SAIRAANHOITAJA KÄSIHYGIENIAN OHJAAJANA : sairaanhoitajien kokemukset ja näkemykset

SAIRAANHOITAJA KÄSIHYGIENIAN OHJAAJANA Sairaanhoitajien kokemukset ja näkemykset potilaiden ohjauksessa akuuttiosastolla. Polina Toivonen ja Ljudmilla Leppik Opinnäytetyö, kevät 2010 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK).

TIIVISTELMÄ. Toivonen, Polina & Leppik, Ljudmilla. Sairaanhoitaja käsihygienian ohjaajana. Sairaanhoitajien kokemukset ja näkemykset potilaiden ohjauksessa akuuttiosastolla. Helsinki, kevät 2010, 81 s., 12 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki. Hoitotyön koulutusohjelma, Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto, sairaanhoitaja (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien kokemuksia ja näkemyksiä potilaan ohjaamisessa käsihygienian suhteen. Tavoitteena oli selvittää sairaanhoitajien mahdollisuuksia vähentää sairaalainfektioriskejä ohjaamalla potilasta oikeaan käsihygieniaan. Tutkimuskysymyksiä oli kaksi: 1. Minkälaista tietoa sairaanhoitajilla on sairaalainfektioiden ehkäisystä? 2. Miten sairaanhoitajat ohjaavat potilaita ennaltaehkäisemään tartuntoja? Tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla, johon osallistui neljä akuuttivuodeosastolla työskentelevää sairaanhoitajaa. Haastattelu suoritettiin ryhmähaastatteluna joulukuussa 2009. Aineisto nauhoitettiin, litteroitiin ja analysoitiin laadullisen sisältöanalyysin mukaan. Litteroinnin jälkeen tunnistettiin kolme ongelmaryhmää: potilastyyppi, henkilökunta ja ohjeistus. Vastaukset analysoitiin näiden ryhmien pohjalta. Hoitohenkilökunnan tiedon tasossa ei ilmennyt merkittäviä puutteita. Kuitenkin haastateltavien mielestä tiedot sairaalainfektioiden ehkäisystä olisivat voineet olla parempia. Haastateltavat kaipasivat tietojen ajan tasalla pitämistä, mutta osaavat hankkia tietoja tarvittaessa myös itsenäisesti. Tulosten mukaan sairaanhoitajat ovat kiinnostuneita saamaan käsihygieniaan ja infektioiden ehkäisyyn liittyvää lisätietoa ja koulutuksia ja pitävät ohjausta oikeaan käsihygieniaan tärkeänä ja tarpeellisena sairaalainfektioiden ehkäisyssä. Suurin ongelma potilaan käsihygieniaohjauksessa ja sen toteuttamisessa oli vanhusten muistamattomuus. Muina potilaaseen liittyvinä asioina esiin tulivat alkoholiriippuvuus, ikääntyvien tottumukset ja sukupuolien väliset erot. Henkilökunnan antamissa ohjeissa ja muistutuksissa tulisi huomioida yksilölliset erityistarpeet ja ohjeet pitää päivittää tarpeen mukaan. Ohjauksen onnistumista vaikeuttavat osaltaan myös henkilökunnan resurssien vähyys ja ajanpuute. Opinnäytetyöstämme on hyötyä sairaalan henkilöstölle, joka on kiinnostunut parantamaan sairaalainfektioiden ehkäisyä. Toivomme että sairaalan hoitohenkilökunta ja hygieniahoitajat sekä myöhemmin sairaalatyöhön tulevat nykyiset opiskelijat löytävät opinnäytetyöstämme hyödyllistä tietoa. Tutkimuksen avulla he voivat myös saada lisää ideoita käsihygienian edistämisestä ja potilaiden ohjauksesta. Asiasanat: sairaanhoitaja, käsihygienia, sairaalainfektio, ennaltaehkäisy, ohjaaminen, kvalitatiivinen tutkimus, teemahaastattelu.

”Tärkein keino ehkäistä epidemian synty ja leviäminen on hyvä käsihygienia.” (Kokki & Ristola 1999, 466).

SISÄLLYS. 1 JOHDANTO .....................................................................................................7 2 TAUSTAA JA AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET................................................9 3 SAIRAALAINFEKTIOIDEN KUVAUS.............................................................12 3.1 Eettiset ja juridiset näkökohdat ...............................................................12 3.2 Sairaalainfektioiden esiintyvyys ..............................................................12 3.2.1 Määritelmä.......................................................................................13 3.2.2 Tilanne Suomessa...........................................................................14 3.2.3 Sairaalainfektioiden ehkäisy ............................................................16 3.3 Ympäristö ja sairaalainfektiot ..................................................................17 3.4 Sairaalainfektioiden vaikutus akuuttiosaston potilaisiin...........................18 4 KÄSIHYGIENIATIEDOT SAIRAANHOITOTYÖSSÄ ......................................20 4.1 Käsihygienian määritelmä.......................................................................20 4.2 Käsien mikrobifloora ...............................................................................20 4.3 Käsihygienian tavoitteet ja strategiat ......................................................21 4.3.1 Käsien pesun ja desinfektion vaikutus käsien mikrobimäärään .......21 4.3.2 Käsien ihon hoito .............................................................................22 4.4 Käsien pesu ja desinfektio käytännössä .................................................22 4.5 Sairaanhoitajan ammattitaito ..................................................................23 4.5.1 Sairaanhoitajan työn vaatimukset....................................................24 4.5.2 Sairaanhoitajan työnkuvaus.............................................................24 4.5.3 Potilaan ohjaus osana sairaanhoitajan työtä ...................................25 4.5.4 Potilaan käsihygieniatiedot ja niiden opettaminen sairaanhoitajan työssä .......................................................................................................25 5 POTILASOHJAUS .........................................................................................28 5.1 Potilasohjauksen tavoitteet ja tarkoitus...................................................29 5.2 Potilasohjauksen toteutus. ......................................................................31 5.3 Ohjauksen merkitys infektioiden ehkäisemissä.......................................33 5.4 Ikääntyvän potilaan ohjauksen erityispiirteet...........................................34.

6 TUTKIMUSKYSYMYKSET ............................................................................35 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN..............................................................36 7.1 Tutkimusympäristö..................................................................................36 7.2 Tutkimusmenetelmä ja aineiston keruu ..................................................37 7.3 Teemahaastattelun toteutus ...................................................................38 7.4 Litterointi .................................................................................................40 7.5 Aineiston analyysi ...................................................................................41 8 TULOKSET ....................................................................................................42 8.1 Vastaukset ensimmäiseen tutkimuskysymykseen: Minkälaista tietoa sairaanhoitajilla on sairaalainfektioiden ehkäisystä.......................................42 8.1.1 Tietoja infektioista, saatu opiskelemisen aikana ..............................43 8.1.2 Minkälaisia tietoja sairaanhoitajat ovat saaneet aiheesta työpaikallaan ............................................................................................43 8.1.3 Sairaanhoitajien tiedot sairaalainfektioehkäisystä ...........................45 8.2 Vastaukset toiseen tutkimuskysymykseen: Miten sairaanhoitajat ohjaavat potilaita ennaltaehkäisemään tartuntoja .......................................................46 8.2.1 Miten osastolla ohjataan potilaita.....................................................46 8.2.2 Potilaiden käsihygienian käytännön toteutus ...................................47 8.3 Haastattelussa esiin nousseet ongelmat ................................................49 9 OPINNÄYTETYÖN LUOTETTAVUUS JA ETIIKKA.......................................52 9.1 Opinnäytetyön luotettavuus ....................................................................52 9.2 Opinnäytetyön eettisyys..........................................................................53 10 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...........................................................55 LÄHTEET..........................................................................................................61.

LIITE 1: Tutkimuslupa LIITE 2: Tutkimustiedotteet LIITE 3: Saatekirje LIITE 4: Haastattelukysymykset LIITE 5: Sairaalainfektioiden esiintyvyys erikoisaloittain ja teho-osastojen potilaiden osuus sairaalainfektiopotilaista LIITE 6: Infektion lähde, veriviljelypositiiviset sairaalainfektiot SIRO -sairaaloissa vuosina 1999–2006 LIITE 7: Aiheuttajamikrobit, veriviljelypositiiviset SIRO -sairaaloissa vuosina 1999–2006 LIITE 8: Tavallisimpiin aiheuttajamikrobeihin liittyvä tapauskuolevuus, veriviljelypositiiviset SIRO -sairaaloissa vuosina 1999–2006 LIITE 9: Ikääntyvän erityisyyden huomiointi ohjaustilanteessa LIITE 10: Käsihygienia norovirus -epidemian aikana LIITE 11: Opinnäytetyössä käytetyt käsitteet LIITE 12: Käsihygieniaohje.

1 JOHDANTO. Tämän päivän yhteiskunnassa meillä ovat jatkuvana haasteena erilaiset influenssat ja taudit, ja siksi on syytä tutkia ja painottaa hoitotyössä ennaltaehkäisevää taudinaiheuttajien leviämisen estämistä. Valitsimme aiheeksi ”Sairaanhoitaja käsihygienian ohjaajana”, koska potilaiden käsihygienian osaaminen on tärkeää sairaalainfektioiden ehkäisyssä. Havainnointimme akuuttiosaston toiminnasta vaikutti opinnäytetyön aiheen valintaan. Kun olimme työharjoittelussa akuuttiosastolla, huomasimme että henkilökunnalla ei aina ollut riittävästi aikaa seurata potilaiden käsihygieniaa. Kaikilla potilailla ei myöskään ollut tietoa miten huolehtia omasta käsihygieniastaan ja miksi siitä kannattaa huolehtia. Kiinnostuimme potilaiden käsihygienian toteuttamisesta ja halusimme tutkia huomaamaamme ongelmaa enemmän. Pidämme potilaiden hygieniataitojen opettamista välttämättömänä osana sairaanhoitajan terveydenedistämistyötä. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata sairaanhoitajien kokemuksia potilaiden ohjaamisessa käsihygienian suhteen. Työssä kuvataan sairaanhoitajien mahdollisuuksia ohjata potilaita oikeaan käsihygieniaan sairaalainfektioiden torjumiseksi. Sairaaloissa tartunta saadaan yleensä käsien välityksellä joko henkilökunnan kautta tai suoraan toisista potilaista. Kaikki tietävät, että terveydenhuollon henkilöiden käsihygienia on yksi tärkeimmistä keinoista infektioiden torjunnassa. Helsingin seudulla nyt noudatettava Koruton sairaala -kampanja pyrkii osaltaan estämään tartuntoja sairaaloissa (Juntunen 2010, A13). Tavallisesti hoitohenkilökunta pystyy huolehtimaan omasta käsihygieniastaan, mutta hoidossa olevien ihmisten käsien puhtaudesta huolehtiminen on joskus puutteellista. Kuitenkin käsihygienian noudattaminen on aivan yhtä tärkeää potilaille kuin hoitohenkilöstölle..

