Yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen
alkumetrit
Leena WarseLL
Suomalainen alkoholitutkimus tunnetaan maail-malla erityisesti yhteiskunnallisesta lähestymista-vasta. Kun muualla länsimaissa vielä 1950-luvul-la keskityttiin alkoholismin ja sen hoidon tutki-mukseen, hylkäsi meillä osa tutkijoista lääketie-teellisen yksilönäkökulman. He alkoivat tarkas-tella alkoholikysymystä (ja alkoholismia) osana yhteiskuntaa ja sen toimintamekanismeja. Mistä johtuu, että juuri meillä Suomessa uskallettiin ot-taa täysin uudenlainen näkökulma? Miten Suo-mesta tuli alkoholitutkimuksen mallimaa?
Tuntuu aika ihmeelliseltä, että jo 1940-luvun lopun ja 1950-luvun Suomessa pystyttiin luo-maan jotain niin uraauurtavaa ja kansainvälistä kuin yhteiskunnallinen alkoholitutkimus. Meil-lähän elettiin tuolloin vielä aikaa, jolloin kaik-ki kopioitiin Ruotsista – kymmenen vuoden vii-veellä. Yhteiskuntatieteilijöille Ruotsin malli ei kelvannut, vaan Suomi kehitti sellaisen alkoho-litutkimuksen, joka vielä nykyisessä globalisoitu-neessa maailmassa tunnetaan modernina, toimi-vana ja omaleimaisena.
1980-luvun puolivälissä alkoholitutkimuk-sen uranuurtaja, Väkijuomakysymykalkoholitutkimuk-sen tutki-mussäätiön (sittemmin Alkoholitutkimussäätiö) ja Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen johtaja Kettil Bruun joutui opettamaan ruotsalaisille yh-teiskunnallisen alkoholitutkimuksen perusteita. Hän oli ollut kolme vuotta vierailevana professo-rina Tukholman yliopistossa. Tänä aikana Bruun yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa kirjoitti kirjan Den svenska supen (Bruun & Frånberg 1985). Siinä paalutettiin ruotsalainen alkoholipolitiik-ka vihdoinkin yhteiskuntapoliittisiin raameihin.
”Suomen ja Ruotsin alkoholitutkimuksen sisällössä on ollut hämmästyttävän suuri ero. Kun meillä on muis-tettu kontrollijärjestelmän ja sen historian tutkimusta, niin Ruotsista on syvempi alkoholipoliittinen analyy-si puuttunut miltei kokonaan. Ote on analyy-siellä ollut
vah-vasti sosiaalilääketieteellinen ja hoidollinen. Joitakin alkoholipolitiikkaan liittyviä yksittäistutkimuksia on kyllä ollut, mutta ne ovat keskittyneet lähinnä detalji-kysymyksiin, kuten lauantaisulkemisen vaikutuksiin”. . . (Virtanen 1985, 157)
Miksi juuri kaukaisen Pohjolan reuna-alueen sul-keutuneella maalla oli mahdollista ”lentää yli kä-enpesän”? Ensimmäisenä tulee mieleen onnelli-set yhteensattumat: Suomella ja Ruotsilla oli eri-lainen historia alkoholikysymyksessä. Meillä oli riittävästi kokemusta kieltolaista 1919–1932 ja yksilöä rusikoineesta ostajantarkkailujärjestel-mästä 1940–1950 luvuilta. Suomessa oli tarve löytää näiden keinojen tilalle jotain aivan muu-ta. Ruotsissa nojattiin pitkälti ns. Brattin malliin, jossa ensisijaisena alkoholipoliittisena keinona oli vahva yksittäisten ihmisten kontrolli.
Myös suomalainen monopolijärjestelmä poik-kesi merkittävästi Ruotsin vastaavasta: kun Ruot-sissa oli kaksi monopolia, toinen tuotantoon (Vin och Sprit) ja toinen vähittäiskauppaan ( Systembo-laget), meillä oli vain yksi Oy Alko Ab, joka lisäk-si hoiti myös anniskelun ja myynnin valvonnan ja jopa alkoholitutkimuksen. Systembolagetin pääjohtajalla Gabriel Romanuksella olikin usein 1980-luvulla tapana muistuttaa meille suomalai-sille, ettei Alko ollut mikään Alko Ltd (Limited) vaan se oli Alko Unlimited eli ”rajoittamaton”.
Toinen onnellinen yhteensattuma oli se, että Oy Alko Ab:ssä oli harvinaisen tutkimusorientoi-tunut johto (tai ainakin pääjohtaja). Vaikka en-si alkuun kuulostaa kovin oudolta yhdistää neut-raali tutkimus osaksi Alko ”Unlimitediä”, se oli monella tavalla yksi varsin merkittävä kehitys-tekijä.
1946 pestattiin Alkoon töihin tutkija Pekka Kuusi. Hänestä tuli pääjohtaja vuonna 1971. Kuusi tunsi tutkimustyön poikkeuksellisen hy-vin: hän oli ollut Väkijuomakysymyksen
tutki-mussäätiön (nykyisen Alkoholitutkimussääti-ön) tutkimussihteerinä vuoteen 1956. Kuusella oli vahva tiedeusko: hänen käsityksensä mukaan juuri tiede oli se, jonka avulla tämän katajaisen kansan juomatavat lopulta suitsitaan. Kun tutki-jauralla erinomaisesti edennyt mies nousi Alkon johtoon, tie rajoja rikkovalle tutkimuspolitiikal-le oli luotu.
