2018
Kansallisten geenivaraohjelmien tiedotuslehti
2
GeeniVarat 2018
S
uomen nykyiset kansalliset geenivaraohjelmat perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin ja toimin-taohjelmiin. Suomen maa- ja metsätalouden kan-sallinen kasvigeenivaraohjelma (MMM 12/2001) kattaa maa-, puutarha- ja metsätalouden geenivarat. Suomen kansallinen eläingeenivaraohjelma (MMM 17/2004) kä-sittää sekä kotieläinlajien paikalliset alkuperäisrodut että Suomeen vakiintuneet alkuperältään tuontirodut. Ohjel-missa on esitetty geenivarojen suojelun ja kestävän käy-tön keskeiset periaatteet, tavoitteet sekä toimenpide- ehdotukset. Ohjelmien koordinaatio on osoitettu Luon-nonvarakeskukselle (Luke).Kansalliset geenivaraohjelmat ovat luoneet poh-jan kansallisten geenivarakokoelmien ja -populaati-oiden perustamiselle ja geenivaratyön organisoinnil-le kansallisella ja pohjoismaisella tasolla. Tutkimus on ollut koko toiminnan ajan oleellinen osa geeniva-rojen suojelun ja kestävän käytön kehittämistyötä.
Kansallisten geenivaraohjelmien laatimisen jälkeen toimintaympäristö, jossa maa- ja metsätaloutta harjoite-taan, on muuttunut monella tavalla. Globaalisti tarkas-teltuna ympäristömuutoksista erityisesti ilmastonmuu-tos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja luon-nonvarojen käytön lisääntyminen heikentävät luonnon ekosysteemipalveluita, joiden toiminnasta eliökunnan ja ihmisen olemassaolo riippuu. Vaikutukset heijastu-vat heikentävästi myös ympäristöihin, joissa harjoite-taan maa-, metsä- ja kalataloutta. Nopeasti etenevät muutokset edellyttävät nopeaa sopeutumiskykyä uusiin olosuhteisiin. Tässä geenivarat ovat avainasemassa.
Muutoksia on tapahtunut myös sosioekonomisessa ympäristössä. Ympäristöarvot ja luonnonvarojen kes-tävä käyttö näkyvät aikaisempaa enemmän myös luttajien valinnoissa ja erityisen selvästi tämä näkyy ku-luttajien suhteessa ruokaan. Luomutuotanto, lähiruoka ja ruuan alkuperä määrittävät nykykuluttajan valintoja.
Uudessa geenivaraohjelmassa lainsäädän-nön ohella toimintaympäristön muutokset ovat ai-kaisempaa enemmän ohjanneet sektorikohtaisten geenivarojen suojelun ja kestävän käytön
tavoit-teiden asettelua ja toiminnan sisältöä toimintaym-päristömme kansalliset erityispiirteet huomioiden.
Geenivaraohjelmauudistuksen toimeenpanon ta-voitteena on myös geenivaratyön kytkeminen en-tistä tiiviimmin muuhun yhteiskuntaan laajentamal-la geenivarojen suojeluvastuuta myös yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Tämä edellyttää päättäjien ja kansalaisten geenivarojen suojelua ja käyttöä kos-kevan tietoisuuden lisäämistä. Viestintä on keskei-nen osa uuden geenivaraohjelman täytäntöönpanoa. Uudessa Suomen kansallisessa maa-, metsä- ja kala-talouden geenivaraohjelmassa on yhdistetty viljelykasvi-en, metsäpuidviljelykasvi-en, kotieläinten ja kalojen geenivarat. En-simmäinen kansallinen eläingeenivaraohjelma ei sisältä-nyt kalageenivaroja. Kalakantojen suojelutarpeen nousu sekä kalan merkityksen kasvu ravinnontuottajana edellyt-tävät myös kalageenivarojen suojelun ja kestävän käytön organisoimista yhtenäiseksi kalageenivaraohjelmaksi.
Tuula Pehu
Geenivaraneuvottelukunnan puheenjohtaja maa- ja metsätalousministeriö
PS. Tämä GeeniVarat 2018 on järjestyksessään jo kymmenes geenivaraohjelmien tiedotelehti. Tässä nu-merossa kerrotaan eläingeenivaraohjelmaan liittyvistä pyöreistä vuosista.
KANSALLISET
GEENIVARA-OHJELMAT UUDISTUVAT
GeeniVarat 2018
3
2018
Kansallisten geenivaraohjelmien tiedotuslehti
GeeniVarat
Sisältö:
Pääkirjoitus
sivu 2Vieläkö on uhanalaisia kalalajeja?
sivu 4Geenivaratyö tukemassa kesämatkailua
sivu 6Suomenhevoselle geenipankki
sivu 8Visakoivun geenivarat
sivu 10Viljelykasvien monimuotoiset kenttäkokoelmat
sivu 12Kyytöt, suomenlampaat ja maatiaiskanat juhlivat
sivu 14Kotimaiset koirarodut geenipankkiin
sivu 15Terveet kasvit ja kryosäilytys muuttivat
sivu 16Uusien emokalaparvien perustaminen
sivu 18GeeniVarat 2018
Ilmestymispäivä: Kansainvälinen biodiversiteettipäivä 22.5.2018
Vastaava toimittaja: Juha Kantanen 029 532 6210, juha.kantanen@luke.fi
Ulkoasu ja taitto: www.digijiipee.net
Paino: Kirjapaino Bookcover Oy, Seinäjoki
Tilaukset, osoitteenmuutokset ja peruutukset:
T:mi Digijiipee, Hiidenportti 2 B 2 00730 HELSINKI
044 296 1108, digijiipee@digijiipee.net
Etukannen kuva: Panu Orell
Kannen hyppäävä lohi kuvaa vaellus-kalojen haasteita elinkiertonsa aikana pyrkiessään lisääntymisalueille jatka-maan sukuansa. Vaelluskalat ovatkin kalageenivaratoiminnan ydintä.
ISSN 2341-9733 (painettu) ISSN 2341-9741 (verkkojulkaisu)
GeeniVarat on Suomen kansallisen maa-, metsä- ja kalatalouden geeni-varaohjelman tiedotuslehti. Lehteä jul-kaisee Luonnonvarakeskus (Luke).
Lue lisää netistä:
www.luke.fi
Yhteydenotot:
elaingeenivarat@luke.fi
kasvigeenivarat@luke.fi
mari.rusanen@luke.fi
petri.heinimaa@luke.fi
4
GeeniVarat 2018
Vieläkö Suomessa on uhanalaisia kalalajeja?
Vuosikymmenen välein
Suomen kalalajien
uhan-alaisuus arvioidaan osana
kaikkien eliölajien
arvioin-tia. Onko tilanne
paran-tunut edellisen vuonna
2010 julkaistun ’Punaisen
kirjan’ jälkeen? Kalalajien
uhanalaisselvitys tehdään
Luonnonvarakeskuksessa
vuosina 2017–2018.
Vuon-na 2016 voimaan tulleen
uuden kalastuslain
vaiku-tukset eivät ole vielä
kaikil-ta osin nähtävissä, vaikka
joidenkin lajien osalta
positiivisia merkkejä on jo
nähty.
TEKSTI: Petri Heinimaa
P
ääsyynä kalalajien heikkoon tilaan on niiden luontaisen elinkierron vaikeutuminen tai jopa loppuminen ihmistoiminnan erilaisten vaikutusten vuoksi. Kes-keisiä syitä ongelmiin ovat olleet vaellusreitin katkeaminen tai vael-luksen vaikeutuminen vesivoimalai-tos- ja muitten patojen vuoksi sekä lisääntymisalueiden tuhoutuminen joki- ja virta-alueiden perkauksien, hiekoittumisen tai liettymisen takia. Myös asutuksen, liikenteen, teol-lisuuden, maa-, metsä- ja turveta-louden sekä kaivannaisteollisuuden päästöjen aiheuttama vedenlaadun huonontuminen sekä liian voimakas kalastus vaikeuttavat kalojen elin-kiertoa. Lisäksi ilmastonmuutoksen vuoksi myös lämpötilaolosuhteet ovat muuttumassa osin aiempaa epäsuotuisammiksi.Ihmistoiminnan vaikutus ympä-ristöönsä on ollut jatkuvasti voimis-tuvaa, vaikka viime vuosikymmen-ten aikana sen aiheuttamia haittoja onkin joissakin asioissa voitu vä-hentää. Kuitenkin pitkän ajan
kulu-essa aiheutuneet vahingot erityises-ti vaelluskalalajien elinkierroille ovat olleet merkittäviä. Vahinkoja aiheut-taneiden rakenteiden ja toimintata-pojen muuttaminen on ollut hidasta ja niiden aiheuttamien vaikutusten korjautuminen venyy joissain tapa-uksissa hyvinkin pitkälle tulevaisuu-teen.
