominaisuudelle on sama kuin kyseisen ominaisuuden hedoninen hinta. Tällainen hyödyn maksimoiva tasapainotila vaatii kuitenkin oletuksen tehokkaista asuntomarkkinoista. Tarjolla olevien asuntojen ominaisuuksissa tulee olla tarpeeksi vaihtelua, jotta voidaan perustellusti sanoa kotitalouksien valitsevan itselleen optimaalisen asunnon. Mikäli esimerkiksi kotitalous haluaisi asua saasteettomassa ja pienikokoisessa asunnossa, mutta kaikki saasteettomat tarjolla olevat asunnot ovat suurikokoisia, ei markkinoilla ole kyseiselle kotitaloudelle optimaalista vaihtoehtoa eikä hedoninen hintamalli näinollen ole tarkka (Boardman, Greenberg, Vining, Weiner (2010)). Tässä tapauksessa ongelmana on myös multikollineaarisuus: mikäli kaikki saasteettomat asunnot ovat suuria, ei saasteettomuuden ja asunnon koon vaikusta voida arvioida erikseen.

Todellisuudessa esimerkiksi asumiseen liittyvät verot ja muuttamisen

transaktiokustannukset sekä preferenssien mukaisen asunnon rajattu saatavuus heikentävät asuntomarkkinoiden ja siten hedonisen hintamallin tehokkuutta. Toinen vaatimus hedonisen hintamallin toiminnalle on se, että kotitaloudet ymmärtävät ja ottavat kattavasti huomioon kaikki asunnon ominaisuudet. Mikäli esimerkiksi saasteen vaikutusta asuntojen hintoihin arvioidaan, on samalla oletettava että kotitaloudet ymmärtävät saasteen määrän ja terveysvaikutukset.

(10)

Hedonista mallia voidaan käyttää myös paikallisten julkishyödykkeiden hinnoitteluun. Asunnon sijaintiin sidotut julkiset palvelut voidaan nähdä mallissa samoin kuin muutkin asunnon ja sen ympäristön ominaisuudet. Tässä tapauksessa hinnalla tarkoitetaan juuri asunnonostajien maksuhalukkuutta kyseistä hyödykettä kohtaan. Asunnonostaja maksaa implisiittisesti asunnon sijaintiin liittyvistä julkisista palveluista. Tällaista tietoa kuluttajien julkishyödykkeiden arvostuksesta voidaan hyödyntää esimerkiksi julkisten palveluiden kustannus-‐hyöty – analyyseissa.

Hedonisella hintamallilla muodostetuista rajamaksuhalukkuuksista asunnon ominaisuuksille voidaan muodostaa myös rajamaksuhalukkuusfunktiot. Näitä niin sanottuja toisen tason hedonisen mallin funktioita voidaan käyttää asuntojen ominaisuuksien suurempien muutosten arviointiin, kun taas aiemmin kuvattu, niin sanottu ensimmäisen tason hedoninen malli, soveltuu vain pienten muutosten arvioimiseen.

2.5 Hallintoalueisiin liittyvien julkishyödykkeiden kapitalisoituminen

Yksi Oatesia (1969) seurannut julkaisu on Follainin ja Malpezzin (1981) tutkimus keskusta-‐ asumisen ja esikaupunkiasumisen kustannusten eroista. Heidän lähtökohtanaan on 1970-‐ luvun muuttoaalto Yhdysvalloissa keskustoista esikaupunkeihin. Follain ja Malpezzi pyrkivät selvittämään onko tämä muuttoliike seurausta tulojen kasvamisen aiheuttamasta preferenssistä suurempiin asuntoihin jotka ovat halvempia esikaupungissa vai onko muuttoliike seurausta siitä, että kaupungeista on tullut vähemmän houkuttelevia asuinpaikkoja sosioekonomisten muutosten takia.

Follainin ja Malpezzin mukaan kysymykseen muuttoliikkeen taustoista voidaan vastata tutkimalla asuntojen hintaeroja keskustan ja esikaupunkien välillä. Pelkkä asuntojen ja vuokrien keskiarvojen vertailu ei kuitenkaan riitä, sillä asunnot esikaupunkialueella ovat keskimäärin suurempia ja uudempia sekä sijaitsevat erilaisessa ympäristössä kuin asunnot kaupunkien keskustoissa. Tämän takia he hyödyntävät hedonista hintamallia kontrolloidakseen asuntojen ominaisuuksia. Asuntojen sijaintiin liittyvät ominaisuudet Follain ja Malpezzi pyrkivät kontrolloimaan dummy-‐muuttujien avulla. Näin saatua hedonista hintamallia he täydentävät muuttoliikkeen potentiaalisiin syihin liittyvillä muuttujilla, kuten liikenneyhteyksien laadulla ja kaupungissa työssäkäyvien määrällä sekä sosioekonomisilla

(11)

tekijöillä kuten vähätuloisten ja vähemmistöjen edustajien määrällä. Saadut tulokset osoittavat heidän mukaansa ennen kaikkea sen, että asuinalueiden erot vaihtelevat eri asuntomarkkinoilla. Kumpaakaan esikaupunkeihin suuntautuvan muuttoliikkeen teoriaa ei voida heidän tulostensa perusteella sulkea pois.

Myöhempi tutkimus on kuitenkin osoittanut puutteita Follainin ja Malpezzin lähestymistavassa. Kotitalouksien asuntojen ostopäätöksiin liittyy lukemattomia tekijöitä ja niiden kattava huomiointi regressiomallissa on hyvin hankalaa. Asuinalueita vertaillessa voi esiintyä vain toisen asuinalueen asuntojen hintoihin vaikuttava tekijä jonka huomioimatta jättäminen aiheuttaa puuttuvan muuttujan harhan eli epätarkat estimaatit. Aiemmin mainittu maantieteelliseen rajaan liittyvän epäjatkuvuuden hyödyntäminen on noussut suosituksi ratkaisuksi tähän ongelmaan. Seuraavaksi esitellään juuri tätä menetelmää hyödyntäneitä tutkimuksia.