Kuusi ymmärsi sekä tutkijoita että sen reunaehtoja. Hän pystyi luomaan tutkimuk-selle väljät karsinat Alkon sisään. Säätiö ja tutki-muslaitos puolestaan verkostoituivat akateemi-seen maailmaan sekä Suomessa että ulkomailla. Mikään pikkuseikka ei ollut sekään, että Alko-holimonopoli takasi paitsi henkisen myös vahvan taloudellisen pohjan. Se turvasi tutkijoille mah-dollisuuden pitkäjänteiseen tutkimusotteeseen.
Taustat huippuyksikölle olivat kunnossa: his-toriallisten kokemusten painolasti ja tarve luo-da jotain uutta, tutkimusta ymmärtävä johto ja Alkon taloudellinen turvakoti. Tarvittiin vie-lä intomielinen ja taitava Kuusen työn jatkaja, joka lopulta toimeenpanisi tutkimukseen asete-tut suuret toiveet. Sellainen mies löytyi: histo-rian maisteri ja Helsingin kaupungin tilastotoi-men yliaktuaari Kettil Bruun. Bruun oli histo-rioitsija ja omasi sitä kautta kyvyn nähdä asiat yhteiskunnallisissa yhteyksissään. Lisäksi hänen persoonansa, sosiaalinen kyvykkyytensä ja vah-vat oikeudenmukaisuudesta kumpuavah-vat arvoläh-tökohtansa tarjosivat erinomaisen kaikupohjan tulevien vuosien uraauurtavalle työlle.
Final solution vai sirpale kerrallaan? Mistä aineksista yhteiskunnallista alkoholitut-kimusta alettiin rakentaa? Mitä tutkittiin ja mi-tä tutkimukselta odotettiin? Säätiön tutkimus-tavoitteet olivat varsin kunnianhimoisia jo al-kumetreillään. Bruunin tultua Väkijuomasääti-ön sihteeriksi 1956 ensimmäiset tutkimusohjel-mat suunniteltiin niin, että ”nyt ratkaistaan tää juttu” (Mäkelä 2009). Eli rakennetaan muuta-ma perustutkimus: esimerkiksi voidaanko viina-kauppoja avata maaseudulle, periytyykö juoppo-us, voidaanko alkoholismi parantaa ja hoitaa.
Alkoholikysymys osoittautui luultua visaisem-maksi tutkittavaksi. Klaus Mäkelä toteaa, et-tä ”pian jouduttiin myönet-tämään, ettei et-tämä nyt ihan mene näin. Nyt pitää ruveta tekemään pie-niä tutkimuksia ja tutkia sirpale kerrallaan”.
Säätiön ensimmäinen tutkimusohjelma oli hy-väksytty jo Kuusen kaudella 1951. ”Se oli tiede-miesten vastaus alkoholipoliitikkojen hätähuutoon
ja suurisuuntainen käyttäytymistieteiden sovel-lutusyritys – yritys ratkaista päivänpolttavat al-koholipoliittiset ongelmat tieteellisin perustein”. Näin kuvaa Kettil Bruun siihen asti tehtyä tutki-mustyötä esitelmässään säätiön apurahojen jako-tilaisuudessa 27.11.1956 (Bruun 1956). Uudes-sa tutkimusohjelmasUudes-sa vuosille 1957–1961 yh-teiskunnallinen alkoholitutkimus määriteltiin – Bruunin aloitteesta – jotakuinkin näihin päiviin saakka kestävällä tavalla:
”Väkijuomatapojen erilaisuutta ei kyetä selittämään kiinnittämällä huomio pelkästään väkijuomakäyttäy-tymiseen kuuluviin muuttujiin. Väkijuomatapojen vaihtelujen lainalaisuuksia voidaan saada esille vasta kun on otettu huomioon mm. yhteiskunnan ja yhtei-sön sosiaalinen struktuuri, yksilöitten sosiaalinen kent-tä ja persoonallisuus. Väkijuomatavat ovat osa kult-tuuriamme.”
Bruunin mielestä ohjelma oli eräänlainen itsenäi-syysjulistus: ”Alkoholipolitiikan satunnainen tarve voi määrätä, mitä väkijuomatutkimuksen puit-teissa tutkitaan”. Itsenäisyyden lisäksi ohjelmassa pyrittiin jatkuvuuteen: saavutetun tiedon on ol-tava perustana uusien tutkimusten kehittelyssä.
Yksi tärkeä periaate liittyy tilastolliseen tut-kimusotteeseen sekä luotettavien mittarei-den ja hyvien työvälineimittarei-den luomiseen. Lisäk-si Bruun tähdentää ohjelman käLisäk-sittävän aino-astaan käyttäytymistieteiden alalla suoritettavat tutkimukset.”Biologian piiriin kuuluvat tutki-mukset eivät sisälly ohjelmaan muilta kuin yh-teistyötutkimusten kohdalta”. Näin paalutettiin pois biologisen ulottuvuuden määräysvalta ja lää-kärikunnan ylivaltius.