Sairaalassa hoitajan tehtävänä on ohjata ja opastaa potilasta huolehtimaan hygieniasta, siten pienentää potilaan infektioriskiä ja näin parantaa hänen elämänsä laatua. Ennaltaehkäisyssä tehtävä on opettaa, ohjata ja tiedottaa potilaille taudeista ja riskitilanteista. Tavoitteena on, että jokainen potilas olisi motivoitunut käyttäytymään niin, että tartuntariski olisi minimaalisen pieni. (Anttila, Hirvelä, Jaatinen, Polviander & Puska 2001, 110.) Potilaan opettamisen tarkoituksena on edistää sairaalainfektioiden ehkäisyä, kehittää hyvää hoitamista ja nopeuttaa potilaan paranemista sairaalan osastolla. WHO:n raportin mukaan vuoden 1967 jälkeen on tunnistettu 39 uutta tarttuvaa tautia ja niitä syntyy ennätystahtia, noin yksi vuodessa (Haarala, Honkanen, Mellin & Tervaskanto-Mäentausta 2008, 79). Kuten tiedetään, jo yli sata vuotta sitten ymmärrettiin ehkäisevän työn merkitys väestön terveyden edistämisessä. ”Ennen kiinnitettiin päähuomio siihen, miten voitaisiin sairas parantaa, nyt koetetaan kaikin keinoin valmistaa maaperä sellaiseksi, että voitaisiin taudin tulo estää ja sen aiheuttamat taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikeudet”, kirjoitti Tyyne Luoma jo vuonna 1926 (Haarala ym. 2008, 14). Nykyaikana, alituisesti syntyvien uusien infektioiden takia (SARS, lintu- ja sikainfluenssa jne.) niiden oikea ehkäiseminen nähdään erityisen ajankohtaisena ongelmana..

9 2 TAUSTAA JA AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET. Potilasohjausta, sairaalainfektioita ja käsihygieniaa on Suomessa tutkittu varsin paljon. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä aiheet ovat tärkeitä niin sairaanhoitajan työssä kuin potilaan turvallisuudessa. Helsingin ammattikorkeakoulun Stadian Sosiaali- ja terveysalalla on vuonna 2008 tehty opinnäytetyö ”Vanhempien käsihygieniaohjaus sairaalaolosuhteissa”. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa jo olemassa olevaa tietoa käsihygieniasta ja sen toteuttamisesta sekä ohjaamisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että tämän päivän hoitotyöntekijöillä on varmasti valmiuksia toteuttaa käsihygienian ohjausta, mutta heille tulisi tarjota myös riittävästi resursseja sen toteuttamiselle. Suurin ongelma lienee ajanpuute, joka jo sinänsä on este onnistuneen ohjauksen antamiselle. Jo hoitohenkilökunnan koulutusvaiheessa käsihygieniaan ja sen ohjaamiseen tulisi kiinnittää huomiota ja sisällyttää ne koulutukseen, jolloin siitä tulisi luonnollinen osa hoitotyötä. (Nylander & Leppälä 2008.) Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa vuonna 2008 Anni Liimatan ja Heidi Rautiaisen opinnäytetyönä tekemä kvantitatiivinen havainnointitutkimus ”Käsien desinfektion toteutuminen hoitotilanteissa kirurgisella vuodeosastolla”. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa käsien desinfektion toteutumisesta Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän kirurgiselle vuodeosastolle ja hygieniahoitajille. Tutkimuksessa havainnoitiin käsien desinfektion ja desinfektiotekniikan toteutumista hoitotilanteissa. Tutkimustulosten mukaan hoitohenkilökunta desinfioi kätensä useammin huoneesta poistuttaessa kuin sinne mentäessä. Suurin osa hoitohenkilökunnasta jätti desinfioimatta kätensä ennen iv-linjan käsittelyä. Ennen haavan käsittelyä kukaan hoitohenkilökunnan jäsenistä ei desinfioinut käsiään. Käsien desinfektiotekniikassa ilmeni eniten puutteita sormenpäiden ja ranteiden desinfioinnissa. Kaikki hoitohenkilökuntaan kuuluvat ottivat käsihuuhdetta kuiviin käsiin, ja lähes kaikki ottivat käsihuuhdetta riittävän määrän. Hoitohenkilökunnalla oli vähän kelloja ja käsikoruja käytössä, ja hoitohenkilökunnan kynnet olevat lyhyet ja käsin iho ehjä. Tutki-.

10 mustulosten avulla tutkimusosasto voi kehittää käsihygienian toteutumista. (Liimatta & Rautiainen 2008.) Marjale von Schantz, Sanna Salanterä ja Helena Leino-Kilpi (2007) tekivät tutkimuksen ”Hoitotyöntekijöiden ja potilaiden tiedot sairaalainfektioista ja käsihygieniasta sairaalainfektion torjunnassa”. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hoitotekijöiden ja sairaalapotilaiden tietoja sairaalainfektioista ja käsihygieniasta. Tutkimuksen tuloksena oli, että sairaalainfektio käsitteenä tiedettiin hyvin. Potilaat yhdistivät infektiot synnyn leikkaukseen tai hygienian laiminlyöntiin. Osa pelkäsi infektion saamista ja toisaalta toivoi sen välttämistä. Kumpikin vastaajaryhmä aliarvioi sairaalainfektioiden esiintyvyyden. Hoitotyöntekijöiden tiedot sairaalainfektioiden vaikutuksia ja aiheuttajamikrobeista olivat puutteelliset. Tiedot käsihygieniasta olivat keskikertaiset. (von Schantz, Salanterä & Leino-Kilpi 2007.) Maria Kääriäinen (2007) on käsitellyt potilasohjusta tutkimuksessaan ”Potilasohjauksen laatu: hypoteettisen mallin kehittäminen”. Ensimmäisen vaiheen tarkoituksena oli kuvailla ja selittää ohjauksen laatua potilaiden ja hoitohenkilöstön arvioimana. Tutkimuksen toisen vaiheen tarkoituksena oli määritellä ohjauskäsite ja testata käsitteen rakenne. Kehitetyn hypoteettisen mallin mukaan ohjauksen laadulla tarkoitettiin sitä, että ohjaus on hoitohenkilöstön ammatilliseen vastuuseen perustuvaa, potilaan ja hoitohenkilöstön kontekstiin eli taustatekijöihin sidoksissa olevaa, vuorovaikutussuhteessa rakentuvaa, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka on asianmukaisin resurssein toteutettua, riittävää ja vaikuttavaa. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää ohjauksen teorianmuodostuksessa, ohjauksen laadun kehittämisessä sekä hoitotyön perus- ja täydennyskoulutuksessa. (Kääriäinen 2007.) Jyväskylän ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalalla tehtiin vuonna 2007 opinnäytetyö ”Tartunnan torjunta”. Työ oli toiminnallinen. Ensivastehenkilöstön tietoja mikrobiologiasta, käsihygieniasta ja veritartuntavaarasta selvitettiin kyselytutkimuksen avulla. Työn tarkoituksena oli tuottaa infektioiden torjuntaa käsittelevä ohjekansio Jämsäkosken paloasemalle ja järjestää aiheesta koulutustilaisuus. Tavoitteena oli, että ensivastehenkilöstö saa tietoa infektioiden torjun-.

11 nasta ja käsihygieniamenetelmistä. Siten on mahdollista parantaa potilasturvallisuutta ja samalla lisätä henkilöstön työturvallisuutta. Kyselytutkimuksen perusteella mikrobiologian perusteet olivat tuttuja, käsihygieniatiedoissa oli puutteita ja veritartuntavaara oli vieras käsite. Käsihygienianmenetelmistä oli suojakäsineiden käyttäminen. Opaskansio ja koulutus sisälsivät perustietoa infektioiden leviämisestä, käsihygieniamenetelminä ja veritartuntavaarallisista taudeista sekä niiden ennaltaehkäisystä. Koulutuksen sisältämien perustietojen oli tarkoitus toimia tukena, kun henkilöstö itse pohtii käytännön sovelluksia infektioiden torjuntaan ensivastetoiminnassa. Koulutuksen myötä paloasemalla otettiin käyttöön käsihuuhde. (Luukko 2007.) Julkaisussa ”Potilasohjauksen haasteet, Käytännön hoitotyöhön soveltuvat ohjausmallit” (Lipponen, Kyngäs & Kääriäinen 2006) esitellään potilasohjauksen kehittämishankkeen tuloksena syntyneitä ohjausmalleja. Laajan tutkimuksen tulosten perusteella kehittämishaasteiksi nousivat ohjaustapahtuma prosessina, ohjauksen organisointi, vuorovaikutus ohjaussuhteessa, sosiaalinen tuki, omaisten ohjaus, demonstrointi, kirjallinen ohjaus, puhelinohjaus ja ryhmäohjaus. Diakonia-ammattikorkeakoulun Oulun yksikössä on vuonna 2005 tehty opinnäytetyö ”Puhtain käsin projekti“. Opinnäytetyön tarkoituksena oli toteuttaa Puhtain käsin -projekti yhteistyössä Oulun yliopistollisen sairaalan lasten tehosteiden hoidon osasto 64:n kanssa. Projektin tehtävänä oli tuottaa Pysäytä pöpöt eteiseen -käsihygieniaohjeistus sekä tehokkaaseen käsihygieniaan ohjaava Pöpön elämää - posteri. Puhtain käsin -projektin tavoitteena on saada vierailevat vanhemmat ymmärtämään käsihygienian tärkeys infektioiden ennaltaehkäisyssä sekä käsihygienian oikeaoppinen toteutus. Tuotteet onnistuivat hyvin ja niille oli selkeästi tarvetta. Posteri toimii huomion herättäjänä osaston värittömässä sisääntuloeteisessä. Osaston sairaalainfektioiden ennaltaehkäisy tulee tehostumaan näiden tuotteiden avulla. Lisäksi tuotteet herättävät myös työntekijöiden huomion oman käsihygienian toteuttamisessa. (Leiviskä, Orpana & Pekkinen 2005.).