Cushing (1984) esittelee tutkimuksessaan teoreettisen kehikon hallintoalueiden julkishyödykkeiden kapitalisoitumisen eli hintoihin siirtymisen tutkimiseksi. Hän perustelee miksi kapitalisoitumista tutkiessa tulisi keskittyä juuri kuntarajojen välittömään läheisyyteen. Ensinnäkin näin toimimalla voidaan jättää huomioimatta etäisyys keskustaan (CBD, central business district), sillä se on rajan läheisyydessä sijaitseville asunnoille sama. Samalla vältytään mahdollisten useiden työhön ja vapaa-‐aikaan liittyvien keskuksien etäisyyksien aiheuttamilta ongelmilta. Toiseksi tämä menetelmä mahdollistaa monien vaikeasti mitattavien ulkoisvaikutusten ja asuntojen ympäristöön liittyvien ominaisuuksien jättämisen pois hintamallista. Asuinalueilla jotka sijaitsevat kuntarajan lähialueella ei pitäisi olla suuria eroja esimerkiksi rikollisuudessa tai ilmanlaadussa. Toisin sanoen rajaamalla aineisto rajan läheisyyteen kontrolloidaan vaikeasti mitattavia ja puuttuvia muuttujia.

Cushingin käyttämässä kaupunkitalouden mallissa asukkaiden alueellinen jakautuminen ja asuntomarkkinoiden tasapaino määräytyvät asuntojen hintojen (bids for housing) perusteella. Kaupunki sijaitsee keskellä tasankoa ja on esikaupunkialueiden ympäröimä. Kaikki työpaikat sijaitsevat kaupungin keskustassa. Kotitalouksilla on identtiset tulot ja preferenssit eikä muuttamiseen liity transaktiokustannuksia. Asuntojen hinnat heijastavat asuntojen arvon lisäksi sijaintiin liittyviä hyödykkeitä. Yksinkertaisimmassa tapauksessa ainoa sijaintiin liittyvä hyödyke on vapaa-‐aika. Kotitaloudet allokoivat aikansa työskentelyyn,

(12)

vapaa-‐aikaan ja työmatkaan kuluvaan aikaan. Vapaa-‐ajan määrä liittyy siis asunnon etäisyyteen kaupungin keskustasta, mitä kauempana asunto on keskustasta ja työpaikoista, sitä vähemmän vapaa-‐aikaa jää. Tämän perusteella asuntojen hinnat ovat sitä matalampia, mitä kauempana keskustaa ne sijaitsevat.

Tarkastellessa keskustan ja esikaupunkialueen rajaa kotitaloudet ovat siis indifferenttejä sen suhteen, kummalla puolella rajaa asunto sijaitsee. Mikäli keskustan puolella sijaitsevan asunnon hinta olisi pienempi kuin esikaupungissa sijaitsevan, kannattaisi esikaupungissa asuvien muuttaa keskustan puolelle maksimoidakseen hyötyään. Tasapainossa hinnat ovat rajalla samat eikä yksikään kotitalous halua muuttaa.

Seuraavaksi mallin alue jaetaan keskustaa ympäröiviin paikallisiin hallintoalueisiin. Jokainen näistä hallintoalueista tarjoaa asukkailleen tietyt julkiset palvelut ja verottaa tietyn veron niiden rahoittamiseksi. Suurella keskusta-‐alueella asuvien kotitalouksien kysyntä julkisille palveluille kuitenkin vaihtelee, joten osa heistä olisi tyytyväisempi jonkin toisen hallintoalueen tarjoamiin palveluihin. Mikäli ympäröivät hallintoalueet ovat pieniä ja tarjoavat laajan joukon toisistaan eroavia julkisia palveluita, voivat kaikki esikaupunkien asukkaat nauttia haluamistaan julkisista palveluista. Tässä tapauksessa tarkasteltaessa keskustan ja esikaupungin rajaa on esikaupungin asukkailla oltava suurempi hyöty kuin keskustan puolella asuvilla. Tämän seurauksena asuntojen hinnat keskustan puolella laskevat ja esikaupungin puolella nousevat. Nyt tasapainossa keskustan ja esikaupungin rajalla asuntojen hinnoissa on oltava ero joka tasoittaa hyödyn asukkaiden kesken. Tämä hintaero on sama kuin rajan toisella puolella nautittujen julkisten palveluiden eron rahallinen arvo. Sama päättely toimii myös verojen kohdalla. Muiden asioiden pysyessä muuttumattomina, mukaan lukien julkisten palveluiden taso, mikäli keskustan asukkaat maksavat korkeampia veroja kuin esikaupunkien asukkaat, on esikaupunkien asukkaiden jälleen koettava suurempi hyöty. Tasapainossa esikaupunkien puolella rajaa asuntojen hinnat ovat matalammista veroista koituvan hyödyn rahallisen arvon eli tulevien verojen nettonykyarvon verran korkeampia.

Cushingin mukaan mallin lopputulokset pätevät vaikka kotitalouksien tulot ja preferenssit eroaisivat toisistaan ja työpaikat sijaitsisivat eri paikoissa. Kapitalisoitumista tapahtuu niin

(13)

kauan kuin ainakin yksi kotitalous asuisi mieluummin toiselle hallintoalueella, mikäli kapitalisoitumista ei tapahtuisi.

Tutkimuksensa empiirisessä osassa Cushing selittää regressiomallilla asuntojen hintaeroa kahden hallintoalueen rajalla. Selittävinä muuttujina hän käyttää asunnon ja naapuruston ominaisuuksia, eroa julkisissa palveluissa ja eroa verotuksessa. Tutkimuksessa ei kuitenkaan ole käytössä yksittäisiin asuntotransaktioihin perustuvaa dataa. Julkisiin palveluihin liittyvinä muuttujina mallissa on kiinteistövero, koulutusmenot oppilasta kohti, kirjastojen menot käyttäjää kohti ja palovakuutusluokitus. Mallissa käytetään näiden muuttujien luonnollista logaritmia, sillä Oatesin (1969) mukaan julkisilla palveluilla on laskeva rajahyöty. Cushingin mukaan tilastollisesti merkitsevä tulos mille tahansa näistä muuttujista osoittaa kapitalisoitumisen tapahtuvan. Hänen tulostensa mukaan verot kapitalisoituvat aineistossa lähes täysin ja koulutus ja kirjastopalvelut huomattavasti.