Uusi kalojen uhanalaisarviointi tekeillä
Kalojen uhanalaisuuden tilaa arvioi-daan osana Suomen kansallisia ja kansainvälisiä velvoitteita. Ympäris-töministeriö vastaa Suomen lajien uhanalaisuuden arvioinnista ja Lu-ken vastuulla on kaikkien kalalajien arviointi, jota tehdään erikoistutkija
Marja-Liisa Koljosen johdolla. Vuo-sina 2017–2018 tehtävä kalalajien tilan arviointi tallennetaan aikanaan tietokantaan, joka on yhteensopi-va Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Luonnontieteellisen mu-seon (LUOMUS) tietokantojen kans-sa. Uhanalaisarviossa saadut tiedot
GeeniVarat 2018
5
tallennetaan myös www-palvelun karttasivuille (www.kalahavainnot. fi), joista Suomessa esiintyvien ka-lalajien teemakartat ovat saatavilla.
Kalalajien suojelu ja hoito
Maa- ja metsätalousministeriön vas-tuulla on Suomen 31 taloudellisesti hyödynnettävän kalalajin suojelu ja hoito. Näiden lajien suojelu toteu-tetaan sekä kalastuksensäätelyn, kalakantojen hoidon, että valtion vesiviljelytoiminnan avulla. Kalalaji-en ja -kantojKalalaji-en säilymiseKalalaji-en vaikut-tavat merkittävästi myös niiden elin-ympäristön tila ja siinä tapahtuvat muutokset. Muut kuin taloudellisesti merkittävät kalalajit kuuluvat luon-nonsuojelulain piiriin, ja niiden suo-jeluvastuu on ympäristöministeriöllä. Useiden lajien suojelun tavoitteena on riittävien geneettisten resurssi-en säilyminresurssi-en luonnossa, mikäli se vain on mahdollista. Valtion vesivil-jelytoiminnan tekemän geenivarojen suojelun tarve onkin siten suorassa yhteydessä sekä kansallisista että kansainvälisistä uhanalaisuuden arvioinneista syntyneisiin velvoittei-siin. Myös yksityisillä vesiviljely-yri-tyksillä sekä kalatalousvelvoitteista vastuussa olevien toimijoiden vilje-lylaitoksilla on tärkeä rooli erityisesti istutustoiminnan kautta.
Uhanalaisten kalalajien hoito tukeutuu tutkimukseen
Kalageenivaraohjelman keskeisenä tavoitteena on säilyttää ja vahvistaa alkuperäisten, luonnonvaraisten ka-lalajien ja niiden kantojen säilyminen elinvoimaisina ja tarvittaessa turvata kalanviljelyn keinoin niiden säilyttä-minen ja lähtömateriaalin tuottami-nen emokalastoilla ja maitipankilla. Kalageenivaraohjelmassa myös tur-vataan ja kehitetään kotimaisten ja tuontilajien käyttömahdollisuuksia ruokakala- ja istukastuotantoa var-ten.
Kalageenivaraohjelman toteut-tamisessa tarvitaan kalageneetti-siä tutkimuksia, joissa selvitetään
perinnöllisen monimuotoisuuden esiintymistä taloudellisesti merkittä-villä kalalajeilla. Tätä tietoa hyödyn-netäänkin tehokkaasti monimuo-toisuuden säilyttämisstrategioissa, kalakantojen ja kalayksilöiden tun-nistamisessa, kalastuksen säätelyn suunnittelussa sekä kalanviljelyssä ottaen huomioon erityisesti uuden kalastuslain tavoitteet tietoon pe-rustuvasta kalakantojen hoidosta ja hyödyntämisestä.
Lukella onkin nykyisin käytettä-vissä 15 geenilokuksen valtakunnal-linen DNA-mikrosatelliitti standardi-setti yhdeksälle kalalajille eli lohi-, taimen-, nieriä-, siika-, muikku-, harjus-, nelma-, kirjolohi- ja kuha-tutkimuksia varten.
Luken emokalastot ja maitipankki
Luken kuuden kalanviljelylaitoksen elävässä geenipankissa oli vuo-den 2018 alussa Suomelle alkuperäisistä kalakannoista kaikkiaan 13 kalalajia/-muotoa ja 52 kalakantaa, joista on noin 50 000 yksilöä emo-kalakasvatuksessa. Tämän lisäksi viljelyssä oli 7 vierasperäistä kalala-jia/kalakantaa.
Luken maitipankkiin on talletettu Suomen alkuperäisistä luonnonkalois-ta 7 kalalajin/-muodon 16 kalakanluonnonkalois-taa, joisluonnonkalois-ta on yhteensä 1 417 kalayk-silöä sekä Suomen alkuperäisten kalalajien laitosemokaloista 9 lajin/ muodon 31 kalakantaa, joista on yhteensä 1 439 kalayksilöä. Lisäksi maitipankkiin on talletettu 5 vierasperäistä kalakantaa 4 kalalajista, jois-ta on yhteensä 358 kalayksilöä.
Suomen uhanalaiset
kalalajit
Suomen eliölajien uhanalaisuus-luokituksen (2010) mukaan ta-louskaloista äärimmäisen uhan-alaisia (CR, Critically endange-red) ovat meritaimen, merihar-jus, järvilohi ja Saimaan alueen nieriä; erittäin uhanalaisia (EN, Endangered) ovat vaellussiika, ankerias sekä taimenen sisäve-sikannat napapiirin eteläpuolella ja vaarantuneita (VU, Vulnerab-le) planktonsiika, karisiika sekä Itämeren ja Jäämeren lohet.
Meriharjus on äärimmäisen uhanalainen kalakanta, jonka luonnonkantojen elvyttäminen on vasta alussa. KUVA: Erkki Jokikokko
6
GeeniVarat 2018
Pohjois-Suomen
matkailukeskuksista
löytyy kesään räätälöityjä
palveluja ja ympäristöjä
toistaiseksi melko vähän.
Keskusten liikevaihdosta
valtaosa tulee
talvimatkailusta. Arviolta
neljäsosa rekisteröidyistä
yöpymisistä ajoittuu
touko-elokuulle.
TEKSTI JA KUVA:
Marja Uus
italo
M
atkailijoiden ikääntyessä laskettelun kaltaiset tal-viaktiviteetit menettävät viehätystään. Yhä useampi kulut-taja tavoittelee hyvänolon tunnetta ja on kiinnostunut downshiftaami-sesta samalla, kun luonnon hyvin-vointivaikutuksista saadaan lisää tutkimustietoa. Nämä kuluttaja-käyttäytymisen megatrendit ruokki-vat hyvinvointipalvelujen kysyntää luontomatkailussa. Jo viidesosa Le-vin matkailukeskuksen kesämatkai-lijoista on kiinnostunut opastetuista luonnonyrttien, marjojen ja sienien keräysretkistä ja jopa puolet terveel-liseksi koetusta lähiruoasta.Geenivaratyö tukemassa
kesämatkailun kehittämistä
Kesämatkailu tasoittaa voimak-kaita kausivaihteluja ja parantaa matkailukeskusten infrastruktuurin käyttöastetta. Keskuksen luonnon-läheisyys tuo kilpailuetua. Tavoitteet lisäävät tarvetta ohjata matkailu-keskuksen maankäyttöä maisema-suunnittelun avulla ja edistää alu-eella luonnonmukaista viherraken-tamista.
Haasteeseen tartuttiin Levin matkailukeskuksessa. Siellä alet-tiin rakentaa ympäristöjä kesä- ja hyvinvointimatkailua varten yhteis-työssä Luken, Kittilän elinkeinoyhtiö Kideven ja Levin matkailuyritysten kanssa. Kehittämistyötä on tehty
GeeniVarat 2018
7
Wendlan puutarhassa tutustutaan vanhoihin kasvikantoihin.
TEKSTI: Merja Hartikainen KUVA: Maarit Heinonen
W
endlan puutarha avattiin 2008 esittelemään paikallisia ja pit-käaikaissäilytykseen valittuja kasvi-geenivaroja. Puutarhaan on kerätty Jokioisten kartanon vanhoja kasve-ja kasve-ja näiden lisäksi kävijä pääsee tu-tustumaan esimerkiksi monimuotoi-siin hapankirsikoihin, ilmasipuleihin ja japaninruusukvitteneihin. Lisäksi alueella on FinE® -tavaramerkinsaaneita koriste-, hedelmä- ja mar-jakasvien geenivaroja. Puutarhan perustaminen on ollut osa
Kansalli-Voimametsistä viherkattoihin –hank-keessa, jota rahoitetaan Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -ohjel-masta.
Yksi kehitysympäristöistä on Tonttulan elämyskeskus Könkään kylällä, joka sijaitsee lähellä Levin matkailukeskusta. Tottulaan suunni-teltiin ja rakennettiin mm. yrttitarha ja Tonttulan piiloon (tonttukylä) joh-tava metsäpolku. Polun varteen ja villiyrttitarhaan istutettiin luonnon-kasveja. Viherrakentamisessa käy-tettiin muun muassa Luken koordi-noimaan kansalliseen kasvigeeni-varaohjelmaan kuuluvia alkuperiä. Kasvutavoiltaan metsäpuista poik-keavat tapionpöytä- ja surukuuset, punakoivut, pylväspihlajat ja
muku-raharmaalepät on valittu tuomaan tonttupolulle satumaisuutta.
