Kylläisyyden tavoittelua ja matkaansaatettua häiriötä
Rikollisuus Joensuun kaupungissa ja Liperin kunnassa vuosina 1938–1939 ja 1945–1953
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Suomen historian pro gradu -tutkielma Toukokuu 2019 Sami Leppänen 161581 Ohjaaja: Kimmo Katajala
Tekijä: Sami Leppänen Opiskelijanumero: 161581
Tutkielman nimi: Kylläisyyden tavoittelua ja matkaansaatettua häiriötä. Rikollisuus Joensuun kaupungissa ja Liperin kunnassa vuosina 1938–1939 ja 1945–1953.
Tiedekunta/oppiaine: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Suomen historia Sivumäärä: 96 + 13 liitettä
Aika ja paikka: Toukokuu 2019, Joensuu.
Pro gradu -tutkielma käsittelee Joensuun kaupungin ja Liperin maaseutukunnan rikollisuuden muuttumista tuomioon johtaneista rikostapauksista käsin. Tutkielman aikarajauksena ovat vuodet 1938–1939 ja 1945–1953, eli ajanjaksot ennen ja jälkeen talvi- ja jatkosodan. Tutkielmarajaus päättyy Joensuun ja Pielisensuun kuntaliitokseen. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten rikollisuus paikkakunnilla muuttui sotien seurauksena. Tämän lisäksi tutkielma vastaa kysymykseen, miten sosioekonomisesti erilaiset paikkakunnat näyttäytyivät rikollisuuden kontekstissa.
Primäärilähteinä ovat Kansallisarkiston Joensuun toimipisteessä säilytettävät Joensuun raastuvanoikeuden sekä Liperin käräjäkunnan kihlakunnanoikeuden tuomioluettelot ja varsinaisasiain pöytäkirjat. Kansallisarkiston materiaaleista Kuopion läänin maaherran vuosikertomukset ovat tuoneet tarttumapintaa aikakauden ymmärtämiseen. Suomen asetuskokoelmat ovat antaneet taustan silloisen reaaliaikaisen lainsäädännön tuntemukselle. Tutkimuskirjallisuus painottuu paikallishistorian teosten lisäksi aikakauden poliisin, lainsäädännön, poikkeusolojen ja yhteiskunnallisia muutoksia selittäviin teoksiin.
Suomen taloudellisen nousukauden ja matalan rikollisuuden aikakausi päättyi talvisodan syttymiseen vuonna 1939. Lyhyttä rauhanjaksoa lukuun ottamatta jatkosota sekä lyhytaikainen Lapin sota päätti taistelut Suomen osalta vuonna 1945. Tätä seurasi toisen tasavallan aika, joka tutkielmarajauksen aikana piti sisällään rauhaan paluun sekä valtion jälleenrakentamisen ajan sotakorvausten maksamisen ohessa. Muuttuneella yhteiskunnallisella tilalla oli vahva kontrasti sotaa edeltäviin aikaan. Paluuta vuoden 1938 elintasoon vaadittiin sekä poliittisesti että yksilöllisellä tasolla. Rikollisuuden kontekstissa tämä näyttäytyi sodasta tutun poikkeustilalainsäädännön rikkomisina, jonka lisäksi myös tavanomainen rikollisuus kasvoi. Syynä ilmi tulleen rikollisuuden kasvuun oli merkittävissä määrin myös valvontaviranomaisen vahventunut kontrolli.
1 JOHDANTO ... 5
1.1 Suomi, Liperi ja Joensuu sotien molemmin puolin... 5
1.2 Oikeusasteiden rakenne ja alioikeuksien tehtävät ... 10
1.3 Teoreettinen viitekehys, tutkimustehtävä ja metodi ... 12
1.4 Lähteet ja tutkimusperinne ... 15
2. TUTKIMUSKENTTÄ, TALOUS JA RIKOSOIKEUDELLISEN EDESVASTUUN TOTEUTTAJAT ... 17
2.1 Yleiskatsaus paikkakuntien rikollisuuteen ... 17
2.2 Vakaasta taloudesta poukkoilevaan – maaseudulta kaupunkiin ... 23
2.3 Valvontaviranomaiset ... 26
3 RIKOLLISUUDEN TRENDIT VUOSINA 1938–1939 JA 1945–1953 ... 31
3.1 Väkivaltarikosten suhteellinen ja määrällinen muuttumattomuus ... 31
3.2 Massarikokset - juopumuksesta liikennerikoksiin ... 38
3.3 Alkoholipolitiikan muutokset - ostajatarkkailusta pontikkasotaan ... 48
3.4 Valtion varusteet ja nurkkatanssit – muut sodasta johtuvat rikollisuuden nostattajat ... 60
4 KANSAN TARPEIDEN TYYDYTTÄMINEN RIKOLLISUUTTA KASVATTAVANA TEKIJÄNÄ ... 63 4.1 Säännöstelyrikollisuus ... 63 4.2 Omaisuusrikollisuus ... 72 5. JOHTOPÄÄTÖKSET ... 83 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS ... 89 LIITTEET... 97
Taulukko 1. Joensuun väkiluvun kehitys vuosina 1935–1953. ... 7
Taulukko 2. Joensuun kaupungin ammatissa toimiva väestö vuosikymmenittäin. ... 7
Taulukko 3. Liperin kunnan väkiluvun kehitys vuosina 1935–1953. ... 9
Taulukko 4. Liperin kunnan ammatissa toimiva väestö vuosikymmenittäin. ... 9
Taulukko 5. Suomen elinkustannusindeksi (v. 1938: 8– 1939: 7= 100) ja rahanarvon muutos. Vertailuvuosi 1938... 25
Taulukko 6. Paikallisen poliisin henkilökunnan vahvuus vuosina 1938–1953. ... 27
Taulukko 7. Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten tuomiot Joensuussa vuosina 1938– 1939 ja 1945–1953 ... 31
Taulukko 8. Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten tuomiot Liperissä vuosina 1938– 1939 ja 1945–1953. ... 32
Taulukko 9. Joensuun ja Liperin massarikosten määrä ja osuudet paikkakuntien kokonaistuomiomäärästä vuosina 1938–1939 ja 1945–1953. ... 38
Taulukko 10. Alkoholilakiin kohdistuneiden rikosten tuomiot paikkakunnittain 1938–1939. 50 Taulukko 11. Alkoholilakiin kohdistuneiden rikosten tuomiot paikkakunnittain vuosina 1945– 1948. ... 55
Taulukko 12. Alkoholilakiin kohdistuneiden rikosten tuomiot paikkakunnittain vuosina 1949– 1953. ... 58
Taulukko 13. Säännöstelyrikokset tekotapojen mukaan paikkakunnittain vuosina 1945–1948. ... 64
Taulukko 14. Omaisuusrikosten tuomiot paikkakunnittain vuosina 1938–1939. ... 73
Taulukko 15. Omaisuusrikosten tuomiot Joensuussa vuosina 1945–1948. ... 76
Taulukko 16. Omaisuusrikosten tuomiot Liperissä vuosina 1945–1948. ... 77
Taulukko 17. Omaisuusrikosten tuomiot Liperissä vuosina 1949–1953. ... 79
1 Johdanto
1.1 Suomi, Liperi ja Joensuu sotien molemmin puolin
Talouselämän elpymisen ja alkoholin kieltolain aiheuttamien haittojen vähenemisen myötä myös yleinen rikollisuustilanne parani Suomessa 1930-luvulla. Poliisin tietoon tullut rikollisuus oli pulavuosien jälkeen vähentynyt ennen talvisotaa. Sotaa edeltäneiden vuosien aikana oli vankiloissa jopa enemmän vankipaikkoja kuin vankeja. Vuonna 1940 tilannetta helpottivat armahdukset, jotka mahdollistivat vankien otot asepalvelukseen rintamalle. Talvi– ja jatkosodan jälkeen rikosluvut kasvoivat merkittävästi verrattuna sotia edeltävään aikaan. Kun vuonna 1938, eli ennen talvisotaa, Suomen raastuvan- ja kihlakunnanoikeuksissa ratkaistiin yhteensä noin 77 000 rikostapausta, oli tapausten määrä vuonna 1946 jopa yli 160 000 tapausta. Vuoteen 1950 mennessä vastaava määrä oli pudonnut alle 130 000:n tapaukseen.1 Tutkielmassani sodilla tulen jäljempänä tarkoittamaan talvi– ja jatkosotaa, muihin sotiin viitatessani mainitsen kyseiset sodat erikseen.
Keväällä 1945 päättynyt Lapin sota Suomen ja Saksan välillä päätti pitkän sotaisan ajanjakson Suomen alueella. Vaikka sota oli ohi, kesti kuitenkin kauan, ennen kuin Suomi ja suomalaiset pääsivät nauttimaan tavallisesta arjesta. Edessä oli valtavien sotakorvausten maksaminen, joka yhdessä heikon taloustilanteen kanssa jatkoi jo viisi vuotta kestänyttä sota-ajalta tutuksi tullutta niukkuutta ja säännöstelytaloutta. ”Takaisin vuoden 1938 elintasoon” toimi pitkään sodan jälkeen poliittisena iskulauseena ja vaikka Suomessa saavutettiin edellä mainitun vuoden kokonaistuotannon määrä vuonna 1946, niin viennin määrän saavuttaminen yhdessä maatalouden omavaraisuuden kanssa ylsi Suomessa sotia edeltävään tasoon vasta 1950-luvun puolella. Näiden asioiden seurauksena elinkeinotoiminnan ja elintarvikkeiden säännöstely kesti Suomessa tietyissä muodoissa miltei vuosikymmenen sodan jälkeenkin, sillä viimeisistä säännöstelykupongeista luopuminen tapahtui vuonna 1951 ja viimeiset säännöstelytuotteet, kahvi ja sokeri vapautuivat säännöstelystä vasta vuonna 1954.2
Suomen armeijan korkean mobilisaatioasteen vuoksi yli 300 000 miehen palatessa pitkältä ja raskaalta sotapalvelukseltaan, aikalaiset valtionjohtoa myöten pohtivat, miten rauhaan palaaminen ja sopeutuminen arkeen toteutuvat. Oman valtion suvereeniuden ja itsenäisyyden keikkuessa
1 Jäntti 1995, 64–65; Aho & Karsikas 1980, 12; Hietanen. 1992, 160; STV. 1954, 312.
vaakalaudalla oli lähtökohta omiaan luomaan uhkakuvia sodan hävinneeseen Suomeen niin yhteiskunnallisella kuin yksilöllisellä tasolla. Tilanteeseen lisättynä sota-ajalta tutun niukkuuden jatkuminen yhdistettynä joukkojen pakotettuun demobilisointiin voittajaosapuolen käskystä uhanalaisessa tilanteessa, ovat varmasti olleet omiaan luomaan masennusta ja välinpitämättömyyttä ainakin osaltaan valtion jälleenrakentamiseen.3
Sodan voidaan sanoa tuoneen todella suuren kontrastin sitä edeltäneeseen ja sen jälkeiseen yhteiskunnalliseen tilaan. Miten valtio ja ennen kaikkea kansalaiset sopeutuivat tilanteessa, jossa kansakuntien välinen globaaliksi muodostunut sotatila oli ollut omiaan luomaan epätietoisuutta kansallisen ja yksilöllisen olemassaolon jatkumiselle? Mielenkiintoista onkin selvittää, miten tästä tilasta palauduttiin rauhan tilaan varsinkin lainkuuliaisuuden kontekstissa. Tätä asiaa näen tarkoituksenmukaisena tutkia kokonaisen valtion sijasta kahden sosioekonomisesti erilaisen paikkakunnan, eli Joensuun kaupungin ja Liperin maalaiskunnan kautta.