Vankka tilastollinen pohja, luotettavat mittarit ja hyvät työvälineet mahdollistaisivat myös kansain-väliset vertailut. Bruun ymmärsi, että alkoholitutki-mus ei tulisi menestymään pienessä maassa omana erillisalueenaan, vaan sen täytyi verkostoitua kan-sainvälisesti. Alkoholipolitiikka-lehden pääkirjoi-tuksessa (Bruun 1958, 253)hän pohtii alkoholipo-litiikan kansainvälisiä yhteyksiä mm. näin:
”…Erikoiseen suomalaiseen ’sisuun’ minun on kuiten-kin vaikea uskoa; ja mitä suomalaisten alkoholitapoi-hin tulee, on epäselvää, missä määrin ne todella olisi-vat ainutlaatuisia. Keskeinen kysymys alkoholitutki-muksen alalla on sen vuoksi: Missä määrin Suomessa tehdyt havainnot, jotka koskevat juomatapoja, ovat so-vellettavissa muihin ympäristöihin? Ovatko alkoholis-mikäsitteeseen liittyvät käyttäytymismuodot Suomessa
erilaisia kuin muissa maissa? Tämäntapaisia ongelmia voidaan valaista vain tutkimuksen alalla…”
Bruunin kauden ensimmäinen tutkimusohjel-ma 1957–1961 sisälsi jo lähestulkoon kaikki ne elementit, joista alkoholitutkimus myöhempinä vuosina tunnettiin: pyrkimyksen itsenäisyyteen niin Alkon kuin alkoholin päivänpolitiikan suh-teen, biologisen tiedon rajaamisen tutkimuksen ulkopuolelle ja menetelmäkehittelyn tärkeyden tunnustamisen. Biolääketieteellistä (silloista al-koholifysiologista) tutkimusta ei sinänsä aliarvi-oitu, vaan Alko perusti nopeasti myös oman bio-lääketieteellisen tutkimusyksikkönsä Alkon si-sään. Yksikkö tunnetaan parhaiten ns. juopoista rotistaan, jotka THL:n uudelleenorientoitumi-sen yhteydessä myytiin Yhdysvaltoihin ja osasto lakkautettiin 2009.
Uraauurtava kaksostutkimus
On aika luontevaa, että säätiön keskeisiksi tut-kimusalueiksi muotoutuivat alkoholin käyttöön, kulttuuriin, alkoholipolitiikkaan ja hoitoon liitty-vät tutkimukset. Kuitenkin säätiön tutkimuksis-ta kauaskantoisin tuntuu olleen ns. kaksostutki-mus. Se on Klaus Mäkelän (2009) mukaan edel-leen suomalaisen yhteiskuntatutkimuksen eniten siteeratuin tutkimus. Se osoittaa Väkijuomakysy-myksen tutkimussäätiön liikkeellelähdön monitie-teisyyttä. Siellä olivat Heikki Waris, Pekka Kuusi ja Martti Kaila, jotka loivat ihanteelliset lähtökohdat luonnontieteiden ja käyttäytymistieteiden suhtei-siin. ”Niistä minä [Klaus Mäkelä] pääsin nautti-maan Kettilin seuraajana”. Alkoholitutkimuksen menestymisen kehityksen kärjessä takasi omalta osaltaan hänen työtoverinsa Klaus Mäkelä, joka siirtyi tutkimuslaitoksen johtoon Bruunin äkilli-sen poismenon jälkeen 1985.
Mistä Kettil Bruun sai ideansa kaksostutki-mukseen, joka tuntuu olevan mahdollisimman kaukana hänen historiantutkijan koulutukses-taan – sehän kuuluu lähinnä biolääketieteeseen eli juuri siihen tutkimusalueeseen, joka juuri oli tutkimusohjelmassa rajattu pois?
Vuoden 1963 Alkoholikysymys-lehdessä Bruun (1963, 93–103) esittelee aihetta otsikol-la ”Kaksostutkimuksen taipaleelta”. Hän selostaa aluksi Francis Galtonin 1875 kirjoittamaa kirjaa ”The History of Twins, as a Criterion of the re-lative powers of Nature and Nurture”. Bruun si-teeraa Galtonia:
“Kaksosille ominainen erittäin suuri yhdennäköisyys on ollut monen novellin ja näytelmän aiheena. Useim-mat ihmiset haluaisivat tietää, mikä on tuonlaatuisen kirjallisuuden todellisuuspohja. Mutta kaksosilla on monia muitakin huomionarvoisia ominaisuuksia… Heidän historiansa tarjoaa keinon erottaa heidän syn-tymässä saamiensa taipumusten vaikutus heidän myö-hempien elämänvaiheittensa aikana omaksumien-sa taipumusten vaikutuksesta; toisin omaksumien-sanoen: luon-teen ja kasvatuksen vaikutuksen erottaminen…Olen sen vuoksi käynyt käsiksi ongelmaan päinvastaiselta taholta etsien jotakin uutta menetelmää, jonka avul-la olisi mahdollista tarkasti mitata luonteen ja kasva-tuksen vaikutus ja saada selville kummankin erillinen osuus ihmisten taipumusten ja älyllisten kykyjen kehi-tyksessä.” (korostukset LW).