Lajivalinnoilla haluttiin lisätä alu-een biologista monimuotoisuutta ja esitellä pohjoisia geenivaroja ja bio-tooppipohjaista viherrakentamista. Kun tontut kertovat tarinoita geeni-en vaikutuksesta kasvigeeni-en ulkomuo-toon, Tonttulan lapsivieraat ymmär-tävät, miten tärkeää geenivarojen suojelu ja ylläpitäminen on.
Tonttulan voimametsäideaa on jalostettu edelleen tuomalla met-sään myös lahopuita, joihin ympät-tiin luontaistuotteista tuttuja kääpiä. Lisäksi Tonttulan piilon Tietäjänta-loon rakennettiin viherkatto. Metsää halkovan vanhan huoltotien pohjalle perustettiin niitty, ja metsänreunaan
tuotiin keinopesiä luonnonpölyttäjiä varten. Luonnon pölyttäjäpopulaa-tioita vahvistavilla toimenpiteillä py-ritään tasoittamaan metsänreunan puolukkaviljelmän satovaihteluja.
Tonttula hyödyntää voimamet-säänsä ja sen luonnontuotteita mm. hyvinvointihoidoissa, lähiruoassa, askartelupajoissa ja tarinoissa. Ym-päristö tarjoaa yritykselle mahdolli-suuden kehittää myös puutarhate-rapeuttisia hoivapalveluja matkaili-joiden hemmotteluhoitojen rinnalle. Alueella on nyt ympäristökasva-tusta monipuolisesti tukevia koh-teita. Kohteista ja toimenpiteistä on tehty youtubeen opetusvideoita (ha-kusana Levin Voimametsät).
sen kasvigeenivaraohjelman toteut-tamista ja aluetta on kehitetty hank-keiden toimesta.
Wendlan puutarha juhlii yhdes-sä 20 vuotta täyttävän Luonnon-varakeskuksen Elonkierto-esittely-puiston kanssa keskiviikkona 27.6. klo 18 teemakierroksella, jonka ai-heena on Peltojen ja puutarhojen naiset. Kierroksella kuullaan, mitä naiset ovat merkinneet maa- ja puutarhataloudelle eri aikoina sekä pohditaan, miten puistot ja
puutar-hat ovat vaikuttaneet ihmisen hyvin-vointiin ja mikä on ollut naisten rooli monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Puistokierros lähtee Wendlan puu-tarhasta ja päättyy Elonkiertoon, jossa puhutaan maatalouden mer-kityksestä maisemassa. Kierroksen vetäjänä on tutkijatohtori Julia Don-ner Aalto-yliopistosta. Lopuksi ava-taan puistojen yhteinen juhlanäytte-ly Elonkierron makasiinilla.
Tervetuloa!
Wen
dlan
puut
arha
täyt
tää 1
0
vuot
ta!
GeeniVarat 20187
8
GeeniVarat 2018
Suomenhevoselle avataan
oma geenipankki
S
uomenkarjan lehmiä ja suo-menlammasta on jo pitkään säilytetty jäädyttämällä suku-soluja sekä hoitamalla eläimiä van-kila- ja opetusmaatilojen elävissä geenipankeissa. Suomenhevosella omaa geenipankkia ei ole aikaisem-min ollut.Kantasen mukaan nyt onkin aika tallettaa hevosen monimuotoisuutta tulevaisuuden varalle.
– Koska eläinmäärät ovat rajalli-sia, rodun geneettinen monimuotoi-suus supistuu ajan myötä. Pankista geenejä voidaan tarpeen tullen pa-lauttaa rodulle, Kantanen sanoo.
Perimää tallennetaan keräämällä oriiden siemennestettä, joka pakas-tetaan nestetyppeen. Suomenhevo-sen elossa olevat isälinjat on kartoi-tettu, ja sen perusteella voidaan an-taa suositukset oriista, joiden sper-maa halutaan pankkiin. Sukulinjojen ohella halutaan säilyttää erityisesti työhevosen ominaisuuksia.
Työhevostaitokin talletettava Kansallisen geenivaraohjelman tavoitteena on myös edistää perin-teistä työhevostaitoa.
– Millään muulla kotieläimellä käyttö ei ole muuttunut niin radikaa-listi kuin hevosella. Lajia käytetään nykyisin ravi- ja ratsuhevosena, mutta perinteinen käyttö on hävi-ämässä niin meiltä kuin muualta maailmasta, Kantanen huomauttaa.
Perinteen tallentamiseen Suo-mea velvoittaa vuonna 2016 voi-maan astunut sopimus geenivaro-jen oikeudenmukaisesta käytöstä eli niin sanottu Nagoyan pöytäkirja.
– Tulevaisuudessakin tarvitsem-me ihmisiä, jotka osaavat ohjastaa työhevosta. Vaikka onkin epätoden-näköistä, että olisimme kokonaan hevosen varassa, valmius on säily-tettävä poikkeustilanteiden varalta.
Ensimmäiset suomenhevosen
geenit on talletettu
pitkäaikaissäilytykseen
rodun omaan geenipankkiin.
Kansallinen geenivaraohjelma
kerää valikoitujen oriiden
spermaa ja turvaa rodun jäljellä
olevien sukulinjojen jatkuvuutta.
Pankkiin talletetaan myös
perinteistä työhevososaamista.
– Missään muualla ei säilytetä
suomenhevosta. Se on
meidän tehtävämme, sanoo
professori
Juha Kantanen
Luonnonvarakeskuksesta.
TEKSTI: Marjatta Sihvonen
GeeniVarat 2018
9
Taitoja on tarkoitus jakaa ja yl-läpitää luonnonvara-oppilaitosten kanssa järjestettävillä opintojaksoil-la. Kantanen on tyytyväinen, että ensimmäinen geenipankin talletus saatiin juuri työhevosina käytettävil-tä oriilta, Tanja Lundstenin omista-malta Tuohivirsulta ja Siru Saarisen Isännältä.
”Monipuoliset hommat tärkeitä” – Tuohivirsu on hyvä yleishevonen. Emä on työhevoskantakirjassa ja isä juoksija. Geeniperimä on tarkkaan mietitty. Puolitoistavuotiaana Tuohi-virsu valjastettiin reen eteen ja sen jälkeen on tehty kaikkia töitä pellol-la, kertoo nyt 7-vuotiaasta oriistaan hevosyrittäjä Tanja Lundsten.
Tuohivirsun voi tavata Helsingis-sä, Lasten ja nuorten puutarhayh-distyksen palstoilla.
– Kaikki työt tehdään siellä hevo-sella. Tuohivirsu tekee hommansa hienosti, tasaisesti työskennellen. Suomenhevoselle monipuoliset hommat on tärkeitä, silloin sen
nup-pi pysyy kunnossa! Lundsten tote-aa.
Geenipankkivelvollisuutensa Tuohivirsu on ottanut lunkisti. Se käy tapaamassa keinotammaa Hel-singin yliopiston Saaren klinikalla ja geenipankin tilille kertyy tasaisesti katetta.
– Tämän orin kanssa on hyvä työskennellä ja sen sperma vaikut-taa hyvälaatuiselta. Lopulliset tiineh-tymistulokset nähdään sitten vasta käytössä, kertoo Maria Kareskos-ki, kotieläinten lisääntymistieteen kliininen opettaja Saaren klinikalta.
Siru Saarisen 10-vuotias Isäntä-ori on Suomen työhevosmestari vuodelta 2016. Saariselle monipuo-lisen hevosperimän säilytys kuuluu omaan työhön varsojen kasvattaja-na.
– Kun katsoo ravien käsiohjel-maa, lähes kaikki hevoset ovat su-kua toisilleen. Niinpä päätin kasvat-taa erisukuisia varsoja. Nyt tuntuu, että geenipankissa tämä visioni saa tunnustusta, mikä on mahtavaa, Saarinen iloitsee.
Kuka voi käyttää
geenipankin pääomaa?
Sperma pakastetaan siemennysan-noksiksi. Pitkäaikaissäilytykseen ne siirretään, kun on testattu että siit-tiöt selviävät elävinä myös sulatuk-sesta. Tuohivirsun ja Isännän siittiöt kestävät käsittelyä hyvin.
Tavoitteena on saada noin sata siemennesteannosta talteen 25 oriilta. – Seuraamme mitä saamme talteen ja mitä meiltä vielä puuttuu, Kantanen sanoo.
Säännöt geenipankin käytöstä laaditaan Kansallisen geenivaraoh-jelman ja Suomen Hippoksen yh-teistyössä. Pakasteannoksia ei voi suoraan tilata geenipankista, vaan niitä käytetään harkiten koko rodun jalostamiseen. Toiminta rahoitetaan tällä hetkellä geenivaraohjelman budjetista.