Vuonna 1848 perustettu Joensuun kaupunki käsitti maantieteellisesti Pielisjoen länsipuolen alueen. Tämän lisäksi Joensuuhun kuului Pielisjoen itäpuolella pieni osa Niinivaaran alueesta (Ks. liite 2 ja 3). Joensuun kaupungin maapinta-ala oli tuolloin hyvin pieni, vain 15,1 km². Tutkielman aikarajauksen aikana Joensuu omisti Pielisensuun kunnan puolelta noin 400 hehtaaria maa-alueita, jotka osana kuuluivat edellä mainittuun maapinta-alaan. Mainittakoon, että tutkittavana aikakautena Joensuun niin sanottuina reunakylinä olleet Hukanhauta, Kettuvaara, Mutala sekä valtaosa Niinivaaraa ja Utra kuuluivat naapurikunta Pielisensuuhun. Joensuun kaupungin rajanaapureina olivat Liperi, Kontiolahti, Pyhäselkä ja edellä mainittu Pielisensuu (Ks. Kartta1), joka vuonna 1954 yhdistettiin Joensuuhun, jolloin kaupungin väkiluku kohosi vajaasta 11 000 asukkaasta 24 000 asukkaaseen.4
3 Nevakivi (et al.) 1984, 97–98; Karonen & Tarjamo (et al.) 2006, 9–10; Laamanen & Railo 2010, 285–287. 4 Tuunainen 1998, 19; S.V.T. 6C 1956, 30; Ahonen (et al.) 1986, 140–141, 421–422; Björn (et al.) 2014, 261–262.
Taulukko 1. Joensuun väkiluvun kehitys vuosina 1935–1953. Lähde: STV 1936, 12; STV 1949, 10; STV 1955, 20.
Kaupungin väkiluku kasvoi koko tutkimuksen rajaaman ajanjakson. Tasainen kasvu vuoteen 1950 johtui sisäisestä muutosta, eli maaseudulta kaupunkiin siirtymisestä. Vuoden 1953 runsas väestönmuutos johtunee muun muassa Neuvostoliitolle luovutetun alueen siirtoväen kirjaamisesta Joensuun kaupungin väestötilastoihin. Joensuun osuus luovutetun Karjalan siirtoväestä oli vuonna 1946 2400 henkeä. Kyseisessä asiassa on syytä muistaa, että kesti pitkään ennen kuin siirtoväki lopulta asettui sijoitettuun kuntaan asumaan, puhumattakaan siitä, että heidät rekisteröitiin silloisen uuden asuinkuntansa luetteloihin.5
Taulukko 2. Joensuun kaupungin ammatissa toimiva väestö vuosikymmenittäin. Lähde: Tilastollisia tiedonantoja N:o 63. 1979, 174.
Tutkimallani ajanjaksolla Joensuun kaupunki oli kaupan ja liiketoiminnan maakunnallinen keskus. Joensuun merkitystä keskuksena tukee se, että vuosina 1949–1950 Joensuuhun saapunut matkustajaliikenne oli noin 5000 henkilöä päivää kohden. Liperiin verrattaessa Joensuun väestön jakautuminen monimuotoisemmin eri ammattialoihin oli kaupungille kauppoineen ja palveluliikkeineen luontevampaa. Syy teollisuuden merkittävään asemaan johtui naapurikunta Pielisensuun teollisuuslaitosten sijainnista Joensuun kaupunginrajan vieressä. Naapurikunnan yritykset toimivat merkittävänä työnantajana kaupunkilaisille aina vuoteen 1954, jolloin kyseinen
5 Björn (et al.) 2014, 74–75. Joensuun väkiluvun kehitys
Vuosi Väkiluku Muutos %
1935 5634 –
1940 6200 10
1945 7200 16,1
1950 7900 9,7
1953 9600 21,5
Joensuun kaupungin ammatissa toimiva väestö
Vuosikymmen Väkiluku Maa- ja metsätalous Teollisuus- ja käsityöt Rakennustoiminta Kauppa Liikenne Palvelukset Sekatyömiehet Elinkeino tunt.
1930 2000 45 374 31 323 209 470 417 131
1940 2723 89 480 92 560 293 1023 186 –
kunta yhdistyi Joensuuhun. Sodanjälkeisen Suomen yhteiskunnallinen rakennemuutos alkoi tutkielmani aikakaudella näkyä Joensuussa, joka osaltaan ilmenee palvelukset-ammattiryhmän muutoksesta. Kyseisen ammattiryhmän osuuden kasvu johtunee myös Joensuun liikeyritysten määrällisestä kasvusta, sillä kun vuonna 1939 liikkeiden määrä oli 198, oli lukumäärä kasvanut vuoteen 1952 mennessä 389 liikkeeseen. Vuonna 1953, juuri ennen Joensuun ja Pielisensuun kuntaliitosta, oli Joensuun teollisten, kaupallisten ja palvelualojen yritysten yhteenlaskettu määrä noin 580.6
Kartta 1. Pohjois-Karjalan kartta vuodelta 1950.
Lähde: Björn (et al.) 2014, 95. Muokannut: Sami Leppänen 2019.
Liperin kunta, kuten myös Joensuun kaupunki, sijaitsee Itä-Suomessa silloisen Kuopion läänin itäosassa, Pohjois-Karjalassa. Naapurikuntina olivat Joensuun kaupunki, Kuusjärvi (vuodesta 1968 lähtien Outokummun kaupunki), Kontiolahti, Polvijärvi, Pyhäselkä, Rääkkylä (ks. Kartta 1) sekä Mikkelin läänin Heinävesi ja Savonranta. Liperin maapinta-ala oli tutkimuksen ajanjakson noin 842 km²: ä.7
6 Ahonen (et al.) 1986, 130, 62–67, 451.
Taulukko 3. Liperin kunnan väkiluvun kehitys vuosina 1935–1953. Lähde: STV 1936, 33; STV 1948, 29; STV 1949, 21; STV 1955, 20.
Liperin kunnan väkiluvun kehitys on kuvattu oheiseen taulukkoon 3. Kunnan väkiluku pysyi 1930-luvun notkahduksen jälkeen kasvavana. Väki1930-luvun väheneminen 1930-1930-luvun jälkimmäisellä puoliskolla johtui Kuopion läänin maaherran vuosikertomuksien mukaan työperäisestä, maan sisäisestä, muutosta. Maaherran mukaan väkiluku väheni läänin maaseutukunnissa vuosien 1938– 1939 aikana. Laskun syynä pidettiin kansalaisten pyrkimyksenä parantaa ekonomista asemaa. Ennen kaikkea tehdaspaikkakunnilta koettiin löytyvän parempipalkkaista työtä. Vuoden 1950 reilumpi kasvu johtui jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle luovutetusta Karjalasta tulleen siirtoväen lisäämisestä paikkakunnan rekisteriin. Kyseisen vuoden väestöstä siirtoväen osuus oli noin 12 prosenttia. Tämän lisäksi väestönlisäykseen vaikutti suurten ikäluokkien syntyminen.8
Liperin kunnan elinkeinojakauma tutkimuksen mukaisina vuosikymmeninä on tuotu esille seuraavassa taulukossa:
Taulukko 4. Liperin kunnan ammatissa toimiva väestö vuosikymmenittäin. Lähde: Tilastollisia tiedonantoja N:o 63. 1979, 181.
Kunnan elinkeinojakauma oli koko tutkimuksen ajanjakson selkeästi maatalousvoittoinen, jossa merkittävämpinä elinkeinoina olivat maanviljelys sekä metsän- ja karjanhoito. Tästä johtuen Liperiä
8 S.V.T. 6C 1956, 30; Maaherran vuosikertomus vuodelta 1938. Arkistoyksikkö: II 1 Ha: 6, 1–3. KA, Joensuu;
Maaherran vuosikertomus vuodelta 1939 Arkistoyksikkö: II 1 Ha: 7, 5–6. KA, Joensuu; Björn (et al) 2014, 74–75, 95; Tilastokeskuksen artikkeli suurista ikäluokista, <https://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_06_03_nieminen.html.> <10.4.2019>.
Liperin väkiluvun kehitys
Vuosi Väkiluku Muutos%
1935 11500 –
1940 10600 –7,9
1945 11100 4,7
1950 13500 21,6
1953 13600 0,7
Liperin kunnan ammatissa toimiva väestö
Vuosikymmen Väkiluku Maa- ja metsätalous Teollisuus- ja käsityöt Rakennustoiminta Kauppa Liikenne Palvelukset Sekatyömiehet Elinkeino tunt.
1930 5011 4388 147 21 21 23 115 296 –
1940 6439 6026 124 15 51 43 174 6 –
on kutsuttu lisänimellä ”leipäpitäjä”. 1940-luvun alussa Liperi oli Pohjois-Karjalan suurin peltopitäjä peltoalan ollessa 11000 hehtaaria. Liperin maatalousväestön osuus oli vuoden 1941 maatalouslaskennan mukaan 70 prosenttia väestöstä, kun se vuoteen 1950 mennessä oli supistunut 65 prosenttiin.9
1.2 Oikeusasteiden rakenne ja alioikeuksien tehtävät
Vuodesta 1862 lähtien Liperin tuomiokunta ja Joensuun raastuvanoikeus toimivat Viipurin hovioikeuden alaisena ja Karjalan laamannikuntaan kuuluvana10. Talvisodan johdosta Viipurin hovioikeus siirrettiin vuonna 1940 Heinolaan ja sitä kautta Kuopioon, jossa se toimi tutkimuksen ajanjakson loppuun asti. Vuonna 1945 Viipurin hovioikeuden nimi muutettiin Itä-Suomen hovioikeudeksi.11
Liperin tuomiokunta muodostettiin 28.8.1821, jolloin Karjalan ylinen tuomiokunta jaettiin kahtia Liperin ja Pielisjärven tuomiokuntiin. Tällöin Liperin tuomiokuntiin luettiin kuuluviksi Kaavin, Liperin ja Kontiolahden käräjäkunnat. Polvijärvi erosi 1.1.1888 Liperistä omaksi käräjäkunnakseen. Kuusjärvi määrättiin itsenäiseksi käräjäkunnaksi 1.7.1919 oltuaan sitä ennen Liperin yhteydessä. Vuonna 1916 lisättiin Kontiolahden käräjäkunnan alueeseen Pielisensuu. Vuonna 1935 Liperin tuomiokunta oli laajentunut käsittämään seuraavat kunnat: Kaavi, Kontiolahti ja Pielisensuu, Kuusjärvi, Liperi ja Polvijärvi. 12
Tuomiokunta oli kihlakunnanoikeuksien virastoalue sekä kihlakunnan tuomarin virka-alue. Kihlakunnanoikeudet toimivat yleisinä alioikeuksina maaseutukunnissa. Kihlakunnanoikeuden tehtävänä oli kokoontua käräjillä, joita järjestettiin käräjäkunnittain. Käräjäkunta muodostui yhdestä tai useammasta paikkakunnasta. Yksi tai useampi käräjäkunta muodosti tuomiokunnan. Yksi Liperin
9 Pakarinen 2006, 8–9; Björn (et al.) 2014, 171; Piiroinen 1966, 121. 10 Holmberg 1959, 119.
11 Itä-Suomen hovioikeuden määritelmä historiastaan.
<https://oikeus.fi/hovioikeudet/ita-suomenhovioikeus/fi/index/historiaa.html>. <26.4.2019>.