Cushing toteaa koulutuksen olevan mahdollisesti tärkein julkinen palvelu jota tällä menetelmällä voidaan tutkia. Vierekkäiset kunnalliset koulut voivat erota selvästi toisistaan ja koulutus on suuri osa kunnallisista palveluista. Aiheesta onkin kertynyt laajalti tutkimuskirjallisuutta.

2.6 Koulutukseen liittyvät tutkimukset

Tässä luvussa käydään läpi koulutuksen laadun kapitalisoitumiseen liittyviä tutkimuksia jotka soveltavat maantieteellisiin rajoihin liittyvää epäjatkuvaa regressiota. Edellä mainitun koulutuksen lisäksi lähestymistapaa on hyödynnetty esimerkiksi ympäristöön ja energiaan liittyvissä tutkimuksissa. Teoriapohjan laajentamisen lisäksi nämä tutkimukset tarjoavat arvokkaita näkemyksiä aiheeseen liittyviin empiirisiin menetelmiin.

Kotitalouksien maksuhalukkuus koulutukselle on ollut yksi laajasti tutkittu aihe. Hedonisiin hintoihin ja koulupaikan määräytymisalueiden rajoihin perustuvan menetelmän popularisoi Black (1999). Hän perustelee koulutuksen arvonmäärittelyn tärkeyttä etenkin koulureformeihin liittyvän päätöksenteon tueksi. Aiempi tutkimuskirjallisuus on Blackin mukaan tarkastellut sitä, kuinka paljon kalliimpia asuntoja on alueilla joissa on parempia kouluja. Kyseisen lähtökohdan ongelma on hänen mukaansa kuitenkin se, että paremmilla kouluilla on tapana sijaita paremmilla asuinalueilla. Näin ollen estimaatit jotka eivät

(14)

kontrolloi kaikkia asuinalueiden ominaisuuksia, saattavat yliarvioida kotitalouksien maksuhalukkuuden paremmalle koulutukselle.

Ratkaistakseen tämän ongelman Black vertaa asuntoja koulupaikkojen määräytymisalueiden rajoilla. Tutkimalla vain Massachusettsin koulualueita ei asuntojen välillä ole eroja kiinteistöveron tai koulutukseen käytetyn rahan määrässä. Rajaamalla aineiston edelleen hyvin lähellä alueiden rajoja sijaitseviin asuntoihin asuinalueiden erojen vaikutus häviää mallista. Olennaista on se, että koulupaikan määräytymisalueen rajalla koulujen standardikokeiden tulokset muuttuvat diskreetisti mutta vastaavaa muutosta ei tapahdu asuinalueiden ominaisuuksissa. Näin voidaan erottaa koulutuksen laadun vaikutus asuntojen hintoihin. Teoreettinen lähtökohta on siis samankaltainen kuin aiemmassa luvussa käsitellyssä julkisten palveluiden mallissa.

Myös Black käyttää tavallista hedonista regressiomallia koulutuksen vaikutuksen arvioimiseksi. Mallissa asuntojen tarjonta on joustamatonta ja kotitalouksien preferensseissä on eroja. Tasapainossa kotitaloudet joilla on identtiset preferenssit ja tulot voivat saavuttaa saman hyödyn, asunnon korkeampi hinta kompensoi parempia ominaisuuksia. Tasapainossa asunnon myyntihinta on asunnon ja sen sijainnin ominaisuuksien funktio, ja jokaisen ominaisuuden implisiittinen hinta kuvaa rajamaksuhalukkuutta. Perusmuodossaan hedoninen regressiomalli voidaan esittää näin:

ln

(

𝑝𝑟𝑖𝑐𝑒iaj)

=

𝛼

Yhtälössä price on asunnon i hinta koulupaikan määräytymisalueella (attendance district) a koulupiirissä (school district) j. Vektoriin X kuuluvat asunnon ominaisuudet kuten koko ja rakennusvuosi, vektoriin Z asuinalueen ja koulupiirin ominaisuudet. Muuttuja test kuvaa keskimääräistä koetulosta koulussa jota lapsi asuinpaikkansa mukaan kävisi. Selittävänä muuttujana on hinnan logaritmi, sillä semi-‐logaritminen funktiomuoto selittää paremmin monia asunnon ominaisuuksia kuvaavaa laskevaa rajahyötyä.

Näin määritelty malli ei kuitenkaan ota huomioon edellä mainittua puuttuvan muuttujan harhaa; kaikkia asunnon ja asuinalueen ominaisuuksia ei voida havaita. Malli ei ota kattavasti huomioon eroja esimerkiksi koulupiirien mahdollisesti erilaisissa kiinteistöveroissa, julkisissa palveluissa tai asuinalueiden eroissa, joten tällä mallilla saatu arvo muuttujalle test ei ole

(15)

kovin luotettava. Kuten edellä todettiin, voidaan ongelma ratkaista rajaamalla aineisto koulupaikkojen määräytymisalueiden rajalle korvaamalla vektori Z joukolla rajaan liittyviä dummy-‐muuttujia. Nämä dummy-‐muuttujat kuvaavat mikäli asunto sijaitsee koulupaikkojen määräytymisalueen rajalla. Näin yhtälö saa muodon:

ln

(𝑝𝑟𝑖𝑐𝑒iab)

=

𝛼

Tässä Kb on rajalla sijaintia kuvaavien dummy-‐muuttujien vektori. Tämä metodologia vastaa

Blackin mukaan vastakkaisilla puolilla koulupaikan määräytymisalueen rajaa sijaitsevien asuntojen hintojen keskiarvojen eron vertaamista eroon koetuloksissa kun asuntojen ominaisuudet on kontrolloitu. Asunnon sijaintia rajan läheisyydessä kuvaavat dummy-‐ muuttujat kontrolloivat kaikki havaitsemattomat ominaisuudet jotka ovat samoja rajan molemmilla puolilla.