12 3 SAIRAALAINFEKTIOIDEN KUVAUS. 3.1 Eettiset ja juridiset näkökohdat Puhutaan, että sairaalainfektion sattuessa infektion perimmäinen ”syy” on yleensä potilaassa ja siinä sairaudessa, johon potilas on lähtenyt hakemaan hoitoa. Sairaala vapautuu ”syyllisyydestä”, jos sillä on käytössä vain hoitomenetelmiä, joissa odotettavissa oleva terveydellinen hyöty ylittää laskennallisen haitan (mm. sairaalainfektioriskin) ja, jos sairaala on torjunut sairaalainfektioita potilasturvallisuuden vaatimassa mitassa. Työntekijä vapautuu ”syyllisyydestä”, jos hän on valinnut turvallisimman mahdollisen hoitotavan ja noudattaa sairaalainfektioiden torjumiseksi annettuja ohjeita. (Hellsten 1999, 25.) Laki potilaan asemasta ja oikeuksista tähdentää, että potilaan on voitava ratkaisevasti vaikuttaa hänelle tehtyjen tutkimusten ja annetun hoidon valintaan. Periaatteessa laki velvoittaa hoitohenkilökuntaa kertomaan potilaalle suunniteltujen toimien odotettavissa olevat hyödyt ja haitat. Näihin kuuluvat lääketieteelliset riskit, mukaan lukien sairaalainfektiot. Potilaan tulee voida päättää, antaako hän suostumuksensa suunniteltuihin toimiin. (Hellsten 1999, 26.) Potilaan ohjaamisen suhteen laki velvoittaa terveydenhuollon ammattihenkilöitä selvittämään potilaalle hänen terveydentilansa, hoidon merkityksen, eri hoitovaihtoehdot ja niiden merkityksen sekä muut seikat, joilla on merkitystä hoidosta päätettäessä. Selvitys on annettava sitten, että potilas ymmärtää sen sisällön. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, 168.). 3.2 Sairaalainfektioiden esiintyvyys Sairaalainfektio määritellään hoitoon liittyväksi infektioksi, joka saa alkunsa terveydenhuollon toimintayksikössä tai liittyy siellä tehtyyn toimenpiteeseen. Se on.

13 hoidon aiheuttama komplikaatio, joka lisää sairastavuutta ja kuolleisuutta. Sairaalainfektiot lisääväväät hoidon kustannuksia: mikrobilääkkeiden käyttö ja diagnostisten tutkimusten tarve lisääntyy, hoitojaksot pitenevät, infektiot aiheuttavat uusia hoitojaksoja ja samalla hoitohenkilöstön tarve lisääntyy. Sairaalainfektioiden esiintyvyys on yksi hoidon laadun mittareista. Seuranta- ja torjuntaohjelmiin panostamalla osa sairaalainfektioista on ehkäistävissä. (Kansanterveyslaitoksen julkaisuja 2005.). 3.2.1 Määritelmä Sairaalainfektioista käytetään Suomessa usein amerikkalaista Centers for Disease Controlin sairaalainfektiomääritelmää. Sen mukaan sairaalainfektio on infektio, jota ei ole todettu kliinisesti tai laboratoriokokein potilaan tullessa sairaalaan. (Hellsten 1999, 19.) Sairaalainfektio syntyy, kun potilas kolonisoituu toisista sairaalan potilaista peräisin olevilla mikrobeilla, pääasiassa bakteereilla. Tartunta saadaan yleensä käsien välityksellä joko henkilökunnan kautta tai suoraan toisista potilaista. (Vuorela ym. 1997, 87.) Infektioriski vaihtelee paljon erityyppisillä osastoilla, kirurgisten osastojen ja sisätautiosastojen potilailla riski on suurempi. Koko sairaala huomioiden virtsatieinfektiot ja leikkaushaavainfektiot ovat yleisimpiä, mutta suurin syy sairaalainfektiokuolemille ovat sepsikset ja keuhkokuumeet. Saksalaisen tutkimuksen mukaan akuuttiosastoilla potilaan kuoleman kokonaisriski oli kolminkertainen niillä jotka saivat sairaalainfektion. Sairaalainfektioiden järjestelmällisen rekisteröinnin tavoitteena on vähentää potilaiden riskiä saada hoitoon liittyvä infektio. Käsitteitä ovat insidenssi eli ilmaantuvuus ja prevalenssi eli esiintyvyys. Insidenssi kertoo uusien tapausten määrän tiettynä aikana ja prevalenssi tarkoittaa tapausten määrää yhtenä ajanjaksona. Epidemia on tilanne, jossa taudin insidenssi lisääntyy merkittävästi. (Anttila, Kaila-Mattila, Kan, Puska & Vihunen 1996, 90–91.).

14 Sairaalainfektioilla on suuri merkitys tartunnan saaneelle, hoitolaitokselle, henkilökunnalle ja taloudelle. Inhimillisen kärsimyksen ohella sairausaika pitenee ja lääkitys lisääntyy. Varotoimilla ja huolellisella käsihygienialla on suuri merkitys sairaalainfektioiden ja antibioottiresistenssin torjunnassa. Antibioottiresistenssi tarkoittaa tautia aiheuttavan mikrobin vastustuskykyä antibioottilääkettä kohtaan. (Anttila ym.1996, 91.) Sairaalainfektioepidemiat ovat harvinaisia. Vain 2–4 % kaikista sairaalainfektioista on osa epidemiaa. Epideemisten infektioiden merkitys on kuitenkin suuri. Ne ovat yleensä helpommin ehkäistävissä kuin endeemiset infektiot. Yleisimpiä infektioita epidemioissa ovat sepsikset ja suolistoinfektiot.. 3.2.2 Tilanne Suomessa Sairaalainfektioiden rekisteröinti on epätarkkaa, koska se on harvoin riittävän kattavaa. Kaikki julkaistu tieto viittaa siihen, että sairaalainfektio-ongelma Suomessa on samaa luokkaa kuin Yhdysvalloissa, Englannissa ja Skandinaviassa. Sairaalainfektioita esiintyy noin 5–10 prosentilla sairaalassa hoidetuista potilaista. (Vanas 2006, 26.) Teho-osastoilla 15–30 % potilaista saa sairaalainfektion. Infektio pitkittää sairaalahoitoa keskimäärin 4–7 vuorokaudella. (Vuorela ym. 1997, 87.) Suomessa arvioidaan esiintyvän vuosittain noin 50 000 sairaalainfektioita, ja ne myötävaikuttavat 2 000–5 000 henkilön kuolemaan. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL.) Mahdollisesti neljännes näistä infektiokuolemista olisi ehkäistävissä panostamalla riittävästi sairaalahygieniaan ja käsihygieniaan. Sairaalainfektiot ovat tärkein sairaaloiden potilasturvallisuuteen vaikuttava tekijä ja ne lisäävät merkittävästi terveydenhuollon kustannuksia. Infektioiden ilmaantuvuus on keskeinen sairaaloiden laatukriteeri. (Iivanainen ym. 1998, 26.) Kansanterveyslaitos (KTL) aloitti vuoden 1997 lopulla valtakunnallisen sairaalainfektioiden esiintymistä, torjuntaa ja tutkimusta koskevan sairaalainfektioohjelman (SIRO) (Kansanterveyslaitoksen julkaisuja 2005)..

15 Vuonna 2005 kansanterveyslaitos julkaisi ”Kansallisen sairaalainfektioiden prevalenssitutkimuksen” tulokset. Tutkimukseen osallistui 5 yliopisto- ja 15 keskussairaalaa sekä 10 muuta akuuttisairaalaa. Tutkimus rajattiin aikuisten akuuttivuodeosastoihin. Tutkimuksen mukaan mikrobiologinen näyte oli positiivinen 53 % sairaalainfektioista. Tavallisimmat aiheuttajamikrobit olivat Esherishia coli, Staphylokokkus aureus ja Enterococcus faecalis. Sairaalainfektioista 5 % oli Clostridium difficilen aiheuttamia ripuleita. Yksi tutkimustuloksista osoitti että sairaalainfektioiden esiintyvyys on korkeampi miehillä kuin naisilla (10 % vs 7 %). Tutkimustuloksien joukossa oli tieto että sairaalainfektiopotilaat olivat vanhempia kuin potilaat, joilla ei ollut sairaalainfektioita. Sairaalainfektioiden esiintyvyys oli korkein kirurgiassa, sisätaudeilla ja syöpätaudeilla. (LIITE 5.) (Kansanterveyslaitoksen julkaisuja 2005.) Vuosina 1999–2006 sairaalainfektio-ohjelmaan (SIRO) osallistui 11 sairaalaa, joissa oli tutkittu veriviljelypositiivisien sairaalainfektioiden esiintyvyyttä. Seurannan kohteena olivat kaikki akuuttiosastoilla hoidetut potilaat. Akuuttisairaalan potilaista joka kymmenes saa vähintään yhden sairaalainfektion. Näistä noin 8 % on veriviljelypositiivisia infektioita. Useat tutkimukset ovat osoittaneet veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden aiheuttavan arviolta 25 % lisäkuolleisuuden ja pidentävän sairaalahoitoa keskimäärin kahdella viikolla. Esiintyvyys vaihteli erikoisaloittain, ja se oli suurin lasten-, sisä- ja syöpätaudeilla. Tehohoitoon liittyvien infektioiden osuus oli suurin kirurgiassa, neurologiassa ja lastentaudeilla. Ohjelman mukaan tavallisin infektiolle altistava tekijä oli keskuslaskimokatetri (LIITE 6). Muita infektion lähteitä olivat virtsatieinfektio ja leikkaushaavainfektio. Tavallisimmat aiheuttajamikrobit olivat koagulaasinegatiiviset stafylokokit, Stafylococcus aureus, Escherichia coli ja enterokokit. (LIITE 7.) Infektioista 9 % oli niin kutsuttuja sekainfektioita eli aiheuttajaksi ilmoitettiin enemmän kuin yksi mikrobi. Tutkituista potilaista 8 % menehtyi 7 vuorokauden kuluessa infektion toteamisesta ja 16 % 28 vuorokauden kuluessa. Menehtyminen oli tavallisinta kandida-, pseudomonas- ja enterokokki -infektioissa. Menehtyneet potilaat olivat iäkkäitä ja heillä oli vaikeita perustauteja. (Kansanterveyslaitoksen julkaisuja 2007.).