tuomiokunnan käräjäkunnista oli Liperin käräjäkunta, jonka hallintoalue käsitti maantieteellisesti koko Liperin kunnan.13
Kunnan ja kaupunkien alioikeudet erosivat hieman toisistaan, sillä Liperin kunnassa oikeusistuntoja pidettiin Liperin kihlakunnanoikeuden alaisen Liperin käräjäkunnan käräjillä, kun taas Joensuussa vastaavassa tilanteessa toimi raastuvanoikeuden käräjät. Raastuvanoikeus erosi kihlakunnanoikeudesta siten, että edellä mainitun istuntoja oli kuukausittain. Käräjäkunnassa taasen käräjiä järjestettiin vuosittain kahdella kaudella: talvi- ja syyskaudella. Käräjäistuntoja kihlakunnassa olivat lakimääräiset käräjät, mutta tilanteen niin vaatiessa järjestettiin myös välikäräjiä. Raastuvanoikeudet olivat alioikeuksia, jotka toimivat ennen vuotta 1959 perustetuissa Suomen kaupungeissa. Tämä rinnakkaisten alioikeuksien muoto oli lähtöisin keskiajalta ja se toimi Suomessa aina vuoteen 1993, jolloin kihlakunnan- ja raastuvanoikeudet muutettiin käräjäoikeuksiksi.14 Ennen Joensuun kaupungin perustamista alue kuului Liperin tuomiokunnan piiriin.
Pielisensuu liitettiin Joensuun kaupunkiin 1.1.1954, ja siitä lähtien se kuului Joensuun raastuvanoikeuden tuomiopiiriin. Nilsiän tuomiokunnan aloittaessa toimintansa 1.7.1950 siihen liitettiin Liperin tuomiokunnasta Kaavin käräjäkunta. Liperin tuomiokunta lakkautettiin 1.12.1993, jolloin Joensuun käräjäoikeus aloitti toimintansa.15
Käsiteltäviä asioita käräjäistunnoissa olivat riita-, rikos-, holhous- ja kiinnitysasiat. Tutkimuksen mukaisella ajanjaksolla riita-asioihin kuuluivat rikoslakiin kuulumattomat asiat, kuten avioerot, laskuvelat, ja elatusasiat.16 Näissä asioissa ei siis jaettu tuomioita, vaan asiat joko päätettiin tai riitaosapuolet sopivat asiat keskenään. Samaan kategoriaan kuuluivat myös holhousasiat, joissa päätettiin ja sovittiin lapseen liittyviä holhousasioita, ja kiinnitysasiat, joissa päätettiin ja sovittiin esimerkiksi kiinteistöihin liittyneitä kiinnitysasioita. Riita-asioissa yhteisymmärrys riitaosapuolien kanssa näytti toimivuutensa, sillä harva näistä tapauksista päätyi varsinaiseen oikeudenkäyntiin. 17
13 Arkistolaitoksen määritelmä tuomiokunnasta, kihlakunnanoikeudesta sekä käräjäkunnista.
<http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Tuomiokunnat.> <18.4.2019>; Oikeuslaitos ja hallinto. Tuomiokunnat 2. Kitee, Kerimäki, Liperi. 1.1.3. Kansallisarkisto, Joensuu. 2000. Arkisto 203:462/V.
14 Arkistolaitoksen määritelmä raastuvanoikeudesta. <http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Raastuvanoikeudet.>
<18.4.2019>.
15 Oikeuslaitos ja hallinto. Tuomiokunnat 2. Kitee, Kerimäki, Liperi. 1.1.3. Joensuun maakunta-arkisto. 2000. Arkisto
203:462/V.
16 Liperin käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirjat CIV a:52. KA, Joensuu. 17 Laitinen 2002, 184–185.
Rikosasioissa epäiltyä ei rangaistu silloin, jos häntä ei voitu todeta syylliseksi tai asia saatiin sovittua osapuolien kesken. Jos rikosasiassa ei ollut epäiltyä kohtaan tarpeeksi näyttöä, niin tällöin tilanne raukesi ja syytetty vapautettiin tapauksessa. Rikosasiassa, jossa näyttö ja todisteet puhuivat epäiltyä vastaan, määräsi tuomioistuin harkintansa mukaan syytetylle rangaistuksen. Tuomittu voitiin määrätä myös tapauksesta riippuen korvaamaan asianomistajien ja kantajien kulut asiassa sekä rikoksen kautta menetetyn omaisuuden arvon rahana. Aikakaudella rangaistuksena toimivat tapauksesta riippuen päiväsakot18, ehdollinen vankeus19, vankeus ja kuritushuone.20 Syyllisen ollessa 7–15-vuotias saatettiin hänet asettaa kuritettavaksi. Kuritus rangaistuksena toimi siten, että vanhemmat todistettavasti kurittavat lastaan, eli kyse on ollut tietynlaisesta fyysisestä kurinpalautuksesta.21 Tutkielman tarkastelema aikakausi kuuluu vapausrangaistuksen aikaan. Vapausrangaistus tarkoittaa vapaudenriistoa, jolloin ankarimpina rangaistusmuotoina olivat vankeus sekä kovennettuna vankeusrangaistuksena kuritushuone. Tutkimuksen mukaisella ajanjaksolla oikeudenkäyttöön ei enää kuulunut siviilipuolella esimerkiksi ruumiin vamman tuottaminen tai kuolemantuomio, jotka olivat aikaisemmin käytössä.22
1.3 Teoreettinen viitekehys, tutkimustehtävä ja metodi
Väitöskirjassaan Laiton Lappi, Laiton Petsamo. Rikollisuus ja järjestysvalta Petsamossa 1921-1944
Kirsi Kuusikko kuvaa tutkimuksensa teoreettista viitekehystä seuraavasti:
”… rikollisuutta selvitettäessä kysymys on historiallisen lähestymistavan ohella kriminologisesta tutkimuksesta, missä menneisyydessä vallinnutta rikollisuutta pyritään selittämään menneisyyden olosuhteilla. Tämän tyyppisestä tutkimussuuntauksesta käytetään myös termiä historiallinen kriminologia. Historiallisen kriminologian tutkimuksellisena päämääränä ei ole pidetty pelkästään vallinneen rikollisen käyttäytymisen kuvausta, vaan rikollisuuden ja yhteiskuntarakenteen sekä vallitsevien sosioekonomisten ja kulttuuristen tekijäin välistä keskinäissuhdetta.”23
18 Vuonna 1921 luotu järjestelmä, jonka tarkoituksena oli modernisoida seuraamusjärjestelmää ja oikeudenmukaistaa
sakkorasitusta eri taloudellisessa tilanteessa oleville. Lähde: Letto- Vanamo 1991, 274.
19 Ehdollinen rangaistus asetettiin voimaan vuonna 1918. Lähde: Letto-Vanamo 1991, 275.
20 Kuritushuone= Vankeja pidettiin ankarimmissa olosuhteissa kuin tavanomaisessa vankeusrangaistuksessa. 21 Suomen asetuskokoelma 1936, 206.
22 Kekkonen & Ylikangas 1982, 5–6. 23 Kuusikko 1996, 17–18.
Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii historiallinen kriminologia, sillä tarkoituksenani on tuoda alioikeuksien päätettyjen tuomiomäärien kautta selville aikarajauksen sisällä tapahtunut rikollisuus, jonka lisäksi selvitän syyt, miten Kuusikon kuvaamat kolme tekijää (yhteiskunta, väestön sosioekonominen rakenne ja kulttuuri) vaikuttivat rikollisuuteen. Tutkielmassa rajaan rikollisuuden kuvaamaan ilmi tullutta rikollisuutta, eli Liperin ja Joensuun alioikeuksien tuomioon johtaneita rikostapauksia. Rajauksen ulkopuolelle jää siten rekisteröimätön piilorikollisuus ja rikokset, jossa joko epäiltyä ei ole voitu asettaa syytteenalaiseksi tai rikoksentekijää ei ole saatu selville24.
Rikollisuuden rajaamiseen annettujen tuomioiden kautta päädyin oikeusvaltioperiaatteelle ominaisesta lähtökohdasta, jonka mukaan epäilty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Epäillyn syyllisyys ja rangaistus sisältyvät päätettyyn (lue: ratkaistuun) tuomioon johtaneeseen rikostapaukseen, jolloin rikos on osoitettu todeksi riippumattomassa tuomioistuimessa. Tuomioistuimen tuomioon johtaneessa harkinnassa sovelletaan kansan valitseman eduskunnan säätämiä lakeja, jolloin tuomio on legitiimisti yhdistetty rikoksen tekijään. Legitimiteettiin on toisaalta suhtauduttava kriittisesti, sillä sodista johtuneen poikkeustilan takia niin sanotun sotakabinetin asemaa suhteessa eduskuntaan vahvistettiin merkittävästi. Kabinetin perinnön lainsäädännössä voidaan nähdä vaikuttaneen aina Pariisin rauhansopimukseen asti.25
Oikeushistoriallisessa kontekstissa Suomen itsenäisyydestä vuoteen 1944 asti sotakabinetin lisäksi parlamentaarisuutta rajoitettiin presidentin vahvalla roolilla, jonka lisäksi itsenäisyyttä seuranneen sisällissodan voittajat määrittivät demokratian niin sanottuna sisäänrakennettuna ehtona vapaaehtoisarmeijan, suojeluskunnan, olemassaolon. Tämän instituution vaikutus poliittisessa kentässä kesti jatkosodan päättymiseen vuoteen 1944 asti. Vuodesta 1944 lähtien Suomen parlamentaarisuutta tuli leimaamaan presidentin vahva rooli valtionjohdossa26. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi säilytti itsenäisyytensä, tosin valtiojohdon reaalipolitiikassa ulkopolitiikka tuli kulkemaan sisäpolitiikan edellä, jolloin lainsäädäntö tuli luonnollisesti tukemaan tätä linjaa. Tästä hyvänä esimerkkinä oli sodan jälkeisten sotakorvausten suorittaminen erittäin tiukalla aikaikkunalla.27 Edelliset asiat huomioon ottaen liitän tutkielman myös osaksi oikeushistoriaa ja yhteiskunnallista poikkeusajan tutkimusta.