Kirjoitus sisältää Bruunin mukaan uuden oival-luksen eli kaksostutkimuksen metodiikan keksin-nön. Systemaattisesta katsauksesta käy ilmi mm. se, että Galton ei tyytynyt ainoastaan idean esit-tämiseen, vaan kerää käsiinsä myös empiiris-tä kaksosaineistoa: kirjallisen tiedustelun avulla hän saa kelvollista tietoa kaikkiaan 55 kaksoispa-rilta. Galtonin johtopäätös on: ”Ihmisen sielulli-set piirteet (mental characters) ovat perinnölliset samalla tavalla kuin ruumiinrakennekin ( physi-cal characters). Vain sairaus voi saada aikaan huo-mattavia eroja kaksosten kohtalossa.” Bruun oi-valsi jo tuolloin, että ehkä vain kaksostutkimuk-sen avulla päästään ratkaisemaan alkoholismin perinnöllisyyteen liittyviä kysymyksiä. Ja että tar-vitaan vahvaa empiiristä otetta, ei pelkkää teori-anmuodostusta.
Katsauksensa lopussa Bruun viittaa siihen, miten Väkijuomakysymyksen Tutkimussäätiö on vuonna 1956 tehnyt päätöksen ryhtyä laa-jaan kaksostutkimukseen. ”Toivomme, että lä-hes 1000 kaksosparia [!] käsittelevä aineistomme lisäisi tämänhetkistä tietomääräämme ei vain al-koholismin vaan myös juomatapoihin liittyvien muuttujien osalta”.
Kaksostutkimuksen avulla oli tarkoitus tutkia, missä määrin toisaalta perinnöllisyyden, toisaalta ympäristön vaihtelut aikaansaavat vaihteluja vä-kijuomakäyttäytymisessä. Säätiön 1950-luvulla keräämä kaksostutkimusaineisto on aivan ainut-laatuinen. Äärimmäisen huolellisesti dokumen-toitu aineisto löytyy edelleen Alkoholitutkimus-säätiön Kettil Bruun -arkistosta. Arkisto osoittaa yhden tunnusomaisen piirteen Bruunin tutkija-luonteesta: historian tutkijana hän ymmärsi läh-deaineiston dokumentoinnin tärkeyden. Kolle-gat muistelevat, miten hän käytti aina kaksi viik-koa projektin arkistointiin sen tulosten julkaise-misen jälkeen. Näin varmistuttiin siitä, että oli
todella olemassa myös konkreettiset mahdolli-suudet jatkossa tutkimustulosten ja tiedon ker-rostumiseen.
”Säätiöllä on kortitettuna noin 800 vuosina 1920– 1929 syntynyttä miespuolista kaksosparia. Kortisto on kerätty yhden vuoden aikana: seurakunnat sekä Al-kon lähettämät henkilöt poimivat seurakuntien synty-mäluetteloista kaikki noina vuosina syntyneet kakso-set. Elossa olevien kaksosparien vuoden 1954 osoitteet on sen jälkeen saatu Kansaneläkelaitoksen kortistojen avulla. Nykyisiä [1956] osoitteita kerätään par ´aikaa henkikirjoitusluetteloista ja seurakunnista.” (Bruun 1956, 201.)
Laajan aineiston analysointi alkoi kuitenkin tök-kiä: oli kerätty ainutlaatuinen aineisto, jota ei osattukaan analysoida tuolloisilla tilastollisilla menetelmillä, vaikka tutkimussäätiöllä oli käytet-tävissään maan parhaat asiantuntijat, mm. Tou-ko Markkanen. Avuksi palkattiin nuori, lupaava tutkija Juha Partanen, joka paneutui aineistoon ja sen analysointiin nuoruuden innolla.
”Vetäydyimme Kettilin kanssa Alkon Vartiosaaren hu-vilaan, jossa emännöitsijä oli pitämässä meistä huol-ta. Se oli ensimmäinen lähikosketus minun ja Ketti-lin välillä. Meillä oli alusta saakka hyvin selkeä työnja-ko.” (Mäkelä 2009.)
Partanen muistelee (2009) vieläkin hämmenty-neenä Kettilin suorastaan epäakateemista tapaa kohdella nuorta tutkijaa: ”Ajattele, mut pantiin kirjaan eka kirjoittajaksi! Mutta – kyllä se hyvin kuvaa Kettilin ’generositeettia’”.
Kaksostutkimus on jatkunut näihin päiviin saakka, mutta ei enää säätiön suojissa. Tunne-tuimmat alkoholismin periytyvyyttä tutkineita suomalaisia tutkijoita Pauli I. Tuovisen (1930-lu-vulla) ja Bruunin jälkeen ovat olleet Jaakko Kap-rio ja Kalervo Kiianmaa.
Pienryhmätutkimus
Bruun kirjoittaa Alkoholipolitiikka-lehdessä (1955, 112):
”Amerikkalaisessa sosiologiassa on kiinnitetty kasvavaa huomiota pieniin ryhmiin, ns. ’small groups’. Tark-kailemalla tällaisia yksikköjä voidaan tutkia suhteelli-sen yksinkertaisia tilanteita, ja varmaankin olisi valai-sevaa, jos ’small groups’-tutkimuksen avulla selvitet-täisiin juomistilanteen synty; yritetselvitet-täisiin saada esille juomiskiihoke ja tutkittaisiin tilanteen kehittyminen ja laukeaminen. Samanaikaisesti kävisi mahdollisek-si tutkia tarkoin mahdollisek-sitä somahdollisek-siaalista painostusta, joka pyr-kii homogenisoimaan juomisen määrätyssä ryhmässä.”