Hyväsukuisten suomenhevo-soriiden omistajiin geenipankista ollaan mielellään yhteydessä.– Kes-kustelen mielelläni omistajien kans-sa, jos löytyy hyviä ja harvinaisia ominaisuuksia, esimerkiksi valkois-ta väriä kanvalkois-tavia oriivalkois-ta, Kanvalkois-tanen sanoo.
10
GeeniVarat 2018
Visakoivu tarvitsee geenivarojen
suojelua
– jopa enemmän kuin pääpuulajimme
Arvokas visakoivu
on ollut etsityin
metsäpuumme jo
vuosisatoja. Sen
luonnonesiintymät
ovatkin häviämässä
nopeasti. Visan
geenivarat tarvitsevat
suojelua myös siksi,
että jalostus ja
viljely suosivat vain
yhtä monista eri
visamuodoista.
TEKSTI:
Anneli Viherä-Aarnio ja
Risto Hagqvist
Perinnöllinen mutaatio tuottaa arvokasta puuta
Visakoivu (Betula pendula var. care-lica) on rauduskoivun erikoismuoto, joka tuottaa arvokasta, koristeellista ja kestävää puuainetta. Sitä on pe-rinteisesti käytetty työkaluissa, jois-sa tarvitaan sitkeyttä ja kestävyyttä. Puuseppämestarien käsissä se on muovautunut kauniiksi astioiksi, ko-riste-esineiksi ja huonekaluiksi.
Visautuminen johtuu jällen epä-normaalista jakautumisesta ja se on periytyvää. Kahden paukuravisa-koivun risteytysjälkeläisistä yleensä noin 60–70% visautuu, kun taas rau-dus- ja visakoivun risteytysjälkeläi-sistä visautuu noin puolet. Lukusuh-teista on päätelty, että visautumisen aiheuttaa haitallinen geenimuoto, joka molemmilta vanhemmilta pe-rittynä johtaa alkion kuolemaan. Visautuminen voi ilmentyä ainoas-taan sellaisissa taimissa, jotka ovat saaneet geenimuodon vain toiselta vanhemmaltaan. Tämä periytymis-malli ei kuitenkaan selitä kaikkea vi-sakoivun monimuotoisuutta.
Visakoivun kasvutapa vaihtelee pensaista yksi- ja suorarunkoisiin puihin. Se jää yleensä kooltaan ta-vallista raudusta pienemmäksi. Sen tyypillisesti haaraista, vinoa ja muh-kuraista runkoa peittää paksu ja osin musta kuori. Rungon ulkoisten tuntomerkkien perusteella on nimet-ty erilaisia visanimet-tyyppejä, kuten pau-kura-, kaula-, juomu- ja rengasvisa, jotka eroavat toisistaan myös puu-aineen kuvioinnin määrän ja laadun suhteen. Halutuin tyyppi on kuviol-taan runsas ja sorvattavaksi sopiva suora paukuravisa.
Harvinaisesta geenistä arvokkaaksi resurssiksi
Visakoivun viljelystä ja kasvatuk-sesta kiinnostuttiin maassamme jo varhain, mihin antoivat hyvän lähtö-kohdan professori Olli Heikinheimon Metlaan 1930-luvulla perustamat metsiköt. Metsänjalostussäätiön ja Metlan 1970-luvulla käynnistämä visakoivun jalostustyö ja jalostetun siemenen tuotannon aloittaminen saivat visan viljelymäärät nousuun,
Vasemmassa kuvassa sorvattua visaviilua ja oikeassa kuvassa viljelty visakoivikko Lopella. KUVAT: Erkki Oksanen
GeeniVarat 2018
11
Visakoivu tarvitsee geenivarojen
suojelua
– jopa enemmän kuin pääpuulajimme
ja edelleen innostusta lisäsivät mik-rolisätyt kloonivisat.
Visakoivuviljelmien määrä on kasvanut 1990-luvulta lähtien ta-saisesti nykyiseen 6500 hehtaariin. Visakoivu voi siten muodostaa puu-alan yrityksille uuden ja kilpailukykyä lisäävän resurssin, jonka pohjalta voidaan kehittää korkealuokkaisia, suuren lisäarvon design-tuotteita.
Luontaiset visaesiintymät häviämässä
Visakoivu kasvaa luontaisena Skan-dinavian ja Suomen eteläosissa, Baltian maissa, Venäjän länsiosissa, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa sekä pieninä esiintyminä Keski-Euroo-passa. Kasvualueellaan visakoivu on harvinainen, esiintyen yksittäisi-nä puina tai pienryhmiyksittäisi-nä. Se kasvaa usein alueilla, joilla harjoitettiin kas-kiviljelyä myöhään, aina 1900-luvun alkupuolelle. Kaskimaat uudistuivat yleisesti koivun runsaista siemen-sadoista, jolloin valoa ja kasvutilaa vaativan visakoivunkin oli mahdol-lista menestyä avoimilla ahoilla.
Visakoivun luontaiset esiintymät ovat harvinaistuneet useasta syys-tä. Kaskiahot ja laidunmaat ovat vähitellen kuusettuneet, jolloin visa-koivu heikkona kilpailijana on saanut väistyä. Nykyinen metsänhoito, joka pyrkii poistamaan huonolaatuiset puut, on usein tuominnut kituliailta vaikuttavat visakoivut kaadettavik-si. Etenkin näiden arvopuiden etsi-minen ja käyttö ovat aiheuttaneet luontaisten visapuiden harvinaistu-mista. Heikinheimon vanhaa visa-esiintymien karttaa tutkimalla voi todeta, että monet 1920-luvun run-saista esiintymistä ovatkin jo lähes tyystin hävinneet, esimerkiksi Loh-jan seudulla. Runsaimmin niitä on jäljellä Asikkalan–Sysmän seuduilla sekä Hämeenlinnan ja Tampereen välillä.
Jalostus ja viljely suosivat suoria ja suuria puita
Lähtökohtana 1970-luvulla alka-neelle visakoivun jalostukselle olivat pääasiassa Aulangon ja Hauhon
al-kuperillä 1930–60-luvuilla perustetut vanhat visaviljelykset, joista valittiin pluspuita. Niiden lisäksi pluspuita on valittu myös luonnonmetsistä. Plus-puut on vartettu kolmeen siemenvil-jelykseen, joista kahdessa on tehty risteytyksiä. Jalostus onkin perus-tunut perinnöllisesti melko kapeaan aineistoon. Jalostus ja viljely ovat keskittyneet vain suorarunkoisiin, puumaisiin paukuravisatyyppeihin, jotka tuottavat arvokkainta puuta. Vaikka siis visakoivuviljelmien mää-rä on maassamme suurempi kuin koskaan aiemmin, on visakoivun geneettinen monimuotoisuus ka-ventunut.
Visapuiden perinnöllinen monimuotoisuus tarvitsee suojelua
Mutkarunkoiset, haaraiset ja pen-sasmaiset visakoivut sekä rengas- ja jäävisat voivat myöhemmin osoit-tautua arvokkaiksi ja soveltuviksi erikoistarkoituksiin, esim. koruihin tai sisustamiseen. Puuaineen tihe-yden tiedetään olevan korkeampi pensasmaisilla visoilla. Viherraken-tamiseen sopivat parhaiten pitto-reskit mutkaiset ja haaraiset visa-koivut.
Näitä ”ei-arvokkaina” pidetty-jä visatyyppepidetty-jä tulisi suojella, jotta visakoivun perinnöllinen
monimuo-toisuus säilyisi. Suojelu voitaisiin toteuttaa perustamalla erillisiä gee-nivaraviljelmiä, joita ei harvenneta tavanomaisesti pieniä ja heikkolaa-tuisia puita poistamalla.
Visautumista on tavattu Suo-messa myös noin 10 muulla puu-lajilla. Ne ovat niin harvinaisia, että suojelu voidaan helpoiten toteuttaa kloonikokoelmilla.
Nämä metsiemme geneettiset aarteet ovat ansainneet perimänsä asiantuntevan suojelun.
Pensasvisa sopii puistopuuksi KUVA: Risto Hagqvist
GeeniVarat 2018
11
Kuorittu visarungon pinta. KUVA: Risto Hagqvist
12
GeeniVarat 2018
Kasvullisesti lisättävien kasvien
säilytyksessä kenttäkokoelmat ovat
välttämättömiä, sillä siemenestä
lisättäessä lajikkeiden ominaisuudet
eivät säily muuttumattomina.
Hyvin perustettu kenttäkokoelma
mahdollistaa myös lajikkeiden ilmiasun
ja erikoisominaisuuksien tutkimuksen.
Toisaalta uuden tutkimustiedon pohjalta
voidaan rajata tai laajentaa kokoelmia, näin
myös omenan ja raparperin geenivarojen
kenttäkokoelmat ovat uudistuneet kuluneen
vuoden aikana.