24 Inkeri & Törnudd 1970, 77–78. 25 Jyränki & Husa 2015, 37–48.
26 Autoritaarinen johtamistapa mukautui Suomen parlamentarismiin silloisen Neuvostoliiton johtamistavan kautta.
Lähde: Jyränki & Husa 2015, 41.
Tutkielmassa käsittelen myös hovioikeudesta ja korkeimmasta oikeudesta kyseisiin alioikeuksiin palautetut rikosasiat, jolloin kyseisen tapauksen tapahtuessa käsiteltävä tapaus ilmenee tutkielmassani kahteen kertaan: ensimmäisen kerran alioikeuteen käsittelyyn tullessaan, toisen kerran ylemmästä oikeusasteesta palautuessaan. Rikoksen tapahtumahetken ja tuomion välinen aikajana on tapauksen vaativuudesta riippuen voinut olla muutamista päivistä useampiin kuukausiin. Tämän seurauksena tutkimuksen mukaisella ajanjaksolla tuomittu rikos oli voinut tapahtua aikarajauksen ulkopuolella. Tutkielmassani määritän tutkimusvuosien rikollisuuden alioikeuksien toiminnasta käsin, eli asetan rikostapaukset siihen vuoteen, jolloin siitä annettiin tuomio.
Pro gradu -tutkielmassa selvitän rikollisuuden muuttumista kahdella erillisellä ajanjaksolla, joiden erona oli valtakunnallisella tasolla merkittävä määrällinen muutos tuomiomäärissä. Tutkittavana ympäristönä ovat kaksi väkiluvultaan, pinta-alaltaan ja sosioekonomiselta taustaltaan erilaista aluetta: maaseutukunta Liperi ja pikkukaupunki Joensuu. Tutkielman paikkakuntien valinnalla on ollut tarkoitus tutkia rikollisuutta kahdella hyvin erilaisella paikkakunnalla, maaseudulla ja kaupungissa. Selvitän sitä, oliko Liperin ja Joensuun rikollisuudessa yhtäläisyyksiä ja eroja.
Tutkimustehtävänäni on saada vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Miten rikollisuus muuttui sotien jälkeen verrattuna sotia edeltävään aikaan? Mitkä tekijät vaikuttivat rikollisuuden muuttumiseen? Onko tutkittavien paikkakuntien erilaisuudella vaikutusta rikollisuuden määrälliseen ja laadulliseen erilaisuuteen? Rikollisuuden laadullisella erilaisuudella tarkoitan rikosluokkien välistä, ikään kuin horisontaalista muuttumista. Luokittelussa käytän Suomen virallisen tilaston vuonna 1951 tehdyn oikeustilaston luokittelua seuraavasti:
1. Henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset 2. Omaisuusrikokset
3. Valtiota tai yhteiskuntajärjestystä vastaan tehdyt rikokset28 4. Alkoholilakia vastaan tehdyt rikokset
5. Muuhun lainsäädäntöön kohdistuneet rikokset
Analysoin tuomioon johtaneita rikostapauksia kvantitatiivisin metodein: tutkin rikostapausten absoluuttista ja suhteellista muuttumista koko tutkittavana aikakautena ja rikosluokkien välillä. Yhteiskunnallista, sosioekonomista ja kulttuurista vaikuttavuutta rikollisuuden määrälliseen
muutokseen analysoin kvalitatiivisen metodein, jolloin lähteinä toimivat pääasiassa tutkimuskirjallisuus ja Kuopion läänin maaherran vuosikertomukset. Käyttämääni metodia kuvaa parhaiten Pertti Alasuutari teoksessaan Laadullinen tutkimus 2.0:
”Myös laadullinen tutkimus voi sisältää kvantitatiivisia osatarkasteluja. Erillinen lomakeaineisto tai laadullinen aineisto joidenkin riittävän usein toistuvien havaintoyksiköiden osalta voidaan koodata muuttujittain taulukkomuotoon. Siten selittämisen vaiheessa käytetään johtolankoina myös kvantitatiivisen analyysin tuloksia. Kuitenkin merkitystulkintojen tekeminen, arvoituksen ratkaiseminen, on laadullisen tutkimuksen ydin.”29
Tutkielmassani toistuvina havaintoyksikköinä toimivat tuomioon johtaneet päätetyt rikostapaukset, mutta pelkän tilaston kvalitatiivisen analyysin puitteissa en pysty vastaamaan tutkimuskysymyksiin, vaan se vaatii tutkimuskontekstissa olevan ympäristön ja aikakauden kokonaisvaltaisen selvittämisen tutkimuskirjallisuutta sekä Kuopion läänin maaherran vuosikertomuksia apuna käyttäen.
1.4 Lähteet ja tutkimusperinne
Tutkielmani päälähteinä ovat Kansallisarkiston Joensuun toimipisteessä säilytettävät Liperin kihlakunnanoikeuden alaisen Liperin käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirjat sekä Joensuun raastuvanoikeuden varsinaisasiain pöytäkirjat ja tuomioluettelot vuosilta 1938–1939 ja 1945–1953. Varsinaisasiain pöytäkirjoihin sekä tuomioluetteloihin on liitetty kaikki alioikeuksien päätettyjen rikosasioiden materiaali esitutkinnasta tuomionlukuun asti. Toimipisteestä löytyvät myös muun muassa Liperin nimismiehen ja Kuopion läänin maaherran vuosikertomukset, joiden ansiosta pystyn syventymään tarkemmin paikallispoliisin ja muiden valvontainstanssien henkilöstövahvuuksiin. Lainsäädännön muutosten seuraamiseen käytän lähteinä Suomen asetuskokoelmia. Joudun huomioimaan myös muun lainsäädännön, joka liittyy tutkielman aihepiiriin. Esimerkkinä tästä ovat alkoholiin liittyvät tuomiot, joissa viitataan usein vuoden 1932 alkoholilakiin, jolloin kieltolain päätyttyä asetettiin Suomessa lainsäädännölliset raamit muun muassa alkoholin hallussapitomäärille ja valmistukselle. Lainsäädännön tutkimisessa lähden liikkeelle tuomioista käsin, eli käyn läpi tutkimuspaikkakuntien kaikki tuomioon johtaneet rikostapaukset, joiden kautta saan tiedon tuomioistuimen käyttämästä lainsäädännöstä, johon tuomioistuin perusti tuomionsa. Tutkielmassani tulee osittain esille, miten lainsäädännön muutokset vaikuttivat rikollisuuden muuttumiseen.
Suomen rikoshistoriasta kirjoitetuista teoksista, joita aion käyttää tutkimusmenetelmäni kartoituksessa, mainittakoon Heikki Ylikankaan Puukkojunkkareiden esiinmarssi:
väkivaltarikollisuus Etelä-Pohjanmaalla 1790–1825. Vaikka teoksessa käsiteltävä ajankohta on
kaukana omastani, niin teemaltaan teos liittyy tutkielmani aiheeseen rikoshistorian sekä poikkeusolojen osalta, sillä Ylikangas esittää teoksen aikarajauksen aikaan olleen vallalla yhteiskunnallinen käymistila, jonka seurauksena rikollisuus lisääntyi. Ylikankaan teos toimii myös eräänlaisena metodisena esikuvana, sillä pyrin tutkijan tavoin esittämään tutkimusaiheen aloittaen yleisistä asioista, jonka jälkeen pureudun tarkempiin ja yksilöidympiin osa-alueisiin etsien tyhjentävää vastausta rikollisuuden muuttumiselle. Samaan kategoriaan voidaan lukea myös Kirsi Kuusikon väitöskirja Laiton Lappi, laiton Petsamo. Rikollisuus ja järjestysvalta Petsamossa 1921–
1944. Edellä mainittujen tutkijoiden kokemus tutkimusalasta antaa itselleni apua oman tutkielmani tekemiseen myös siinä, että löydän heidän teostensa kautta niitä toimintatapoja, joilla löydän vastauksia omiin tutkimuskysymyksiini.
Joensuun kaupungin historiasta käsitettävistä teoksista aion käyttää Kalevi Ahosen Joensuun
kaupungin historia II-IV sekä Pasi Tuunaisen toimittamaa Elämää entisajan Joensuussa 1848–1998.
Liperiin liittyvissä teoksissa aion tukeutua Pekka Pakarisen teokseen Suurliperistä leipäpitäjäksi, sekä Viljam Piiroisen toimittamaan Liperi eilen ja tänään-teokseen. Näiden lisäksi Kimmo Katajalan ja Jaana Juvosen toimittama Maakunnan synty. Pohjois-Karjalan historia 1899–1939-, sekä Ismo Björnin toimittama Rajan maakunta. Pohjois-Karjalan historia 1939–2014 -teokset tulevat, etenkin Liperin osalta antamaan tieteellisemmän kuvauksen tutkimani paikkakunnan historiasta. Liperin kohdalla tutkimusperinne on teosten osalta melko vähäistä ja Pakarisen teoksen kohdalla, vaikkakin sivuaa parhaiten omaa tutkimusaikakauttani, jää teoksen tutkielmaani käytettävä materiaali hyvin vähäiseksi.
Poikkeusoloihin liittyvistä ja kattavasti yhteiskunnan yleistä tilaa kuvaavista teoksista käytän Petri Karosen ja Kerttu Tarjamon Kun sota on ohi. Sodista selviytymisen ongelmia ja niiden
ratkaisumalleja 1900-luvulla, Osmo Kontulan Poikkeusolojen rikollisuus sekä Ville Kivimäen ja
Kirsi-Maria Hytösen toimittama teos Rauhaton rauha. Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944–
1950. Poliisin toiminnasta on kirjoitettu paljon teoksia, jotka läpäisevät tutkielmani rajauksen. Näistä mainittakoon Tuija Hietaniemen Lain vartiossa. Poliisi Suomen politiikassa 1917–1948, Ilkka Levän
Kansallisvaltion teräsmiehestä valtakunnan sovittelijaksi. Poliisikulttuurin psykohistorialliset
esivallan välissä. Kyseiset teokset vastaavat kysymykseen, miten järjestysvalta muuttui ja toimi ennen ja jälkeen talvi- ja jatkosodan. Poliisin toiminnan tutkiminen tutkimuskontekstissani on tärkeää myös sen takia, että rikoksesta epäillyn ensimmäinen kohtaaminen rikosvastuun toteuttamisen tiellä oli usein juuri poliisin tekemä pidätys.
Oikeushistorian tutkimuskirjallisuutta, jotka käyvät läpi myös tarkastelujaksoani löytyy hyvin. Näistä mainittakoon Timo Ahon ja Vuokko Karsikkaan Vankeinhoidon historiaprojektin julkaisu. Vankien
taustaan ja vankilukuun liittyviä tilastoja 1881–1978 ja Veli Verkon Lähimmäisen ja oma henki.