Bruunin mukaan (Bruun 1956, 201–202) sana
pienryhmät (small groups) liittyy tärkeään käyt-täytymistieteiden kehityslinjaan [säätiön tutki-musohjelmassa 1956–1961]. Sana jo itsessään viittaa pyrkimykseen lähestyä ”luonnontieteiden kokeellista metodia näillä tieteenaloilla”. Hänen mukaansa pienryhmätutkimuksen laboratorio-maiset kokeet ovat saaneet lisämerkitystä havain-tometodien kehityttyä, muun muassa siten, et-tä aineiston kvantitatiivinen käsittely on tullut mahdolliseksi. Pienryhmät ovat myös avanneet uusia uria sosiologiselle teorianmuodostukselle.
Tutkimustulokset osoittavat, että pienryhmät
de facto ovat tärkeitä käyttäytymisen ja normi-en muotoutumiselle. Säätiön oli tarkoitus jatkaa ns. humalatutkimusta uudella koesarjalla, jossa seurataan eri juomatilanteita ja pyritään tilanteen avulla selittämään, minkä takia samat henkilöt juovat eri tavalla eri tilanteissa ja minkä takia sa-maan ryhmään kuuluvat juovat samassa tilan-teessa eri tavalla. Juomatilanteiden jälkeen suo-ritetaan haastatteluja, joista selviää asianomai-sen henkilön oma käsitys tilanteesta juotuihin määriin nähden. ”Kokeet aloitetaan ensi keväänä [1957], ja mikäli ne ovat tuloksellisia, muodos-tavat tämänkaltaiset kokeet tärkeän osan Säätiön tutkimustoiminnassa”.
Kokeet olivat ilmeisen tuloksellisia. Bruun itse väitteli pienryhmistä (Bruun 1959).Klaus Mäke-län mukaan ”väitöskirja on itse asiassa aika hät-kähdyttävä. Siinä historioitsija panee kasaan ko-keellisen sosiaalipsykologisen tutkimuksen peili-seinineen, ja jossa sovelletaan Balesin keskuste-luanalyysimenetelmiä”. Hänen mukaansa on us-komatonta, että historioitsija tekee ensimmäisen kokeellisen tutkimuksen Suomessa ja vielä lajis-saan harvinaisen. Oli toki ollut pieniä psykologi-sia kokeita, mutta jo tämän tutkimuksen koease-telma oli äärimmäisen vaikea ja hankalasti hal-littavissa.
Tutkimusohjelmaan kuuluivat lisäksi klinikka-tutkimus, asennemittareiden standardisoimistut-kimus ja maksakirroositutstandardisoimistut-kimus. Bruun oli alusta saakka hyvin kiinnostunut myös hoidosta ja hoi-tomenetelmien vaikuttavuudesta. Hän toteaakin, että ”hoidon vaikutuksen mittaamisen probleemi on ajankohtainen monella terveydenhoidon alal-la, mutta sitä ei yleensä ole onnistuttu ratkaise-maan tyydyttävästi…” (Bruun 1956, 200). Las-se Murto muistelee (2010) Kettilin antaneen hä-nelle A-klinikkatyöhön yhden parhaimmista oh-jenuorista: ”Kettil sanoi minulle, että Lasse hyvä,
kyllä tuloksellista hoitoa on sekin, jos pystytään kärsimystä edes lievittämään!”
Asennemittareiden standardoimistutkimuk-sessa oli tarkoitus saada aikaan mittavälineitä. Erik Allardt oli kirjoittanut Säätiön julkaisusar-jaan kirjan ”Drinking norms and Drinking ha-bits” ja Allardt myös vastasi tästä tutkimusaluees-ta. (Bruun 1956, 200).
Maksakirroositutkimus ei ollut tutkimusta maksakirroosista tai sen epidemiologiasta, vaan siinä pyrittiin testaamaan kansainvälisen mitta-rin soveltuvuutta Suomen oloihin. (Mts. 200). Kuusen ja Bruunin yhteispeli
Kuten alussa jo mainitsin, yhteys Pekka Kuusen ja Kettil Bruunin välillä oli yksi suuri mahdollis-tava tekijä yhteiskunnallisen alkoholitutkimuk-sen nousuun. Bruunista oli 1956 tullut Kuualkoholitutkimuk-sen seuraaja säätiöön. Pekka Kuusen tärkein anti al-koholitutkimukselle sisältyy kolmeen erilliseen teokseen: ”Suomen viinapulma gallup-tutkimuk-sen valossa” (julkaistiin vuonna 1948), kokonais-esitys ”Väkijuomakysymys” vuodelta 1952 ja väi-töskirja ”Alkoholijuomien käyttö maaseudulla” vuodelta 1956. Jo vuonna 1947 filosofian mais-teri, Alkon ylitarkastaja Pekka Kuusi tutkii os-tajaintarkkailujärjestelmän vaikutuksia ja esittää toisessa artikkelissa kansainvälisiin vertailuihin nojaavan arvion alkoholin kulutuksen kehityk-sestä lähes sadan vuoden ajalta (Bruun & Mäke-lä 1977, 167–172).