TEKSTI: Terhi Suojala-Ahlfors, Tuuli
Haikonen, Marja Aaltonen, Maarit Heinonen,
Merja Hartikainen, Elina Kiviharju
Omenien ja raparperien
geenivarakokoelmista
yhä monimuotoisempia
P
uutarhakasvien geenivaroja ylläpidetään kansallisen kas-vigeenivaraohjelman sateen-varjon alla Luonnonvarakeskuksessa. Arvokkaimmiksi arvioidut kannat on otettu pitkäaikaiseen säilytykseen. Säilytyspäätöksen on saanut tällä hetkellä noin 650 hedelmä-, marja-, vihannes-, yrtti- ja koristekasvikan-taa, ja osa odottaa vielä arviointia. Keskuskokoelmien kenttäsäilytystä täydennetään kryosäilytyksellä sekä muiden julkisten ja yksityisten toimi-joiden ylläpitämien varmuuskokoel-mien avulla.Kenttäkokoelmien kasviaineistoa hyödynnetään tutkimushankkeissa, ja
hankkeiden tuloksina kertyvän tiedon pohjalta voidaan arvioida säilytettäviä kokoelmia. Viimeaikaisen tutkimuk-sen myötä on raparperin kansallinen kokoelma kokenut täydellisen uudis-tumisen. Samoin omenakokoelman lajikkeisto on täsmentynyt. Ome-napuita uhanneen lisäversoisuustau-din vuoksi kokoelma on saanut uuden kodin Jokioisista, maatalouden esit-telypuisto Elonkierron kupeesta. Raparpereja etelärannikolta Utsjoelle
Luken Piikkiön toimipaikalla sijaitseva raparperikokoelma sisälsi aiemmin 36
Uudistettu omenapuiden geenivarakokoelma Jokioisilla. KUVA Elina Kiviharju
raparperikantaa, jotka olivat pääosin peräisin Pohjoismaisen Geenipankin 1980-luvulla toteuttamasta keräyk-sestä. Havaintojen perusteella vai-kutti siltä, että kokoelmassa on paljon toistensa kaltaisia kantoja eikä kaik-kien raparperikantojen alkuperästä ollut tarkkaa tietoa.
Viime vuosina toteutettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön, Yrjö ja Maiju Rikalan Puutarhasäätiön ja Kansal-lisen kasvigeenivaraohjelman rahoi-tuksen turvin laaja raparperin kuulu-tus- ja tutkimushanke. Sen tulosten perusteella koottiin uusi, geneettises-ti monimuotoisempi raparperikokoel-ma, jonka eteläisimmät kasvikannat ovat Helsingistä ja pohjoisin Utsjoel-ta. Aikaisemmasta kokoelmasta mu-kaan otettiin yhdeksän kantaa, joista yksi on kaikkein yleisimpänä esiinty-nyt Queen Victoria-lajike. Kuulutuk-sen pohjalta saaduista 800 raparperi-ilmoituksesta analysoitiin yli 500 kan-taa ja kokoelmaan valittiin 23 erilaista kantaa, joista useimmista on nyt saa-tu juurakot lisäykseen.
Valintakriteereinä olivat mikrosatel-liittianalyysein osoitettu geneettinen monimuotoisuus ja yli 50 vuotta pit-kä viljelyhistoria. Esimerkkinä koko-elman uusista raparpereista on Lah-dessa viljelty raparperi, jonka luovut-tajan isoäiti oli hankkinut 1950-luvulla Granbergin taimistosta. Raparperia
GeeniVarat 2018
13
on kutsuttu mansikkaraparperiksi, ja sitä on vaalittu muutosta toiseen loistavan maun takia. Tutkimus osoitti raparperin olevan samanlainen kuin Tanskan geenipankissa oleva Straw-berry-lajike. ’Paarskylän Vihreetä’ on viljellyt kansanedustaja Katri Kaarlo-nen Paarskylän kartanolla vuodesta 1949–1950. Kaarlosen kerrotaan kul-jettaneen raparperia myytäväksi Hel-singin tukkutorille pienellä Minillään niinä kesäpäivinä, kun eduskunta ko-koontui. Kasvi on nimensä veroinen: varsi on täysin vihreä ja sen erikoisuu-tena on lähes hapoton maku.
Uusittu raparperikokoelma istu-tetaan Luken Piikkiön toimipaikalle kesällä 2018. Viljelemällä raparperi-kantoja samoissa kasvuolosuhteissa voimme vertailla niiden ominaisuuksia keskenään. Osa näistä kasvikannois-ta voisi tulevaisuudessa olla suoma-laisten saatavilla esimerkiksi taimisto-jen kautta.
Paikallisomenoita ja vanhoja ulkomaisia lajikkeita
Luken Piikkiön toimipaikalla sijainnut geenivaraomenoiden kokoelma jou-duttiin uudistamaan, koska fytoplas-man aiheuttama lisäversoisuustauti levisi muutamiin kokoelman puihin. Evira on testannut lisäykseen käy-tettyjen emopuiden ja uuteen tar-haan istutettujen taimien terveyden. Uudeksi kokoelmapaikaksi valikoitui Luken Jokioisten toimipaikka, jonne perustettiin kasvualustaltaan perus-parannettu, aidattu omenatarha. Ko-koelman perustaminen mahdollistui kansallisen kasvigeenivaraohjelman saaman lisärahoituksen turvin.
Kutakin säilytykseen valittua la-jiketta istutetaan kolme yksilöä. En-simmäiset istutukset tehtiin kesällä 2017. Kansalaisten avustuksella vuo-desta 2012 lähtien on usean säätiön, EU:n ja Kansallisen kasvigeeniva-raohjelman rahoittamissa tutkimus-hankkeissa etsitty nimeltä tiedettyjä, Suomessa siemenestä syntyneitä paikallisomenalajikkeita. Tavoitteena on ollut täydentää kokoelmaa ja var-mistaa kokoelman lajikkeiden alkupe-rä. Yhdistämällä DNA-sormenjälkien antamaan geneettiseen tietoon
ome-napuiden omistajien muistitietoa, he-delmän tuntomerkkejä, suomalaisten pomologien kokoamaa tietoa ja tai-mistohinnastoja 1900-luvun alkupuo-liskolta on voitu varmistaa lajiketietoja. Hankkeessa on löydetty myös erittäin harvinaisia paikallisomenalajikkeita, kuten Marsalkka Mannerheimin ni-meä kantava Asikkalan Salonsaares-sa syntynyt ’Mannerheimin Omena’. Uuteen omenakokoelmaan on valittu 115 paikallisomenalajiketta.
Pohjoisin kokoelmaan valittu pai-kallisomenalajike on Suomussalmelta kotoisin oleva ’Aino’ ja eteläisimmät ovat syntyjään Raaseporin alueelta,
kuten ’Tammisaari’. Kokoelmasäily-tykseen on otettu myös joukko ulko-maista alkuperää olevia lajikkeita, joil-la on pitkä viljelyhistoria Suomessa. Osaava henkilöstö on säilytyksen kulmakivi
Kasviaineistoja valittaessa ja uusia kokoelmia perustettaessa tarvitaan monenlaista osaamista ja resursseja. Luonnonvarakeskuksen vahvuutena ovat asiantuntevat maa- ja puutar-hatalouden ammattilaiset sekä tutki-mustyössä että kokoelmien perusta-mis- ja hoitotöissä.
Raparperikokoelmaan on istutettu kutakin kasvikantaa kolme yksilöä. KUVA Elisa Uusirasi
Omenatarhassa kokeillaan uutta tuulensuoja-aitaa mikroilmaston parantami-seksi. KUVA Marja Aaltonen
14
GeeniVarat 2018
K
ainuun ammattiopistolla juh-litaan 19.5. itäsuomenkarjan kantakirjan 120-vuotispäivää. Juhlaan on aihetta muillakin maati-aiseläimillämme. Suomenlampaan ja suomenvuohen jalostusta on tehty 100 vuotta ja maatiaiskanan säilytys-ohjelma täyttää 20 vuotta.Geenivaroista vastaava maa- ja metsätalousministeriön neuvotte-leva virkamies Tuula Pehu sanoo, että maatiaiseläinten geenivarat ovat nykyistäkin arvokkaampia tulevai-suudessa, jossa maatalouden on so-peuduttava nopeastikin muuttuvaan ympäristöön.
Geenivarojen ylläpito lakisääteiseksi?
Geenivaroja arvostetaan, mutta kan-nattavuutena ne eivät vielä riittävästi realisoidu. Elävät geenipankit eli maa-tiaistemme varmuuskopioita hoitavat opetus- ja vankilatilatkin kamppaile-vat ylläpitonsa ja kehittämisensä puo-lesta. Tukea geenipankin ylläpitoon opetusmaatilalla on haettava vuosit-tain opetusministeriöltä.