Muita käytettäviä oikeushistorian teoksia ovat muun muassa Pia Letto-Vanamon toimittama Suomen
oikeushistorian pääpiirteet – Sukuvallasta moderniin oikeuteen, Sari Forsströmin toimittama
Laittomuuden laitatiellä – Rikos Suomessa 1500-luvulta nykypäiviin. Edellä mainitut teokset auttavat
minua antamaan käsityksen Suomen oikeushistoriasta, sekä rikollisuudesta ja sen muuttumisesta yleensä. Antero Jyrängin ja Jaakko Husan teos Valtiosääntöoikeus on hyvä teos antamaan tietoa Suomen valtiosääntöoikeuden historiallisesta muutoksesta.
2. Tutkimuskenttä, talous ja rikosoikeudellisen edesvastuun toteuttajat
2.1 Yleiskatsaus paikkakuntien rikollisuuteen
Tutkimuksen mukaisella ajanjaksolla Joensuun raastuvanoikeudessa päätettyjä ja rangaistukseen johtaneita rikoksia käsiteltiin kaikkiaan 14 640 kappaletta. Tuomioon johtaneiden rikosten vuosikohtaiset jakaumat ilmenevät kuviossa 1.
30
Kuvio 1. Joensuun raastuvanoikeuden tuomioon johtaneet tapaukset luokittain vuosilta 1938–1939 ja 1945–1953.
Lähde: Joensuun raastuvanoikeuden tuomioluettelot 1938–1939, 1945–1953. Ac: 9–10 ja 17–32. KA, Joensuu. Huom. kaikki päätetyt tuomioon johtaneet rikostapaukset aikavälillä 3.1.1938–30.12.1939 ja 2.1.1945–28.12.1953; STV 1940. 31; STV 1941. 14; STV 1948. 27; STV 1949. 20; STV 1950. 20; STV 1951. 19; STV 1952. 17; STV 1953. 17; STV 1955. 20.
Vuosina 1938–1939 rikollisuus oli sotaa seuraaviin rauhanvuosiin verrattuna erittäin maltillista, sillä tuomioon johtaneiden rikosten osuudet olivat reilusti alle sata tuomiota tuhatta asukasta kohden. Ainoat yhteiset piirteet sotaa edeltävien ja sotaa seuranneiden vuosien välillä oli rikollisuus valtiota tai yhteiskuntajärjestystä vastaan -luokan suhteellisesti suurempi osuus verrattuna muihin luokkiin.
30Kohdassa ”Tuomioita 1000 asukasta kohden” paikkakunnan väkiluku vastaa kyseisen vuoden väkilukua. Taulukossa rikosluokkien määrät ovat taulukon vasemmalla pystyakselilla, kun taas ”Tuomiot yht. (yhteensä)”, ”Muutos edelliseen tutk. vuoteen (tutkielmavuoteen) %” ja ”Tuomioita 1000 asukasta kohden ‰” ovat oikealla pystyakselilla.
1938 1939 1945 1946 1947 1948 1949 1950 1951 1952 1953
1. Henkeen ja terveyteen 13 18 9 17 5 9 7 11 18 7 10
2. Omaisuus 26 37 207 96 122 115 84 47 113 64 63
3. Valt. tai yhteiskuntajärj. kohdistuneet 254 302 908 1212 1007 918 708 726 830 947 750
4. AlkoholiL vastaan tehdyt rikokset 7 6 83 89 61 49 49 29 36 49 37
5. Muuhun lainsäädäntöön kohdistuneet 179 176 528 1451 749 295 259 275 154 168 281
Tuomiot yht. 479 539 1735 2865 1944 1386 1107 1088 1151 1235 1141
Muutos edelliseen tutk. vuoteen % 0 12,5 221,9 65,1 -32,1 -28,7 -20,1 -1,7 5,8 7,3 -7,6 Tuomioita 1000 asukasta kohden ‰ 81 91 239 380 257 183 147 138 131 141 119
-500 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500
Joensuun raastuvanoikeuden tuomioon johtaneet tapaukset luokittain vuosilta 1938–1939 ja 1945-1953.
5. Muuhun lainsäädäntöön kohdistuneet 4. AlkoholiL vastaan tehdyt rikokset 3. Valt. tai yhteiskuntajärj. kohdistuneet
2. Omaisuus 1. Henkeen ja terveyteen Tuomiot yht.
Toinen samankaltainen, tosin muutamana sodanjälkeisenä vuonna huomattavasti alhaisempi, piirre oli henkeen ja terveyteen kohdistunut rikollisuus -luokan tuomioon johtaneiden rikosten määrä. Rikosten kokonaismäärää verrattaessa tämä luokka jää tutkielman paikkakuntien ainoaksi yhteiseksi piirteeksi koko tutkimuksen ajanjakson aikana.
Välittömästi sodan jälkeen kuvio yksi osoittaa graafisesti, miten rikollisuus nousi moninkertaiseksi verrattuna viimeisiin rauhanvuosiin ennen sotia. Vuosina 1945–1947 Joensuussa rikottiin jokaisena vuonna kahdensadan rikoksen rajapyykki tuhatta asukasta kohden; 1946 rikosten määrä saavutti ennätyksen ollen liki neljäsataa tuhatta asukasta kohden. Vuonna 1948 rikosten osuus putosi alle kahteen sataan rikoksen tuhatta asukasta kohden, tasaantuen vuodesta 1949 miltei tutkielman aikarajauksen loppuun noin 140 rikokseen tuhatta asukasta kohden. Ensimmäisenä, osittain rauhanvuodeksi määritettävänä, sodanjälkeisenä vuotena olivat valtiota tai yhteiskuntajärjestystä vastaan kohdistunut rikollisuus -luokan ja muuhun lainsäädäntöön kohdistunut rikollisuus -luokan tuomiomäärät kasvaneet molemmat noin kahdella sadalla prosentilla vuoteen 1939 verrattuna. Tuomiomäärien huippuvuoden, 1946, jälkeen eroavaisuutena näiden kahden luokan välillä on se, että edellinen laskee maltillisesti jääden kuitenkin suurimmaksi luokaksi rikosten määrällisessä osuudessa, kun taas jälkimmäinen laskee merkittävästi jääden määrällisesti samankaltaiseksi kuin mitä se oli sotaa edeltävinä vuosina ollut. Näiden kahden luokan vaikutus on siten merkittävä tekijä sekä vuosien 1945–1948 rikollisuuteen että koko aikarajauksen käsittävään rikollisuuteen Joensuun osalta. Kyseiset luokat ovat myös niitä tekijöitä, jotka tuovat selkeimmin esille kahden tutkimuspaikkakunnan rikosten määrällisen erilaisuuden. Näitä rikosluokkia tulen tarkemmin käsittelemään luvuissa 3.2, 3.4 ja 4.1.
Omaisuusrikollisuuden ja alkoholilainsäädäntöön kohdistuneen rikollisuuden rikosmäärissä tapahtui sotien jälkeen erittäin suuria muutoksia, sillä omaisuusrikollisuus kasvoi yli 470 prosentilla ja alkoholirikollisuus liki 1300 prosentilla. Vaikka omaisuus- ja alkoholirikollisuuden suhteelliset osuudet ovat huomattavasti pienemmät kuin edellä mainittujen luokkien, niin noin suuria muutoksia ei ole syytä jättää huomioimatta. Huomio kiinnittyy näihin luokkiin myös sen takia, että vaikka omaisuus- ja alkoholilainsäädännön vastainen rikollisuus putoaa huippuvuosien jälkeen noin puoleen, niin muutos verrattuna sotaa edeltäviin vuosiin jää merkittäväksi. Edellä mainittua luokkaa käsittelen alaluvussa 4.2, jäljempänä mainittua luvussa 3.3.
Rikostilastot osoittavat, että rauhaan palaaminen muutti rikollisuutta sekä absoluuttisesti ja suhteellisesti. Pelkästään rikollisuuden muuttuminen kyseenalaistaa käsitteen rauhaan palaamisesta, sillä vuoteen 1953 mennessä Joensuun rikollisuus ei palannut enää sotaa edeltävään, eli alle sataan rikokseen tuhatta asukasta kohden. Mistä tämä sitten johtui? Vastausta etsiessä on syvennyttävä rikosluokkien sisällä oleviin tapauksiin, tarkemmin sanottuna on löydettävä toistuvia, saman tunnusmerkistön tapauksia, jolloin voidaan etsiä syitä rikostapausten toistuvuuteen yhteiskunnallisen toimintatapojen muutoksesta. Ensimmäisenä oletuksena voidaan nähdä sodilla olevan suora vaikutus rikollisuuden kasvuun, mutta saadakseen oletukseen tyhjentävän vastauksen on selvitettävä rikosluokittelun sisällä olevien toistuvien tapausten yhtymäkohdat sotiin. Tällöin on selvitettävä, miten lainsäädäntö muuttui verrattuna sotia edeltävään aikaan.
Sotien suoran vaikutuksen lisäksi on selvitettävä, mihin rikollisuuteen sota vaikutti ainoastaan epäsuorasti ja mihin rikollisuuteen sodat eivät vaikuttaneet ollenkaan. Näiden lisäksi on selvitettävä valtiovallan toiminta valvontakontrollin kehittämisessä. Tuomiomäärien kasvaessa näin merkittävästi on hyvin todennäköistä, että virkavallan toiminnassa tapahtui asioita, jotka tehostivat sen toimintaa. Joensuun kohdalla huomataan kolme erilaista kautta, jolloin rikollisuus muuttui suhteessa edeltävään kauteen: sotaa edeltävä kausi (1938–1939), välitön sodanjälkeinen kausi (1945–1948) ja tutkitun ajanjakson viimeiset vuodet (1949–1953).
31
Kuvio 2. Liperin kihlakunnanoikeus. Liperin pitäjän käräjäkunnan tuomioon johtaeet rikostapaukset vuosina 1938–1939 ja 1945–1953.
Lähde: Liperin käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirjat 1938–1939, 1945–1953. CIV a: 38–41 ja 52– 68. KA Joensuu. Huom. kaikki päätetyt tuomioon johtaneet rikostapaukset aikavälillä 7.2.1938– 23.10.1939 ja 15.1.1945–25.11.1953; STV 1940. 33; STV 1941. 35; STV 1948. 29; STV 1949. 21; STV 1950. 21; STV 1951. 20; STV 1952. 18; STV 1953. 18; STV 1955. 20.
Liperin kihlakunnanoikeuden tuomiomäärä Liperin käräjäkunnan osalta oli 1241, joka on vajaat kymmenen prosenttia Joensuun tuomioon johtaneista rikoksista. Liperissä vuoden 1938 rikostilastoa nostattaa omaisuusrikosten ja muuhun lainsäädäntöön kohdistuneen rikollisuuden suhteellisen suuret osuudet. Verrattaessa vuotta 1950 sotaa edeltäneeseen vuoteen 1939 sotaa edeltänyt trendi jatkui, koska rikosmäärät tuhatta asukasta kohden jäivät viidestä seitsemään rikokseen. Sotaa edeltävistä rikoksista on Liperin kohdalla kiinnitettävä huomiota juuri vuoden 1938 suureen
31 Kuten edellä.
1938 1939 1945 1946 1947 1948 1949 1950 1951 1952 1953
1. Henkeen ja terveyteen 11 5 0 7 7 10 8 11 13 4 17
2. Omaisuus 37 13 19 18 15 8 10 10 9 6 9
3. Valt. tai yhteiskuntajärj. kohdistuneet 18 18 11 9 5 31 36 30 11 18 16
4. AlkoholiL vastaan tehdyt rikokset 7 4 8 18 15 26 25 18 13 6 7
5. Muuhun lainsäädäntöön kohdistuneet 31 16 124 122 144 51 45 8 22 28 48
Tuomiot yhteensä 104 56 162 174 186 126 124 77 68 62 97
Muutos edelliseen tutk. vuoteen % 0 -46,2 189,3 7,4 6,9 -32,3 -1,6 -37,9 -11,7 -8,8 56,5
Tuomioita 1000 asukasta kohden ‰ 10 5 15 14 15 10 10 6 5 5 7 -100 -50 0 50 100 150 200 250 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200
Liperin kihlakunnanoikeus, Liperin pitäjän käräjäkunnan tuomioon johtaneet rikostapaukset vuosina 1938 –1939 ja 1945–1953.