Kuusesta tuli vuonna 1971 Alkon pääjohtaja. Vuonna 1975 Alkon jakelutointa – ja tutkimus-laitosta – alkoi johtaa Porista tullut kaupungin-johtaja Heikki Koski. Koko Pekka Kuusen pää-johtajakautta leimasi vahva kiinnostus alkoholi-tutkimukseen. Tutkimuslaitoksella vastapelurina oli Kettil Bruun. Kaikesta päätellen nämä kaksi tulivat mainiosti toimeen keskenään, vaikkakaan eivät aina olleet asioista samaa mieltä. Myös ul-koisessa habituksessaan he olivat täysin eri maata. Kuusi oli hyvin pukeutunut herrasmies, Bruun oli boheemi, joka ei vaatteilla koreillut. Salme Ahlström (2009) muisteleekin, miten Kuusi jos-kus soimasi Kettiliä, että ”kyllä me täällä Alkos-sa sulle sen verran hyvää palkkaa maksetaan, et-tä piet-täisi sun nyt edes uusi puvun takki pystyä hankkimaan…”
Tutkimuksen vapauden ja autonomian vaali-minen oli Kuusen pääohjenuora. Kuusi oli
enem-män huolissaan liiasta kontrollista kuin siitä, et-tä tutkija lausuisi varomattoman tai suorastaan väärän sanan Alkosta. Hän suhtautui johdonmu-kaisen kriittisesti pyrkimyksiin kytkeä yhteiskun-nallinen alkoholitutkimus liian tiukasti Alkoon. Näin hänen johtamansa tutkimusosasto sai ni-men Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos. Se siir-tyi pois Alkon pääkonttorista, jotta tutkijoilla oli-si riittävä etäisyys päätöksentekijöihin (Bruun & Mäkelä 1977, 172). Tätä samaa periaatetta nou-datti myös hänen seuraajansa pääjohtajana Heik-ki KosHeik-ki. Kosken jälkeen Ilkka Suomisen pääjoh-tajakaudella elettiin Alkossa ja tutkimuslaitokses-sa murrosvaihetta, mikä kulminoitui yhteiskun-nallisen alkoholitutkimuksen siirtymiseen Alkos-ta SAlkos-takesiin vuonna 1996 (Warsell 2005). SAlkos-take- Stake-sin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistyessä vuon-na 2009 yhteiskunvuon-nallinen alkoholitutkimus siir-tyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen (THL). Bruun ja Mäkelä (Bruun & Mäkelä 1977, 172) pitävät tutkimuslaitoksen siirtämistä pois Sal-misaaresta ainutlaatuisena. Se ei heidän mieles-tään osoita piittaamattomuutta tutkimusta koh-taan, vaan päinvastoin tähän asenteeseen kytkey-tyy älyllinen vireys ja keskustelunhalu. Kuusi on heidän mukaansa myös koko tieteellisen uran-sa ajan varoittanut tutkimusta itsetarkoitukselli-sesta akateemisuudesta, jonka periaatteen myös Kettil allekirjoitti. Kuusi piti erityisen tärkeänä alkoholihaittojen selvittämistä. Hän ei ollut vain tutkimusten käynnistäjä vaan myös taitava luke-maan niitä. Hänellä oli erinomainen kyky tiivis-tää alkoholipoliittinen tai yhteiskunnallinen ti-lanne muutamaan tarkkaan lukuarvoon.
”Kuusi kuvaa yhteiskuntaa juuri niin monella luvul-la ja niin monelluvul-la desimaalilluvul-la kuin selkeä ajatuksen-kulku vaatii. Sama synteettinen kyky tulee ilmi myös Kuusen tavassa lukea alkoholitutkimuksia yhtäaikai-sesti sekä oman ajattelunsa ehdoilla että kulloisenkin raportin sisällön ehdoilla. Hän ei temmo mielivaltai-sesti irrallisia havaintoja, mutta hän on taitava osoitta-maan uusille tuloksille paikkaa omassa alkoholipoliit-tisessa kokonaisnäkemyksessään.” (Mts. 172.)
Kettil oli suomenruotsalainen ja valmiiksi orien-toitunut pohjoismaiseen tutkimusyhteistyöhön. Suomi oli pieni maa ja tutkijapiirit pieniä. Oli verkostoiduttava maailman muiden tutkijoiden kanssa ja nimenomaan niiden, joiden näkökul-ma oli perinteistä lääketieteen näkökulnäkökul-maa laa-jempi. Piti verkostoitua WHO:n ja YK:n kanssa. Bruunin mielestä piti niputtaa kaikki päihdeasiat samaan nippuun, vertailla ja tarkastella niitä
yh-dessä. Tutkimussäätiön ohjelmaa laajennettiinkin jo varhaisessa vaiheessa koskemaan sekä huumei-ta että psykofarmakoihuumei-ta. Tupakka sen sijaan ei ole koskaan kuulunut säätiön tutkimusohjelmaan. Mistä haettiin mallia? Kansainväliset esikuvat
On varsin ilmeistä, että suomalaiset alkoholitut-kimuksen juuret juontavat Pohjois-Amerikkaan ja sikäläisiin 1950-luvulla jo vakiintuneisiin tut-kimuslaitoksiin, erityisesti Yalessa olevaan Cen-ter of Alcohol Studies -nimiseen laitokseen. Bruu-nin omin sanoin ”laitos oli ollut tärkeänä inspi-raation lähteenä Väkijuomakysymyksen Tutki-mussäätiölle”.