16 3.2.3 Sairaalainfektioiden ehkäisy Sairaalainfektioiden ehkäisyn historia alkaa 1840-luvulta. Unkarilainen obstetrikko Ignac Semmelweis ja englantilainen kirurgi Joseph Lister toivat käsien ja instrumenttien desinfektion leikkaustoimintaan. Postoperatiivinen mortaliteetti pieneni 80–90 % muutamassa vuodessa. Myöhemmin Louis Pasteur osoitti bakteerien olemassaolon. Tuoreessa tutkimuksessa on todettu käsihygienian tehostamisen vähentävän vielä nykyisen korkeatasoisen sairaalahygieniankin aikana teho-osastojen potilaiden kokonaiskuolleisuutta. Moderni sairaalahygienia käsittää paljon muutakin kuin instrumentti- ja käsihygienian, vaikka ne ovat edelleen yksi sen kulmakivistä. (Hellsten 1999, 24.) Suomessa sairaalainfektioiden torjuntatyön katsotaan alkaneen 1960-luvulla. Lääkintähallinnon ohjekirjeen ”Sairaalainfektioiden torjunta” v. 1962 mukaan ainakin suurimpiin sairaaloihin tuli nimetä hygieniatoimikunta tarkkailemaan ja valvomaan sairaalainfektioiden esiintymistä, henkilökunnan terveydentilaa ja sijoittamista, antibioottien kulutusta ja järjestämään sairaalahygieniakoulutusta. Samoihin aikoihin aloittivat ensimmäiset hygieniatoimikunnat toimintansa Helsingin ja Tampereen yliopistollisissa keskussairaaloissa. (Kujala, Tiittanen, Klossner 1999, 634.) Onko ehkäisy kannattavaa? On laskettu, että jos sairaalainfektioiden ilmaantuvuus saataisiin vähenemään 15 %, voitaisiin säästyneillä rahoilla kustantaa 250 vuodepaikkaa kohti sairaaloihin puoli lääkärin virkaa, puoli tilastotieteilijän virkaa sekä yksi hygieniahoitajan ja yksi sihteerin virka. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tämä tarkoittaisi yhdeksän lisävirkaa nykyisten viiden ja puolen viran lisäksi pelkästään sairaalainfektioiden ehkäisyyn. (Hellsten 1999, 25.) Perimmäisenä torjunnan tavoitteena on suojata potilasta, työntekijöitä, vierailijoita ja muita terveydenhuollon kanssa tekemisessä olevia henkilöitä. Kyseinen tavoite ulottuu kaikkiin terveydenhuollon toimipisteisiin. (Kujala ym. 1999, 635.).

17 3.3 Ympäristö ja sairaalainfektiot 2000-luvulla Hancock (Provost Distinguished Research Professor in the Department of Psychology at the University of Central Florida) on tehnyt tiedon prosessointiteorioista tutkimusta ja uusia päätelmiä (Hancock 2009). Ympäristön ja ihmisen vuorovaikutus on tunnettu tosiasia. Hancockin mukaan ihmisen vuorovaikutus ympäristön kanssa on kuvattu niin, että hän on sisällyttänyt malleihin myös talouden ja yhteisön. Ympäristö vaikuttaa terveyteen monin eri tavoin ja sen fyysiset vaikutukset tapahtuvat ilman, veden, maaperän ja ravinnon välityksellä. Hancockin inhimillisen kehityksen mallissa tuodaan esille kestävän kehityksen sosiaaliset, taloudelliset ja ekologiset näkökulmat ja niiden vaikutus terveyteen. Hancockin mallit ovat olleet taustana, kun Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt ympäristöterveyden käsitettä. (Haarala ym. 2008, 94.) Ympäristö sisältää fyysiset, sosiaaliset, henkiset, kulttuuriset ja taloudelliset näkökulmat. Ne kaikki vaikuttavat ihmiseen ja hänen terveyteensä. Ympäristö ymmärretään kaikeksi, mikä on yksilön ulkopuolella ja siihen kuuluvat luonto, rakennettu ympäristö, työympäristö, asuinympäristö ja vapaa-ajan ympäristö. Ympäristö on terveellinen, kun kaikki nämä asiat ovat kunnossa. (Haarala ym. 2008, 95.) WHO määrittelee ympäristöterveyden niin, että siihen sisältyvät ne ihmisen ja sairauden näkökulmat, joihin ympäristötekijät vaikuttavat. Suomen ympäristöterveysohjelmassa ympäristöön vaikuttavat tekijät perustuvat WHO:n jaotteluun. (Haarala ym. 2008, 95.) Sairaalaympäristöllä tarkoitetaan kaikkia tiloja, pintoja, huonekaluja, välineitä ja aineita, mitä sairaalan sisällä on (lukuun ottamatta ihmisiä). Tosiasiassa ympäristö sisältää aina runsaasti mikrobeja, kun on kosteutta ja orgaanista ainesta. Myös kuivilla pinnoilla mikrobit voivat säilyä eriasteisissa lepotiloissa. (Kujala 1999, 135.) Sairaalan elottomasta ympäristöstä löytyy aina mikrobeja, jotka voivat olla taudinaiheuttajia. Myös muutamat yleiset ympäristömikrobit (esim. Aspergillus -.

18 homeet), jotka eivät ole tavallisille sairaalapotilaille vaarallisia, saattavat olla suuri riski potilaille, joiden immuniteetti on heikko. (Siitonen 1999, 144.) Sairaalaympäristö pyritään perinteisesti pitämään puhtaana ja jo Florence Nightingale arveli, että selvästi likainen ympäristö suosii infektioiden syntyä (Kujala 1999, 135–136). Sairaanhoitajan ammatillisuuteen liittyy sairaalaympäristövastuullisuus.. 3.4 Sairaalainfektioiden vaikutus akuuttiosaston potilaisiin Akuuttisairaanhoidon sekä pitkäaikaissairaanhoidon potilaat ovat tavallisimmin vanhuksia, joilla on monia sairauksia. Heidän taipumuksensa saada infektio on lisääntynyt monista syistä. Yleisistä perussairauksista verenkiertohäiriöt, diabetes ja dementia vaikuttavat tähän suuntaan. Potilailla esiintyy eri elimissä toimintohäiriöitä, jotka altistavat infektioille. Tällaisia ovat virtsarakon tyhjenemishäiriöt, nielemishäiriöt, heikentynyt yskänrefleksi ja alentunut mahalaukun happamuus. Myös vasta-aineiden tuotanto ja soluvälitteisen immuniteetin toiminta heikkenee iän myötä. Potilaiden immobilisaatio, heikentynyt ravitsemustila ja lukuisat lääkitykset voivat edesauttaa infektioiden syntyä. Infektioiden oireet ovat usein epätyypillisiä tai peittyvät monien perussairauksien aiheuttamien vaivojen taakse. Osalla potilaista ei tosin perustilanteesta johtuen pyritäkään enää infektioiden aktiiviseen diagnostiikkaan tai hoitoon. (Sammalkorpi 1999, 544.) Yleisimmät infektioryhmät laitoshoidossa olevilla ovat virtsatie-, hengitystie- sekä iho- ja pehmytkudosinfektiot. Virtsatieinfektiot ovat näistä tavallisimpia. Vaikka ne ovat usein lieväoireisia, ne ovat myös tärkeitä sepsiksen syitä vanhuksilla. Hengitystiesairaudet voivat olla vanhuksilla tavallista vaikeampia. Keuhkokuume on ainoa infektio, jolla on todettu merkittävä yhteys kuolleisuuteen tässä potilasryhmässä. Iho- ja pehmytkudosinfektiot liittyvät usein kroonisiin haavoihin. (Sammalkorpi 1999, 544.) Monet virukset ja bakteerit aiheuttavat suolistotulehduksia ja voivat aiheuttaa epidemioita sekä yhdyskunnassa että laitoksissa. Sairaalasyntyisiä suolistoin-.