5. Muuhun lainsäädäntöön kohdistuneet 4. AlkoholiL vastaan tehdyt rikokset 3. Valt. tai yhteiskuntajärj. kohdistuneet 2. Omaisuus 1. Henkeen ja terveyteen Tuomiot yhteensä
omaisuusrikollisuuden määrään. Välittömästi sodanjälkeisinä vuosina omaisuusrikokset jäivät noin puoleen tästä.
Sodanjälkeiset kolme vuotta olivat Liperissä absoluuttisesti ja suhteellisesti rikollisuuden huippuvuosia. Rikosmäärät pysyttelivät 160–190 vuosimäärissä, mikä oli suhteellisesti noin 15 rikosta tuhatta asukasta kohden. Suhteellisesti rikosmäärät putosivat vuosina 1949–1950 vuoden 1938 tasoon, jääden tutkimusaikakauden viimeisinä vuosina vuoden 1939 tasoon. Sodanjälkeisten vuosien rikollisuuden kasvua selittää luokan viisi, muuhun lainsäädäntöön kohdistunut rikollisuus -luokan määrällinen kasvu. Tämä rikollisuus noin kahdeksankertaistui vuodesta 1939 vuoteen 1945. Tuomioita vuonna 1939 jaettiin 16 kappaletta ja vuonna 1945 peräti 124 kappaletta. Tuomiomäärät pysyivät korkeina vielä kaksi seuraavaa vuotta. Sen jälkeen tuomioita jaettiin huomattavasti vähemmän.
Sekä Joensuussa että Liperissä muuhun lainsäädäntöön kohdistunut rikollisuus kasvoi suhteellisesti sotien jälkeen. Eniten eroa paikkakuntien välillä oli valtiota ja yhteiskuntajärjestystä vastaan kohdistuneessa rikollisuudessa. Joensuussa kyseinen rikollisuus oli yhtä vuotta lukuun ottamatta määrällisesti ja suhteellisesti suurin luokka. Tämän lisäksi se oli Joensuun rikollisuuden huippuvuosien yksi tärkeimmistä nimittäjistä. Liperin kohdalla kyseinen luokka nousi merkittäväksi vuosina 1948–1950, jolloin rikollisuus ylipäätään oli Liperissä jo vähentynyt melkoisesti huippuvuosista. Vastauksia edellä mainittujen luokkien muutoksiin tuon esille alaluvuissa 4.2, 3.2 ja 3.4.
Huomionarvoista on myös alkoholilainsäädäntöön kohdistuneiden rikosten selkeä kasvu. Ne kasvoivat absoluuttisesti samalla kun muuhun lainsäädäntöön kohdistunut rikollisuus tasaantui. Alkoholirikollisuuden nousukausi ikään kuin välittömästi seurasi rikollisuuden huippuvuosia, ja tasaantui tutkimusaikakauden loppupuolelle tultaessa. Vastaavasti Joensuussa alkoholilakiin kohdistunut rikollisuus kasvoi, Liperin kaltaisesti, sodan jälkeen, mutta kaupungin suurin rikollisuuspiikki onkin tässä luokassa välittömästi sodanjälkeisissä vuosissa. Tutkin tätä paikkakuntien välistä eroa sekä sodanjälkeistä alkoholirikollisuuden nousua tarkemmin alaluvussa 3.3.
Liperin rikosmäärät olivat koko tutkimuksen mukaisen ajanjakson selkeästi Joensuuta pienempiä. Liperin kokonaisrikosmäärät jäivät tutkittavalla aikakaudella noin kymmenekseen Joensuun vastaavasta luvusta. Ainoa luokka, mikä rikosmäärissä mitattuna oli miltei vastaava sekä Joensuussa
että Liperissä, oli luokka yksi, henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset. Molemmilla paikkakunnilla jäätiin kyseisessä luokassa vuositasolla alle kahteenkymmeneen rikokseen. Molemmilla paikkakunnilla rikosmäärät jäivät vuositasolla keskimäärin alle kymmeneen. Näitä seikkoja tulen selvittämään alaluvussa 3.1.
2.2 Vakaasta taloudesta poukkoilevaan – maaseudulta kaupunkiin
Vuoteen 1938 mennessä Suomessa oltiin jo toivuttu 1930-luvun alun yleismaailmallisesta lamasta, jolloin työttömyysaste oli sikäläisittäin ennätysmäiset 5,5 prosenttia. Sotia edeltävinä vuosina työttömyysaste pysytteli noin yhden prosentin tuntumassa. Vuosina 1945–1948 työttömyysaste pysyi sotaa edeltävällä tasolla, mutta vuosikymmenen lopussa se nousi hieman yli kahteen prosenttiin, jääden 1950-luvun alkupuolella noin kahteen prosenttiin. Valtakunnallinen työllisyystrendi oli vastaavanlainen myös Kuopion läänissä. Kuopion läänin maaherran mukaan vuosien 1938–1939 työllisyys- ja elinkeinotilanne oli läänissä hyvä aina ennen talvisodan alkua. Vuodesta 1945 vuoteen 1948 asti työllisyystilanne oli hyvä ja paikoin, etenkin maaseudulla, työvoimasta oli jopa pulaa.32 Koko tutkielmarajauksen ajan läänin maaherra esitti huolensa kaupungistumisesta, eli maaseudulta tapahtuvasta muuttoliikkeestä kaupunkeihin tai niiden lähialueille. Syynä tähän pidettiin teollisuusalueiden työpaikkoja, jotka paremmilla taloudellisilla eduilla houkuttelivat maaseudun työväestöä maalta kaupunkeihin, jonka seurauksena varsinkin läänin pääkaupungissa, Kuopiossa, oli havaittavissa lievää työttömyyttä. Joensuun tapauksessa työperäisen muuton eräänlaisena varaventtiilinä toimi Joensuuta ympäröivä, Joensuun talousalueeseen kuuluva Pielisensuun kunta. Vuosina 1938–1939 ja 1945–1950 Joensuun väestönkasvun ollessa maltillinen noin 10 prosenttia, kasvoi Pielisensuun väestö samaan aikaan huomattavasti nopeammin väkiluvun ollessa 1950-luvun alkuun mennessä noin 12000 asukasta. Syynä kasvuun pidettiin edellä mainitun siirtoväen lisäksi juuri työperäistä muuttoa. Nopean kasvun seurauksena Pielisensuun kunnan asumistaso jäi alhaiseksi, koska kunnalla ei ollut reaalisia mahdollisuuksia hallita asutuksen muotoutumista. Nopean väestönkasvun ja heikon asumistason seurauksena etenkin joensuulaiset kokivat esikaupunkimaisen naapurikuntansa sosioekonomisen statuksen heikentyvän, jonka seurauksena Pielisensuun kyliä
32Tilastokeskus. Työttömyysaste vuosina 1900–2015. <https://www.stat.fi/org/tilastokeskus/tyottomyysaste.html.>
<9.4.2019>; Kuopion läänin maaherran vuosikertomukset vuosilta 1938–1939 ja 1945–1953. Arkistoyksiköt: II 1 Ha:6–
7 ja II 1 Ha:11–21, 1–5. KA, Joensuu. Huom. Käytetyt lähteet ovat alaotsikoissa ”sisäinen muutto”-osion alla, joiden sivut vaihtelevat edellä mainittujen sivujen välillä.
pidettiin erittäin levottomina alueina. Vaikka järjestyksenpidollisella puolella oli Pielisensuun kunnassa haasteensa, oli joensuulaisten syytöksillä ja epäilyillä kuitenkin vain osittain perää. Häiriöitä oli poikkeavaa runsaammin vain ajoittain.33
Ns. Chicagon koulukunnan sosiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, miten nopean yhteiskunnallisen ja demografisen kehityksen seurauksena, varsinkin 1900-luvun ensimmäisellä puolikkaalla, syntyi kaupunginosia, joissa yhteisön kiinnikkeet murentuivat. Tämän seurauksena kyseisille alueille muodostui rikollisuutta ja yhteiskunnallisia ongelmia. Syynä tähän ei niinkään nähty köyhyyttä tai taloudellisia vaikeuksia, vaan kontrolloivan sosiaalisen verkoston puute. Pielisensuun kunnan väestönkasvu oli todistetusti juuri maaseudulta tulevan väestön muuttoa, jolloin sopeutuminen erilaiseen, tiiviiseen ympäristöön on voinut tuoda edellä mainittuja haasteita. Tämä osaltaan vastaa siihen, miksi tutkimuksen tarkastelemalla ajanjaksolla Joensuussa rikoksista annettujen tuomioiden määrä oli huomattavasti Liperiä korkeampi.34
Elinkustannusindeksi (nykyisin kuluttajahintaindeksi) on talouden muutoksen usein käytetty mittari, joka kuvaa kuluttajien tavaroista ja palveluista maksamien hintojen kehitystä. Elinkustannusindeksin kautta on hyvä tehdä vertailua tutkielmarajauksen sisällä tapahtuvaa taloudellista, kuluttajien ostovalmiuteen kohdistuvaa muutosta. Tämän ohessa on tärkeää seurata myös palkkakehitystä suhteessa elinkustannushintaindeksiin, ts. kuinka kuluttajien ostokyky kehittyi. Vertailupalkkana toimii työmiehen palkka, joka vastaa tehdastyöläisen palkkaa. Tässä kohtaa on järkevää kiinnittää huomiota siihen, että tehdastyöläisen palkka saattoi olla kilpailukykyisempi kuin maaseudun maataloustyöläisen. Joka tapauksessa vertailtaessa tutkielman aikarajauksen sisällä Gini-kertoimen35 muutosta, vuoden 1938 Gini-kertoimesta, 0,275, tuloerot kaventuivat aina vuoteen 1947 asti kertoimeen 0,180, jota voidaan pitää tuloerojen vertailussa Suomen kautta aikain tasa-arvoisempana vuotena. Vuoteen 1950 tuloerot kasvoivat vuoden 1938 tasoa korkeammaksi, eli 0,295, kasvaen vuoteen 1953 maltillisesti hieman yli 0,3:een.36
33 Kuopion läänin maaherran vuosikertomukset vuosilta 1938–1939 ja 1945–1953. Arkistoyksiköt II 1 Ha:6–7 ja
Ha:11–21, 1–5. KA, Joensuu. Huom. Käytetyt lähteet ovat alaotsikoissa ”sisäinen muutto”-osion alla, joiden sivut vaihtelevat edellä mainittujen sivujen välillä; Ahonen (et al.) 1986, 423, 442–443,446–450.