Kirjoituksessaan Bruun (1958, 55–59) ku-vaa tutustumistaan Yale Centerin syntyhistori-aan, tutkimusohjelmaan ja -strategiaan. Ensim-mäiseksi Kettilin huomio kiinnittyy siihen, mi-ten ”yhdellä miehellä on ollut vahva vaikutus ko-ko alko-koholitutkimukseen”. Kyse on E. M. Jelline-kistä, Yalen ensimmäisestä johtajasta. Kettil ku-vaa haltioituneena, miten ”tuolloin en vielä tien-nyt, miten syvällisesti jo enemmän kuin kymme-nen vuotta sitten Yalen jättäneen Jellinekin per-soonallisuuden vaikutus vieläkin heijastuu lai-toksessa suoritettavassa työssä”. Jellinek oli siir-tynyt työskentelemään Maailman Terveysjärjes-töön jo 1940-luvulla.
Oliko juuri Jellinek se esikuva, joka vakuutti Bruunin siitä, että yksikin ihminen voi aikaan-saada mittavaa jälkeä?
Vielä voimakkaammin Jellinekin vaikutus nä-kyi Ontariossa, toisessa pohjoisamerikkalaisessa (nyk. kanadalaisessa) tutkimuslaitoksessa (Onta-rion Addiction Research Foundation). Yalen his-toria ulottuu 1930-luvulle, jolloin Howard W. Haggard Yalessa aloitti laajan alkoholifysiologi-sen tutkimustoiminnan. Vuonna 1937 oli perus-tettu Research Council on Problems of Alcohol, jo-ka aluksi toimi Washingtonissa, sittemmin New Yorkissa. Näiden laitosten välille syntyi hedel-mällistä tieteiden välistä yhteistoimintaa. Vähi-tellen tutkimustoiminta alkoi keskittyä Yaleen. Syntyi Jellinekin ja Mac Farlandin katsaus alko-holinkäytön psykologisiin vaikutuksiin vuonna 1940 ja Jellinekin toimittama Alcohol Addiction and Chronic Alcoholism vuodelta 1942.
Yale Center oli monien vuosien työn tulokse-na omaksunut sittemmin vakiintuneen
käsityk-sen, että alkoholismi on sairaus ja että väkijuomi-en käyttö on ”sosiaalinväkijuomi-en tapa”. Tähän perustuväkijuomi-en vuonna 1944 perustettiin Yale PlanClinics. On-ko tässä esikuva A-klinikkasäätiöllemme?
Sekä Yalen että Ontarion laitosten tutkimus-strategia perustui monitieteisyyteen ( interdiscip-linary approach). Tämä oli pohjana alusta saak-ka myös Väkijuomakysymyksen tutkimussääti-ön tutkimuspolitiikassa.
Bruunin mukaan Yale Centerissä 1957 oli me-neillään joukko merkittäviä tutkimuksia. Yksi merkittävimmistä oli primitiivisten kansojen al-koholijuomien käyttöä kuvaileva tutkimus. Li-säksi laitoksella tutkittiin juutalaisten juomata-poja. Charles Snyder osoitti empiirisen tutki-muksen avulla, miten juutalaisten riski tulla al-koholistiksi lisääntyy sitä mukaa, kuin hän loit-tonee puhdasoppisesta uskostaan, jossa alkoholi oli tärkeä osa uskonnollisia rituaaleja.
Keskuksessa tutkittiin myös henkilöitä, jot-ka toistuvasti ja melko tasaisin väliajoin joutui-vat juopumuksen takia vankilaan. Tutkimuksessa selvitettiin ryhmän sosiaalista taustaa ja päädyt-tiin hätkähdyttävään tulokseen: amerikkalaises-sa vankilasamerikkalaises-saololla ei ollut positiivista vaikutusta tämän ryhmän käyttäytymiseen. Tästä saavat al-kunsa ns. puolimatkan talot (Half Way Houses), joihin mahtui kerrallaan noin 15 asukasta. Taloi-hin otettiin vain sellaisia rankkoja juojia, jotka ei-vät olleet persoonallisuudeltaan liiaksi poikkea-via ja jotka halusivat jättää juomisen. Oliko tässä esikuva suomalaisille alkoholistien hoitokodeille?
Arviointeja – miten alkoholitutkimus onnistui tavoitteissaan?
Miten Bruun ja kumppanit onnistuivat kunnian-himoisissa tutkimussuunnitelmissaan? Jonkinlai-sen kuvan siitä, mihin oli päästy, antaa Erik Al-lardtin pitämä puhe Säätiön 25-vuotisjuhlassa. Vaikka Säätiö ja Helsingin yliopisto (erityisesti sosiologian laitos) tekivät alusta saakka merkit-tävää yhteistyötä, näkemyserojakin matkan var-rella on ollut. Allardt toteaakin puheessaan, että ”on jotenkin ominaista Alkoholitutkimussäätiöl-le, sen tutkijoille ja vakaville tutkimuspyrkimyk-sille, että se 25-vuotispäivänään valitsee ulkopuo-lisen puhumaan tutkimustoimintansa vaikutuk-sista. Useimmat 25-vuotiaat panisivat omat mie-hensä puhumaan siten, että kaikki vaikuttaisi täydelliseltä ja kehitys mutkattomalta.
Alkoho-litutkimussäätiöllä on varaa valita sellaisia arvioi-jia, joiden käsityksistä jo etukäteen voidaan tie-tää, etteivät ne täysin vastaa Säätiön piirissä syn-tyneitä käsityksiä …”(Allardt 1976, 19).