Yllä kuvattu Blackin empiirinen strategia ottaa siis kahdella tavalla huomioon puuttuvan muuttujan harhan. Ensinnäkin vertaamalla vain saman kaupungin sisällä sijaitsevia asuntoja, ei eroja esimerkiksi kiinteistöveroissa tai julkisissa palveluissa ole. Toiseksi rajaamalla aineisto asuntoihin jotka sijaitsevat lähellä koulupaikan määräytymisalueen rajoja, vältetään asuinalueen ominaisuuksiin liittyvien muuttujien puuttuminen.

Yhdistämällä asuntokauppadataa Massachusettsin esikaupungeista sosioekonomisiin muuttujiin ja koulujen koetuloksiin Black estimoi yhtälöitä (1) ja (2). Käyttämällä yhtälöä (2), koulun laadun vaikutus asunnon hintaan puolittui verrattuna yhtälöön (1). Sen sijaan kaventamalla aineistoa yhä lähemmäksi rajaa pysyy saatu tulos lähes samana. Mikäli taas hyvin lähellä rajaa rajattua aineistoa tarkastellaan ilman rajaan liittyviä dummy-‐muuttujia, saadaan lähes sama tulos kuin yhtälöstä (1). Näin ollen otoksen koko ei todennäköisesti ole vaikuttava tekijä. Blackin tulosten mukaan kotitaloudet ovat valmiita maksamaan noin 2,1 % kalliimman hinnan asunnosta mikäli sen alueen koulun koetulokset ovat 5 % korkeammat. Black testaa tuloksiaan myös poistamalla mallista kaikki ne havainnot, joiden koulupaikkojen määräytymisalueiden rajana on maantieteellinen raja, kuten joki tai moottoritie. Tämä ei kuitenkaan vaikuta saatuihin tuloksiin, joten on syytä olettaa, etteivät koulupaikkojen määräytymisalueiden rajat jaa asuinalueita selvästi erilaisiin osiin.

(16)

Seuraavaksi hän luo keinotekoisia koulupaikkojen määräytymisalueiden rajoja ja vertaa niiden lähellä sijaitsevia asuntoja. Mikäli koulun laadun hintavaikutusta kuvaava muuttuja poimisi joitakin muita tekijöitä, tulisi saman vaikutuksen näkyä näissä keinotekoisissa rajoissa. Tässä tapauksessa tälle kontrolliryhmälle tehdyn estimoinnin tulos on kuitenkin nolla.

Viimeisenä testinä Black vertaa tuloksia yksiöille ja kaksioille verrattuna suurempiin asuntoihin. Jos oletetaan että kaikki kotitaloudet joilla on lapsia asuvat suuremmissa asunnoissa, tulisi koulutuksen hintavaikutuksen olla pienempi pieniin asuntoihin. Käyttämällä interaktiomuuttujaa koetuloksesta ja asunnon koosta saadaan suuremmille asunnoille hieman suurempi hintavaikutus kuin koko aineistolla, kun taas pienempien asuntojen hinnalla ja koetuloksilla on selvästi pienempi yhteys. Blackin mukaan tämä löydös vahvistaa tulosten johtuvan eroista koulujen laaduissa ennemmin kuin eroista havaitsemattomissa asuntojen ominaisuuksissa. Blackin julkaisun lopputuloksena on se, että koulutuksen laatu kapitalisoituu asuntojen hintoihin.

Gibbons, Machin ja Silva (2013) esittelevät julkaisussaan vaihtoehtoisen menetelmän kotitalouksien koulutuksen arvostuksen tutkimiseen. He pyrkivät tutkimaan johtuuko koulutuksen arvostus juuri kokeiden keskiarvoista vai vaikuttaako esimerkiksi opiskelijoiden lähtötaso. Tämän tutkielman kannalta olennaisempia ovat kuitenkin heidän käyttämänsä menetelmät.

Gibbons, Machin ja Silva parantelevat muun muassa Blackin käyttämää epäjatkuvaa regressiomallia monin tavoin. Ensinnäkin he hyödyntävät niin sanottuja matching-‐ menetelmiä salliakseen joustavuutta tavassa jolla asuntojen ominaisuudet vaikuttavat hintoihin rajojen eri puolilla. Tällä tarkoitetaan mahdollisimman samanlaisten eri puolella rajaa sijaitsevien asuntojen vertailua. Toiseksi he hyödyntävät Blackin tapaan rajaan liittyviä kiinteitä vaikutuksia (boundary fixed effects) ja alueellisia trendejä ottaakseen semiparametrisesti huomioon havaitsematonta heterogeenisyyttä ja trendejä sijaintiin liittyvissä ominaisuuksissa rajojen eri puolilla

Kolmanneksi Gibbons, Machin ja Silva painottavat havainnot asuntojen hinnoista käänteisesti etäisyydellä rajasta, jolloin lähellä rajaa olevat havainnot korostuvat. Tätä voidaan heidän mukaansa pitää hienostuneempana menetelmänä kuin esimerkiksi Blackin

(17)

käyttämät kiinteät alueet rajan molemmilta puolilta. Näiden menetelmällisten parannusten lisäksi Gibbons, Machin ja Silva suorittavat lukuisa tilastollisia testejä sekä niin kutsutun plasebo-‐testin tulosten luotettavuuden arvioimiseksi. Samoin kuin Black he luovat keinotekoisia rajoja testatakseen tulosten kausaalisuutta. Mikäli saadut tulokset johtuisivat asuinalueisiin liittyvistä havaitsemattomista muuttujista, tulisi epäjatkuvuuksia esiintyä asuntojen hinnoissa myös näillä kouluihin liittymättömillä rajoilla. Heidän aineistollaan hintaeroja ei kuitenkaan esiinny keinotekoisten rajojen ympärillä, joten varsinaisilla koulualueiden rajoilla saadut tulokset lienevät luotettavia. Heidän mukaansa yhden keskihajonnan muutos koulun laadussa nostaa asunnon hintaa noin 3 %.