34 Aatsinki (et al.) 2005, 96.
35 Gini-kerrointa pidetään yleisimpänä tuloeroja kuvaavana tunnuslukuna. Pienin mahdollinen arvo on 0 (=nolla),
jolloin kaikkien tulonsaajien tulot ovat yhtä suuret. Vertailuna nykyaikaan, oli Suomen Gini-indeksi vuonna 2017 27,7 (0,277). Lähde: Tilastokeskuksen määritelmä Gini-kertoimesta. https://www.stat.fi/meta/kas/gini_kerroin.html. <9.4.2019> ; Tilastokeskuksen julkaisu tuloerojen kehityksestä Suomessa.
<https://www.stat.fi/til/tjkt/2017/01/tjkt_2017_01_2018-12-18_kat_001_fi.html.> <9.4.2019>.
36 Tilastokeskuksen laatuseloste: Elinkustannusindeksi. <http://www.stat.fi/til/eki/eki_2005-05-30_laa_001.html.> <9.4.2019>
Taulukko 5 osoittaa, miten elinkustannusindeksi ja palkat muuttuivat tutkielman aikarajauksen sisällä. Taulukko osoittaa, miten viimeisinä rauhanvuosina inflaatio pysyi matalalla ja palkka pysyi ostovoimaisena. Sotienjälkeiselle ajalle aina vuoteen 1948 Suomessa esiintyi voimakasta inflaatiota. Vuosittainen inflaatio, rahanarvon heikkeneminen, oli 30–60 prosentin välillä. Vuodesta 1952 lähtien inflaatio tasoittui alle kahteen prosenttiin. Syynä tähän inflaation hiipumiseen oli työttömyyden kasvu, joka vaikutti myös Kuopion läänin alueella. Vaikka inflaatio oli varsin huomattava, niin työväestön palkat pysyivät kohonneiden hintojen mukana hyvin, eli toisin sanoen väestö pysyi yhtä ostovoimaisena sotien molemmin puolin.
Taulukko 5. Suomen elinkustannusindeksi (v. 1938: 8– 1939: 7= 100) ja rahanarvon muutos. Vertailuvuosi 1938.
Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT), Kuluttajahintaindeksi 1992, Joulukuu. 7. Tilastokeskus;
Suomen pankin ylläpitämää rahamuseo-sivuston rahamuunnin.
http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN. <9.4.2019>; Tilastokeskuksen ylläpitämä rahanarvonmuunnin. <https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html.> <9.4.2019>.
Huomionarvoista edellä mainituissa taloudellisissa trendeissä on se, että vaikka tulonjako tasaantui ja työttömyys oli vähäistä, niin silti rikollisuus kasvoi. Oliko säännöstelyn jatkumisella mikä merkitys rikollisuuden kasvuun? Tähän tulen kiinnittämään huomiota alaluvussa 4.1.
; Suomen pankin ylläpitämää rahamuseo-sivuston rahamuunnin. <http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN.> <9.4.2019>; Bergholm 2005, 11; Roikonen 2015, 93-94.
Suomen elinkustannusindeksi (v. 1938: 8- 1939:7 = 100) ja rahanarvon muutos. Vertailuvuosi 1938
Vuosi Elinkustannusindeksi Rahanarvon muutos, markka (mk) Työmiehen tuntipalkka (mk) Inflaatio %
1938 100 1 mk 8,7 mk 2,9 1939 100 1,03 mk 9,1 mk 1,8 1945 282 2,9 mk 36,6 mk 40,2 1946 450 4,6 mk 51,6 mk 59,3 1947 584 5,9 mk 66,8 mk 29,9 1948 786 8 mk 96,9 mk 34,6 1949 799 8,1 mk 103,1 mk 1,7 1950 911 9,2 mk 126,1 mk 14 1951 1061 10,8 mk 162,9 mk 16,6 1952 1104 11,2 mk 172 mk 1,3 1953 1119 11,3 mk 172 mk 1,6
2.3 Valvontaviranomaiset
Ennen vuotta 1946 Joensuun poliisikunta toimi maistraatin alaisen komisarion johtamana. Ennen talvisotaa komisarion alaisena toimi 16 viranhaltijaa. Vuonna 1941 henkilöstöä vahvistettiin yhdellä kirjurilla ja vuonna 1944 yhdellä nuoremmalla konstaapelilla. Vuonna 1946 Joensuun poliisitoimi muuttui ns. täydelliseksi poliisilaitokseksi, jolloin johtavan viran nimikkeenä tuli komisarion tilalla olemaan poliisimestari. Poliisimestarin lisäksi uusia virkoja lisättiin kanslistin, ylikonstaapelin, vanhemman konstaapelin ja kahden nuoremman konstaapelin viroilla. Vuoteen 1953 mennessä Joensuun poliisilaitoksen kokonaisvahvuus nousi poliisimestariin, kirjuriin, kanslistiin, komisarioon, kolmeen ylikonstaapeliin, kahdeksaantoista konstaapeliin ja yhteen kaupungin palkkaamaan vanginvartijaan.37
Liperissä poliisitoimintaa johti nimismies. Hänen toiminta-alueenaan oli Liperin kunnan alueen käsittänyt nimismiespiiri. Liperin nimismiespiirissä toimi koko tutkimusajan nimismies ja hänen alaisenaan 4 konstaapelia ja 1 vanginkuljettaja. Tämän lisäksi vuosien 1948–1951 välisenä aikana virka-apuun oli komennettu osa-aikaisesti 1–2 liikkuvan poliisin konstaapelia sekä ruuhka-apuna 1 kanslisti. Joensuun ja Liperin poliisivoimien vahvuudet vastasivat Suomen kaupunkien ja maaseudun keskiarvoa, kun verrataan poliisien määrää tuhatta asukasta kohti.38 Poliisin henkilömääriä verratessa voidaan todeta, että valvontakoneisto toimi hyvin kahtiajakautuneesti. Maalaiskunnissa, joissa Kuopion läänissä noin 85 prosenttia väestöstä asui, oli yksi poliisi keskimäärin noin 2000 kuntalaista kohden, kun taas kaupungeissa yhtä poliisia kohden oli noin 300 kaupunkilaista.39 Toki esimerkiksi Joensuun kohdalla toimivalta-alueen hetkellinen henkilömäärä saattoi miltei kaksinkertaistua, kuten aiemmin on mainittu, niin silti valvontaviranomaisten määrällinen ero oli selkeästi kaupunkilaisille eduksi.
Vertaillessa Joensuun ja Liperin rikostilastoja kiinnittyy huomio rikoksien määrälliseen eroavaisuuteen. Vaikka Liperi oli tutkittavan aikakauden ajan Joensuuta väkirikkaampi, jäivät Liperin rikostuomiot alle kymmenykseen Joensuun vastaavasta. Eräs tilanteeseen vaikuttavista tekijöistä on havaittavissa poliisin vahvuusmääristä:
37 Ahonen (et al.). 1986, 48; Leskinen. 1998, 78-112.
38 Liperin nimismiespiirin arkisto. Arkistoyksikkö: Dc: 1. Liperin piirin nimismiespiirin vuosikertomukset vuosilta
1938–1953 KA, Joensuu; Hietaniemi. 1992, 287.
39 Kuopion läänin maaherran vuosikertomus vuosilta 1946–1947; 1950–1953. Arkistoyksiköt II 1 Ha: 14–15; 18–21, 2.
Taulukko 6. Paikallisen poliisin henkilökunnan vahvuus vuosina 1938–1953.
Lähde: Liperin nimismiespiirin vuosikertomukset vuosilta 1937–1953. KA, Joensuu; STV 1936, 33; STV 1948, 29; STV 1949, 21; STV 1955, 20; STV 1936, 12; STV 1949, 10; STV 1955, 20; Karjalainen 9.7.1949, 5; Leskinen. 1998, 78–112.
Paikallispoliisin määrällisen eroavaisuuden lisäksi valvonta-alueen koko oli paikkakuntien välillä merkittävä. Joensuun poliisin toimialueen maantieteellisesti pieni koko (15,1 km²) sekä suuri asukastiheys (keskimäärin 500 asukasta/km²) verrattuna Liperin nimismiespiirin valvonta-alueeseen (842,9 km²) ja asukastiheyteen (keskimäärin 14 asukasta/km²) olivat vahvasti vaikuttamassa paikkakuntien rikollisuuden erilaisuuteen.
Paikallisen poliisin lisäksi molemmilla paikkakunnilla toimi virkatehtävissä myös Liikkuvan poliisikomennuskunnan poliiseja. Liikkuva poliisikomennuskunta perustettiin alkujaan 1930-luvun alussa tarkoituksena saada käytettäväksi vahva ja yhtenäinen poliisireservi. Tarvetta yhtenäisyydelle perusteltiin vastavetona ajan ulkoparlamentaariselle toimille, toisaalta kommunistiselle uhalle, toisaalta Mäntsälän kapinan kaltaiselle oikeiston uhalle. Ennen talvisotaa Liikkuvan poliisikomennuskunnan poliisit olivat hajautettuna ympäri maata toimimassa paikallisen poliisin apuna. Liikkuvan poliisikomennuskunnan henkilökunta toimi komennusluonteisesti ja ikään kuin koulutusluonteisesti virkaiältään nuoremmille poliiseille. Kyseisen poliisiyksikön etuna olivat juuri nuorien viranhaltijoiden into ja odotukset heistä, että he toimivat poliisitoiminnan esikuvina verrattuna esimerkiksi poliisitoimien ohessa myös kameraaliseen, eli ikään kuin yleishallinnolliseen toimintaan keskittyneeseen nimismiespiirin poliisikuntaan.40
40 Ylikangas 1996, 271–272, 275–277; Hietaniemi 1992 154–155, 169, 178–183, 198–199; Paikallisen poliisin henkilökunnan vahvuus:
Vuodet Joensuu Poliisin määrä/1000 as. Liperi Poliisin määrä/1000 as.
1938 17 2,9 6 0,6
1939 17 2,9 6 0,6
1945 25 3,5 6 0,6
1950 25 3,2 8 0,6
Liikkuvan poliisikomennuskunnan tarkkaan virantoimitukseen on syytä kiinnittää huomiota koko tutkielman ajan, sillä tämä etu toimi ajoittain myös poliisivirkakunnan uskottavuuden rapauttajana suhteessa paikallisväestöön. Syynä tähän voidaan pitää sitä, että virkaiältään nuori ja ns. ”virkaintoinen” Liikkuvan poliisikomennuskunnan konstaapeli oli yleensä vailla paikallistuntemusta varsinkin valvottaviensa kansalaisten osalta, jolloin tilannetajun puute johti eskaloitumiseen, joka osaltaan lisäsi virkavaltaan kohdistunutta rikollisuutta.41 Säntillisestä virantoimituksesta johtuneisiin ongelmiin voidaan toisaalta nähdä syypäänä myös paikallisen poliisin toiminta, sillä jos paikallisen ja Liikkuvan poliisikomennuskunnan poliisin virantoimituksen välinen kontrastiero on ollut syynä kansalaistottelemattomuuden lisäämiseen, niin herää kysymys, että onko paikallinen poliisi hoitanut toimintaansa epäkelvollisesti? Tähän asiaan esitän vastauksia myöhemmissä luvuissa.