Tänä keväänä geenipankkialalta saatiin hyviä uutisia, kun lopettamis-uhka väistyi Pelson vankilan yltä, ja toistaiseksi siellä jatkuu myös suo-menlampaan ja lapinlehmän säilytys.
Kyytöt ja maatiaiskanat
ovat selvinneet
sukupuuton rajalta
aikakauteen, jossa
niitä arvostetaan
uudella tavalla. Mutta
tulevaisuudessakin yksi
asia on varma. Se on
muutos.
TEKSTI: Marjatta Sihvonen
KUVA: Mervi Honkatukia
Mervi Honkatukiasta pohjoismainen geenipankkiir
i
FT, MMM Mervi Honkatukia on Pohjoismaiden Geenivarakeskuk-sen (NordGen) uusi kotieläinsekto-rin johtaja. Mervi aloittaa uudessa työssään kesäkuun alussa 2018. Mervi on työskennellyt erikoistut-kijana Luonnonvarakeskuksessa ja hän on koordinoinut Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden geeniva-raohjelman eläingeenivaraosuut-ta yhteistyössä Juha Kantasen
kanssa. NordGen on Pohjoismai-den ministerineuvoston instituutti, joka huolehtii kotieläinten, viljely-kasvien ja metsäpuiden geeniva-rojen kestävästä hyödyntämisestä ja säilyttämisestä pohjoismaisella tasolla. NordGen:in pääpaikka on Alnarpissa, Etelä-Ruotsissa ja ko-tieläinosaston toimisto sijaitsee Åsissa, Etelä-Norjassa.
Juhlakalujen tungoksesta
epävarmaan tulevaisuuteen
– Geenipankkikarjojen resurssien turvaaminen on jatkuva prosessi, jo-hon valitettavasti ei ole tällä hetkellä näköpiirissä pysyvää ratkaisua. Pel-sonkaan karjan tulevaisuus ei ole var-muudella turvattu, vaikka vankila jat-kaakin toimintaansa. Ministeriössä on valmisteilla hallinnonalan geenivarala-ki, jonka tarkoituksena on saattamalla geenivarojen ylläpito lakisääteiseksi ja turvata resurssit. Geenivaratyölle ei tällä hetkellä ole lakipohjaa, Pehu toteaa.
Vanhat geenit tarvitsevat nuoria hoitajia
Myös alkuperäiskarjatuen riittämättö-myys yksityistiloilla on huomattu mi-nisteriössä. Innostus ja rakkaus maa-tiaisiin kantaa pitkälle, mutta ei aina yli sukupolvien.
– Yksityisten maatilojen kiinnostus ylläpitää alkuperäiskarjaa on vähene-mässä. Maaseudun kehittämisrahas-ton alkuperäiskarjatuki ei riitä katta-maan tuotosmenetyksiä. Kiinnostus alkuperäiskarjan ylläpitoon nouseekin tilanomistajien omasta kiinnostukses-ta eläinten erityispiirteisiin ja kulttuu-rihistorialliseen arvoon. Monet ylläpi-täjistä ovat kuitenkin jo vanhoja eikä näköpiirissä ole välttämättä karjan ylläpidosta kiinnostunutta nuorta su-kupolvea, Pehu pohtii.
Suuntamerkkejä uuteen
Mikä neuvoksi tulevaan? Pehun mu-kaan alkuperäiskarjatukea voitaisiin ohjata eläinten säilyttämisen lisäksi
maatiaisten erikoistuotteiden markki-noiden kehittämiseen. Näin mukaan voitaisiin saada nuortakin kasvattaja-polvea.
Lisäksi Pehu painottaa, että tietä-mystä geenivarojen kestävästä käy-töstä ja suojelusta lisätä, sillä taval-liselle kansalaiselle geenivarat käsit-teenä on vielä vaikeasti aukeava.
Juhlaan on siis aihetta siksikin, että maatiaiset ja niiden arvo tulisivat jälleen kerran suuren yleisön tietoi-suuteen.
GeeniVarat 2018
15
Kotimaisten koirarotujen
geenipankin kokoamista on
pilotoitu
Kotimaisten koirarotujen
juhlavuonna 2017 päästiin
tavoitteeseen ja ensimmäiset
koirat saatiin siemennysolkina
talteen pitkäaikaissäilytykseen.
Luonnonvarakeskuksen (Luken)
Maaningan toimipaikasta
järjestyivät sopivat tilat ja
laitteistot, jonne Suomen
Kennelliitto sai rotujärjestöjen
avulla valittua sopivia uroksia.
TEKSTI: Heidi Karjalainen ja
Heli Lindeberg
H
aastavinta geenipankin ko-koamisen aloituksessa on ollut kustannustehokkaiden toimintatapojen löytäminen. Koska vuositasolla ohjelman budjetti on ra-jallinen, on geenipankin kokoaminen väistämättä mitoitettava pitkälle ai-kavälille. Päätös aloittaa geenipankin kokoaminen pienellä koiramäärällä toikuitenkin tulosta. Rotujärjestöt löysi-vät lyhyessä ajassa mielenkiintoisia koiria, joiden omistajat olivat valmiita käyttämään omaa aikaansa ohjelman hyväksi. Käytännössä omistajien tuli sitoutua tuomaan koiransa kolmena päivänä Luken Maaningan tiloihin sie-mennesteen keruuta varten.
Pilottiviikolla kerättiin siementä kahdesta karjalankarhukoiraurokses-ta, yhdestä suomenpystykorvaskarjalankarhukoiraurokses-ta, yhdestä lapinporokoirasta ja yhdestä suomenlapinkoirasta. Kustakin koi-rasta otettiin talteen myös verinäyt-teet perinnöllisten sairauksien ja mo-nimuotoisuuden kartoittamiseksi.
Pakastettava siemenneste kerät-tiin käsimanipulaatiolla. Uroskoiran siemenheitossa tulee ensin kirkkaita esieritteitä, sen jälkeen varsinainen siittiöfraktio, jonka tilavuus vaihtelee 1-2 ml:aan, ja viimeisenä tulee jälleen kirkkaita lisäsukurauhasten eritteitä jopa 20 ml:aa. Siemennesteen pakas-tusta varten kerättiin vain siittiöfraktio, josta arvosteltiin väri, tilavuus, siitti-öiden liikkuvuus valomikroskoopilla
sekä laskettiin siittiötiheys laskukam-miolla. Siemenneste laimennettiin koi-ran siittiöille sopivalla laimennusnes-teellä noin 1:1 ja sentrifugoitiin, jolloin saatiin kokonaan poistettua lisäsuku-rauhasten eritteet. Siittiöt laimennet-tiin uudelleen laimennusnesteellä ja siirrettiin jäähtymään kylmiöön noin 1,5 tunniksi. Jäähtymisen jälkeen li-sättiin kylmänsuoja-aine ja siemen-neste pakattiin olkiin. Oljet siirrettiin nestetyppihöyryyn noin 4 cm:n kor-keudelle typen pinnasta styroxastiaan metallitelineelle, jossa olkien annettiin olla 10 minuuttia. Tämän jälkeen oljet siirrettiin metallitelineeltä typpeen ja pakattiin typessä säilytysastioihin ja siirrettiin typpipönttöön -196 asteen lämpötilaan, jossa olkiin pakastetut siittiöt säilyvät elinkykyisinä nykytie-tämyksen mukaan siihen asti, kunnes ne sulatetaan.
Pilottiviikon kokemuksiin pohjau-tuen, koirien geenipankin kartuttami-nen jatkuu Luonnonvarakeskuksen ja Kennelliiton yhteistyönä ja koiran-omistajien myötävaikutuksella.
Kuvassa pilottikoira, suomenlapinkoira Nikinsaaren August, Maaningan aamu-hämärässä. KUVA: Heidi Karjalainen
16
GeeniVarat 2018
Terveet kasvit ja kryosäilytys muuttivat
uusiin tiloihin
Luonnonvarakeskuksen
Laukaan toimipaikka
Vuonteen kylässä palveli
vuosina 1985-2017.
Toimipaikka profiloitui
erityisesti terveiden
puutarhakasvien ylläpito-
ja tuotantopaikkana
sekä kasvigeenivarojen
kryosäilyttäjänä.
Luken tiivistäessä
toimipaikkaverkostoaan
Laukaan toiminnot ja kasvit
saivat uudet kotinsa.
TEKSTI: Jaana Laamanen,
Saija Rantala, Anna Nukari,
Saara Tuohimetsä
Laukaan toimipaikan historiaa Kiinnostus laajamittaiseen marjan-viljelyyn alkoi Suomessa 1960-luvun lopussa. Pian kuitenkin todettiin, että kasvintuhoojaongelmien vuoksi sato-tasot olivat liian alhaisia ja etenkään teollisuuden käyttöön ei riittänyt koti-maista marjaa. Tuotantomallin kokei-luvaiheen 1972-1976 jälkeen MTTK aloitti terveiden taimien tuotanto en-sisijaisesti taimistojen tarpeisiin Lau-kaan Vuonteen kylässä.