19 fektioita on vaikeampi tunnistaa kuin useimpia muita sairaalainfektioita, ja siten tapausten määrä on todellisuudessa suurempi kuin tilastot osoittavat. Kokin ja Ristolan (1999, 466–467) mukaan sairaalasyntyistä infektioripulia on vaikea erottaa muusta syystä johtuvasta ripulista. Vuosina 1996–2004 Suomessa tutkittiin Clostridium difficile -infektioiden esiintyvyyttä. Clostridium difficile on yleisin mikrobilääkitykseen liittyvän ripulin aiheuttaja. Tavallisimmin C. difficile -ripulin saa sairaalapotilas, mutta näitä infektioita esiintyy myös pitkäaikaishoitolaitoksissa ja avohoidossa. Sairaaloissa tapaukset esiintyvät usein osastokohtaisina ryppäinä, joiden aiheuttajina voi olla samanaikaisesti yksi tai useampi C. difficile -kanta. Tutkimuksen mukaan viime aikoina niin Suomessa kuin monissa muissa maissa Clostridium difficile infektiot ovat lisääntyneet. Suomessa esiintyvyys suureni lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä. Huomattavin lisäys tapahtui 65 vuotta täyttäneillä henkilöillä. Taudinkuva on vaikeutunut ja kuolleisuus suurentunut samassa ikäryhmässä. C. difficile leviää kosketustartuntana. Varsinkin ripuloiva potilas erittää bakteeria ja sen itiöitä merkittäviä määriä ympäristöönsä. Itiöt säilyvät ympäristössä hyvin hengissä. Siksi tartuntaketjun katkaisussa hyvä käsihygienia on tämän mikrobin osalta tärkeää. (Lyytikäinen ym. 2007.) Akuuttihoitoa antavissa sairaaloissa esiintyy myös resistenttejä bakteereita (Sammalkorpi 1999, 544). Infektioiden aiheuttajat voivat levitä henkilökunnan käsien välityksellä ja joskus suorassa kontaktissa potilaasta toiseen. Leviämisessä oman ongelmansa aiheuttavat dementoituneet tai muuten vain puutteelliseen hygieniaan pystyvät potilaat, joiden liikkumista laitoksessa ei voi estää..

20 4 KÄSIHYGIENIATIEDOT SAIRAANHOITOTYÖSSÄ. 4.1 Käsihygienian määritelmä Tartunnat leviävät usein sairaalassa työskentelevien, olevien ja asioivien ihmisten käsien välityksellä. Hyvän käsihygienian toteutumiseen jokainen henkilö voi itse vaikuttaa. Henkilökunnan kädet kontaminoituvat helposti erilaisista mikrobilähteistä ja infektiot leviävät sopiviin kohteisiin, jos tartuntatietä ei katkaista. Potilaat saavat käsiinsä mikrobeja omasta floorasta ja eritteistä tai käsin kosketeltavilta pinnoilta (esim. pyörätuolit) ja levittävät infektioita edelleen toisiin potilaisiin ja henkilökuntaan. Myös vierailijat levittävät mikrobeja käsiensä välityksellä. Hyvä käsihygienia ei ole pelkästään henkilökunnan työhön liittyvä infektioiden torjuntatoimenpide, vaan se kuuluu kaikille ihmisille, jotka liikkuvat sairaalaympäristössä. (Tiittanen 1999, 156.) Käsihygienialla tarkoitetaan käsiin kohdistuvia toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään infektioiden ja niitä aiheuttavien mikrobien siirtymistä käsien välityksellä. Näihin kuuluvat mm. käsien pesu ja desinfektio, käsien ihon hoito ja suojakäsineiden käyttö. Tänä päivänä käsihygieniaa pidetään yleisesti yhtenä tärkeimmistä ja tehokkaimmista keinoista potilaasta toiseen tapahtuvien tartuntojen ja infektioiden torjunnassa. (Ojajärvi, Elomaa & Kujala 1999, 166–168.) Käsihygienian tehokkuus riippuu kuitenkin käytettävästä tekniikasta ja menetelmästä.. 4.2 Käsien mikrobifloora Käsien ihon mikrobifloora jaetaan pysyvään ja väliaikaiseen. Ihon pysyvän mikrobiflooran valtaosan (80–90 %) muodostavat koagulaasinegatiiviset stafylokokit (näistä Staph. epidermidis on yleisin). Toiseksi eniten (n. 10 %) on erilaisia korynebakteereja, joista resistentti Corynebacterium jeikeum voi aiheuttaa ongelmia. Noin 20–30 % ihmisistä voi olla Staphylococcus aureuksen nenäkantaja. Heillä on todettu olevan myös käsissä useammin Staph. aureuksen – bak-.

21 teereita kuin henkilöillä, jotka eivät ole stafylokokin kantajia. Gramnegatiivisista bakteereista Enterobacter spp. ja Acinetobacter spp. voivat esiintyä pienissä määrin ihon pysyvässä mikrobifloorassa. (Ojajärvi ym. 1999, 168.) Pysyvä mikrobifloora estää vieraiden mikrobien asettumista pysyvästi käsiin. Ihon väliaikaiseen mikrobiflooraan kuuluvat kaikki tauteja aiheuttavat mikrobit. Etenkin Staph. aureus, mukaan luettuna metisilliinille resistentti Staph. aureus eli MRSA, ja gramnegatiivisistä sauvoista Klebsiella-, Serratia- ja Acinobacter – lajit kestävät hyvin kuivumista ja säilyvät siksi iholla kauan hengissä. (Ojajärvi ym. 1999, 168.) Ihon kunto vaikuttaa väliaikaiseen flooraan: jos iho on ärtynyt, siinä on keskimäärin enemmän Staph. aureusta, enterokokkeja, kandidaa ja gramnegatiivisia bakteereja. Myös virusinfektiot saattavat levitä käsien välityksellä. Tavallista nuhakuumetta aiheuttavien rinovirusten on osoitettu tarttuvan jo 10 sekunnin pituisen kättelyn seurauksena ja aiheuttavan tartunnan huomattavasti useammin kuin pisara- tai ilmatartunta. Muita käsien välityksellä leviäviä viruksia ovat RS -virus, useata ripulia aiheuttavat virukset (mm. rotavirus) ja epideemistä keratokonjuktiviittia (silmätulehdusta) aiheuttava adenovirus. (Ojajärvi ym. 1999, 169.). 4.3 Käsihygienian tavoitteet ja strategiat. 4.3.1 Käsien pesun ja desinfektion vaikutus käsien mikrobimäärään Käsien saippuapesun tarkoituksena on puhdistaa kädet liasta ja näin vähentää väliaikaista mikrobiflooraa. Käsien desinfektion tarkoituksena on poistaa käsistä tartuntaa aiheuttavia mikrobeja ja estää tartunnan siirtyminen henkilöstä toiseen käsien välityksellä. Tavallisella nestesaippualla voidaan ihon pinnalla olevien bakteerien lukumäärää vähentää 80–99 % bakteerilajista ja kontaminaatiotyypistä riippuen. Saippuapesun tehokkuus riippuu siihen käytetystä ajasta: yhden.

22 minuutin tai sitä pidempi pesuaika vähentää parhaimmillaan kolme kertaa enemmän mikrobimäärää, kuin 15 sekunnin aika. Toisaalta käsien saippuapesu ei poista bakteereja riittävän tehokkaasti, jos kädet ovat runsaasti likaantuneet mikrobeilla. Alkoholihuuhde on nopein ja tehokkain aine käsien desinfektioon. Orgaaninen aines (esim. veri) vähentää vain hieman alkoholin tehoa. Alkoholihuuhteet tehoavat myös useimpiin viruksiin, mm. HIV:een, enteroviruksiin, RSV:een, HAV:een, HBV:een ja rotavirukseen. Alkoholeista etanolin teho viruksiin on huomattavasti parempi kuin tavanomaisen käsien pesun pesuaineella. (Ojajärvi ym. 1999, 170.). 4.3.2 Käsien ihon hoito Käsien ihon kunnon ylläpitämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota, koska näin voidaan ehkäistä iho-ongelmien syntymistä. Karhealla ja ihottumaisella iholla on todettu olevan enemmän bakteereita ja mm. taudinaiheuttavia bakteereita kuin ehjällä ja hyväkuntoisella iholla. Käsien ihon kuivumista voidaan ehkäistä ihonhoitoaineilla. Ihon kunnon ylläpitäminen on tärkeää myös siksi, että terveen ihon desinfektio onnistuu paremmin kuin karhean ja kuivan ihon desinfektio. Kynsivallin tulehdukset ja ihottumat on hoidettava huolellisesti, koska niihin voi pesiytyä helposti paitsi tulehdusta aiheuttavia bakteereita, myös muita sairaalassa esiintyviä bakteereita. (Ojajärvi ym. 1999, 175.). 4.4 Käsien pesu ja desinfektio käytännössä Käsien pesu vedellä ja saippualla tai pesuaineella on käsihygienian perusmenetelmä, koska se soveltuu kaikkialle, missä on käytettävissä juoksevaa vettä ja saippuaa. Kädet kostutetaan ensin vedellä, otetaan sitten pesuainetta tai saippualiuosta kyynärpään tai käsivarren avulla koskematta hanoihin käsillä, pestään kädet ja ranteet juoksevan veden alla, huuhdellaan ja kuivataan kädet kertakäyttöpyyhkeellä. Hanat suljetaan samalla kertakäyttöpyyhkeellä. Näin vältetään käsien uudelleen likaantuminen. Nestemäinen saippua on palasaippua parempaa, koska jälkimmäinen kontaminoituu helposti bakteereilla. Vaihtoeh-.

23 toisesti voidaan käyttää emulsiovalmistetta; sitä hierotaan kuiviin käsiin, huuhdotaan juoksevalla vedellä tai jätetään käsiin ja kuivataan tarvittaessa käsipaperiin. (Ojajärvi ym. 1999, 177.) Kädet pestään ehdottomasti jos tiedetään mahdollisuudesta ripulitautien tarttumiseen. Ripulitaudin aiheuttajana voi olla esimerkiksi norovirus tai Clostridium difficile, joihin alkoholipohjainen huuhde tehoaa huonosti. (LIITE 10.) Käsien desinfektio alkoholihuuhteella on terveydenhuollossa käsihygienian perusmenetelmä, jota suositellaan. Kun kädet desinfioidaan alkoholihuuhteilla, oikeaan tekniikkaan ja valmisteen riittävään käyttöön on kiinnitettävä huomiota, muuten desinfektio saattaa epäonnistua. Desinfektion onnistumiselle on tärkeää, että alkoholihuuhdetta käytetään riittävä määrä, vähintään 3–5 ml. Erityistä huomiota on kiinnitettävä sormenpäiden huolelliseen desinfektioon, koska peukalon ja sormenpäiden on todettu jäävän usein vaille riittävää desinfektiota. (LIITE 12.) Alkoholihuuhdetta hierotaan kuiviin käsiin ja annetaan kuivua. (Ojajärvi ym. 1999, 178.). 4.5 Sairaanhoitajan ammattitaito Sairaanhoitajan tehtävää kuvataan sairaanhoitajan eettisissä ohjeissa. Aluksi mainitaan toiminnan perusteet eli terveyden edistäminen, sairauden ehkäiseminen, sairauden parantaminen sekä kärsimyksen lievittäminen. Nämä ovat hyvin yleisiä käsitteitä, joten se, miten terveys toiminnan lähtökohta ymmärretään, on oleellinen kysymys sairaanhoitajien hoitokäytäntöjen muotoutumisen kannalta. (Kalkas 1994, 52.) Ammatillisten sitoumusten kuvaukset perustuvat useammin tiettyjen toimintaperiaatteiden (ihmisen kunnioittaminen, omatoimisuuden tukeminen, terveyskeskeisyys) määrittämiseen kuin toiminnan perusteiden (positiivinen terveys, hyvä olo, laadukas elämä) nimeämiseen. Nämä molemmat näkökulmat tulevat kuitenkin esiin niissä erilaisissa teorioissa (inhimillisten tarpeiden teoria, itsehoitoteoria, adaptaatioteoria), joiden perusteella potilaiden ja asiakkaiden tilannetta ja hoidontarvetta hoitotyössä jäsennetään. (Kalkas 1994, 53.).