Suomessa koulutuksen kapitalisoitumista asuntojen hintoihin ovat tutkineet Harjunen, Kortelainen ja Saarimaa (2014). Merkittävänä erona moniin muihin maihin suomalaisessa koulujärjestelmässä kouluja ei testata standardikokein, eli koulujen laadun havaitseminen kotitalouksien näkökulmasta ei ole niin yksiselitteistä. Suomessa on myös politiikkatoimenpiteiden avulla pyritty tasa-‐arvoiseen koulutukseen ja koulujen taso on yleisesti hyvä sekä niiden väliset erot pieniä.

Selvittääkseen tapahtuuko kapitalisoitumista näissäkin olosuhteissa Harjunen, Kortelainen ja Saarimaa hyödyntävät aiemmin mainittua matching-‐menetelmää verratakseen samantyyppisiä asuntoja koulupaikan määräytymisalueen rajan eri puolilta. Tutkimuksen kohteena olevassa Helsingissä on mahdollista anoa koulupaikkaa myös toiselta alueelta, eli määräytymisalueen rajan epäjatkuvuus ei ole täysin sitova. Harjusen, Kortelaisen ja Saarimaan aineisto käsittää vain kerros-‐ ja rivitaloasuntoja tiiviisti rakennetulta kaupunkialueelta, joten verrattavat asunnot sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan.

Koulujen eron arvioimiseen Harjunen, Kortelainen ja Saarimaa käyttävät kuudennen luokan standardisoiden matematiikan kokeen tulosta ja erityistarpeita omaavien sekä vieraskielisten oppilaiden osuutta. Huomioitavaa on se, ettei standardisoidun matematiikan kokeen tuloskaan ole julkista tietoa eikä siten kotitalouksien tiedossa. Heidän tulostensa mukaan asuntojen hinnat nousevat noin 2,5 % mikäli koetulos nousee yhden keskihajonnan verran. Tulos on samaa luokkaa kuin Yhdysvalloissa ja Iso-‐Britanniassa saadut tulokset. Tuloksen taustalla olevat mekanismit eivät kuitenkaan ole täysin yksiselitteiset. Kotitaloudet saattavat maksaa varsinaisen koulutuksen laadun lisäksi oppilasrakenteesta. Lisäämällä

(18)

malliin selittäviksi tekijöiksi koulupaikan määräytymisalueen keskimääräisen tulo-‐ ja koulutustason, Harjunen, Kortelainen ja Saarimaa havaitsevat koetuloksen vaikutuksen laskevan selvästi. Kun otetaan lisäksi huomioon että kotitalouksien on vaikea saada tietoa koetuloksien eroista koulujen välillä, on syytä olettaa tulosten johtuvan kotitalouksien kysynnästä sopiville sosioekonomisille tekijöille oppilasrakenteessa.

2.7 Politiikkatoimenpiteiden arviointi

Rossi-‐Hansberg, Sarte ja Owens (2010) tutkivat miten Richmondin kaupungin vähävaraisille alueille toteutetut asuntojen uudistusprojektit vaikuttivat ympäröivien asuntojen hintoihin. Heidän tavoitteenaan oli selvittää aiheuttavatko uudistukset positiivisen ulkoisvaikutuksen ja miten nämä ulkoisvaikutukset muuttuvat etäisyyden uudistetusta alueesta kasvaessa. Richmondin neljälle eri asuinalueelle toteutettu uudistuskampanja tarjoaa hyvän tutkimusasetelman, sillä projektien rahoitus tuli Richmondin sijaan valtiolta, ja on siten eksogeeninen, sillä Richmondin asukkaat eivät maksa sitä veroistaan. Eksogeeninen muutos ratkaisee myös yleisen asuinalueisiin liittyvän kehäpäätelmän: asukkaat ja yritykset haluavat sijoittua mukaville alueille, mutta alueet ovat mukavia siksi että sinne on sijoittunut asukkaita ja yrityksiä. Tutkimusasetelmaa vahvistaa se, että yksi taustoiltaan samankaltainen asuinalue jätettiin viime hetkellä projektin ulkopuolelle. Sitä voidaan siis käyttää vertailukohtana muille asuinalueille kun tarkastellaan uudistuksien vaikutusta ajan kuluessa. Rossi-‐Hansberg, Sarte ja Owens pyrkivät siis hedonisen hintamallin ja asuntojen sijaintien

perusteella arvioimaan tällaisen asuinalueiden uudistamisen kannattavuutta

politiikkatoimenpiteenä. Uudistusprojektissa keskityttiin yksittäisiin kohteisiin valituilla asuinalueilla sen sijaan että varat olisi hajautettu tasaisemmin. Tutkimuskysymyksenä onkin juuri se, mitä tapahtuu valittujen kohteiden ympärillä oleville asunnoille. Tutkimuksessa keskitytään asuntojen hintojen sijaan maan hintaan, sillä on perusteltua olettaa tällaisen projektin kapitalisoituvan juuri maan hintoihin.

Teoreettisesti Richmondin uudistusprojekti voidaan nähdä tukena asunnon uudistamiseksi. Tuen saava asukas voi siis vähentää omaa asunnon kunnostamiseen liittyvää kulutustaan ja lisätä muuta kulutusta. Tuki kuitenkin todennäköisesti kapitalisoituu maan hintaan. Samalla ympäröivien tonttien hinta nousee uudistamisesta aiheutuvan positiivisen ulkoisvaikutuksen

(19)

vuoksi. Lopputuloksena tuen aiheuttama varallisuuden nousu kumoutuu korkeamman maan hinnan myötä.