Uudet tuotantotilat, tilavat kas-vihuoneet ja mikrolisäyslaboratorio valmistuivat vuonna 1985. Marjakas-vien jalostus oli aloitettu Piikkiössä jo 1950-luvulla ja ensimmäisiä kotimai-sia marjakasvilajikkeita tuotiin mark-kinoille tervetaimituotannon kautta 1980-luvulla. Marjakasvien lisäksi va-likoimaan tulivat Suomen olosuhteisiin sopivat parhaat puuvartiset kasvikan-nat ja kotimaiset alppiruusulajikkeet. Tuotantomenetelmiä, lajikkeistoa ja varmennetun taimituotannon lainsää-däntöä kehitettiin 1990-luvulla.
Ter-veitä, Suomen ilmastoon soveltuvia kasvikantoja kuvaamaan luotiin FinE®
-tavaramerkki vuonna 1997.
Laukaan toimipaikan toiminnassa tapahtui tärkeä muutos vuonna 2003, kun Kansallinen kasvigeenivaraohjel-ma aloitti toimintansa. Laukaan toimi-paikan kotimaiset kasvikannat muo-dostivat luonnollisesti merkittävän osan puutarhakasvien geenivaroista. Lisäksi kasvien solukkoviljelyosaami-nen ja terveen kasvimateriaalin ylläpi-täminen olivat hyvä lähtökohta geeni-varatoiminnalle. Kryosäilytystutkimus aloitettiin ja vuonna 2006 Laukaaseen saatiin kryotankki.
Kun paineet kulujen vähentämi-seksi kasvoivat, Luonnonvarakeskus päätti sulkea Laukaan toimipaikan. Alkoi ankara suunnittelu jäljelle jätet-tävistä toiminnoista ja niiden siirtämi-sestä. YT-menettelyltäkään ei vältytty ja osaavaa henkilöstöä menetettiin. Suurten kasvikokoelmien ja erityises-ti geenivaroiksi luokiteltujen kasvien
GeeniVarat 2018
17
läpikäynti ja siirto oli iso työ, jota organisoitiin kasvigeenivaraohjel-man saakasvigeenivaraohjel-man lisärahoituksen turvin. Esimerkiksi kasvihuonekokoelma-na olleet geenivarakasvit sijoitettiin kenttäkokoelmiin Luke Piikkiöön ja ammattiopisto Livian ulkokentälle Luken kokoelmaan Tuorlaan. Pel-kästään tätä varten taimia tehtiin yhteensä 125 kasvikannasta. Lisäk-si jokaisen kasvikannan talletusta kryosäilytykseen arvioitiin ja gee-nivarakasveja pyrittiin tallettamaan kryopankkiin mahdollisimman mo-nimuotoinen kokoelma.
Taimituotannon uudelleenjärjestely
Taimituotannon uudelleen järjes-tämisen yhteydessä varmennetun taimituotannon kasvivalikoimaa supistettiin. Valikoima keskittyy nyt marjakasveihin, alppiruusuihin ja at-saleoihin eli samoihin kasviryhmiin joista toiminta aikanaan aloitettiin 1970- ja -80-luvuilla. Terveiden emo-kasvien ylläpito ja tuotanto siirrettiin Luken Haapastensyrjän koetoimin-ta-asemalle Lopelle. Ennen siirtoa metsäntutkimuksen käytössä ollut kasvihuone remontoitiin vastaa-maan varmennetun taimituotannon puhtausvaatimuksia ja laboratorio-tilat muokattiin toimintaan sopivak-si. Taimistojen tarpeisiin tehtävien perusemokasvien tuottaminen mik-rolisäyksellä ulkoistettiin Kinnalan Taimistolle, jonka kanssa yhteistyö on alkanut hyvin.
Luken Suonenjoen toimipaik-ka sai myös roolin taimituotantoon tulevien uusien kasvikantojen sekä tutkimus- ja geenivarasäilytyksen tarpeisiin tulevien kasvien puhdis-tuksessa ja ylläpidossa. Lisäksi Luken Jokioisten toimipaikalla teh-dään taimituotantoon liittyen mar-jakasvien aitouskokeita ja kasvintu-hoojatestauksia.
Luonnonvarakeskus myös luopui vuonna 2017 FinE® -tavaramerkin
hallinnasta 20 vuoden jälkeen ja myi sen Taimistoviljelijät ry:lle. Jatkossa Luke on edelleen mukana FinE®:n
kehitystyössä ja voi esittää hyviä geenivarakantoja uusiksi FinE®
-kasveiksi.
Kasvigeenivarojen kryosäilytys uusiin tiloihin
Laukaassa palvellut kryotankki kasviaineistoineen siirrettiin ter-vetaimituotannon toimintojen mu-kana Haapastensyrjään. Jatkossa aineistojen kryosäilytystä ja siihen liittyvää tutkimustyötä tehdään Lu-ken Haapastensyrjän ja Suonenjoen koetoiminta-asemilla sekä Jokioisil-la. Haapastensyrjässä keskitytään
etenkin kasvintuhoojista vapaalla
in vitro -aineisto tehtävään kryo- ja solukkolisäystutkimukseen, mene-telmäkehitykseen sekä aineistojen pitkäaikaissäilytykseen. Suonenjo-ella tehdään lepotilaisten silmujen pakastuksia ja menetelmätutkimus-ta sekä in vitro -aineisto, että lepo-tilaisten silmujen kryosäilytykseen liittyen.
Muuton yhteydessä Jokioisille hankittiin uusi kryotankki kokoelmi-en varmuusvarastointia vartkokoelmi-en. Jär-jestely mahdollistaa pitkäaikaissäi-lytyksessä olevan aineiston hajau-tetun säilytyksen ja lisää säilytystur-vallisuutta. Kahdella paikkakunnalla sijaitsevien kryotankkien hallinnoin-tiin otetaan käyttöön LIMS-tietojär-jestelmä, ja henkilöstöä koulutetaan kryosäilytykseen liittyviin laborato-riotöihin.
Pitkälle erikoistuneen ja ainut-laatuisen Laukaan tutkimusaseman muuttoprosessi vaati ponnisteluja, mutta muutosten keskellä varmen-nettua taimituotantoa tehtiin kes-keytyksettä ja se jatkuu uusissa osoitteissaan. Sijoittuminen eri toi-mipaikoille mahdollistuu hyvällä yh-teistyöllä ja tekemisen ilolla!
Haapastensyrjällä on hyvät tilat kryotankille sekä solukkolisätyn materiaalin kasvatukseen ja säilytykseen. KUVA: Jaana Laamanen
Kasvigeenivarojen säilytyksen kryo-tankki muuttamassa uuteen kotiinsa Luke Haapastensyrjään Lopelle. KUVA: Pirkko Pöyhönen
18
GeeniVarat 2018
Uusien emokalaparvien perustaminen
Kalojen emokalaparvia
perustetaan eri kalalajien
ja -kantojen
säilyttämi-seksi ja
mädintuotan-non mahdollistamiseksi.
Uusien parvien
perus-tamista ohjaa kyseisen
lajin uhanalaisuusaste ja
siihen liittyen tarve
elvyt-tää kalalajin ja -kannan
luonnonkiertoa viljelyn
keinoin tai kyseisen
kala-kannan
mädintuotanto-tarve
kalastalousvelvoit-teita ja muita istutuksia
varten. Emoparvien
perustamiseksi on
mon-ta menetelmää, joismon-ta
valitaan kulloisenkin
koh-teen mukaan paras
toi-mintatapa.
TEKSTI JA KUVAT:
Petri Heinimaa
A
ktiivisia hoitotoimenpiteitä edellytetään, kun kalalajin luon-nonvaraiset kannat heikkene-vät, eikä niiden riittävä ja tavoiteltu hyödyntäminen ole enää mahdollista. Ensimmäisessä vaiheessa pyritään erilaisilla säätely- ja elvytystoimil-la parantamaan kaelvytystoimil-lakantojen tielvytystoimil-laa luonnossa. Vasta kun tavoitteet eivät syystä tai toisesta onnistu, siirrytään geenipankkitoiminnassa keinolliseen lisäämiseen, eli luonnonmädinhan-kintaan ja kalanviljelyyn tai mädintuo-tantoon emokalastojen perustamisen avulla.Emokalaparvien ja niiden tuotan-non perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen pitkällä aikavälillä, yli sukupolvien, edellyttää, että ne pe-rustetaan riittävästä määrästä luon-nosta hankittuja emokaloja. Viljelyssä on myös oltava useampia rinnakkaisia ja eritaustaisia emoparvia, joita ei kar-sita viljelyn aikana. Lisäksi tavoitteena on, että emoparvia täydennetään ja uusitaan vähintään kerran kalasuku-polven aikana.