24 Sairaanhoitajien eettisten ohjeiden mukaan hoitotyön olennainen osa on ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus. Jotta tämä olisi mahdollista, on sairaanhoitajalla ensisijainen vastuu hoitoa tarvitsevista ihmisistä. Tällä tarkoitetaan silloin ammatillista vastuuta. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja ammatillinen vastuu potilaista on hoitajan ja potilaan välisen suhteen lähtökohta. (Kalkas 1994, 53.). 4.5.1 Sairaanhoitajan työn vaatimukset Sairaanhoitajan työssä tarvitaan ihmissuhdetaitoja: vuorovaikutustaitoa, empaattisuutta, ystävällisyyttä, ryhmätyötaitoja sekä valmiutta ja halua auttaa ihmisiä erilaisissa ongelmissa. Erilaisten kulttuurien ymmärtäminen ja hyvä kielitaito ovat sairaanhoitajalle eduksi, sillä potilaista yhä useampi on ulkomaalainen. Työ on erittäin vastuullista, ja sairaanhoitaja päättää monista hoitoon liittyvistä asioista melko itsenäisesti. Työ edellyttää taitoa ratkaista ongelmia sekä erityistä tarkkuutta ja huolellisuutta. Monet erilaiset tehtävät vaativat organisointi- ja koordinointikykyä. Sairaanhoitajan on hallittava laaja teoreettinen tieto ja osattava soveltaa sitä käytännön hoitotyössä jokaisen potilaan kohdalla. On kyettävä selittämään potilaalle, miksi asioita tehdään tietyllä tavalla. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, 115–122.). 4.5.2 Sairaanhoitajan työnkuvaus Sairaanhoitajat toimivat useissa eri toimipisteissä. He osallistuvat niin potilaiden perushoitoon kuin erikoishoitoon. Perushoitoon liittyy kaikki sairaiden ruumiilliset perustarpeet: ravinnonsaannista, puhtaanapidosta, lämpimänä ja kuivana pitämisestä ja yleisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Erikoishoitoon eli lääketieteelliseen hoitoon liittyy potilaiden valmistaminen lääketieteellisiin toimenpiteisiin, lääkärien määräysten täyttäminen, potilaiden parantumisen tarkkailu ja kirjoihin vienti. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, 81–82.) Vuodeosaston sairaanhoitaja työskentelee yleensä vuorotyössä. Sairaanhoitajan perustehtävänä on potilaan tukeminen ja auttaminen, ohjaaminen ja opet-.

25 taminen sekä hoitotyön kehittäminen. Hänen tehtäviinsä kuuluu erilaisia toimenpiteitä. Sairaanhoitaja suorittaa lääketieteellisiä toimenpiteitä, osallistuu ruoan jakeluun ja perushoitotyöhön. Hän myös havainnoi potilaita, ohjaa ja. neuvoo heitä lääkehoitoon liittyvissä asioissa. Sairaanhoitaja toimii potilastyössä ja tiimityössä hoitotyön, ennaltaehkäisevän hoitotyön, terveysneuvonnan ja ohjauksen asiantuntijana. Hän toimii vuorovaikutuksessa niin potilaan kuin potilaan omaisten kanssa. Sairaanhoitajan tehtävä on hoidon koordinointi ja vastuu hoitoon osallistuvan ryhmän johtamisesta. Potilaan opettaminen hyvään hygieniaan on osa sairaanhoitajan työtä. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, 86– 95.). 4.5.3 Potilaan ohjaus osana sairaanhoitajan työtä Potilaan ohjaaminen terveyteen ja sairauteen liittyvissä kysymyksissä on aina ollut osa sairaanhoitajan työtä. Hoitajilla on parhaat mahdollisuudet ohjata potilaita, sillä he ovat ajallisesti eniten tekemisissä heidän kanssaan. (Torkkola, Heikkinen & Tiainen 2002, 26.) Potilasohjaus on sairaanhoitajien omaa ja vahvaa aluetta. Ohjaus kulkee asiakassuhteessa punaisena lankana koko hoitoprosessin ajan. Sairaanhoitajien hyvä koulutus, vankka teoriatieto, hyvät hoitokäytännöt ja vuorovaikutustaidot takaavat onnistuneen lopputuloksen. Potilasohjaus edellyttää tutkitun ja hyväksi havaitun tiedon käyttöä. Ohjauksessa korostuvat sairaanhoitajan persoonalliset taidot ja luovuus. Tilanteet eivät toistu samankaltaisina ja tulisi muistaa, että potilaalle ja asiakkaalle tilanne on ainutkertainen ja jännittäväkin. Potilasohjauksesta voi herkästi tulla pelkkä välttämätön rutiini kaiken kiireen keskellä. (Ohtonen 2009.). 4.5.4 Potilaan käsihygieniatiedot ja niiden opettaminen sairaanhoitajan työssä Ihmisessä ja hänen normaalissa elinympäristössään on runsaasti mikrobeja ja osa niistä (normaalifloora sekä transientti floora) voi aiheuttaa infektioita. Sairaalaympäristössä on myös runsaasti mikrobeja, jotka voivat olla taudinaiheutta-.

26 jia. Koska ihmistä ei voida korvata erilaisissa työtehtävissä ja sairaalle tärkeässä sosiaalisessa kansakäymisessä, on syytä tarkastella epähygieenisyyteen johtavia syitä ja keinoja henkilökohtaisen hygienian parantamiseksi. (Tiittanen 1999, 155.) Hygienia- tai käsihygienia-asiat tuntuvat usein monille niin itsestään selviltä, että ne voidaan tehdä tiedostamatta väärin tai jättää tekemättä. Väärät tavat saattavat tulla esiin vasta sairaalainfektioepidemian selvitysten yhteydessä. Tiedostaminen ja oikea asennoituminen luovat pohjan käsihygienia-asioiden käsittelylle ja käytäntöön soveltamiselle. TtL Marjale von Schantz vuonna 2005 on tehnyt Turun yliopistossa tutkimuksen ”Sairaalainfektioiden torjunta hoitotyön toimintona. Hoitotyön opiskelijoiden, hoitotyöntekijöiden ja potilaiden tiedot ja käsitykset”. Hoitotieteen tutkimuksessa hän selvittää hoitoalan opiskelijoiden, hoitajien ja potilaiden tietoja ja käsityksiä sairaalainfektioista ja niiden torjunnasta. (von Schantz 2005, 15–17.) Tutkimuksessa korostui, että infektioiden torjunta on hoitotyöntekijöiden vastuulla. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen tutkimus, jossa analysoidaan sairaalainfektioiden ja niiden torjunnan tietoperustaa ja käsityksiä myös potilaiden omaamat tiedot huomioiden. Tavoitteena on sairaalainfektioiden torjunnan tehostaminen ja infektioiden määrän vähentäminen ja tutkimuksella saadun tiedon hyödyntäminen koulutuksessa ja käytännön hoitotyössä. Tutkimuksen mukaan sairaalainfektio tiedettiin käsitteenä melko hyvin, sen sijaan muilta osin tiedot sairaalainfektioista olivat puutteelliset. Valtaosa opiskelijoista piti sekä harjoittelujaksoilla että koulutuksen aikana oppimiaan asioita infektioiden torjunnan kannalta hyödyllisinä tekijöinä. Hoitajista kolmannes ilmoitti, ettei työnantajan järjestämästä koulutuksesta juurikaan ole hyötyä. Hoitajat, joilla on pidempi työkokemus, enemmän ikää, pidemmän koulutuksen vaativa tutkinto tai jokin erityisvastuualue kokivat koulutukset ja ohjeet hyödyllisiksi. Potilaiden käsihygienian toteutumista tutkimuksessa tarkasteltiin heidän itsensä arvioimana. Lähes jokainen kertoi toteuttavansa käsihygieniaa wc-käynnin jälkeen, mutta heidän käyttämänsä tekniikka jäi tutkimuksen ulottumattomiin. Osalla potilaista ei ollut lainkaan tietoa käsihuuhteen käytöstä. Suuri osa tutkimukseen osallistuneista potilaista käytti wc-käynnin jälkeen käsien puhdistukseen joko vettä ja saippuaa tai.

27 käsihuuhdetta tai molempia; neljännes tyytyi pelkkään vesihuuhteluun. Osa potilaista ei osannut käyttää käsihuuhdetta, osa taas ei tiennyt, kuuluuko sen käyttö asiaankaan. Osalla potilaista oli käsitys, etteivät infektioita aiheuttavat pieneliöt voi kulkeutua potilaasta toiseen hoitajan tai lääkärin käsissä. Kaikki eivät myöskään uskoneet, että esimerkiksi verisuonikanyylien ja haava-alueiden koskettelu voisi olla infektion riskitekijä. (von Schantz 2005, 69–82.) Potilaiden käsihygienian tarkastus ja tarpeellinen ohjaus ansaitsee enemmän huomiota sairaanhoitajan työssä. Marjale von Schantzin päätelmien mukaan potilaiden omaa vastuunottoa hoidosta on tuettava ja ”potilasopetuksen soveltuvuutta suomalaiseen hoitojärjestelmään pitäisi kokeilla”. (von Schantz 2005, 78–81.) Toisin sanoen sairaanhoitajan kannattaa yrittää löytää aikaa antaa potilaalle tietoja infektioriskeistä ja niiden välttämisestä..