Rossi-‐Hansberg, Sarte ja Owens puhdistavat hedonisesta hintamallista asunnon vaikutuksen, jolloin jäljelle jää sijainti ja maan hinta. Tämän jälkeen he tutkivat, miten maan hinta kehittyy suhteessa uudistusprojektin kohdealueiden sijaintiin. Heidän tulostensa mukaan ulkoisvaikutukset ovat merkittäviä: kuuden vuoden ajanjakson aikana asuntojen uudistamiseen käytetty dollari nosti maan arvoa 2-‐6 dollaria ulkoisvaikutusten kautta. Siirryttäessä kauemmas kohdealueelta ulkoisvaikutuksen suuruus puolittui noin 300 metrin välein.

Asuntomarkkinoiden ulkoisvaikutusten kapitalisoitumista asuntojen hintoihin ovat tutkineet myös Autor, Palmer ja Pathak (2014). He hyödyntävät odottamatonta vuokrasääntelyn purkua Cambridgen alueella Massachusettsissa tutkiakseen miten sääntely oli vaikuttanut asuntojen hintoihin niin säädellyissä kuin säätelemättömissäkin asunnoissa. Heidän mukaansa asuinalueen asukkaiden ominaisuudet ja toiminta luovat merkittäviä ulkoisvaikutuksia ja ympäröiviin asuntoihin. Nämä ulkoisvaikutukset ovat keskeisiä niin

kaupunkitaloustieteen kuin tehokkaan asumispolitiikankin kannalta. Näiden

ulkoisvaikutusten uskottava tunnistaminen ja mittaaminen on kuitenkin haastavaa, sillä asuntomarkkinoiden keskeiset piirteet, kuten kuluttajien asuinpaikan valinta, asumisen laatu, paikallisten julkisten palveluiden taso ja asuntojen hinnat määräytyvät samanaikaisesti tasapainossatilassa.

Cambridgen äkillinen vuokrasääntelyn purku tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden mitata asumiseen liittyvien ulkoisvaikutusten suuruutta. Vuoteen 1994 asti kaikki Cambridgessä vuoteen 1969 mennessä rakennetut vuokra-‐asunnot olivat selvästi markkinahintaa matalamman vuokrasääntelyn piirissä. Säänneltyjä asuntoja ei saanut myöskään poistaa vuokrakäytöstä. Tämän sääntelyn tarkoituksena oli mahdollistaa kohtuuhintainen asuminen. Sen lisäksi että sääntelyn purkaminen tapahtui odottamattomasti, johti vain tietynlaisten asuntojen sääntely siihen, että samalla asuinalueella sijaitsi vierekkäin sekä säänneltyjä että sääntelemättömiä asuntoja. Lisäksi säänneltyjen vuokra-‐asuntojen määrä vaihteli eri asuinalueiden välillä. Nämä ominaispiirteet mahdollistavat sääntelyn purkamisen hyödyntämisen tutkimusasetelmana.

(20)

Autorin, Palmerin ja Pathakin tutkimuksen mukaan vuokrasääntelyn purkamisen vaikutus välittyi asuntomarkkinoille kahden eri kanavan kautta. Selkeä suora vaikutus on asuntojen hintoihin kapitalisoituva mahdollisuus periä vuokralaisilta markkinahinnan mukaista vuokraa. On selvää, että mikäli sääntelyn aiheuttama vuokrakatto oli sitova, tulisi vuokrien ja asuntojen hintojen nousta välittömästi sääntelyn purun jälkeen. Suoran vaikutuksen lisäksi sääntelyn purulla on myös epäsuora vaikutus. Sääntelyn piirissä olleiden asuntojen omistajien kannattaa kunnostaa ja modernisoida asuntoja nostaakseen vuokria. Korkeampien vuokrien takia osa vanhoista asukkaista muuttaa pois ja tilalle muuttaa maksuhalukkaita remontoituja asuntoja arvostavia asukkaita. Asukas-‐ ja asuntorakenteen muutos houkuttelee uusia asukkaita eli nostaa kysyntää myös niihin asuinalueen asuntoihin jotka eivät olleet sääntelyn piirissä. Asuinalueen yleisen tulotason noustessa asuntojen omistajat investoivat yhä enemmän asuntojen parantamiseen. Vuokrasääntelyn voidaan siis katsoa rajoittavan kannustimia säänneltyjen asuntojen kunnostamiseen ja uudistamiseen, johtavan erilaiseen asukkaiden allokaatioon sekä vaikuttavan myös sääntelemättömien asuntojen kysyntään, tarjontaan, laatuun ja asukkaiden allokaatioon.

Autorin, Palmerin ja Pathakin aineisto koostuu asuntokauppadatan lisäksi säänneltyjen asuntojen sijaintitiedoista sekä asuntojen parantamiseksi tehtyjen investointien suuruudesta sekä asukasrakenteesta. Sääntelyn purkua he kuvaavat seuraavanlaisella mallilla:

log

𝑌

_!"#!

₌

_𝛾

!

+

𝛿

!

+

𝛽

Mallissa

𝑌

_!"#!

kuvaa asunnon i arvoa asuinalueella g vuonna t, 𝛾! maantieteellisiä kiinteitä

vaikutuksia, 𝛿_!

vuoden vaikutusta ja 𝑋_! asunnon ominaisuuksia. Dummy-‐muuttuja RCi saa

arvon yksi niille asuinnoille, jotka olivat vuokrasääntelyn piirissä vuonna 1994. Muuttuja Post saa arvon yksi, mikäli havainto on vuokrasääntelyn purkamisen jälkeiseltä ajalta. Muuttuja

RCIi kuvaa kuinka suuri osa asuntoa ympäröivistä asunnoista oli säänneltyjä vuonna 1994.

Kertoimet 𝜌_! ja 𝜌_! kuvaavat suorien ja epäsuorien vaikutusten suuruutta. Mallissa oletetaan,

etteivät kotitaloudet ja vuokranantajat osanneet ennustaa vuokrasääntelyn äkillistä purkua.