Kalalajien ja -kantojen viljelyynotto
Elävän kalageenipankin laajentami-seksi tulee eri sidosryhmiltä toistuvasti esityksiä uusien kalakantojen viljelyyn ottamiseksi. Näistä on nykyresurs-seilla valittu toimenpiteiden kohteeksi vain uhanalaisimpien kalalajien kan-toja. Uusien kalalajien tai -kantojen tarve ottaa viljelyyn arvioidaan osa-na vuotuista kalageenivaratoiminosa-nan suunnitelmaa. Talteenottoesityksen perusteella tehdään arvio talteenot-totarpeesta. Nykyisin esitystä edeltää yleensä laajempi tutkimus kalakannan tilasta ja sen geneettisestä taustasta. Esityksestä keskustellaan talteenot-toa esittävän tahon lisäksi kalatalo-usviranomaisten ja kalantutkimuksen asiantuntijoiden kanssa sekä selvite-tään myös mahdolliset suositukset muiksi hoitotoimenpiteiksi talteen-oton sijaan tai rinnalle.
Kalalajin tai -kannan koirasyksi-löiden maitia voidaan ottaa talteen maitipankkiin varotoimenpiteenä jo ennen säilytysviljelyn aloitusta, mikäli
GeeniVarat 2018
19
kanta on vaarassa hävitä jonkin ul-koisen syyn vuoksi. Mikäli päädytään kalakannan säilytysviljelyyn ottoon, aloitetaan toiminta perustamalla uusi emokalaparvi. Samalla määritellään säilytysparven viljelyaika ja uusimis-väli sekä mahdollinen elvytysistutus-vesistö. Mikäli kalalajista tai -kannas-ta on -kannas-tarve tuot-kannas-taa mätiä istutuksia -kannas-tai muuta tuotannollista kysyntää varten, kasvatetaan emokalaparvet mädin-tuotantoviljelyä varten.
Uuden kalakannan otto viljelyyn on pitkäaikainen prosessi, johon vai-kuttaa ratkaisevasti kalakannan tila ja sen talteenottomenetelmät. Uusi ka-lakanta saadaan mädintuotantoikään 3-10 vuoden kuluttua talteenoton aloittamisesta. Elävän kalageenipan-kin geneettisen monimuotoisuuden ja alkuperän seuranta on tehty DNA-mikrosatelliittianalyysien avulla. Pe-rinnöllisen monimuotoisuuden ylläpi-don varmistamiseksi viljelytoiminnas-sa on otettu käyttöön laatujärjestelmä vuonna 1999 ja kalojen monimuotoi-suuden ylläpitoon tähtäävä toiminta-malli vuonna 2008.
Emokalaparvien perustaminen
Emokalaparvet pyritään perustamaan riittävästä määrästä luonnosta han-kittuja emokaloja (tavoite yli 50 kutu-paria). Jos kalakannan tila on riittävän hyvä, voidaan uusi emokalaparvi pe-rustaa emokalapyynnistä saatujen ka-lojen mädistä ja maidista. Emokaka-lojen kalatautivapaus tutkitaan Eviraan lähetettävistä kalaterveysnäytteistä. Tuloksia odoteltaessa mäti haudo-taan eristystiloissa, josta se voidaan siirtää desinfioituna silmäpisteasteel-la normaaleihin viljelytiloihin.
Uuden emokalaparven kasvatta-minen sukukypsäksi vaihtelee 2–7 vuoteen kalalajista ja viljelylaitosten tuotanto-olosuhteista riippuen. Emo-kalojen säilyvyys vaihtelee lajeittain ja kalojen kokonaisikä vaihtelee 10–30 vuotta, mutta valtaosin emokalaparvi-en elinkaari on 12–15 vuotta. Mädin-tuotannossa yksittäinen emokalaparvi voi olla 3–20 vuotta.
Jos kalakannan tila on niin heik-ko, että luonnosta ei saada riittävästi emokaloja kiinni, voidaan uusi
emo-kalaparvi perustaa joki- tai vaellus-poikasista, kuten lohien ja taimenien osalta toimitaan. Jokipoikaset pyy-dystetään yleensä sähkökalastamalla ja vaelluspoikaset rysällä tai smoltti-ruuvilla. Poikaset siirretään eristys- tai karanteenitiloihin syömäänopettamis-ta varten. Samalla niiden kalaterveys-tilanne tutkitaan ns. sentinellialtistuk-sella, jossa poikasaltaiden poistovesi johdetaan toiseen altaaseen, johon on laitettu kalataudeille herkkiä lajeja, kuten kirjolohi ja nieriä. Nämä kalat tutkitaan altistusajan jälkeen Evirassa kalatautien varalta. Puhtaiden näy-tetulosten jälkeen kalat voidaan siir-tää muihin viljelytiloihin, joissa niiden kasvatus jatkuu. Poikasina viljelyyn tuodut kalat joudutaan opettamaan rehulle ja opetus aloitetaan nykyisin useimmiten kärpäsentoukkia syöttä-mällä, josta vähitellen siirrytään kui-varehuruokintaan.
Jos luonnosta ei ole saatavissa enää emokaloja eikä poikasia voidaan viljelyssä olevasta emokalaparvesta perustaa uusi emokalaparvi. Tällöin on tärkeää selvittää kalojen sukulais-suhteet, jotta uusi emokalaparvi voi-daan perustaa mahdollisimman mo-nimuotoiseksi.
Uusimmat emokalanviljelyyn otetut kalakannat
Uusimpia kalakantoja säilytys- ja emokalanviljelyssä on ollut Kaakkois-Suomesta peräisin oleva Mustajoen meritaimenkanta. Viljelyynottoa edelsi useampi kansainvälinen tutkimuspro-jekti (ISKALT I ja II, RIFCI) ja emopar-ven perustaminen aloitettiin vuonna 2008 hankkimalla jokipoikasia sähkö-kalastamalla luonnosta. Mädintuotan-nossa päästiin suurempaan määrään vasta vuosikymmen myöhemmin.
Viimeisin viljelyyn otettu kalakanta on syksyllä 2017 jokipoikasista pe-rustettu Mustionjoen järvitaimen, joka toteutettiin Mustionjoen FRESHABIT LIFE IP -hankkeen puitteissa. Poika-set ovat vasta vapautuneet kalater-veystutkimuksia varten toteutetusta karanteenista Laukaan kalanviljelylai-toksella.
Ruokakalatuotantoa varten tuotiin vuonna 2010 Suomeen uusi venäläi-nen siikalaji, nelma, jonka mädintuo-tanto alkoi syksyllä 2015.
Rautalammin reitin järvitaimen mätiä perheittäin tehtyjen hedelmöityksen jäl-keen pikku kipoissaan.
PALAUTUSOSOITE: Luonnonvarakeskus Vihreä teknologia
Myllytie 1, 31600 Jokioinen
Vanhoja pioneja etsitään!
Kansallinen kasvigeenivaraohjelma kerää tietoja Suomessa 1950-luvulla tai sitä ennen viljellyistä pioneista. Ilmoita meille erityisesti, jos tiedossasi on vanha kuolan-, juhannus-, tilli- tai kartanopioni. Tietoja kaivataan myös tarhapionista ja sen lajikkeista ‘Alba Plena’, ’Mutabilis Plena’, ’Rosea Plena’ tai ’Rubra Plena’. Pionia ei tarvit-se ittarvit-se tunnistaa. Tiedot tulevat tutkimuktarvit-sen käyttöön ja ilmoitusten perusteella pioneista tullaan pyytämään lehtinäytteitä ja jakopaloja. Ilmoituksen mukaan voi liittää kasvista valokuvia.
Ilmoita pionisi: www.luke.fi/ilmoitakasvi
Kuvia voi lähettää myöhemmin tarvittaessa:pionit@luke.fi
Luonnonvarakeskus etsii vanhoja
ruistaikinajuuria tutkittavaksi
Vielä muutama sukupolvi sitten jokaisella tilalla oli oma puinen tiinu, jossa säilytettiin raskia eli leipäjuurta. Juuri oli usein vanhaa, suvussa jaettua ja vaalittua. Taikinan hapattamisen ansioista leivän säilyvyys ja ravintoarvo paranee. Lisäksi ravintoaineet vapautuvat paremmin ihmiselle imeytyvään muotoon.
HAMK opiskelija Netta Leppänen kokosi vuonna 2017 tietoa vanhoista raskeista ja teki ruisleipien leivon-tatestin etsien makueroja. Nyt Lukessa halutaan tutkia tarkemmin raskien mikrobiologisia ominaisuuksia ja makueroja.
Ilmoita sukupolvien ajan leivonnassa säilynyt ruisleivän hapanjuuri tutkittavaksi. Erityisen kiinnostavia ovat juuret, joiden raskittamisessa käytetään maatiaisrukiin tai vanhojen ruislajikkeiden jauhoja. Vanhojen ruistaikinajuurien tietoja otetaan vastaan elokuun 2018 loppuun asti.
Ota yhteyttä Luken tutkija Maarit Heinoseen, maarit.heinonen@luke.fi
Kuva: Leipätiedotus ry