28 5 POTILASOHJAUS. Potilaan opettaminen ja terveyskasvatus ovat käsitteitä, joiden merkitykset liittyvät läheisesti toisiinsa. Jo 1800-luvulla Florence Nightingale (1859) kirjoitti terveyskasvatuksen merkityksestä ja korosti sairaanhoitajan opettamistehtävää. Virginia Henderson (1969) jakoi hoitotyön 14 eri tehtävään, joista yksi on auttaa potilasta oppimaan. Hendersonin mukaan opettaminen liittyy kaikkeen, mitä hoitaja tekee. Opetuksen avulla hoitaja voi auttaa potilasta kokemaan sairauden tilaisuudeksi oppia elämään täydellisempää elämää. (Sarvimäki & StenbockHult 1996, 169.) Myös Veteläsuo korostaa tiedon merkitystä potilaalle ja sairaanhoitajan pedagogisen toiminnan tärkeyttä. Jotta potilas pystyisi ottamaan vastuuta omasta terveydestään ja tulevasta työkyvystään, hän tarvitse tietoa niistä sekoista, jotka vaikuttavat hänen terveydentilaansa ja hänen kykyynsä selvitä omin neuvoin. Sairaanhoitajan pedagoginen toiminta Veteläsuon mukaan ei merkitse ainoastaan tiedon välittämistä, vaan myös henkilökohtaista vaikuttamista, niin että potilas suhtautuu myönteisesti kunnon kohentamiseen ja sairauden negatiivisten vaikutusten lievittämiseen. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, 170.) Ohjaus on olennainen osa hoitohenkilöstön ammatillista toimintaa ja tärkeä osa asiakkaiden hoitoa. Hyvin onnistuessaan ohjauksella on vaikutusta asiakkaiden terveyteen ja sitä edistävään toimintaan sekä kansantalouteen. Asiakkaiden ohjaaminen haasteellisissa tilanteissa edellyttää ohjauksen tunnistamista ja tiedostamista: mistä tekijöistä ohjaus koostuu eli mitä se oikeastaan on. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 6–8.) Ohjausta kuvataan usein osana hoitotyön ammatillista toimintaa, hoito- tai opetusprosessia. Ammatillisen toiminnan näkökulmasta ohjausta tapahtuu tilanteissa, joissa keskustellaan tavoitteellisesti asiakkaan tilanteeseen liittyvistä asioista. (Karlsen 1997, 97–102.) Prosessin näkökulmasta ohjaus on tavoitteellista ongelmanratkaisua, asiakkaan omien kokemusten erittelyä ja niistä oppimista (Phillips 1999, 19–35; Soohbany 1999, 35–40). Voidakseen ymmärtää potilaan.

29 käyttäytymistä hoitajan tulee tunnistaa arvolähtökohtansa ja hänen on hallittava tieto ohjattavista asioista ja ohjausmenetelmistä. Hoitajilta vaaditaan lisäksi vuorovaikutus- ja johtamistaitoja ohjausilmapiirin luomisessa, ohjausprosessin ylläpitämisessä sekä arvioinnissa. (Kyngäs 2003, 744–751; Mattila 1998, 144– 155.) Potilaan oppimiseen vaikuttavat monet tekijät. Sairaus tai kriisin vaihe voivat heikentää potilaan kykyä vastaanottaa uutta tietoa. Potilaan ikä, persoonallisuus, kuulo ja näkö vaikuttavat ohjaustilanteessa. (Torkkola, Heikkinen & Tiainen 2002, 31.). 5.1 Potilasohjauksen tavoitteet ja tarkoitus Potilaan opettamisella pyritään auttamaan potilasta hallitsemaan mahdollisimman itsenäisesti. Potilaan opettamisessa opetuksen tavoite liittyy aina hoidon tavoitteeseen, jolloin pyrkimyksenä on tukea hoidon tavoitteen saavuttamista opetuksen keinoin. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, 171.) Toisin sanoen potilaan opettamisen tavoitteena (kuten hoidon tavoitteena yleensä) on auttaa potilasta mahdollisimman hyvään elämään. Ohjauksen perusta on sekä asiakkaan että hoitajan taustatekijöiden huomioinnissa. Taustatekijät voidaan jakaa fyysisiin ja psyykkisiin ominaisuuksiin sekä sosiaalisiin ja muihin ympäristötekijöihin. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 6–8.) Asiakkaan fyysisistä ominaisuuksista esimerkiksi ikä, sukupuoli, sairauden kesto, laatu ja sen vaikutus asiakkaan arkielämään vaikuttavat hänen ohjaustarpeisiinsa (Kääriäinen, Kyngäs, Ukkola & Torppa 2005, 10–15). Ohjauksessa huomioitavia psyykkisiä ominaisuuksia ovat erityisesti motivaatio, terveysuskomukset ja kokemukset, mieltymykset, odotukset ja tarpeet sekä oppimistyylit ja – valmiudet. (Karlsen 1997, 97–102.) Ohjauksen kannalta merkittävät taustatekijät muodostuvat sosiaalisista, kulttuurisista, uskonnollisista ja eettisistä tekijöistä, jotka vaikuttavat asiakkaan toimintaan. Sekä asiakkaan että hoitajan arvot ovat osa heidän maailmankatsomustaan ja vaikuttavat siihen, miten he lähestyvät ohjauksessa käsiteltäviä asioita. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 6–8.).

30. Kääriäisen ja Kynkään (2006) mukaan ohjaus on hoitaja ja potilaan aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa. Ohjaukseen vaikuttavat potilaan ja hoitajan taustatekijät, kuten fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet sekä ympäristötekijät. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, 6–9.) Terveydenhuollon henkilöstön päivittäiseen työhön kuuluu neuvojen ja ohjeiden antaminen potilaille. Ohjaustilanteet ovat neuvojen antajan ja neuvojen saajan vuorovaikutuksellista toimintaa ollen joko etukäteen suunniteltuja tai hoitotoimiin liittyviä. Tämä vuorovaikutuksen sosiaalinen luonne poikkeaa jokapäiväisestä sosiaalisesta kommunikaatiosta, sillä viestintätilanteeseen heijastuu mm. potilaan aiemmat kokemukset, sairauden mukanaan tuomat tunnetilat, sairaalaympäristö ja henkilökunnan käyttäytyminen ohjaustilanteessa. (Liimatainen, Kettunen & Poskiparta 1996, 81–89; Nupponen 1998, 61–67; Poskiparta, Kettunen & Liimatainen 1998, 628–693.) Ohjaajalta vaaditaan kykyä kuunnella ja havainnoida potilasta (Torkkola 2002, 26–27). Ilman vuorovaikutustaitoja hoitajan on vaikea vaikuttaa ohjattavaan myönteisellä ja tuloksellisella tavalla. Hyvä vuorovaikutus tulee olla jatkuvaa vastavuoroisuutta, jossa kumpikin osapuoli on samanaikaisesti aktiivinen toimija. (Silvennoinen 2004, 15–27.) Potilasohjauksessa ohjaajan tulisi arvioida ohjauksen sanoman ymmärrettävyyttä erityisesti vastaanottajan näkökulmasta. Sujuva viestintä onkin edellytys vuorovaikutussuhteen onnistumiselle. Viestinnän vastaanottamisessa on aina kysymys tulkintojen tekemisestä. Viestinnässä havaitseminen perustuu vastaanottamisen taitoihin, joita ovat kuuntelemisen ja havainnoinnin taidot. (Silvennoinen 2004, 91–112.) Potilasohjauksessa hoitaja vaikuttaa omalla käyttäytymisellään ja sanattomalla viestinnällään ohjaustilanteen onnistumiseen. Sanattomaan viestintään kuuluvat puhenopeus, äänen sävyt, ilmeet, eleet, kehon liikkeet ja katseet. Tilankäytöllä ja pukeutumisella on myös vaikutus viestintään. Potilasohjauksessa onkin hyvä huomioida, että viestinnän alkuvaiheessa huomio kiinnittyy enemmän eleisiin ja.

31 ilmeisiin ja vasta sen jälkeen kuunnellaan sanoja ja niiden merkityksiä. (Silvennoinen 2004, 15–27.). 5.2 Potilasohjauksen toteutus. Ohjaajan näkökulmasta on tärkeää hallita reflektoiva ajattelu, tulkinta ja vuorovaikutustaidot. Ohjaajalta vaaditaan avoimuutta, empaattisuutta ja aitoutta. Häneen pitää kunnioittaa potilasta ja yrittää ymmärtää sitä mitä, ja miten potilas tuntee. (Hartmann & Kochar 1994, 103; Wilson-Barnett 1988, 217.) Jäsentämällä sisältöä tietyllä tavalla ja noudattamalla tiettyä opetusstrategiaa pyritään tukemaan potilaan oppimisprosessia. Opetustilanteessa on kuitenkin myös muita tekijöitä, jotka vaikuttavat oppimiseen. Hoitaja vaikuttaa esimerkiksi omien asenteidensa kautta, halusi hän tai ei. Jos hoitaja opettaa terveitä elämäntapoja mutta ei pidä niitä itse tärkeinä, tämä heijastuu opetukseen. Myös ilmapiiri vaikuttaa. Luomalla sallivan, avoimen ilmapiirin, jossa potilas saa esittää kysymyksiä ja kritiikkiä, ilmaista tunteitaan ja kokemuksiaan, hoitaja helpottaa oppimista. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, 202.) Ohjaajan asiantuntijuus ja persoonalliset ominaisuudet vaikuttavat ohjauksen onnistumiseen. Potilaan ohjaus edellyttää hoitajalta ohjattavan asian sisällön hyvää tuntemusta. Lisäksi hyvä hoitaja osaa jäsentää opetettavan asian potilaalle sopivaksi ja mielekkäästi kokonaisuudeksi. Siksi hoitaja tarvitsee opetuksellista näkemystä eli tietoja ja kokemusta siitä, miten potilas oppii. Ohjaajan persoonallisten ominaisuuksien, kuten äänenkäytön, rauhallisuuden tai ärtymyksen merkitys korostuvat ohjauksessa. (Torkkola ym. 2002, 29.) Potilasohjausta voi antaa monella eri tapaa. Erilaisia ohjausmenetelmiä ovat yksilö- ja ryhmäohjaus, kirjalliset ohjeet, demonstrointi, videot ja äänikasetit sekä internetja puhelinohjaus (Kyngäs, Kääriäinen, Poskiparta, Johansson, Hirvonen & Renfors 2007, 74, 122, 128). Yksilö- ja ryhmäohjaus: Kun tavoitteet on selvitetty, mietitään, miten potilas omaksuu opittavan asian parhaiten. Ohjausmenetelminä käytetään henkilökoh-.