Lisäksi muuttujan RCIi ei tulisi korreloida havaitsemattomien, vuokrasääntelyn purkamisen

(21)

Autorin, Palmerin ja Pathakin tulosten mukaan vuokrasäänneltyjen asuntojen hinnat olivat noin 50 % matalammat kuin vastaavanlaisten samoilla asuinalueilla sijaitsevien säätelemättömien asuntojen, ja niiden hinta nousi 18–25 % verrattuna sääntelemättömiin asuntoihin sääntelyn purun jälkeen. Tämän muutoksen tulisi heidän mukaansa kuvata sääntelyn purun suoraa vaikutusta hintoihin.

Epäsuoraa vaikutusta asuntojen hintoihin Autor, Palmer ja Pathak tutkivat muodostamalla muuttujan (RCI) joka kuvaa jokaisen asunnon välittömässä läheisyydessä olevien säänneltyjen asuntojen määrää. Muuttuja kuvaa säänneltyjen asuntojen osuutta 0,2 mailin säteellä kustakin asunnosta. Sääntelyn purun jälkeen asuntojen hinnoilla oli selvä positiivinen yhteys tämän muuttujan kanssa riippumatta siitä olivatko tarkasteltavat asunnot säänneltyjä vai eivät. Ne asunnot, jotka kuuluivat ylimpään kvartaaliin ympäröivien säänneltyjen asuntojen määrän perusteella, kokivat 13 % hinnannousun suhteessa niihin jotka kuuluivat alimpaan kvartaaliin. Tämän tuloksen perusteella voidaan Autorin, Palmerin ja Pathakin mukaan päätellä sääntelyn purun vaikuttaneen niin säänneltyihin kuin sääntelemättömiinkin asuinalueen asuntoihin.

Myös investoinnit asuntoihin kasvoivat selvästi sääntelyn purettua. Investointien yhteenlaskettu arvo oli kuitenkin vain noin yksi neljäsosa asuntojen hintojen noususta. Siten voidaan päätellä, että asukkaiden tehokkaampi allokointi oli investointien kasvua tärkeämpi tekijä asuntojen hintojen nousussa sääntelemättömissä asunnoissa. Autorin, Palmerin ja Pathekin analyysissa on kontrolloitu asuntojen ominaisuudet, maantieteelliset kiinteät vaikutukset ja ajan vaikutus. Vuokrasääntelyn purun kokonaisvaikutukseksi asuntojen hintojen kannalta he arvioivat noin kaksi miljardia dollaria, josta vain noin 300 miljoonaa johtui säänneltyjen asuntojen arvon noususta. Vuokrasääntelyn kustannukset kapitalisoituivat siis myös niihin asuntoihin, joiden vuokria ei säännelty.

2.8 Kapitalisoitumisen aste

Tähän asti tutkielmassa käsitelty kirjallisuus on suhtautunut kapitalisoitumiseen julkisten palveluiden tehokkuuden näkökulmasta. Lähtökohtana on ollut se, että mikäli paikalliset julkishyödykkeet kapitalisoituvat täysin asuntojen hintoihin, ovat ne kuluttajien preferenssien mukaisia ja siten tehokkaita. Hilberin (2011) mukaan kapitalisoitumisen

(22)

asteella tai voimakkuudella tietyssä sijainnissa voi kuitenkin itsessään olla tärkeitä

taloudellisia implikaatioita. Kapitalisoituminen voi kannustaa investoimaan

julkishyödykkeisiin tai yksityishyödykkeisiin joihin liittyy positiivisia ulkoisvaikutuksia. Kapitalisoitumisella, tai sen puutteella, voi myös olla merkittäviä tahattomia seurauksia jotka saattavat syrjäyttää politiikkatoimenpiteiden positiiviset vaikutukset.

Hilberin mukaan mahdollisuus sille että kapitalisoitumisen aste vaihtelee systemaattisesti eri sijaintien välillä, on merkittävä myös taloustieteellisen tutkimuksen näkökulmasta. Tutkimuskirjallisuudessa on ollut tavallista olettaa yhdenmukainen kapitalisoituminen, eli tulevien hyötyjen ja kustannusten nykyarvon täysi siirtyminen asuntojen hintoihin. Tämä näkökulma ottaa huomioon vain asuntojen kysynnän ja olettaa sen hintajouston olevan joka paikassa täydellistä. Tässä tapauksessa muutokset kysynnässä kapitalisoituisivat täysin. Rakentamattoman maan eli uusien asuntojen tarjonnan on taas oletettu olevan täysin joustamatonta. Mikäli kuitenkin kapitalisoitumisen aste vaihtelee esimerkiksi maantieteellisten erojen tai maankäytön sääntelyn vuoksi, saattavat edellä mainittujen tutkimusten tulokset olla Hilberin mukaan epätarkkoja. Tämä johtuu siitä, ettei arvioita kapitalisoitumisesta voida sujuvasti käyttää kotitalouksien maksuhalukkuuksina hyödykkeistä tai palveluista mikäli rakennuskelpoisen maan tarjonta on pitkällä aikavälillä joustavaa. Tarjonnan joustavuus on mahdollista etenkin vähemmän kaupungistuneilla alueilla.

Hilberin mukaan monissa empiiristen tutkimusten taustalla olevissa malleissa oletetaan kotitalouksien olevan homogeenisiä, muuttamisen kustannuksetonta ja eri sijaintien olevan toistensa täydellisiä substituutteja. Tällaisessa tilanteessa asumisen paikallinen kysyntä on täysin joustavaa ja kysyntään kohdistuvan eksogeenisen shokin tulisi kapitalisoitua täysin asuntojen hintoihin. Mikäli kotitaloudet ovat samanlaisia eikä muuttamisesta aiheudu kustannuksia, nostavat paikalliset tarjontarajoitteet tiettyyn hyödykkeeseen liittyvässä sijainnissa hintoja myös kaikissa muissa sijainneissa jotka tarjoavat saman hyödykkeen. Tästä esimerkkinä Hilber mainitsee pääsyn järvelle. Mikäli asuminen jonkun järven lähellä on tarjonnan vuoksi rajoitettua, nousevat hinnat myös muissa sijainneissa jotka tarjoavat pääsyn jollekin toiselle järvelle.