Allardt arvioi Alkoholisäätiön ja Alkoholipo-liittisen tutkimuslaitoksen toimesta suoritettua tutkimusta ”mittavaksi”. Hän toteaa, miten Sää-tiö on apurahoilla ja tutkimussopimuksilla ra-hoittanut tutkimuksia käytännöllisesti katsoen kaikissa yliopistoissa ja sosiaalitutkimuksen lai-toksissa, mutta varsinaisen yhteiskuntatieteelli-sen tutkimusohjelmansa Säätiö on toteuttanut keskeisesti Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen kautta (mts. 13).
Allardtin mukaan mikään sosiaalitutkimuksen laitos toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa ei ole antanut niin suurta tutkimuspanosta kuin Alkoholitutkimussäätiö ja siihen liittyvä Alkoho-lipoliittinen tutkimuslaitos. ”Se on koko toimin-tansa ajan suorittanut kansainvälisesti korkeata-soista tutkimusta ja sen piirissä on jatkuvasti ja systemaattisesti pyritty nostamaan tutkimukselli-sen käsityöläistaidon tasoa[…] Ehkä mielenkiin-toisinta ja rohkaisevinta on se, että kehitys ei ole koskenut yksinomaan tutkimuksen teknistä ta-soa vaan myös tutkijoiden vastuuta ja tutkimuk-sen yhteiskunnallisia kytkentöjä.”
Allardt ei olisi Allardt, ellei puheesta löytyisi myös suitsutuksen vastapainoa. Hän viittaa ylei-seen moraaliylei-seen ilmastoon ja sen vaihteluihin. Hän huomauttaa, ettei näille moraalitulkinnoil-le omoraalitulkinnoil-le Alkoholitutkimussäätiön ohjelmassa annet-tu oikeastaan minkäänlaista sijaa. Allardt epäi-lee tämän johtuvan siitä, että alkoholitutkimus-ta tehdään ”suuren byrokraattisen valtiollisen yri-tyksen, Oy Alko Ab:n puitteissa ja suojelukses-sa”. Hänestä olisi kovin outoa, jos Alko ryhtyi-si ”kasvattamaan meitä ja vaikuttamaan henki-seen ilmastoomme. Tästä syystä saattavat kuiten-kin myös moraaliseen ilmastoon liittyvät seikat unohtua Alkoholitutkimussäätiön tutkimusoh-jelmasta. Tästä syystä raittiusliike saattaa olla pal-jon vahvemmilla”.
Allardt ei vielä tuolloin aavistanut, miten lä-hellä olivat jo ajat, jolloin Oy Alko Ab kulut-tajavalistuksen ohessa oli ryhtyvä myös ”valista-maan ja kasvatta”valista-maan” omilla ns. haittavalistus-ohjelmillaan… Alkon kasvatusta kansalaiset sai-vat kokea aina vuoteen 1996, jolloin EU:n myö-tä Alko riisuttiin ja yhteiskunnallinen alkoholi-tutkimus siirtyi Stakesiin. Alkon valistustyö siir-tyi suurimmalta osaltaan Terveyden edistämisen keskukseen eli niille kansalaisjärjestöille, joita Al-lardt piti tehtävään paremmin sopivina jo 1975.
KirjAllisUUs
Allardt, Erik: Alkoholitutkimussäätiön yhteiskunnal-lisen tutkimuksen heijastusvaikutukset. Alkoholi-politiikka 41 (1976): 13–20
Bruun, Kettil: Säätiön tutkimusohjelma. Säätiön apu-rahojen jakotilaisuudessa pidetty esitelmä. Alko-holipolitiikka (1956) vihko 5, 199–202
Bruun, Kettil: Alkoholitutkimuksemme kansainvä-lisistä yhteyksistä. Pääkirjoitus. Alkoholipolitiik-ka – Alkoholiliikkeen AiAlkoholipolitiik-kaAlkoholipolitiik-kauskirja 23 (1958): 6, 253–254
Bruun, Kettil: Pohjois-Amerikan alkoholitutkimuslai-toksista. Alkoholipolitiikka (1958) vihko 2, 55–59 Bruun, Kettil: Drinking Behaviour in Small Groups.
An Experimental Study. Helsinki: Alkoholitutki-mussäätiö, 1959
Bruun, Kettil: Kaksostutkimuksen taipaleelta. Alkoho-likysymys – raittiusasiaa tietopuolisesti käsittele-vä aikakauskirja. Julk. Suomen Akateeminen Rait-tiusliitto. 1963, 93–103
Bruun, Kettil & Mäkelä, Klaus: Pekka Kuusi ja yhteis-kunnallinen alkoholitutkimus. Alkoholipolitiikka (1977): 4, 167–172
Bruun, Kettil & Frånberg, Per (toim.): Den svenska supen. En historia om brännvin, Bratt och byro-krati. Tukholma: Prisma, 1985
Virtanen, Matti: Ruotsia Kettil Bruunin tapaan. Ket-til Bruunin haastattelu. Alkoholipolitiikka (1985): 157–159
Warsell, Leena: Perikato vai uusi alku? Tutkimuksia 153. Helsinki: Stakes, 2005. HAAstAttelUt Ahlström, Salme 27.10.2009 Murto, Lasse 26.5.2010 Mäkelä, Klaus 8.9.2009 Partanen, Juha 8.9.2009.