32 taista ohjaamista tai ryhmäopetusta. Yksilöllisessä ohjauksessa voidaan poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta tai tehdä muutoksia asiasisältöön. Ryhmäopetuksessa hyödynnetään osanottajien kokemuksia. (Torkkola ym. 2002, 27.) Kirjallinen ohjaus: Potilaat ovat erilaisia yksilöitä, eivätkä kaikki halua pitkiä selityksiä hoitopäätöksiin vaikuttavista tekijöistä. Onkin usein vaikeaa ratkaista, miten yksityiskohtaista tietoa potilas tarvitsee: mitä potilas ymmärtää ihan itse ja mitä hänelle pitää erikseen sanoa. Tiedon määrä ja yksityiskohtaisuus ovat ikuisuuskysymyksiä, joiden ratkaisemiseksi on tehtävä kompromisseja. Vasta käytäntö näyttää, miten paljon tai miten yksityiskohtaista asiaa potilasohjeisiin on hyvä kirjoittaa. Potilasohjeiden tiedot ovat oikein vasta, kun lukija ne ymmärtää. (Torkkola ym. 2002, 14.) Hyvä ohjehan palvele juuri tuon tietyn laitoksen väkeä, niin henkilökuntaa kuin potilaitakin. Mutta vaikka yksiselitteistä hyvän ohjeen reseptiä ei ehkä ole olemassa, niin toki voi antaa hyvän ohjeen suuntaviitoja, joiden avulla kukin yksikkö voi tehdä omannäköisensä ohjeiston. (Torkkola ym. 2002, 34.) Vaikka potilasohjeen tiedot olisivat sinänsä paikkansapitäviä ja ymmärrettäviä, se ei automaattisesti tee ohjeesta toimivaa. Ohjeisiin kuuluvat myös merkitysten ja yhteisyyden rakentumisen ulottuvuudet. Niinpä potilasohjetta arvioitaessa on pureuduttava syvemmälle ja pohdittava, millaiset ohjeet auttavat potilasta ymmärtämään sitä. (Torkkola ym. 2002, 14–15.) Ohjeen tarkoitus on vaikuttaa potilaan käyttäytymisen muutokseen. Ohjeen on oltava ymmärrettävä, selkeä ja yksiselitteinen. Demonstrointiohjaus: Havainnollistaminen on koettu hyväksi keinoksi tehosta opittavan asian ymmärtämistä. Mallioppiminen ja harjoittelu edistävät ja taitojen oppimista. Visualisointi on myös oiva keino havainnollistaa. Potilasohjeeseen liitetyt kuvat helpottavat opitun asian mielen palauttamista. (Torkkola ym. 2002, 28.) Tietotekniikkaohjaus: Hyviä oppimisen apuvälineitä ovat myös opetusvideot, cdtietolevyt eli ”romput” sekä tietokonelevykkeille suunnittelut esitykset. Tietotek-.

33 niikka antaa valtavat mahdollisuudet potilasohjeiden kehittämisen. Esimerkiksi liikkuvan kuvan ja äänen liittäminen ohjeisiin tekee niistä aiempaa informatiivisempia ja havainnollisempia. Uusi tietotekniikka ei kuitenkaan korvaa perinteistä henkilökohtaista ohjausta ja ohjeita paperilla, sillä läheskään kaikilla ei ole haluja, kykyjä tai mahdollisuuksia käyttää uutta tietotekniikkaa. (Torkkola ym. 2002, 28.) Asianmukainen ja sopiva ympäristö edesauttavat ohjauksen onnistumista. Ohjausympäristöksi tulisi valita mahdollisimman rauhallinen ja hyvä häiriötön paikka, joka takaa potilaan yksityisyyden. (Torkkola ym. 2002, 29–31.) Onnistunut potilas ohjaus lähtee hoitajan kyvystä ottaa neuvonnan ohjat käsiinsä (Torkkola ym. 2002, 26). Potilasohjauksen onnistuminen edellyttää hoitajalta hyvää suunnittelua ja asiaan perehtymistä. Ohjauksessa tulee huomioida, että potilaiden valmiudet ja halu osallistua omaan hoitoonsa ovat nykyään lisääntyneet yhteiskunnallisen ja kulttuurisien muutoksien myötä. Ohjaustilanteen suunnittelun tuleekin lähteä potilaan tarpeista. Ennen ohjauksen suunnittelua ohjaajan tulisi saada tietoja potilaan aikaisemmista sairauksista, elämänkokemuksesta ja hoitokokemuksista. Ohjauksen onnistumiseksi hoitajan tulee huomioida myös ohjattavan ikä, persoonallisuus, kuulo ja näkö. Näitä tietoja hyväksikäyttäen hoitaja suunnittelee ohjauksen vastaamaan potilaan yksilöllisiä tavoitteita. (Torkkola ym. 2002, 7, 26–31.). 5.3 Ohjauksen merkitys infektioiden ehkäisemissä Infektioista on monenlaista haittaa. Niiden seurauksena hoitopäivien määrä sairaalassa usein kaksinkertaistuu. Sairaalainfektiot aiheuttavat Suomessa enemmän hoitojaksoja kuin kaikki vammat yhteenlaskettuna. (Jokimäki 2005, 17.) Yhtä välttämätöntä kuin potilaan ja hoitajan välinen yhteistyö on se, että hoitotyöryhmään kuuluvat tekevät keskenään yhteistyötä tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi (Hietala & Terho 1999, 45). Infektioiden torjuminen on useimmiten mahdollista ja aina kannattavaa. Asianmukaisen toteutuksen edellytyksenä on riittävä tietoperusta niin henkilökunnalla kuin potilaillakin. (von Schantz ym. 2007, 99.).

34 Ohjauksen päämäärä on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, ja sairauksien ehkäiseminen. Infektio-ohjauksen merkitys on suuri, koska hyvä ohjaus kohottaa niin potilaan turvallisuutta kuin vaikuttaa ja suojaa hänen terveyttään. Infektio-ohjauksen päämäärä on, että potilas ei tartuta muita, mutta ei myöskään tartu itse. Tässä ohjauksessa sairaanhoitaja opettaa potilasta hygienian perussääntöjen ja soveltamiseen käytännössä.. 5.4 Ikääntyvän potilaan ohjauksen erityispiirteet Se mitä potilas oppii ja millä tavalla hän oppii, riippuu huomattavasti hänen iästään ja koulutuksestaan. Opinnäytetyössämme tarkasteltavalla akuuttiosastolla valtaosa potilaista on iäkkäitä. Iäkkään potilaan oppimiseen vaikuttavat usein negatiivisesti heikentyneet fysiologiset ja fyysiset voimavarat, kuten näön, kuulon, nopeuden ja ruumiinvoiman heikkeneminen. Myös lyhytmuistin mahdollinen heikkeneminen on otettava huomioon. Älykkyys sinänsä ei kuitenkaan yleensä heikkene, ellei kyseessä ole esimerkiksi dementia tai jokin muu ajattelukykyyn vaikuttava sairaus. Erasmie, Berg & Mårtenssonin mukaan iäkkään ihmisen oppimiskyky voi säilyä pitkään, mikäli hän on motivoitunut ja mahdolliset fyysiset rajoitukset otetaan huomioon. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, 184.) Ikääntyvän potilaan erityispiirteet tulee huomioida vuorovaikutuksellisessa ohjaussuhteessa. Ohjaajan vuorovaikutustaidot vaikuttavat ikääntyvän potilaan ohjaustilanteen ilmapiiriin. Vuorovaikutustilanteessa pitäisi korostua ikääntyvän kunnioittaminen, tiedonannon rehellisyys, yksilöllisyys, huumorin käyttö ja aito kuunteleminen. (Kyngäs & Hentinen 2008, 183.) Ikääntyvälle olisi tärkeää tuntea, että hänen hoitonsa kiinnostaa ohjusta antava henkilöä. Liitteessä 9 esitetään ikääntyvän ohjauksen onnistumisen kannalta huomioitavia tekijöitä. (LIITE 9.).

35 6 TUTKIMUSKYSYMYKSET. Tutkimuskysymysten avulla määritetään ja rajataan se, mihin kirjallisuuskatsauksella pyritään vastaamaan. Kysymysten perusta on tutkijan taustalla ja aikaisemmilla tiedoilla aiheesta sekä tutkimusintressistä. Tutkimuskysymyksiä voi olla yksi tai useampia. Olennaista on, että tutkimuskysymykset määritetään selkeästi, jotta tutkimusprosessi etenisi mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Tutkimuskysymyksiä voi kuitenkin tarkentaa myöhemminkin prosessin aikana. (Kääriäinen & Lahtinen 2006, 37–45.) Opinnäytetyömme koostuu kahdesta tutkimuskysymyksestä. 1. Minkälaista tietoa sairaanhoitajilla on sairaalainfektioiden ehkäisystä. 2. Miten sairaanhoitajat ohjaavat potilaita ennaltaehkäisemään tartuntoja..