Hilber perustelee näiden oletusten paikkaansa pitämättömyyden seuraavasti: eri sijainnit tai asuinalueet eroavat toisistaan julkisten palveluiden, verojen ja muiden sijaintiin liittyvien

(23)

hyödykkeiden, kuten järvien perusteella. Esimerkiksi huippulaatuisten koulujen tarjonta on kuitenkin rajoitettua. Lisäksi kotitalouksilla on heterogeeniset preferenssit, eli ne arvostavat eri hyödykkeitä eri tavoin. Jotkut kotitaloudet ovat siis valmiita maksamaan sijaintiin liittyvistä hyödykkeistä enemmän kuin toiset. Kotitaloudet tulevat siis lajitelluiksi preferenssiensä mukaan, joten marginaalisen kotitalouden maksuhalukkuus tietylle paikalliselle hyödykkeelle voi vaihdella sijainnin mukaan. Hilberin mukaan tämä implikoi sitä, että kysyntäkäyrästä asumiselle tietyssä paikassa tulee alaspäin suuntautuva. Tällöin muiden tekijöiden pysyessä samana on marginaalisella asunnonostajalla jokaisen alueelle muuttavan kotitalouden myötä pienempi maksuhalukkuus kyseisessä paikassa asumiselle. Inframarginaalisen kotitalouden kannalta asuntojen hinnat eivät enää heijasta maksuhalukkuutta paikallisille julkishyödykkeille.

Vastaavasti muuttamiseen liittyvät kustannukset voivat johtaa yllä kuvailtuun tilanteeseen. Hilber mainitsee myös muuttamisen kustannusten erikoistapauksen, omaan kotiin kiintymisen. Kotitaloudella voi olla suurempi maksuhalukkuus asua tutulla alueella verrattuna identtiseen alueeseen jossain muualla. Gibbonsin, Overmanin ja Resenden (2011) mukaan tarjonnan rajoitteet tietyssä sijainnissa voivat saada jonkun kyseiseen sijaintiin liittyvän hyödykkeen näyttämään kalliimmalta, sillä ne joilla on vahvimmat preferenssit juuri siinä sijainnissa asumiseen, ovat valmiita maksamaan enemmän. Johtopäätöksenä tästä eri asuinalueiden hintaero mittaa alueiden arvoa marginaaliselle kotitaloudelle joka ei välttämättä ole sama kuin preferensseiltään keskimääräinen kotitalous.

Paikallisten tarjontarajoitteiden vaikutus riippuu siis kolmesta tekijästä:

1. Sijaintien korvaavuus (eli kuinka heterogeenisiä sijainnit ja preferenssit ovat) 2. Muuttamisen kustannukset

3. Joidenkin kotitalouksien idiosynkraattiset hyödyt, kuten synnyinpaikassa asuminen

2.9 Kapitalisoituminen ja kotitalouksien rationaalisuus

Kapitalisoitumisen aste voi siis vaihdella systemaattisesti eri sijaintien välillä esimerkiksi kotitalouksien preferenssien tai asuntojen tarjonnan joustavuuden perusteella. Toinen tutkimuskirjallisuudessa esille noussut näkökulma on kuluttajien rationaalisuuden vaikutus

(24)

kapitalisoitumiseen. Tehokkailla asuntomarkkinoilla asuntojen hinnat sopeutuvat välittömästi muutoksiin esimerkiksi veroissa tai muissa asumisen kustannuksissa. Oletus siitä, että kotitaloudet osaavat ottaa kaikki asunnon hintaan vaikuttavat tekijät huomioon ei kuitenkaan ole itsestään selvä.

Elinder ja Persson (2014) lähestyvät asunnon ostamista kotitalouksien päätöksen kannalta. Heidän mukaansa ei ole ongelmatonta olettaa että kotitaloudet osaisivat laskea asumisen hyötyjen ja kustannusten nykyarvon. Lisäksi heidän mukaansa asunnon ostajat saattavat keskittyä vaikutukseltaan suurimpiin tekijöihin ja unohtaa pienet hyödyt ja kustannukset yksinkertaistaakseen päätöstään.

Selvittääkseen tämän oletuksen paikkaansa pitävyyttä Elinder ja Persson tutkivat verotuksen muutoksen vaikutusta asuntojen hintoihin hyödyntämällä muutosta Ruotsin kiinteistöverotuksessa. Vuonna 2008 kiinteistövero laski huomattavasti suurimassa osassa asuntoja. Ennen muutosta asunnoista oli maksettava prosentuaalinen verotusarvoon perustuva vero. Muutoksen jälkeen vero oli yhä prosentuaalinen, mutta siihen asetettiin 6000 kruunun yläraja. Näin ollen mitä suurempi asunnon verotusarvo ennen oli, sitä suuremman verohelpotuksen muutos sille aiheutti.

Mikäli asuntomarkkinat olisivat tehokkaat, tulisi tällaisen muutoksen kapitalisoitua asuntojen hintoihin. Asuntokohtaisen verovähennyksen määrä riippuu kuitenkin verotusarvosta joka taas on sidottu markkinahintaan. Veron muutos on siis korreloitunut asunnon ominaisuuksien kanssa ja on siten endogeeninen. Elinder ja Persson vastaavat endogeenisuuden aiheuttamaan ongelmaan käyttämällä differences-‐in-‐differences – menetelmää tavallisen regressiomallin sijaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että he vertaavat hintojen kehitystä asuntojen välillä sen mukaan muuttuiko asunnon verotus verouudistuksen jälkeen. Asunnot, joiden verotusarvo on alle 800 000 kruunua, toimivat vertailukohtana asunnoille joiden verotusarvo on yli 800 000 kruunua, eli niille joiden kohdalla kiinteistöveron katto on sitova. Näiden ryhmien vertaaminen on uskottavaa, sillä Elinder ja Persson toteavat molempien ryhmien hintakehityksen olleen yhdenmukaista ennen uudistusta. Samalla mallissa otetaan huomioon asuntojen ominaisuudet ja alue-‐ ja aikakohtaiset dummy-‐muuttujat.