Vuosina 1938–1939 Liikkuvan poliisikomennuskunnan vahvuus Kuopion läänin osalta oli yhdeksän kokoaikaista ja 12 osa-aikaista poliisia, joka oli asukasmäärään suhteutettuna hieman alle valtakunnallisen keskiarvon.42 Yhdeksän kokoaikaista poliisia toimivat läänin kaupungeissa, eli Kuopiossa, Joensuussa sekä Iisalmessa ja 12 osa-aikaista toimivat vaihtelevin määräajoin 13 eri maalaiskunnassa. Liperin nimismiespiirin vuosikertomuksien mukaan Liikkuvan poliisikomennuskunnan poliisin henkilökuntaa ei kyseisinä vuosina toiminut nimismiespiirin vahvuudessa.43
Rauhaan palatessa valtion vahva rooli yhteiskunnan kontrollin ylläpitäjänä säilyi. Se luulo, että yhteiskunnan palaaminen rauhan tielle höllentäisi yleistä valvontaa, koitui nopeasti harhassa eläneiden kohtaloksi. Syksyllä 1944 jatkosodan päättymisen jälkeen ruvettiin poliittisella tasolla pohtimaan ratkaisua, miten sodanjälkeisen yhteiskunnan järjestyksenpitoa alettaisiin pitää yllä entistä vahvemmin. Tilanteisiin liittyi yhä lisääntyneen sotilaskarkuruuden ja jokapäiväisten järjestyshäiriöiden lisäksi myös muita epävarmuustekijöitä. Järjestyksenpidon lisäksi olisi rakennettava puitteet, joka olisi hallitukselle käyttökelpoinen myös mahdollisessa miehitystilanteessa. Ratkaisuksi muodostui uudistunut poliisiorganisaatio: Liikkuvan
41 Levä 2008, 120–122.
42 Kuopion läänin osuus Liikkuvan poliisikomennuskunnan vahvuudesta oli kyseisenä vuotena 5–8 % riippuen
otetaanko osa-aikainen vahvuus huomioon kokonaisvahvuudessa kokoaikaisena vai vastaako se tilastossa esimerkiksi lukemaa 0,5 poliisia. Joka tapauksessa läänin väkiluku oli noin 10 % valtakunnan väkiluvusta, jolloin asukasmäärään suhteutettuna vahvuus jäi hieman valtakunnallisesta keskiarvosta. Lähteet: Hietaniemi 1992, 287; Kuopion läänin maaherran vuosikertomus 1938 II Ha: 6. 21–22. Ka, Joensuu; Kuopion läänin maaherran vuosikertomus 1939 II 1 Ha: 7. 29–30. KA, Joensuu; S.V.T 6 98:1 II, 5.
43 Kuopion läänin maaherran vuosikertomus vuodelta 1938. Arkistoyksikkö: II 1 Ha:6, 21–22. KA, Joensuu; Kuopion
läänin maaherran vuosikertomus vuodelta 1939. Arkistoyksikkö: II 1 Ha: 7. 29–30. KA, Joensuu; Liperin
nimismiespiirin arkisto. Arkistoyksikkö: Dc: 1, toimintakertomusten toisteet 1938–1939. KA, Joensuu; Hietaniemi 1992, 287.
poliisikomennuskunnan turvallisuusosaston asemakomennuskunta. Asemakomennuskunta määritti noin neljänneksen koko Liikkuvan poliisikomennuskunnan vahvuudesta, eli noin 700 miestä ja jonka pääasiallisena tehtävänä oli huolehtia junapartioinnista ja järjestyksenpidosta rautatieasemilla. Komennuskunnan muodostaminen auttoi paikallista poliisia tehtävissä ja helpotti heidän työtaakkaansa. Kokonaisuudessaan Liikkuvan poliisikomennuskunnan vahvuutta nostettiin valtakunnallisella tasolla merkittävästi, sillä kun komennuskunnan vahvuus oli vuonna 1938 noin 250 poliisia, oli henkilöstö vahvistunut noin 3000 poliisiin vuoteen 1945 mennessä.44
Vuonna 1945 Kuopion lääniin sijoitetun Liikkuvan poliisikomennuskunnan vahvuus oli 108 toimenhaltijaa, eli vahvuus viisinkertaistui suhteessa sotia edeltävään vahvuuteen. Kuopion läänin osuus Liikkuvan poliisikomennuskunnan määrästä vastasi vuosina 1945–1947 noin 3–4 prosenttia kokonaismäärästä ollen asukasmäärään suhteutettuna noin puolet valtakunnallisesta keskiarvosta. Liikkuvan poliisin vahvuuden Joensuun ja Liperin kohdalla voidaan ainoastaan toteuttaa arviona. Kuopion läänin maaherran vuosikertomuksessa vuodelta 1946 kerrotaan Liikkuvan poliisin toimenhaltijoiden määrän ollen suurin Kuopiossa, 27 poliisia, joka oli noin 25 prosenttia läänin vahvuudesta. Seuraavaksi suurimmat vahvuusmäärät olivat Joensuussa ja Iisalmessa. Joensuun Liikkuvan poliisin vahvuutta voidaan arvioida kaupungin väkilukua verrattaessa Kuopioon, jolloin Joensuun osuus olisi ollut 6–7 poliisia. Jyrki Leskinen on tuonut esille, että tuona aikana komennuskunnan miehistön määrä vaihteli Joensuussa 10–12 viranhaltijan välillä, mutta komennuksien, lomien ja koulutusten takia edellä mainittu määrävahvuus saavutettiin Joensuussa harvoin. Tästä voisi olettaa, että todellinen päivittäinen määrävahvuus oli edellä mainittujen lukujen välillä. On myös syytä muistaa, että etenkin Liikkuvan asemakomennuskunnan junapartio-osasto nimensä mukaisesti vaikutti myös muualla kuin Joensuun alueella, eli esimerkiksi Liperissä, josta Joensuuhun pääsi kulkemaan myös rautatiekiskoja myöten.45
Vuosien 1947–1948 aikana Liikkuvan poliisikomennuskunnan määrää heikennettiin siten, että vuoden 1949 vahvuus oli noin kolmannes vuoteen 1947 verrattuna. Vuoden 1949 jälkeen poliisien määrä pysyi ainakin Kuopion läänissä miltei samana tutkielmarajauksen viimeiseen vuoteen asti. Näiden lukujen varjolla voidaan Liikkuvan poliisin vahvuuden olettaa olleen Joensuussa 3–5
44 Kivimäki & Hytönen (et al.) 2015, 178; Hietaniemi 1992, 235–242.
45 Vuosina 1945–1948 Kuopion väkiluku keskimäärin 29700 asukasta ja Joensuun 7550 asukasta, jolloin Joensuun
väkiluku oli noin neljänneksen Kuopion väkiluvusta. Lähteet: Kuopion läänin maaherran vuosikertomukset vuosilta 1945–1947. Arkistoyksiköt: II 1 Ha:13–15, 1–2. KA Joensuu. Huom. samat sivut kaikissa edellä mainituissa lähteissä; STV 1949, 10; Leskinen 1998, 108.
poliisia46. Liikkuvan poliisikomennuskunnan poliisien määrä oli näin ollen palannut väestömäärään suhteutettuna sotaa edeltävälle tasolle. Liperin osalta Liikkuvan poliisikomennuskunnan käyttö oli sidoksissa Joensuun Liikkuvan poliisikomennuskunnan osastoon, jonka tuon esille myöhemmissä luvuissa.
Edellä mainittujen poliisiyksikköjen lisäksi läänissä toimi Lääninrikospoliisikeskus, jonka tehtävänä oli tutkia vaativiksi ja törkeiksi luokiteltuja rikostapauksia, jolloin paikallispoliisin resursseja saatiin kohdennettua yleisen järjestyksen ylläpitämiseen. Poliisiyksikön henkilövahvuus vaihteli tutkielmarajauksen sisällä 6–10 viranhaltijan välillä.47 Vuoteen 1945 mennessä kiristyneen alkoholipolitiikan seurauksena Oy Alkoholiliike Ab:n toimipisteissä oli yhtiön palkkaamana tarkastajana ylimääräinen konstaapeli harjoittamassa alkoholijuomien ostajatarkkailua. Erittäin tärkeänä rikosoikeudellisen edesvastuun toteuttajana toimi, etenkin maaseudun osalta, säännöstelyä valvova instanssi. Sota-ajalla toimeenpantu elintarvikkeiden ja elinkeinotoiminnan säännöstely jatkui muutoksin koko sodanjälkeisen tutkielmarajauksen ajan. Valtakunnallisella tasolla valvova elin oli kansanhuoltoministeriö, jonka alaisuudessa toimivat tutkielmarajauksen aikana 12 eri kansanhuoltopiiriä. Joensuu ja Liperi kuuluivat Kuopion läänin kansanhuoltopiirin alaisuuteen. Kunta- ja kaupunkitasolla säännöstelyä valvoivat kansanhuoltolautakunnat, joiden alaisuudessa olevat tarkkailijat ja tarkastajat valvoivat säännöstelylainsäädännön noudattamista ja rikollisessa toiminnan havaitessaan veivät asian eteenpäin alioikeuksien käsiteltäväksi rikosasioina.48 Edellä mainitut viranhaltijat käyttivät siten laajoja valtuuksia ja ikään kuin toimivat poliisin auttavana kätenä säännöstelyrikollisuuden taltuttamisessa.
46 Kuopion läänin maaherran vuosikertomukset vuosilta 1945–1953. Arkistoyksiköt: II 1 Ha:13–21, 28–79. KA,
Joensuu. Huom. Vuosikertomuksien VII. Yleinen järjestys ja turvallisuus -lukujen alaotsikon Poliisivoima ja sen käyttö -sisältö vaihtelevat edellä mainittujen sivujen välillä; Hietaniemi 1992, 287; Luvussa huomioitu myös Leskisen arvio. Lähde: Leskinen 1998, 109.
47 Hietaniemi 1992, 200–202; Kuopion läänin maaherran vuosikertomus vuodelta 1938. Arkistoyksikkö: II 1 Ha:6. 20.
KA, Joensuu; Kuopion läänin maaherran vuosikertomus vuodelta 1953. Arkistoyksikkö: II 1 Ha:21. 78. KA, Joensuu.
48 Kuopion läänin maaherran vuosikertomus vuodelta 1946 II 1 Ha:14, 32. KA, Joensuu; Häikiö 2007, 128; Sillanpää
2002, 81; Suomen asetuskokoelma 1944, 1487; Suomen asetuskokoelma 1942, 822; Suomen asetuskokoelma 1943, 1721–1722.
